Tag Archives: luovuus

Villa Sarkiassa

Posted on by under residenssi

Kahden ystävän kohtaaminen toukokuun viimeisenä päivänä

– Moikka, Sini! Niin kiva nähdä toukokuun auringossa. Onkin näin lähes jokakeväiseen perinteiseen tapaan aloitettava huokauksella: Oi, ihana toukokuu! [Satu]

– Hei, Satu! Lämpö tosiaan hellii, kun takana on kylmä talvi ja vielä sarja takatalvia. [Sini]

– On ollut todella upeaa päästä nauttimaan valosta ja luonnon vehreydestä ikuiselta tuntuneen talven jälkeen. [Satu]

– Sun toukokuu alkoikin hieman normaalista poikkeavassa ympäristössä. Haluatko kertoa siitä enemmän? [Sini]

– Joo! Sain hienon onnenpotkun ja pääsin toukokuuksi kirjoittamaan Villa Sarkiaan, joka on Sysmän kunnan ylläpitämä kirjailijaresidenssi. Sinne pääsevien kirjailijoiden valinnasta vastaa Nuoren Voiman Liitto. Onko paikka sulle tuttu?  [Satu]

*

*

*

*

– Residenssi ei ole entuudestaan tuttu, eikä oikeastaan Sysmäkään, vaikka olen Päijät-Hämeen alueella asustellut jopa neljä vuotta. Itselle tutumpia ovat kuvataiteen tekijöille suunnatut residenssit. Miten viihdyit siellä? [Sini]

– Tuntui sykähdyttävältä asua runoilija Kaarlo Sarkian nimeä kantavassa vanhassa talossa. Hänen elämäntarinansa on tehnyt muhun vaikutuksen ja tuotantonsa myös. Monet runoista on klassikkoja, ja muistan ne kirjallisuustieteen opinnoistani. Myöhemmin olen palannut niihin, ja nyt Villa Sarkiassa niiden lukeminen tuntui aivan erityiseltä. Niissä huokuu romanttisuus, paikoin vanhahtavuus, ja riimimitta on välillä vähän uuvuttavakin, mutta joukossa on todellisia helmiä, jotka tuntuvat ajattomilta. Esimerkiksi Kotisauna-runon henki on koskettava. Voi aistia sen haikeuden, kuinka kotisaunan harmaa ovi pysyy kiinni eikä sinne enää koskaan palaa. Paikkaa ja sen tunnelmaa kantaa kuitenkin mielessään aina. Sen viimeinen säkeistö kuuluu näin:

”Sauna vierellä sireenin,

suojassa muistojen hunnun,

sieraimissani vieläkin

vaistoan savusi tunnun.

Hengit tielleni maailmaan

lämpöäs rauhoittavaa,

vaikka en enää milloinkaan

oveas harmaata avaa.”

(Runot, s. 117, WSOY, 1948)

Sarkian sodanvastaisten runojen säkeet kaikuvat tässäkin ajassa väkevästi. Villa Sarkian laajat runokokoelmat ja muukin lukeminen oli residenssijaksolla ihanaa vastapainoa omille teksteille, joihin uppoutuminen oli tosi intensiivistä – ja hedelmällistä.  [Satu]

– Entä millainen residenssi tämä on? Olitko työskentelemässä siellä yksin, vai oliko siellä mahdollisuus tavata myös muita kirjoittajia? [Sini]

– Villa Sarkiassa on kolme huonetta kirjoittajille sekä yhteisiä tiloja, esimerkiksi keittiö ja suuret oleskelutilat. Meitä oli siellä toukokuussa kolme. Jokainen keskittyi pääasiallisesti omiin hommiinsa, mutta arkeen mahtui kohtaamisia – ja joskus juhlaankin. Esimerkiksi tälle residenssijaksolle osui Kaarlo Sarkian syntymäpäivä, joka oli 11. toukokuuta. Hän syntyi tosiaan vuonna 1902 Kiikassa ja kuoli 16. marraskuuta 1945 Sysmässä. Sysmään hän muutti vuonna 1943 ja asui siis Sysmässä viimeiset elinvuotensa. Oli hienoa viettää hänen syntymäpäiväänsä Villa Sarkiassa. Arkeen juhlan tuntua toi myös jokaviikkoinen siivous, jonka Taina-siivooja teki tiistaisin. Iso kiitos hänelle siitä! [Satu]

*

*

*

*

– Hienoa, että työskentelyn lomassa löytyy myös aihetta juhlaan. Paikan historia on selvästi antanut oman mausteensa residenssijaksolle, ja kuvien perusteella paikka näyttää viehättävältä. Tiedän, että luonnossa liikkuminen on sulle tärkeää. Ehditkö kirjoitustyön lomassa tutustua myös lähistön luontoon?  [Sini]

– Ehdin, vaikka monia paikkoja jäi näkemättäkin. Oli innostavaa päästä nauttimaan luonnosta ja sen heräämisestä. Vielä toukokuun alussa mun huoneen ikkunasta näkyvä vesitorni hävisi vähitellen vihreyden keskelle, kun lehtikuuset kasvattivat neulasensa. Myöhemmin koko piha rehahti kukkimaan, ja voikukat kilpailivat vanhojen hedelmäpuiden kanssa kiivaimmasta kukinnasta.

Muuttolintujen liikkeiden seuraaminen oli myös todella antoisaa. Ihan pihapiirissä tuli bongattua monenlaisia siipiveikkoja, kuten harakka, varis, räkättirastas, palokärki, käpytikka, varpushaukka, kirjosieppo, punarinta, peippo, varpunen, talitiainen, toukomettinen eli sepelkyyhky sekä ylitse lentäneet kurjet, laulujoutsenet, kyhmyjoutsenet, erilaiset hanhet, lokit ja pääskyt. Usein heräsin aamuyöllä lähistöltä kuuluviin laulujoutsenten ääniin ja sain tallennettuakin sitä konsertointia. Kurkien trumpetinsoittoa ja käen kukuntaa kuului monena iltana. Eräänä iltana näin nykyään niin harvinaisen näyn: pihan poikki kipitti siili.

*

*

*

*

*

*

Joutsenista tulee muuten mieleen, että myös kirjailija ja eläinlääkäri Yrjö Kokko on kiinteästi sidoksissa Sysmään. Esimerkiksi Pessi ja Illusia -teoksestaan (1944) ja laulujoutsenen suojelemiseksi tehdystä työstään tunnettu Kokko toimi kunnan eläinlääkärinä vuosina 1938–1944. Kokon merkityksestä laulujoutsenen kohtalonkysymyksessä sanotaan viime vuonna julkaistussa Ylen jutussa muun muassa:  ”Laulujoutsenen pelastuminen on Suomen luonnonsuojelun menestystarina. Metsästäjien aseet eivät enää osoita laulujoutseneen, ja tähän on päädytty ison asennemuutoksen kautta. Siitä on kiittäminen kirjailija Yrjö Kokkoa.” Hänen kirjansa Laulujoutsen – Ultima Thulen lintu (1950) oli käänteentekevä. Hieno esimerkki kirjallisuuden voimasta.

Tein myös retkiä lähiseuduille, esimerkiksi Päijänteen kansallispuistoon ja Hartolaan. Päiväretket oli mun työskentelyn kannalta tosi antoisia. Esimerkiksi Pulkkilanharjulla Päijänteen rannalla sain syvennyttyä käsikirjoitukseni lukemiseen täydellisessä rauhassa ilman ovien paiskontaa tai muita vastaavia ääniefektejä. Laineiden liplattaessa tuli tehtyä monta uutta oivallusta ja parannusta. Oli myös ihanaa samoilla luontopolkuja pitkin ja tarkkailla heräävän luonnon merkkejä voimia tankaten.

*

*

*

*

*

Hartolassa taas sain hurjasti uusia ideoita yhteen lukuun melkeinpä viime metreillä. Lisäksi pääsin tutustumaan Itä-Hämeen museoon, joka on todella kiehtova paikka. Museossa on muistohuoneet Maila Talviolle, Mika Waltarille ja ihailemalleni Uuno Kailaalle. Heidän työskentelystään ja elämänvaiheista sain kuulla monta kiinnostavaa yksityiskohtaa museonhoitaja Vesa Järvisen kierroksella. Saman reissun paluumatkalla Sysmään näin vielä kurkia lähietäisyydeltä ihan tien varressa, mikä ilahdutti myös suuresti. [Satu]

*

*

*

– Entä mitä pidät Sysmästä? Oliko se sulle entuudestaan tuttu kunta? Entä oletko ehtinyt myös kuvausretkille? Olisi kiva nähdä enemmän kuvia sieltä. [Sini]

– Mulla oli hataria mielikuvia Sysmästä lapsuuden kesäreissulta ja mainintana kirjallisuustapahtumien yhteydessä. Nyt Sysmä sai kiintopaikan mielessäni! Tuli koettua niin hienoja juttuja kirjoittamisen ohella ja sen vastapainoksi. Villa Sarkian tuntumassa on kirjasto monine tapahtumineen, joista on mainittava erityisesti eräänä kirkkaana toukokuun iltana pidetty Peltokurjen konsertti, ja ystävällinen kirjastonjohtaja Riikka Junttila. Kirjankulman talon inspiroivassa miljöössä pääsin perehtymään Joogapunktion Nea Hedbergin joogaan ja akupunktioon. Intensiivisen ja aika kuluttavankin kirjoittamisen lomassa teki todella hyvää käydä liikkumassa Nean opissa. Olen hänelle tosi kiitollinen, sillä hänen ansiostaan sisäistin oikean hengitystavan. Lisäksi oli kiva jutella hänen kanssaan kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. Ja joo, mulla on paljon valokuvia edellisten lisäksi! Tuli taas kannettua kameraa moneen paikkaan. [Satu]

*

*

*

*

*

Joogaopettaja Nea Hedberg

– Residenssit tarjoavat hienon mahdollisuuden keskittyä luovaan työhön. Oliko kuukausi sun mielestä riittävä aika työskentelyyn, vai tuntuiko, että olisit voinut viihtyä pidempäänkin?  [Sini]

– Oman kirjoitusprojektini kannalta kuukausi oli hyvä aika. Olin tehnyt tarkan työsuunnitelman jaksoa varten ja noudatin sitä aika tiukasti. Alussa kyllä jouduin tekemään muutamia muita töitä, kuten saattamaan Suomenopettajat-lehden 30-vuotisjuhlanumeron painoon. Ja sitten, kun tajusin, kuinka paljon upeita luontokohteita Sysmässä on, yritin päästä niihinkin. Sain myös paljon hyviä kohdevinkkejä. Niiden osalta aika loppui kyllä kesken, kun halusin ehdottomasti priorisoida käsiksen ykköseksi. Pieneksi paikkakunnaksi Sysmä on todella aktiivinen kulttuurielämältään. Tänäkin vuonna on monta hyvää syytä tehdä esimerkiksi kesäretki Sysmään: Suvisoitto ja Sysmän Kirjakyläpäivät. Muuten, sä mainitsit aiemmin, että kuvataiteilijoille tarkoitetut residenssit on sulle tuttuja. Millaisia kokemuksia sulla on niistä?  [Satu]

– Taisin sanoa, että tutumpia. Tiedän siis suunnilleen millainen tarjonta on kuvataiteilijoille suunnatuissa residensseissä ja mitä eroja niissä on. Aika vähän on loppujen lopuksi tullut käytyä taiteilijaresidensseissä työskentelemässä.  Galleriaresidenssi taas on tullut tutuksi, ja se onkin varsin oiva tapa pitää näyttely esimerkiksi ulkomailla. [Sini]

– Niin, sulla onkin nyt juuri sellainen käsillä! Mikä se galleria onkaan? [Satu]

– Suuntaan tosiaan kesäkuussa Berliiniin. Galerie Pleikun näyttelyresidenssi tarjoaa mahdollisuuden pitää kaksi tai kolme viikkoa kestävän näyttelyn ja majoittua gallerian yhteydessä olevassa asunnossa.

– Tuokin on aivan upea mahdollisuus. Pääseekö sun näyttelyyn kurkkaamaan myös Suomesta käsin? Vie paljon terveisiä Berliiniin!  [Satu]

–  Jos haluat, niin voin kertoa jotain myös mun residenssijaksosta myöhemmin. Mitä sulla muuten nyt residenssiaikana oli työn alla? [Sini]

– Tosi mielelläni kuulisin sun residenssijaksosta palattuasi takaisin! Mä keskityin Villa Sarkiassa etupäässä sen sunkin tunteman, lapsille suunnatun käsikirjoituksen viimeistelyyn. Ja hyvinhän siinä kävi, sain sen vihdoin ja viimein valmiiksi!

