Kuvailuissa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä toukokuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Mitä sulle kuuluu vihreyden keskellä? Mä olen vihdoinkin päässyt sanomaan lempitokaisuni: Oi, ihana toukokuu! Harmi vaan, että se on mennyt taas niin nopeasti ohitse. [Satu]

– Toukokuu on tosiaan ihana, ja on tullut ihmeteltyä, miten ikkunan ulkopuolelle on auennut muutamassa päivässä oikea kukkaloisto. [Sini]

– Meillä oli viime kerralla puhetta koskettavista tarinoista ja lukuelämyksistä. Onko sulle löytynyt lukuaikaa kevätkiireissä? [Satu]

– Olen edelleen kuunnellut kirjoja aktiivisesti. Parhaillaan pyörämatkoja ilahduttaa Margaret Atwoodin Noidan sikiö, joka on osa Hogarth Shakespeare -sarjaa. Sarjassa nykykirjailijat kirjoittivat moderneja versioita Shakespearen klassikkonäytelmistä. Onko nämä sulle tuttuja? [Sini]

– Joo, mutta en ole vielä ehtinyt perehtyä niistä kovin moneen tarkemmin. Viimeksi me juteltiin aika monesta kirjasta. Koska tulee tosiaan luettua niin paljon, olen yrittänyt kirjoittaa muistiin sellaisia vaikuttavia kohtia, joihin haluan palata uudelleen. Olen aika kaikkiruokainen kirjallisuuden lajien ja tyylien suhteen. Tärkeintä mulle on kiinnostavan tarinan lisäksi kieli. Usein innostun onnistuneesta kuvailusta. Sitä ei tarvitse olla paljon, mutta sopivina annoksina se elävöittää, värittää, luo vahvoja mielikuvia ja virkistää varsinkin pitkien dialogien välissä. Jostain syystä pidän enemmän miljöön kuvailusta kuin ihmisten. Luulen sen johtuvan siitä, että henkilöhahmoissa mua kiinnostaa ensisijaisesti sisäinen elämä eikä ulkonäkö. Luon henkilöistä oman kuvan mielessäni. Ympäristön kuvaukset sen sijaan ovat usein erityisen kiinnostavia, varsinkin jos ne on kirjoitettu vivahteikkaasti ja jollain tavalla tuoreesti. [Satu]

– Itse nautin siitä, millainen kuva hahmoista muodostuu dialogin kautta. Mulle ihminen on aina kiinnostavampi kuin miljöö. Elokuvien ja sarjojen ystävänä mietin usein, millaisia kohtauksia tarinoista syntyisi, millaisella tyylillä niitä itse kuvaisin ja kenet valitsisin rooleihin. [Sini]

– Kaivelin viime kerran jälkeen vähän arkistojani ja löysin muistivihoistani tekstikatkelmia, jotka sitten lähetinkin sulle. Ajattelin, että voitaisiin tehdä niiden inspiroimina jotain visuaalisen ja verbaalisen yhteispelin hengessä. [Satu]

– Joo, kiitos niistä! Katkelmissa tosiaan korostuu ympäristön kuvaukset. Olen yrittänyt miettiä, mikä olisi se visuaalinen muoto, jota lähtisin työstämään. Monet näistä kuvauksista toivat mieleen olemassa olevia taideteoksia. [Sini]

– Tekstikatkelmia oli siis seitsemän, ja osa niistä oli aiemmin lukemistani kirjoista ja osa niistä viime kerralla mainitsemistani. Löytyikö niistä jotain sua puhuttelevaa? [Satu]

– Kyllä, kaikki olivat ehdottomasti puhuttelevia, hienoja kuvauksia. Jos lähtisin tekemään näitä ajan kanssa visuaaliseen muotoon, valitsisin ehdottomasti välineeksi liikkuvan kuvan ja äänen. Tekstikatkelmat herättävät myös kysymyksiä, joihin olisi varmasti tarjolla vastauksia, jos olisi lukenut koko kirjan. Irrallisina ne jäävät avoimiksi. [Sini]

– Kiinnostava tuo liikkuvan kuvan valinta. Ajattelin jotenkin automaattisesti, että tekisit maalauksen. [Satu]

– Tarkoitan tällä niitä yksityiskohtia, jotka luovat visuaalisen kokonaisuuden. Lyhyen kuvauksen kautta on vaikea tietää, mihin aikaan ja paikkaan tämä hetki sijoittuu. Jos lähtisin tekemään esimerkiksi Jhumpa Lahirin kiinnostavasta ja mielikuvia herättävästä katkelmasta kuvitusta, kaipaisin vähän enemmän vihjeitä siitä, millaista kasvillisuutta ja arkkitehtuuria maisemasta voisi löytyä. Tästä samasta asiasta taisi olla puhetta myös meidän Kääntyvässä maisemassa -projektissa. Kuvailu aukeaa eri tavalla, kun taustalla on tietoa siitä miltä asiat näyttävät. Se ei ole välttämätöntä, mutta jos ajatellaan vaikka Zane Greyn katkelmassa esiintyvää mainintaa ruohoaavikosta tai setristä, vaikuttaa mielikuviin tietysti se visuaalinen tieto, miltä nämä näyttävät, ja kokemus ruohoaavikosta toisi varmasti vielä selkeämmän mielikuvan. Näistä sun lähettämistä katkelmista erityisesti Ville-Juhani Sutisen jäinen kuvaus Arktis-kirjasta taas herättää vahvoja mielikuvia ja kehollisia tuntemuksia. Kylmä, pimeä, jäinen ranta on jotain tuttua ja siihen on helpompi samaistua. [Sini]

