Galleriaresidenssissä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä kesäkuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kiva nähdä kesän kauneimman kukoistuksen keskellä! [Satu]

– Hei, Satu! Tosiaan, kiva nähdä! Mitä sun kesäkuuhun on kuulunut? [Sini]

– Tekstejä, tekstejä ja tekstejä – sekä omia että muiden. Niiden lisäksi luontoelämyksiä, valokuvausta ja valon tankkausta. Sun kesäkuuhun on mahtunut monta Berliini-päivää, ja onkin tosi kiinnostavaa kuulla, millainen sun residenssiaika siellä oli! [Satu]

– Sun kesäkuu kuulostaa todella työntäyteiseltä. Hyvä, että myös valokuvaukseen ja muihin elämyksiin on jäänyt aikaa. Olin tosiaan kaksi viikkoa Galerie Pleikun galleriaresidenssissä. Se sisältää siis pienen hyvin varustellun asunnon, sekä valoisan galleriatilan. Residenssitaiteilija pystyttää itse näyttelyn ja valvoo galleriaa aukioloaikoina. Olen ollut siellä edellisen kerran 12 vuotta sitten, mutta oli hauska huomata, ettei juuri mikään ollut muuttunut. [Sini]

– Tuo kuulostaa hienolta mahdollisuudelta. Kuka ylläpitää galleriaa ja residenssiä? [Satu]

– Galleriaresidenssi on käsittääkseni suomalaisen taiteilijan ylläpitämä. Siksi siellä esitellään lähinnä suomalaista taidetta. [Sini]

– Ilahduttavaa, että suomalainen taide pääsee näkyviin Saksassa, missä Suomea kyllä arvostetaan ja ihaillaan edelleenkin yllättävän paljon. Miten residenssiin haku ja pääsy toimii?  [Satu]

– Residenssiin on haku kerran vuodessa. Kannattaa seurata gallerian nettisivuja ja somea. Siellä yleensä ilmoitetaan, kun on vuosittainen hakuaika. [Sini]

– Sainkin perehtyä näyttelykutsuun upeine kuvineen jo aiemmin. Olisiko sulla muita kuvia näyttelystä? [Satu]

*

– Tässä muutama kuva näyttelystä. Maalauksista suurin osa oli uusia. En ole ehtinyt esitellä niitä vielä Suomessakaan. Yksi uusi teos ei millään sopinut ripustukseen, joten jouduin jättämään sen pois. Siksi näyttelyyn päätyi mukaan yksi sullekin ehkä tuttu vanhempi maalaus, jonka otin varalta mukaan. Halusin mukaan myös yhden näyttelyn aikana kehittyvän teoksen, jotta myös galleriassa vietetty aika tulisi hyödynnettyä luovaan toimintaan.

Tämä teos, Spill, kasvoi hieman joka päivä, kun piirsin siihen jotain lisää. En ole piirtänyt pitkään aikaan, mutta nyt se tuntui hyvältä ja innostuin taas työskentelemään vähän monipuolisemmin erilaisilla välineillä. Nämä kuvat on otettu parina ensimmäisenä päivänä, jolloin Spill on vasta alkutekijöissään. Viimeisessä kuvassa se on siinä muodossa, johon se näyttelyn aikana kehittyi. Tämä ei ole ehkä vielä lopullinen muoto. [Sini]

*

– Upeita töitä. Tosi jännittävää nähdä, miten Spill tulee kehittymään! Miten nämä teokset tähän näyttelyyn syntyivät? Inspiraatio lienee tullut ainakin osittain kesäisestä luonnosta? [Satu]

– Muovinen kiilto ja asioiden kääriminen muoviin tuli maalauksiini pandemian aikana. Silloin se liittyi mielessäni vahvemmin eristämiseen ja eristäytymiseen. Näihin uusiin maalauksiin aihe löytyi tosiaan kesäisellä pyörämatkalla kohti työhuonetta kaksi vuotta sitten. Tässä pätkä näyttelytekstistä:

”Maalauksissani muovin synteettiseen kiiltoon on kääritty niin luonto kuin ihminenkin. Muovin kiiltävä pinta tuo mieleen merkityksiä, jotka ovat osittain myös toisilleen vastakkaisia, kuten eristäminen, tukahduttaminen, suojaaminen ja koskemattomuus. Naishahmon verhoutuessa muoviin risteää mielessä kulttuurista tuttuja kuvastoja hunnutetuista mystisistä hahmoista tai pyhimyksistä. Mukana on hunnun ja hunnuttamisen erilaiset merkitykset. Muovin alta esiin kuoriutuva naisen ruumis on myös rikosdraamoissa toistuva aihe.

