Category Archives: lukeminen

Kirjaformaateissa

Posted on by under lukeminen

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä helmikuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kiva, kun valo alkaa vihdoin voittaa! [Satu]

– Hei, Satu! No niinpä, mukavasti on taas päivät pidentyneet. [Sini]

– Kiitos, kun osallistuit aiemmin siihen eri kirjaformaatteja käsittelevään minigallupiin, joka on nyt julkaistu Suomenopettajat-lehden helmikuun numerossa. Puhuttaisiinko siitä vähän enemmän tänään? [Satu]

– Joo! Kiinnostaa kuulla, millaisia vastauksia sait gallupiin. [Sini]

– Kysyin tosiaan gallupkysymyksenä: Äänikirja, paperikirja vai e-kirja? Mikä on sinulle sopivin formaatti? Mitkä ovat lempiformaattisi hyvät ja huonot puolet? [Satu]

– No, saitko paljon vastauksia? [Sini]

– Vastauksia tuli reilusti yli kymmenen, ja paperikirja voitti tällä kertaa. [Satu]

– Perinteinen paperikirja on edelleen suosittu formaatti. Millaisia perusteluita sen puolesta tuli? [Sini]

– Tässä on näitä erilaisia vastauksia. Millaisia ajatuksia ne herättävät sussa? [Satu]

– Aika samoihin pohdintoihin olen päätynyt ystävieni kanssa aiheesta jutellessa. Kaikissa formaateissa on puolensa. Ihana tuo toteamus, että paperikirjassa on “paperihaavojen riski”, se oli asia, jota en ollut tullut ajatelleeksi. Itseni lisäksi parissa muussakin vastauksessa nousee esiin kirjojen ulkoasu, joka ei äänikirjoissa pääse oikeuksiinsa. Muistatko, meillähän oli jokin aika sitten blogissamme vieraana graafinen suunnittelija Minna Luoma juttelemassa kirjojen ulkoasun suunnittelusta? [Sini]

– Kyllä, se oli tosi mielenkiintoinen keskustelu. Erityisesti kiehtova Helsinki Noir -kansi jäi mieleeni. Hieno kansi saattaa houkutella tarttumaan kirjaan verbaalista kuvausta paremmin ainakin joissain tapauksissa.

Muuten, osallistuin Runebergin päivän aattona pidettyyn lukemistutkimuksen Helmiseminaariin, jonka ohjelma oli kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen. Esitelmät käsittelivät lukuharrastuksen ja lukutapojen tutkimista. Tutkija Ilona Lindhin esitelmä oli nimeltään Äänikirjojen kuuntelu osana lukuharrastusta. Hänen aineistossaan 69 % valitsi kaunokirjallisuuden osalta painetun kirjan. Äänikirjan valitsi 10 % ja e-kirjan 6 %. 14 % vastasi valinnan riippuvan kirjasta. [Satu]

– Oho, olen yllättynyt äänikirjojen ja e-kirjojen pienistä prosenttiosuuksista. Luulin, että ne ovat suositumpia. Ehkä tuttavapiirissäni vaan on ääni- ja e-kirjojen suurkuluttajia.  [Sini]

– Ilona Lindh viittasi esitelmässään keskusteluun, jota on käyty mediassakin äänikirjojen puolesta ja niitä vastaan. Lisäksi Lindh käsitteli esitelmässään muun muassa syitä, jotka äänikirjan kuuntelijat ovat nimenneet äänikirjan valinnan syiksi, kuten helppo hankittavuus, kätevä käyttö, saavutettavuus, yhteinen kuuntelumahdollisuus, ääneen helpompi keskittyä kuin tekstiin, hyvä nukahtamisapu, ei vie tilaa. [Satu]

– Siinä on monta syytä, miksi itsekin valitsen usein äänikirjat. Helppous ja kätevyys ovat suurimpia syitä. Nukahtamiseen en tosin ole vielä koskaan käyttänyt äänikirjaa. (Sini]

– Ilona Lindhin mukaan vastaajat nimesivät äänikirjan karttelun syiksi muun muassa keskittymisen vaikeuden, määrätyn tahdin ärsyttävyyden, formaatin jäykkyyden, lukijan vaikutuksen, digilaitteiden käytön välttelyn, nukuttavuuden, sopivien tilanteiden puutteen ja näkemyksen siitä, että kuuntelu ei ole lukemista. [Satu]

– Itseäni tosiaan häiritsee kaikkein eniten, jos lukijan ääni tai lukutyyli ei miellytä. Äänen kautta kokemukseen tulee niin paljon uusia ulottuvuuksia. Joskus lukijan ääni on ollut niin rouhea, että reagoin siihen fyysisesti. Tätäkin on tullut pohdittua joskus muutamien muiden äänikirjojen käyttäjien kanssa. Sama lukija, jonka tyyli ei sovi itselle, saattaa olla jonkun toisen suosikki. Omia suosikkilukijoitani ovat esimerkiksi Krista Kosonen, Vuokko Hovatta, Jukka Pitkänen, Anni Kajos ja Krista Putkonen-Örn. Tykkään myös, jos lukijana toimii kirjoittaja itse. Usein kyse on omaelämänkerrallisista tarinoista. Viimeksi kuuntelin Jani Toivolan Rakkaudesta (Kosmos 2021) Toivolan itsensä lukemana. [Sini]

– Lindhin aineiston vastauksien joukosta löytyi myös sellaisia, jotka ovat vähitellen totuttelemassa äänikirjojen kuunteluun. Lindh oli myös tehnyt hauskan kuuntelijatyyppijaon, jossa esimerkiksi ”kirjasekaani” on sellainen henkilö, joka ”käyttää eri muotoja limittäin ja vuorotellen”. ”Audioahmatti” puolestaan ”kuuntelee enemmän kuin lukee”, ja ”multitaskaaja” ”hyödyntää työmatkat ja muut sopivat hetket kuuntelemalla”. [Satu]

– Löydän itsestäni nuo kaksi viimeistä. On kätevää, kun ruoanlaiton tai siivouksen yhteydessäkin voi uppoutua tarinoiden maailmaan. Se tekee oikeastaan mistä tahansa mekaanisesta puhteesta kivempaa. Muistaakseni sä luet mielummin itse, kun kuuntelet kirjoja. Millaisissa tilanteissa sut saisi valitsemaan äänikirjan? [Sini]

– Varmaankin silloin, jos en näkisi enää lukea itse. Olen kyllä yrittänyt kuunnella äänikirjoja monesti, mutta se ei ole mun juttu. Haluan edetä omaan tahtiini ja turhaudun, kun kerrottuna tarina etenee niin hitaasti. Muutenkin tykkään rakentaa lukemani perusteella omat mielikuvat, jotka saattavat olla ihan erilaiset, jos kuuntelee asian jonkun toisen lukemana. Poikkeus tähän on ehdottomasti saksalainen Rilke Projekt, jonka puitteissa lempirunoilijani Rainer Maria Rilken upeista runoista on tehty todellisia kuuntelunautintoja. Niihin tosin kytkeytyy vahvasti myös musiikillinen ulottuvuus, eli ihan perinteisestä runonlausunnasta ei ole kyse.

