Luovuutta luonnosta -kirjan äärellä II

Kahden ystävän etäkohtaaminen eräänä huhtikuun päivänä

– Moi, Sini! Tosi kiva nähdä näin etäisyyksien takaa! Mitä kuuluu? [Satu]

– Hei, Satu! Kiva nähdä sua siellä, kauniit maisemat taustalla! Kevät on mulla aina kiireistä aikaa, ja vauhti vaan kiihtyy toukokuuta kohti. Oletko itse ehtinyt jo nauttimaan uudesta ympäristöstä? [Sini]

– Kevät on todellakin intensiivistä aikaa. Täällä on kyllä ihan täysi kesä! Oikeastaan ainainen kesä. Vaikka on pitänyt tehdä paljon tekstitöitä, olen aina tilaisuuden tullen kirmannut retkeilemään sekä lähiluontoon että kauemmaskin. Luonto onkin taikasana monessa mielessä, kuten myös aiemmin käsittelemämme Luovuutta luonnosta -kirjan muodossa. Sen tehtävät pulpahdelleet esiin monta kertaa eri puolilla tätä upeaa saarta. Huvittaisiko sua jatkaa kirjan äärellä vielä? [Satu]

– Joo, jatketaan! Viimeksi kun kirjaa katseltiin, oli täällä aika talvista. Nytkään ei luonnon herääminen ole kovinkaan pitkällä ja pieniä räntäkuurojakin on nähty. Löysin kuitenkin jo yhden kukkivan puun, ehkä jokin koristekirsikka? Millaiset tehtävät on sua inspiroineet tällä kertaa? [Sini]

– Erityisesti kaikki puihin liittyvät! Voin kertoa niistä tarkemmin kohta enemmän. Viime kerrasta on jäänyt myös muutamia juttuja melkeinpä rutiineiksi tai ainakin osaksi arkea. Entäpä sulla? Oletko palannut aikaisemmin tekemiisi tehtäviin? Entä mitkä tehtävät puhuttelevat nyt, kun siellä ei toivottavasti enää ole lunta? [Satu]

– Kiinnostaa ehdottomasti kuulla sun puuinspiraatioista. Itsellä arki on rullannut sellaisella rytmillä, että aika vähän on tullut nautittua luonnosta. Nyt lähiympäristössä on valtaisat katutyöt, joiden yhteydessä myös ne varjoa ja vihreyttä tuovat puut on poistettu. Eräänlainen kevään merkki kai tämäkin on. Toisaalta katutyöt ovat muuttaneet äänimaisemaa, jota on kyllä tullut tarkasteltua. Valon lisääntyessä aamuyön ääniin on tullut uutena myös lintujen laulu. Kirjassa on tehtävä 352, jossa ympäristöä tarkastellaan juuri äänten kautta. Kirjan 351. tehtävässä taas kehotetaan tarkastelemaan ympäristön tuoksuja sekä laskemaan ja kirjaamaan niitä ylös. Tuoksuihinkin on tullut viimeaikoina kiinnitettyä huomiota ihan kotonakin, kun ikkunoita on pidetty enemmän auki. [Sini]

*

*

– Monet äänet ja tuoksut on todella inspiroivia! Täällä suurten kontrastien saarella ne on alati läsnä arjessa niin hyvässä kuin pahassa. Joskus koomisellakin tavalla: nenää hemmotteleva kukkaistuoksu saattaa hetkessä vaihtua viemärin löyhkään tai päinvastoin. Mä olen pyrkinyt kirjoittamisessa jo pitkään kuvailemaan ääniä ja tuoksuja, jotta tekstistä tulisi moniulotteisempi. Viime reissussa tuli saatua monia vaikutteita täältä, ja yksi kirjoittamistani teksteistä näki päivänvalon helmikuussa. Haluaisitko lukea sen? Uusia tuoksukokemuksia on tullut kerättyä lisää. Jopa uima-altaassa, kun olen rataa edetessäni nostanut pään vedestä ja sieraimiin on virrannut erisävyisiä tuoksuja läheisestä viidakosta. [Satu]

