Kahden ystävän kohtaaminen eräänä maaliskuun päivänä

– Hieno hetki tavata, Sini! Blogimme juhlii jo 3-vuotispäiväänsä.

– Uskomatonta, Satu. Hyvää kolmivuotispäivää, blogikamu!

– Kiitos, samoin. Meidän yhteistyö on kyllä ollut tosi antoisaa.

– Tuntuu, että tästä sanan ja kuvan yhteistyön näkökulmasta löytyy aina vaan uutta ammennettavaa.

– Mikä olisikaan sopivampi tapa juhlistaa Kielikuvakohtaamisia kuin käydä mestari René Magritten Elämänviiva-näyttelyssä täällä Amos Rexissä. 

– René Magrittea kiinnostivat teoksissa kuvan ja sanan suhde, kielen merkitykset sekä kieleen liittyvien sopimusten kyseenalaistaminen. Näyttelyluettelon mukaan (s. 11) Magritte oli ensimmäinen taidemaalari, joka tarttui teoksissaan Ludwig Wittgensteinin ja Ferdinand de Saussuren tutkimiin kielitieteellisiin pulmiin.

– Kuvien petollisuus -piipputeos Ceci n’est pas une pipe -teksteineen on legendaarinen, ja sitä on tullut tutkittua monissa kirjoissa vuosien varrella. Nyt oli sykähdyttävää nähdä versio siitä näyttelyssä.

– Surrealismi sai alkunsa 1920-luvulla kirjallisena liikkeenä. Surrealisteja kiinnosti tiedostamaton ja alitajuinen mielikuvitus, jota tavoiteltiin esimerkiksi erilaisilla automaattisilla sattumaa hyödyntävillä tekniikoilla sekä kirjallisuuden että kuvataiteen puolella.

– Olen suuri surrealismin ystävä. Näyttelytilasta löytyy sitaatti Magritten marraskuussa 1938 Antwerpenissa pitämästä La ligne de vie -luennosta, johon Amos Rexin Elämänviiva-näyttely pohjautuu. Sitaatti on mun mielestä puhutteleva: ”Surrealismi perää valve-elämälle samaa vapautta kuin minkä koemme unissamme.”

– Magritten tapa tutkia todellisuutta ja luoda maalauksissaan “syväyhteyksiä” on usein aika hykerryttävä. Teoksia tulkitessa tulee kyllä monenlaisia mielleyhtymiä ja tuntemuksia. Oletko jo löytänyt oman suosikkisi näyttelyn teoksista? Mulla on useampia, mutta jos joku pitää valita, niin sanon Le Modèle rouge eli Punainen malli, vuodelta 1953. Kolkko kivimuuri ja paljaat varpaat multaisessa maassa saavat kaipaamaan kenkien tarjoamaa suojaa ja lämpöä. Kengät ovat kuitenkin osa jalkaa. Maalaus on samaan aikaan hassunkurinen ja surullinen. Mielikuvat sinkoilevat moneen suuntaan, kuten kauhuelokuviin, erilaisiin kenkiin ja jalkoihin liittyviin fetisseihin sekä kenkämuotoiluun.

– Mun suosikkityö tässä näyttelyssä on Ilmatasanko, jossa suuri yksinäinen lehti seisoo maalauksen etualalla hallitsevana puuna taustallaan taivas ja vuoret. Se on tunnelmaltaan pysäyttävä. En tiennyt aiemmin teoksen taustasta, joka esitellään kuvatekstissä. Se lisää kuvan dramaattisuutta entisestään. Kuvateksti kuuluu näin: ”Ilmatasanko on maalattu toisen maailmansodan ensi tuntien aikana. Teoksessa toistuu lehti–puu -aihe, jonka Magritte esitteli jo vuonna 1935. Etualan muoto ja poikkeuksellisen huolellisesti toteutettu dramaattinen taivas tuottavat kontrastin, joka korostaa taivaanrannan eteen kohoavan ”puun” yksinäisyyttä. Maalauksen tunnelma epäilemättä heijastelee Euroopan silloisia kohtalon hetkiä.”

– Jännä, että meillä molemmilla oli yhtenä suosikkina myös teos Liekin paluu. Siinä on kuvattuna Fantômas, Magrittea jo lapsuudesta kiehtonut romaanihahmo, jonka seikkailuista tehtiin myös mykkäelokuvien sarja. Teostietojen mukaan Magritte on maalannut teoksen romaanin kansikuvan pohjalta korvaten mestaririkollisen kädessä olleen tikarin ruusulla.

– Monissa Magriten mainostöissä, joita hän itse kuvaili turhautuneena ”hullun hommiksi”, sanan ja kuvan yhteispeli vaikuttaa mun mielestä selkeältä ja onnistuneelta. 

– Sen ajan mainoskuvien tyyli näyttää omaan silmään varsin hienoilta, mutta ovathan ne aika kaukana Magritten omasta ilmaisusta ja ajattelusta. Mainostöillä ovat monet muutkin taiteilijat rahoittaneet taiteellisen työskentelynsä.

– Amos Rexissä samaan aikaan esillä ollut Studio Driftin jännittävä teos Drifter eli omaa oikukasta elämäänsä, eikä sitä pystytty näkemään.

– Siinä on yksi hyvä syy lisää tulla uudestaan! Rakennuskin on todella upea.

– Seuraavaksi meillä on blogissa vieraina Finlandia-palkittu Juha Hurme ja viime vuonna sarjakuvataiteen valtionpalkinnon saanut Kati Rapia, jotka kertovat kirjastaan Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki.

– Kiva päästä keskustelemaan heidän kanssaan sarjakuvakirjan tekemisestä!

© Tarusola