Muuten, helmiseminaarissa puhuneen Ilona Lindhin viime vuonna ilmestynyt Matkasta kertomus: kielen ja kerronnan keinot omakohtaisessa matkakertomuksessa -väitöskirja on myös tosi mielenkiintoinen. Se käsittelee Antti Tuurin, Kyllikki Villan ja Juha Vakkurin kirjoittamia matkakirjoja. Olen sattumalta tämän vuoden alusta lähtien matkannut sekä Kyllikki Villan kanssa valtamerillä rahtilaivoilla että Juha Vakkurin kanssa eri Afrikan maissa. Ovatko heidän teoksensa sulle tuttuja? Toivottavasti ehditään puhua niistäkin kirjallisista seikkailuista jossain vaiheessa! [Satu]

– Nyt kun matkustaminen on vaikeampaa, voi edes kirjojen kautta päästä reissuun. Täytyy tunnustaa, että en ole juurikaan lukenut matkakirjoja. Kiitos vinkistä, kuulen mielelläni lisää näistäkin! [Sini]

– Hienoa, seikkaillaan siis tuonnempana yhdessä matkakirjojen parissa. [Satu]

©Tarusola

Kirjoja vinkkaamassa

Posted on by under lukeminen

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä huhtikuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Blogin 5-vuotissynttärijuhlat on nyt juhlittu. Kiva jatkaa tuttujen ja uusien aiheiden parissa – ja ennen kaikkea sun kanssa yhteistyössä! [Satu]

– Samoin, Satu! Keväinen sää on saanut ajattelemaan jo seuraavaa kesää ja lomalukemisia. Mulla on ollut äänikirjapalvelu kovassa käytössä. Oletko sä vielä tehnyt lukuhaasteita tai ehtinyt muuten lukemaan kirjoja? [Sini]

– Olen lukenut paljon omien tekstien ohella, ja tämän vuoden Helmet-lukuhaaste on myös työn alla. Mulla onkin tällä hetkellä aika monta kirjaa mielessä ja luennassa. Tämän Jhumpa Lahirin Missä milloinkin -teoksen (Tammi) mainitsinkin silloin viimeksi, kun oltiin maistelemassa kirjasatoa. Lahiri kuuluu tosiaan lempikirjailijoihini, ja ehdin odottaa Missä milloinkin -kirjaa jo kauan. Odotus palkittiin, ja kirja yllätti – hyvällä tavalla. Lahiri on käsitellyt tuotannossaan paljon muun muassa toiseutta ja ulkopuolisuutta, ja niin hän tekee nytkin. Tyyli on kuitenkin erilainen, mikä saattaa johtua siitä, että hän kirjoittaa uudella kielellä, italiaksi. Lahiri nimittäin muutti perheineen kymmenkunta vuotta sitten haaveidensa maahan Italiaan ja ryhtyi kirjoittamaan italiaksi. Omakohtaisessa In other words -teoksessaan (Bloomsbury) hän käsittelee esimerkiksi näitä kieli- ja identiteettikysymyksiä. Tuo kirja on kiinnostava siinäkin mielessä, että se sisältää sekä Lahirin italiankielisen tekstin että Ann Goldsteinin englanninkielisen käännöksen rinnakkain. Kielten rinnakkaiselo on siis hyvinkin konkreettista.

Helinä Kankaan suomentama Missä milloinkin on mun mielestä kaunis kirja sekä kanneltaan että sisällöltään. Harvoin tulee käytettyä kaunis-adjektiivia kirjan sisällöstä, mutta nyt se sopii musta hyvin. Se on myös melankolinen, ja ympäristöään tarkkailevan päähenkilön yksinäisyys ja ulkopuolisuus koskettavat. Kirja on jaettu lyhyisiin lukuihin, jotka on nimetty päähenkilön erilaisten tapaamisten, olotilojen ja kohtaamispaikkojen mukaan, kuten Museossa, Parvekkeella, Elokuussa tai Itsekseen. Noista nimistä tulivat hauskasti mieleen nämä meidän Kielikuvakohtaamiset. Ajattelin, että yrittäisin lukea kirjan jossain vaiheessa myös italiaksi. [Satu]

– Mielenkiintoista tuo kielten rinnakkaiselo. Olisi kiva sitten kuulla sun lukukokemuksesta italiaksi. Tämä kirja menee nyt kyllä myös mun lukulistalle. Kiinnostaa tietää, millainen on kirja, jonka määrittelet kauniiksi. Onko sulla muita hyviä lukuvinkkejä? [Sini]

– Kyllä, niitä löytyy! Runous on vaikea laji, ja hyvät runot ovat harvassa. Vanhoja mestareita, kuten suosikkiani Rainer Maria Rilkeä, ei ole helppo voittaa. Siksi ilahduinkin valtavasti, kun törmäsin jokin aika sitten Bei Daon Puhun peilille kiinaa -kokoelmaan (Basam Books). Olen viimeisen vuoden aikana palannut sen puhutteleviin ja väkeviin runoihin monesti. Kokoelmasta innostuneena luin myös kaksi muuta kokoelmaa: kiinalaisen Hai Zin kirjoittaman Näkymä valtamerelle (Basam Books), jonka on suomentanut Pentti Seppälä, ja Anni Sumarin koonneen ja suomentaman yhdysvaltalaisen nykyrunouden kokoelman Merenvaahdon palatsi (Aviador). Kummastakin löytyy monia ajatuksia herättäviä runoja, vaikka Puhun peilille kiinaa on omasta mielestäni näiden ehdoton ykkönen. Odotan myös kovasti Amanda Gormanin Vuori jota nousemme -lahjarunokirjaa, joka on luettavissa BookBeatissa toukokuussa. Kyseessä on se hänen Joe Bidenin ja Kamala Harrisin virkaanastujaisissa lausumansa runo. Myöhemmin tänä vuonna Gormanilta ilmestyy suomeksi laajempi runokokoelma Tammen kustantamana. [Satu]

– Se oli tosiaan vaikuttava hetki virkaanastujaisissa. Jos ei maailma sitä ennen tiennyt, kuka Amanda Gorman on, niin sen jälkeen kyllä tiesi. Ajattelitko lukea senkin molemmilla kielillä? [Sini]

– Ehdottomasti! Luin muuten juuri kiinalaisen Ge Fein romaanin Näkymättömyysviitta, jonka on suomentanut Raimo Sainio (Aula & Co). Voin suositella kirjaa erityisesti musiikin ja äänentoistolaitteiden ystäville kirjan päähenkilön ammatin ja siihen liittyvien juonenkäänteiden perusteella. Hän on nimittäin Pekingissä asuva äänentoistolaitteita rakentava mies, joka tekee omaleimaisia havaintoja kotikaupungistaan ja siellä tapaamistaan ihmisistä. Kerronta on elävää, ja tarina etenee niin sujuvasti, että kirjan lukee hetkessä. [Satu]

– Hyvä vinkki! Tiedänkin erään, jolle tämä kirja varmasti sopisi lahjaksi, ehkä saan lukea sen sitten itsekin. [Sini]

– Hienoa, tämä henkilö kävikin mielessäni kirjaa vinkatessani. Tällä hetkellä mulla on luennassa Elizabeth Stroutin Olive, taas, joka on Kristiina Rikmanin suomentama. Se on jatkoa sille Olive Kitteridge -kirjalle, jota käsiteltiin silloin Kirjasiskojen lukupiirissä, kun kävin siellä vierailulla. Olen vasta kirjan alkupuoliskolla, mutta se vaikuttaa lupaavalta. Siinä on samanlaista hiljaista huumoria ja paikoitellen vivahteikasta kuvailua kuin Olive Kitteridgessä, jolle annoin aikanaan neljä tähteä viidestä. Kummatkin ovat Tammen kustantamia. [Satu]

– Taisin silloinkin todeta, että kirjasta on tehty myös loistava minisarja, jossa Olive Kitteridgeä näyttelee Frances McDormand. McDormand on yksi lempinäyttelijöistäni, enkä malta odottaa, että pääsen näkemään kolmella Oscarilla palkitun Nomadland-elokuvan. No, mutta nyt ajauduttiin sivupoluille. Oletko lukenut muuta kuin kaunokirjallisuutta viime aikoina? [Sini]