– Sutisen tekstikatkelma on myös kielellisesti antoisa, kuten lumen ja Linnunradan kuvaukset. Elävät, kiehtovat, uudenlaiset ja yllättävät kielikuvat ja vertaukset virkistävät ylipäänsä kuvailuissa. Miten kuvata tuulen humina, laineiden liplatus tai märän ruohon tuoksu latistamatta tunnelmaa? [Satu]

– Tekstissä huomio kiinnittyy enemmän yksityiskohtiin, kuvassa taas kokonaisuuteen. Yksittäisessä kuvassa nämä vihjeet ovat hienovaraisempia ja vaativat ehkä enemmän kuviin eläytymistä. Liikkuvalla kuvalla on jo enemmän keinoja välittää aistikokemuksia ja saada katsojat eläytymään. [Sini]

– Mulle käy usein niin, että onnistuneiden kuvailujen lukeminen ja muistiin kirjoittaminen aktivoi tarkkailemaan omaa ympäristöäni valppaammin. Kun kirjoitan lukemiani kohtia ylös, ne jäävät ikään kuin elämään omaa elämäänsä muistin sopukoissa. Arjen kiireessä tietoisuus, kyky olla läsnä, hautautuu niin helposti suorittamisen alle. On todellakin pysäytettävä ja joskus jopa juurrutettava itsensä hetkeksi aikaan ja paikkaan, jotta saa levottoman mielen rauhoittumaan ja avautumaan aistimuksille. Jos sauhuaa koko ajan, ei kykene havainnoimaan pieniä kiinnostavia yksityiskohtia, kuten mikromaailmaa pihalaattojen saumakohdassa, lohkeilleen betonin eri kerrostumia, kaatuneen puun juuriin pesiytynyttä ötökkäyhdyskuntaa, sortuneiden kivikasojen yllättävää symmetriaa tai pilvien muodostamia kuvioita. Joskus nostaessaan katseensa taivaalle, voi nähdä merkillisiä asioita. [Satu]

– On mielenkiintoista, että lukeminen saa sut tarkkailemaan ympäristöä yksityiskohtaisemmin. Myös kuvien tekeminen saa tarkkailemaan ympäristöä eri tavalla. Saatan kuvata koiralenkillä mielenkiintoisia puiden runkoja ja kasveja muistin tueksi. Suurin osa kuvista ei koskaan päädy käyttöön. Joskus myöhemmin katselen kuvia ja mietin, mikä tässäkin mahtoi olla se juttu, joka sai kaivamaan kameran esiin. [Sini]

– Tunnistan tuon! Mä olen valokuvauksen aloittamisen myötä ruvennut näkemään joka puolella asioita, jotka herättävät ajatuksen: olisipa kamera mukana! Erityisesti valoa olen ruvennut katsomaan ihan eri tavalla ja mietin usein, kuinka tietyssä valaistuksessa tulisi hyviä kuvia. Varsinkin keväisen ja kesäisen alkuillan pehmeä valo on jännä. Luovia juttuja tehdessäni siirrän mahdollisuuksien mukaan työpisteeni luontoon. Erilaisten aistimusten ympäröimänä ja varsinkin veden äärellä ideat tuntuvat virtaavan vapaammin. [Satu]

– Koska tarkoituksena oli, että valitsemistasi katkelmista syntyy jotain visuaalista, päädyin luonnostelemaan Ville-Juhani Sutisen jäistä tunnelmaa. Kauniina kevätpäivänä se tuntui tarpeeksi etäiseltä mutta kuitenkin helposti lähestyttävältä:                                                                             

”Valkea lumi kuultaa kirkkaassa valossa kuin pakastettu ihra. Hangen pinta on kivenkova. Rannassa retkottaa hajonnut potkukelkka, jonka istuimeen on sidottu vanha muovinen olutkori. Siihen saakka katuvalot yltävät.

Sitten alkaa pimeys. Hiihdän hämärässä yli Jerisjärven jään. Linnunrata piirtyy esiin kuin taivaan pintaan kiinni jäätyneenä. Kuu levittää himmeää hehkua selälle. Vasta aivan lähellä erottaa vastarannan hylätyn venevajan, jonka vierestä alkaa merkitty reitti.” Ville-Juhani Sutinen: Arktis, luku 1.

Tähtitaivasta tunteva voi huomata, että mun mielikuvissa tähdistöstä ei ole paljoakaan tietoa, eikä Jerisjärven maisemiakaan välttämättä tunnista.  [Sini]

– Syntyipä upea kuva! Tunnelma on taianomainen. On kiehtovaa katsella kuvaa tässä kevään kirkkaudessa. Mielikuvitus alkaa heti laukata kauas horisonttiin. Kuinka kauan sulla meni kuvan tekemiseen ja mitä pohdit sen aikana?

