Kahden ystävän kohtaaminen eräänä huhtikuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Blogin 5-vuotissynttärijuhlat on nyt juhlittu. Kiva jatkaa tuttujen ja uusien aiheiden parissa – ja ennen kaikkea sun kanssa yhteistyössä! [Satu]

– Samoin, Satu! Keväinen sää on saanut ajattelemaan jo seuraavaa kesää ja lomalukemisia. Mulla on ollut äänikirjapalvelu kovassa käytössä. Oletko sä vielä tehnyt lukuhaasteita tai ehtinyt muuten lukemaan kirjoja? [Sini]

– Olen lukenut paljon omien tekstien ohella, ja tämän vuoden Helmet-lukuhaaste on myös työn alla. Mulla onkin tällä hetkellä aika monta kirjaa mielessä ja luennassa. Tämän Jhumpa Lahirin Missä milloinkin -teoksen (Tammi) mainitsinkin silloin viimeksi, kun oltiin maistelemassa kirjasatoa. Lahiri kuuluu tosiaan lempikirjailijoihini, ja ehdin odottaa Missä milloinkin -kirjaa jo kauan. Odotus palkittiin, ja kirja yllätti – hyvällä tavalla. Lahiri on käsitellyt tuotannossaan paljon muun muassa toiseutta ja ulkopuolisuutta, ja niin hän tekee nytkin. Tyyli on kuitenkin erilainen, mikä saattaa johtua siitä, että hän kirjoittaa uudella kielellä, italiaksi. Lahiri nimittäin muutti perheineen kymmenkunta vuotta sitten haaveidensa maahan Italiaan ja ryhtyi kirjoittamaan italiaksi. Omakohtaisessa In other words -teoksessaan (Bloomsbury) hän käsittelee esimerkiksi näitä kieli- ja identiteettikysymyksiä. Tuo kirja on kiinnostava siinäkin mielessä, että se sisältää sekä Lahirin italiankielisen tekstin että Ann Goldsteinin englanninkielisen käännöksen rinnakkain. Kielten rinnakkaiselo on siis hyvinkin konkreettista.

Helinä Kankaan suomentama Missä milloinkin on mun mielestä kaunis kirja sekä kanneltaan että sisällöltään. Harvoin tulee käytettyä kaunis-adjektiivia kirjan sisällöstä, mutta nyt se sopii musta hyvin. Se on myös melankolinen, ja ympäristöään tarkkailevan päähenkilön yksinäisyys ja ulkopuolisuus koskettavat. Kirja on jaettu lyhyisiin lukuihin, jotka on nimetty päähenkilön erilaisten tapaamisten, olotilojen ja kohtaamispaikkojen mukaan, kuten Museossa, Parvekkeella, Elokuussa tai Itsekseen. Noista nimistä tulivat hauskasti mieleen nämä meidän Kielikuvakohtaamiset. Ajattelin, että yrittäisin lukea kirjan jossain vaiheessa myös italiaksi. [Satu]

– Mielenkiintoista tuo kielten rinnakkaiselo. Olisi kiva sitten kuulla sun lukukokemuksesta italiaksi. Tämä kirja menee nyt kyllä myös mun lukulistalle. Kiinnostaa tietää, millainen on kirja, jonka määrittelet kauniiksi. Onko sulla muita hyviä lukuvinkkejä? [Sini]