– Joo, paljonkin! Ennen luin yhden kirjan kerrallaan alusta loppuun ennen kuin aloitin seuraavan. Lukutapani on kuitenkin muuttunut, ja nyt mulla saattaa olla menossa montakin kirjaa kerralla. Yksi niistä tällä hetkellä kesken olevista on Ville-Juhani Sutisen matkakirja nimeltä Arktis. Likaista lunta (Like). Vaikka lumikiintiöni onkin tältä keväältä jo täynnä, kirjallisessa muodossa siitä on kiinnostava lukea juuri Sutisen kirjoittamana. Hänen pitämänsä matkakirjoittamisen kurssin suoritin tosiaan joitakin vuosia sitten Kirjan talon kautta, ja mekin käsiteltiin niitä tehtäviä silloin. Tässä kirjassa Sutinen perehtyy maapallon pohjoisiin osiin ja kertoo omakohtaisen sujuvasti sekä tietopohjaisesti taustoittaen kokemuksistaan Huippuvuorilla, Siperiassa ja Grönlannissa. [Satu]

– Täytyy siis tämäkin lisätä lukulistalle. Entä oletko löytänyt viime aikoina hyviä oppaita tai inspiroivia tehtäviä? [Sini]

– Olen perehtynyt esimerkiksi Urpu Strellmanin ja Kimmo Svinhufvudin kirjoittamaan käytännönläheiseen kirjoitusoppaaseen, jonka nimikin jo houkuttelee tarttumaan siihen: Kupliva kirjoittaminen. Iloa ja tehoa työelämän teksteihin (Art House). Oppaassa on runsaasti virkistäviä esimerkkejä, ja se on kirjoitettu persoonallisen elävästi. Teos on monipuolinen kirjoitusapupaketti, ja sitä on todella miellyttävä lukea. Kirjassa on paljon konkreettisia esimerkkejä usein haasteellisista asioista, kuten vaikuttavuudesta, markkinoinnista ja markkinointiviestinnästä, ja uskoisin, että säkin pitäisit sekä hyötyisit niistä vinkeistä ja neuvoista. [Satu]

– Varmasti hyötyisin! Täytyy tutustua tähänkin. [Sini]

– Olen tullut lukijana vähän vaikeaksi, kun odotan tarinalta aina paljon – jotain tajunnanräjäyttävää tai koskettavaa. En tarkoita tällä mitään spektaakkelinomaisia juonenkäänteitä tai valtavaa henkilögalleriaa, vaan koskettavuus voi syntyä ihan pienestä. Sellaisia suuria tunteita herättäviä teoksia, kuten aiemmin vinkkaamani John Williamsin Stoner, ei löydy usein. Joka kerta tarttuessani uuteen tarinaan olen kuitenkin valmistautunut sellaiseen. [Satu]

– Myös mulla on ollut vähän samanlainen kokemus tänä keväänä. Tuntui pitkään, ettei oikein mitään erityisen koskettavaa osunut kohdalle. Kuuntelin kuitenkin suurimman osan loppuun. Pari äänikirjaa jouduin kuitenkin hylkäämään heti alkujaan, koska lukijan tyyli tai ääni ei vaan toiminut. Näihin kirjoihin palaan ehkä paperiversiona sitten, kun on aikaa istua kirjan kanssa. Viimein kuitenkin löysin kirjan, jonka parissa todella viihdyin. Hanna Weseliuksen Sateenkaariportaat on ilmestynyt jo tammikuussa. Weselius on paitsi kirjailija, myös valokuvataiteilija ja taiteen tohtori. Kiinnostus visuaalisen kulttuurin ilmiöihin välittyy myös tekstissä. Kirjassa on herkullista yksityiskohtien kuvailua, huomioita väreistä, valokuvista ja kuvan tematiikasta.  [Sini]

– Kiitos vinkistä! Tuohon haluan perehtyä heti, kun ehdin! [Satu]

– Mulla on sulle vinkkinä myös Hanna Weseliuksen ja Hannamari Shakyan toimittama Poikkeustila 2020 – Kaikki, aivan kaikki on peruuttamattomasti muuttunut (S&S). Mukana on ollut 160 valokuvaajaa, jotka kuvasivat keväällä 2020 poikkeusoloja osana erillistä hanketta. Kirjassa kuvien rinnalla Hanna Weseliuksen päiväkirjamerkinnät välittävät koronakevään kokemuksia. Olin jo ostohousut jalassa menossa hakemaan itselleni tätä kirjaa, mutta se oli monesta kaupasta loppu. Poikkeustila 2020-hankkeen nettisivut ja kuvat löydät täältä. [Sini]

– Kiitos tästäkin kiinnostavasta vinkistä. Pikavilkaisulla katsomani kuvat ovat vaikuttavia. Muuten, tehtäisiinkö jotain luovia kirjoihin liittyviä tehtäviä ensi kerralla? Mulla olisi muutama idea mielessä. [Satu]

–  Mahtavaa, tehdään vaan! [Sini]

© Tarusola

Lukupiirissä

Posted on by under lukeminen

Kirjasiskojen ja Sadun kohtaaminen eräänä aurinkoisena syyskuun päivänä

– Tervetuloa Kirjasiskojen lukupiiriin! [Johanna]

– Paljon kiitoksia! Tosi kiva, kun pääsen vihdoin tutustumaan teihin! Miten teidän lukupiiri sai alkunsa? [Satu]

– Se alkoi kolmen ystävän kesken vuonna 2009, kun eräällä risteilyllä syntyi keskustelua Alastalon salissa -romaanista ja sen lukemisen vaikeudesta. Silloin me päätettiin perustaa lukupiiri. [Tiina]

– Keitä kaikkia lukupiiriinne kuuluu, ja ovatko jäsenet pysyneet samoina alusta asti? [Satu]

– Jokainen noista kolmesta ystävyksestä sai kutsua yhden ystävänsä mukaan, ja nyt meitä on yhteensä kuusi jäsentä: Tiina, Johanna, Titti, Virve, Inka ja Tia. Yksi jäsen on vaihtunut matkan varrella. [Titti]

– Kuinka usein te kokoonnutte? [Satu]

– Kuusi kertaa vuodessa yleensä arki-iltaisin jokaisen emännän luona kerran vuorollaan. Joinain vuosina ollaan tehty jotain muuta myös, kuten käyty teatterissa, museoissa ja kirjamessuilla. Ollaan me oltu Ruotsin-reissullakin yhdessä. [Virve]

– Millainen on tyypillinen lukupiiritapaaminen? Vai onko joka kerta täysin erilainen? [Satu]

– Kaava on aina sama ja aikakin. Meillä on aina kirjan lisäksi myös jotain muuta ravintoa, mikä on ollut usein kuin keidas kiireisen arjen keskellä. Jokaisessa tapaamisessa vaihdetaan ensin yleiset kuulumiset ruoan äärellä, sitten kahvin kera keskustellaan kirjasta. Me tehdään aina kokonainen kierros, jotta jokainen saa sanoa oman mielipiteensä kirjasta. Lopuksi annetaan arvio kirjasta peukuttamalla: peukku ylös, vaakatasoon tai alas. [Inka]

– On kiva, että meidän tapaamiset noudattavat tiettyä kaavaa. Niin ne on helppoja toteuttaa, ja kaikki pyörii kirjojen ympärillä. Ei tarvita muuta ohjelmaa. [Tia]

– Dokumentoitteko keskustelujanne jotenkin? [Satu]

– Meillä on muistikirja, johon kirjoitetaan lyhyesti tapaamisesta ja kirjasta. Virve on myös koonnut tietoja sähköisesti. [Tiina]

– Myös meidän WhatsApp-ryhmään kootaan tapaamiset peukutuksineen. [Virve]

– Onko teillä joitain tiettyjä sääntöjä? [Satu]

– Tiettyjä pelisääntöjä noudatetaan, vaikka niistä ei olla koskaan puhuttu. Kirjan saa jättää keskenkin, jos lukeminen ei jostain syystä etene. Tapaamiseen voi aina tulla ilman paineita. [Tia]

– Miten valitsette luettavan kirjan? [Satu]

– Kulloinenkin emäntä esittelee kolmesta viiteen kirjaa, joista äänestyksellä valitaan seuraavan kerran kirja. Esittelen myöhemmin tänä iltana neljä kirjaa. Joskus valitaan vain kirjailija, ja jokainen saa valita häneltä vapaavalintaisen kirjan, joka sitten esitellään muille. [Johanna]