– Tein kuvaa pienissä pätkissä, koska pidempään työstämiseen ei ollut aikaa. Mietin niitä harvoja hetkiä, jolloin olen päässyt katsomaan pakkasyön tähtitaivasta ilman minkäänlaista ihmisen tuottamaa valoa ympärillä.  [Sini]

– Tähän kuvaan aion palata vielä monta kertaa. Se on niin inspiroiva. Ensi kerralla me tavataankin jo kesäkuun merkeissä. Onko sulla jo ideoita, mitä voitaisiin silloin tehdä? [Satu]

– Keksitään jotain kesäistä! [Sini]

© Tarusola

Juhlatunnelmissa

Kahden ystävän etäkohtaaminen eräänä maaliskuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kiva nähdä juhlatunnelmissa, vaikka joudutaankin tapaamaan taas näin etänä koronatilanteen vuoksi. [Satu]

– Kielikuvakohtaamisia-blogi on tosiaan jo 5-vuotias. Sitä on syytä juhlia! [Sini]

– Ehdottomasti! Viisi vuotta on pitkä aika, mutta toisaalta se tuntuu kyllä hujahtaneen hetkessä. [Satu]

– Meidän yhteistyö on alkanut jo kauan ennen blogin perustamista. Meitä molempia kiinnostaa kieli, luovuus ja oppiminen. Visuaalinen ja verbaalinen kieli kietoutuvat monella tavalla yhteen mutta toimivat kuitenkin niin eri tavoin. Muistatko, kun me pohdittiin blogille nimeä? [Sini]

– Kuin eilisen päivän! Se on mun mielestä hyvä esimerkki luovasta ideoinnista. Aika kauanhan me testailtiin erilaisia ideoita, kokeiltiin kaikenlaisia yhdistelmiä ja lopulta päädyttiin tähän. Siinäkin prosessissa arvostin sun avoimuutta ideoiden suhteen. Kun ilmapiiri on niin positiivinen ja tuntuu, että toinen kuuntelee ja antaa tilaa kaikkein hulluimmillekin ideoille, luovuus pääsee virtaamaan vapaasti. Sitten prosessin seuraavissa vaiheissa on hyvä, että löytyy myös rakentavaa kriittisyyttä, kuten sulla, jolloin niistä ensimmäisistä raakileista valikoituu jatkotyöstöön parhaimmisto.

Me ollaan kyllä ehditty tehdä valtavasti kaikenlaisia kivoja ja monipuolisia juttuja. Sun ansiosta olen päässyt monta kertaa kokeilemaan sellaisia asioita, joita en olisi itsekseni kovin todennäköisesti kokeillut. Meidän ensimmäinen kirjaprojektikin, Mainio matkatoimisto, ajoittui blogin alkuaikoihin. Senkin tiimoilta ollaan päästy tekemään muita tosi mukavia projekteja, monesti esimerkiksi Helsingin Kirjamessuilla. [Satu]

– Yhteistyö on ollut siis hedelmällistä molemmin puolin. On ollut jännä huomata, miten meidän vuoropuheluun löytyy aina jotain uusia aiheita ja näkökulmia. [Sini]

– Musta tuntuu, että olen oppinut meidän tekemisien kautta valtavasti visuaalisesta puolesta. [Satu]

– Myös mä olen alkanut kiinnittää yhä enemmän huomiota puhuttuun ja kirjoitettuun kieleen, kielellä leikkimiseen ja sanataiteeseen. [Sini]

– Mitä kohokohtia sulle tulee mieleen blogin 5-vuotistaipaleelta? [Satu]

– Kohokohtia on tosi paljon, joten vaikea valita suosikkeja. Suvi Nurmen järjestämä runopaja jäi vahvasti mieleen. Se oli kiva kohtaaminen. Meillä on ollut blogissa paljon muitakin mahtavan kiinnostavia vierailijoita, kuten Juha Hurme ja Kati Rapia, jotka kertoivat yhteistyöstään. [Sini]

– On tosiaan ollut virkistävää ja antoisaa saada blogiin vierailijoilta. Toivottavasti niin on jatkossakin! [Satu]

– Entä mikä kohtaaminen on ollut sulle merkittävin? [Sini]

– On tosiaankin vaikea nimetä vain yhtä, mutta jos olisi ihan pakko, valitsisin meidän Kääntyvässä maisemassa -taideprojektin Rauman saaristossa. Kesä oli kauneimmillaan, ja me päästiin pohtimaan ja testailemaan kuvan ja sanan yhteispeliä intensiivisesti upeissa merimaisemissa. [Satu]

– Oih, se olikin todella hieno projekti ihanissa puitteissa! [Sini]

– Myös Ihme-festivaalin työpaja oli elämys, ja lopputuloksesta tuli mun mielestä hieno. [Satu]

– Kyllä, “¡Olé! artivisti!”-julisteemme jatkoi hetken elämäänsä Suvilahden graffitiaidassa. Näyttelyiden yhteydessä on puhuttu kuvailutulkkauksesta, aistien merkityksestä taidekokemuksessa ja moniaistisuudesta. Galleria Art Kaarisillassa esillä olleen Koskettavin veistos -näyttelyn teoksiin saimme tutustua aluksi tunnustellen silmälaput silmillä ja vasta sen jälkeen näköhavainnon avulla. [Sini]

– Se oli kyllä jännä kokemus. Kaikki nuo tapahtumat, tilaisuudet ja harjoitukset, joissa saa tehdä itse, herättävät paljon ajatuksia ja laittavat parhaimmillaan liikkeelle luovia prosesseja. Harjoituksista on jäänyt mieleen erityisesti Kuvien ketjussa -tehtävä, joka oli musta todella mielekäs ja mukava. Siitä mun valokuvausinnostus oikein roihahti. [Satu]

– Blogin kuvista suurin osa onkin nykyään sun ottamia. [Sini]

