Vuosikatsauksessa 2023

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Viimeksi kun nähtiin Atskissa havahduttiin huomaamaan, että on taas tullut vuosikatsauksen aika. [Satu]

– Vuosi 2023 on tosiaan lopuillaan ja uusi edessä. Paljon kivaa ja kiinnostavaa on tullut taas kohdattua kielen ja kuvan muodossa. [Sini]

– Niinpä! Jotenkin sitä tässä kohtaa vuotta aina yllättyy iloisesti, kun pysähtyy hetkeksi ja lukee vuoropuheluitamme taaksepäin. Kiireessä kun niin monet hyvät hetket pääsee unohtumaan helposti. Onneksi ne löytyy aina tarvittaessa täältä meidän arkistosta. [Satu]

Tammikuussa oli puhetta Helmet-haasteista. Vuonna 2022 mä katsoin ainakin 47 haasteen elokuvaa ja lisäksi paljon leffahaasteeseen sopimattomia päälle. Sä urakoit lukuhaasteen, elokuvahaasteen ja pelihaasteen. Aika suoritus! Vilkaistiin silloin myös vuoden 2023 Helmet-haasteita. Itse en ole lähtenyt haasteisiin tänä vuonna. Sä varmaan olet taas urakoinut ainakin lukuhaasteen parissa? [Sini]

– Ne haasteet oli hauska tehdä, ja suurin osa niistä tuli kuin itsestään täyteen. Lukuhaaste ainakin, kun tulee luettua niin paljon muutenkin. Joo, olen taas suorittanut lukuhaasteen, ja siitä ja  muistakin kirjoista sekä uusista haasteista päästään puhumaan pian tulevan vuoden puolella. Helmikuussa meillä olikin ilo saada kuvataiteilija Hong Liu-Sertti vieraaksemme, ja sitten syksyllä päästiin yhdessä hänen näyttelyynsä. Mikä Hongin vaikuttavista töistä on tullut sun suosikiksi?  [Satu]

– Hongilla on paljon hienoja maalauksia. Yksi suosikeistani on helmikuun postauksessakin ollut Aino ja Väinämöinen vuodelta 2022. [Sini]

– Hongin tekniikka ja tyyli on todella puhuttelevia. On ollut ilo jutella Hongin kanssa lisää myös Suomenopettajat-lehden helmikuun numerossa ilmestyvää juttua varten. Ilo oli myös pelata sun kanssa Hyvillä korteilla maaliskuussa! [Satu]

– Kaikenlaista uuden testausta on tullut tehtyä. Siihen liittyen, uuden äärellä oltiin myös Värinää varhaiskasvatuksessa -hankkeessa, jossa tehtiin yhteistyötä Vantaan kuvataidekoulun, Vantaan musiikkiopiston ja Vantaan varhaiskasvatuksen kanssa. Vaikka toiminta toteutettiin jo edellisenä vuonna, oli meillä blogissa puhetta hankkeesta vielä huhtikuussa, kun hankkeen loppuraportti oli julkaistu.  [Sini]

– Hankkeesta olikin tosi mielenkiintoista kuulla sulta ja myös lukea jakamasi materiaali. Erityisesti revontulet ja ilotulitus marraskuun pimeydessä jäivät piristävinä mieleen. Piristystä saatiin myös Kevätlaitumella, johon oltiin tutustumassa toukokuussa. Tuliko sulla poimittua sieltä näyttelystä erityisiä vaikutteita? [Satu]

– Oli hienoa, miten taiteen saavutettavuutta oli ajateltu pienten ihmisten kannalta, sillä taide kuuluu kaikille. Myös kesäkuussa oltiin näyttelykäynnillä, mutta tällä kertaa Hämeenlinnassa. Oli kiinnostavaa tutustua monipuolisen kulttuuripersoonan taidekokoelmaan Vexi Salmi ja ystävät -muistonäyttelyssä. [Sini]

– Se oli antoisa maakuntamatka, ja näyttelyssäkin nähty rappiotaide puhutti pitkään. Varsinkin se sieltä löytynyt Rappiotaide-kirja. Apropoo kirjat, kesällä me vietettiin heinäkuussa myös hetki kirjavinkkien parissa. Oletko ehtinyt tarttua johonkin tarinaan sen jälkeen?  [Satu]

– En toistaiseksi ole tarttunut kirjavinkkeihisi, mutta luin vastikään Finlandia-palkintoehdokkaana olleen Iida Turpeisen Elolliset (S&S 2023), josta pidin kovasti.  [Sini]

– Hämärästi muistelin, että olisit lukenut sen Claudia Durastantin Tuntemani vieraat (suom. Taru Nyström, Kustantamo S&S, 2022). Sen myötä mä aktivoiduin taas viittomakielen äärelle ja yritän ottaa sitä vähän enemmän haltuun.  Elolliset onkin hieno ja voitti ansaitusti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon, vaikka muutkin ehdokaskirjat olivat tosi korkeatasoisia. Hyviä kirjoja ilmestyy sellaista tahtia, ettei aika tahdo millään riittää kaikkien lukemiseen. Onneksi löydettiin yhteistä aikaa elokuussa ja päästiin Vallisaareen perehtymään Helsinki Biennaaliin palveluvastaava Kiira Kivisaaren asiantuntevassa opastuksessa.  [Satu]

– Vallisaaren vierailu oli kiva, ja Kiiran opastuksella saari sekä biennaali sai ihan uusia ulottuvuuksia. Noita kuvia katsellessa voi muistella kesän lämpöä ja saaren maisemia. Hieman erilaisia maisemia käytiin katsomassa syyskuussa Tarvaspäässä, Paluu Keniaan -näyttelyssä. [Sini]

– Kyllä, sielläkin tuli paljon inspiroivia visuaalisia vaikutteita ja heräsi monia ajatuksia. Akseli Gallen-Kallelan Mount Kenya on viipyillyt pitkään verkkokalvoilla, ja näyttelytekstien menneen ajan henkeen kriittisen reflektoivasti suhtautuvaa otetta olen kaivannut muutamassa muussa näyttelykontekstissa. Oletko sä ehtinyt jo käsitellä opetuksessasi niitä asioita, joita näyttelyssä bongailit? [Satu]

– Vielä ei ole ollut tilaisuutta, mutta varmasti sopiva hetki tulee. Tätä opetusmateriaalia ja lukuvinkkejä tulee kerättyä koko ajan talteen tulevaa varten. Lukuvinkeistä puheen ollen, sun lokakuinen kirjamessukäyntikin poiki paljon hyviä sellaisia. Vähän harmittaa, etten itse ehtinyt messuille. [Sini]

– Olisi ollut kyllä tosi mukavaa, jos olisit päässyt tulemaan! Ne oli tosi intensiiviset mutta antoisat neljä päivää, joihin on tullut palattua monesti valmistellessani sitä juttua julkaistavaksi helmikuussa. Ja kiva, että kuitenkin ehdittiin marraskuussa yhdessä tankkaamaan väriä ja valoa Atskiin!  [Satu]

– Totta, se antoi tosiaan voimia ja iloa loppuvuoteen. Seuraava kielikuvakohtaaminen tapahtuukin sitten tammikuussa 2024. Millaisia odotuksia sulla on tulevalle vuodelle? [Sini]

– Odotan jo kovasti meidän visuaalista ja verbaalista vuoropuhelua uusien kiinnostavien aiheiden parissa. Hienoja näyttelyitä, kirjoja ja vierailijoita. Ja kunpa olisi enemmän kiireetöntä aikaa! Entäpä mitä toiveita sulla on?  [Satu]

– Kaikkea tuota mainitsemaasi ja paljon aikaa myös omalle luovuudelle. Palataan tähän kaikkeen ensi vuonna! [Sini]

– Kiitos kuluneesta vuodesta sulle, vierailijoillemme ja lukijoillemme! Luovaa ja onnellista vuotta 2024 kaikille! [Satu]

©Tarusola

Ukrainalaista kulttuuria kartoittamassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä maaliskuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Kiva nähdä näinä kurjina ja hurjina aikoina. [Satu]

– Hei, Satu! Maailma on tosiaan muuttunut sitten viime näkemän. [Sini]

– Taas yhtä konfliktia kurjemmaksi. Sota on aina hirveä, ja nyt kun se on niin lähellä Euroopassa, on tuntunut erityisen pahalta, vaikka kauempanakaan olevat kriisit eivät saisi unohtua. Tuli voimakas tarve tehdä jotain myös niiden kanavien lisäksi, joita pitkin osallistun yleensä katastrofeissa, kuten Suomen Punaisen Ristin katastrofirahasto ja Unicef.