– Minkälaista kirjallisuutta luette? Luetteko ”vain” kaunokirjallisuutta vai myös tietokirjoja? [Satu]

– Vaihtelevasti kaikenlaista. Eniten kaunokirjallisuutta mutta joskus myös tietokirjoja. Tulee kyllä luettua ihan kaikenlaista. Sarjakuvia ei olla luettu ollenkaan ja runoja aika vähän. Kerran oli luettavana valokuvateos, Sodan särkemä arki. [Inka]

– Kuinka monta kirjaa olette lukeneet piirin olemassaoloaikana arviolta yhteensä? [Satu]

– Noin 70 kirjaa. Tulee luettua myös muita, joista on kuullut lukupiirissä muilta. Lisäksi tulee tartuttua niihin esittelyjen kirjoihin, joita ei sillä kertaa valittukaan. [Titti]

– Minkälaisia keskusteluja on syntynyt? [Satu]

– Vilkasta keskustelua syntyy aina. Eriävät lukukokemukset ja mielipiteet ovat parhaita, koska ne synnyttävät paljon keskustelua. [Titti]

– Millaisia lukukokemuksia matkan varrelle on mahtunut? Mikä on mieleenpainuvin lukuelämys? [Satu]

­– On ollut todella paljon monenlaisia lukukokemuksia ja erilaisia elämyksiä. Yhtä on vaikea nimetä, mutta esimerkiksi José Saramagon Kertomus sokeudesta, Jhumpa Lahirin Kaima jaEdmund de Waalin Jänis jolla on meripihkanväriset silmät ovat olleet vaikuttavia. [Tiina]

– Entä mikä on ollut raskaslukuisin kirja? [Satu]

– Karamazovin veljekset! Se taisi jäädä aika monelta kesken. [Titti]

– Miten te löydätte aikaa lukemiselle kiireisessä arjessa? [Satu]

– Lukemiselle löytyy aina aikaa! [Inka]

– Mä kuuntelen joskus äänikirjoja siivoamisen lomassa, vaikken muuten olekaan niin äänikirjojen ystävä. [Virve]

– Mitä lukeminen merkitsee teille? [Satu]

– Lukeminen merkitsee minulle totaalisesti omaa aikaa, irrottautumista arjesta. Voin itse päättää kenen kanssa ja missä aikaani vietän. Voin hypähdellä aikakaudesta, historiasta ja tunnetilasta toiseen. Olen lukemalla tutustunut asioihin ja ajatuksiin, joihin en muuten olisi luultavasti törmännyt missään. Sitä paitsi nautin kaunokirjallisesti tekstistä, sitä on ihana lukea! [Tia]

– Lukeminen on minulle keino rentoutua, saada ajatukset irti arjesta. Joskus ensimmäiset sivut ovat vaikeita, kun työasiat tai muut pyörii vielä mielessä, mutta pian jo huomaankin, ettei millään malttaisi lopettaa. Jos vielä yksi luku… [Virve]

– Se merkitsee todella paljon. En osaisi kuvitella päivää, etten lukisi. Luen aina(kin) illalla sängyssä. Kirjojen tarinoiden kautta pääsee maailman ääriin, tutustumaan erilaisiin kulttuureihin ja erilaisiin ihmisiin, oma ymmärrys (toivottavasti) kasvaa. [Titti]

– Lukeminen merkitsee minulle tärkeää osaa elämässä. Se on ystävä, turva, ajanviete ja ikkuna uusiin maailmoihin. Se on myös rutiini nukkumaan mennessä ja ihana vapaapäivän viettotapa. [Inka]

– Mikä on mielestänne parasta lukupiirissänne? [Satu]

– Parasta lukupiirissä on se, että vuosien varrella on tullut luettua kirjoja, joita itse en ehkä muutoin olisi koskaan tullut lukeneeksi. Ja tietenkin se, että luetusta kirjasta keskustellaan lukupiirissä; hehkutetaan helmiä ja hämmästellään huteja, kukin oman lukukokemuksensa mukaan. Keskustelujen myötä joku itselle vähän tuskaisalta luettavalta tuntunut kirja voikin aueta ihan uudella lailla – tai sitten saa tuskalleen lohdullista vertaistukea. [Virve]

– Minulla samoin! Tulee luettua sellaisia kirjoja, joita en muuten lukisi. Tulee mentyä pois omalta mukavuusalueelta. Ja usein yllättyy positiivisesti; itselle ennakkoon ei niin mieluinen kirja paljastuu mielenkiintoiseksi ja merkitykselliseksi. Joskus lukupiiriin tullessani olen sitä mieltä, että lukemamme kirja on ollut todella huono. Mutta keskustelussa tulee esiin sellaisia asioita, joita en ole tajunnut, ja tajuan vasta lukupiirissä, mistä tämä kirja oikeastaan kertoo. [Titti]

– Lukupiirissä parasta on muut lukupiiriläiset! Hyvä joukko ja paljon mielenkiintoisia ajatuksia. Toisia kuuntelemalla joutuu punnitsemaan omia mielipiteitään ja joskus jopa muuttamaan niitä. [Tia]

– Ihmiset! On ollut upeaa tutustua viiteen (tai oikeammin kuuteen) naiseen, joilla on sama intohimo kuin itselläni. Säännölliset tapaamiset, hengen ja ruumiin ravinto sekä hetken hengähdys arjessa tulevat nyt ensiksi mieleen. Ollaan eletty elämää, jaettu iloja ja suruja. Kuunneltu toisiamme ja tulleet kuulluiksi. Lukupiiri on tosi tärkeä ja ihana asia elämässäni. Olen todella kiitollinen, että Titti kutsui minut mukaan! [Inka]

– Olen aivan samaa mieltä, lukupiirissä parasta ovat nämä upeat ja viisaat naiset! En ole katsonut telkkaria käytännössä 15 vuoteen, toki urheilun arvokisat ja vaikkapa vaaliväittelyt katson, mutta usein menee viikkoja, että en edes avaa televisiota – luen. Muistan hyvin sen hetken, vajaa 10 vuotta sitten, kun tajusin, että olen saanut ”lukuaikani” takaisin – nuorinkin lapsista oli 10-vuotias, ja arjessa olikin taas ”kirjan mentäviä” aukkoja! [Tiina]

– Onko lukupiiriin liittynyt joskus haasteita? [Satu]

– Joskus kaikille sopivan tapaamisajan löytäminen on haasteellista. On helpompi sopia muutama tapaaminen kerralla, jotta kalenterisulkeisia ei tarvitse joka tapaamisella pitää. Kun tapaaminen on merkitty hamaan tulevaisuuteen, niin jokainen varjelee sitä ja usein sovittu aika sopii kaikille. Totta kai joskus ilmaantuu yllättäviä esteitä, ja sitten WhatsAppin avulla sovitaan uusi aika. [Inka]

– On kyllä hienoa, että kaikki käyvät niin säännöllisesti. Poissaoloja on ollut vain ihan muutama. Jos ihmiset kävisivät satunnaisesti, lukupiiri ei olisi niin merkityksellinen kuin nyt. [Tia]

– Onko teillä ollut lukupiirissänne joskus jotain tavanomaisesta poikkeavaa ohjelmaa, esimerkiksi vierailijoita? [Satu]

– Suvi Vaarla ja Laura Honkasalo ovat käyneet kertomassa kirjoistaan ja kirjoittamisesta. Kirjasiskot ovat myös osallistuneet Suvi Aholan lukupiirejä käsittelevän väitöskirjatutkimuksen kyselyyn. [Tiina]

– Millaisena näette lukupiirin tulevaisuuden? [Satu]

– Tulevaisuus on hyvä! Lukupiiri jatkuu samanlaisena tai sitten vain tahti kiihtyy, kun ihmiset jäävät eläkkeelle ja tulee enemmän aikaa. [Tia]

