Kahden ystävän kohtaaminen eräänä toukokuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Mikä vihreys ja vehreys! Miten sun toukokuusi on sujunut? [Satu]

– Hei, Satu! On tosiaan ihanan vihreää. Mun toukokuu on ollut kiireinen, ja kaikki vapaat hetket olen viettänyt sormet mullassa. Mitä itse olet puuhaillut? [Sini]

– Vaikka mitä. Päällimmäisenä mielessä on vähän aikaa sitten lukemani Jani Saxellin kirja Tanssii kirjainten kanssa — Inspiraatiota tämän päivän tarinankertojille. Onko kirja sulle jo tuttu? [Satu]

– Ei ole vielä tuttu. Olen kyllä nähnyt kannen käyttämässäni e-kirjapalvelussa. Millaisesta kirjasta on kyse? [Sini]

– Sain tämän arvostelukappaleen meille kustantajalta. Kiitos, Art House! Teos on suunnattu kirjoittajille, joilla on joko tekeillä tai suunnitteilla oma käsikirjoitus. Saxell kuvailee kohdeyleisöä ilmeikkäästi: ”– yhtä hyvin oman elämänsä kertureille, dekkaristeille ja humoristeille, pienten eleiden ja mielenliikkeiden novellisteille, joiden taito ja taika on saada rivin välitkin puhumaan, kuin myös kieltä vyöryttäville alitajunnan maalareille ja pyroteknikoille. Niin rähjäisen elämänmakuisille Charles Bukowskin (1920–1994) hengenheimolaisille kuin tulevaisuuden leenakrohneille ja maaritverrosille, jotka lomittavat arkisuuttaa ja outoutta, kirkkaita ja kuulaita lauseita ja ihmismielen vinksahduksia. ” (s. 25.) Saxell kirjoittaa oppaan tehtävän olevan ”villitä ja vapauttaa, rohkaista lukijaa oman sisäisen äänensä (tai ääntensä) etsintään. Samoin lietsoa kapinaa ’todellisen’ elämän reunaehtoja vastaan.” (s. 13–14.) [Satu]

– Kohderyhmä ei siis taida olla aivan vasta kirjoittamista aloittelevat. Tuo kapinallisuus kuulostaa kyllä houkuttelevalta! [Sini]

– Opas on sopiva sekoitus kannustusta ja suorasukaista realismia. Se on jaoteltu kolmeksi isoksi kokonaisuudeksi: I Perusaskeleet, II Piruetit ja pyörähdykset sekä III Tarinankertojan kymmensormijärjestelmä. Kahden ensimmäisen kokonaisuuden lopussa on Johtopäätöksiä-osio, jossa kirjallisten esimerkkien jälkeen sovelletaan oppeja tarkemmin käytäntöön. Kolmas kokonaisuus, Tarinan kertojan kymmensormijärjestelmä, sisältää nimensä mukaisesti kymmenen kohtaa, jotka käsikirjoituksen tekemisessä tulisi ottaa huomioon. Sen jälkeen seuraa Loppusoinnut-osio, joka on täydennetty otsikon osalla: ”Kuinka poltetaan talo maan tasalle”. Siinä käsitellään julkaisemisen realiteetteja. [Satu]

– Julkaisemisen realiteetit tulevat varmasti jokaisella vastaan. On hyvä olla tästäkin puolesta tietoinen. Mitä luulet, voisiko kirjasta olla apua esimerkiksi sarjakuvan käsikirjoittajalle? [Sini]