Uskon lukemisen voimaan. Vaikkei lukemalla voi pysäyttää pommeja, ajattelen ja toivon optimistina, että kirjallisuus voisi välillisesti ennaltaehkäistä niiden laukaisemista. Lukemisen myötä lisääntyvä ymmärrys ja myötätunto voivat parhaimmassa tapauksessa olla tehokkaita lääkkeitä vihaa vastaan. Lähdin siis kartoittamaan suomennettua ukrainalaista kirjallisuutta ja olen nyt kirjoittamassa siitä toukokuussa julkaistavaa katsausta, josta on toivottavasti iloa ja hyötyä erityisesti niille, jotka haluavat oppia tuntemaan Ukrainaa. Haluaisitko kuulla muutamista tähänastisista löydöistäni? [Satu]

– Kiinnostavaa! Ukrainalainen kulttuuri on tosiaan ollut nyt esillä monella tapaa, olisi kiva kuulla sun löydöistä. Missä tämä katsaus toukokuussa julkaistaan? [Sini]

– Suomenopettajat-lehdessä. Siitä on itse asiassa tulossa osa juttusarjaa nimeltä Kirjallisuutta kriisialueilta, joiden seuraavat osat käsittelevät muun muassa Afganistaniin, Somaliaan ja Syyriaan liittyvää kirjallisuutta. Intohimoisena lukijana mun oli todettava, että Ukrainan kirjallisuus oli yleisen kirjallisuustieteen aineopinnot suorittaneellekin ja maailmankirjallisuutta opettaneellekin aika lailla täydellinen terra incognita. Mieleeni ei tullut ainuttakaan ukrainalaista kirjailijaa, vaikka jostain muistini kätköistä onnistuin kaivamaan hämärän muistikuvan siitä, että Nikolai Gogol taisi olla ukrainalaissyntyinen. Muita tietoja ei mielessäni ollutkaan, kun päätin lähteä kartoittamaan asiaa erityisesti pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kirjastoverkko Helmetin tietokantaa sekä Turun ja Helsingin yliopistojen kirjastojen lainausmahdollisuuksia hyödyntäen. Lopulta jouduin tekemään myös pari kierrosta muutamassa nettiantikvariaatissa. Halusin lukea jokaisen kirjan, jonka löydän. Onko sulla ollut ukrainalaisia lukukokemuksia tai muuta kosketuspintaa ukrainalaiseen tai Ukrainaan liittyvään kulttuuriin? [Satu]

Eino Leinon Terve Ukraina Virtuaalikuoron laulamana

– Täytyy myöntää, ettei kovinkaan paljoa. Ukrainalaisen taiteilijan Maria Primatšenkon (1908–1997) ihastuttavat, värikkäät maalaukset tulivat minulle tutuksi Marimekon Metsänväki-kuosin plagiointikohun myötä. Oli surullista lukea, että useita hänen maalauksiaan on tuhoutunut taisteluiden aiheuttamassa tulipalossa. Myös Hasselblad-palkitun valokuvaajan Boris Mikhailovin kuvia on ollut esillä Helsingissä useaan otteeseen. Lukukokemukseni ovat kuitenkin enemmänkin Ukrainaan sijoittuvia tarinoita. Ehkä pääsen korjaamaan asian sun vinkkien myötä. [Sini]

– En ollut varautunut siihen, että kirjallisuudenkartoitustehtävä olisi niin vaikea. Suomessa on nimittäin julkaistu varsin vähän ukrainalaista kirjallisuutta. Niinpä laajensin näkökulmaa, ja se on nyt enemmänkin ”Ukrainaan liittyvää suomenkielistä kirjallisuutta etsimässä”. [Satu]

– Millaista Ukrainaan liittyvää kirjallisuutta löysit? [Sini]

– Löysin kirjoja, jotka on kirjoitettu etupäässä venäjän, englannin tai saksan kielillä mutta myös ukrainaksi. Ukrainankielistä kirjallisuutta on toistaiseksi suomennettu aika vähän. Keskeinen ukrainalaisen kirjallisuuden suomentaja on Eero Balk, joka on luemma opiskellut Kiovan yliopistossa. [Satu]

– Aivan, Eero Balk on tuttu nimi. Mistä luulet, että tämä puute johtuu? Ehkä tähän puutteeseen herätään ja tulevaisuudessa saamme lukea suomeksi enemmän ukrainalaisten kirjailijoiden tuotantoa. [Sini]

– Vaikea sanoa. Jostain syystä Ukrainan kirjallisuus ei ole kiinnostanut Suomessa, mutta nyt koko maan tunnettuus on lisääntynyt surullisen kuuluisalla tavalla. Aika monet löytämistäni kirjailijoista ovat syntyneet Ukrainassa mutta muuttaneet jo varhain muualle – tai ”omaavat ukrainalaiset sukujuuret”. Esimerkiksi saksankieliseltä ja englanninkieliseltä alueelta ukrainalaista kirjallisuutta löytyy enemmän. [Satu]

– Millaisia kirjoja siis löysit? [Sini]

– Löysin ja luin yhteensä parisenkymmentä teosta. Ensimmäinen esimerkki voisi olla vuonna 2015 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen valkovenäläisen Svetlana Aleksijevitš Tsernobylista nousee rukous (suom. Marja-Leena Jaakkola) Aleksijevitš on syntynyt Ukrainassa, ja hänellä on ukrainalainen äiti ja valkovenäläinen isä. Hän asuu Valko-Venäjällä ja kirjoittaa venäjäksi, kuten on kirjoittanut myös teoksensa Tšernobylista nousee rukous. Siihen on koottu Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden kokeneiden tarinoita, joita kertovat muun muassa ydinvoimalan työntekijät, pelastushenkilökunta, heidän omaisensa, tavalliset valkovenäläiset, jotka Ukrainan rajan lähellä asuvina joutuivat voimakkaan säteilyn kohteiksi pahimmilla tuhoalueilla. Teos on rankka, järkyttäväkin mutta myös vaikuttava lukukokemus. [Satu]

– Tosiaan, raskas aihe. Vaikka onnettomuudesta on paljon aikaa, uutisointi on jäänyt vahvasti mieleen lapsuudesta. [Sini]

– Tuohon samaan Tšernobyl-aiheeseen liittyy tämä Johanna Aulénin sarjakuvakirja Tšernobylin koirat, joka kuvaa ja dokumentoi ydinvoimalaonnettomuuden ja sen seuraukset sekä ihmisille että eläimille – kirjan nimen mukaisesti keskeisiä ovat koirat. [Satu]

– Tämä onkin juuri ilmestynyt. En ole vielä ehtinyt tutustua, mutta on jo lukulistalla. Ehditkö jo itse lukea sen? [Sini]

– Kyllä. Se on informatiivinen ja sen kuvat jännittäviä. Kuulisin todella mielelläni sun mielipiteen niistä joskus. Voin suositella myös Katja Petrovskajan teosta Ehkä Esther (suom. Ilona Nykyri). Petrovskaja on syntynyt Ukrainassa ja asunut vuodesta 1999 Saksassa. Hän kirjoittaa saksaksi. Ehkä Estherin mosaiikkimaisista kertomuksista rakentuu Petrovskajan suvun tarina. Kirjan mun mielestä hienoimpia kohtia ovat viidennessä Babi Jar -nimisessä luvussa sijaitsevat Kävelyretki ja nimikkokertomus Ehkä Esther. Tämäkään kirja ei ole mikään piristävä viihdyttäjä mutta tärkeää luettavaa. [Satu]

– Hyvä tietää, pistetään tämäkin muistiin. [Sini]

– Tyyliltään vähän kevyempää lukemista on Traktorien lyhyt historia ukrainaksi, vaikka myös siinä käsitellään osittain riipaiseviakin ihmiskohtaloita. Kirjan kirjoittaja on Marina Lewycka, jonka kerrotaan olevan ”ukrainainalaista syntyperää”. Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (suom. Vesa Suominen) kertoo monimutkaisista perhesuhteista. Kertojan vanha ukrainalainen leskeksi jäänyt isä menee naimisiin ukrainalaisen Valentinan kanssa, jotta Valentina voisi jäädä Isoon-Britanniaan poikansa kanssa. Tarinassa vilahtelee 2000-luvun Ukrainan lisäksi muistoja menneistä ajoista, ja isän kirjoittama historiallinen traktorikatsaus kulkee mukana matkassa. Kirjan sävy on välillä haikea, välillä niin hauska, että lukiessa hymyilytti monta kertaa. Jos ehtii lukea vain yhden Ukrainaan liittyvän romaanin, tämä voisi olla se. [Satu]

– Ukrainalainen traktorimies onkin noussut meemien kautta yhdeksi Ukrainan vastarinnan symboliksi. [Sini]