Sarjassa Roadside Arrangements kadunvarsien villi kukkaloisto on kiedottu kiiltävään pintaan. Maalaussarjan lähtökohtana on pyörämatkalla kohdattu tahaton asetelma, jossa kadun varren kasvit sekoittuivat tien reunaan heitettyihin roskiin, tuulen huojuttaessa niitä yhteisessä rytmissä. Asetelmasta rakentui myöhemmin erilaisia versioita maalausten malliksi. Maalauksissa korostuu epäorgaanisen muovin ja orgaanisen materiaalin, kuten kasvien, välinen vuoropuhelu, joka herättää kysymyksen luonnon ja ihmisen valmistamien materiaalien suhteesta ja rinnakkaiselosta. Muovi symboloi ihmisen kädenjälkeä, teollisuuden vaikutusta ja luonnotonta pysyvyyttä, kun taas kasvit edustavat elämää, kasvua ja luonnon kiertokulkua.

Teos Spill eroaa muista näyttelyn teoksista monella tapaa. Sen lähtökohtana on paperille hävittämistä varten imeytetty akryyliväri, joka jäi yli toista teosta maalattaessa. Syntynyt läikkä näytti kiehtovalta, ja se toimi myöhemmin lyijykynäpiirustuksen pohjana. Näistä läikistä rakentuu näyttelyn aikana pienillä piirroksilla täydentyvä kokonaisuus.” [Sini]

– Tuosta tekstistä heräsi kyllä monta ajatusta, kuten kuvistakin. Syntyikö näyttelyvieraiden kanssa hedelmällisiä keskusteluja teoksista ja mahdollisesti muustakin? [Satu]

– Mulla oli monia kivoja kohtaamisia kahden viikon aikana. Usein juteltiin ensin maalauksista, ja sitten keskustelu kääntyi Suomeen, josta monella oli ehkä jotain omakohtaisia kokemuksia tai ainakin jonkinlaista tietoa. [Sini]

– Entä jäikö sulle aikaa käydä nauttimassa Berliinin laajasta kulttuuritarjonnasta? [Satu]

– Tarjonta on tosiaan laajaa, ja taas oli vaikea päättää, mihin huomionsa olisi keskittänyt, sillä paljon aikaa kului myös oman näyttelyn parissa. Voin sanoa, että harmillisen paljon jäi näkemättä. Ehdin kuitenkin käydä Alte Nationalgaleriessa, jossa oli esillä todella kattava näyttely: Unendliche Landschaften (Infinite Landscapes), Caspar David Friedrichin maalauksia, grafiikkaa ja luonnoksia. Taiteilijan syntymästä on kulunut nyt 250 vuotta. Kyseessä on oikeastaan näyttelyiden sarja, joissa kaikissa on hieman eri painotus. Ensimmäisenä näyttelypaikkana oli vuoden vaihteessa Hamburger Kunsthalle ja sen kokonaisuuden nimi oli Kunst für eine neue Zeit (Art for a New Age).  Nyt on vuorossa Berliini, ja tulossa on vielä Dresdenin Staatliche Kunstsammlungenin kokonaisuus nimeltä Wo alles begann (Where it all started).

Oli hienoa päästä näkemään näitä teoksia museoon, vaikka ihan niin pitkään ei teosten ääreen voinut pysähtyä kuin olisin halunnut ja joidenkin teosten eteen täytyi suorastaan jonottaa. Näyttelyissä on mukana myös nykytaiteilijoita, jotka ovat teoksissaan kommentoineet tai viitanneet Caspar David Friedrichin teoksiin. Hampurin näyttelyssä oli mukana esimerkiksi Elina Brotheruksen ja Santeri Tuorin teoksia. Berliinissä taas oli esillä Hiroyuki Masuyaman fotomontaaseja. Tässä vielä linkki Hampurin näyttelystä kertovaan videoon, jonka avulla pääsee vähän kurkkaamaan näyttelyyn. [Sini]