– Kirjapiiristä on muodostunut kiinteä osa elämää. [Johanna]

– Millaisia vinkkejä antaisitte lukupiirin perustamista harkitseville? [Satu]

– Rohkeasti vaan perustamaan! Ei kannata olla isoa osallistujamäärää. Pieni piiri toimii parhaiten, rennosti. [Titti]

– Kyllä, alle 10 ihmistä on sopiva määrä, ettei tarvita puheenjohtajaa ja jokainen saa sanottua mielipiteensä. Kannattaa myös tavata tarpeeksi harvoin, ettei tule kiire lukuvuorossa olevan kirjan hankinnassa. [Inka]

– Entäpä sitten meidän tämänkertainen kirja, Elizabeth Stroutin Olive Kitteridge? Itse olin nähnyt sarjan, ja sen pääosan esittäjä pyöri päässäni Olivena. Luulin aluksi myös lukevani romaania, kunnes tajusin tekstien olevan novelleja. Olive hahmona on inhimillinen; ärhäkkyyden takana on kuitenkin hyvä sydän pohjalla. [Johanna]

– Mulla myös oli TV-sarjan hahmo päässä. Tykkäsin kirjasta ja väillä tunnistin itseni. Novelleissa oli kiva, että aina tuli jokin uusi puoli esiin Olivesta, joka on karikatyyri vanhenevasta naisesta, jolle omat oppilaat ovat tärkeitä. Kesti vähän aikaa suhtautua kirjaan ja tuli vähän kiire, mutta kyllä se oli hyvä. [Tia]

– Siitä on aika kauan aikaa, kun luin kirjan. Olin lukenut jostain hahmojen paljoudesta, mutta pystyin seuraamaan. Tunnistan kuvauksen pikku paikkakunnan yhteisön elämästä hyvin. Oliven suhde poikaansa mietitytti. [Virve]

– Mä mietin sitä myös. Ja mietin aviomiestäkin. Pohdin, mitä poika sai äitisuhteestaan. Mun lempikohtaus on niissä häissä: miten Olive meni lepäämään ja se pikkutyttö tuli ja miten Olive puhui tytölle. Ehkä Olive osasi rakastaa vain tekojen kautta. Kyllä tämä oli tosi hyvin kirjoitettu. Kaikki hyvät kirjat kertovat surkeista kohtaloista, niin Keltaisessa kirjastossakin. Onnellisuudesta on vaikea kirjoittaa. [Tiina]

– Kirjan rakenne on kiva, tykkäsin siitä, vaikka ensin oli kuin Johannalla – ihmetys rakenteesta. Tykkäsin myös Nimeni on Lucy Barton -kirjasta. Niin kuin sanoit, Virve, oli kiinnostavaa, että tämä tapahtuu pienessä kaupungissa. [Titti]

– Tässä onkin tullut samoja ajatuksia kuin mulla. Tykkäsin siitä, että Oliven monet puolet tulivat esiin katkelmien kautta. Hänhän kasvoi myös. Tykkäsin tosi paljon siitä ja siitä, miten hänen luonteensa tuli esiin. Sarjan näyttelijävalinta oli aivan loistava. [Inka]

– Mun mielestä tämä kirja oli koskettavampi kuin Elizabeth Stroutin muut. Pidin erityisesti kuvailusta, joka oli paikoin tosi onnistunutta – sekä ympäristön että ihmisten. Myös alun apteekkikuvaus oli kauhean hyvä. Mulle tuli siitä vähän mieleen Sayaka Muratan Lähikaupan nainen. [Satu]

– Entäpä kuinka monta peukkua Olive saa? [Johanna]

– Lasketaanpa. Seitsemän! [Virve]

– Nyt onkin illan jännittävin hetki. Mitkä kirjat ovat tarjolla seuraavaksi kerraksi? Mäpä kerron. Voitte valita näistä neljästä kirjasta: Veikko Huovisen Hamsterit, Delia Owensin Suon villi laulu, Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentti ja sitten Tove Janssonilta jokin vapaavalintainen kirja, joka ei ole Muumi-kirja. Nyt peukutusäänestyksellä valinta esiin! [Johanna]

– Suon villi laulu sai eniten ääniä, joten siitä päästään puhumaan sitten marraskuussa! [Tiina]

– Paljon kiitoksia todella antoisasta illasta lukupiirissänne! Tämä oli upea kokemus, joka herätti itsessäni kutkuttavan lukupiiri-innon. [Satu]

Kirjasatoa maistelemassa

Posted on by under lukeminen

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä elokuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Miten sun syksy on startannut? [Satu]

– Pari viimeistä viikkoa on olleet aika kiireisiä mutta ihan hyvällä tavalla. Työkuviot ovat vähän muuttuneet ja tuntuu, että syyskuu hiipi eteen ihan huomaamatta. [Sini]

– Mulla on ikävä kesää jo nyt. Kunpa auringonpaistetta voisi tallettaa marraskuussa avattavaan rasiaan. Onneksi kirjojen kautta voi aina matkustaa kohti aurinkoa. [Satu]

– Onko sun lukutahti ollut yhtä hurja kun viime vuonna? [Sini]

– Ihan samaa vauhtia en ole päässyt porhaltamaan, kun on ollut niin paljon töitä. Olen kyllä yrittänyt nipistää aikaa kirjoille aina, kun mahdollista. Entä onko sulla ollut riittävästi lukuaikaa? [Satu]

– Mun lukeminen jäi tänä kesänä aika vähälle. Äänikirjoista sain nauttia työmatkoilla mutta lomalla en juurikaan lukenut tai kuunnellut mitään. Nyt kun työt taas alkoivat, on aika korjata asia. Onko sulla antaa jotain hyviä kirjavinkkejä? [Sini]

– Niitä löytyy! Lukemieni kirjojen joukkoon on mahtunut melko paljon vain ”ihan hyviä” kirjoja, mutta onneksi kohdalle on osunut myös kirkkaita helmiä, jotka haluan ehdottomasti jakaa. Muutamia näistä olenkin maininnut sulle aiemmin. [Satu]

– Joihinkin niistä taisinkin tarttua jo keväällä. [Sini]

– Tämän vuoden vaikuttavin lukukokemus tähän mennessä on ehdottomasti ollut Colson Whiteheadin Nickelin pojat, jonka luin sekä alkuperäiskielellä englanniksi (The Nickel Boys) että Marrku Päkkilän suomentamana. Se on vangitseva kertomus Elwood-nimisen pojan kohtalosta floridalaisessa koulukodissa. Tarina sisältää todella onnistuneen yllätyksen, mikä on harvinaista herkkua. En muista, että mikään kirjallinen yllättävä käänne olisi vetänyt mattoa niin totaalisesti jalkojen alta kuin se. Kirjan kieli ja kerronta ovat nautinnollisia sujuvuudeltaan. Elwoodin tarina kummittelee vieläkin mielessä. Whitehead on todellakin toisen Pulitzerinsa ansainnut! [Satu]

– Nickelin pojat on yksi niistä aiemmin vinkkaamistasi kirjoista, jonka luin. Tämä oli kyllä tosiaan vaikuttava ja ajatuksia herättävä teos. Erityisen karun fiktiivisestä tarinasta tekee sen yhtymäkohdat todellisuuteen. [Sini]

– Kovasti suosittelen myös Sayaka Muratan Lähikaupan nainen -kirjaa. (Konbini ningen, suom. Raisa Porrasmaa). Se kertoo Keiko-nimisestä naisesta, joka työskentelee pienessä päivittäistavarakaupassa. Päähenkilö tekee odotustenvastaisia valintoja, joita ihmiset hänen elämässään kyseenalaistavat. Keiko kuitenkin nauttii valitsemastaan elämäntavasta ja pyrkii toteuttamaan itseään ulkopuolisista paineista huolimatta. Kirjan kuvaus on osuvaa, koskettavaa ja paikoitellen hykerryttävän humoristista. Tuon yhden ihmisen elämän käsittelyssä on yhtymäkohtia Robert Seethalerin Kokonainen elämä -kirjaan (Ein ganzes Leben, suom. Raimo Salminen). Kumpikin puolestaan muistuttaa vähän John Williamsin Stoneria (Stoner, suom. Ilkka Rekiaro), joka tosin on koskettavuudessaan ihan omaa luokkaansa. [Satu]

