Kahden ystävän kohtaaminen joulukuun viimeisenä päivänä
– Hei, Satu! Miten joulunaika sujui siellä kaukomailla? Varmasti hieman erilainen joulu tällä kertaa. [Sini]
– Moi, Sini! Kiitos kysymästä, oli tosi ihanaa, kun pystyin välttämään lähes kaiken jouluun liittyvän, erityisesti juhlan kaupallisuuden ja keinotekoisuuden. Nyt täytyy taas päivitellä, kuinka aika on syöksyillyt luotijunan lailla ja ollaan jo vuoden loppumetreillä. Meidän osalta se tarkoittaa siis sitä, että on aika pysähtyä katselemaan blogivuotta 2025. [Satu]
– Tammikuussa oltiin perinteiseen tapaan taas Helmet-haasteiden äärellä. Sain sulta taas oivia lukuvinkkejä. Tutkittiin myös juuri julkaistuja haasteita, joista muistan reippaana ilmoittautuneeni ainakin musahaasteen tekijäksi. Täytyy kuitenkin myöntää, että asia unohtui lähes saman tien. Ehkä tammikuussa kuulen taas sun kirjallisuusvuodesta. [Sini]
– Kirjojen äärellä jatkettiin myös helmikuussa, kun kerrottiin toisillemme kiinnostavista lukukokemuksista. Se Auli Leskisen Talo Andien juurella -kirja, josta pidit, odottaa vieläkin vuoroaan mun lukulistalla. Olen viime aikoina keskittynyt enemmän tekemiseen kuin lukemiseen, mutta palaan varmasti kirjapinojen ääreen jossain vaiheessa taas. [Satu]
– Muistatko, kun maaliskuussa käytiin Didrichsenillä katsomassa Reidar Särestöniemen teoksia huippusuositussa näyttelyssä? Meillä sattui tuuri, ja selvittiin aika vähällä jonottamisella. Siellä oli kiva huomata, että ainakin omat hatarat ennakkokäsitykseni taiteilijan elämästä ja tuotannosta muuttuivat. Lisäksi tuli luettua Särestönimen elämään ja taiteeseen liittyvää kirjallisuutta. [Sini]
– Se oli antoisa ja avartava näyttelykäynti! Huhtikuussa meillä olikin sitten etäkohtaaminen, kun olin taas Balilla. Päästiin puhumaan uudestaan Luovuutta luonnosta -kirjasta ja tehtiin monia kirjan tehtäviä. Tykkäsin siitä kovasti! [Satu]
– Toukokuussa vuoropuhelua käytiin kuvien välityksellä, silloinkin hieman erilaisissa maisemissa. Tähän vuoropuheluun on kiva palata nyt, kuvat ovat niin täynnä värejä ja valoa. [Sini]
– Tuota vuoropuhelua kuvien keinoin me jatkettiinkin sitten vielä kesäkuussa, ja silloin oman lisävärinsä kuvien ketjuun toi sun Japanin-matka. Ketjua katsellessa täällä lumen ja pakkasen keskellä tulee ihania muistoja mieleen. [Satu]
– Heinäkuussa olikin vuorossa 10-vuotiaan yhdistyksen juhlintaa ja blogissakin luotiin pieni katsaus siihen, mitä kaikkea on kuulunut kulttuuriyhdistys Tarusolan kymmeneen vuoteen. Samalla reissulla vierailtiin Ateneumin näyttelyssä, jossa oli esillä 1800-luvun Rajojen rikkojat, eli naistaiteilijat, jotka joutuivat sukupuolensa takia taistelemaan yhteiskunnan normeja ja odotuksia vastaan tehdäkseen taidetta. [Sini]
– Seuraavalla tapaamiskerralla eli elokuussa me sukellettiin Helsingin Taiteiden yöhön. Kiireisestä aikataulusta huolimatta me ehdittiin nähdä ja kokea paljon. Erityisesti Senaatintorilla ollut ilma-akrobatiaesitys teki muhun suuren vaikutuksen. [Satu]