– Joo ja sen symboliikan syntyyn vaikuttaneisiin valokuviin ja videoihin liittyy myös mielenkiintoisia keskusteluja kuvalähteiden tarkistamisesta ja faktantarkistuksesta sekä niiden vaikeudesta sodassa ylipäänsä. Entä onko Sofi Oksasen Koirapuisto sulle tuttu? Siinä kuljetaan eri aikatasoissa ja maissa, erityisesti sekä Suomessa että Ukrainassa, ja se tarttuu kiinnostavasti monia kysymyksiä herättävään hedelmöityshoitobisnekseen. [Satu]

– Kyllä, sen olen lukenut ja pidin kovasti. [Sini]

– Tietokirjapuolella Johannes Remyn Ukrainan historia tarjoaa kattavan katsauksen maan vaiheisiin. Se on erittäin yksityiskohtainen ja välillä hieman raskaslukuinen mutta suositeltava, jos haluaa oppia Ukrainan vaiheista paljon. Juha-Antero Puistolan ja Johanna Suhosen Itä-Ukraina puolestaan raportoi Ukrainan 2014 alkaneesta sodasta. Voisin mainita vielä yhden Ukrainan historiaan keskittyvä tietokirjan. Se on Anne Applebaumin Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa (suom. Antero Helasvuo). [Satu]

– Entä kuuluuko sun kirjallisuuskatsaukseen myös lastenkirjallisuutta? [Sini]

– Huhtikuussa ilmestyy Eero Balkin suomentamana ukrainalaisen Larysa Denysenkon lastenkirja Maja ja ystävät. Kustantaja Tammi on luvannut ohjata kirjasta saadut tulot Suomen Unicefille Ukrainan lasten hyväksi. Siihen voitaisiin perehtyä tarkemmin sen ilmestyttyä, ja silloin voisin antaa lisää vinkkejä muistakin löytämistäni Ukrainaa käsittelevistä kirjoista ja sitten lopulta sen valmiin artikkelini sulle luettavaksi, kun se on ilmestynyt. [Satu]

– Odotan jo innolla, että pääsen tutustumaan Majaan ja ystäviin. Kirjan on kuvittanut ukrainalainen Masha Foya. [Sini]

– Se tuntuukin valopilkulta useiden synkkien Ukrainaa käsittelevien kirjojen joukossa, vaikka siihenkin tai enemmänkin kirjailijan kokemaan liittyy kaikenlaista painolastia. [Satu]

– Oletko muuten käynyt viime aikoina keskustakirjasto Oodissa? Siellä on esillä Yellow & Blue – kuvituksia Ukrainasta. Digitaalinen näyttely on toteutettu yhteistyössä Kuvittajat ry:n kanssa. Näyttelyä kuvataan seinätekstissä näin: “Minkälainen maa Ukraina oli ennen sotaa? Ukrainalainen kuvittajaryhmä Pictoric teki pari vuotta sitten kokoelman julisteita joissa he kuvasivat maansa ihmisiä, paikkoja ja erikoisia tapoja. Digitaalinen näyttely on 36 kuvittajan rakkauskirje Ukrainalle: Kahvia lipitteleviä kiovalaisia hipstereitä, koteja joissa seinäkoristeena on matto, Hopak-tanssijoita, harmaita betonilähiöitä, Marshrutka-busseja, värikkäästi koristeltuja portteja, maailman pisin trolley-bussireitti ja ydinonnettomuusalue jonka luonto on ottamassa takaisin.” Näyttelyn katalogi löytyy Kuvittajat ry:n sivuilta. [Sini]

– Tuo kuulostaa kiinnostavalta. Onko toteutus onnistunut? Entä mihin asti näyttely jatkuu? [Satu]

– Tässä muutama kuva. Mielestäni on digitaaliseksi näyttelyksi onnistunut. Näyttely jatkuu 10.4. asti.

Ukrainalaisiin valokuvaajiin taas pääsee tutustumaan Valokuvataiteen museon verkkonäyttelyssä Suloinen Ukraina. Näyttely esittelee ukrainalaisten nykykuvaajien töitä. Näyttelyn kuraattori on Kateryna Radchenkon, ja mukana on kahdeksan nykykuvaajaa Maxim Dondyuk, Yulia Kysilin, Yana Kononova, Rita Niki, Olena Morozova, Ira Lupu, Olia Koval, ja Kristina Sagirova. Museon sivuilla todetaan: “Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 uhkaa myös kulttuurin olemassaoloa. Sota ei ole vain inhimillistä kärsimystä, vaan sotaa ihmisiä ja heidän kulttuuriaan, kieltään ja vapauksiaan vastaan. Nuoret ukrainalaiset valokuvaajat ovat kasvaneet vapaassa maassa, jossa on ilmaisunvapaus. Mitä olisi valokuvaajan työ ilman sitä?” [Sini]

– Vaikuttavia kuvia, jotka herättävät mussa tunteita laidasta laitaan, iloa, pelkoa, kauhua ja ihailuakin. Mitä mieltä sä olet kuvista? [Satu]

– Kyllä, vaikuttavia, ajatuksia herättäviä ja keskenään erilaisia kuvia. Mieleen jäi etenkin Maxim Dondyukin vahvasti latautuneet kuvat vallankumouksesta rinnastettuna autioon ja rauhalliseen kuvaukseen sodan jäljistä. Myös Sanomatalossa on valokuvanäyttely, Ukraina ajatuksissamme, 6.4. asti [Sini]

– Muuten, mitä tehtäisiin ensi kuussa? [Satu]

– Nyt on auennut tai aukeamassa paljon kiinnostavia näyttelyitä. Kiinnostaisiko käydä vaihteeksi vuoropuhelua kuvataiteen parissa? [Sini]

– Todella mieluusti! [Satu]

©Tarusola, palluran raidat Tim Mossholder, Pexels

Vuosikatsauksessa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Taas ollaan siinä vaiheessa vuotta, että on päiviteltävä, mihin aika oikein syöksyy! [Satu]

– Hei vaan, Satu! Uusi vuosi on tosiaan tuloillaan. Tämä kulunut vuosi on ollut vähän sellainen “Päiväni murmelina” -kokemus. [Sini]

– Onneksi monet mukavat tekemämme asiat löytyvät dokumentoituina täältä blogista. Varsinkin näin korona-aikana muistot voivat puuroutua yhdeksi mössöksi, kuten juuri hiljattain Hesarin osuvassa kirjoituksessa muistutettiin. Blogille vuosi 2021 olikin erityinen, sillä keväällä päästiin juhlistamaan sen 5-vuotissynttäreitä! [Satu]

– Aika hienoa, viisi vuotta kohtaamisia on tallessa blogissa. Ehkä näin vuoden viimeisinä päivinä voisi muistella taas kulunutta vuotta blogin kautta. [Sini]

– Joo! Mitkä nostaisit omiksi vuoden 2021 kohokohdiksesi? [Satu]

– Sain keskittyä viime kesän taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn valmistamiseen. Oli hienoa maalata kaikessa rauhassa ja asettaa syyskuussa maalauksia esille pitkästä aikaa. Siitä jäi blogiinkin muistoksi Tarusolan ihanan TET-harjoittelijan tekemä haastattelu. [Sini]

– Tämä vuosi olikin myös siinä mielessä jännä, että meillä oli tosiaan parin viikon ajan TET-harjoittelija, jonka vastuulla oli tuon lokakuun postauksen lisäksi myös marraskuun postaus. [Satu]

– Entä millaisia on sun vuoden kohokohdat, Satu? [Sini]

– Mulla oli taas tekstientäyteinen vuosi, mikä oli kyllä antoisaa. Omien tekstien lisäksi tuli luettua aika paljon. Se näkyi blogissakin muun muassa kirjasuosituksina. Suoritin taas Helmetin vuoden 2021 lukuhaasteen, ja siitäkin jäi kaikkea kivaa muistoihin. Otin käyttöön myös lukupäiväkirjan, johon kirjaan kaikkein kirkkaimmat kirjahelmet. [Satu]

– Kirjasuosituksiisi olenkin tarttunut mahdollisuuksien mukaan. Toivottavasti saadaan niitä blogiin myös tulevana vuotena. [Sini]

– Hienoa! Vinkkaan oikein mielelläni lisää jatkossakin! Kaunokirjallisista kuvailuista syntyi myös tämä sun tekemä upea kuva Jerisjärven jäältä. [Satu]

– Kuvailu herätti tosiaan vahvoja mielikuvia, jotka erityisesti nyt taas pakkassäässä ulkona liikkuessa nousevat mieleen. [Sini]

– Valokuvaukseen tuli uppouduttua jonkin verran, ja varsinkin ulkosaariston vaikuttavat maisemat olivat puhuttelevia jopa marraskuussa. [Satu]

