Kahden ystävän kohtaaminen Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä
– Moi, Sini! Maaliskuu meidän teatteri-iltoineen koitti vihdoin! Kyllä tätä ehdittiinkin jo odottaa. [Satu]
– Hei, Satu! Odotettu ollaan, tosiaan. Tämä Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin on ollut suosittu näytelmä. Syksyllä saatiin onneksi varattua liput maaliskuulle. Oliko niin, että lisää näytöksiä on tullut myyntiin vielä syksyllekin? [Sini]
– Joo, näytöksiä lisättiin ilahduttavasti lokakuun loppuun asti, joten nyt on monilla mahdollisuus päästä näkemään tähän asti loppuunmyyty näytelmä. Ja niin hienoa, että me päästiin tänne juuri tänä symboliikaltaan ja sanomaltaan niin tärkeänä päivänä, Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä! Milloin viimeksi olet lukenut Canthia? [Satu]
– Siitä on varmasti aikaa, mutta Minna Rytisalon romaanin Rouva C. tuli kuunneltua tuossa syksyllä. Kirja tietysti on todellisen henkilön elämästä tehty fiktiivinen romaani, mutta kuvaa hyvin sitä, miten vaikeaa on kyseenalaistaa vallitsevia arvoja ja normeja. [Sini]
– Mullakin on aikaa Canthin teoksista. Olisi kyllä hyvä lukea ne uudelleen ja katsoa, miten ne on kestäneet aikaa. Viime lukukerralla niistä syntyi paljon ajatuksia, ja myöhemmin niitä on tullut käsiteltyä paljon opetuksessa. Suvi Aholan Mitä Minna Canth todella sanoi? -teos (WSOY, 2019) tiivistää ja tuo esiin Minna Canthin näkemyksiä ja ennen kaikkea sen rohkeuden, jolla hän puuttui yhteiskunnallisiin epäkohtiin, kuten epätasa-arvoon ja eriarvoisuuteen. Siinä onkin nähtävissä paljon yhtymäkohtia Tytöille, jotka ajattelevat yksin -näytelmään ja Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen samannimiseen kirjaan, johon se pohjautuu. [Satu]
– En ole lukenut Ahmedin ja Hirvosen kirjaa. Itselläni ei siis ollut ennakko-odotuksia näytelmän suhteen. Näytelmän on dramatisoinut ja ohjannut Satu Linnapuomi. Miten uskollinen se oli alkuperäisteokselle? [Sini]
– Näytelmä seuraa kirjaa tiiviisti päivitettyä loppua lukuun ottamatta. Kirjoitin kirjasta Kirjallisuutta kriisialueilta -sarjan osassa nimeltä Paimentolaiselämää, pakomatkoja ja periksiantamattomuutta – Somaliaan liittyvää suomenkielistä kirjallisuutta (Suomenopettajat 1/2023) näin: “Elina Hirvosen ja Ujuni Ahmedin teos Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin (WSOY, 2022) nostaa monessa kohtaa esiin kysymyksen: miksi pojat saavat tehdä mitä vain ja tytöt eivät mitään? Suomeen pienenä lapsena perheensä kanssa alun perin Somaliasta paenneen Ujuni Ahmedin tarina saa lukijan ahdistumaan ja ainakin hetkellisesti jopa masentumaan. Se on tarina epätasa-arvosta ja epäoikeudenmukaisuudesta, ja teoksessa on läsnä alati kaiken läpäisevä ja leimaava häpeä, kuten monen tytön elämässä. ”Olin tottunut siihen, että erilaisuudestani puhuttiin sekä selkäni takana että suoraan. Se oli olosuhde, jonka sivuutin uppoamalla omaan maailmaani, kuvitelmiin, joissa olin minä, mutta silti toinen, sellainen, jonka elämän ehdot olisivat toiset.” (s. 34.) Ujuni Ahmed kääntää kuitenkin vaikeudet voitokseen, ja hänestä tulee ihmisoikeusaktivisti, joka puolustaa erityisesti naisten oikeuksia – varsinkin oikeutta silpomattomuuteen.” [Satu]