– Syyskuussa me oltiin tutustumassa Helsinki Biennaaliin, mutta tällä kertaa jakauduttiin eri kohteisiin. Mun vierailu kohdistui Vallisaaren osuuteen ja sun taas mantereen puolelle, Espalla ja HAMissa esillä olleisiin teoksiin. [Sini]
– Sitten lokakuussa pääsin kertomaan sulle Kehitä buddhan aivot -kirjasta. Halusin suositella sitä sulle, koska erityisesti sen harjoituksista on ollut mulle paljon iloa ja hyötyä. [Satu]
– Marraskuussa palattiin vielä tuohon sun suosittelemaan Kehitä buddhan aivot -kirjaan ja etsittiin kirjan harjoitusten avulla kauneutta kaikilla aisteilla. Ehkä saatoin taas vähän valitella tän tehtävän vaikeutta täällä Pohjolan kaamoksessa, mutta onneksi aurinkoa tulvi sun kuvien kautta myös blogiin. [Sini]
– Ja tässä sitä ollaan, nyt taas vuoden lopussa. On ollut todella puuhakas ja mukava blogivuosi sun kanssa! Kiitos siitä! [Satu]
– Niin on. Kiitos, samoin! Aloitetaanko vuosi 2026 samoissa merkeissä? [Sini]
– Tehdään niin! Paljon kiitoksia myös kaikille lukijoillemme ja ihanaa uutta vuotta! [Satu]
– Moi, Sini! Onpa kiva päästä sun kanssa sukeltamaan Taiteiden yöhön. Helsinki on nyt pullollaan erilaisia kiinnostavia tapahtumia. [Satu]
– Hei, Satu! Kiva, kun pyysit mukaan. Tapahtumia oli tosiaan paljon tarjolla ja tuntuu, ettei kaikkea tarjontaa ehtinyt edes käymään läpi. Onneksi meillä on nyt muutama ohjelmanumero, jotka on ajallisesti mahdollista yhdistää. [Sini]
– Täällä Kaapelitehtaallakin on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Piipahdetaanko tuolla houkuttelevan näköisessä näyttelyssä ennen kuin mennään Tanssin taloon? [Satu]
– Joo, täällä onkin tosiaan esillä Bela-biennaali. Koko Merikaapelihalli täynnä taidetta. Biennaali yhdistää eurooppalaista ja latinalaisamerikkalaista nykytaidetta. Harmi, että meidän varaama tanssielokuvanäytös alkaa pian. Täytyykin palata uudelleen paremmalla ajalla. Onneksi tämä näyttely jatkuu vielä 30.8. saakka. [Sini]
– Joo, ehdottomasti täytyy palata! Nyt on tosiaan mentävä, kun Sydney Dance Companyn Dance Locale ja Impermanence / Disintegration sekä osat Bang on a Can All-Stars -nykymusiikkiyhtyeen CAN DANCE -lyhytelokuvakokoelmasta ovat alkamaisillaan. Millaisia odotuksia sulla on niistä? [Satu]
– Olen kyllä käynyt katsomassa nykytanssiteoksia, mutta tanssielokuvat on mulle vieraampi genre. Kiinnostavaa nähdä, miten elokuvan keinoja on käytetty. Entä onko sulla odotuksia näytöksen suhteen? [Sini]
– Toivon näkeväni inspiroivaa liikekieltä upeissa australialaisissa maisemissa. Ainakin tämä The making of –video on tosi lupaava. Ja itse asiassa nämä kaikki lyhytelokuvat, Riverlands, Parklands, Wagga wagga, Harbour ja Coast, löytyvät YouTubesta, mutta haluan kyllä nähdä ne täällä isossa teatterissa. [Satu]
– Hyvä, kun huomasit! Itse en tajunnutkaan, että teokset voi katsoa myös sieltä. Isolla valkokankaalla varmasti kuitenkin vaikuttavampaa. Mutta, mennäänkö sisälle? Taidetaan olla jo viimeiset näytösvieraat. Hyvin on ihmiset löytäneet tapahtuman, koska suuri sali on melkein täynnä. [Sini]