 Olin saanut käsiksen edellisestä versiosta kahdelta lähilukijaltani perusteellista palautetta, jonka pohjalta aloitin sen työstämisen Villa Sarkiassa. Poistin tiettyjä kohtia, selkeytin toisia ja kirjoitin tarvittaviin kohtiin uutta tekstiä. Saamani palautteen perusteella vahvistin tarinan punaista lankaa ja syvensin henkilöhahmoja sekä heidän välisiä suhteitaan. Olin lähilukijoihini yhteyksissä puhelimitse residenssijakson aikana säännöllisesti ja sain käydä monia uusimiani kohtia heidän kanssaan läpi heti, mikä oli tosi hyvä prosessin kannalta.

Myös monet ystävät lähettivät ihanan kannustavia viestejä, mikä auttoi jaksamaan. Olen niin onnellinen ja helpottunut, että valtava tekstiurakka on nyt takana. Vähän on myös haikea mieli ja ikävä mun tarinan päähenkilöitä. Heidän kanssaan tuli vietettyä niin paljon aikaa ja suorastaan viihdyttyä. Vaikka tekstityö onkin aika rankkaa puuhaa, se oli välillä myös tosi hauskaa. Oli innostavaa saada uusia ideoita vielä ihan loppumetreillä ja päästä toteuttamaan niitä heti.

Ja ikään kuin varsinaisen kirjoitusprojektin sivutuotteena – ehkä inspiroituneena kaikista mahtavista virikkeistä – syntyi myös aika paljon uusia runoja muistikirjojen uumeniin. Lisäksi alkoi pulputa uusia ideoita, jotka tallensin odottamaan seuraavia aikapoimuja. [Satu]

– Niin, mainitsit myös lukeneesi paljon. Löysitkö teoksia, joita voisit suositella myös mulle? [Sini]

– Montakin! Tuli tosiaan luettua yhteensä 17 teosta, etupäässä kaunokirjallisuutta ja varsinkin runoutta residenssin kokoelmasta. Lukeminen ja kirjoittaminen kulkevat mulla käsi kädessä ja ruokkivat ja tukevat toinen toisiaan. Residenssin kirjahyllystä löytyi monta aarretta. Yksi niistä on Mirkka Rekolan Virran molemmin puolin. Runot 1954–2004 (WSOY, 2011) ja toinen Helena Anhavan Käyn siellä vain unessa. Runot 1991–2010 (Otava, 2011).  BookBeatin kautta tuli luettua muun muassa Karin Smirnoffin Sokerikäärme (suom. Outi Menna, Tammi, 2024). Sen tarina on kauhea, mutta se on kerrottu todella taitavasti ja koskettavasti. Toinen on Claire Keeganin Kasvatti (suom. Kristiina Rikman, Tammi, 2024). Kirja on kooltaan pieni mutta vaikuttavuudeltaan suuri.

Ja tästä uskon sun taiteilijana löytävän tarttumapintaa: Rick Rubinin tietokirja Luovuus ja olemisen taito (suom. Kosti Salminen, Like, 2024). Se käsittelee nimensä mukaisesti luovuuden prosesseja – sekä tavallisessa arjessa että taiteilijan työssä. Uskoisin, että kirjan monista kohdista hyötyy ihan jokainen, esimerkiksi kärsivällisyyttä ja inspiraatiota käsittelevistä osioista. Jo ennestään tuttujen ajatusten joukosta löytyy innostavia sanamuotoja ja sysäyksiä, jotka haastavat omaa olemista ja tekemistä hedelmällisellä tavalla. Ja monet tututkin kohdat on hyviä muistutuksia asioista, jotka jäävät arjessa niin usein kiireen jalkoihin. Esimerkiksi nämä seuraavat kohdat luin itselleni uudestaan ja uudestaan residenssijakson aikana ja yritin elää sysmäläisen luonnon keskellä ne mielessä:

“Eräs inspiraation merkeistä on hämmästyksensekainen kunnioitus. Meillä on tapana pitää kovin monia asioita itsestäänselvyyksinä. Miten voisimme päästä yli tästä yhteyden katkeamisesta ja turtumuksesta ja todella kokea kaikki ympärillämme olevat luonnon ja ihmistaidon luomat ihmeet?” ja “Suurin osa maailmassa huomaamistamme asioista kykenee yllättämään meidät tyystin, jos vain osaamme katsoa niitä toisella tavalla kuin yleensä. Harjoita itsesi näkemään uskomaton tavanomaisuuden takana. Katsele maailmaa tästä näkökulmasta niin usein kuin mahdollista. Anna itsesi upota siihen.”

On kirjassa paljon tarkempiakin juttuja taiteen tekemisestä. Jos kiinnostuit, voitaisiin ehkä puhua siitä joskus enemmän, niin kuin ollaan usein juteltu luovuuskirjoista? [Satu]

– Täytyy katsoa, jos kesällä olisi enemmän aikaa tutustua luovuuteen myös kirjojen kautta. [Sini]

– Kaikkein parasta totta kai, kun pääsee itse luovuuden lähteille tekemään, kuten meille molemmille on käynyt. [Satu]

– Se on totta! Kiitos vielä, että pääsin kurkkaamaan sun residenssielämään!  [Sini]

– Oli kiva saada kertoa siitä. Mä kiitän vielä erityisesti Nuoren Voiman Liittoa ja Sysmän kuntaa residenssipaikasta. Kaarlo Sarkian Maisema-runon säkein toivotan kaunista kesänalkua. Palaamisiin! [Satu]

© Tarusola

Puhumassa hankkeesta Värinää varhaiskasvatuksessa II

Posted on by under hanke

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä huhtikuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Vihdoinkin on alkanut valoisa aika. Oletko ehtinyt nauttia kevään tulosta? [Satu]

– Hei, Satu! Nautin todellakin. Ihana taas kun kevätkukkia on alkanut nousta esiin ja puissakin näkyy vähän vihreää. [Sini]

– Mainitsit viimeksi Värinää varhaiskasvatuksessa -hankkeen, jossa olit mukana, ja sen puitteissa tehdyt julkaisut. Viime keväänä puhuttiin jo hankkeesta, mutta nyt olisi kiva kuulla enemmän niistä julkaisuista. [Satu]

– Vantaan kuvataidekoulun ja Vantaan musiikkiopiston yhteishanke Värinää varhaiskasvatuksessa toteutettiin Vantaalla syksyn 2021 ja vuoden 2022 aikana. Mukana siinä oli neljä Vantaan varhaiskasvatuksen päiväkotia. Pilottihankkeen ajatuksena oli viedä taiteen perusopetusta päiväkoteihin. Hankkeesta tosiaan tehtiin kaksi julkaisua. Varsinainen loppuraportti eli julkaisun perusosa kokoaa yhteen hankkeen lähtökohtia ja mukana olleiden toimijoiden kokemuksia. Näitä kokemuksia kerättiin useaan otteeseen ja eri tavoin hankkeen aikana. Hankkeen alussa kartoitettiin osallistujien odotuksia ja toiveita. Hankkeen kuluessa taidepedagogit kirjasivat raportteihin toiminnan sisältöjä ja kokemuksia sekä saatua palautetta. Hankkeen lopussa kokemuksia kerättiin vielä uudelleen nimettömillä kyselylomakkeilla. Mukana olivat hankkeen koordinaattorit, päiväkotien johtajat, päiväkotien henkilökunta, toimintaan osallistuneet varhaiskasvatuksen opettajat, taiteen perusopetuksen opettajat ja lasten vanhemmat. Toimintaan osallistuneiden lasten palaute saatiin kerättyä parhaiten toiminnan lomassa ja hankkeen loppupuolella keskustellen, kun katseltiin yhdessä kauden aikana toiminnasta otettuja valokuvia. [Sini]

– Kerro lisää noista kokemuksista! [Satu]

– Kokonaisuudessaan yhteistyö taiteen perusopetuksen opettajien ja varhaiskasvatuksen henkilökunnan kanssa koettiin mielekkäänä, kuten myös päiväkoti toimintaympäristönä. Kaikki oppivat toisiltaan paljon. Päiväkodit saivat hankkeen myötä uusia materiaaleja, soittimia ja välineitä sekä ideoita niiden käyttöön. Kuvataideopettajat ja musiikkipedagogit saivat myös toisiltaan uusia ideoita työhönsä. Kuvismuskareiden taiteidenvälisyys koettiin hedelmälliseksi yhdistelmäksi, etenkin juuri varhaiskasvatusikäisten toiminnassa. Yhteistä suunnitteluaikaa olisi voinut olla enemmänkin, mutta aikataulujen yhteensovittaminen ei ole aina helppoa. Lasten palaute näkyi ehkä parhaiten siinä innossa, jolla toimintaan osallistuttiin. Perheistä tulleen palautteen mukaan lapset myös puhuivat toiminnasta kotona ja sitä odotettiin kovasti. Raportin loppuun on kerätty tiivistetysti timantit ja kompastuskivet eli asiat, jotka nousivat erityisen positiivisina ja asiat, joita olisi vielä syytä miettiä ja kehittää, jos mahdollista. [Sini] 

– Lasten into on tosiaan hyvä mittari. Entä millainen se toinen julkaisu on?  [Satu]

– Toinen julkaisu, Taiteen perusopetusta päiväkodeissa – ideoista toteutukseen, pitää sisällään kuvauksia niistä teemallisista opetuskokonaisuuksista, joita päiväkodeissa toteutettiin. Julkaisussa haluttiin korostaa sitä, että toiminta muodostui yhteistyössä ja ryhmien aloitteet ja tarpeet huomioiden. Siksi toimintaa kuvataan prosessina eikä niinkään tarjoilla valmiiksi suunniteltuja tuntikuvauksia. Se mikä toimi näissä ryhmissä, ei välttämättä ole suoraan sovellettavissa johonkin toiseen ryhmään. Julkaisusta lukija voi kuitenkin löytää toimintaan ideoita, joista voi sitten muokata omanlaisensa kokonaisuuden omille ryhmille. Toiminnassa käytetyt välineet ja musiikit on listattu jokaisen kokonaisuuden yhteyteen, ja julkaisu sisältää myös vinkkejä, joita voi hyödyntää monenlaisessa toiminnassa. [Sini]

– On tosiaan jännä huomata aina uudestaan, miten eri tavalla asiat voivat toimia eri ryhmissä. Sen huomioon ottaminen on tosiaan tärkeää. Mitä ideoita nostaisit esiin sun suosikkeina?  [Satu]

– Suosikkeja on oikeastaan vaikea nostaa esiin, sillä kaikessa toiminnassa en ole ollut itse mukana. Itselleni parhainta antia on ollut kuitenkin se monipuolinen osaaminen, jota hankkeessa toimijat ovat yhteistyöhön antaneet ja se into, jolla lapset ovat kaikkeen toimintaan heittäytyneet. Esimerkiksi kun teimme pimeän marraskuun aikaan revontuliin ja ilotulituksiin liittyvää kokonaisuutta, oli päiväkodin henkilökunnalla heti loistava ehdotus siihen sopivasta tarinasta. Juuri sopivan pituinen ja lapsiryhmää kiinnostava. Siihen musiikkipedagogi omalla osaamisellaan toi mukaan soittimet sekä laulun ja tanssin. Itse toin mukaan valotaiteen. Kaikki tapahtui lopulta aika pienellä suunnittelulla, sillä jokaisella oli heti aiheeseen jotain annettavaa.  [Sini]

– Revontulet ja ilotulitus marraskuun pimeässä kuulostaa hienolta! Löytyykö siitä kokonaisuudesta tekstiä ja julkaistuja kuvia?  [Satu]

– Kyllä, julkaisun luvusta Villejä valoja, tempoja ja rytmejä (s. 37) löydät kuvia ja kuvaukset teeman tunneista. Sieltä löytyy myös vinkkejä valotaiteen tekoon sekä aiheeseen sopivia laululeikkejä. [Sini]

– Syntyipä upeita värejä ja kuvioita! Mielikuvitus lähti heti laukkaamaan. Viimeksi kun oli puhetta hankkeesta, puhuttiin myös vähän kielestä. Onko julkaisuissa sivuttu kieliasioita jotenkin? [Satu]

– Tosiaan, kuten viimeksi puhuttiin, päiväkodit ja ryhmät erosivat toisistaan jonkin verran. Joissain ryhmissä oli paljon lapsia, joiden äidinkieli oli muu kuin suomi. Osa puhui jo sujuvasti, ja osa oli vasta oppimassa kieltä. Tämä näkyi toiminnassa monella tavalla, ja myös siitä on raportissa sekä toiminnan kuvauksissa kirjoitettu jonkin verran. Toiminnassa se näkyi esimerkiksi siinä, millaisia lauluja, leikkejä ja tarinoita valittiin mukaan toimintaan ja miten kuvia käytettiin kommunikoinnin apuna. Opetuksessa asioita näytettiin samalla, kun ne selitettiin. Ohjeet myös annettiin hyvin pieniin osiin pilkottuna. Tietysti myös pyrittiin puhumaan mahdollisimman selkeää suomea. Joskus kuvia katsellessa mietittiin myös, miten kuvassa olevat asiat sanotaan lasten omilla kielillä. Hankkeessa oli mukana myös ruotsinkielinen päiväkoti, jossa suurin osa lapsista oli kaksikielisiä. [Sini]