– Kyllä, niitä löytyy! Runous on vaikea laji, ja hyvät runot ovat harvassa. Vanhoja mestareita, kuten suosikkiani Rainer Maria Rilkeä, ei ole helppo voittaa. Siksi ilahduinkin valtavasti, kun törmäsin jokin aika sitten Bei Daon Puhun peilille kiinaa -kokoelmaan (Basam Books). Olen viimeisen vuoden aikana palannut sen puhutteleviin ja väkeviin runoihin monesti. Kokoelmasta innostuneena luin myös kaksi muuta kokoelmaa: kiinalaisen Hai Zin kirjoittaman Näkymä valtamerelle (Basam Books), jonka on suomentanut Pentti Seppälä, ja Anni Sumarin koonneen ja suomentaman yhdysvaltalaisen nykyrunouden kokoelman Merenvaahdon palatsi (Aviador). Kummastakin löytyy monia ajatuksia herättäviä runoja, vaikka Puhun peilille kiinaa on omasta mielestäni näiden ehdoton ykkönen. Odotan myös kovasti Amanda Gormanin Vuori jota nousemme -lahjarunokirjaa, joka on luettavissa BookBeatissa toukokuussa. Kyseessä on se hänen Joe Bidenin ja Kamala Harrisin virkaanastujaisissa lausumansa runo. Myöhemmin tänä vuonna Gormanilta ilmestyy suomeksi laajempi runokokoelma Tammen kustantamana. [Satu]

– Se oli tosiaan vaikuttava hetki virkaanastujaisissa. Jos ei maailma sitä ennen tiennyt, kuka Amanda Gorman on, niin sen jälkeen kyllä tiesi. Ajattelitko lukea senkin molemmilla kielillä? [Sini]

– Ehdottomasti! Luin muuten juuri kiinalaisen Ge Fein romaanin Näkymättömyysviitta, jonka on suomentanut Raimo Sainio (Aula & Co). Voin suositella kirjaa erityisesti musiikin ja äänentoistolaitteiden ystäville kirjan päähenkilön ammatin ja siihen liittyvien juonenkäänteiden perusteella. Hän on nimittäin Pekingissä asuva äänentoistolaitteita rakentava mies, joka tekee omaleimaisia havaintoja kotikaupungistaan ja siellä tapaamistaan ihmisistä. Kerronta on elävää, ja tarina etenee niin sujuvasti, että kirjan lukee hetkessä. [Satu]

– Hyvä vinkki! Tiedänkin erään, jolle tämä kirja varmasti sopisi lahjaksi, ehkä saan lukea sen sitten itsekin. [Sini]

– Hienoa, tämä henkilö kävikin mielessäni kirjaa vinkatessani. Tällä hetkellä mulla on luennassa Elizabeth Stroutin Olive, taas, joka on Kristiina Rikmanin suomentama. Se on jatkoa sille Olive Kitteridge -kirjalle, jota käsiteltiin silloin Kirjasiskojen lukupiirissä, kun kävin siellä vierailulla. Olen vasta kirjan alkupuoliskolla, mutta se vaikuttaa lupaavalta. Siinä on samanlaista hiljaista huumoria ja paikoitellen vivahteikasta kuvailua kuin Olive Kitteridgessä, jolle annoin aikanaan neljä tähteä viidestä. Kummatkin ovat Tammen kustantamia. [Satu]

– Taisin silloinkin todeta, että kirjasta on tehty myös loistava minisarja, jossa Olive Kitteridgeä näyttelee Frances McDormand. McDormand on yksi lempinäyttelijöistäni, enkä malta odottaa, että pääsen näkemään kolmella Oscarilla palkitun Nomadland-elokuvan. No, mutta nyt ajauduttiin sivupoluille. Oletko lukenut muuta kuin kaunokirjallisuutta viime aikoina? [Sini]

– Joo, paljonkin! Ennen luin yhden kirjan kerrallaan alusta loppuun ennen kuin aloitin seuraavan. Lukutapani on kuitenkin muuttunut, ja nyt mulla saattaa olla menossa montakin kirjaa kerralla. Yksi niistä tällä hetkellä kesken olevista on Ville-Juhani Sutisen matkakirja nimeltä Arktis. Likaista lunta (Like). Vaikka lumikiintiöni onkin tältä keväältä jo täynnä, kirjallisessa muodossa siitä on kiinnostava lukea juuri Sutisen kirjoittamana. Hänen pitämänsä matkakirjoittamisen kurssin suoritin tosiaan joitakin vuosia sitten Kirjan talon kautta, ja mekin käsiteltiin niitä tehtäviä silloin. Tässä kirjassa Sutinen perehtyy maapallon pohjoisiin osiin ja kertoo omakohtaisen sujuvasti sekä tietopohjaisesti taustoittaen kokemuksistaan Huippuvuorilla, Siperiassa ja Grönlannissa. [Satu]

