Kahden ystävän kohtaaminen marraskuun alun päivinä

– Takana on kolme todella opettavaista päivää Kulttuurin yhdenvertaisuus -foorumilla!

– Kyllä, tuli paljon itselle uutta asiaa saavutettavuudesta. Teemanahan olivat uudet luovat teknologiat taide- ja kulttuurikentällä sekä niiden mahdollisuudet edistää saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta.

– Ensimmäinen päivä oli työpajojen päivä. Missä pajassa sä olitkaan, Sini?

– Musiikin erityispalvelukeskuksessa Resonaarissa Kulosaaressa. Siellä soittoa ja laulua opiskelevat erilaiset oppijat, esimerkiksi kehitysvammaiset. Toiminnasta meille kertoi ensin Markku Kaikkonen, ja sitten pajaan osallistujat pääsivät tutustumaan Kaarlo Uusitalon johdolla hänen kehittämäänsä kuvionuottijärjestelmään. Onko se sulle tuttu?

– Ei ole. Olisi tosi kiva kuulla enemmän siitä.

– Opetuksen aluksi Uusitalo lupasi, että koko porukka tulisi soittamaan yhdessä jo viidentoista minuutin opetuksen päätteeksi. Itse olin kyllä aika epäileväinen ja uskon, että moni muukin pajaan osallistunut oli. Pian kuitenkin huomasin soittavani bändissä useamman biisin ja vielä eri soittimilla. Jos olisin silloin joskus peruskoulussa saanut tutustua soittamiseen vastaavalla tavalla, olisin ehkä päätynyt harrastamaan sitä enemmänkin. Entä sun paja, Satu?

– Mä olin Iiris-keskuksessa Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n järjestämässä kuvailutulkkaustyöpajassa, jonka ohjaajana toimi Sari Kekkonen. Pajassa perehdyttiin kuvailutulkkaukseen ja tehtiin konkreettisia harjoituksia. Vaikka olen päässyt tekemään kuvailutulkkausta jonkin verran, opin pajassa uutta. Meillä osallistujilla oli kaikilla erilaiset ammatilliset taustat, ja oli mielenkiintoista vertailla, kuinka jokainen teki omanlaisiaan valintoja saamaansa teosta kuvaillessaan.

– Varmasti opettavaista myös seurata muiden tapaa kuvailla.

– Varsinaiseen seminaaripäivään mahtui monenlaisia esityksiä, esimerkkejä ja puheenvuoroja saavutettavuuden parantamisesta sekä Suomen kontekstissa että ulkomailla. Erityisen vaikuttava oli esitys Tukholman tekniikan museon MegaMind-alueesta, jossa luovuutta ruokitaan uusien ideoiden keräämisen ja yhdistelemisen avulla. Museossa on myös otettu eri käyttäjäryhmien tarpeet huomioon MegaMindin tehtäväpisteitä ja niiden ohjeistuksia laadittaessa.

– Seminaariaamupäivän aikana olivat tosiaan ensin ne pyöreän pöydän keskustelut. Me päädyttiin eri keskusteluihin. Mihin sä osallistuit?

– Strukturoitu taide-elämys ilman aistien ylikuormittamista. Keskustelussa käsiteltiin erityisesti sitä, mitä museoissa pitäisi ottaa paremmin huomioon, jotta aistiyliherkät ihmiset voisivat käydä museoissa joutumatta liikaan ärsyketulvaan. Esiin tuli erilaisia ratkaisuja esimerkiksi akustiikan parantamisesta, hiljaisista huoneista, suunnitelluista ja ennakoitavissa olevista näyttelypoluista. Entä millainen sun keskustelu oli?

– Sara Ikävalko ja Johanna Rajala kertoivat palvelumuotoilun hyödyntämisestä Wellamo-opistossa, jossa kurssien suunnitteluun on otettu mukaan opiskelijat ja potentiaaliset opiskelijat. Siellä on tavoitteellisesti kehitetty ns. erilaisille oppijoille kohdennettua tarjontaa esimerkiksi yhteissuunnittelun muodossa. Keskustelussa tuli esiin myös hyviä huomioita siitä, ettei asiakaskaan aika tiedä, mitä kaipaa ja siksi kannattaa tarjota rohkeasti myös uusia juttuja. Erityistarpeet huomioiva lyhyt kurssi voi madaltaa myös kynnystä osallistua myös muuhun kurssitoimintaan, kun perusteet ovat ensin tulleet tutuksi.

– Iltapäivän parasta antia oli kyllä taiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen!

– Kyllä! Hän on loistava puhuja ja esiintyjä. Hän sai asullaan vangittua yleisön huomion ja kuvailutulkinkin hetkeksi hämmentymään. Taiteilijan jaloissa oli kiinni hänen parasiittijaloiksi nimeämänsä koristeelliset proteesit ”joiden ainoa toiminnallinen funktio on mahdollistaa korkokenkien käyttö”. Wallinheimo-Heimosen esitys Disability and technology tarjoaa mm. näkökulmia siihen, mitä kaikkea tekniset apuvälineet voisivat käyttäjilleen tarjota. Se löytyy muuten täältä kohdasta 57.30.

– Viimeisenä foorumipäivänä olikin sitten Galleria Art Kaarisillassa järjestetyn Koskettavin veistos -näyttelyn vuoro. Riitta Lahtinen Suomen Kuurosokeat ry:stä opasti meitä asiantuntevasti näyttelyssä. Oli intensiivinen kokemus päästä tunnustelemaan eri materiaaleista olevia veistoksia silmälaput silmillä. Tunnustellen näyttelyn teokset tuli koettua ihan eri tavalla kuin vain katsellen – paljon voimakkaammin.

– Monet veistoksissa käytetyistä materiaaleista tuntuivat käsissä heti tutuilta. Näyttelyn koskettavimmaksi veistokseksi valittu Pia Männikön teos Some people knit oli kyllä jännittävä, sillä sen materiaali tuntui vieraalta ja tutulta samaan aikaan. Materiaali paljastuikin lopulta maalarinteipiksi. Kokoonsa nähden kevyt teos sai monia tulkintoja ja yllätti.

– Tosi hienoa, että Riitta Lahtinen tulee vieraaksemme blogiimme ensi vuoden puolella kertomaan lisää esimerkiksi kosketusviesteistä.

© Tarusola