– Olipa se jännä kokemus! Mitä ajatuksia noi tanssielokuvat herätti sussa? [Satu]
– Hienoja tanssiteoksia ja upeat tanssijat! Jäin miettimään monessa kohtaa elokuvan rajauksia ja leikkauksia. Kamera kohdisti katsetta välillä todella tarkasti yksityiskohtiin. Joskus taas tanssijan liike tapahtui osittain kuvan ulkopuolella. Tosiaan aika erilainen kokemus, kuin tanssiteoksen katsominen paikan päällä. Mitä sulle jäi erityisesti mieleen? [Sini]
– Mulle tuli mieleen sitaatti Jon Kabat-Zinnin kirjasta Olet jo perillä. Tietoisen läsnäolon taito (s. 57): “Martha Graham, joka puhui tanssitaiteesta, ilmaisi asian seuraavasti: ‘Liikkeessä on tärkeää vain ja ainoastaan tämä hetki. Tee tästä hetkestä elävä, elämisen arvoinen. Älä anna sen lipua ohitsesi huomaamatta, hyödyntämättä sitä.’ Täytyy vielä päästä alkulähteen äärelle tarkistamaan sitaatti, mutta jo toi sekundaarilähde antoi paljon ajateltavaa kyseisten tanssijoiden liikettä seuratessa. Mut kylläpä aika kiitää! Meidän täytyy lähteä jo kohti keskustaa, että ehditään ajoissa Senaatintorille! [Satu]
– Joo, siellä tosiaan alkaa kahdeksalta akrobaattinen teatteriteos Pedaleando Hacia El Cielo, eli Polkien taivaaseen. Teoksen esittää kansainvälinen ryhmä Theater Tol, jossa on ammattilaisia monilta taiteen aloilta. Mutta jos mitenkään ehditään, niin jossain matkalla voisi pitää pienen juomatauon, vai mitä? [Sini]
– Hei, kato tätä Helsingin yliopiston Tiedekulman tapahtumakuvausta: “Klo 18–20 Drink & Draw. Tule mukaan piirtämään ja nauttimaan piirtämisen lomassa virvokkeita, mocktaileja, viiniä tai olutta, joita voit ostaa Tiedekulma Cafesta. Taiteen musiikiksi kääntää elektronista musiikkia soittava bändi Kolmiotaajuus”. Piipahdetaanko tuolla? [Satu]
– No, käydään katsomassa, onhan meillä tässä vielä vartti aikaa. Onko tämä Tiedekulma sulle tuttu paikka? [Sini]
– Erinäisistä verkossa järjestetyistä tapahtumista hyvinkin tuttu, mutta tämä rakennus vähemmän. Oliko niin, että sä olet perehtynyt tähän arkkitehtuuriin tarkemminkin? [Satu]
– En oikeastaan ole muuten, mutta näitä tiloja, hienoa puista portaikkoa, kattoikkunoita ja avaraa tilaa olen käynyt usein ohi kulkiessa ihailemassa. Täällä leijailee ihana puun tuoksu. JKMM Arkkitehtien suunnittelema tila oli myös Arkkitehtuurin Finlandia -ehdokkaana vuonna 2018. Palkinnon voitti silloin kuitenkin Uusi lastensairaala. [Sini]
– Ja täällä alhaalla oleva tila kutsuu viettämään aikaa, kuten sanataiteilemaan näillä magneeteilla. Vaan kylläpä aika rientää! Meidän täytynee jatkaa pian matkaa, jotta ehditään sirkuksen pyörteisiin. Millaisen vaikutelman sait Drink&Draw -tapahtumasta? [Satu]
– Paljon innokkaita piirtäjiä ja maalareita. Näyttää olevan suosittu. Ehkä paremmalla ajalla olisin liittynyt joukkoon. Mutta tässä kulman takana Senaatintorilla on tosiaan meidän seuraava etappi. Täälläpä on porukkaa. Mistäköhän näkisi parhaiten? [Sini]
– Mä taidan sukeltaa suoraan tuonne tapahtumien ytimeen, jotta pääsen ottamaan kuvia läheltä. Tulee ihan Balin monet tapahtumat, kuten seremoniat, mieleen, kun pääsin kuvaamaan niitä ja osallistujia ihan lähietäisyydeltä. [Satu]