– Hienoja kuvia muuten! Etenkin majakat on tosi inspiroivia. Sun valokuvia luonnosta ollaan saatu ihailla myös monissa blogin loppukuvissa. Oletko ehtinyt kuvaamaan kauniita pakkaspäiviä? [Sini]

– Kiva kuulla, kiitos! Nyt on olleet näpit vähän jäässä pakkasessa, mutta aion mennä taas keväthangille auringonpaisteen lisääntyessä. Oli muuten mukavaa saada taas vieraita blogiin, kuten elokuussa Päivi Pekanheimo, jonka kanssa juttelin Naantalin Kirjajuhlista. [Satu]

Päivi Pekanheimo ja Kati Outinen

– Mulla taas oli syyskuussa vieraana työpari Petra Streng ja Tiina Kokkoniemi. He kertoivat Pekka Strengin sanat – ja sanojen jäljet -nimisen teoksen synnystä ja siitä, miten he päätyivät keräämään tarinoita yhdeksältä mielenkiintoiselta taiteilijalta, joihin Pekka Strengin musiikki on jättänyt jälkensä. [Sini]

Petra Streng ja Tiina Kokkoniemi

– Entäpä mitä kaikkea voitaisiin tehdä vuonna 2022? [Satu]

– Mahdollisuuksien mukaan olisi taas kiva tarttua kaikkeen ajankohtaiseen kulttuuritarjontaan. Alkuvuoden perinteisissä tapahtumissa onkin vähän muutoksia, kun Educa-messut on siirretty koronatilanteen takia vuoteen 2023. LUX Helsinki järjestetään mutta turvavälein ja pienin muutoksin. Testaisin tietysti myös innolla kaikkia yhteisiä harjoituksia ja tehtäviä, jos sellaisia tulee vastaan. Olen ollut viime syksystä mukana kiinnostavassa taidekasvatushankkeessa, josta voisi puhua enemmän keväällä. [Sini]

– Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta! Mun toivelistalla ykkösaiheena olisi luovuus. Meillä oli kivoja suunnitelmia vuoden 2021 loppupuolelle luovuuden tiimoilta, mutta korona sotki taas ne. Jospa päästäisiin toteuttamaan ne vuoden 2022 aikana. Voisin myös jossain vaiheessa kertoa kokemuksistani Kirjoittajaklubi-nimisestä kirjoittajasivustosta, johon tutustuin vuonna 2021. Aion myös suorittaa taas Helmetin ajankohtaisen lukuhaasteen ja voisin jossain vaiheessa vinkkailla lukumatkan varrelle sattuneista kirjallisista täysosumista. Samalla haastan kaikki Helmetin vuoden 2022 lukuhaasteeseen! Helmetin sivuilta löytyy myös muita mukavia haasteita. [Satu]

– Kiitos taas haasteesta ja blogiyhteistyöstä! Suunnitellut luovat projektit toteutetaan ehdottomasti ensi vuonna. Kirjavaa ja kulttuurintäyteistä vuotta 2022, Satu! [Sini]

– Kiitos samoin, Sini! Ja kulttuurintäyteistä vuotta 2022 myös kaikille lukijoillemme! [Satu]

©Tarusola

Leffoja ja kirjoja vinkkaamassa

TET-harjoittelija Suvin vinkkaukset eräänä marraskuun lopun päivänä

– Valitsin TET-harjoitteluni aikana muutamia näkemiäni elokuvia ja lukemiani kirjoja vinkattaviksi leffoista ja kirjoista riemuitseville:

Leffat

The Green Knight

Elokuva kertoo tulevasta ritarista Gawainista, jolla ei ole kaikkea aivan hallussa. Elokuvan päätarina on Gawainin matka ja sen haasteet. Tämä ei ole klassinen ritaritarina, joten en suosittele elokuvan katsomista ritarimeininki mielessä.

Elokuvan tarina lähtee käyntiin, kun joulujuhliin astelee vihreä ritari, jolla on haaste mielessä. Haaste kuuluu näin: Haasteen hyväksyneen pitää iskeä vihreätä ritaria kerran, ja tasan vuoden päästä vihreä ritari iskisi haastajaa täysin samalla tavalla ja voimalla. Gawain ottaa haasteen vastaan ja iskee ritarilta pään irti, minkä jälkeen ritari nostaa päänsä maasta, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja poistuu muistuttaen Gawainia vuoden päästä toteutuvasta kohtalosta. 

Vuosi kuluu nopeasti ja Gawainin on aika lähteä matkaan, joka on epäonnistumisien mahtava matka.

Mielestäni elokuvassa on panostettu enemmän musiikkiin ja maisemiin kuin tarinaan, mikä on ymmärrettävää, kun ottaa huomioon, että elokuva perustuu 1300-luvun legendoihin. Tarinan yksityiskohdat ovat aika vapaasti tulkittavissa, joten suosittelisin elokuvaa omien tulkintojen faneille.

Arvioni 3,5/5

Dyyni

Elokuva perustuu Frank Herbertin 1960-luvulla kirjoittaman tieteisfiktiokirjasarjan ensimmäiseen osaan. Elokuva kulkee hitaasti ohjaajan auteur-tyylin saatossa. Jos elokuva menestyy ja saa jatko-osia, uskon, että sarjasta voisi tulla uusi Star Wars. 

Atreides-klaani saa keisarilta tehtäväksi aavikkoplaneetta Arrakiksen hallitsemisen ja arvokkaan aineen keräämisen. Harkonnen-klaani ei pidä tästä muutoksesta, sillä he ovat olleet planeetan hallitsijoita aikaisemmin ja tämä aine on suuri tulojen lähde. He tajuavat, että planeetalla ei ole valvontaa, joten he päättävät tuhota Atreides-klaanin, kun muut eivät pääse auttamaan. Mutta onnistuuko suunnitelma?

Suosittelen elokuvaa hitaasti etenevän ja eeppisiä kohtauksia sisältävän scifin faneille. 

Arvioni 4/5

Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings  

Marvel Cinematic Universen (MCU) uusi sankari on saapunut. Tämä elokuva sisältää tietoa kiinalaisesta kulttuurista ja uskomuksista. Elokuvalla oli suuri budjetti, ja se näkyy – tämä elokuva sisältää useita visuaalisesti suurenmoisia kohtauksia. 

Kotoa karannut Shang-Chi palaa Kiinaan saatuaan siskoltaan kortin, mutta sisko ei ollutkaan lähettänyt korttia. Lähettäjä nimittäin oli heidän isänsä, jolla on suunnitelma heidän kuolleen äitinsä pelastamiseksi. Se ei kuitenkaan ehkä ollut yhtä hyvä idea kuin miltä se vaikutti. Sekalainen sakki lähtee tapaamaan mystisen äidin sukua, ja siitä vasta toimintaspektaakkeli syntyykin!

Suosittelen MCU:n faneille sekä toimintaelokuvien napostelijoille, mutta älä huoli, elokuvassa on myös huumoria.  

Arvioni 4,8/5

Jungle Cruise

Tämä elokuva on aivan oppikirjan mukainen viidakkoseikkailuelokuva ilman suuria yllätyksiä lukuun ottamatta sitä, että perinteitä rikotaan, kun seikkaileva päähenkilö on nainen, tohtori Lily Houghton.

Kyseinen tohtori Lily Houghton haluaa lähteä löytöretkelle tuodakseen viidakosta saatavan ihmelääkkeen Englantiin. Koska ihmelääke on myyttisenä tarinana pidetyn puun terälehti, hän ei saa avustusta tiedeyhteisöltä. Hän päätyy varastamaan tarvittavat esineet matkaa varten, mutta suututtaa samalla saksalaisen prinssin ja lähtee matkaan veljensä kanssa. Viidakkokaupunkiin saavuttuaan hän palkkaa oppaan, jolla on salaisuus. Porukka lähtee vaaralliselle jokilaivamatkalle, jolta ei puutu vauhtia eikä vemmellystä. 

Suosittelen elokuvaa viidakkoelokuvista nauttiville. 

Arvioni 4,25/5

Kirjat

Marc-Uwe KlingQualityland (Like, 2021), suomentanut Sanna Van Leeuwen

Kirjassa eletään yhteiskunnassa, jossa algoritmit tuovat paketteja ennen kuin edes ehdit tilata ja tajuta tarvitsevasi niitä. Ihmisarvosi määritellään RateMe-sovelluksen tasolla, joka lasketaan esimerkiksi luovuuden, asuinalueen ja elinajanodotteen mukaan. Jos tasosi on alle 10, olet erittäin vähäarvoinen. Korkeampiarvoiset ihmiset voivat esimerkiksi vaihtaa liikennevalon väriä tai kutsua julkisen ajoneuvon paikalle. Asukkaiden sukunimet tulevat heidän vanhempiensa töistä.