*

– Caspar David Friedrich! Nyt vanhan germanistin sydän hypähti ekstrapompun! Oliko ikoninen Wanderer über dem Nebelmeer näyttelyn keskiössä? Sen versioiden ja tulkintojen parissa on aikanaan tullut vietettyä monta hetkeä. Mulla on myös lukulistalla taidehistorioitsija Florian Illiesin Zauber der Stille. Caspar David Friedrichs Reise durch die Zeiten (Fischer Verlag, 2023), joka kertoo värikkään elävästi Friedrichin elämästä ja teoksista. Tiukkojen faktojen joukossa on myös kaikenlaisia anekdootteja ja yksityiskohtia, kuten se, että Friedrich kasvatti kanarialintuja, mikä oli hänen aikanaan harvinaista. [Satu]

– Itsekin etsin kuumeisesti Vaeltajaa sumumeren yllä, mutta luovutin kun alkoi jo olla hiki ja nälkä. Myöhemmin oli pakko katsoa museon sivuilta löytyneestä näyttelyn teosluettelosta, olinko jotenkin onnistunut ohittamaan tämän ikonisen teoksen, mutta se ei tosiaan ollut mukana Berliinin kokonaisuudessa. Ilmeisesti se oli kuitenkin ollut esillä Hampurissa.

– Oho, tosi yllättävää, ettei se ollut päässyt Berliiniin. Ehkä sitä ei sitten jostain syystä haluttu päästää nykyisestä kotipesästään Hampurista pääkaupunkiin. Entä riittikö aikasi myös galleriakäynteihin? [Satu]

–  Ehdin myös pienelle galleriakierrokselle. Galleriat valikoituivat tällä kertaa käytännön syistä sijainnin ja aukioloaikojen mukaan. En oikeastaan ehtinyt tutustua esillä oleviin näyttelyihin etukäteen, mutta pienessä otannassa oli paljon mielenkiintoista. Pidin erityisesti Galerie Eigen + Artissa näkemästäni Igor Hosnedlin näyttelystä Dive. Taiteilijan maalaukset ovat omaperäisiä ja värimaailma kiinnostava. Maalausten lähtökohtana on thalassofobia, pelko uida syvässä avovedessä. Pystyin jotenkin samaistumaan tähän tunteeseen. Seuraavassa galleriassa olikin esillä värikkäitä maalauksia, joiden tekijäksi paljastui Sharon Stone, monista vuosituhannen vaihteen elokuvista tuttu näyttelijä, joka käsittääkseni löysi uuden ilmaisumuodon, maalaamisen, pandemian aikana. [Sini]

Dive kuulostaa kiehtovalta ja Sharon Stone kuvataiteilijana yllättävältä! Oli tosi kiva päästä perehtymään sun näyttelyyn näin sanallisesti ja kuvallisesti. Kiitos, kun veit mut hetkeksi tuttuihin maisemiin. Tuli kyllä ihan hirveän ikävä Berliiniin ja sen kaikkiin museoihin ja gallerioihin! Onneksi niitä löytyy täältä meiltäkin. Yritetäänkö ehtiä käymään jossain niistä yhdessä? [Satu]

– Kyllä, yritetään tehdä näyttelykäynti taas pian yhdessä. Nyt on myös paljon kiinnostavia kesänäyttelyitä tarjolla. Runsaudenpulaa voi näyttelyiden suhteen kyllä kokea ihan täällä Suomessakin. [Sini]

©Tarusola

Villa Sarkiassa

Kahden ystävän kohtaaminen toukokuun viimeisenä päivänä

– Moikka, Sini! Niin kiva nähdä toukokuun auringossa. Onkin näin lähes jokakeväiseen perinteiseen tapaan aloitettava huokauksella: Oi, ihana toukokuu! [Satu]

– Hei, Satu! Lämpö tosiaan hellii, kun takana on kylmä talvi ja vielä sarja takatalvia. [Sini]

– On ollut todella upeaa päästä nauttimaan valosta ja luonnon vehreydestä ikuiselta tuntuneen talven jälkeen. [Satu]

– Sun toukokuu alkoikin hieman normaalista poikkeavassa ympäristössä. Haluatko kertoa siitä enemmän? [Sini]

– Joo! Sain hienon onnenpotkun ja pääsin toukokuuksi kirjoittamaan Villa Sarkiaan, joka on Sysmän kunnan ylläpitämä kirjailijaresidenssi. Sinne pääsevien kirjailijoiden valinnasta vastaa Nuoren Voiman Liitto. Onko paikka sulle tuttu?  [Satu]