– Entä oliko julkaisujen tekoprosessi antoisa? Syntyikö siinä jotain haasteita esimerkiksi musiikin esille tuonnin osalta?  [Satu]

– Tarkoitatko sitä, että tekstiin ja kuviin perustuvassa julkaisussa musiikkia ja ääntä on vaikeampi tehdä yhtä näkyväksi, kun taas taidetoimintaa voi näyttää vaihe vaiheelta? Toivottavasti muskaritoiminta kuitenkin välittyy kuvausten kautta. Julkaisussa on mukana yksi lyhyt video peikkojen tanssista, jossa kuuluu lasten ja ryhmän musiikkipedagogin hieman sattumalta syntynyt improvisoitu peikkolaulu. Löydät sen sivulta 31. Julkaisujen teko oli mukavaa. Olen ollut yhtenä kirjoittajana Taiteen perusopetusta päiväkodeissa – ideoista toteutukseen -julkaisussa. Suurin osa teksteistä syntyi yhdessä musiikkipedagogi Sopu Oksasen kanssa. Tein myös taitot molempiin julkaisuihin. Raportin perusosan kirjoittivat hankkeen koordinaattorit Marja Juutinen sekä Ulla Hairo-Lax. [Sini]

– Tuo video on tosi hauska ja hyväntuulinen! Pienien peikkojen nauru on ihanan tarttuvaa. Julkaisun visuaalinen ilme on kaiken kaikkiaan tosi onnistunut. Muuten, mitä voitaisiin tehdä ensi kerralla? [Satu]

– Kiinnostaisiko sua nähdä, millaista on perheen pienimmille suunniteltu näyttelyarkkitehtuuri? HAMissa on auennut uusi Kevätlaitumelle-näyttely. Mennäänkö sinne? [Sini]

– Loistava idea! Mennään! [Satu]

©Tarusola

Hyvissä korteissa

Posted on by under pelit

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä maaliskuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kiva nähdä vihdoinkin edes aavistuksen verran keväisissä merkeissä. [Satu]

– Hei, Satu! Valon määrä on tosiaan lisääntynyt, ja tänään näin pihalla kevään ensimmäiset lumikellot. Se ilahdutti kovasti. [Sini] 

– Me saatiin jo jokin aika sitten Sitralta nämä Hyvät kortit, mutta aika niiden testaamiseen on ollut niin sanotusti kortilla. Olisiko meillä viimeinkin mahdollisuus perehtyä niihin tarkemmin? [Satu]

– Nyt voisi olla hyvä hetki. [Sini]

– Testailin niitä jo vähän aiemmin äitini ja lukiolaiseni kanssa, joten nyt olisi myös seniorin ja juniorin mielipide saatavilla. Me pelattiin muutama kierros ja sitten keskusteltiin sekä esiin nousseista aiheista että korteista. Keskustelu rönsyili aika vapaasti, ja pelituokiosta pienen kiireenkin keskellä muodostui yllättävän hauska ja hedelmällinen. [Satu]

– Kolmen sukupolven pelihetki kuulostaa hauskalta. [Sini]

– Pakkauksessa on tosiaan merkintä ”3+ pelaajalle”. Kolmistaan meitä tuntui olevan ihan sopiva määrä. Me yritettiin pelata pisteiden kanssa, mutta se ei oikein toiminut. Tuntui aika keinotekoiselta antaa pisteitä toisten tarinoista niin, että syntyi näennäinen kilpailutilanne. Hyviä visioita syntyi kyllä muun muassa kyborgin, työntekijän ja tuotantoeläimen näkökulmasta. Todettiin, että näkökulmat oli aika haasteellisia ja jotkut käsitteet myös. Eriarvoistuminen-kortti toi visioihin vähän pessimistisen sävyn, vaikka yleisesti näkemyksissä oli positiivinen vivahde.

Nyt on kiva kokeilla, toimivatko kortit myös vain kahden osallistujan pelatessa. Sitran sivuilla kortit esitellään näin: ”Hyvät kortit -peli on tarkoitettu kaikille, joita kiinnostaa kehittää kykyään kuvitella erilaisia tulevaisuuksia ja sitä kautta harjaantua tulevaisuusajattelijana. Peli ei vaadi mitään ennakko-osaamista, tiettyä koulutustasoa tai asiantuntemusta. Tarvitset vain korttipakan ja mukaan pari kaveria.” [Satu]

– Hyvä, että olet ehtinyt jo kokeilla isommalla porukalla. Testataan nyt myös kahdestaan. Eli miten nämä kortit toimivat? Löytyykö täältä pakkauksesta ohjeet? [Sini]

– Joo, siellä on ohjepaperi, ja Sitra on myös tehnyt ohjevideon. Voidaan katsoa se yhdessä. [Satu]

– Aika selkeät ohjeet. [Sini]

– Tehdäänkö toi alkulämmittely ensin? [Satu]

– Luepa se ohje vielä uudelleen muistin virkistykseksi. [Sini]

– Näissä ohjeissa lukee siis: “Kääntäkää esiin sattumanvaraiset kortit teema-, tilanne- ja aika- pinoista ja kertokaa, mitä kustakin kortista tulee ensimmäisenä mieleen.” [Satu]

– Haluatko sä kääntää vaikka teeman ja tilanteen, ja mä otan aikakortin? [Sini]

– Okei. Otan nämä nyt ihan sokkona. Saatiin meille kortit Liikenteessä, Media ja 100 vuotta. [Satu]

– Syntyipä niistä suorastaan kuuma keskustelu, ja ollaan vasta alkulämmittelyvaiheessa! [Sini]

– Sitten varsinaiseen vaiheeseen. Ohjeet siihen ovat tällaiset: ”Valitkaa, kuka on ryhmänne ensimmäinen kuuntelija. Loput ovat tulevaisuuden kuvittelijoita.

Kuuntelija valitsee pakasta kierroksen ”hyvät kortit” eli haluamansa teeman, tilanteen ja ajan ja asettaa ne pöydälle kaikkien näkyville.

Kuvittelijat nostavat pakasta sokkona kukin itselleen yhden näkökulman, eli kenen näkökulmasta kuvittelevat toivottavan tulevaisuuden.

Kuvittelijat saavat muutaman minuutin aikaa kuvitella ja kun he ovat valmiita, kertovat he kukin vuorollaan hyvistä korteista keksimänsä vision.

Kuuntelija valitsee kierroksen parhaan vision, omilla kriteereillään – paras visio voi olla koskettavin, uskottavin tai vaikka hassuin. Paras visio saa pisteen.

Vaihtakaa rooleja ja aloittakaa uusi kierros. Kierroksia kannattaa pelata vähintään kolme, jotta pääsette vauhtiin kuvittelussa. Pelin voittaa se, joka on kerännyt isoimman pistesaaliin.” [Satu]

– Nyt alkaa siis taistelu parhaasta visiosta. Kumpi sä haluat olla ensin, kuuntelija vai kuvittelija? [Sini]

– Jos mä olen vaikka kuuntelija. [Satu]

– Mulle tuli siis aikakortiksi Kun kohtaamme maan ulkopuolista elämää, teemakortiksi Uskonto ja Tilanne-kortiksi Lääkärissä. Ja näkökulmakortiksi Alien. Niin, jos on katsonut scifi-elokuvia, toiselta planeetalta tulevan alienin puolesta huolestuttaa. Lapsuuden elokuvassa E.T. the Extra Terrestrial avaruudesta maahan tullut olio löytää ystäviä lapsista, mutta on aikuisille vieras ja outo tutkimuskohde. E.T. on itsekin tutkimassa, ja hänellä on kyky parantaa.  Monissa kulttuurimme tarinoissa alien on myös uhka, joka on tullut valloittamaan ja alistamaan. On tietysti myös niitä tarinoita joissa yritetään kommunikoida ja auttaa. Toisten kohtaaminen ja omasta poikkeavien uskontojen sekä kulttuurien kunnioittaminen tuntuu olevan vaikeaa ihan meidän maapallon asukkaidenkin kesken. Mutta jos haluaa positiivisen vision tulevaisuudesta, alien saapuu tulevaisuudenvisiossani maapallolle, jossa se kohtaa tiedettä arvostavan ja menneisyyden virheistä oppineen, sopuisan ihmiskunnan, joka näkee itsensä osana arvostamaansa luontoa. [Sini]

– Ajatuksia herättäviä pointteja. Luin muuten äskettäin todella kiinnostavan artikkelin lääketieteen opiskelijoille suunnatusta kirjallisuuskurssista, jolla pyritään kehittämään “taitoa päätellä novellihenkilön ajatuksia ja tunteita sekä asettua mielikuvituksen avulla henkilön asemaan.“ (s. 243.) Artikkelin nimi on Fiktion lukeminen lääkäriopinnoissa: käytännönläheistä lukemista retorisen ja kognitiivisen kertomusteorian avulla. Sen on kirjoittanut Laura Karttunen, ja se on ilmestynyt Hoitava lukeminen. Teoreettisia ja käytännöllisiä näkökulmia lukemistyöhön -teoksessa (toim. Päivi Kosonen ja Juhani Ihanus, Vastapaino, 2022). Karttunen kirjoittaa kirjallisuuskurssia esitellessään muun muassa toisen ihmisen näkökulmaan asettumisesta ja siitä, miten se saattaa ruokkia myötätuntoa.

Nyt kun meitä on kaksi, käytetäänkö näitä kortteja keskustelun välineenä ilman pisteitä? Se olisi ainakin musta kivaa, kun muuten on ihan tarpeeksi kilpailua pisteistä ja muusta. [Satu]

– Pisteyttäminen tuntuu vaikealta, ja varsinkin nyt kun meitä on vain kaksi, niin aika mahdottomalta. Nyt sitten sun vuoro. Sulle tuli siis kortit tilanne: Leikkimässä, teema: Data ja aika: Silloin kun sitä vähiten odottaa – ja ota nyt näkökulma. [Sini]

– Mulle tuli näkökulmaksi Kasvi! Tuntuupa näin äkkiseltään vaikealta eläytyä kasviksi. Toisaalta heti alkaa muodostua päässä tarina kasvista ja sen elämästä. Ehkä kiteytän ajatukseni näin: Näin kasvina tuntuu, että ihmiset kuvittelevat minun olevan tällä planeetalla vain leikkimässä heidän takiaan. Joko hyödyttömänä tai esteettisenä elämyksenä tai sitten hyödykkeenä, josta he haluavat kerätä mahdollisimman paljon dataa eri tarkoituksiinsa. Silloin kun sitä vähiten odottaa, minä ja minun kasvisisareni ja kasviveljeni nousemme kumpujen yöstä. Emme kostamaan vääryyksiä vaan pelastamaan ihmiset, jotka ovat aliarvioineet kykymme.  [Satu]

– Varmasti haastavaa eläytyä kasvin asemaan mutta tärkeä näkökulma pohdittavaksi. Otetaanko vielä muutama kierros? [Sini]

– Joo, otetaan. Tuo toisen asemaan asettuminen on elämässä yleensäkin tosi vaikeaa. Tuntuu, että tällä itsekkyyden ja individualismin aikakaudella ollaan jatkuvasti keskittyneitä vain omiin asioihin. Empatiaa onkin hyvä harjoitella ja harjoittaa tietoisesti kaikissa elämänvaiheissa. Pelaillaan tässä kahvikupposen ääressä tovi. Kyllähän tämä kahdestaankin toimii hyvin! [Satu]

– Oikeastaan helpottavaa, kun ei tarvitse arvottaa toisen visioita. En ole kovin kilpailuhenkinen muutenkaan. Ehkä siinä voi ruveta miellyttämään kuuntelijaa liikaa, jos visioi vaan pisteiden toivossa. [Sini]

– Uskaltaakohan silloin tuoda omia visioitaan ja arvojaan aidosti esiin, jos pelkää saavansa niistä huonot pisteet? [Satu]

– Kertominen vaatii myös, että pelaajilla on tunne, että saa vapaasti tuoda omia ajatuksiaan julki. Ikään kuin turvallinen tila niille. [Sini]

– Aivan. Tässä on kuitenkin mahdollisuuksia hyvinkin syvällisiin keskusteluihin – pelissä käsitellään isoja aiheita, joista voi löytyä paljon henkilökohtaistakin. [Satu]

– Me puhutaan joka tapauksessa paljon ja avoimesti. Kenelleköhän tämä peli on ensisijaisesti suunnattu? Ehkä yläkouluikäisistä ylöspäin? [Sini]

– Löysin parista yhteydestä muotoilun: ”kaikille, joita kiinnostaa kehittää kykyään kuvitella erilaisia tulevaisuuksia ja sitä kautta harjaantua tulevaisuusajattelijana”. Tässä artikkelissa pelin taustalla olevia ajatuksia tulevaisuusajattelusta avataan vielä tarkemmin.   