Gummerus

– Tässä onkin jo kolme mulle uutta ja kiinnostavaa kirjaa syksyn lukulistalle. [Sini]

– Hienoa! Yksi suuri yllättäjä tänä vuonna on ollut Jennifer Clementin riipaiseva Rakkaudesta aseisiin (Gun Love, suom. Terhi Kuusisto). Sen nimi on hätkähdyttävä, ja kirjan kansikin tuntui aluksi aika luotaantyöntävältä. Tarina kuitenkin tempaisi mut mukaansa välittömästi. 14-vuotiaan Pearlin elämä äitinsä kanssa vanhassa autossa Floridan takamailla kirpaisee. Olen lukenut Clementiltä myös Varastettujen rukousten vuori -romaanin (Prayers for the Stolen, suom. Terhi Kuusisto), joka on myös hyvä mutta ei niin koskettava kuin Rakkaudesta aseisiin. [Satu]

– Nimen ja kannen perusteella en tosiaan ehkä tarttuisi kirjaan. Alkuperäinen nimi Gun Love tarjoaa ehkä enemmän mielleyhtymiä, ja myös kansitaide on omaan silmään kiinnostavampi. Aihepiiriltään vaikuttaa kyllä tosi houkuttelevalta. Menee varmasti mun lukulistan kärkeen. [Sini]

Like

– On ihan pakko mainita vielä muutama herkkupala kesän kirjasadosta: Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssija (The Water Dancer, suom. Einari Aaltonen) ja Maggie Nelsonin Jane – Eräs murha / Punaiset osat (Jane: A Murder / The Red Parts, suom. Kaijamari Sivill). Kumpikaan ei ole mitään kevyttä luettavaa mutta valtavan hyviä vaikuttavuudessaan. Jos mieli synkistyy liikaa niihin eläytymisen jälkeen, sitä voi piristää Kaj Korkea-ahon ja Teo Forsströmin kirjoittamalla kolmiosaisella Zoo-sarjalla (suom. Laura Beck), jonka oivaltava kuvitus on Pentti Otsamon käsialaa. Ala- ja yläkouluikäisiin uppoavan sarjan huumori on ilahduttavaa ja koukuttavaa. [Satu]

– Zoo-sarjaa aion tarjoilla kotona teinille, joka on ollut lapsena innokas lukija, mutta nyt yläkoulussa harrastus on vähän jäänyt. Ehkä innostuu tästä. Kiitos, hyvä vinkki!  [Sini]

– Yhtenä hyvän mielen kirjana on vielä mainittava Judith Schalansckyn Kaukaisten saarten atlas (Atlas der abgelegenen Inseln, suomentanutMarko Niemi, käännöksen viimeistely Kristian Blomberg ja Raisa Marjamäki). Käytin tuota kirjaa siinä heinäkuussa tekemässämme Luovuuskorttien inspiroimassa harjoituksessa. Kirja on mun mielestä todella kaunis sekä sisällöllisesti että visuaalisesti, enkä ole mielipiteineni yksin. Teos on tosiaan valittu ilmestymisvuonnaan 2009 Saksan kauneimmaksi kirjaksi. Tarinat kaukaisista saarista ovat jänniä, ja kirjaa lukiessa syntyy katkeransuloinen kaukokaipuu. [Satu]

– Muistan lukeneeni jostain, että Schalansky on ammatiltaan myös graafinen suunnittelija ja toteuttanut itse palkitun kirjan ulkoasun. [Sini]

– Tulossa on herkullinen kirjasyksy. Odotan erityisesti Jhumpa Lahirin uusinta Missä milloinkin -romaania (Dove mi trovo, suomentanut Helinä Kangas). Se ilmestyy syyskuussa. Musta tuli Tulvaniityn (The Lowland, suomentanut Sari Karhulahti) lukemisen jälkeen Lahiri-fani. Evie Wyldin Me olemme susia (The Bass Rock, suomentanut Emmi Kyytsönen) jännittää myös kovasti. Wyldin Kaikki laulavat linnut (All the Birds, Singing, suomentanut Sari Karhulahti) oli niin järisyttävä lukukokemus, että odotukset ovat nyt korkealla. Onko sulla joitain suosikkeja odotettavana? [Satu]

– Kiitos sun kirjavinkkien mulla on nyt pitkä lista itselle uutta luettavaa. Helsingin sarjakuvafestivaalit 5.–6.9.2020 siirtyivät koronan takia virtuaaliseksi tapahtumaksi. Uskoisin, että lukulistalle löytyy sarjakuvaa ainakin vuoden 2020 uutuuskirjoista. Sieltä bongasin ainakin meidän blogiin hyvin sopivan Pauli Kallion kirjan Ammatti: Käsikirjoittaja. Sitä esitellään uutuuskirjaluettelossa näin: “Teos on paitsi muhkea sarjakuvakokoelma myös tietokirja, joka kertoo, kuinka sarjakuvat syntyvät käsikirjoittajan ja piirtäjän yhteistyönä. Kallion ja taiteilijoiden kommentit kuvaavat sarjakuvantekijän arkipäivää ja juhlahetkiä. Samalla opus valottaa suomalaisen lehtisarjakuvan lähihistoriaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta.”  [Sini]

– Tosi kiinnostava teos! Siihen on perehdyttävä ehdottomasti. Herkullisia lukuhetkiä! [Satu]

©Tarusola

Lukuhaasteessa

Posted on by under lukeminen

Kolmen ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä

– Moi, Satu ja Suvi. Vuosi 2019 alkaa olla lopuillaan ja samoin muistaakseni teidän lukuhaaste? [Sini]

– Kiva nähdä, Sini! Joo, mä intouduin tosiaan vuoden 2019 tammikuussa aloittamaan Helmetin lukuhaasteen. Olin lapsena ja nuorena himolukija. Taisin saada innostuksen lukemiseen verenperintönä. Molemmilla vanhemmillani kirjallisuus on ollut keskeisenä osana elämää. Kasvoin kirjahyllyjen ympäröimänä, ja mulle luettiin paljon ääneen. Kun opin lukemaan itse, siirryin Turun kaupunginkirjaston suurkuluttajaksi. Rakastin lukemista koko sydämestäni, ja se ohjasi myös uravalintaani. Yliopisto-opintojen ja työelämän myötä suhteeni lukemiseen kuitenkin muuttui. Siitä tuli enemmän velvollisuus kuin nautinto. Myöhemmin töiden lisäksi oma intensiivinen kirjoittaminen alkoi kahlita aikaa. Ennen olin sukeltanut kirjojen seikkailuihin, lopulta päädyin suorittamaan kaunokirjallisuuden lukemista. Vieraannuin salakavalasti siitä huumaavasta tunteesta, joka valtaa, kun pääsee eläytymään hyvään tarinaan. Ennen lukuhaastetta tuli luettua ehkä keskimäärin vain viitisen kaunokirjallista teosta vuodessa kaikkien työtekstien lisäksi. Se kalvoi, kun tiedän ammatillisessa mielessä kaikki lukemisen hyödyt ja omissa koulutuksissanikin aina liputan kaunokirjallisuuden puolesta. [Satu]

– Entä tilanne tänä vuonna? Onko suhteesi lukemiseen muuttunut haasteen myötä? [Sini]

