Kahden ystävän kohtaaminen eräänä toukokuun lopun päivänä
– Hei Satu! Löysin sattumalta tämän Tuija Kuuselan kirjan Taiteilijat kirjaimia piirtämässä – Kultakauden kirjataidetta (2004). Todella mielenkiintoinen kirja! Onko sulle tuttu?
– Taisin nähdä sen kirjamessuilla joitakin vuosia sitten mutten ole lukenut sitä. Kuulisin siitä mielelläni lisää.
– Kirja kuvaa, kuinka 1800–1900-lukujen vaihteessa taiteilijoiden ihanteena oli olla monitaitureita, jotka loivat suuria esteettisiä kokonaisuuksia. Käsityötä ja taideteollisuutta alettiin arvostaa yhdenvertaisina taidelajeina maalaustaiteen ja arkkitehtuurin kanssa. Kansallisromanttinen ajatus suomalaiskansallisesta tyylistä ulottui myös kirjataiteeseen. Aikakaus- ja erikoislehtien määrä kasvoi, ja mallia niihin otettiin ulkomailta. Lehtien uudistamiseen osallistui suuri joukko kirjailijoita ja kuvataiteilijoita. Kuvataiteilijat eivät olleet ainoastaan kuvittamassa painotuotteita, vaan suunnittelivat painotuotteiden ulkoasua myös laajemmin tehden kirjaimia, ladelmia ja somisteita.
– Monitaituruus on iso vaatimus. Suurten esteettisten kokonaisuuksien luomiseen vaaditaan paljon taitoa ja näkemystä. Ajattelisin, että yhteistyössä se onnistuu helpommin kuin yhden ihmisen hyppysissä.
– Ainakin itsestä tuntuu hurjalta, miten monella alalla nämä taiteilijat ovat toimineet ja hienoin tuloksin. Kuuselan mukaan juuri uudistusmielinen julkaisutoiminta ja kansallishengen nostattaminen edistivät myös kuvataiteilijoiden ja kirjailijoiden välistä yhteistyötä. Monella kirjailijalla oli omat luottosuunnittelijansa. Esimerkiksi Eino Leinon tuotanto työllisti Pekka Halosta. Halosen lisäksi kirjataiteen aktiivisimpia uranuurtajia olivat Albert Edelfelt, Axel Gallén, Louis Sparre ja Väinö Blomstedt.
– Millaiset kirjassa esitellyt työskentelyesimerkit erityisesti painotuotteiden saralla vaikuttavat susta mielenkiintoisilta?
– Kiinnostavaa oli erityisesti kuvaus siitä, miten Gallen-Kallela suunnitteli Kalevalasta julkaistavaksi kuvitetun uniikkiteoksen ”Kansallis-kirjokirjan”, jonka oli tarkoitus olla pergamentille maalattu, kokonaan käsin tekstattu ja laajuudeltaan 700-sivuinen. Sivut oli tarkoitus koristella värein sekä kullalla ja hopealla. Teos olisi sisältänyt 150 miniatyyrimaalausta. Kirjan kannet olisivat olleet nahkaa ja pakotettua hopeaa kivin ja jokihelmin koristeltuna. Teoksen tekemiseen Gallen-Kallela arvioi kuluvan parikymmentä vuotta, ja sen oli määrä jäädä Kansallismuseoon kansalaisten haltuun. Taiteilija ei kuitenkaan saanut suuritöiseen uniikkiteokseen hakemaansa valtionapua.
– Millaisia yhteistyömahdollisuuksia näet nykypäivänä kuvataiteilijalle ja kirjailijalle. Onko kirjassa joitain sellaisia juttuja, joita me voitaisiin kokeilla ja soveltaa?
– Yhteistyö lähtee varmasti aina tekijöiden keskinäisestä kiinnostuksesta samoihin asioihin. Varmasti paljon yhteistyötä tehdäänkin ja monissa muodoissa. Tuoreimpana tulee mieleen kuvataiteilija Terike Haapojan ja kirjailija Laura Gustafssonin Toisten historia -projekti, joka toi taiteilijoille mediataiteen valtionpalkinnon viime vuonna.
– Millainen juttu tehtäisiin yhdessä?
– Mietin omaa opinnäytettäni, ja siitä tuli mieleen, että koulussa kultakauden taidetta käsiteltäessä voisi myös kirjataiteeseen perehtyä kuvataidetta ja äidinkieltä yhdistävässä kokonaisuudessa. Tämä liittyy tietysti myös graafisen suunnittelun historiaan. Ehkä joku tekstiä ja kuvaa yhdistävä tehtävä. Keksitkö jotain?
– Mulla olisi pöytälaatikossa taas uusia tekstejä. Haluaisitko lukea yhden niistä ja suunnitella sen ulkoasun omien näkemystesi mukaisesti? Se on sormiharjoitus, jossa toteutin seuraavaa menetelmää: Valitsin aiemmin kirjoittamistani lappusista sattumanvaraisesti kolme. Niiden sisältämät sanat tai asiat piti jotenkin sijoittaa tekstiin. Satunnaiset sanat olivat tällä kertaa: kuu, fiktiivinen henkilö ja vesi. Tässä on harjoituksen lopputulos.
– Joo, kokeillaan. Itselläni ei ole kovin paljoa kokemusta kirjainten piirtämisestä, joten saatan turvautua valmiisiin fontteihin, mutta katsotaan mitä syntyy.
© Tarusola