Kahden ystävän kohtaaminen eräänä helmikuun lopun päivänä
– Moikka, Sini! Vuosi on nytkähtänyt taas liikkeelle huiman nopeasti. Mitä kaikkea sun helmikuuhun on mahtunut? [Satu]
– Hei, Satu! Helmikuu on piristänyt monella tapaa. Tuntuu, että lisääntyvä valon määrä, pienet pakkaset ja hiihtoloma teki hyvää. Miten sun helmikuu, onko vuoden alun kiire jo helpottanut? [Sini]
– Auringonpaisteesta saa kyllä niin paljon voimaa, vaikka viime aikoina sumu tuntuu nielaisseen koko auringon! Nyt on onneksi ollut ihan vähän rauhallisempaa kalenterissa. Viimeksi me puhuttiin Helmet-haasteista, mutta olin niin pahassa deadlinesumassa, ettei ollut tarpeeksi aikaa kertoa kaikista kiinnostavista kirjoista. Jatketaanko vielä kirjojen parissa ja perehdytään näyttelyihin ensi kuussa? [Satu]
– Joo, jatketaan vaan! Mulla on pari kirjaa, jotka jäi viime vuodelta mieleen, mutta sulla on varmaan enemmänkin lukuvinkkejä. [Sini]
– Olisi tosi kiva kuulla sun lukukokemuksista! Mitkä niistä oli kaikkein antoisimpia? [Satu]
– Ainakin nämä kaksi kirjaa jäi vahvasti mieleen. Bernadine Evariston teos Tyttö, nainen, toinen (suom. Kaijamari Sivill, WSOY, 2022) on ilmestynyt jo 2019 englanniksi ja saanut silloin Booker-palkinnon, mutta mun tutkaan kirja päätyi vasta viime kesänä. Meillähän on ollut joskus puhetta siitä, miten paljon kirjoitetun tekstin ja etenkin fyysisen kirjan visuaalisesta puolesta katoaa äänikirjoissa. Tässä kirjassa merkitys todella korostuu. Kirja on kirjoitettu runomuotoon lähes ilman pisteitä ja isoja alkukirjaimia. Kirjailija itse kuvaa tyyliään Fusion Fictioniksi. Kuuntelin kirjaa aluksi, mutta ystävän vinkistä palasin lukemaan kirjaa. Kirjassa on kaksitoista päähenkilöä, ja tarinoissa liikutaan monessa eri ajassa. Henkilöiden elämät limittyvät osittain, ja se antaa erilaisia näkökulmia samoihin tapahtumiin ja teemoihin. Kirjan päähenkilöistä yksitoista on naisia ja yksi ei-binäärinen. Sukupuolta, seksuaalisuutta, identiteettiä, rasismia ja yhteiskuntaa käsitellään monesta näkökulmasta. Evaristo ammentaa kirjaan aineksia myös omasta elämästään ja antaa äänen brittiläisille rodullistetuille tytöille ja naisille. Onko kirja sulle tuttu? [Sini]
– Joo, on tuttu. Se on ollut mulla luennassa pitkään. Tartuin siihen innokkaasti heti sen ilmestyttyä, mutta jokin siinä on ollut sen verran raskasta, etten ole päässyt nopeasti eteenpäin, vaikka aihepiiri on erittäin tärkeä. Ehkä juuri se visuaalinen puoli, erityisesti pisteiden ja isojen alkukirjainten puute, on ollut mulle vähän haasteellinen. Siitä tyylin synnyttämästä lukukokemuksesta tulee vähän mieleen kaksi ajankohtaista nuortenkirjaa, erityisesti Oliver Lovrenskin Silloin ennen (suom. Onerva Kuusi, Gummerus, 2025) mutta myös Stefanie Tuurnan Maamaa (Otava, 2025. Tiedätkö ne? [Satu]
