Kahden ystävän kohtaaminen eräänä toukokuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Mitä sulle kuuluu vihreyden keskellä? Mä olen vihdoinkin päässyt sanomaan lempitokaisuni: Oi, ihana toukokuu! Harmi vaan, että se on mennyt taas niin nopeasti ohitse. [Satu]

– Toukokuu on tosiaan ihana, ja on tullut ihmeteltyä, miten ikkunan ulkopuolelle on auennut muutamassa päivässä oikea kukkaloisto. [Sini]

– Meillä oli viime kerralla puhetta koskettavista tarinoista ja lukuelämyksistä. Onko sulle löytynyt lukuaikaa kevätkiireissä? [Satu]

– Olen edelleen kuunnellut kirjoja aktiivisesti. Parhaillaan pyörämatkoja ilahduttaa Margaret Atwoodin Noidan sikiö, joka on osa Hogarth Shakespeare -sarjaa. Sarjassa nykykirjailijat kirjoittivat moderneja versioita Shakespearen klassikkonäytelmistä. Onko nämä sulle tuttuja? [Sini]

– Joo, mutta en ole vielä ehtinyt perehtyä niistä kovin moneen tarkemmin. Viimeksi me juteltiin aika monesta kirjasta. Koska tulee tosiaan luettua niin paljon, olen yrittänyt kirjoittaa muistiin sellaisia vaikuttavia kohtia, joihin haluan palata uudelleen. Olen aika kaikkiruokainen kirjallisuuden lajien ja tyylien suhteen. Tärkeintä mulle on kiinnostavan tarinan lisäksi kieli. Usein innostun onnistuneesta kuvailusta. Sitä ei tarvitse olla paljon, mutta sopivina annoksina se elävöittää, värittää, luo vahvoja mielikuvia ja virkistää varsinkin pitkien dialogien välissä. Jostain syystä pidän enemmän miljöön kuvailusta kuin ihmisten. Luulen sen johtuvan siitä, että henkilöhahmoissa mua kiinnostaa ensisijaisesti sisäinen elämä eikä ulkonäkö. Luon henkilöistä oman kuvan mielessäni. Ympäristön kuvaukset sen sijaan ovat usein erityisen kiinnostavia, varsinkin jos ne on kirjoitettu vivahteikkaasti ja jollain tavalla tuoreesti. [Satu]

– Itse nautin siitä, millainen kuva hahmoista muodostuu dialogin kautta. Mulle ihminen on aina kiinnostavampi kuin miljöö. Elokuvien ja sarjojen ystävänä mietin usein, millaisia kohtauksia tarinoista syntyisi, millaisella tyylillä niitä itse kuvaisin ja kenet valitsisin rooleihin. [Sini]

– Kaivelin viime kerran jälkeen vähän arkistojani ja löysin muistivihoistani tekstikatkelmia, jotka sitten lähetinkin sulle. Ajattelin, että voitaisiin tehdä niiden inspiroimina jotain visuaalisen ja verbaalisen yhteispelin hengessä. [Satu]

– Joo, kiitos niistä! Katkelmissa tosiaan korostuu ympäristön kuvaukset. Olen yrittänyt miettiä, mikä olisi se visuaalinen muoto, jota lähtisin työstämään. Monet näistä kuvauksista toivat mieleen olemassa olevia taideteoksia. [Sini]

– Tekstikatkelmia oli siis seitsemän, ja osa niistä oli aiemmin lukemistani kirjoista ja osa niistä viime kerralla mainitsemistani. Löytyikö niistä jotain sua puhuttelevaa? [Satu]

– Kyllä, kaikki olivat ehdottomasti puhuttelevia, hienoja kuvauksia. Jos lähtisin tekemään näitä ajan kanssa visuaaliseen muotoon, valitsisin ehdottomasti välineeksi liikkuvan kuvan ja äänen. Tekstikatkelmat herättävät myös kysymyksiä, joihin olisi varmasti tarjolla vastauksia, jos olisi lukenut koko kirjan. Irrallisina ne jäävät avoimiksi. [Sini]

– Kiinnostava tuo liikkuvan kuvan valinta. Ajattelin jotenkin automaattisesti, että tekisit maalauksen. [Satu]

– Tarkoitan tällä niitä yksityiskohtia, jotka luovat visuaalisen kokonaisuuden. Lyhyen kuvauksen kautta on vaikea tietää, mihin aikaan ja paikkaan tämä hetki sijoittuu. Jos lähtisin tekemään esimerkiksi Jhumpa Lahirin kiinnostavasta ja mielikuvia herättävästä katkelmasta kuvitusta, kaipaisin vähän enemmän vihjeitä siitä, millaista kasvillisuutta ja arkkitehtuuria maisemasta voisi löytyä. Tästä samasta asiasta taisi olla puhetta myös meidän Kääntyvässä maisemassa -projektissa. Kuvailu aukeaa eri tavalla, kun taustalla on tietoa siitä miltä asiat näyttävät. Se ei ole välttämätöntä, mutta jos ajatellaan vaikka Zane Greyn katkelmassa esiintyvää mainintaa ruohoaavikosta tai setristä, vaikuttaa mielikuviin tietysti se visuaalinen tieto, miltä nämä näyttävät, ja kokemus ruohoaavikosta toisi varmasti vielä selkeämmän mielikuvan. Näistä sun lähettämistä katkelmista erityisesti Ville-Juhani Sutisen jäinen kuvaus Arktis-kirjasta taas herättää vahvoja mielikuvia ja kehollisia tuntemuksia. Kylmä, pimeä, jäinen ranta on jotain tuttua ja siihen on helpompi samaistua. [Sini]