Kyllä nämä kortit varmasti toimisivat monenikäisten kanssa, ainakin soveltaen, mikä todetaan tässä toisessa artikkelissa: ”Peliä lähdettiin alun perin kehittämään aikuisille, mutta pelin kehitysvaiheen testiryhmien perusteella peli toimii hyvin esimerkiksi yläkouluikäisillekin. Pelikorttien sanasto, joka osittain ammentaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteista, ei ehkä ihan sellaisenaan toimi pienemmille lapsille, mutta peliä voi tietysti soveltaa myös nuoremmille ikäryhmille.” [Satu]

– Kortteja voisi käyttää soveltaen myös muuhun kuin pelaamiseen. Ne voisivat toimia hyvin esimerkiksi sarjakuvatehtävän ideoinnin lähtökohtana. [Sini]

– Näitä voisi myös käyttää tarinankerronan apuna ja hyvänä inspiraationa, kuten tarinanoppia. Mielikuvituksen kehittäminen ja luovuus ovat vahvasti läsnä molemmissa. [Satu]

–  Meillä oli puhetta Värinää varhaiskasvatuksessa -hankkeesta jo viime toukokuussa. Hankkeen tiimoilta julkaistiin tammikuussa kaksi digijulkaisua. Kiinnostaisiko sua tutustua niihin seuraavan kerran, kun nähdään? [Sini]

– Joo, ehdottomasti! [Satu] 

©Tarusola

Vuosikatsauksessa

Posted on by under katsaus

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Taas ollaan siinä vaiheessa vuotta, että on päiviteltävä, mihin aika oikein syöksyy! [Satu]

– Hei vaan, Satu! Uusi vuosi on tosiaan tuloillaan. Tämä kulunut vuosi on ollut vähän sellainen “Päiväni murmelina” -kokemus. [Sini]

– Onneksi monet mukavat tekemämme asiat löytyvät dokumentoituina täältä blogista. Varsinkin näin korona-aikana muistot voivat puuroutua yhdeksi mössöksi, kuten juuri hiljattain Hesarin osuvassa kirjoituksessa muistutettiin. Blogille vuosi 2021 olikin erityinen, sillä keväällä päästiin juhlistamaan sen 5-vuotissynttäreitä! [Satu]

– Aika hienoa, viisi vuotta kohtaamisia on tallessa blogissa. Ehkä näin vuoden viimeisinä päivinä voisi muistella taas kulunutta vuotta blogin kautta. [Sini]

– Joo! Mitkä nostaisit omiksi vuoden 2021 kohokohdiksesi? [Satu]

– Sain keskittyä viime kesän taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn valmistamiseen. Oli hienoa maalata kaikessa rauhassa ja asettaa syyskuussa maalauksia esille pitkästä aikaa. Siitä jäi blogiinkin muistoksi Tarusolan ihanan TET-harjoittelijan tekemä haastattelu. [Sini]

– Tämä vuosi olikin myös siinä mielessä jännä, että meillä oli tosiaan parin viikon ajan TET-harjoittelija, jonka vastuulla oli tuon lokakuun postauksen lisäksi myös marraskuun postaus. [Satu]

– Entä millaisia on sun vuoden kohokohdat, Satu? [Sini]

– Mulla oli taas tekstientäyteinen vuosi, mikä oli kyllä antoisaa. Omien tekstien lisäksi tuli luettua aika paljon. Se näkyi blogissakin muun muassa kirjasuosituksina. Suoritin taas Helmetin vuoden 2021 lukuhaasteen, ja siitäkin jäi kaikkea kivaa muistoihin. Otin käyttöön myös lukupäiväkirjan, johon kirjaan kaikkein kirkkaimmat kirjahelmet. [Satu]

– Kirjasuosituksiisi olenkin tarttunut mahdollisuuksien mukaan. Toivottavasti saadaan niitä blogiin myös tulevana vuotena. [Sini]

– Hienoa! Vinkkaan oikein mielelläni lisää jatkossakin! Kaunokirjallisista kuvailuista syntyi myös tämä sun tekemä upea kuva Jerisjärven jäältä. [Satu]

– Kuvailu herätti tosiaan vahvoja mielikuvia, jotka erityisesti nyt taas pakkassäässä ulkona liikkuessa nousevat mieleen. [Sini]

– Valokuvaukseen tuli uppouduttua jonkin verran, ja varsinkin ulkosaariston vaikuttavat maisemat olivat puhuttelevia jopa marraskuussa. [Satu]

– Hienoja kuvia muuten! Etenkin majakat on tosi inspiroivia. Sun valokuvia luonnosta ollaan saatu ihailla myös monissa blogin loppukuvissa. Oletko ehtinyt kuvaamaan kauniita pakkaspäiviä? [Sini]

– Kiva kuulla, kiitos! Nyt on olleet näpit vähän jäässä pakkasessa, mutta aion mennä taas keväthangille auringonpaisteen lisääntyessä. Oli muuten mukavaa saada taas vieraita blogiin, kuten elokuussa Päivi Pekanheimo, jonka kanssa juttelin Naantalin Kirjajuhlista. [Satu]

Päivi Pekanheimo ja Kati Outinen

– Mulla taas oli syyskuussa vieraana työpari Petra Streng ja Tiina Kokkoniemi. He kertoivat Pekka Strengin sanat – ja sanojen jäljet -nimisen teoksen synnystä ja siitä, miten he päätyivät keräämään tarinoita yhdeksältä mielenkiintoiselta taiteilijalta, joihin Pekka Strengin musiikki on jättänyt jälkensä. [Sini]

Petra Streng ja Tiina Kokkoniemi

– Entäpä mitä kaikkea voitaisiin tehdä vuonna 2022? [Satu]

– Mahdollisuuksien mukaan olisi taas kiva tarttua kaikkeen ajankohtaiseen kulttuuritarjontaan. Alkuvuoden perinteisissä tapahtumissa onkin vähän muutoksia, kun Educa-messut on siirretty koronatilanteen takia vuoteen 2023. LUX Helsinki järjestetään mutta turvavälein ja pienin muutoksin. Testaisin tietysti myös innolla kaikkia yhteisiä harjoituksia ja tehtäviä, jos sellaisia tulee vastaan. Olen ollut viime syksystä mukana kiinnostavassa taidekasvatushankkeessa, josta voisi puhua enemmän keväällä. [Sini]

– Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta! Mun toivelistalla ykkösaiheena olisi luovuus. Meillä oli kivoja suunnitelmia vuoden 2021 loppupuolelle luovuuden tiimoilta, mutta korona sotki taas ne. Jospa päästäisiin toteuttamaan ne vuoden 2022 aikana. Voisin myös jossain vaiheessa kertoa kokemuksistani Kirjoittajaklubi-nimisestä kirjoittajasivustosta, johon tutustuin vuonna 2021. Aion myös suorittaa taas Helmetin ajankohtaisen lukuhaasteen ja voisin jossain vaiheessa vinkkailla lukumatkan varrelle sattuneista kirjallisista täysosumista. Samalla haastan kaikki Helmetin vuoden 2022 lukuhaasteeseen! Helmetin sivuilta löytyy myös muita mukavia haasteita. [Satu]

– Kiitos taas haasteesta ja blogiyhteistyöstä! Suunnitellut luovat projektit toteutetaan ehdottomasti ensi vuonna. Kirjavaa ja kulttuurintäyteistä vuotta 2022, Satu! [Sini]

– Kiitos samoin, Sini! Ja kulttuurintäyteistä vuotta 2022 myös kaikille lukijoillemme! [Satu]

©Tarusola

Havaintoja tallentamassa

Posted on by under menetelmät

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä kesäkuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kesäkuu on tarjoillut upeita aurinkohetkiä. Miten sun hellepäivät ovat menneet? [Satu]

– Hellepäivät ovat ihania, jos vielä voisi valita, missä niitä viettää. Aika paljon on kuitenkin tullut vietettyä aikaa töissä tai työhuoneella hikoillen. Kesäreissuja on jo suunnitteilla. Toivottavasti säät suosivat myös heinäkuussa. [Sini]

– Mä olen nauttinut valosta, luonnosta ja tietysti dramaattisesta EM-futiksesta. Viime kerroilla meillä oli puhetta kaunokirjallisista kuvailuista, ja lopuksi sain ihailla sun tekemää upeaa kuvaa Ville-Juhani Sutisen Arktis-katkelman pohjalta. Laajennettaisiinko vielä aihetta vähän? [Satu]

– Joo! Kerroit, miten kirjoittaminen saa sut tarkastelemaan ympäristöä eri tavalla ja samalla totesin, että myös kuvien tekeminen saa mun huomion kiinnittymään ympäristössä oleviin yksityiskohtiin. Kiinnostaisi nähdä, millaisia huomioita sun matkaan tarttuu ja kuulla enemmän niistä prosesseista.  [Sini]

– Kiva! Mulla onkin paljon kuvia sekä arkistossa että tuoreesti otettuja, kuten tämä Ruosteista rosoa -kuva. Kerroit aikaisemmin, että otat paljon valokuvia esimerkiksi mielenkiintoisista puiden rungoista ja kasveista. Onko sulla sellaisia nyt kännykässä tai kamerassa? [Satu]

– Kyllä, jonkin verran. Kuvia saatan tallentaa monestakin syystä. Välillä tarvitsen kuvia tietystä kasvista juuri sen sisältämien kulttuuristen merkitysten takia. En kuitenkaan ole mikään suuri kasviasiantuntija. Usein kyse on kuitenkin enemmän muodoista, valoista ja varjoista, luonnon muotojen muodostamista viivoista tai rytmeistä. Esimerkiksi tässä kuvassa kiinnosti risujen muodostamat viivat ja seittien läpinäkyvyys. [Sini]

– Tuossahan on ihan kauhunovellin aineksia! Mun kiinnostuksen herättävät usein pienet yksityiskohdat maisemassa, säröt. Ne voivat oikeastaan olla mitä vaan. Mielikuvitus lähtee laukkaamaan. Joskus harmittaa, kun sellaisia bongaa ollessaan auton ratissa. Joskus pysähdyn varta vasten kuvaamaan, mutta usein on vain ajettava ohi. Joskus yksityiskohdat jäävät kummittelemaan mieleen ja on jopa palattava. Joskus yritän kirjoittaa visuaalisen havainnon muistiin jälkeenpäin. Erilaisia havaintoja tulee kirjoitettua tietysti muutenkin, mutta se vie usein enemmän aikaa kuin muistinvirkistyskuvan nappaaminen. Havaintoja yhdistelemällä pystyy kutomaan monenlaisia tarinoita, mutta usein muistiinpanot tai valokuvat hautautuvat kroonisen aikapulan takia arkistojen kätköihin. Sä kerroit viimeksi katselevasi ottamiasi kuvia myöhemmin ja pohtivasi joskus, mikä kyseisessä kuvassa oli se juttu, joka sai sut tarttumaan kameraan. Oisko sulla esimerkkiä sellaisesta kuvasta? [Satu]

– Esimerkiksi nää kuvat sisältää erilaisia pintoja, sävyjä ja tekstuureja, joiden olen ehkä ajatellut näyttävän maalaukselliselta. Näen puun rungossa erilaisia siveltimenvetoja. Pelargonian lehdet on ihastuttaneet mua jo pitkään. Niidenkin muoto ja rytmi saattaa vielä päätyä johonkin maalaukseen. [Sini]

– Muistankin pelargoniainspiraatiosi viime kesältä, kun oltiin testailemassa Luovuuskortteja. Mulle tuli mieleeni tällainen kuva, johon törmätessäni mietin, mikä mua onkaan siinä sillä hetkellä inspiroinut. Entä onko sulla löyteillä sellaista kuvaa, jota olet hyödyntänyt jossain projektissasi? [Satu]

– Tässä vielä keskeneräisessä maalauksessa on ruusuja, joita olen myös kuvannut aina sopivien kukkien tullessa vastaa. Hyödynnän yksityiskohdissa joskus myös internetistä löytyviä kuvia, mutta mieluummin käytän itse otettuja. [Sini]

– Oi, miten upea yksityiskohta! Toivottavasti saan nähdä tämän maalauksen pian valmiina. En malta odottaa! Mä olen aina pitänyt metsiä tosi kiehtovina paikkoina ja yrittänyt tallentaa niiden jänniä yksityiskohtia. Tällaisista metsämaisemista olen ammentanut inspiraatiota yhdessä pitkäaikaisessa kirjoitusprojektissa. [Satu]

– Olispa kiinnostava päästä joskus lukemaan sitä tekstiä. Siitä onkin pitkä aika, kun mä olen päässyt lukemaan sun kirjoituksia. [Sini]

– Tosi mielelläni annan sulle jotain luettavaksi taas. Viime aikoina pitemmät luovat tekstit ovat joutuneet tekemään tilaa asiateksteille ja muille kiireille, mutta toivottavasti kesä antaa enemmän aikapoimuja luovuudellekin. Tämä noin kuukausi sitten Repoveden kansallispuiston kupeessa sijaitsevan Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon edessä olevasta teoksesta ottamani kuva on jostain syystä pyörinyt mun mielessä paljon, ja musta tuntuu jotenkin, että siitä voisi olla iloa ja hyötyä myöhemminkin. [Satu]

– Tämä näyttää tutulta. Onkohan kyseessä Ernst Mether-Borgströmin teos? [Sini]

– On. Varmistin sen vielä Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon ystävälliseltä henkilökunnalta. He kertoivat teoksen nimen olevan Reimarit. Vuohijärven luonto-ja kulttuuritalossa on muuten tällä hetkellä kiinnostava näyttely nimeltä 1000-vuotinen valtakunta, jonka taiteilijat ovat Miina Äkkijyrkkä, Ilkka Juhani Takalo-Eskola ja Leonardo da Vilhu. Taidekeskus Salmela sijaitsee myös siinä melko lähellä.