– Yllättävät tuoksut on vahvasti läsnä täälläkin. Läheinen maustetehdas tuoksuu milloin sinapille, kahville, pippurille tai jollekin muulle mausteelle. Myös se marraskuussa mainitsemani kostean mullan tuoksu on edelleen vahvasti läsnä. Ainoastaan se maatuvien lehtien aromi puuttuu elämyksestä. Ja siis ehdottomasti haluan lukea sun tekstin! [Sini]

– Kiva kuulla! Tässä se on. [Satu]

– Hauska teksti petollisista ystävistä, tuoksuista ja kokemuksista siellä tropiikissa. Tässähän alkaa itsellekin tulla kova matkakuume, kun kuulee kaikesta sun kokemasta ja näkemästä. Mainitsit puihin liittyvät, sua inspiroineet tehtävät. Haluaisitko kertoa lisää niistä? [Sini]

– Joo! Niitä onkin kirjassa paljon, vähän kuin noita suomalais-indonesialaisia ystäväsanoja! Tässä aluksi pari. Tehtävää 111 olen toteuttanut intuitiivisesti kai koko elämäni, mutta kiva, kun sen löytää myös painettuna kirjasta: “Eri puut kuulostavat erilaisilta. Tuuli suhisee lehvästöissä eri tavalla, ja runkoja koputtaessa kuuluu erilainen kumina. Keskity erilaisiin metsän ääniin. Kirjaa äänet ylös.” Ja 96: “Puut levittävät oksansa taivaalle, ja siten ne suojaavat maan pintaa kuolemasta auringon paahteeseen. Sen seurauksena metsän valaistus on kaunis: valo siivilöityy oksiston läpi luoden maahan värien tilkkutäkin. Japanin kielessä on oma sanansa valolle, joka kuulastaa oksien ja lehtien lävitse – komorebi. Katso ylöspäin ja ihaile oksiston haarautumista. Ota siitä valokuva.” Ihmeellinen valo on kiehtonut mua aina mutta täällä erityisesti. Eikä pelkästään metsässä. [Satu]

*

*

– Ah, niin ihana sana taiteessakin paljon kuvatulle valoilmiölle. Tietysti japanilaisessa kulttuurissa ilmiötä on arvostettu ja nimetty. Mitäköhän vastaavia sanoja suomessa on ilmiöille, jotka muualla vaativat useamman sanan selityksen? Tuleeko sulle mitään mieleen? Voisikohan hankikanto olla sellainen? [Sini]

– Se on hyvä esimerkki, kuten jotkut muutkin lumeen liittyvät sanat. Kliseisesti mulle tulee tässä mieleen sisu. Ja täällä törmäsin juuri Balin tunnelmaa hyvin kuvaavaan sanaan taksu, joka saamieni selitysten mukaan kuvaa lähinnä taianomaista henkisyyttä ja jonkinlaista korkeampaa luovuuttakin. Sellaista täällä on ilmassa paljon. Olen retkilläni oppinut myös paljon muuta Balin kulttuurista, ihmisistä ja luonnosta. Siksi tuo Luovuutta luonnosta -kirja on sopinut mulle niin hyvin täällä. Luonto on niin intensiivisesti läsnä joka ikisessä päivässäni ja melkeinpä hetkessäni täällä. On sykähdyttävää, kun esteettisten elämyksien eteen nähdään vaivaa muun muassa kukka-asetelmin, ja esimerkiksi liikennevaloissa liikkuvalta myyjältä voi ostaa pikkusummalla pussillisen taivaalliselta tuoksuvia cempaka-kukkia, joita käytetään esimerkiksi meditoidessa. Myös lootuksista olen oppinut paljon uutta, kuten punaisesta lootuksesta, joka on täällä erityisen arvostettu. Onkin ollut niin ihanaa, kun kirjan tehtävien kautta on voinut tarttua hetkeen jotenkin konkreettisemmin, saada enemmän irti kaikista kokemuksista ja tästä luontoon niin vahvasti liittyvästä taksusta. [Satu]