– Nyt on todellakin ihan erilainen tilanne! Olin kyllä jo muinakin vuosina kiinnittänyt huomiota Helmetin lukuhaasteeseen mutta ajatellut aina, etten ikinä löytäisi sille aikaa. Tammikuussa jotenkin vain tuntui oikealta hetkeltä ottaa haaste vastaan, ja tässä sitä ollaan. On tullut luettua vuoden aikana 252 kirjaa haasteeseen ja lisäksi muita esimerkiksi työhön liittyviä teoksia. Aloitin vuoden 2019 haasteen ensin yksin. Sitten kyselin Suvilta vinkkejä ja aloin tehdä kaikkien muiden vuosien haasteita yläkoululaisen Suvin sparraamana. Tein siis tämän vuoden haasteen lisäksi myös kaikki muut olemassa olevat Helmet-lukuhaasteet vuosilta 2015, 2016, 2017 ja 2018. Myös 75-vuotias äitini on suorittanut vuoden 2019 haasteen, joten meitä on kolme sukupolvea osallistunut haasteeseen. Helmetin haasteessa parasta on se, että kirjat saa valita itse ja haasteen eri kohdat ohjailevat valintaa vapaan kannustavasti. [Satu]

– Oho, olet tosiaan lähtenyt täysillä mukaan haasteeseen. Useamman vuoden lukuhaasteet yhden vuoden aikana! Löytyikö annettujen haastekohtien joukosta erityisiä suosikkeja? [Sini]

– Inspiroivia kohtia on todella paljon! Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja -kohta on ollut antoisa. Hyviä lukuvinkkejä on tullut poimittua myös Helmet-lukuhaasteen julkisen Facebook-ryhmän keskusteluista, joissa tuodaan esiin laaja kirjo erilaisia teoksia. [Satu]

– Hienoa, että on myös kanavia, joiden kautta saa vinkkejä kirjatarjonnasta. Olen kuullut, että lukuhaaste on saanut joitakin ystäviäni innostumaan myös lukupiireistä. Mutta miltä nyt tuntuu? [Sini]

– Lukeminen on tosi kivaa, ja on ollut mukava antaa vinkkejä lukemistani kirjoista. En halunnut suorittaa tätä lukuhaastetta virallisesti vaan lukea vapaasti. Olen suorittanut koulussa lukudiplomin ja pitänyt lukupäiväkirjaa. Kaikkein mieluiten luen täysin omavalintaisia kirjoja. [Suvi]

– Tämä on ollut järisyttävä kokemus! Olen päässyt kokemaan lukemisen intohimon taas. Välillä on pitänyt tarttua nenäliinapakettiin ja välillä tullut hihitettyä itsekseen ruuhkabussissa. Aina silloin tällöin joku kirja on tempaissut niin mukaansa, etten ole voinut lopettaa lukemista. Jotkin tarinat ovat jääneet elämään omaa elämäänsä, ja joidenkin päähenkilöiden kohtalo on vaivannut vielä pitkään lukemisen jälkeen. Luin aika paljon monista eri maailmankolkista kumpuavaa kirjallisuutta, ja tuntuukin, että vuoden aikana tuli tehtyä monta maailmanympärysmatkaa. On uskomattoman hienoa, että Suomen kirjastolaitos avaa lukemattomia ovia kirjallisuuden maailmaan. Olen tosiaan ollut koko ikäni kirjaston kanta-asiakas sekä opintojen, työn että vapaa-ajan merkeissä mutta vasta asuttuani kauan ulkomailla opin arvostamaan suomalaista kirjastojärjestelmää koko sydämestäni. Kaikkialla kirjastot palveluineen eivät todellakaan ole yhtä laadukkaita kuin Suomessa. Olen erityisen iloinen Espoon kaupunginkirjaston puolesta, joka valittiin vuonna 2019 maailman parhaimmaksi kirjastoksi. Myös Helsingin uusi keskustakirjasto Oodi ilahduttaa lukukeitaana. Ei ihme, että se puolestaan valittiin maailman parhaaksi uudeksi kirjastoksi. Lisäksi Monikielinen kirjasto ansaitsee ehdottomasti erityismaininnan kielten kirjon vaalimisesta. [Satu]

– Kirjastot ovat kyllä parhautta! Olin juuri koulutuksessa, ja samaan aikaan kun siellä annettiin lukuvinkkejä, sain varattua ne teokset näppärästi Taskukirjasto-sovelluksella. Ihanan nopeaa ja tehokasta. Millaisia lukutottumuksia teillä on, Suvi ja Satu?

– Luen eniten fantasiakirjoja. Ne ovat parhaita, koska ne saavat kuvittelemaan erilaisia asioita. Olen aika nopea lukija, ja tänä vuonna olen lukenut vähintään viisi kirjaa viikossa eli yhteensä noin 260 kirjaa. [Suvi]

– Olen aina pitänyt itseäni aika nopeana lukijana, mutta Suvi on kyllä paljon nopsempi. Hän on myös rohkeampi tarttumaan erilaisiin kirjoihin ja tarvittaessa jättämään ne lukematta, jos tarina ei imaise mukaansa. Kuitenkin myös sitkeä ja sisukas lukija, joka jaksaa vaeltaa läpi tuhatsivuisten tekstiviidakkojenkin. Olen saanut Suvilta tosi mielenkiintoisia suosituksia kirjoista, joihin en olisi varmaankaan koskaan tarttunut itsekseni ja oppinut lisää eri kirjallisuuden lajeista. Haasteen tekeminen yhdessä on ollut tosi hauskaa! On ollut kiva, kun on voinut lukea ja puhua kirjoista yhdessä. Yhteinen kokemus ja jakaminen ovat palkinneet. Suvin varhaislapsuudesta asti on tullut luettua paljon lastenkirjoja yhdessä, mutta nyt lukukokemuksen jakaminen on muuttunut – tasavertaisemmaksi ja monipuolisemmaksi. [Satu]

– Hienoa, että teillä on yhteinen harrastus ja into jakaa kokemuksia! Millaisia kirjoja ja lukukokemuksia lukuhaaste sitten on teille tuonut? Mikä oli paras tai mieleenpainuvin kirja vuonna 2019?

– Ready player one on kaikkien aikojen suosikkikirjani. Luen sen aina monta kertaa vuodessa. Olen lukenut myös paljon lempikirjailijani Rick Riordanin kirjoja eri sarjoista, erityisesti Magnus Chase -sarja on yksi suosikeistani. Niissä sarjoissa on sopivasti mytologiaan kietoutuvaa seikkailua.  [Suvi]

– Luin vuoden aikana laajan kirjon tyyleiltään ja teemoiltaan erilaisia kirjoja. Mieleenpainuvin lukukokemus on ehkä ollut Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys -romaanin lukeminen uudestaan. Luin sen parikymmentä vuotta sitten opiskeluaikana, jolloin se teki muhun todella suuren vaikutuksen. Tällä kertaa odotukseni olivat huipussaan, kun päätin lukea sen uudestaan. Alku oli järkytys. En muistanut tarinasta mitään yksityiskohtia, eikä se tuntunut aukeavan ollenkaan. Sitten se imaisi mukaansa pariksi sadaksi sivuksi, kunnes taas hyydyin. Jatkoin kuitenkin luovuttamatta loppuun, joka palkitsi kaiken ponnistelun. Tapahtumat jäivät pitkäksi aikaa kaihertamaan, ja luulen nyt ymmärtäneeni kirjaa paremmin kuin viimeksi.

Joistakin muista vaikuttavista tarinoista on jäänyt mieleen eri asioita, fragmentteja. Tietyistä kirjoista poimin muistikirjaani vaikuttavimpia virkkeitä muistiin. Päällimmäisenä kokemuksena viiden lukuhaasteen suorittamisesta on riemu siitä, kuinka erilaisiin kirjoihin, kirjailijoihin ja kirjallisiin maailmoihin tuli tutustuttua. Huomaan myös muuttuneeni lukijana. Siinä missä ennen valitsin kirjat rajatummin esimerkiksi niiden aihepiirin tai genren perusteella, tartun nyt monipuolisemmin erityyppisiin teoksiin. On tullut sekä tutustuttua moniin uusiin tuttavuuksiin että toisaalta luettua monia vanhoja tuttuja ihan uusin silmin. Nautin erityisesti yllättävästä kerronnasta ja ilmaisuvoimaisesta kielestä; käännöskirjallisuudessa hyvän suomentajan rooli on todella tärkeä.