Kirjan päähenkilö on Peter Työtön, jolla ei mene aivan ideaalisesti elämässä. Pääjuoni lähtee käyntiin, kun Peter saa tuotteen, jota hän ei halunnut. Hän haluaa palauttaa sen, mikä vie tässä kyseisessä yhteiskunnassa enemmän voimia kuin mihin lukija on tottunut.

Mielestäni kirja tuo uniikin määrän tulevaisuuden teknologiaa maailmaansa. Usein muissa tämänkaltaisissa teoksissa keskitytään yhteen teknologiseen erikoisuuteen, esimerkiksi puolisonlöytämisalgoritmeihin. Tämä kirja kuitenkin sisältää useita teknologian elementtejä, mikä synnyttää uskottavamman futuristisen teknologiaympäristön.

Arvioni 4,5/5

Ernest Cline, Ready Player One (Random House, 2011)

Kirja eroaa vuoden 2018 elokuvasta erittäin paljon, joten kirjan lukeminen
tuntuu uudelta kokemukselta. 

Kirja tapahtuu lähitulevaisuudessa, jossa ihmiskunta viettää suurimman osan ajastaan
virtuaalitodellisuuspeliuniversumissa. Siellä lähes kaikki on mahdollista. Pelissä
järjestetään suuri aarrejahti tekijän kuoleman vuoksi, ja voittaja perisi pelin
ja sitä tehneen firman omaisuuden. Aarrejahdissa tehtävänä on etsiä kolme
avainta sekä porttia, jotta pääsisi kultaisen munan luokse. Jahdissa ei ole
tehty yhtään edistystä vuosiin, kunnes päähenkilö Wade Watts saa vinkeistä
kiinni ja lähtee ratkontavauhteilulle kasaten itselleen eritaustaisista
ihmisistä koostuvan tiimin. Siitä legendaarisen seikkailun portit avautuvat.

Arvioni 5/5

Adrienne Tooley, Sweet & Bitter Magic (Margaret K. McElderry Books, 2021)

Kirjan tapahtumat sijoittuvat tyypilliseen keskiajan fantasiamaailmaan. Kuningaskunnassa riehuu maaginen rutto, joka aiheuttaa muistinmenetystä. Sille ei ole parannuskeinoa. Kun taikayhteyttä piilotelleen tytön isä on sairastunut tähän tautiin ja hänen hoitamisensa käy aivan liian vaivalloiseksi, tyttö päättää lähteä tuhoamaan sairautta kirotun mustan magian käytöstä tuomitun noidan kanssa.

Mielestäni kirja on hyvä, ja nautin sen lukemisesta. Suosittelen sitä enemies to lovers -tarinoista pitäville.

Arvioni 4,5/5

Elina Rouhiainen, Väki 1: Muistojenlukija (Tammi, 2017)

Tämä kirja on trilogian ensimmäinen osa. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat nykyajan Suomen pääkaupunkiseudulle. Tyttö, jolla on kyky varastaa muistoja, saa selville, että hänen ja hänen lapsuudenkaverinsa lisäksi on myös muita, joilla on samankaltaisia kykyjä. Kun hän etsii kyvyistään lisää tietoa, Väki-niminen järjestö lähtee jahtaamaan häntä ja hänen ystäviään.

Suosittelen jonkin sortin vaihtoehtoisen maailman faneille, sillä maailma on muuten täysin samanlainen kuin meidän lukuun ottamatta muutamien ihmisten voimia.

Arvioni 3,75/5

Iloisia luku- ja katseluhetkiä sekä mukavaa loppuvuotta!

© Tarusola

Kesäpuuhissa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä heinäkuun lopun päivänä

– Hei Satu, mitä olet puuhaillut näissä heinäkuun helteissä? [Sini]

– Olen yrittänyt olla luonnonhelmassa niin paljon kuin mahdollista ja hakea viilennystä järviveden raikkaudesta. Entäpä sä, Sini?  [Satu]

– Aika on kulunut pääosin työhuoneella maalaushommissa, mutta olen päässyt tekemään myös muutamia lyhyitä kesäreissuja. Taas on ollut kiinnostavia kesänäyttelyitä paljon tarjolla. Viime kesänä moni tapahtuma oli peruttu, mutta tänä kesänä on onneksi pystytty järjestämään vähän enemmän kulttuuritapahtumia. [Sini]

– Missä kaikkialla olet ehtinyt käymään? [Satu]

– Yksi näistä vuodella siirtyneistä näyttelyistä on Mäntän kuvataideviikot, joiden kuraattorina toimi Anna Ruth. Näyttelyn teema on Erehtyminen / To Err Is Human. Mukana on 47 taiteilijaa ja taitelijaryhmää. Pekilon tilat tarjoavat kiinnostavat puitteet, joita on tänäkin vuonna hyödynnetty hienosti. Orgaaniset muodot ja luonto olivat mukana näyttelyn monissa teoksissa. Niistä jäivät mieleen erityisesti Mayumi Niiranen-Hisatomin Elävä ryijy 2 -teos ja Jonna Suurhaskon BIOS4-teos. Näyttelystä löytyi myös uutta teknologiaa, robotiikkaa ja tekoälyä hyödyntäviä teoksia. Esimerkiksi Sami Lukkarisen ja Roope Mokan teoksessa näyttelyn yleisöä osallistettiin näin: Unelma ihmisestä -teoksessa Lukkarinen ja Mokka kutsuvat meitä auttamaan tekoälyä. Tekoälyllä on kaksi ongelmaa: emme ymmärrä sitä ja se näkee vain, mitä sille näytetään. Ongelmistaan huolimatta se tulee hallitsemaan maailmaa. Siksi Lukkarinen ja Mokka haluavat auttaa tekoälyä tulemaan paremmaksi, paremmaksi unelmaksi ihmisestä. Voit luovuttaa teokselle omia julkaisemattomia selfie-kuviasi ja auttaa näin tekoälyä luomaan rehellisemmän kuvan ihmisestä.” Lahjoittamastani selfiestä tekoäly muokkasi oheisen kuvan. Rehellisesti sanottuna en tiedä, johtuuko kuvan lahjoittaminen juurikaan halusta auttaa tekoälyä vai enemmänkin uteliaisuudesta nähdä oma selfie tekoälyn muokkaamana muotokuvana. [Sini]

– Kiinnostava konsepti. Tuosta kuvasta en kyllä tunnista sua lainkaan. [Satu]

– Mäntässä Serlachius-museo Göstassa kävin myös Banksy. A Visual Protest –näyttelyssä. Henkilöllisyytensä salaavan, maailman kuuluisimman katutaiteilija museonäyttely herätti ristiriitaisia tunteita johtuen Banksyn kriittisesta suhtautumisesta museoihin, gallerioihin ja ns. taidemaailmaan. Maailmalla kiertää useita Banksy-näyttelyitä, joita taiteilija ei ole ollut tekemässä. Näitä näyttelyitä Banksy listaa kotisivuillaan. Katutaiteen asiantuntijan Gianni Mercurion kuratoiman näyttelyn on tuottanut Milanon Mudec-museo. Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen on kertonut, ettei Banksy pyynnöstä huolimatta halunnut osallistua tämänkään näyttelyn tekemiseen, siksi näyttelyn ajaksi päätettiin poistaa sisäänpääsymaksu ja nimen yhteydessä lukee “unauthorized” – auktorisoimaton. Näyttely tarjosi kuitenkin hyvän katsauksen Banksyn taiteeseen, sen yhteiskunnalliseen kritiikkiin ja ajan kulttuuri-ilmiöihin. [Sini]

– Banksy on kyllä kiehtova hahmo, jonka Girl with Balloon on piirtynyt ja vaikuttanut miljooniin mieliin. [Satu]