*

*

*

*

– Residenssi ei ole entuudestaan tuttu, eikä oikeastaan Sysmäkään, vaikka olen Päijät-Hämeen alueella asustellut jopa neljä vuotta. Itselle tutumpia ovat kuvataiteen tekijöille suunnatut residenssit. Miten viihdyit siellä? [Sini]

– Tuntui sykähdyttävältä asua runoilija Kaarlo Sarkian nimeä kantavassa vanhassa talossa. Hänen elämäntarinansa on tehnyt muhun vaikutuksen ja tuotantonsa myös. Monet runoista on klassikkoja, ja muistan ne kirjallisuustieteen opinnoistani. Myöhemmin olen palannut niihin, ja nyt Villa Sarkiassa niiden lukeminen tuntui aivan erityiseltä. Niissä huokuu romanttisuus, paikoin vanhahtavuus, ja riimimitta on välillä vähän uuvuttavakin, mutta joukossa on todellisia helmiä, jotka tuntuvat ajattomilta. Esimerkiksi Kotisauna-runon henki on koskettava. Voi aistia sen haikeuden, kuinka kotisaunan harmaa ovi pysyy kiinni eikä sinne enää koskaan palaa. Paikkaa ja sen tunnelmaa kantaa kuitenkin mielessään aina. Sen viimeinen säkeistö kuuluu näin:

”Sauna vierellä sireenin,

suojassa muistojen hunnun,

sieraimissani vieläkin

vaistoan savusi tunnun.

Hengit tielleni maailmaan

lämpöäs rauhoittavaa,

vaikka en enää milloinkaan

oveas harmaata avaa.”

(Runot, s. 117, WSOY, 1948)

Sarkian sodanvastaisten runojen säkeet kaikuvat tässäkin ajassa väkevästi. Villa Sarkian laajat runokokoelmat ja muukin lukeminen oli residenssijaksolla ihanaa vastapainoa omille teksteille, joihin uppoutuminen oli tosi intensiivistä – ja hedelmällistä.  [Satu]

– Entä millainen residenssi tämä on? Olitko työskentelemässä siellä yksin, vai oliko siellä mahdollisuus tavata myös muita kirjoittajia? [Sini]

– Villa Sarkiassa on kolme huonetta kirjoittajille sekä yhteisiä tiloja, esimerkiksi keittiö ja suuret oleskelutilat. Meitä oli siellä toukokuussa kolme. Jokainen keskittyi pääasiallisesti omiin hommiinsa, mutta arkeen mahtui kohtaamisia – ja joskus juhlaankin. Esimerkiksi tälle residenssijaksolle osui Kaarlo Sarkian syntymäpäivä, joka oli 11. toukokuuta. Hän syntyi tosiaan vuonna 1902 Kiikassa ja kuoli 16. marraskuuta 1945 Sysmässä. Sysmään hän muutti vuonna 1943 ja asui siis Sysmässä viimeiset elinvuotensa. Oli hienoa viettää hänen syntymäpäiväänsä Villa Sarkiassa. Arkeen juhlan tuntua toi myös jokaviikkoinen siivous, jonka Taina-siivooja teki tiistaisin. Iso kiitos hänelle siitä! [Satu]

*

*

*

*

– Hienoa, että työskentelyn lomassa löytyy myös aihetta juhlaan. Paikan historia on selvästi antanut oman mausteensa residenssijaksolle, ja kuvien perusteella paikka näyttää viehättävältä. Tiedän, että luonnossa liikkuminen on sulle tärkeää. Ehditkö kirjoitustyön lomassa tutustua myös lähistön luontoon?  [Sini]

– Ehdin, vaikka monia paikkoja jäi näkemättäkin. Oli innostavaa päästä nauttimaan luonnosta ja sen heräämisestä. Vielä toukokuun alussa mun huoneen ikkunasta näkyvä vesitorni hävisi vähitellen vihreyden keskelle, kun lehtikuuset kasvattivat neulasensa. Myöhemmin koko piha rehahti kukkimaan, ja voikukat kilpailivat vanhojen hedelmäpuiden kanssa kiivaimmasta kukinnasta.