– Todella antoisia ovat olleet myös erilaiset näyttelykäynnit, joihin ollaan yhdistetty tehtäviä, esimerkiksi Atskissa ja eri gallerioissa. [Satu]

– Erilaisia museoiden tarjoamia oppimateriaaleja on ollut kiva käydä läpi. [Sini]

– Oikeastaan kaikki meidän tekemät tehtävät ovat olleet jollain tavalla opettavaisia ja avartavia. Myös ne, joita ollaan tehty erilaisten kirja-arvioiden yhteydessä. Käytännössä tehden saa eniten irti kirjoista ja harjoituksista sekä pystyy pohtimaan kuvan ja sanan yhteispeliin liittyviä asioita paljon syvemmin. [Satu]

– Tehtävistä olen saanut myös paljon ideoita ja materiaalia omaan opetustyöhön. [Sini]

– Mäkin olen pystynyt hyödyntämään monia meidän tehtävistä kummunneita ideoita jatkotyöstettyinä omissa projekteissani. Arjessa on usein kauhea kiire, mikä tukahduttaa luovuuden. Siksi on piristävää, että blogissa pääsee pysähtymään luovuuden äärelle ja pohtimaan sekä tekemään sellaisia asioita, joista saa inspiraatiota. On myös tosi kiva, että meidän tekemiset on dokumentoituna blogissa. Kun tekee paljon, monet asiat hautautuu helposti uusien alle. Nyt niihin on helppo aina palata. Toivottavasti meidän kirjoituksista on iloa ja hyötyä muillekin. Ainakin saamamme positiivisen palautteen perusteella vaikuttaa siltä. [Satu]

– Toivottavasti! Menneitä kirjoituksia selaillessa löysin monta juttua ja ajatusta, jotka olin jo ehtinyt unohtaa. Tämä blogi toimii tosiaan hyvänä lisämuistina itsellenikin. [Sini]

– Entäpä mitä jatkossa? [Satu]

– Toivon blogille pitkää ikää, ja yritetään jatkossakin tarttua ajankohtaisiin aiheisiin, tapahtumiin ja näyttelyihin. Joku yhteinen taideprojekti olis kiva toteuttaa heti, kun se on mahdollista. [Sini]

– Ajattelen ihan samoin! Ehkä voitaisiin kokeilla myös jotain vuorovaikutteista lukijoidenkin kanssa. Onnea Kielikuvakohtaamisille ja kiitos tähänastisesta yhteistyöstä, Sini! [Satu]

– Kiitos myös sulle, Satu! Lukijoiden mukaan saaminen kuulostaa hyvältä. Pistetään toi sun loistava idea hautumaan. [Sini]

© Tarusola

Oppiaineiden yhteistyössä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä marraskuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Piristävää nähdä marraskuun pimeyden ytimessä!

– Samoin, Satu! Paljon kahvia, kynttilöitä ja kivoja kavereita on myös mun kaamoksenkestämisresepti.

– Olen viime aikoina päässyt monissa eri tilaisuuksissa kertomaan blogistamme ja sen lähtökohdasta, visuaalisuuden ja verbaalisuuden yhteispelistä. Se tuntuu kiinnostavan erityisesti kasvattajia. Sun hiljattain valmistunut opinnäytetyösihän linkittyy olennaisesti tähän sanan ja kuvan yhteispeliin.

– Kyllä. Aloittaessani kuvataidekasvatuksen opinnot 2014 julkaistiin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, ja niitä käsiteltiin myös osana opintoja. Opetussuunnitelman perusteista löytyy paljon kokonaisvaltaisempaan oppimiseen pyrkivää ajattelua, kuten monilukutaito ja muut laaja-alaisen osaamisen tavoitteet sekä oppiaineiden yhteistyö monialaisten opetuskokonaisuuksien muodossa. Näistä etenkin monilukutaito visuaalisen kulttuurin näkökulmasta oli meillä erään kurssin sisältönä. Jo opintojeni alussa päätin, että opinnäytteeni käsittelee jollain tavalla visuaalisen ja verbaalisen kielen yhteistyötä.

– Me ollaankin työstetty tuota yhteistyötä kauan monessa eri muodossa. Miten päädyit käsittelemään aihetta opinnäytetyössäsi juuri yläkoulun näkökulmasta?

– Opetusharjoittelun kautta pääsin tutustumaan peruskoulun ja etenkin yläkoulun arkeen. Kyselin kiinnostuneena opettajien kokemuksia oppiaineiden yhteistyöstä ja seurasin uuden opetussuunnitelman herättämiä keskusteluja sosiaalisessa mediassa. Sitä kautta sain hieman käsitystä siitä, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia opetussuunnitelma tarjoaa aineenopettajille yläkoulussa. Alakoulussa opetuksen eheyttäminen on tietysti helpompaa ainakin niissä aineissa, joita opettaa sama luokanopettaja. Vaikutti myös siltä, että kuvataiteen ja äidinkielen sisältöjä opetetaan osittain päällekkäin. Monilukutaitoon liittyvä laaja tekstikäsitys on tuonut kuvien ja audiovisuaalisen materiaalin tulkinnan osaksi äidinkielenopetusta.

– Monilukutaito, kuten kielitietoisuus, ovat tosiaan uuden opsin ja myös uuden varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden parhautta. Millainen sun tutkimusaineistosi olikaan ja miten päädyit valitsemaan sen?