Tässä lukuhaasteeni kymmenen kultaisinta kirjaa:

Sadan vuoden yksinäisyys (Gabriel García Márquez, suom. Matti Rossi)

Harhaileva tähti (J.M.G. Le Clézio, suom. Annikki Suni)

The smell of other people’s houses (Bonnie-Sue Hitchcock)

Sydäntorni (Jennifer Egan, suom. Heikki Karjalainen)

Caracasissa on vielä yö (Karina Sainz Borgo, suom. Taina Helkamo)

Mestaritontun seikkailut (Aili Somersalo)

Tulvaniitty (Jhumpa Lahiri, suom. Sari Karhulahti)

Stoner (John Williams, suom. Ilkka Rekiaro)

Punainen poni (John Steinbeck, suom. Tuomas Anhava)

Kaikki laulavat linnut (Evie Wyld, suom. Sari Karhulahti)

– Entä ikävin lukukokemus? [Sini]

– Lukemieni kirjojen joukkoon mahtuu tosiaan kaikenlaista, vaikka yritin jo alkujaan valita sellaisia kirjoja, joista ajattelin pitäväni. Joskus jonkun kirjan lukeminen on tuntunut upottavassa suossa rämpimiseltä. Alun perin en olisi halunnut jättää mitään kirjaa kesken ja välillä yritin taistella, jotten olisi luovuttanut tarinan takkuillessa. Sitten rohkaistuin luottamaan vaistooni ja päädyin aina silloin tällöin palauttamaan kirjan takaisin kirjastoon lukematta loppuun asti, kun teksti maistui mauttomalta eikä lukeminen kerta kaikkiaan edennyt. Maailmassa on niin valtavasti kiehtovia tarinoita, ettei vähemmän onnistuneiden pariin kannata jäädä tahkomaan. Hyvä tarina yllättää, koskettaa, liikuttaa, järkyttää, lohduttaa, tempaa mukaansa, ravistelee ja jättää jäljen. [Satu]

– Mullakin on ollut huonoja lukukokemuksia. Joskus olen lukenut kirjan silti loppuun ja joskus jättänyt kesken. On niin paljon hyviä kirjoja, ettei huonoja kannata lukea turhaan. [Suvi]

– Miten noin valtavan kirjamäärän lukemiseen löytyy aikaa? [Sini]

– Se aika on vain otettava. Yllättävästi sitä löytyy, kun haluaa lukea. Luen nykyisin kaikkialla, missä voin. Tietysti ihaninta on, kun saa keskittyä tarinaan kaikessa rauhassa nojatuolin uumenissa tai sohvan sopukassa. Lapsena tein itselleni lukupesän patjoista ja tyynyistä. Suvikin on tehnyt vaikka minkälaisia lukukoloja itselleen. Jotkut kirjat vaativat rauhallisen paikan ja ajan. Joitakin on helpompi lukea keskittymättä sen kummemmin. Onkin tullut luettua melkeinpä missä vain. Uimahallin pukkarissa, parkkipaikalla autossa, raitiovaunussa, sängyssä, puiston penkillä, autotallissa, bussipysäkillä, kävellessä, tyrskyävän meren rannalla – ja tietysti kirjastossa! Kirjastonhoitaja Henriika Tulivirta, jonka upeaa lukusuoritusta ihailen, kertoi lukevansa tiskatessaankin.

Sähköisiä kirjoja välttelin pitkään, koska joudun tekstityöni takia tuijottamaan päivittäin niin paljon tietokoneen kuvaruutua ja haluan lepuuttaa silmiä paperikirjojen parissa. Saatuani Helsingin Sanomien tilaajana BookBeat-palvelun tarjouksen kuuden viikon maksuttomasta kokeilusta, otin ilon irti uutuuskirjoista, joiden varausjono kirjastossa on loputtoman pitkä. Jäin ilmaisen kauden loputtua tilaajaksi. On aikamoista luksusta päästä lukemaan uutta kirjaa heti. Esimerkiksi Antti Röngän Jalat ilmassa -romaaniin pääsin tarttumaan välittömästi luettuani Helsingin Sanomien arvostelun sen ilmestymispäivänä.

Vaikka pidänkin äänikirjoja tärkeinä erityisesti niille, joille perinteinen muoto ei sovi, olen itse lukijana painetun sanan ystävä. Haluan lukea omassa tahdissani ja kuulla kirjan äänet päässäni omana versionani. Laura Lindstedt käsittelee aihetta kiinnostavasti Helsingin Sanomien uudenvuoden kirjailijapuheenvuorossa.

Perinteinen kirja tuntuu parhaalta hyppysissä. Se myös ikään kuin pakottaa pysähtymään lukemisen äärelle ja keskittymään tarinaan. Uutisvirran seuraaminen tekee olon levottomaksi. Kaunokirjallisuus tyynnyttää – paitsi jos ei jostain syystä pääse jatkamaan lukemista. Silloin levoton olo kutkuttelee ja haluaisi vain päästä takaisin tarinan pyörteisiin. [Satu]

– Mun kiireiseen arkeen kuuluu työkirjallisuuden lisäksi äänikirjat. En oikein muuten ehtisi nauttimaan kirjallisuudesta mutta äänikirjojen kautta pääsen työmatkoilla uppoutumaan ja rentoutumaan tarinoiden maailmaan. Itse en ehkä pystyisi yhdistämään tyrskyssä kävelemistä lukemiseen perinteisen kirjan avulla, mutta äänikirjoilla se onnistuu, samoin siivotessa ja koiraa ulkoiluttaessa. Paperikirjoista kaipaan eniten kansitaidetta, joka jää äänikirjoja kuluttaessa usein pieneksi kuvakkeeksi kännykän ruudulle. [Sini]

– Onnistunut kansi vetää puoleensa. Mä olen nauttinut lukuhaasteen aikana erityisesti lukemisen ja kirjoittamisen yhdistämisestä, kuten kesäkuun Lue minut -blogikirjoituksessamme sekä heinäkuun ja elokuun Kirjan talon verkkokurssien kirjoitusharjoituksista kirjoittaessamme. Ilmaisuvoimaisen tekstin kirjoittaminen on vaikeaa. Välillä on iskenyt ihan kynäkateus, kun on lukenut jotain huikeaa tekstiä. Rakastan onnistuneita kuvauksia, varsinkin jos ne ovat jollain tavalla tuoreita ja yllättäviä. Yllättävyys on muutenkin muodostunut tärkeäksi: ilahdun joka kerta, jos tarinassa on odottamattomia elementtejä. [Satu]

– Sama täällä! Entä Suvi, onko myös sulle kirjoittaminen tärkeää? [Sini]

– Joo, tykkään kirjoittaa lyhyitä tarinoita, juttuja ja sarjakuvien tekstityksiä. [Suvi]

– Entä vuoden 2020 haaste, aiotteko tarttua siihen? [Sini]

– En varmaankaan suorita virallista haastetta mutta aion lukea taas vapaamuotoisesti kirjamäärän vähintään kolminkertaisesti. [Suvi]

– Kyllä, ehdottomasti! Haaste onkin jo julkaistu. Olen koukussa lukemiseen taas. Ihan mahtava seikkailu! [Satu]

– Hienoa! Täytyy sanoa, että saitte myös mut vähän innostumaan. Ehkä tartun haasteeseen tulevana vuonna. [Sini]

– Upeaa, kohta päästään siis antamaan vinkkejä toisillemme! Lukuloistetta kaikille lukijoille vuoteen 2020!

© Tarusola