Muuttolintujen liikkeiden seuraaminen oli myös todella antoisaa. Ihan pihapiirissä tuli bongattua monenlaisia siipiveikkoja, kuten harakka, varis, räkättirastas, palokärki, käpytikka, varpushaukka, kirjosieppo, punarinta, peippo, varpunen, talitiainen, toukomettinen eli sepelkyyhky sekä ylitse lentäneet kurjet, laulujoutsenet, kyhmyjoutsenet, erilaiset hanhet, lokit ja pääskyt. Usein heräsin aamuyöllä lähistöltä kuuluviin laulujoutsenten ääniin ja sain tallennettuakin sitä konsertointia. Kurkien trumpetinsoittoa ja käen kukuntaa kuului monena iltana. Eräänä iltana näin nykyään niin harvinaisen näyn: pihan poikki kipitti siili.

*

*

*

*

*

*

Joutsenista tulee muuten mieleen, että myös kirjailija ja eläinlääkäri Yrjö Kokko on kiinteästi sidoksissa Sysmään. Esimerkiksi Pessi ja Illusia -teoksestaan (1944) ja laulujoutsenen suojelemiseksi tehdystä työstään tunnettu Kokko toimi kunnan eläinlääkärinä vuosina 1938–1944. Kokon merkityksestä laulujoutsenen kohtalonkysymyksessä sanotaan viime vuonna julkaistussa Ylen jutussa muun muassa:  ”Laulujoutsenen pelastuminen on Suomen luonnonsuojelun menestystarina. Metsästäjien aseet eivät enää osoita laulujoutseneen, ja tähän on päädytty ison asennemuutoksen kautta. Siitä on kiittäminen kirjailija Yrjö Kokkoa.” Hänen kirjansa Laulujoutsen – Ultima Thulen lintu (1950) oli käänteentekevä. Hieno esimerkki kirjallisuuden voimasta.

Tein myös retkiä lähiseuduille, esimerkiksi Päijänteen kansallispuistoon ja Hartolaan. Päiväretket oli mun työskentelyn kannalta tosi antoisia. Esimerkiksi Pulkkilanharjulla Päijänteen rannalla sain syvennyttyä käsikirjoitukseni lukemiseen täydellisessä rauhassa ilman ovien paiskontaa tai muita vastaavia ääniefektejä. Laineiden liplattaessa tuli tehtyä monta uutta oivallusta ja parannusta. Oli myös ihanaa samoilla luontopolkuja pitkin ja tarkkailla heräävän luonnon merkkejä voimia tankaten.

*

*

*

*

*

Hartolassa taas sain hurjasti uusia ideoita yhteen lukuun melkeinpä viime metreillä. Lisäksi pääsin tutustumaan Itä-Hämeen museoon, joka on todella kiehtova paikka. Museossa on muistohuoneet Maila Talviolle, Mika Waltarille ja ihailemalleni Uuno Kailaalle. Heidän työskentelystään ja elämänvaiheista sain kuulla monta kiinnostavaa yksityiskohtaa museonhoitaja Vesa Järvisen kierroksella. Saman reissun paluumatkalla Sysmään näin vielä kurkia lähietäisyydeltä ihan tien varressa, mikä ilahdutti myös suuresti. [Satu]

*

*

*

– Entä mitä pidät Sysmästä? Oliko se sulle entuudestaan tuttu kunta? Entä oletko ehtinyt myös kuvausretkille? Olisi kiva nähdä enemmän kuvia sieltä. [Sini]

– Mulla oli hataria mielikuvia Sysmästä lapsuuden kesäreissulta ja mainintana kirjallisuustapahtumien yhteydessä. Nyt Sysmä sai kiintopaikan mielessäni! Tuli koettua niin hienoja juttuja kirjoittamisen ohella ja sen vastapainoksi. Villa Sarkian tuntumassa on kirjasto monine tapahtumineen, joista on mainittava erityisesti eräänä kirkkaana toukokuun iltana pidetty Peltokurjen konsertti, ja ystävällinen kirjastonjohtaja Riikka Junttila. Kirjankulman talon inspiroivassa miljöössä pääsin perehtymään Joogapunktion Nea Hedbergin joogaan ja akupunktioon. Intensiivisen ja aika kuluttavankin kirjoittamisen lomassa teki todella hyvää käydä liikkumassa Nean opissa. Olen hänelle tosi kiitollinen, sillä hänen ansiostaan sisäistin oikean hengitystavan. Lisäksi oli kiva jutella hänen kanssaan kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. Ja joo, mulla on paljon valokuvia edellisten lisäksi! Tuli taas kannettua kameraa moneen paikkaan. [Satu]