– Ensimmäistä kertaa järjestetty Helsinki Biennaali Vallisaaressa oli tietysti myös yksi kesän pakollisista kohteista. Nettisivujen mukaan biennaali “esittelee 41 kuvataiteen huippua sekä Suomesta että maailmalta. Taidetta voi löytää niin vanhan tykkitien varrelta kuin ruutikellareista ja tyhjilleen jääneistä asuinrakennuksistakin. Nähdään taiteen aarresaaressa!” Aarresaareksi se tosiaan osoittautuikin. Oli hauska tutkia teosten lisäksi myös monia historiallisia paikkoja, jotka oli otettu näyttelytiloiksi. Voin kuvitella, ettei näyttelyn tuotanto ole ollut niitä helpoimpia. En ollut käynyt Vallisaaressa aikaisemmin, joten taiteen lisäksi myös saareen tutustuminen oli elämys. Pientä ahdistusta herättivät täydet lautat ja pitkät jonot, mutta itse näyttelyssä koronaturvallisuus oli hoidettu mallikkaasti. Tämä tietysti vaikutti myös siihen, että useiden teosten eteen kasautui pitkiäkin jonoja. Ilman jonojakin näyttelyssä olisi ollut yhdelle päivälle aika paljon nähtävää. Tuntui, että paljon tuli päivän aikana koettua, vaikka jokaista teosta ei ehtinyt jonottaa. Osa teoksista ei myöskään ollut koettavissa kuin tiettyinä aikoina. Yritän siis palata saarelle vielä uudestaan. Voimakkaimman tunnekokemuksen herätti Janet Cardiff & George Bures Millerin ääni-installaatio FOREST (for a thousand years…) Vallisaaren Lehmuskujan tuntumassa. Tuntui, että hetki oli teokselle juuri täydellinen. Aurinko tuikki puiden latvuksissa, pieni tuulenvire liikutteli lehtiä ympäristön lehmuksissa ja lehtien kahina sekoittui vaikuttavaan teokseen. Aleksanterinpatterin sisätiloihin ja piha-alueelle oli sijoitettu usean taiteilijan teoksia ja näyttelypaikkana se oli todella vaikuttava. Suosittelen siis Helsinki Biennaaliin tutustumista, jos et ole vielä käynyt. Ehkä arkena jonoja on vähemmän ja lautassakin on enemmän tilaa. [Sini]

– Hieno hetki lehmusten katveessa. Olenkin kuullut paljon Biennaalista. Mainiota, että pääsit sinne. Mulla lukeminen ja valokuvaaminen ovat limittäytyneet kesäpäivien katveessakin tiiviisti sekä työhön että vapaa-aikaan. Haluaisitko kuulla lukemistani kirjoista, jotka ovat tehneet muhun vaikutuksen tänä kesänä? [Satu]

– Totta kai! [Sini]

– Jee! Tämä yhdysvaltalaiskirjailija Jason Reynoldsin Minuutin mittainen ikuisuus -runomuotoinen romaani (Otava, 2021, suomentanut Niko Toiskallio) on luokiteltu nuortenkirjaksi, mutta sillä on paljon annettavaa myös aikuiselle. Kirja kertoo 15-vuotiaasta Willistä, joka kasvaa keskellä väkivallan kierrettä. Yhden hissimatkan aikana hän joutuu pohtimaan ja tekemään valintoja: jatkaako samalla väkivallan viitoittamalla tiellä kostosta toiseen vai katkaistako kierre. Väkevä ja koskettava tarina herätti mussa myös vahvoja visuaalisia mielikuvia ja muita tuntemuksia, kun eläydyin päähenkilön savunkatkuiseen kamppailuun ahtaassa hissikopissa. [Satu]

– Miten runomuoto sun mielestä toimi? [Sini]

– Hyvin. Säkeet ovat usein lyhyitä ja iskeviä, ja niitä lukiessa voi kuulla päähenkilön lausuvan niitä eri intensiteetillä spoken word -hengessä. Uskoisin, että se voi imaista äärelleen myös nuoren, joka ei yleensä lue niin paljon. Säeromaaneita onkin erityisesti nuortenkirjallisuudessa ilmestynyt viime vuosina enemmän kuin ennen, esimerkiksi Elizabeth Acevedon Runoilija X on vaikuttava sellainen.

Erittäin vaikuttava on argentiinalaisen Mariana Enriquezin Mitä liekit meiltä veivät -novellikokoelma (WSOY, 2021, suomentanut Sari Selander)! Se on paikoitellen aavemaisen karmiva – uskaltaisin sanoa, että paikoitellen jopa huikaiseva. Novellit kuvaavat Argentiinan usein raadollista arkea ja sen yhteiskunnan hurjia vaiheita ja sisältävät kauhun elementtejä. Tarinat ovat puistattavia, ja niistä syntyy vahvoja kummittelevia mielikuvia. Yhteiskuntakritiikki on osuvaa, ja melkein kaikissa kahdessatoista novellissa kertojan ääni on tyttö- tai naisoletetun. Tämä kirja, joka on mun tähänastisen lukemisvuoden suosikki, kannattaa lukea seesteisessä mielentilassa, jottei niissä hyvin rakennettu kauhu ota valtaansa.[Satu]

– No, nyt tuli kyllä vahva suositus. Kauhun ystävänä tartun tähän kirjaan varmasti! [Sini]

– Kesän tähän asti työläin lukukokemus on ollut sveitsiläisen Pascal Mercierin Sanojen paino -romaani (Tammi, 2021, suomentanut Tuulia Tipa). Se on painava myös konkreettisesti, runsaat 400 sivua. Se on kuin kieli-ihmisen täsmäromaani, sillä siinä pohditaan paljon ja syvällisesti kieltä, kääntämistä ja kirjoittamista. Välillä monet painavat ajatukset uhkaavat kuitenkin hukkua lukuisien sivupolkujen uumeniin, mutta jos nekin jaksaa kahlata läpi, kirjasta saa poimittua monta hienoa oivallusta minuuden rakentumisesta, oman paikkansa löytämisestä ja maailman hahmottamisesta. Kirja on myös laajemminkin kulttuurin ylistys, ja uskoisin jokaisen kulttuurinystävän saavan siitä paljon, kunhan lukemiseen löytyy kiireetöntä aikaa.

Melkein heti Sanojen painon jälkeen luin saksalais-sveitsiläisen Benedict Wellsin Yksinäisyyden jälkeen -romaanin (Aula & co, 2021, suomentanut Raimo Salminen) ja löysin niistä monia yhtymäkohtia varsinkin teemoissa, kuten jonnekin kuuluminen, elämän tarkoituksen ja mielekkyyden löytäminen. Wellsin romaanissa keskiössä on kolme vanhempansa auto-onnettomuudessa menettänyttä sisarusta, joiden kasvua aikuisiksi seurataan päähenkilön silmin. Siinä missä Sanojen paino puuduttaa paikoitellen, Yksinäisyyden jälkeen koskettaa. Päähenkilön pohdinnat ja yritykset löytää oma paikkansa ovat usein koskettavia ja ulkopuolisuuden tunteen kuvaus uskottavaa. Jos on ”rakennettu lähelle vettä”, kuten saksalaiset sanovat, eli liikuttuu helposti, kannattaa varata nenäliinapaketti lähelle Wellsin romaania lukiessaan. [Satu]

– Kaunis ja kuvaava sanonta. Tämäkin on kiinnostava! [Sini]

– Ruotsalaisen Karin Smirnoffin Lähdin veljen luo -romaanissa (Tammi, 2021, suomentanut Outi Menna) käsitellään myös rankkoja aiheita, mutta tyyli on virkistävä. Kertojan ääni muistuttaa mun mielestä vähän sen yhden lempikirjani, Jennifer Clementin Rakkaudesta aseisiin, nuoren päähenkilön ääntä, mutta nyt päähenkilönä on aikuinen nainen, joka palaa kotiseudulleen auttaakseen alkoholisoitunutta veljeään. Juonenkäänteissä palataan usein sisarusten lapsuuteen, joka on ollut karu. Vaikka tapahtumat ovat välillä hurjia, niistä kerrotaan paikoitellen jopa hykerryttävästi. Smirnoff on lahjakas tarinankertoja, enkä malta odottaa hänen seuraavaa teostaan. [Satu]

– Pidin myös kovasti Rakkaudesta aseisiin -teoksesta. Kiitos vinkistä! [Sini]

– Hienoa, että pidit siitä! Kotimaisista kirjoista on nostettava esiin hiljattain menehtyneen Hanna Haurun viimeiseksi teokseksi jäänyt Viimeinen vuosi (Like, 2020). Pidin aikanaan kovasti Haurun traagisesta ja riipaisevasta Jääkannesta (Like, 2017) enkä pettynyt nytkään. Haurun tekstiä on nautinto lukea, sillä kerronta on niin sujuvaa ja kieli kaunista. Tässä Viimeisen vuoden tarinassa pääsee eläytymään lähes erakkona asustelevan kirjailijan mielenmaisemaan, ja konkreettisetkin Pohjois-Pohjanmaan maisemat kuvataan niin tarkasti, että ne voi aistia elävästi. [Satu]

– Sun kirjavinkit on aina niin hyviä. Ihanaa, että jaat näitä lukukokemuksiasi mullekin! [Sini]