*

Taksu on mielenkiintoinen termi. Täytyy tutustua tarkemmin sen merkitykseen. Kiva, että pääsen sun kuvien ja kertomusten kautta kokemaan vähän Indonesian ja etenkin Balin kulttuuria. Ymmärtääkseni siellä juuri hindulaisuus vaikuttaa vahvasti kulttuuriin. Ja saispa nuo tuoksut mukaan blogiin! [Sini]

– Joo, balilainen hindulaisuus on olennainen osa jokapäiväistä elämää täällä. Siinä yhdistyy hindulaisuuden, buddhalaisuuden ja saaren omien luonnonuskomusten piirteet. Mulla kirjan tehtävät on usein toimineet ikään kuin alkusysäyksinä jollekin muulle, josta on kehkeytynyt myöhemmin paljon enemmän kuin vain pieni tehtävä arjen keskellä. Olen myös innostunut tekemään kaikkea muuta luovaa sekä rentouttavana että piristävänä virkistyksenä, kuten uusiseelantilaisen taideterapeuttiystäväni Nikkin kanssa. [Satu]

– Kirjan tehtävissä on tosiaan hyviä mindfulness-harjoituksia. Varmasti se kiireestä ja suorittamisesta vapautuminen antaa tilaa luovuudelle. Myös taiteellinen työskentely vaatii ajoittain kurinalaisuutta, aikatauluttamista, suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä. En tarkoita, etteikö tekemisen lomassa olisi joskus myös ihania flow-hetkiä, kun maalaus tuntuu syntyvän kuin itsestään. Työhuoneelta palaan usein kuitenkin useimmiten onnellisena. Välillä huomaan kyllä kaipaavani juuri sellaista tekemistä, jossa ei ole mukana ajatus siitä, että työt asetetaan esille ja kokonaisuudesta täytyy tulla yhtenäinen. Silloin saattaa syntyä maalauksia ja piirustuksia, jotka eivät koskaan päädy näyttelyyn, mutta voivat olla alku jollekin uudelle myöhemmin. Ymmärsinkö oikein, että teillä on ollut Nikkin kanssa yhteisiä maalaushetkiä? Haluaisitko kertoa tarkemmin niistä? [Sini]

– Joo, olen ikuisesti kiitollinen Nikkille siitä, että hän toi mulle viime reissulla vesivärit ja paperit eteeni ja muistutti, kuinka tärkeää ihan vapaa ja paineeton maalaaminen voi olla mun kaltaiselle harrastelijalle, jolla on ollut niin monen vuoden tauko. Siitä lähtien me ollaan maalattu usein yhdessä ja erikseen. Arvostan Nikkin kykyä katsoa mun tekemiä tuokiokuvia; hän näkee niissä aina jotain, mitä olen yrittänyt tavoitella joko alitajuisesti tai tiedostaen. Vähän kyllä ujostelen puhua sulle maalaamisesta, kun sä olet niin raudanluja ammattilainen ja mä vain tällainen sunnuntaimaalari… [Satu]

– Ihan turhaa ujostelua! Maalata voi niin monella tavalla, ja tavoitteitakin voi olla niin monia. Olen iloinen, että sä olet löytänyt maalaamisen uudelleen ja saat siitä iloa! Joskus opin paljon myös omilta oppilaitani, vaikka lähtökohtaisesti asetelman pitäisi olla toisin päin. Heitä ympäröivät kuvakulttuurit ja sitä myötä vaikutteet ovat aivan erilaisia kuin itselläni. [Sini]

– Kiitos kannustuksesta! Vuorovaikutuksessa upeaa on, että parhaimmassa tapauksessa kumpikin osapuoli tai kaikki osapuolet oppii, hyötyy ja saa positiivisia vaikutteita, kun merkityksiä rakennetaan yhdessä. [Satu]

– Kiva, että pääsin sun matkassa etäyhteydellä Balille ja tutkimaan taas Luovuutta luonnosta -kirjaa. Varmasti ympäristön aistiminen tietoisemmin jatkuu tästä eteenpäinkin, ja kunhan puihin saadaan lehdet, niin pääsee ihailemaan taas komorebin kauneutta. [Sini]

©Tarusola