*

*

*

*

*

Joogaopettaja Nea Hedberg

– Residenssit tarjoavat hienon mahdollisuuden keskittyä luovaan työhön. Oliko kuukausi sun mielestä riittävä aika työskentelyyn, vai tuntuiko, että olisit voinut viihtyä pidempäänkin?  [Sini]

– Oman kirjoitusprojektini kannalta kuukausi oli hyvä aika. Olin tehnyt tarkan työsuunnitelman jaksoa varten ja noudatin sitä aika tiukasti. Alussa kyllä jouduin tekemään muutamia muita töitä, kuten saattamaan Suomenopettajat-lehden 30-vuotisjuhlanumeron painoon. Ja sitten, kun tajusin, kuinka paljon upeita luontokohteita Sysmässä on, yritin päästä niihinkin. Sain myös paljon hyviä kohdevinkkejä. Niiden osalta aika loppui kyllä kesken, kun halusin ehdottomasti priorisoida käsiksen ykköseksi. Pieneksi paikkakunnaksi Sysmä on todella aktiivinen kulttuurielämältään. Tänäkin vuonna on monta hyvää syytä tehdä esimerkiksi kesäretki Sysmään: Suvisoitto ja Sysmän Kirjakyläpäivät. Muuten, sä mainitsit aiemmin, että kuvataiteilijoille tarkoitetut residenssit on sulle tuttuja. Millaisia kokemuksia sulla on niistä?  [Satu]

– Taisin sanoa, että tutumpia. Tiedän siis suunnilleen millainen tarjonta on kuvataiteilijoille suunnatuissa residensseissä ja mitä eroja niissä on. Aika vähän on loppujen lopuksi tullut käytyä taiteilijaresidensseissä työskentelemässä.  Galleriaresidenssi taas on tullut tutuksi, ja se onkin varsin oiva tapa pitää näyttely esimerkiksi ulkomailla. [Sini]

– Niin, sulla onkin nyt juuri sellainen käsillä! Mikä se galleria onkaan? [Satu]

– Suuntaan tosiaan kesäkuussa Berliiniin. Galerie Pleikun näyttelyresidenssi tarjoaa mahdollisuuden pitää kaksi tai kolme viikkoa kestävän näyttelyn ja majoittua gallerian yhteydessä olevassa asunnossa.

– Tuokin on aivan upea mahdollisuus. Pääseekö sun näyttelyyn kurkkaamaan myös Suomesta käsin? Vie paljon terveisiä Berliiniin!  [Satu]

–  Jos haluat, niin voin kertoa jotain myös mun residenssijaksosta myöhemmin. Mitä sulla muuten nyt residenssiaikana oli työn alla? [Sini]

– Tosi mielelläni kuulisin sun residenssijaksosta palattuasi takaisin! Mä keskityin Villa Sarkiassa etupäässä sen sunkin tunteman, lapsille suunnatun käsikirjoituksen viimeistelyyn. Ja hyvinhän siinä kävi, sain sen vihdoin ja viimein valmiiksi!

 Olin saanut käsiksen edellisestä versiosta kahdelta lähilukijaltani perusteellista palautetta, jonka pohjalta aloitin sen työstämisen Villa Sarkiassa. Poistin tiettyjä kohtia, selkeytin toisia ja kirjoitin tarvittaviin kohtiin uutta tekstiä. Saamani palautteen perusteella vahvistin tarinan punaista lankaa ja syvensin henkilöhahmoja sekä heidän välisiä suhteitaan. Olin lähilukijoihini yhteyksissä puhelimitse residenssijakson aikana säännöllisesti ja sain käydä monia uusimiani kohtia heidän kanssaan läpi heti, mikä oli tosi hyvä prosessin kannalta.

Myös monet ystävät lähettivät ihanan kannustavia viestejä, mikä auttoi jaksamaan. Olen niin onnellinen ja helpottunut, että valtava tekstiurakka on nyt takana. Vähän on myös haikea mieli ja ikävä mun tarinan päähenkilöitä. Heidän kanssaan tuli vietettyä niin paljon aikaa ja suorastaan viihdyttyä. Vaikka tekstityö onkin aika rankkaa puuhaa, se oli välillä myös tosi hauskaa. Oli innostavaa saada uusia ideoita vielä ihan loppumetreillä ja päästä toteuttamaan niitä heti.