– Sutisen tekstikatkelma on myös kielellisesti antoisa, kuten lumen ja Linnunradan kuvaukset. Elävät, kiehtovat, uudenlaiset ja yllättävät kielikuvat ja vertaukset virkistävät ylipäänsä kuvailuissa. Miten kuvata tuulen humina, laineiden liplatus tai märän ruohon tuoksu latistamatta tunnelmaa? [Satu]

– Tekstissä huomio kiinnittyy enemmän yksityiskohtiin, kuvassa taas kokonaisuuteen. Yksittäisessä kuvassa nämä vihjeet ovat hienovaraisempia ja vaativat ehkä enemmän kuviin eläytymistä. Liikkuvalla kuvalla on jo enemmän keinoja välittää aistikokemuksia ja saada katsojat eläytymään. [Sini]

– Mulle käy usein niin, että onnistuneiden kuvailujen lukeminen ja muistiin kirjoittaminen aktivoi tarkkailemaan omaa ympäristöäni valppaammin. Kun kirjoitan lukemiani kohtia ylös, ne jäävät ikään kuin elämään omaa elämäänsä muistin sopukoissa. Arjen kiireessä tietoisuus, kyky olla läsnä, hautautuu niin helposti suorittamisen alle. On todellakin pysäytettävä ja joskus jopa juurrutettava itsensä hetkeksi aikaan ja paikkaan, jotta saa levottoman mielen rauhoittumaan ja avautumaan aistimuksille. Jos sauhuaa koko ajan, ei kykene havainnoimaan pieniä kiinnostavia yksityiskohtia, kuten mikromaailmaa pihalaattojen saumakohdassa, lohkeilleen betonin eri kerrostumia, kaatuneen puun juuriin pesiytynyttä ötökkäyhdyskuntaa, sortuneiden kivikasojen yllättävää symmetriaa tai pilvien muodostamia kuvioita. Joskus nostaessaan katseensa taivaalle, voi nähdä merkillisiä asioita. [Satu]

– On mielenkiintoista, että lukeminen saa sut tarkkailemaan ympäristöä yksityiskohtaisemmin. Myös kuvien tekeminen saa tarkkailemaan ympäristöä eri tavalla. Saatan kuvata koiralenkillä mielenkiintoisia puiden runkoja ja kasveja muistin tueksi. Suurin osa kuvista ei koskaan päädy käyttöön. Joskus myöhemmin katselen kuvia ja mietin, mikä tässäkin mahtoi olla se juttu, joka sai kaivamaan kameran esiin. [Sini]

– Tunnistan tuon! Mä olen valokuvauksen aloittamisen myötä ruvennut näkemään joka puolella asioita, jotka herättävät ajatuksen: olisipa kamera mukana! Erityisesti valoa olen ruvennut katsomaan ihan eri tavalla ja mietin usein, kuinka tietyssä valaistuksessa tulisi hyviä kuvia. Varsinkin keväisen ja kesäisen alkuillan pehmeä valo on jännä. Luovia juttuja tehdessäni siirrän mahdollisuuksien mukaan työpisteeni luontoon. Erilaisten aistimusten ympäröimänä ja varsinkin veden äärellä ideat tuntuvat virtaavan vapaammin. [Satu]

– Koska tarkoituksena oli, että valitsemistasi katkelmista syntyy jotain visuaalista, päädyin luonnostelemaan Ville-Juhani Sutisen jäistä tunnelmaa. Kauniina kevätpäivänä se tuntui tarpeeksi etäiseltä mutta kuitenkin helposti lähestyttävältä:                                                                             

”Valkea lumi kuultaa kirkkaassa valossa kuin pakastettu ihra. Hangen pinta on kivenkova. Rannassa retkottaa hajonnut potkukelkka, jonka istuimeen on sidottu vanha muovinen olutkori. Siihen saakka katuvalot yltävät.

Sitten alkaa pimeys. Hiihdän hämärässä yli Jerisjärven jään. Linnunrata piirtyy esiin kuin taivaan pintaan kiinni jäätyneenä. Kuu levittää himmeää hehkua selälle. Vasta aivan lähellä erottaa vastarannan hylätyn venevajan, jonka vierestä alkaa merkitty reitti.” Ville-Juhani Sutinen: Arktis, luku 1.

Tähtitaivasta tunteva voi huomata, että mun mielikuvissa tähdistöstä ei ole paljoakaan tietoa, eikä Jerisjärven maisemiakaan välttämättä tunnista.  [Sini]

– Syntyipä upea kuva! Tunnelma on taianomainen. On kiehtovaa katsella kuvaa tässä kevään kirkkaudessa. Mielikuvitus alkaa heti laukata kauas horisonttiin. Kuinka kauan sulla meni kuvan tekemiseen ja mitä pohdit sen aikana?

– Tein kuvaa pienissä pätkissä, koska pidempään työstämiseen ei ollut aikaa. Mietin niitä harvoja hetkiä, jolloin olen päässyt katsomaan pakkasyön tähtitaivasta ilman minkäänlaista ihmisen tuottamaa valoa ympärillä.  [Sini]

– Tähän kuvaan aion palata vielä monta kertaa. Se on niin inspiroiva. Ensi kerralla me tavataankin jo kesäkuun merkeissä. Onko sulla jo ideoita, mitä voitaisiin silloin tehdä? [Satu]

– Keksitään jotain kesäistä! [Sini]

© Tarusola