– Halusin saada esiin opettajien kokemuksia peruskoulun arjesta ja siksi valitsin aineiston hankintatavaksi ryhmäkeskustelun. Keskusteluun osallistui kuusi opettajaa, kolme molemmista oppiaineista. Ryhmäkeskustelussa pyysin opettajia pohtimaan oppiaineiden yhteistyöalueita eheyttävän opetuksen näkökulmasta. Tämän lisäksi keskusteltiin myös siitä, miten oppiaineiden yhteistyötä voisi edistää ja mitkä tekijät vaikeuttavat oppiaineiden yhteistyötä.

Keskustelun lisäksi aineistonani olivat myös yläkoulun äidinkielen oppikirjat ja opetussuunnitelman perusteet. Oppikirjojen kautta yritin saada jonkinlaisen kuvan myös äidinkielen sisällöistä ja siitä, miten esimerkiksi kuvaa käsitellään osana äidinkielen opetusta.

Minua kiinnosti myös, mitä laajempi ja kokonaisvaltaisempi visuaalisen ja verbaalisen kielen näkökulmia yhdistävä opetus voisi tarjota. Kulttuurin monissa muodoissa visuaalinen ja verbaalinen kieli toimivat yhdessä osana monimediaista merkityksenantoa, joten mukana on myös kuvan ja sanan vuorovaikutuksen näkökulma. Ryhmäkeskustelussa aiheena oli myös opettajien yhteistyön edellytykset ja kokemukset uuden opetussuunnitelman mukaisesta eheyttävästä opetuksesta.

– Mitkä olivat niitä yhteistyölle hedelmällisiä alueita?

– Mediaopetuksen nähtiin tarjoavan paljon mahdollisuuksia myös laajemmalle oppiaineiden yhteistyölle. Media löytyy opetussuunnitelman perusteista sekä molempien oppiaineiden että laaja-alaisten tavoitteiden sisällöistä. Näin mediaan liittyvä osaaminen on liitetty yhä selkeämmin jokaisen oppiaineen tavoitteisiin. Tämän lisäksi ryhmäkeskustelussa esille nostettuja yhteisiä alueita olivat journalistinen kuva ja teksti, kuvittaminen, tiedon visualisointi ja mainonnan kuvat sekä sarjakuva, pelit, elokuva, draamakasvatus ja mediataide. Monet kokivat, että erityisesti kirjallisuuden ja taiteen historian käsittely yhteistyössä tarjosivat kokonaisvaltaisemman kuvan esimerkiksi tietyn aikakauden kulttuurista ja vähensi tiedon pirstaleisuutta. Yhteistyötä olisi varmasti hedelmällistä laajentaa myös historian opetukseen.

– Kerro jokin esimerkki siitä, miten oppiaineiden yhteistyössä toteutettu kokonaisuus voisi antaa oppilaille kokonaisvaltaisemman kuvan opetettavasta asiasta.

– Esimerkiksi journalistinen kuva ja teksti -kokonaisuus, joka ryhmäkeskustelussakin mainittiin, voisi huomioida erilaiset juttutyypit. Tekstilajille annettu tehtävä vaikuttaa kirjoittavan toimittajan lisäksi myös siihen, miten kuvajournalisti aihettaan lähestyy ja siten myös kuvan sisältöön ja sen välittämään tietoon. Siinä missä teksti ankkuroi kuvan merkityksiä, myös kuva rakentaa kokonaisuutta sekä muokkaa ja täydentää sanoin rakennettuja merkityksiä. Oppilaat voisivat valita aiheeksi omia kiinnostuksen kohteitaan. Journalismin ympärille rakennettuun opetuskokonaisuuteen sisältyy monia laaja-alaisen osaamisen tavoitteita, kuten vuorovaikutustaidot, projektityöskentely, osallisuus, vaikuttaminen, kulttuurinen osaaminen, monilukutaito ja TVT-taidot.

– Mainitsit aluksi, että oppiaineiden yhteistyö ei ole aina ongelmatonta. Millaiset asiat vaikeuttavat yhteistyötä?

– Opettajien arki on todella kiireistä. Ryhmäkeskusteluun osallistuneet opettajat kertoivat, kuinka yhteistyön onnistuminen edellyttää yhteistä suunnitteluaikaa, jota ei juurikaan ole. Toiset jopa toteuttavat yhteistyötä käyttäen siihen omaa vapaa-aikaansa, mutta sitähän ei voi keneltäkään vaatia. Vaikka opetussuunnitelma edellyttää laajempien kokonaisuuksien opettamista ja oppiainerajoja ylittävää opetusta, on lukujärjestys usein kuitenkin joustamaton. Koulun rakenteiden tulisi olla joustavammat ja opettajien saada enemmän tukea rajojen ylityksiin. Opinnäytteeni aineisto viittasi siihen, että erikseen lukujärjestykseen kirjattujen ilmiöjaksojen tai monialaisille oppimiskokonaisuuksille varattujen aikojen ulkopuolella lukujärjestyksestä poikkeaminen oli hankalaa. Opettajat eivät voi olla yksin vastuussa järjestelyistä.

– Suunnittelu ja toimivan materiaalin valmistaminen on tosiaan vaativaa: tarvitaan paljon aikaa, luovuutta ja kokemustakin. Entä miten oppiaineiden välistä yhteistyötä voisi edistää?