Ja ikään kuin varsinaisen kirjoitusprojektin sivutuotteena – ehkä inspiroituneena kaikista mahtavista virikkeistä – syntyi myös aika paljon uusia runoja muistikirjojen uumeniin. Lisäksi alkoi pulputa uusia ideoita, jotka tallensin odottamaan seuraavia aikapoimuja. [Satu]

– Niin, mainitsit myös lukeneesi paljon. Löysitkö teoksia, joita voisit suositella myös mulle? [Sini]

– Montakin! Tuli tosiaan luettua yhteensä 17 teosta, etupäässä kaunokirjallisuutta ja varsinkin runoutta residenssin kokoelmasta. Lukeminen ja kirjoittaminen kulkevat mulla käsi kädessä ja ruokkivat ja tukevat toinen toisiaan. Residenssin kirjahyllystä löytyi monta aarretta. Yksi niistä on Mirkka Rekolan Virran molemmin puolin. Runot 1954–2004 (WSOY, 2011) ja toinen Helena Anhavan Käyn siellä vain unessa. Runot 1991–2010 (Otava, 2011).  BookBeatin kautta tuli luettua muun muassa Karin Smirnoffin Sokerikäärme (suom. Outi Menna, Tammi, 2024). Sen tarina on kauhea, mutta se on kerrottu todella taitavasti ja koskettavasti. Toinen on Claire Keeganin Kasvatti (suom. Kristiina Rikman, Tammi, 2024). Kirja on kooltaan pieni mutta vaikuttavuudeltaan suuri.

Ja tästä uskon sun taiteilijana löytävän tarttumapintaa: Rick Rubinin tietokirja Luovuus ja olemisen taito (suom. Kosti Salminen, Like, 2024). Se käsittelee nimensä mukaisesti luovuuden prosesseja – sekä tavallisessa arjessa että taiteilijan työssä. Uskoisin, että kirjan monista kohdista hyötyy ihan jokainen, esimerkiksi kärsivällisyyttä ja inspiraatiota käsittelevistä osioista. Jo ennestään tuttujen ajatusten joukosta löytyy innostavia sanamuotoja ja sysäyksiä, jotka haastavat omaa olemista ja tekemistä hedelmällisellä tavalla. Ja monet tututkin kohdat on hyviä muistutuksia asioista, jotka jäävät arjessa niin usein kiireen jalkoihin. Esimerkiksi nämä seuraavat kohdat luin itselleni uudestaan ja uudestaan residenssijakson aikana ja yritin elää sysmäläisen luonnon keskellä ne mielessä:

“Eräs inspiraation merkeistä on hämmästyksensekainen kunnioitus. Meillä on tapana pitää kovin monia asioita itsestäänselvyyksinä. Miten voisimme päästä yli tästä yhteyden katkeamisesta ja turtumuksesta ja todella kokea kaikki ympärillämme olevat luonnon ja ihmistaidon luomat ihmeet?” ja “Suurin osa maailmassa huomaamistamme asioista kykenee yllättämään meidät tyystin, jos vain osaamme katsoa niitä toisella tavalla kuin yleensä. Harjoita itsesi näkemään uskomaton tavanomaisuuden takana. Katsele maailmaa tästä näkökulmasta niin usein kuin mahdollista. Anna itsesi upota siihen.”

On kirjassa paljon tarkempiakin juttuja taiteen tekemisestä. Jos kiinnostuit, voitaisiin ehkä puhua siitä joskus enemmän, niin kuin ollaan usein juteltu luovuuskirjoista? [Satu]

– Täytyy katsoa, jos kesällä olisi enemmän aikaa tutustua luovuuteen myös kirjojen kautta. [Sini]

– Kaikkein parasta totta kai, kun pääsee itse luovuuden lähteille tekemään, kuten meille molemmille on käynyt. [Satu]

– Se on totta! Kiitos vielä, että pääsin kurkkaamaan sun residenssielämään!  [Sini]

– Oli kiva saada kertoa siitä. Mä kiitän vielä erityisesti Nuoren Voiman Liittoa ja Sysmän kuntaa residenssipaikasta. Kaarlo Sarkian Maisema-runon säkein toivotan kaunista kesänalkua. Palaamisiin! [Satu]

© Tarusola