– Tosi kiva kuulla! Ja mukavaa, jos vinkeistäni on iloa ja hyötyä. Nyt on jotenkin sattumalta monissa näissä hiljattain lukemissani kirjoissa käsitelty aika rankkaa kuvastoa: suuria menetyksiä, sairauksia ja kuolemaa. Siksi olikin kiva tarttua Heli Suutarin Kaikki kääntyy hyväksi. 100 ajatusta itsensä auttamisesta –oppaaseen (Atena, 2021), jonka bongasin BookBeatin kirjasuosituksista. Siitä on aiemmin ilmestynyt laajempi versio, jonka alaotsikko on 365 ajatusta itsensä auttamisesta (2019). Yleensä en juurikaan lue elämäntaito-oppaita, mutta tämä teos tarjosi monta hyvää muistutusta ja ajatusta kompaktissa muodossa. Esimerkiksi miten voi olla itselleen armollisempi ja välttää liikaa stressaamista. Se on kirjoitettu kiinnostavasti ja on helppolukuinen kiireessäkin. [Satu]

– Ehkä 365 ajatusta on hioutunut 100 timanttiseen ajatukseen itsensä auttamisesta. [Sini]

– Näin tosiaan on. Me ollaan viime aikoina käsitelty jonkin verran valokuvausta. Muistatko, kun oli kerran puhetta valokuvauksen opetuksesta ja mainitsit YouTuben tutoriaalit? Olen nyt kesäpuuhien keskellä katsonut muutamia ja löytänyt monia kiinnostavia. Puhuttaisiinko niistä joskus myöhemmin enemmän? [Satu]

– Joo, YouTube on sellainen aarreaitta. Sitä voisi puhua vaikka kuinka paljon. [Sini]

– Palataan siis asiaan! [Satu]

© Tarusola

Vuosien virrassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä tammikuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Millaisissa merkeissä sun vuosi 2021 lähtenyt liikkeelle? [Satu]

– Hei, Satu! Vuodenvaihde livahti ohi tällä kertaa aika huomaamatta. Talvinen sää ja valon lisääntyminen on piristänyt mieltä ja saanut ulkoilemaan enemmän. [Sini]

– Nyt onkin sopiva aika vilkaista hetkeksi vielä viime vuoteen – mitä kaikkea tehtiin Kielikuvakohtaamisissa tuona poikkeuksellisena ajanjaksona. Samalla voitaisiin suunnitella, millaisia juttuja tehdään tämän vuoden aikana. [Satu]

– Hyvä idea! [Sini]

– Viime vuosi oli kyllä todella outo. Virus mullisti kaiken, ja moni asia muuttui lennosta. Monesta kivasta jutusta on joutunut luopumaan, mutta onneksi tilalle on tullut myös uusia ulottuvuuksia. [Satu]

– Todella kummallinen vuosi! Mietin juuri tänään, millaista elämä olisi ollut tämän pandemian aikana ilman Internetiä. Ihan kamala ajatus. [Sini]

– Meidänkin tekemisiin poikkeusolot vaikuttivat varsinkin viime keväänä vahvasti, kun kasvokkaiset kohtaamiset vaihtuivat etätapaamisiksi ja esimerkiksi moni suunniteltu näyttelykäynti peruuntui. Mulla onkin erityisesti museovierailuja ja kirjasto-oleskeluja kova ikävä! Onneksi ehdittiin alkuvuonna Anna Retulaisen Kohtaamisia-näyttelyyn, jossa käsiteltiin Miksi en kirjoittaisi? kirjaa. Educa-messujen ihmisvilinässäkin vierailtiin tammikuussa, jolloin ei ollut vielä tietoa siitä, mikä meitä odottaa. [Satu]

– Se Retulaisen näyttely oli kyllä hieno! Huomasin juuri, että samalla reissulla nautittiin laskiaispullia Oodissa. Tuli myös ikävä meidän kahvipöytäkeskusteluja. [Sini]

– Livekohtaamisia kompensoimaan on sitten tullutkin runsaasti erilaisia virtuaalisia tapahtumia ja luontoelämyksiä. [Satu]

– Ihminen on kyllä kekseliäs ja sopeutuvainen. Etäily on saanut ihmiset harrastamaan uusia juttuja kotona ja tarttumaan myös uusiin haasteisiin. Itsekin kokeilin, miten pitkälle pääsen sivellintekstauksen harjoittelussa kuukauden aikana. [Sini]

– Pitkälle pääsit! Jälki on todella hienoa. Vaikka virtuaaliset yhteydet mahdollistavatkin paljon, usein tuntuu, että vuorovaikutuksesta jää jotain puuttumaan – jotain inhimillistä. [Satu]

– Kyllä! Muutamiin virtuaalisiin seminaareihin osallistuneena olen toki saanut kuunnella paljon asiantuntevaa keskustelua, mutta esimerkiksi verkostoituminen näissä etätapaamisissa jää todella vähäiseksi. Sieltä puuttuu ne juttelut kahvi- tai lounastauoilla, vessajonoissa ja vieruskaverin kanssa. Samoin museo- ja galleriakäyntien sosiaalinen ulottuvuus on nyt auennut mulle ihan toisella tavalla. [Sini]

– Toden totta. Onneksi on silti tullut tehtyä kivoja juttuja. Etätehtäviin perehtyessä tuli löydettyä monta hienoa väylää päästä museoihin ja vierailemaan monissa jännissä kohteissa. [Satu]

– Näistä virtuaalisista mahdollisuuksista me kirjoiteltiinkin viime vuonna maalis– ja huhtikuun postauksissa. Tarjonta on siitä varmasti kasvanut paljonkin. [Sini]

– Oli myös kehittävää perehtyä kanssasi Pim! Olet luovakirjaan ja siihen liittyviin Luovuuskortteihin. Kirjasatoa oli myös mukava maistella. [Satu]

– Sainkin sulta hyviä lukuvinkkejä, joihin olen tarttunut kuluneen talven aikana. [Sini]

– Kun koronatilanteessa oli alkusyksyllä pienoinen suvantovaihe, pääsin vierailemaan Kirjasiskojen lukupiiritapaamiseen. Oli hienoa saada seurata tiiviin ryhmän vilkasta kirjallisuuskeskustelua ja osallistuakin siihen. Lukemista harrastavien ystävysten innostus on piristänyt monesti, kun olen mielessäni palannut tuohon syyskuiseen tapaamiseemme. [Satu]

– Siitä tulikin pitkä ja kiva juttu. Lokakuussa keskityttiin enemmän kirjojen visuaaliseen maailmaan yhdessä graafikko Minna Luoman kanssa. Minna esitteli myös muutamia suunnittelemiaan kirjoja. [Sini]

Kuvakooste Minna Luoma

– Mitä toiveita sulla olisi blogin suhteen tälle vuodelle? [Satu]

– Jos mahdollisuuksia näyttelyvierailuille aukeaa, olisi hienoa päästä sun kanssa taas taiteen ja historian pariin. En ole vielä onnistunut näkemään iki-ihania Muumeja Kansallismuseon 75-vuotisjuhlanäyttelyssä Rohkeus, rakkaus, vapaus! mutta toivon pääseväni vielä. Ehditkö sä käydä syksyllä? [Sini]

– En valitettavasti ehtinyt, mutta täytyy tosiaan toivoa, että museoihin pääsisi taas pian turvallisesti. [Satu]

– Voitaisiin myös jossain vaiheessa tehdä pieni kirjakatsaus uusimpiin lastenkirjoihin. [Sini]

– Joo, tehdään! Musta olisi kiva, jos voitaisiin ottaa muitakin kirjallisuusaiheita käsittelyyn, esimerkiksi Helmetin lukuhaaste, josta myös tehty selkokielinen versio. Voitaisiin vaikka samalla puhua enemmänkin selkokielestä ja selkokuvittamisesta. [Satu] [linkki]

– Hyvä aihe, laitetaan to do -listalle! [Sini]

– Siihen täytyy myös lisätä blogimme 5-vuotissynttärit, joita juhlitaan ihan pian! [Satu]

– Educa-messut järjestetään tänä vuonna virtuaalisesti. Oletko muuten ilmoittautunut? Jos sua kiinnostaa, niin voisi poimia ohjelmasta jotain helmikuun blogiin. [Sini]

– Joo, osallistutaan etänä Educaan ja puhutaan siitä helmikuussa lisää! [Satu]

– Mahtavaa! Palataan pian asiaan! [Sini]

© Tarusola

Vuosien välissä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä

– Vuosi 2018 lyö viimeisiä lyöntejään. Ollaan vielä hetken aikaa zwischen den Jahren, vuosien välissä, niin kuin saksalaiset sanoo. Mitä kaikkea sulla on jäänyt mieleen tästä vuodesta, Sini?