– Pohdittaessa rakenteiden muutostarpeita todettiin, että oppiaineiden sisältöjen ja tuntien karsiminen antaisi tilaa yhteiselle, ilmiöpohjaiselle ja pitkäkestoiselle oppimiselle. Karsittuja sisältöjä voisi siirtää osaksi laajempia kokonaisuuksia. Opetussuunnitelmien mukaisen sisältöjen ja tuntimäärien muutoksen epäiltiin kuitenkin olevan käytännössä hankalaa. Yhteistyö voisi myös helpottua, jos lukujärjestyksiin varattaisiin tunteja kahden tai useamman aineen yhteistyölle. Samanaikaisopetuksen nähtiin tarjoavan myös mahdollisuuksia tarkastella yhteistä aihetta tai jotain yhdessä koettua eri tiedonalojen näkökulmasta väitellen ja argumentoiden. Samalla oppilaat voisivat saada opettajilta myös vuorovaikutuksen mallia.

Opettajilta saivat paljon kiitosta myös erilaisten kulttuuritahojen järjestämät kurssit sekä museoiden yleisötyö, joka tarjoaa opettajille näyttelykokonaisuuksiin liittyviä pedagogisia materiaaleja.

– Kuulostaa lupaavasti siltä, että erilaisten yhteistyömuotojen kehittely tarjoaa paljon mahdollisuuksia jatkossakin.

– Kyllä, ja toivonkin, että hyviä kokemuksia jaetaan myös oman koulun ulkopuolelle. Se helpottaa varmasti opettajien arkea. Myös koulun ulkopuolisten tahojen apu on tärkeää ja arvostettua, kuten edellä mainitsin. Tarvitaan apua, tukea, aikaa ja kannustusta. Siitä puheen olleen, miten sua on kannustanut lukemaan se lukuhaaste, johon tartuit tämän vuoden alussa?

– Kyllä, ja toivonkin, että hyviä kokemuksia jaetaan myös oman koulun ulkopuolelle. Se helpottaa varmasti opettajien arkea. Myös koulun ulkopuolisten tahojen apu on tärkeää ja arvostettua, kuten edellä mainitsin. Tarvitaan apua, tukea, aikaa ja kannustusta. Siitä puheen olleen, miten sua on kannustanut lukemaan se lukuhaaste, johon tartuit tämän vuoden alussa?

– Kannustus on kyllä elementaarisen tärkeää, ja sitä pitäisi olla paljon enemmän kaikilla elämän osa-alueilla, kuten positiivista palautettakin. Helmetin lukuhaaste on antanut takaisin lukemisen ilon ja intohimon!

– Palataanko siihen joulukuun postauksessa?

– Joo, tosi mieluusti!

© Tarusola

Blogia juhlistamassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä maaliskuun lopun päivänä

– Hei, Sini! Nyt on pienen juhlan aika! Meidän Kielikuvakohtaamisia-blogi juhlii 2-vuotissyntymäpäiväänsä.

– Tosiaan, Satu, taas on vierähtänyt vuosi kivojen blogijuttujen parissa.

– On tullut tässä matkan varrella kuultua hyvää palautetta siitä, että blogistamme on ollut hyötyä lukijoille. Meidän tarkoitushan on tarjota ensisijaisesti opettajille mutta myös kaikille kasvattajille vinkkejä ja materiaaleja kielen ja kuvan yhteispeliä käsitteleviin asioihin. Koulumaailman kannalta siis kielenopetuksen ja kuvataiteen opetuksen – eli lukujärjestyksessä jyrkkärajaisesti äikän ja kuviksen – asiasisältöjen käsittelyn yhdistämiseen.

– Kyllä, kaikkea sitä ja lisäksi on käsitelty myös kulttuurin monimuotoisuutta ja saavutettavuutta.

Opetussuunnitelman perusteisiin sisältyy nykyisin näkökulmia monilukutaidosta, kielitietoisuudesta ja kokonaisvaltaisuudesta. Näihin kohtiin meidän visiommekin linkittyvät hyvin, eikö niin?

– Meidän yhteistyöhän on alkanut jo paljon aikaisemmin, mutta juuri peruskoulun uuden opetussuunnitelman perusteiden ilmestyminen ja omat taidekasvatuksen opintoni antoivat ajatuksen tarkastella meitä molempia kiinnostavia aiheita yhteistyössä, eri näkökulmista ja kokonaisvaltaisemmin.

– Me ollaan tähän mennessä tehty jo aika paljon, esimerkiksi yhteisiä projekteja, testauksia ja tehtäviä. Mistä sä olet pitänyt erityisesti?

– Olen erityisesti pitänyt siitä rohkeudesta, jolla sä olet heittäytynyt mukaan kaikenlaisiin kokeiluihin esimerkiksi tekemään postitaidetta, kääntyvää maisemaa tai kuvailutulkkausta. Yhteistyö on ollut tosi hedelmällistä, ja olen myös oppinut paljon myös kielestä ja kirjoittamisen prosessista.

– Hauska kuulla! Mun mielestä kaikki on ollut tosi kivaa ja virkistävää. Mukavinta on ollut tehdä sun kanssa tehtäviä tai osallistua pajoihin, joissa tehdään yhdessä. Esimerkiksi Ihme-paja oli erityisen myönteinen kokemus. On ollut hauskaa tehdä monipuolisia juttuja, ja sun kanssa olen päässyt kokeilemaan erilaisia asioita, joissa itsellä ei välttämättä aina osaaminen riittäisi. Yhdessä tehden osaaminen täydentyy. Eri menetelmiä kokeilemalla saa lisäksi luovuuden liikkeelle ja inspiraatiota omiin työjuttuihinsa.