– Sarjakuvaa ei oppaassa varsinaisesti käsitellä, mutta teoksen oppien soveltamisesta on varmasti hyötyä sarjiskäsikirjoitusta tehdessä esimerkiksi kerronnan, miljöön tai henkilöhahmojen rakentamisen kannalta. Oppaassa käsitellään kaiken kaikkiaan valtava määrä kirjallisuutta, mikä on todella avartavaa ja paikoitellen jopa suorastaan hengästyttävää. Saxell on lukenut paljon ja pystyy kirjallisuustieteen opintojaan hyödyntäen esittelemään suvereenisti teoksia eri esimerkkien yhteydessä. Joukkoon mahtuu sekä nykykirjallisuutta että iäkkäämpiä klassikoita. Eri tekniikoita, tyylejä ja muita kirjoittamisen yksityiskohtia valotetaan kirjallisten esimerkkien avulla. Lisäksi lähteinä käsitellään tv-sarjoja ja elokuvia. Hyvien tarinoiden rakastajalle opas on todellinen aarreaitta. Se myös innostaa tarttumaan mainittuihin teoksiin, mikä on taidokas temppu. Lukeminenhan kulkee käsi kädessä kirjoittamisen kanssa. Teoksia ja kirjallisia esimerkkejä käsitellään niin paljon, että välillä täytyy skarpata, milloin on ikään kuin lukijan aktiivinen vuoro toimia konkreettisemmin. Millaisia lähteitä sä käytät kuvataiteen tekemisen inspiraationa, Sini? [Satu]

– Inspiraationa maalausten tekemiselle voivat toimia todella monet eri asiat, esimerkiksi hyvät kirjat ja musiikki. Olet saanut mun kiinnostuksen heräämään, ja vaikka en edelleenkään ryhtyisi harrastamaan kirjoittamista, alkoi tämä kuvailemasi kirjallisuuden käsittely kiinnostaa. Kuulostaa siltä, että tästä kirjasta voisi nauttia myös innokas kirjallisuuden lukija. [Sini]

– Ehdottomasti! Mä olen omien luovien tekstieni parissa pohtinut viime aikoina erityisesti henkilöhahmoja. Siksi olikin hyvä lukea Saxellin muistutus: ”Henkilöitäkin elävöitetään menemällä itse tilanteisiin. Jos joku hahmo on vaikkapa laiska, tekopirteä, hermostunut tai ihan mitä tahansa, sitä kannattaa kaikkein vihoviimeisimmäksi ruveta kuvaamaan adjektiiveilla. Antaa näiden luonteenpiirteiden tulla epäsuorasti ilmi hahmon toiminnassa ja tekemisessä, arjen konkreettisissa asioissa: puheen ja elekielen maneereissa, pukeutumisessa, ulkoisessa olemuksessa.” (s. 126.) Millaisia näkemyksiä sulla on henkilön kuvaamisesta kuvataiteessa? Voisiko kuvataiteen ajatuksista henkilökuvauksessa ammentaa kirjoittamiseen tai päinvastoin? [Satu]

– Maalauksissani ihmishahmot ovat yleensä aika viitteellisiä tai perustuvat suoraan vanhoihin valokuviin. Ne ovat osana kokonaisuutta enemmänkin edustamassa ihmistä tai ihmisen toimintaa. Jos teen sarjakuvaa tai kuvitusta, lähestymistapani on aika erilainen. Tarinan hahmoon täytyy tutustua, jotta sen tavat toimia ja olla on helpompi toteuttaa visuaalisen tarinankerronnan avulla. Tässä varmasti on paljon yhteistä henkilöhahmoista kirjoittamisen kanssa. Hahmo luodaan kuvien, toiminnan ja tekstin avulla. [Sini]

– Saxellin kirjassa käsitellään myös Helsinkiä kirjallisuuden näyttämönä. Mulle tulee monilta kävelyiltä heti mieleen parikin paikkaa, jotka ovat saaneet mielikuvituksen liikkeelle. Yhdestä paikasta ottamani kuva on jäänyt kummittelemaan alitajuntaani, ja aavistelen, että jonain päivänä mun on kirjoitettava siitä. Erityisesti Suomenlinna on myös aina kutkutellut tarinoillaan. Tuleeko sulle mieleen jokin sua inspiroinut Helsingin paikka, jonka haluaisit maalata? Vai oletko jo maalannut sellaisen? [Satu]