Noista kuvaamatta jääneistä havainnoista vielä. Onko sulla ollut sellaista kuvaa, joka on jäänyt ottamatta tai epäonnistunut ja harmittaa vieläkin? Mulle tulee mieleen yksi meidän Nicaraguan-reissulta, kun sä ja mä matkattiin paikallisen taksin kyydissä Pan-American Highwayllä. Tie näytti loputtomalta viivasuoruudessaan, ja olisin halunnut ottaa siitä kuvan, mutta pysähtyminen ei ollut mahdollista. Yritin tähtäillä auton takapenkiltä kännykän kameralla, mutta sain vain sumuisen otoksen taustapeilin puhkomasta tuulilasista. Onneksi näen sen epätodellisen pitkän tien vielä silmissäni. [Satu]

– Siltä Nicaraguan-reissulta on kyllä paljon hienoja hetkiä sekä tietokoneen muistissa että mielikuvina. Niitä ikuistamattomia kokemuksia on paljon, mutta onneksi niistä merkittävimmistä jää vahvat muistijäljet. [Sini]

– Aivan. Niin kuin viimeksi kerroin, olen tarkkaillut valoa aika paljon ja viehtynyt yhä enemmän sellaiseen alkuillan pehmeään valoon varsinkin kasvikuvia ottaessani. Luontokuvia ottaessa on muutenkin mukava testailla erilaisia juttuja, ja valo vaikutuksineen on ehdottomasti suosikkini. Joskus otan kuvia erilaisista valaistuksista, jotta myöhemmin voisin palata siihen tiettyyn tunnelmaan kirjoittaessani. [Satu]

– Onko sulla jotain esimerkkejä niistä tavoitetuista ja tallennetuista tunnelmista? [Sini]

– Esimerkiksi tämä kuva krysanteemeista. Entä otatko sä joskus valokuvia testaillaksesi jotain asiaa tai ilmiötä? [Satu]

– Kyllä otan kuvia ja kerään muutakin kuvamateriaalia tuohonkin tarkoitukseen. Teen nykyään paljon tulevien maalausten luonnoksia valokuvia muokkaamalla ja digitaalisesti maalaamalla. Pääsen testaamaan erilaisia värivaihtoehtoja ja sommitelmia ennen kuin aloitan esimerkiksi suurikokoisen työn. Se vähentää sitä jännitystä, joka vaivaa aina uutta työtä aloittaessa, ja saa ilmaisusta ehkä vähän rennompaa ja varmempaa. Joskus teen mood boardin, visuaalisen alan ammattilaisten paljon käyttämän kokoelman kuvia, joiden kautta on helpompi välittää ja tavoittaa haluttu tunnelma ja visuaaliset ideat. Käytetäänkö vastaavaa koskaan kirjoittamisessa? [Sini]

– Käytetään luovassa kirjoittamisessa. Itse käytän usein perinteisempää kokoelmaa, jossa saattaa olla vaikkapa rannalta kerättyjä näkinkenkiä, kuivattu neliapila tai kreikankielistä ravintolasanastoa sisältävä servietti. Ja usein jonkin luovan tekstin alkusysäyksenä voi olla jokin yksittäinen hetki, joka on tullut kirjoitettua muistiin tapahtumahetkellä. Testasin juuri yhden hetken taltioimista sekä kirjoittamalla että kuvaamalla. Kirjoitin tajunnanvirtana päällimmäisiä aistimuksia muistiin, mikä kesti kuusi minuuttia, ja sitten otin tavallisen yhden otoksen kuvan – enkä esimerkiksi panoraamakuvaa – kännykän kameralla. Hetken aikaa tunsin olevani Kääntyvässä maisemassa, kun vertailin tuntemusten vangitsemisen eroja. Ajattelin testata myöhemmin, kumman tallentamiskeinon avulla saan helpommin kyseisen hetken tunnelmasta kiinni, kun lähden kirjoittamaan. [Satu]

– Kerro sitten, mihin testitulokseen päädyit. [Sini]

– Joo! Entäpä ensi kerralla? Jatketaanko vielä kuvien parissa vai tehdäänkö jotain muuta? [Satu]

– Katsotaan, mitä keksitään. [Sini]

©Tarusola

Luovuuskortteja testailemassa

Posted on by under tehtävät

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä heinäkuun lopun päivänä

– Hei Satu, kiva nähdä taas! Mitä olet puuhaillut? [Sini]

– On ollut aika kiireistä työrintamalla, mutta olen yrittänyt ehtiä nauttimaan pienistä kesäiloista. Miten sun heinäkuu on kulunut? [Satu]

– Olen lomaillut melkein koko heinäkuun mutta saanut viettää myös ihanan kiireetöntä aikaa työhuoneella.  [Sini]

– Viime kerralla juteltiin Paavo Järvilehdon ja Lauri Järvilehdon kirjasta Pim! Olet luova ja silmäiltiin siihen liittyviä Luovuuskortteja. Nyt onkin mukava puhua niistä enemmän. [Satu]

– Hauskaa jatkaa luovuusaiheesta! [Sini]

– Kortit on tosiaan jaoteltu kolmeen ryhmään, jotka ovat kerääminen, valikointi ja luonnostelu sekä jalostaminen ja viimeistely. Korteissa on Pim! Olet luova -kirjassa esiteltyjen luovan prosessin vaiheiden ohjeita kompaktissa muodossa. Paketin takakannessa on hauska ja motivoiva esittelyteksti: ”Luovuuteen kuuluu epätoivo. Jossain vaiheessa työskentely on innostavaa. Välillä taas tuntuu, että kaikki on vain pelkkää tuubaa. Siksi on tärkeää jatkaa tekemistä myös silloin, kun se tuntuu vaikealta. Ratkaisut löytyvät ennen pitkää – etenkin kun opettelet käyttämään erilaisia luovan ajattelun menetelmiä.” Esimerkiksi työprojektien, taideteoksen, oppimistehtävän tai ”minkä tahansa uuden idean synnyttämiseen ja valmiiksi saattamiseen” tarkoitettujen korttien luvataan auttavan, kun ”luovuutesi kaipaa sparrausta.” [Satu]

– Korttien mukana tuli myös jonkinlaiset käyttöohjeet, eikö niin? [Sini]

– Joo. Näin käytät kortteja -ohjekortti sisältää esimerkkejä siitä, miten kortteja voi käyttää. Yhden esimerkin mukaan kortit voi jakaa kolmeen vaiheiden mukaiseen ryhmään ja miettiä, mikä kortti sopii mihinkin oman projektin työvaiheeseen, ja sitten toimia korttien ohjeiden mukaisesti. Seuraavissa vaihtoehdoissa voi valita taustapuoli ylöspäin käännetyistä korteista sattumanvaraisesti jonkin ja noudattaa sen ohjeita, jolloin kortin voi myös antaa johdattaa seuraavaan työvaiheeseen. Ja yksi vaihtoehto on luonnollisesti korttien luova käyttö omalla valitsemallaan tavalla. Miten sä olet käyttänyt kortteja, Sini? [Satu]

– Työhuoneella olen työskennellyt monen jo pidempään jatkuneen maalausprojektin kanssa, jotka elävät omaa elämäänsä. En halunnut käyttää kortteja niihin vaan etsin korttien avulla ideaa, joka olisi rento irtiotto muusta työskentelystä, ilman paineita ja liikaa suunnittelua. Käytin esimerkkiä yksi, eli ryhmittelin kortit ja valitsin itselleni sieltä sopivan tuntuiset ohjeet. Korttini olivat arkistointi, sattuma, luonnostelu ja jalostaminen. Olen jo pitkään ollut erilaisten idea-arkistojen kerääjä. Arkistointini ei ole kovinkaan järjestelmällistä mutta ajaa asiansa. Arkistossani on jonkin verran tekstejä, mutta suurin osa arkistostani on kuvia, joissa on jotain kiinnostavaa. Se voi olla esimerkiksi aihe, muodot, värit, elementtien rytmi tai liike tai sekoitus niitä kaikkia. Kortteja selaillessani päätinkin käyttää kesällä kännykkään keräämääni arkistoa kasvien kuvista. Käytin apuna sattumaa. Kasvikuvista sormeni osui sokkona kuvaan pelargonian lehdistä, joista tuli lähtökohta luonnosmaiselle maalaukselleni. Istahdin pienen maalauspohjan kanssa työhuoneen lattialle ja annoin maalauksen viedä. [Sini]

– Tuo kuulostaa todella herkulliselta. Kerro lisää! [Satu]

– Olin aamulla löytänyt vaatekomerosta kirpputorilta ostamani valkoiset kangastossut ja tuunannut niitä akryyliväreillä. Maalauksen värit olivatkin suurimmaksi osaksi kengistä jääneitä sekoituksia. Sattuma oli siis mukana myös värien valinnassa. Sattuma ja välineiden rajaaminen vähentää valintojen määrää, mikä voi olla vapauttavaa tämän tyyppisissä nopeissa harjoituksissa. Luovuuskorteista seuraavaksi valitsen jatkojalostamisen. Tämä tarkoittaa itselleni, että jatkan aiheen tutkimista maalaten, ehkä seuraavaksi hieman isompaan kokoon. Lopputulos tulee varmastikin olemaan enemmänkin sarja variaatioita kuin yksi viimeistelty lopputulos. [Sini]

– Jännä nähdä sitten! Mä olen ollut taas paljon asiatekstien äärellä ja kaivannut usein luovan kirjoittamisen taikapiiriin. Koska en ole pystynyt pitämään kovin pitkiä työtaukoja, päätin kokeilla Luovuuskortteja ikään kuin taukojen virkistyksenä. [Satu]

– Kävit siis ikään kuin pienellä luovuuslomalla. [Sini]

– Joo! Vedin keräämispakasta kortteja ja sain yhdellä kerralla kortit: Selaa kirjaa, Yhdistä ideoita ja Improvisoi. Näiden korttien inspiroimana otin muutaman luennassa olevan kaunokirjallisen teoksen lähempään tarkasteluun. Keräsin kirjoista kiehtovia katkelmia ja kirjoitin ne muistivihkooni. Näin oli tarkoitukseni tehdä jo viime vuonna suorittaessani Helmet-lukuhaasteita, mutta koska silloin lukemieni kirjojen määrä oli niin suuri, muistiinpanojen tekeminen jäi. Onneksi tartuin Luovuuskortteihin nyt, sillä muistiin kirjoittamisen jälkeen alitajunta on lähtenyt ihan omille teilleen tekstien kanssa. Yhtäkkiä lukemistani kirjoista poimimani tekstipätkät ovat alkaneet elää omaa elämäänsä ja yhdistyä seuraavan kortin tehtävään, joka oli Mene metsään -kortissa. Siinä kehotetaan menemään lähimetsään ja tallentamaan kaikki mielenkiintoinen valitsemallaan tavalla. Itse olen tänä kesänä valinnut valokuvauksen. [Satu]

– Olet siis prosessin aikana sujuvasti siirtynyt mediasta toiseen. Mistä kirjoista olet ammentanut inspiraatiota? [Sini]