– Mun tekeillä oleva opinnäytetyöni on saanut myös paljon uusia näkökulmia meidän yhteisistä projekteista.

– Kuvataiteilijan ja kieli-ihmisen yhteistyö on parhaimmillaan todella antoisaa. Myös kaikki meidän vierailijat ovat tuoneet oman lisänsä yhteistyönäkymiin.

– On tosiaan kiva saada blogiin asiantuntemusta eri suunnilta ja päästä kysymään kaikkea kiinnostavaa.

– Mitä kaikkea voitaisiin tehdä jatkossa?

– Kävin tutustumassa sanattomien kirjojen näyttelyyn. Olisiko se hyvä aihe seuraavaan eli huhtikuiseen postaukseen?

– Ehdottomasti! Aina tulee törmättyä erilaisiin mielenkiintoisiin kirjoihin, kuten hiljattain bongasin Antero Salmisen Pääjalkainen-kirjaan kirjaston poistohyllystä. Kirjoja olisi kiva käsitellä jatkossakin. Samoin voitaisiin tehdä edelleen erilaisia tehtäviä testimielessä sekä osallistua työpajoihin ja seminaareihin. Multa on myös kysytty pitämieni koulutuksien yhteydessä usein, voitaisiinko me käsitellä enemmän varhaiskasvatukseen liittyviä aiheita.

– Oho, poistohyllyistä löytyy joskus aarteita! Varhaiskasvatukseen liittyen voitaisiinkin pyytää pian vieraaksi päiväkodissa työskentelevä kuvataidekasvattaja. Miltä se kuulostaa?

– Loistoidealta!

© Tarusola

Runon äärellä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä elokuun lopun päivänä

– Hei Satu! Oletko törmännyt runoihin raiteilla tai osallistunut muuten kolmattatoista kertaa järjestettävän Runokuun tapahtumiin? Se on varmaan sulle tuttu festivaali.

– Joo, useina aiempina vuosina on tullut osallistuttua ahkerasti, mutta tänä vuonna en ikävä kyllä ole ehtinyt työkiireiden takia.

– Itsekin olen ehtinyt osallistumaan Runokuuhun harmillisen vähän. Onneksi olen törmännyt tapahtumiin hieman sattumalta työmatkoilla. Metromatkoilla on saanut lukea runoja näytöiltä ja ilokseni matkan varrelle osui myös Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden opiskelijoiden kohtaamispaikka Sörnäisten metroasemalla. Sieltä sain mukaani kymmenessä minuutissa tämän ihastuttavan runomuotokuvan, jonka kirjoittajalla oli sama hieno nimi kuin itselläni.

– Tuosta tuli mieleeni Tommi Parkon Kymmenen askelta runouteen -opas. Kyseessä on runokurssi, joka antaa vinkkejä runojen kirjoittamiseen ja lukemiseen. Sen tarkoitus on tarjota tukea ja tietoa runoudesta äidinkielenopettajille ja runoja kirjoittaville nuorille. Opas liittyy kahdeksasluokkalaisille tarkoitettuun RUNOUTTA!-runokilpailuun.

– Miltä opas vaikuttaa mielestäsi?

– Se on tiivis tietopaketti. Se sisältää yhteensä 25 sivua runouden teoriaa ja erilaisia tehtäviä. Kirjassa askelletaan yhteensä kymmenen askelta: Alusta löytyy kolme Mitä runous on? -osaa, joissa käsitellään muun muassa runon muotoa, rytmiä ja ei-tarinallisuutta. Niitä seuraavat osat Runo syntyy omasta kokemuksesta, Konkreettisuus, Malliruno, kahteen osaan jaettu Kuvallisuus, Rytmi ja Runon vapaus. Jokaisen osan lopussa on tehtäviä, joiden avulla voi harjoitella kulloisenkin osan asiaa itse. Harjoituksia on jokaisessa kappaleessa neljä, ja ne ovat yhtä lukutehtävää lukuun ottamatta kirjoitustehtäviä.

– Paljon tehtäviä siis. Miltä ne tuntuvat?

– Ne ovat mun mielestä monipuolisia ja houkuttelevia. Joukossa on esimerkiksi rap-lyriikkaa käsitteleviä tehtäviä sekä mielenkiintoisella tavalla aisteja herätteleviä harjoituksia. Löysin joukosta muutamia, jotka sopisivat mun mielestä hyvin äikän ja kuviksen yhteistyöhön. Esimerkiksi ensimmäisessä kuvallisuutta käsittelevässä osassa on tehtävä (numero 4), jossa pitää kirjoittaa runo, jossa käytetään värejä. Harjoituksen tekijää kehotetaan tutkimaan värien symboliikkaa ja annetaan linkkivinkkinä Päivi Hintsasen Coloria-sivusto. Toisen kuvallisuutta käsittelevän osan tehtävässä 3 ohjeistetaan kirjoittamaan runo, jossa tekijän tulee käyttää monia visuaalisia elementtejä. Esimerkkeinä niistä annetaan sisennykset ja säkeiden ripottelu ympäri paperia. Samalla tekijää kehotetaan pohtimaan runon rytmiä.

– Hienoa! Nämä toimisivat varmasti hyvin äikän ja kuviksen yhteistyössä. Varsinkin väreihin liittyvä tehtävä on kiinnostava, etenkin jos ammentaa tietoa värien symboliikasta. Täytyykin tutustua oppaaseen tarkemmin. Näin nopealla vilkaisulla näyttää varsin sopivalta myös kuvisopelle.

