Kirjamessuilla II

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä marraskuun lopun päivänä

– Moi, Satu! Kiva, että ehdittiin nähdä marraskuun kiireissä ja puhua vielä Helsingin kirjamessuilla pitämästämme toisesta työpajasta nimeltään Mainio matkarunorata, joka oli matalan kynnyksen paja. Osallistujien ei tarvinnut osata kirjoittaa osallistuakseen.

– Näin on, Sini. Sitä tarkoitusta varten syntyi ajatus ensin täytettävästä valmiista tekstipohjasta, jota seurasi kokonaan oman runon kehittely. Tekemisen taustalla oli ajatuksemme visuaalisista virikkeistä kirjoittamisen innoittajina.

– Me haluttiin laajentaa visuaalisia virikkeitä myös muihin aistimuksiin, koska oli odotettavissa monia pieniä osallistujia lastenosastolla. Pajan kuvaus oli alun perin: ”Työpajassa yhdistetään visuaalisia virikkeitä ja luovaa kirjoittamista – tule mukaan seikkailemaan kuvien ja tekstien maailmaan. Sopii kaikenikäisille.”

– Siihen pohjautuen me suunniteltiin Mainio matkatoimisto -lastenkirjan Oivallisten Otusten Osakeyhtiön hahmoihin perustuva Mainio matkarunorata, jonka johdantoteksti radan alussa kuului näin: ”Haluatko, että kirjoitan sinulle runon? Siinä matkatarinoita yhteen punon. Oivallisten Otusten Osakeyhtiön mainiot matkaoppaat ja muut otukset rakastavat matkustamista. Petunia Pampavyötiäinen on toimiston runoniekka, jolla on aina kynä käpälissään. Ryhdy sinäkin runoniekaksi ja astu matkarunoradalle! Kulje nuolen osoittamaan suuntaan ja lue ohjeet jokaisessa pysähdyspaikassa. Täydennä jokaisessa pisteessä yksi sana kerrallaan Petunian matkarunoon. Lopuksi tee oma matkarunosi. Voit halutessasi kulkea radan uudelleen.”

– Miten rata ja eri pisteet toimivat sun mielestä?

– Ensimmäiseltä pisteeltä löytyi kuvakortteja kääntämällä runossa seikkaileva hahmo. Toiselta pisteeltä karttapalloa pyöräyttämällä matkan kohde. Kolmannella pisteellä valitun purkin sisältöä tunnustelemalla löytyi tuntemus. Neljännellä pisteellä löytyi toimintaa kuvaava sana kuvanoppaa heittämällä ja siinä esiintyvää kuvaa tulkitsemalla. Radan viimeisessä pisteessä oli tunnekortteja, joista osallistuja valitsi tunteen runoonsa. Noppien kuvat tuntuivat olevan todella monitulkintaisia. Myös havainnot purkkien eri materiaaleista olivat yllättävän erilaisia. Samasta purkista löytyi hyvin erilaisia sanoja, joista kaikki kuitenkin kuvasivat sen sisältöä.

– Näytti siltä, että pisteet innostivat lapsia ja aikuisten avusta oli hyötyä ainakin pienimmille. Vanhemmille lapsille rata sopii itsenäiseenkin työskentelyyn, mutta pienet tarvitsevat aikuisen apua varsinkin radan varrelta keksittyjen sanojen kirjoittamisessa.

– Mikä oli sun havaintojesi mukaan lapsista kaikkein mukavinta?

– Vaikutti siltä, että jokaisesta lapsesta, jolle ehdin lukea valmiin runon ääneen, oli mieluisaa ja tärkeää kuulla oma runonsa.

– Olitkin ohjaamassa kirjoittamista runoradan lopussa. Syntyikö siellä mielenkiintoisia keskusteluja?

– Kyllä! Oli kiinnostava keskustella erään kasvatusalan ammattilaisen kanssa, joka kertoi työskentelevänsä paljon autismin kirjon lasten kanssa. Hänen kanssaan puhuimme erityisesti tuen tarpeesta, ja hän piti runoradastamme niin paljon, että aikoo hyödyntää sitä omassa työssään ja esitellä kollegoilleenkin. Mieleenpainuva oli myös kohtaaminen erään ekaluokkalaisen tytön kanssa, joka pyysi apua oman runon kirjoittamiseen. Teimme yhdessä runon matkustavasta seeprasta. Hän kirjoitti osan, minä osan. Jotkut vanhemmista osallistujista runotaiteilivat runoradan kuljettuaan itsenäisesti mutta kertoivat runostaan sen synnyttyä.

– Visuaaliset elementit voivat tietysti olla vaikkapa taidekuvia, postikortteja tai omia valokuvia. Mielekästä olisi käyttää myös maisteltavia, tuoksuvia ja kuunneltavia elementtejä. Messuympäristössä ja pienten osallistujien kanssa päädyimme käyttämään tällä kertaa kuvien lisäksi vain lähinnä tunnusteltavia elementtejä.

– Rata on muuntelukelpoinen esimerkiksi kohderyhmän iän ja taitojen perusteella. Sovellusmahdollisuuksia on paljon.

– Tästä voisi keksiä monia tapoja työstää tarinoita eteenpäin sekä kuvallisessa että kirjallisessa muodossa.

– Toden totta. Oli yllättävää huomata, kuinka moni halusi vielä runojen kirjoittamisen jälkeen piirtää.