– Tänä kesänä lukemiini kaunokirjoihin on mahtunut aika rankkoja tarinoita, kuten Colson Whiteheadin Nickelin pojat, Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssija ja Maggie Nelsonin Jane – Eräs murha / Punaiset osat. Niiden vastapainoksi on ollut ihana uppoutua tänä vuonna suomeksi ilmestyneeseen Judith Schalanskyn Kaukaisten saarten atlas -teokseen, jonka alkuperäinen saksankielinen versio Atlas der abgelegenen Inseln, joka valittiin ilmestymisvuonnaan 2009 Saksan kauneimmaksi kirjaksi. Tein Luovuuskortteja käyttäen kirjan kiehtovista paikannimistä pienen luovuutta ruokkivan tehtävän, joka sekin vaikuttaa jääneen kummittelemaan mieleen hyvällä tavalla. [Satu]

– Kuulostaa, että hautumassa on jotain mielenkiintoista tulevia luovia tekstejä varten. Mikä on sun kokemus korttien käytöstä ja kenelle niitä suosittelisit? [Sini]

– Luovuuskortit ovat selkeitä tehtäviltään ja ohjeiltaan. Vaikka monet asiat niissä ovat tuttuja, arjen kiireessä niiden noudattaminen unohtuu usein. Nämä konkreettiset kortit toimivat mun mielestä hyvinä työkaluina erityisesti, kun haluaa piristää töitään ja niiden eri vaiheita. Kortit muistuttelevat aistien aktivoimisesta ja valppaudesta omaa ympäristöään kohtaan. Uskoisin, että näistä voisi olla hyötyä varsinkin sellaisille, jotka ovat vasta sukeltamassa luovan työskentelyn maailmaan. [Satu]

– Samaa mieltä! Kortteja voi käyttää leikkisästi nopeissa harjoituksissa tai apuna pidemmissä luovissa prosesseissa.  [Sini]

– Pysytään luovuuden äärellä jatkossakin! [Satu]

– Ehdottomasti! [Sini]

©Tarusola

Pim! Olet luova -kirjan äärellä

Posted on by under kirja

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä kesäkuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kesä on kauneimmillaan. Oletko ehtinyt nauttia siitä? [Satu]

– Kyllä jonkin verran ja lomanodotus on entistä vaikeampaa näin ihanalla säällä. [Sini]

– Viime kerralla oli puhetta Paavo Järvilehdon ja Lauri Järvilehdon Pim! Olet luova -kirjasta. Nyt ollaan saatu se Tuuma-kustannukselta, kuten myös kirjaan liittyvät Luovuuskortit. Kiitokset Tuumalle niistä.

– Kirjassa on paljon tuttua asiaa luovuudesta, mutta asiat on kiva nähdä uudestaan kielennettyinä vahvistuksina. Kirjan kieli ja tyyli ovat sopivan kepeät ja tekevät tekstistä helppolukuisen ja raikkaan. Rakenne on onnistunut sekoitus teoriaa ja käytäntöä. Tekijöiden omakohtaiset esimerkit, lukijan aktivointi pitkin matkaa ja monet välikevennykset piristävät ja sopivat mun mielestä luovuutta käsittelevään kirjaan erinomaisesti. [Satu]

– Olen samaa mieltä. Äänikirjana kokemus oli hieman erilainen, sillä visuaaliset elementit ja taitolliset ratkaisut jäävät väkisinkin pois. Painetussa ja sähköisessä kirjassa kuvitukset keventävät sisältöä, ja niiden oheen tehdyt nostot tarjoavat mainiosti tilaa pysähtyä pohtimaan lukemaansa. Myös lukijaa aktivoivien tehtävien tekemiseen on jätetty sivuilla tilaa, ja siksi painettu kirja palvelee lukijaa mielestäni kaikkein parhaiten. Pienen kokonsa puolesta kirja sopiikin hyvin mukana kannettavaksi. [Sini]

– Järvilehdot kirjoittavat (s. 165): ”Luova työ ei ole kokoelma irtonaisia oivalluksia vaan kokonaisuus, jossa jokainen osa tukee toistaan luontevasti.” Se on mun mielestä hyvin kiteytetty. Vaikka me ollaan käsitelty luovuutta blogissa vuosien varrella se vain silloin tällöin eksplisiittisesti nimeten, me ollaan kuitenkin oltu aika kokonaisvaltaisesti luovuuden äärellä toiminnassamme. Mä koen oppineeni sulta paljon luovasta työskentelystä, kun olen päässyt seuraamaan läheltä, miten teet kuvataidetta. [Satu]

–Kyllä, ja oppimista on tapahtunut myös toiseen suuntaan, kiitos siitä! Kirjan alussa tekijät tarttuvat siihen yleiseen luuloon, että on olemassa ei-luovia ihmisiä. Muistan lukuisia kertoja, kun minulle on joku tullut sanomaan, että ihailee luovia ihmisiä, mutta ei itse ole kyllä yhtään luova. Olen kuullut saman esimerkiksi työskennellessäni varhaiskasvatuksessa. Kuitenkin nämä samat ihmiset keksivät päivittäin mitä luovimpia ratkaisuja, joilla helpotetaan mielipahaa, oppimista, ryhmässä toimimista, siirtymätilanteita ja tuodaan iloa lasten elämään. Luovuus liitetään usein vahvasti erilaisiin kulttuurin muotoihin ja niihin liittyviin taitoihin. Suosittelisinkin kirjaa ehdottomasti juuri niille ihmisille, jotka kokevat olevansa vähemmän luovia ja pitävät sitä esteenä luovalle toiminnalle. [Sini]

– Sä ja mä ollaan tehty paljon luovaa yhteistyötä. Järvilehdot kirjoittavat ideoiden yhteydessä (s. 41): ”Siksi on typerää tyrmätä toisten kertomia ideoita, ennen kuin olet varma siitä, että oikeasti ymmärrät, mitä toinen tarkoittaa. Usein luovan työn ammattilaiset kuitenkin törmäävät siihen, että ideoita ammutaan alas kuin erityisen kömpelöitä ankkoja syksyisellä lintumetsällä.” Olen arvostanut sun kanssa työskentelyssä erityisesti sitä, että olet suhtautunut aina avoimesti lähes kaikkiin ideoihini. Joskus yhteistyötä tehdessä törmää sellaisiin ihmisiin, jotka tappavat kaikki luovat ideat sanomalla aina ”Ei!” tai kritisoimalla kaikkea välittömästi. Sellaisessa ilmapiirissä ideoinnin ilo tyrehtyy viimeistään muutaman yrityksen jälkeen. [Satu]

– Meidän yhteistyö on tosiaan ollut aina hauskaa ja toimivaa. Teen kuvataidetta pääasiassa yksin, ja siksi näissä muissa projekteissa yhdessä tekeminen on ollut todella virkistävää. [Sini]

– Lempikatkelmani Pim! Olet luova -kirjassa on (s. 125): ”Lukeminen ja matkustaminen ovat kokonaisvaltaisia tapoja rikkoa ajattelun kankeutta, ja ne ovat luovuuden ruokkimiskeino, joka on mahdollista ihan jokaiselle. Mielikuvitus on matkustamista mahdollisiin ja mahdottomiin maailmoihin. Mitä enemmän luet ja mitä erilaisemmissa paikoissa käyt, sitä enemmän mielikuvituksellasi on käyttövoimaa viedä sinut uusiin ja tuntemattomiin maailmoihin.” [Satu]

– Tunnistan tuon ehdottomasti! Itselleni erityisen merkityksellisiä ovat myös musiikki, elokuvat ja tietysti kuvataide. Muiden luovuuden hedelmistä saa energiaa ja ahaa-elämyksiä. On virkistävää löytää uusia näkökulmia ja tapoja tehdä. Se herättää itsellekin halun rikkoa ja kyseenalaistaa jo tutuksi käyneitä kaavoja. [Sini]

– Pim! Olet luova -kirjan lähdeluettelo on painottunut englanninkieliseen kirjallisuuteen. On myös varsin paljon suomenkielisiä luovuutta käsitteleviä teoksia, joihin olen perehtynyt omissa kirjoitusprojekteissani. Esimerkiksi Kari Uusikylä on kirjoittanut luovuudesta paljon, kuten teoksen Luovuus. Taito löytää, rohkeus toteuttaa (1999) yhdessä Jane Piirron kanssa sekä teokset Luovuus kuuluu kaikille (2012) ja Naislahjakkuus (2008). Mieleen tulevat vielä aiemmin lukemani Juha T. Hakalan Luova laiskuus. Anna ideoille siivet (2013) ja Jim Solantien Luova lapsi: oivaltaa, oppii ja pärjää (2009) sekä Nando Malmelinin ja Petro Poutasen kirja Luovuuden idea. Luovuus työelämässä, yhteisöissä ja organisaatioissa (2017). Myös Claes Anderssonin Luova mieli. Kirjoittamisen vimma ja vastus (2002) on herättänyt ajatuksia erityisesti luovaa kirjoittamista pohtiessa. [Satu]

– Hyviä lukuvinkkejä luovuudesta kiinnostuneille. [Sini]

– Erityisen kiinnostavasti Pim! Olet luova -kirjassa on käsitelty luova prosessi, jossa Järvilehdot erottavat viisi eri vaihetta: keräämisen, valikoinnin, luonnostelun, jalostamisen ja viimeistelyn (s. 96). He korostavat, ettei prosessi etene lineaarisesti vaan siihen liittyy ennakoimattomuutta. Kaikki viisi vaihetta käsitellään yksityiskohtaisesti kirjassa. Niiden yhteydessä annetaan myös runsaasti konkreettisia vinkkejä, joihin perehtymällä ja joita noudattamalla lukija pääsee varmasti pitkälle luovassa työskentelyssä. [Satu]

–Uskon, että moni luovan työn tekijä tunnistaa omassa työssään nämä vaiheet tai jotain samankaltaisia toimintamalleja. Järvilehdot toteavatkin (s. 94): “Aika lailla kaikkia luovaa prosessia kuvaavia malleja yhdistää ajatus siitä, että luova ajattelu on jonkinlaista heiluriliikettä irrottelun tai vapaan ajattelun sekä keskittyneen ja koostavan ajattelun välillä – juuri divergentin eli hajottavan ja konvergentin eli kokoavan ajattelun välillä.” [Sini]

– Pim! Olet luova -kirjan tärkeä sanoma on mun mielestä se, että ihmisen tulisi rohkeammin uskaltaa ajatella ja toimia luovasti ihan arkipäiväisissäkin asioissa. Tuo muistutus kiteytyy parhaiten tässä katkelmassa (s. 21): ”Ihmiset turhautuvat usein arkeensa. Monta kertaa kuulee sanottavan, että on pakko – ei ole vaihtoehtoja. Todellisuudessa juuri vaihtoehdot ovat se pääoma, jota jokaisella meistä on. Jokaisella on mahdollisuus toimia eri tavalla, jos vain antaa siihen itselleen luvan. Aina voi tehdä asiat vähän eri tavalla kuin ennen: ajatella uudella tavalla, mennä eri reittiä töihin, käyttää erilaista kynää, tehdä pieniä mikromuutoksia elämässä. Ainoa tapa menettää tämä inhimillinen pääoma on tehdä kaikki päivästä toiseen samalla tavoin ja odottaa, että asiat muuttuisivat itsestään.”

– Kyllä, tämä herätteli myös minut tarkastelemaan omaa ajatteluani. Vaikka pidän itseäni luovana ihmisenä ja teen päivittäin luovaa työtä, ei luovuus aina kuitenkaan yllä arkipäiväisiin valintoihin. Uudella tavalla ajattelu vaatii selvästi tietoista aktivointia.  [Sini]

– Nämä Pim! Olet luova -kirjaan liittyvät Luovuuskortit on jaoteltu kolmeen ryhmään, jotka ovat 1) kerääminen, 2) valikointi ja luonnostelu sekä 3) jalostaminen ja viimeistely. Korteista löytyy kirjassa esiteltyjen luovan prosessin vaiheiden ohjeita kompaktissa muodossa. [Satu]

– Näyttää kivalta! Näihin täytyykin perehtyä kaikessa rauhassa. [Sini]

– Oletko muuten lukenut Lauri Järvilehdon kirjan Hauskan oppimisen vallankumous? Siitäkin olisi kiva puhua joskus myöhemmin. Entä tehtäisiinkö heinäkuussa joitain luovuutta ruokkivia harjoituksia näitä Luovuuskortteja käyttäen? [Satu]

– Hauskan oppimisen vallankumous on kyllä lukulistalla. Palataan siihen myöhemmin. Luovat harjoitukset heinäkuussa kuulostavat hyviltä! [Sini]

© Tarusola

Taidepedagogia tapaamassa

Posted on by under varhaiskasvatus

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä toukokuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Kiva nähdä näin kesäisissä tunnelmissa täällä Oodissa! Joko loma häämöttää?

– Häämöttää kyllä, mutta vasta heinäkuussa.

