Kahden ystävän kohtaaminen eräänä huhtikuun lopun päivänä
– Hei, Satu! Ehditkö käydä kiertävässä Silent Books – Sanattomat kirjat puhuvat maailman kieliä -näyttelyssä?
– Valitettavasti en, sillä huhtikuuni on ollut varsin turbuletti. Sä taisit päästä sinne?
– Olin näyttelyn avajaisissa Pasilan kirjastossa. Sen jälkeen näyttely on ollut esillä vielä Annantalossa sekä Rikhardinkadun ja Töölön kirjastoissa. Oli kiinnostavaa päästä lueskelemaan sanattomia kirjoja 18 eri maasta. Kirjoja näyttelyssä on yhteensä 51.
– Luin näyttelystä kertovilta sivuilta, että sanaton kirja tarkoittaa ”kirjaa, jossa ei ole tekstiä tai jossa tekstillä ei ole ymmärrystä lisäävää roolia.” Ovatko kyseiset kuvakirjat tarkoitettu vain lapsille? Mitä ajattelet tuosta täysin tekstittömästä ratkaisusta tarinankerronnan kannalta?
– Käsittääkseni näyttelyyn on kerätty lähinnä lapsille ja nuorille sopivia kirjoja. Uskon kuitenkin, että moni kirjoista viehättää ketä tahansa kuvien maailmassa viihtyvää lukijaa. Alun perin projektin nimeltä ”Silent Books, from the World to Lampedusa and Back” on aloittanut IBBY:n eli International Board on Books for Young People -järjestön Italian jaosto jo vuonna 2012. Ymmärtääkseni kasvanut pakolaisten määrä Italiassa herätti tarpeen tarinoille, joita voidaan jakaa, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Erityisesti maan eteläkärjessä sijaitsevan Lampedusan saarelle on rantautunut satoja tuhansia Välimeren ylittäneitä siirtolaisia. IBBY:n eri maiden jaostot osallistuivat kirjojen keräämiseen, ja kokoelma käsittää nykyään jo yli sata kirjaa. Osa kokoelmasta jäi maahan tulleiden ja paikallisten lasten yhteiseen käyttöön, ja osa kiertää nyt maailmaa näyttelyn muodossa.
– IBBY:n toiminta lasten- ja nuortenkirjallisuuden hyväksi on arvokasta. Vuonna 1957 perustettu IBBY Finland tekee työtä erityisesti suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta.
– Näyttelyn avajaisissa sanattomista kirjoista oli keskustelemassa kuvittaja ja kuvittajat ry:n hallituksen puheenjohtaja Sari Airolan kanssa kaksi sanattomien kirjojen suomalaista tekijää, Emmi Jormalainen ja Sanna Pelliccioni. Keskustelussa tuli esiin paljon kiinnostavia näkökulmia sanattomien kirjojen eri käyttötavoista ja siitä, miten myös kuvat ovat kulttuurisidonnaisia. Sanattomuus ei siis tee kirjoista universaaleja. Esimerkiksi Emmi Jormalainen kertoi siitä, miten näyttelyssä Arabiemiraateissa eri lukusuunta muutti tarinoiden merkitystä.
– Millaisia erilaisia käyttötapoja siellä käsiteltiin?
– Esimerkiksi Sanna Pelliccionin maaliskuussa julkaistussa Meidän piti lähteä -kirjassa on mukana vinkkejä, joiden avulla kirjaa voi käsitellä yhdessä lapsen kanssa. On tärkeä antaa lapsen tulkinnalle tilaa, ja esimerkiksi kysymysten avulla voi ohjata tarinallisuuden hahmottamista. Emmi Jormalainen taas toi esiin ajatuksen, että sanaton kirja tarjoaa kaksikielisen perheen vanhemmille mahdollisuuden lukea samaa tarinaa molempien omalla äidinkielellä. Löysin myös IBBY:n Ruotsin jaoston tuottaman materiaalin sanattomien kirjojen käytöstä. Englanninkielinen Silent books. A handbook on wordless picture books packed with narrative power -materiaali löytyy täältä.
– Monikielisissä perheissä voi vastaavasti syntyä samasta kirjasta tarinoita monilla eri kielillä. Tuo materiaali vaikuttaa käyttökelpoiselta. Olisipa siitä suomenkielinenkin versio. Millaisin keinoin näyttelyn kirjoissa kerrotaan tarinoita?
– Näyttelyn kirjoissa oli tarinaa rakennettu hyvin eri tavoin. Mukana oli hauskoihin visuaalisiin ideoihin perustuvia kirjoja, joiden tarina saattoi muodostua esimerkiksi kuvaparien avulla. Osassa taas tarina kulki tiiviisti sarjakuvaruutujen välityksellä. Oma suosikkini oli Alankomaalaisen Alice Hoogstadin Monsterboek. Siinä mustavalkoiseen kaupunkiin piirretyt värikkäät hirviöt heräävät eloon, ja kirjan sivut täyttyvät vähitellen väreistä.
– Kielenopetuksessa sanattomia kirjoja voisi hyödyntää monin eri keinoin. Ne tuntuvat tarjoavan mahdollisuuksia mielikuvituksen ruokkimiseen. Kuvista voi syntyä omia tarinoita, joita voisi pienempien lasten kanssa kehitellä yhdessä suullisesti. Jo kirjoittamaan oppineet voisivat kirjoittaa tarinoitaan itsekin. Aikuista tarvittaisiin kyllä tarinan eri vaiheissa. Mitä ajattelet sanattomien kirjojen käytöstä kuvataideopetuksessa?
– Sanattomat kirjat tarjoavat hyviä esimerkkejä siitä, miten eri tavoin kuvilla voi kertoa tarinoita. Ne voivat toimia lähtökohtana oppilaiden omalle työskentelylle ja antavat myös hyvää harjoitusta kuvien tulkintaan.
– Millaista yhteistyötä näiden kirjojen kanssa voisi tehdä kuvataidekasvattaja ja sanataideopettaja?
– Sanaton kirja tai toisen oppilaan tekemä sanaton tarina voisi olla mielenkiintoinen lähtökohta tutkia juuri niitä alueita, joilla kuvan ja kielen vahvuudet kohtaavat. Miten erilaisia tarinoita voisikaan syntyä samasta sanattomasta kirjasta.
– Sitä olisi kiva kokeilla joskus lähitulevaisuudessa! Toukokuulle meillä onkin jo ohjelmaa.
– Niin, silloin blogiin on lupautunut vieraaksi varhaiskasvatuksessa taidepedagogina työskentelevä Tomas De Rita.
© Tarusola