– Täytyy siis tämäkin lisätä lukulistalle. Entä oletko löytänyt viime aikoina hyviä oppaita tai inspiroivia tehtäviä? [Sini]

– Olen perehtynyt esimerkiksi Urpu Strellmanin ja Kimmo Svinhufvudin kirjoittamaan käytännönläheiseen kirjoitusoppaaseen, jonka nimikin jo houkuttelee tarttumaan siihen: Kupliva kirjoittaminen. Iloa ja tehoa työelämän teksteihin (Art House). Oppaassa on runsaasti virkistäviä esimerkkejä, ja se on kirjoitettu persoonallisen elävästi. Teos on monipuolinen kirjoitusapupaketti, ja sitä on todella miellyttävä lukea. Kirjassa on paljon konkreettisia esimerkkejä usein haasteellisista asioista, kuten vaikuttavuudesta, markkinoinnista ja markkinointiviestinnästä, ja uskoisin, että säkin pitäisit sekä hyötyisit niistä vinkeistä ja neuvoista. [Satu]

– Varmasti hyötyisin! Täytyy tutustua tähänkin. [Sini]

– Olen tullut lukijana vähän vaikeaksi, kun odotan tarinalta aina paljon – jotain tajunnanräjäyttävää tai koskettavaa. En tarkoita tällä mitään spektaakkelinomaisia juonenkäänteitä tai valtavaa henkilögalleriaa, vaan koskettavuus voi syntyä ihan pienestä. Sellaisia suuria tunteita herättäviä teoksia, kuten aiemmin vinkkaamani John Williamsin Stoner, ei löydy usein. Joka kerta tarttuessani uuteen tarinaan olen kuitenkin valmistautunut sellaiseen. [Satu]

– Myös mulla on ollut vähän samanlainen kokemus tänä keväänä. Tuntui pitkään, ettei oikein mitään erityisen koskettavaa osunut kohdalle. Kuuntelin kuitenkin suurimman osan loppuun. Pari äänikirjaa jouduin kuitenkin hylkäämään heti alkujaan, koska lukijan tyyli tai ääni ei vaan toiminut. Näihin kirjoihin palaan ehkä paperiversiona sitten, kun on aikaa istua kirjan kanssa. Viimein kuitenkin löysin kirjan, jonka parissa todella viihdyin. Hanna Weseliuksen Sateenkaariportaat on ilmestynyt jo tammikuussa. Weselius on paitsi kirjailija, myös valokuvataiteilija ja taiteen tohtori. Kiinnostus visuaalisen kulttuurin ilmiöihin välittyy myös tekstissä. Kirjassa on herkullista yksityiskohtien kuvailua, huomioita väreistä, valokuvista ja kuvan tematiikasta.  [Sini]

– Kiitos vinkistä! Tuohon haluan perehtyä heti, kun ehdin! [Satu]

– Mulla on sulle vinkkinä myös Hanna Weseliuksen ja Hannamari Shakyan toimittama Poikkeustila 2020 – Kaikki, aivan kaikki on peruuttamattomasti muuttunut (S&S). Mukana on ollut 160 valokuvaajaa, jotka kuvasivat keväällä 2020 poikkeusoloja osana erillistä hanketta. Kirjassa kuvien rinnalla Hanna Weseliuksen päiväkirjamerkinnät välittävät koronakevään kokemuksia. Olin jo ostohousut jalassa menossa hakemaan itselleni tätä kirjaa, mutta se oli monesta kaupasta loppu. Poikkeustila 2020-hankkeen nettisivut ja kuvat löydät täältä. [Sini]

– Kiitos tästäkin kiinnostavasta vinkistä. Pikavilkaisulla katsomani kuvat ovat vaikuttavia. Muuten, tehtäisiinkö jotain luovia kirjoihin liittyviä tehtäviä ensi kerralla? Mulla olisi muutama idea mielessä. [Satu]

–  Mahtavaa, tehdään vaan! [Sini]

© Tarusola