– Oli tosi mielenkiintoista käydä tutustumassa taidepedagogin työhön työpaikallasi.

– Kiva kun kävit ja teit lehtijutun kautta varhaiskasvatuksessa tapahtuvaa taidekasvatusta tutuksi.

– Juttu Taidepedagogi kasvua tukemassa varhaiskasvatuksessa ilmestyi tosiaan Suomenopettajat-lehden helmikuun numerossa (1/2019). Palataanko vielä hetkeksi niihin tunnelmiin?

– Palataan vaan!

– Kollegasi Tomas De Ritan kanssa juteltiinkin tasan vuosi sitten taidepedagogin työstä, ja nyt sain kuulla ja nähdä paljon lisää sun kokemuksista, sähän olet yksi Vantaan kaupungin palveluksessa olevista taidepedagogeista.

– Ensimmäinen lukuvuosi tässä työssä alkaa olla lopuillaan. Esikoulutodistukset on jaettu ja osa lapsista siirtynyt kesälomalle. Ilokseni saan jatkaa samassa Vesilintujen esikouluryhmässä myös ensi vuoden.

– Vierailin teidän ryhmässä tammikuussa, ja silloin juteltiin monista työhösi liittyvistä asioista. Kerroit taidepedagogin roolista päiväkodin arjessa ja yhteistyöstä muun henkilökunnan kanssa näin: ”Olen ensimmäinen taidepedagogi, joka on toiminut nykyisessä päiväkodissani. Tämä on myös itselleni uusi työnkuva, joten roolini on muotoutunut vähitellen syksyn aikana vuorovaikutuksessa ryhmän lasten ja aikuisten kanssa. Taidepedagogi on osa oman ryhmänsä kasvattajatiimiä. Osallistun kaikkeen ryhmän päivittäiseen toimintaan, jota suunnitellaan viikoittain yhdessä, jotta taidetoiminnasta tulee osa laajempaa pedagogista kokonaisuutta. Vantaalla taidepedagogin työ on osa-aikaista eikä hän ole kasvatusvastuullinen.

                      Meidän 20 lapsen eskariryhmässä toimii lisäkseni kaksi lastentarhanopettajaa ja lastenhoitaja. Jokaisella on omat vahvuutensa ja yhdessä sovitut vastuualueensa. Kuvataidejuttuja tehdään usein pienryhmissä pitkäkestoisina projekteina mutta myös vapaan leikin lomassa lasten aloitteista innostuen. Sanoisin, että roolini on olla lapsille turvallinen aikuinen, joka kuuntelee ja tarjoaa uusia välineitä itseilmaisuun, herättelee mielikuvitusta ja tutkii heidän kanssaan maailmaa taiteen ja leikin keinoin.”

– Vuoden aikana on tosiaan työskennelty paljon eri materiaalien ja tekniikkojen parissa. On hienoa huomata, miten lasten yksilölliset vahvuudet pääsevät esiin, kun tarjotaan monipuolisesti tapoja olla luova.

– Lehtijutussa mainitset, että tammikuuhun mennessä olitte jo ehtineet tehdä paljon: ”Syksyllä ryhmän toimintaa suunniteltiin yhdessä lasten kanssa. Kyselin heiltä kiinnostuksen kohteita, kuuntelin ja tein myös havaintoja siitä, millaisiin puuhiin lapset hakeutuivat leikkiessään. Olen yrittänyt käyttää toiminnassa mahdollisimman paljon eri materiaaleja ja työskentelytapoja. Olemme muun muassa muovailleet, maalanneet valolla ja väreillä, piirtäneet, rakennelleet, ohjelmoineet ja valokuvanneet. Teemat ovat usein liittyneet ajankohtaiseen toimintaan. Esimerkiksi syksyllä eskarissa käsiteltiin paljon ystävyyttä ja tehtiin ryhmälle yhteiset säännöt. Taidetoiminnassa pidempi projekti oli omien hahmojen luominen ja ystävyyden talon rakennus. Talo muodostui yksittäisistä kodeista, joita rakennettiin kierrätysmateriaaleista. Lapset saivat halutessaan kertoa omista hahmoistaan, ja tarinoita myös kirjoitettiin muistiin.

                      Ryhmässä on myös tehty robotteja. Niiden teko lähti yhden lapsen toiveesta, ja mukaan pääsivät kaikki halukkaat. Roboteista oli puhuttu syksyn aikana paljon, koska osaa lapsista aihe tuntui kiinnostavan. Olemme myös opetelleet ohjelmoinnin alkeita Blue-Bot -lattiarobottien avulla. Ennen rakentelua puhuttiin taas vähän ohjelmoinnista ja siitä, miten robotteja on suunniteltu eri tarkoituksiin ja katseltiin kuvia. Totesimme myös, ettei näitä robotteja ehkä saataisi itsestään liikkuvaksi, vaan ne liikkuvat valmistuttuaan mielikuvituksen ja leikkienergian avulla. Roboja on vielä tarkoitus animoida, ja niille keksitään ääniä.”

– Keväälläkin on ehditty tekemään paljon. Meillä oli alkuvuodesta pitkä animaatioprojekti. Lapset keksivät pareittain animaation tarinan, tekivät hahmot joko muovailuvahasta tai legoista ja toteuttivat stop motion -animaation iPadeilla. Siinä animaatio muodostuu yksittäisiä kuvia yhdistämällä.

– Kuulostaa tosi kivalta! Miten projekti sujui?

– Tarinat syntyivät aika helposti, kun hahmot oli luotu, mutta monelle oli aluksi vaikeaa ymmärtää animaation tekniikkaa. Sitä harjoittelimme ensin Piksillaatio-animaation avulla. Siinä lapset toimivat itse animoitavina nukkeina. Myös yksinkertaista tarinan rakennetta havainnollistamaan löytyi hyvä ohjelma Toontastic. Projekti sujui kaikilta pareilta lopulta tosi hienosti, ja animaatiot esitettiin myös vanhemmille kevätjuhlassa.

– Niin, kerroitkin lasten aktiivisuudesta: ”Meillä on kyllä todella innokkaita ja taitavia eskareita. Tuntuu, että kaikesta innostutaan ja kaikkea uutta kokeillaan ennakkoluulottomasti. Alkuun lapset eivät välttämättä osanneet oikein kertoa omista toiveistaan, mutta nyt ehdotuksia tulee päivittäin. Yritän tarttua kaikkeen ja miettiä myös, miten toisin aiheisiin taiteen kautta jotain uutta näkökulmaa ja uusia materiaaleja. Joitain ideoita saatetaan työstää pienimuotoisesti vain muutaman lapsen kanssa ja jostain taas innostutaan pidemmäksi aikaa.”

– On ollut mahtavaa seurata lasten kasvua ja kehitystä vuoden aikana. Ryhmässä on opittu paljon tuleville koululaisille tärkeitä taitoja.

– Oli mielenkiintoista kuulla, miten kieli ja kielitietoisuus näkyvät taidepedagogin työssä: ”Ryhmä, jossa toimin, on kielellisesti todella monimuotoinen, ja kielistä tulee keskustelua joka päivä monissa eri tilanteissa. Esimerkiksi ruokapöydässä saatetaan tutkia lasten vaatteissa olevia tekstejä ja kuvia, tehdä sanavaihtareita, keskustella suomen kielen sanojen merkityksistä ja nimetä ruokia lautasella. Yritän puhua selkeästi ja saatan selittää sanoja, joiden ajattelen olevan lapsille uusia, ja toistaa ne useaan kertaan. Tietysti ohjatessani taidetyöskentelyä yritän muokata ohjeet mahdollisimman yksinkertaisiksi havainnollistaen asiaa myös näyttämällä. Kuvien käyttö on yleensäkin todella monipuolista. Ryhmässä käytetään kuvakortteja, lasten tekemistä kuvista keskustellaan, tableteilta katsotaan kuvia ja etsitään tietoa päivän aikana syntyviin moniin kysymyksiin. Osa kasvattajista käyttää myös viittomia. Taiteeseen ja työskentelyyn liittyy paljon sellaista sanastoa, joka on lapsille uutta. Työskennellessä tulee vähitellen tutuksi myös visuaalinen kieli sekä taiteen tavat tutkia ja kertoa.”

– Taisit kirjoittaa jutussa enemmänkin kieleen liittyvistä havainnoistani.

– Joo, kirjoitin, miten suomea opettelevat lapset tarvitsevat näkemyksesi mukaan tukea ja mikä on roolisi siinä: ”Itse yritän olla aina käytettävissä, kun lapsi tekee aloitteen esimerkiksi yhteisestä lukuhetkestä. Vaikka päiväkodissa luetaan paljon kirjoja, saattaa lasta kiinnostavan kirjan teksti olla vielä liian vaikeaa, ja keskittyminen herpaantuu nopeasti. Helpommat kirjat taas ovat ehkä turhan yksinkertaisia eivätkä siksi jaksa kiinnostaa. Kyky ilmaista itseään ja ymmärtää muita vaikuttaa paljon myös yhteisen leikin sujumiseen. Jos ei pysty neuvottelemaan leikin kulusta ja omasta roolista siinä, joutuu usein ehkä tyytymään muiden antamaan rooliin, joka ei ole aina sitä, mitä itse haluaisi.”

– Monella kielitaidon kehittyminen näkyy leikkien monipuolistumisena ja suoranaisina kielellisinä ihmeinä. Esimerkiksi kaksi suomea haltuun ottavaa lasta on alkanut yllättäen puhua suomen ja kotikielensä lisäksi englantia. Vielä syksyllä suomi vaikutti orastavalta eikä englantia kuulunut lainkaan.

– Tuo on loistava esimerkki monikielisen lapsen kielellisestä kehityksestä. Kielet saattavat muhia lapsen mielessä varsin intensiivisesti, vaikka pinnallisesti tarkasteltuna niitä ei näkyisi eikä kuuluisi lainkaan. Kehittyvän kielitaidon kartoittamiseen ja tukemiseen tarvitaankin paljon aikaa ja armoa, mikä on haaste kiireisessä arjessa.

– Näin se varmasti on.

– Oli kiva juttutuokio taas. Muuten, käytetäänkö kesän maagista valoa hyväksemme ja tehdään seuraavaksi erilaisia luovia harjoituksia? Mulla olisi mielessä ainakin yksi kirja, jonka tehtäviin voitaisiin perehtyä.

– Sopii mulle. 

Jutun lainaukset tekstistä: Taidepedagogi kasvua tukemassa varhaiskasvatuksessa – Suomenopettajat 1/2019.
 

© Tarusola

Vuosien välissä

Posted on by under katsaus

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä

– Vuosi 2018 lyö viimeisiä lyöntejään. Ollaan vielä hetken aikaa zwischen den Jahren, vuosien välissä, niin kuin saksalaiset sanoo. Mitä kaikkea sulla on jäänyt mieleen tästä vuodesta, Sini?

– Vuosi on tarjonnut mukavia uusia haasteita liittyen opetustyöhön. Toisaalta se on ollut todella kiireinen ja yllättävän tekstipainotteinen. Hitaasti edistynyt opinnäytetyöni alkaa onneksi kohta valmistua, ja sen jälkeen aikaa ja energiaa vapautuu enemmän johonkin uuteen. Esimerkiksi taiteellinen työskentely on jäänyt vähemmälle, ja sitä on kovasti ikävä. Kaikkeen ei aika vain yksinkertaisesti riitä. Entä mitä, Satu, sulle on jäänyt mieleen?

–  On kyllä ollut monipuolinen vuosi taas! Mun mieleen on piirtyneet syvimmin värit. Esimerkiksi David Hockneyn näyttely Taidehallissa ja Las Palmasin väri-ilo, jota sain katsella tehdessäni juttua kaupungin kolmikielisestä koulusta. Olen päässyt tänäkin vuonna käymään monissa näyttelyissä ja jotenkin alkanut nähdä maailmaa enemmän kuvina. Myös kuvien tekeminen on alkanut houkuttaa lisää. Valokuvaus varsinkin mutta myös piirtäminen ja maalaaminen, tosin kaksi jälkimmäistä ihan vain harrastuksenomaisesti omaksi iloksi. Olen arkaillut tehdä mitään kuvallista, koska olen kokenut itseni niin vahvasti pelkästään kirjoittajaksi. En tiedä tarkalleen, mistä lokeroajattelu juontaa juurensa, mutta haluaisin yrittää päästä siitä eroon. Nautin joka tapauksessa kovasti siitä, miten visuaaliset virikkeet toimivat kirjoittamisen kimmokkeina. Tarinankerrontatapoja on monia, eikä mikään onneksi sulje toista pois vaan täydentää toinen toistaan. Helsingin Kirjamessuilla pitämämme Ihmekonekorttipajan ja aikaisemmin tekemämme korttien ketjun inspiroimana tein sulle hyvän mielen kortin.