– Nyt ei ainakaan heti tule mieleen tiettyä paikkaa Helsingissä. Enemmänkin ne ovat hetkellisiä valotapahtumia luonnossa, kuten meren rannalla tai metsälammella. Vielä jonain päivänä haluaisin lähteä maalausmatkalle Etelä-Ranskaan kokemaan monia taiteilijoita inspiroineen valon ja maisemat. [Sini]

– Tanssii kirjainten kanssa -opas on kirjoitettu elävän vivahteikkaasti. Se sisältää paljon asiaa ja vaatiikin syventymistä. Oikotietä onneen ei ole, ei kirjoittamisessakaan. Tässäkään oppaassa ei ole varsinaisia konkreettisia kirjoitusharjoituksia, kuten ei ole aiemmin käsittelemässämme Miksi en kirjoittaisi? -kirjassakaan. Kaipaan sellaisia välillä ja taidan seuraavaksi uudeksi kirjoitusoppaaksi yrittää löytää sellaisen. Pienten kirjoitusharjoitusten tekeminen on kaiken puurtamisen lomassa niin virkistävää. Teetkö sä muuten joskus ”kuvantekemisharjoituksia” arjen keskellä? Entä onko sulla mielessä joitain sellaisia hyviä oppaita, joissa olisi vastaavia kuvantekemistehtäviä kuin joissakin kirjoitusoppaissa kirjoitusharjoituksia? [Satu]

– Harvemmin tulee tehtyä valmiita kuvan tekemiseen liittyviä harjoituksia. Harjoituksia sisältävää kirjallisuutta tulee aina välillä vastaan, ja sieltä tulee poimittua ideoita myös omaan opetukseen. Erilaisia tehtäviä kehittelen ja käytän tietysti opetuksessa. Mielestäni harjoituksissa on tärkeintä motivaatio. Tehtävänannon täytyy innostaa ja olla tarpeeksi väljä, jotta kuvan tekijän omille ideoille jää tilaa. Toisaalta tarvitaan esimerkkejä ja visuaalisia virikkeitä. Parhaiten tämä onnistuu tuttujen oppilaiden kanssa. Siksi ajattelen, että valmiit tehtävät ja harjoitukset ovat ikään kuin ideapankki, josta voi muokata senhetkiseen tarpeeseen sopiviksi. [Sini]

– Muuten, Saxell käsittelee myös Ville Hännisen Kirjan kasvot -teosta, joka luotaa sekä kirjankansia että teosten nimeämisen trendejä. Etkös sä ole tehnyt yhteistyötä graafisen suunnittelijan Minna Luoman kanssa? Olisikohan mahdollista saada hänet joskus vieraaksi Kielikuvakohtaamisiin keskustelemaan kirjankansista? [Satu]

– Kyllä, Minna on palkittu useista suunnittelemistaan kirjoista. Kysyn, ehtisikö hän vierailemaan ja kertomaan työstään. [Sini]

– Kiva! Jani Saxellin oppaan Tarinankertojan kymmensormijärjestelmän 7. kohta on nimeltään ”Älä lennä turhaan, mutta pysyttele tien päällä”. Lukiessani tuota mieleeni tuli katkelma Paavo Järvilehdon ja Lauri Järvilehdon kirjasta Pim! Olet luova: ”Lukeminen ja matkustaminen ovat kokonaisvaltaisia tapoja rikkoa ajattelun kankeutta, ja ne ovat luovuuden ruokkimiskeino, joka on mahdollista ihan jokaiselle. Mielikuvitus on matkustamista mahdollisiin ja mahdottomiin maailmoihin. Mitä enemmän luet ja mitä erilaisemmissa paikoissa käyt, sitä enemmän mielikuvituksellasi on käyttövoimaa viedä sinut uusiin ja tuntemattomiin maailmoihin.” (s. 125.) Oletko lukenut tuon kirjan? [Satu]

– Hyvä, kun muistit tämän kirjan! Se on itselläni juuri kesken ja vaikuttaa kiinnostavalta. Palataanko siihen ensi kuussa? [Sini]

– Joo, oikein mielellään! Luovia kesäisiä tanssihetkiä kirjainten ja kuvien parissa! [Satu]

© Tarusola