– Tärkeää työtä tosiaan! Tyttöjen sukupuolielinten silpomista oli mielestäni käsitelty myös näytelmässä hyvin. Tyttöjen talossa puhutaan kohdatusta väkivallan kokemuksesta, jonka syitä, merkitystä tai oikeutusta on vaikea käsittää. Jäikö sulle näytelmästä erityisesti mieleen joku kohtaus? [Sini]
– Monet kohtaukset oli mun mielestä tosi vaikuttavia ja kauniita lavalla myös visuaalisuutensa ansiosta. Pidin erityisesti niistä kohtauksista, joissa oli mukana heijastettuja tekstejä, kuten kysymys miksi suomeksi ja somaliksi sekä kysymykset siitä, miksi juuri tytöt joutuvat kohtaamaan rajoituksia mutta pojat eivät. Entä miten sulla? [Satu]
– Eräässä kohtauksessa oli harmaaperuukkisten hymistelijöiden joukko, joka muka kuunteli mutta tulkitsi kaiken juuri niin kuin halusi. Kohtaus oli tragikoominen, ja siinä tiivistyi varmasti monta turhauttavaa keskusteluyritystä. [Sini]
– Tosiaan, se kuvasi surullisen hyvin tilannetta ja yleistä ilmapiiriä, jossa on vaikea käsitellä isoja ja tärkeitä aiheita. Niitä sekä näytelmässä ja kirjassa on paljon. Ihailen kovasti Ujuni Ahmedin rohkeutta ja olen todella iloinen, että näytelmä on otettu niin hyvin vastaan ja että siitä on tullut niin suosittu – draaman keinoin tärkeät asiat tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi. Merkittävää myös, että Kansallisteatterin ovet on auenneet myös somalialaiselle kulttuurille vihdoinkin aina suurelle näyttämölle asti. [Satu]
– Sä taisit ostaa myös sen näytelmän käsiohjelman. Jos oikein muistan, siinä oli tekstejä useammalta kirjoittajalta. Ehditkö jo tutustua siihen tarkemmin? [Sini]
– Joo, tää on kyllä tyylikäs kokonaisuus. Valokuvat näytelmästä on hienoja. Niiden lisäksi käsiohjelmassa (toimitus Jyrki Koskelo, graafinen suunnittelu Marko Kovero ja valokuvat Tuukka Ervasti) on tekstejä, jotka on kirjoittaneet Ujuni Ahmedi, ohjaaja Satu Linnapuomi sekä lääkäri ja yhteiskuntavaikuttaja Zahra Alimy. Jokainen puheenvuoro on sanomaltaan niin tärkeä, että kaikkien pitäisi lukea ne kokonaisuudessaan. Jos niistä pitäisi tehdä vain yksi nosto, valitsisin nämä Ujuni Ahmedin sanat: “Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin on pyrkimys varmistaa, että jokaisella tytöllä yhteiskunnassamme on oikeus omiin unelmiin, ajatuksiin ja koskemattomuuteen etnisestä taustasta riippumatta – ilman häpeää ja väkivallan pelkoa.” [Satu]
– Se mullekin jäi mieleen. [Sini]
– Käsiohjelmassa on myös lyhyt katsaus Somalian historiaan ja tietysti tiedot näyttelijöistä ja muusta henkilökunnasta. [Satu]
– Oliko näyttelijät sulle entuudestaan tuttuja? Mulle tässä näytelmässä oli monta uutta kasvoa. En tosin ole mikään teatterin suurkuluttaja, joten se ei ole mitenkään ihme. [Sini]
– Aikuista Ujunia näyttelevä Emilia Neuvonen, äitiä ja muita rooleja näyttelevä Elssa Antikainen sekä Rafia ja muita rooleja näyttelevä Jasir Osman on tuttuja aiemmista töistään, ja olen pitänyt heidän roolisuorituksistaan aina – ja kovasti nytkin. [Satu]
– Kiva, kun ehdotit teatterissa käyntiä ja tätä näytelmää. Kiitos mukavasta seurasta! [Sini]
– Kiitos samoin! Tää oli monin tavoin antoisa kokemus. Tapaamisiin ensi kuussa! [Satu]