– Eivät ole tuttuja, mutta täytyy tutustua. Toinen kirja, joka jäi mieleen, on Auli Leskisen Talo Andien juurella (WSOY, 2023). Päädyin lukemaan tätäkin kirjaa ystävän vinkistä. Kirjan tarina sijoittuu Cumuntaan, Kolumbiaan, jossa suomalainen Kira Kunneli työskentelee kriisiterapeuttina. Sotaa käsitellään kirjassa kadonneen pojan tarinan kautta. Pidin etenkin kirjoittajan kauniista kielestä. Aina välillä jäin makustelemaan hienoja kielikuvia ja ympäristön kuvausta. Tämän kirjan kuuntelin ja pidin todella paljon myös lukijan, Karoliina Kudjoin, äänestä ja tavasta lukea. [Sini]
– Mulla on myös tuo lukulistalla! Toistaiseksi vielä aloittamatta, kun olen vähän ottanut etäisyyttä sotateemaan monivuotisen Kirjallisuutta kriisialueilta -sarjani jälkeen. Sen myötä tuli kahlattua tosiaan vuosia niin synkkien kirjojen keskellä, että on ollut tarve etsiä vaihteeksi toisenlaisia teoksia. Mä muuten tein vuoden alussa listan kevätkauden kirjauutuuksista, joita odotan eniten. Haluaisitko nähdä listan? [Satu]
– Totta kai haluan! [Sini]
– Kiva! Tässä se on. Se ilmestyi Suomenopettajat-lehden helmikuun numerossa, jonka Lukunurkka-palstalle kirjoitin myös parista lukemastani kirjasta. Haluatko lukea tekstit? [Satu]
– Hyvä lista! Poimin tästä itselleni heti lukutärppejä. Ainakin postuumisti julkaistu Gabriel García Márquezin Elokuussa nähdään (suom. Jyrki Lappi-Seppälä, WSOY), sujahti sinne saman tien. Ja siis ehdottomasti haluan myös lukea sun lukukokemuksista! [Sini]
– Erityisesti tuota David Gogginsin Läpi harmaan kiven -kirjaa (suom. Jouni Avelin, WSOY, 2024) suosittelen lämpimästi! Tällä hetkellä mulla on luennassa aika monta kirjaa samanaikaisesti, kun valmistelen lehden toukokuun numeroa. [Satu]
– Onko toukokuun numerossa jokin tietty teema, voitko jo paljastaa? [Sini]
– Aika paljon käsitellään alan ajankohtaisia asioita, erityisesti yhdistyksen tulevaisuudennäkymiä. Kirjojen osalta iloitsen erityisesti kirjastopedagogi Pirkko Ilmasen uudesta Kirjastopedagogin kirjavinkit -palstasta, jolla hän esittelee innostavia lastenkirjoja toimintavinkkeineen. Ja tosi mukavaa, että Pirkko on lupautunut myös tulemaan meidän vieraaksi blogiin! Muuten, onko sulla menossa jokin hyvä kirja nyt? [Satu]
– Kiva saada Pirkko vieraaksi! Kysymykseesi mun tän hetken kirjatilanteesta vastaan, että lukulistalla on jonossa paljon kiinnostavaa. Nuorena taideopiskelijana ahmin Timo K. Mukan teoksia. Mietin juuri eräänä päivänä, että niiden pariin pitäisi palata uudestaan. Ilokseni huomasin, että viime vuoden puolella on Mukasta julkaistu uusi elämäkerta. Sini Silverin Miltä männystä tuntuu olla mänty – Timo K. Mukan elämä (Gummerus, 2024) vaikuttaa kiinnostavalta, ja siihen ajattelin tarttua seuraavaksi. [Sini]
–Joo, niin vaikuttaa! Mun loputon lukulista sisältää tuonkin. Nyt maaliskuu häämöttää jo. Olisiko silloin viimein hyvä hetki näyttelykäynnille? [Satu]
– Mennään ihmeessä, mulla onkin muutama näyttely jo mielessä. Palataan asiaan! [Sini]