– Vuosi on tarjonnut mukavia uusia haasteita liittyen opetustyöhön. Toisaalta se on ollut todella kiireinen ja yllättävän tekstipainotteinen. Hitaasti edistynyt opinnäytetyöni alkaa onneksi kohta valmistua, ja sen jälkeen aikaa ja energiaa vapautuu enemmän johonkin uuteen. Esimerkiksi taiteellinen työskentely on jäänyt vähemmälle, ja sitä on kovasti ikävä. Kaikkeen ei aika vain yksinkertaisesti riitä. Entä mitä, Satu, sulle on jäänyt mieleen?

–  On kyllä ollut monipuolinen vuosi taas! Mun mieleen on piirtyneet syvimmin värit. Esimerkiksi David Hockneyn näyttely Taidehallissa ja Las Palmasin väri-ilo, jota sain katsella tehdessäni juttua kaupungin kolmikielisestä koulusta. Olen päässyt tänäkin vuonna käymään monissa näyttelyissä ja jotenkin alkanut nähdä maailmaa enemmän kuvina. Myös kuvien tekeminen on alkanut houkuttaa lisää. Valokuvaus varsinkin mutta myös piirtäminen ja maalaaminen, tosin kaksi jälkimmäistä ihan vain harrastuksenomaisesti omaksi iloksi. Olen arkaillut tehdä mitään kuvallista, koska olen kokenut itseni niin vahvasti pelkästään kirjoittajaksi. En tiedä tarkalleen, mistä lokeroajattelu juontaa juurensa, mutta haluaisin yrittää päästä siitä eroon. Nautin joka tapauksessa kovasti siitä, miten visuaaliset virikkeet toimivat kirjoittamisen kimmokkeina. Tarinankerrontatapoja on monia, eikä mikään onneksi sulje toista pois vaan täydentää toinen toistaan. Helsingin Kirjamessuilla pitämämme Ihmekonekorttipajan ja aikaisemmin tekemämme korttien ketjun inspiroimana tein sulle hyvän mielen kortin.

Kiitos! Vaikutus oli juuri sellainen kuin oli tarkoituskin. Tulipa hyvä mieli! Olen iloinen, että olet taas rohkeasti lähtenyt mukavuusalueesi ulkopuolelle ja antanut tekstille visuaalisen muodon sekä tallentanut matkan muistoja valokuvauksen lisäksi myös piirtäen.

Kiva kuulla! Oli muuten jännä huomata, miten tuota korttia tehdessäni mietin koko ajan kuvan ja sanan yhteispeliä: Kuinka olisin kuvaillut maisemaa sanallisesti ja kuinka olisin halunnut saada varsinkin kaikki kuuloaistiin perustuvat havainnot sekä monet pienet yksityiskohdat maisemasta mukaan kuvaan. Siksi päädyin tekemään kortin sisäpuolelle sanapyörteitä, joissa osa havainnoista on tallessa. Ajattelin jossain vaiheessa kirjoittaa maisemasta kuvauksen vertaillakseni, millaiselta maisema näyttää sanallistettuna. Miten sun uusi työ varhaiskasvatuksen parissa on lähtenyt käyntiin?

–  Olen tosiaan ensimmäinen taidepedagogi, joka on toiminut tässä päiväkodissa, ja oma työnkuvani sekä roolini eskariryhmässä on muotoutunut vähitellen. Mitään valmista mallia ei toimintaan tietenkään ole, vaan kaikki suunnitellaan lapsilähtöisesti yhteistyössä ryhmän kasvattajien kanssa. Taidepedagogi on mukana kaikessa ryhmän toiminnassa. Paljon tulee edelleen pohdittua, miten hyödynnän osaamistani ryhmässä ja miten kuvataideopetusta suhteuttaa kaikkeen muuhun esiopetuksen toimintaan, joka on todella monipuolista. Tarkoituksena olisi kuitenkin, että myös ryhmän kasvattajille jää uutta osaamista sen jälkeen, kun taidepedagogi vuoden jälkeen siirtyy toiseen ryhmään. Palautteesta päätellen olen onnistunut tuomaan esikoululaisten arkeen paljon uusia tapoja ilmaista itseään. Mainitsemistasi väreistä tuli muuten mieleen yksi kuluneena vuonna ihastuttanut asia – uusi taidemuseo Amos Rex. Kävin siellä juuri katsomassa tokiolaisen teamLabin digitaalisia installaatioita. Se oli vaikuttava kokemus, ja yleisön osallistaminen tapahtui siellä todella luontevasti. Installaatioon sai lisätä oman väritetyn hahmonsa, ja havaintojeni mukaan se innosti aikuisia siinä missä lapsiakin. Tässä muutama kännykuva näyttelystä. Harmi, ettemme ehtineet päiväkodin kanssa näyttelyyn. Päiväkodissa teimme kuitenkin valomaalausta ja tutustuimme lisättyyn todellisuuteen värityskuvien ja Quiver-sovelluksen avulla.

 Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Mun vuodessa varhaiskasvatus ja kielitietoisuus ovat olleet vahvasti läsnä erityisesti kirjoitusjuttujeni ja pitämieni koulutusten myötä. Koskaan ei ole tietenkään liian myöhäistä oppia uutta, mutta mitä varhemmin tehdään tietoista työtä kielenkehityksen tukemiseksi, sen parempi. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, miten tarinallisuus tukee kielenoppimista. Tarinat syntyvät luontevasti tukemalla ja aisteja ruokkimalla, kuten meidän työpajat Helsingin Kirjamessuilla tänä ja viime vuonna ovat antaneet rohkaisevia esimerkkejä. Kun olin tekemässä Kurkistus kielitietoisen eskariryhmän toimintaan -juttuani Suomenopettajat-lehteen, oli hauska perehtyä kielitietoisuuden tukemiseen eskarissa. Onkin tosi kiva, kun pääsen ensi vuonna tutustumaan myös teidän päiväkotiin!

 Mukavaa, kun pääset tulemaan! Kiinnostavaa kuulla, miltä meidän toiminta näyttää S2-näkökulmasta, ja varmasti voidaan järjestää yhdessä myös jotain kieltä ja kuvaa yhdistävää toimintaa lapsille. Tiedän, että he innostuisivat varmasti ihmekoneesta. Meillä on kyllä todella innokasta ja luovaa porukkaa.

 Luovuus on kiehtova aihe. Olen lukenut siitä paljon lisää, ja luovuuden monet ulottuvuudet houkuttelevat tutkimaan sitä tarkemmin. Voitaisiinko olla sen äärellä ensi vuonnakin ja jatkaa monipuolisesti eri aiheiden parissa? Aistit kiinnostavat myös kovasti. Löysin vähän aikaa sitten Matteo Farinella -nimisen neurotutkijan The Senses -sarjakuvakirjan. Huvittaisiko sua tutustua siihen tarkemmin jossain yhteydessä? 

 Tutustun siihen mielelläni. Saatan jopa lisätä hankintalistalleni. Tekijän taustan huomioon ottaen sarjakuva on varmasti täynnä asiantuntemusta ja kiinnostavaa tietoa.

 Mitä toiveita sulla on ensi vuodeksi, Sini?

 Blogin suhteen toiveena on käsitellä enemmänkin sarjakuvaa ja esitellä kotimaisia tekijöitä. Myös ajankohtaisia kuvakirjoja olisi kiva nostaa esiin ja tarkastella kuvan ja kielen yhteistyön näkökulmasta. Henkilökohtaisesti toivon vuoteeni enemmän taiteellista työskentelyä visuaalisen parissa. Entä tiedätkö jo, millainen vuosi sulle on tulossa?

 Kirjoittamista on luvassa ensi vuonna entistäkin enemmän. Uusia kiinnostavia haasteita on tulossa sillä saralla. Kerron niistä myöhemmin lisää. Muuten, olisi kiva, jos ehdittäisiin käydä ensi vuonnakin näyttelyissä. Esimerkiksi HAMin Odotin sinua -näyttely vaikuttaa kutsuvalta. Ehdittäisiinköhän sinne jossain vaiheessa? 

Yritetään! Näyttelyt ja niiden oppimateriaalit kiinnostaa aina. Mulla on muuten juuri opinnäytetyöhön liittyen käsittelyssä Ville Tietäväisen ja Ville Hännisen Kertova kuva – Journalistisen kuvan mahdollisuuksia ja keinoja -kirja, joka on tosi mielenkiintoinen. Huvittaisiko perehtyä siihen samalla, kun käydään Päivälehden museossa Kertova kuva -näyttelyssä?

 – Oikein mieluusti! Kiitos kuluneesta vuodesta ja inspiroivia hetkiä tulevana vuonna sulle ja kaikille lukijoillemme!

© Tarusola