– Muuten, Runoutta-sivuston yhteydestä löytyy myös Palindromaatti. Se on taiteilija Lauri Hein kehittämä verkkosovellus, jonka avulla voi kokeilla sekä verbaalista että visuaalista leikittelyä ja tehdä erilaisia kollaaseja. Tekisikö mieli kokeilla joskus?

– Joo, ehdottomasti!

© Tarusola

Kirjaimia piirtämässä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä toukokuun lopun päivänä

– Hei Satu! Löysin sattumalta tämän Tuija Kuuselan kirjan Taiteilijat kirjaimia piirtämässä – Kultakauden kirjataidetta (2004). Todella mielenkiintoinen kirja! Onko sulle tuttu?

– Taisin nähdä sen kirjamessuilla joitakin vuosia sitten mutten ole lukenut sitä. Kuulisin siitä mielelläni lisää.

– Kirja kuvaa, kuinka 1800–1900-lukujen vaihteessa taiteilijoiden ihanteena oli olla monitaitureita, jotka loivat suuria esteettisiä kokonaisuuksia. Käsityötä ja taideteollisuutta alettiin arvostaa yhdenvertaisina taidelajeina maalaustaiteen ja arkkitehtuurin kanssa. Kansallisromanttinen ajatus suomalaiskansallisesta tyylistä ulottui myös kirjataiteeseen. Aikakaus- ja erikoislehtien määrä kasvoi, ja mallia niihin otettiin ulkomailta. Lehtien uudistamiseen osallistui suuri joukko kirjailijoita ja kuvataiteilijoita. Kuvataiteilijat eivät olleet ainoastaan kuvittamassa painotuotteita, vaan suunnittelivat painotuotteiden ulkoasua myös laajemmin tehden kirjaimia, ladelmia ja somisteita.

– Monitaituruus on iso vaatimus. Suurten esteettisten kokonaisuuksien luomiseen vaaditaan paljon taitoa ja näkemystä. Ajattelisin, että yhteistyössä se onnistuu helpommin kuin yhden ihmisen hyppysissä.

– Ainakin itsestä tuntuu hurjalta, miten monella alalla nämä taiteilijat ovat toimineet ja hienoin tuloksin. Kuuselan mukaan juuri uudistusmielinen julkaisutoiminta ja kansallishengen nostattaminen edistivät myös kuvataiteilijoiden ja kirjailijoiden välistä yhteistyötä. Monella kirjailijalla oli omat luottosuunnittelijansa. Esimerkiksi Eino Leinon tuotanto työllisti Pekka Halosta. Halosen lisäksi kirjataiteen aktiivisimpia uranuurtajia olivat Albert Edelfelt, Axel Gallén, Louis Sparre ja Väinö Blomstedt.

– Millaiset kirjassa esitellyt työskentelyesimerkit erityisesti painotuotteiden saralla vaikuttavat susta mielenkiintoisilta?

– Kiinnostavaa oli erityisesti kuvaus siitä, miten Gallen-Kallela suunnitteli Kalevalasta julkaistavaksi kuvitetun uniikkiteoksen ”Kansallis-kirjokirjan”, jonka oli tarkoitus olla pergamentille maalattu, kokonaan käsin tekstattu ja laajuudeltaan 700-sivuinen. Sivut oli tarkoitus koristella värein sekä kullalla ja hopealla. Teos olisi sisältänyt 150 miniatyyrimaalausta. Kirjan kannet olisivat olleet nahkaa ja pakotettua hopeaa kivin ja jokihelmin koristeltuna. Teoksen tekemiseen Gallen-Kallela arvioi kuluvan parikymmentä vuotta, ja sen oli määrä jäädä Kansallismuseoon kansalaisten haltuun. Taiteilija ei kuitenkaan saanut suuritöiseen uniikkiteokseen hakemaansa valtionapua.

– Millaisia yhteistyömahdollisuuksia näet nykypäivänä kuvataiteilijalle ja kirjailijalle. Onko kirjassa joitain sellaisia juttuja, joita me voitaisiin kokeilla ja soveltaa?

– Yhteistyö lähtee varmasti aina tekijöiden keskinäisestä kiinnostuksesta samoihin asioihin. Varmasti paljon yhteistyötä tehdäänkin ja monissa muodoissa. Tuoreimpana tulee mieleen kuvataiteilija Terike Haapojan ja kirjailija Laura Gustafssonin Toisten historia -projekti, joka toi taiteilijoille mediataiteen valtionpalkinnon viime vuonna.

– Millainen juttu tehtäisiin yhdessä?

– Mietin omaa opinnäytettäni, ja siitä tuli mieleen, että koulussa kultakauden taidetta käsiteltäessä voisi myös kirjataiteeseen perehtyä kuvataidetta ja äidinkieltä yhdistävässä kokonaisuudessa. Tämä liittyy tietysti myös graafisen suunnittelun historiaan. Ehkä joku tekstiä ja kuvaa yhdistävä tehtävä. Keksitkö jotain?

– Mulla olisi pöytälaatikossa taas uusia tekstejä. Haluaisitko lukea yhden niistä ja suunnitella sen ulkoasun omien näkemystesi mukaisesti?

– Joo, kokeillaan. Itselläni ei ole kovin paljoa kokemusta kirjainten piirtämisestä, joten saatan turvautua valmiisiin fontteihin, mutta katsotaan mitä syntyy.

© Tarusola