– Kiitos! Vaikutus oli juuri sellainen kuin oli tarkoituskin. Tulipa hyvä mieli! Olen iloinen, että olet taas rohkeasti lähtenyt mukavuusalueesi ulkopuolelle ja antanut tekstille visuaalisen muodon sekä tallentanut matkan muistoja valokuvauksen lisäksi myös piirtäen.

– Kiva kuulla! Oli muuten jännä huomata, miten tuota korttia tehdessäni mietin koko ajan kuvan ja sanan yhteispeliä: Kuinka olisin kuvaillut maisemaa sanallisesti ja kuinka olisin halunnut saada varsinkin kaikki kuuloaistiin perustuvat havainnot sekä monet pienet yksityiskohdat maisemasta mukaan kuvaan. Siksi päädyin tekemään kortin sisäpuolelle sanapyörteitä, joissa osa havainnoista on tallessa. Ajattelin jossain vaiheessa kirjoittaa maisemasta kuvauksen vertaillakseni, millaiselta maisema näyttää sanallistettuna. Miten sun uusi työ varhaiskasvatuksen parissa on lähtenyt käyntiin?

–  Olen tosiaan ensimmäinen taidepedagogi, joka on toiminut tässä päiväkodissa, ja oma työnkuvani sekä roolini eskariryhmässä on muotoutunut vähitellen. Mitään valmista mallia ei toimintaan tietenkään ole, vaan kaikki suunnitellaan lapsilähtöisesti yhteistyössä ryhmän kasvattajien kanssa. Taidepedagogi on mukana kaikessa ryhmän toiminnassa. Paljon tulee edelleen pohdittua, miten hyödynnän osaamistani ryhmässä ja miten kuvataideopetusta suhteuttaa kaikkeen muuhun esiopetuksen toimintaan, joka on todella monipuolista. Tarkoituksena olisi kuitenkin, että myös ryhmän kasvattajille jää uutta osaamista sen jälkeen, kun taidepedagogi vuoden jälkeen siirtyy toiseen ryhmään. Palautteesta päätellen olen onnistunut tuomaan esikoululaisten arkeen paljon uusia tapoja ilmaista itseään. Mainitsemistasi väreistä tuli muuten mieleen yksi kuluneena vuonna ihastuttanut asia – uusi taidemuseo Amos Rex. Kävin siellä juuri katsomassa tokiolaisen teamLabin digitaalisia installaatioita. Se oli vaikuttava kokemus, ja yleisön osallistaminen tapahtui siellä todella luontevasti. Installaatioon sai lisätä oman väritetyn hahmonsa, ja havaintojeni mukaan se innosti aikuisia siinä missä lapsiakin. Tässä muutama kännykuva näyttelystä. Harmi, ettemme ehtineet päiväkodin kanssa näyttelyyn. Päiväkodissa teimme kuitenkin valomaalausta ja tutustuimme lisättyyn todellisuuteen värityskuvien ja Quiver-sovelluksen avulla.

 – Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Mun vuodessa varhaiskasvatus ja kielitietoisuus ovat olleet vahvasti läsnä erityisesti kirjoitusjuttujeni ja pitämieni koulutusten myötä. Koskaan ei ole tietenkään liian myöhäistä oppia uutta, mutta mitä varhemmin tehdään tietoista työtä kielenkehityksen tukemiseksi, sen parempi. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, miten tarinallisuus tukee kielenoppimista. Tarinat syntyvät luontevasti tukemalla ja aisteja ruokkimalla, kuten meidän työpajat Helsingin Kirjamessuilla tänä ja viime vuonna ovat antaneet rohkaisevia esimerkkejä. Kun olin tekemässä Kurkistus kielitietoisen eskariryhmän toimintaan -juttuani Suomenopettajat-lehteen, oli hauska perehtyä kielitietoisuuden tukemiseen eskarissa. Onkin tosi kiva, kun pääsen ensi vuonna tutustumaan myös teidän päiväkotiin!

 – Mukavaa, kun pääset tulemaan! Kiinnostavaa kuulla, miltä meidän toiminta näyttää S2-näkökulmasta, ja varmasti voidaan järjestää yhdessä myös jotain kieltä ja kuvaa yhdistävää toimintaa lapsille. Tiedän, että he innostuisivat varmasti ihmekoneesta. Meillä on kyllä todella innokasta ja luovaa porukkaa.

 – Luovuus on kiehtova aihe. Olen lukenut siitä paljon lisää, ja luovuuden monet ulottuvuudet houkuttelevat tutkimaan sitä tarkemmin. Voitaisiinko olla sen äärellä ensi vuonnakin ja jatkaa monipuolisesti eri aiheiden parissa? Aistit kiinnostavat myös kovasti. Löysin vähän aikaa sitten Matteo Farinella -nimisen neurotutkijan The Senses -sarjakuvakirjan. Huvittaisiko sua tutustua siihen tarkemmin jossain yhteydessä? 

 – Tutustun siihen mielelläni. Saatan jopa lisätä hankintalistalleni. Tekijän taustan huomioon ottaen sarjakuva on varmasti täynnä asiantuntemusta ja kiinnostavaa tietoa.

 – Mitä toiveita sulla on ensi vuodeksi, Sini?

 – Blogin suhteen toiveena on käsitellä enemmänkin sarjakuvaa ja esitellä kotimaisia tekijöitä. Myös ajankohtaisia kuvakirjoja olisi kiva nostaa esiin ja tarkastella kuvan ja kielen yhteistyön näkökulmasta. Henkilökohtaisesti toivon vuoteeni enemmän taiteellista työskentelyä visuaalisen parissa. Entä tiedätkö jo, millainen vuosi sulle on tulossa?

 – Kirjoittamista on luvassa ensi vuonna entistäkin enemmän. Uusia kiinnostavia haasteita on tulossa sillä saralla. Kerron niistä myöhemmin lisää. Muuten, olisi kiva, jos ehdittäisiin käydä ensi vuonnakin näyttelyissä. Esimerkiksi HAMin Odotin sinua -näyttely vaikuttaa kutsuvalta. Ehdittäisiinköhän sinne jossain vaiheessa? 

– Yritetään! Näyttelyt ja niiden oppimateriaalit kiinnostaa aina. Mulla on muuten juuri opinnäytetyöhön liittyen käsittelyssä Ville Tietäväisen ja Ville Hännisen Kertova kuva – Journalistisen kuvan mahdollisuuksia ja keinoja -kirja, joka on tosi mielenkiintoinen. Huvittaisiko perehtyä siihen samalla, kun käydään Päivälehden museossa Kertova kuva -näyttelyssä?

 – Oikein mieluusti! Kiitos kuluneesta vuodesta ja inspiroivia hetkiä tulevana vuonna sulle ja kaikille lukijoillemme!

© Tarusola

Luovuutta ruokkimassa II

Posted on by under tehtävät

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä elokuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Viime kerralla puhuttiin luovuuden ruokkimisesta. Oletko päässyt luovuuden lähteille?

– Hei, Satu! Ainahan sitä jotain luovaa tulee tehtyä, vaikka se tuntuukin välillä vaikealta, kun ei ole mahdollisuutta keskittyä kunnolla yhteen asiaan.

– Kiire on luovuuden pahin vihollinen. Itselläni ero kiireettömän ja turbulentin ajan välillä on radikaali. Jos joutuu olemaan jatkuvasti liikkeessä ja suorittamaan paljon, luoville ideoille ei jää tilaa. Rauhallisessa tunnelmassa ideat saavat itää. Tarvitsen tietyn määrän virikkeitä, jotka sitten muhivat aikansa ja alkavat aikanaan pulputa. Luonnosteluvaiheen jälkeen osa ideoista päätyy toteutukseen, osa ei. Paradoksaalisesti näiden meidän luovuustehtävien aikaan itselläni oli niin kiireinen vaihe menossa, että luovuus ei tuntunut kukoistavan lainkaan. Viimeksi puhuttiin erilaisista luovista tehtävistä ja luovuutta käsittelevistä oppaista. Kumpikin meistä valitsi oman tehtävänsä. Miten oma runolapputehtäväsi sujui?

– Itse tosiaan valitsin Arja ja Emma Puikkosen laatimasta Käsikirja mielikuvituksen matkaajille – Kirjoittamisen seikkailuopas -teoksesta tehtävän Erivärisiä sanoja (s.16). Tein ohjeen mukaan kolmen värisiä lappusia, joista punaisille lapuille kirjoitin asioita, jotka ilahduttavat minua, vaaleanpunaisille lapuille asioita, joita haluaisin olla, ja vihreille paikkoja, joita rakastan. Jatkoin siitä Runo minusta -jatkotehtävään. Siinä kehotettiin poimimaan joka väristä yksi lappu ja tekemään niistä lauseita. ”Väliin saa lisäillä sanoja. Esimerkiksi: Aurinkokissa kehrää kotona. Huvipuistossa kirkuu notkea laituri. Ehkä lauseista syntyy runo tai tarina, joka kuvaa salaista puoltasi? Voit kirjoittaa samanlaisia värilappuja ja lauseita myös ystävästäsi ja antaa runon hänelle lahjaksi.” Tuntui vaikealta tehdä runoa lapuista nostamassani järjestyksessä, joten päädyin järjestelemään lappuja haluamaani järjestykseen. Kaikille lapuille en keksinyt myöskään käyttöä. Tarinastani tuli tällainen:

Liisimme tanssilattialla vapaana kuin linnut.
Uimme nopeasti halki yleisömeren.
Kirjastosta alkoi vahva ystävyytemme.
Sinä kirjaviisas koira ja minä metsän rohkein viherpeukalo.

Tehtävä tuntui kivalta, ja ilman sitä olisi ollut tosi vaikea lähteä kirjoittamaan. Koen olevani aika kömpelö kirjoittaja, joten tämä tarkasti rajattu tehtävä kyllä madalsi kynnystä. Halusin tehdä tarinaan myös tämän kuvan.

– Oi, miten mainio kuva! Alkoi heti tanssijalkaa kolottaa. Omassa tehtävässäni haettiin innostusta kuvataiteesta. Tehtävä on John Gillardin laatimasta Luovan kirjoittajan työkirjasta (s. 42). Ohjeistuksessa kehotetaan kirjoittamaan lyhyt jostain taideteoksesta innoituksensa hakeva teksti. Samalla pitää pohtia teoksesta kumpuavia aistihavaintoja. Tehtävän ohjeistuksessa neuvotaan miettimään, millaisia abstrakteja ajatuksia tai muistoja taideteoksen abstraktit muodot herättävät kirjoittajassa. Lisäksi kirjoittajalle esitetään kysymys: ”Mitä tarinoita on maalattujen esineiden tai ihmisten takana?”. Inspiroiduin Taidehalliin elokuussa tulleen David Hockneyn näyttelyn The Other Side -teoksesta, jonka kuva löytyy Taidehallin kotisivuilta.

– Tuntuiko tehtävän toteuttaminen mielekkäältä?

– Tehtävä tuntui yllättävän haastavalta. Tuijotin kuvaa maalauksesta monia kertoja saamatta ainuttakaan sanaa paperille. Erilaisia ajatuksia ja mielleyhtymiä syntyi kyllä paljon, mutta itsesensuuri piti kaikkia niitä kovin kliseisinä. Abstraktius tuntui olevan vaikein asia. Se tyrehdytti kuvailun ja ikään kuin ujostutti: tulkitsenko muotoja oikein? Tein kesällä kokeeksi aika monia tehtäviä siitä Jocelyn de Kwantin laatimasta Creative flow. Vuosi luovaa läsnäoloa -kirjasta, josta puhuttiin viime kerralla. Ne tehtävät ovat tähän verrattuna kevyitä makupaloja. Nyt jäin pyörimään ihmettelyn kehään pitkäksi toviksi, kunnes vain päätin kirjoittaa jotakin paperille. Syntyi tällaisia ajatuksia:

Höyryät. Piikittelet. Keihästät sanasi säilällä. Virität ansan sille, jonka ajatus horjahtaa harhapoluille. Olet aina oikeassa. Omasta mielestäsi. Toisen tehtäväksi jää myötäileminen. Alistuminen. Ei tahtoosi vaan siihen, että oma tahto on syytä piilottaa näkymättömiin. Sen voi yrittää ujuttaa puolellesi salaa. Sanoihisi käärittynä, ettet huomaa sen alkuperää.

– Jännittävää katsoa kuvaa uudelleen sun tekstin rinnalla. Se saa aivan uusia ulottuvuuksia. Kävitkö muuten katsomassa teoksen myös Taidehallin näyttelyssä?

– En ole vielä ehtinyt. Yritetäänkö ehtiä yhdessä?

– Joo! Loka- ja marraskuussa näyttelyyn on tarjolla runo-opastuksiakin.