– No niin! Olipa hieno kokonaisuus, joka kasvoi komeasti loppua kohden. Miten sun kuvaus onnistui? Ehditkö nauttia esityksestä? [Sini]
– Todella upea ja monitasoinen esitys – sekä konkreettisesti että abstraktisti! Kuvaus onnistui yli odotusten, ja kameran linssin läpi tuli bongattua monta yksityiskohtaa, jotka tulee käyttöön useaan eri kontekstiin. Tästä esityksestä jäi todella toiveikas ja hyvä mieli. [Satu]
*
*
– Olipa oikein antoisa taiteiden yö! Kiitos paljon hyvästä seurasta, Satu! [Sini]
– Kiitos, samoin! Ehdittiin kokea tosi paljon kaikkea kivaa! Ja mennäänkö seuraavaksi yhdessä sinne Biennaaliin? [Satu]
– Joo, yritetään ehtiä! Helsinki Biennaali on vielä 21.9. asti auki, joten nähdään pian uudestaan! [Sini]
Kahden ystävän kohtaaminen eräänä heinäkuun päivänä
– Moikka, Sini! Mikä upea päivä tavata! Sininen taivas ja auringon hymyily sopii täydellisesti tähän hienoon juhlapäivään. [Satu]
– Hei, Satu! Juhlaan on tosiaan aihetta, ja kyllä tää kesäinen sää kruunaa kaiken! Kiva, että päästiin näin Tarusolan merkkipäivän kunniaksi taas yhdessä liikkeelle. Kesä kun on niin kiireistä aikaa. Tässä, tein myös kortin 10-vuotiaalle yhdistykselle. [Sini]
– Oo, onpa hieno! Onnea Tarusolalle! Kymmeneen vuoteen onkin mahtunut monta upeaa hetkeä, joita on ihana juhlistaa tänään. Ja mikäpä olisi parempi tapa tehdä se kuin viettää juhlahetki kulttuurin parissa. [Satu]
– Aivan! Ateneumin näyttelyssä on esillä 1800-luvun Rajojen rikkojat. Naistaiteilijat, jotka joutuivat sukupuolensa takia taistelemaan yhteiskunnan normeja ja odotuksia vastaan tehdäkseen taidetta. [Sini]
– Ennen kuin astutaan näyttelyyn, vietetäänkö hetki virvokkeiden äärellä ja muistellaan muutamia kohokohtia matkan varrelta? [Satu]
– Joo, täältä Atskin viileästä kahvilasta saa varmaan helpotusta helteen herättämään janoon. Mitä kaikkea sulle on jäänyt mieleen Tarusolan vuosien varrelta? [Sini]
– Monia, monia kivoja juttuja! Päällimmäisenä on varmaankin Mainio matkatoimisto -kirjan tekoprosessi ja siihen liittyvät kaikki mukavat jutut, joita ollaan päästy tekemään yhdessä. Entäpä sulla? [Satu]
– Kirjan lisäksi mieleen tulee monet muut luovat irtiotot, kuten meidän Luotaamaton alue -taideprojektin Kääntyvä maisema. [Sini]
– Toden totta! Se oli kyllä todella virkistävä ja antoisa kokemus. Vieläkin tunnen sen merituulen iholla, kun muistelen rantakallioilla kirjoituspuuhissa viettämääni aikaa. Entäpä Kiehtova kielimaisemani -kilpailu! Muistatko miten hienoja kilpailutöitä saatiinkaan koululaisilta? Ja kuinka me käytiin luotaamassa omia kielimaisemiamme muun muassa Fredalla? [Satu]
– Kyllä, ja ne koululaisten hienot työt saatiinkin esille Pasilan kirjaston näyttelyyn. Tietysti myös erilaiset luovuutta ruokkivat materiaalit, kuten luovuuskortit, kirjoitusoppaat ja valokuvaushaasteet, sekä niiden testaus on ollut mukavaa. Niistä on puhuttu paljon blogissakin. [Sini]
– Jep. Tämä Kielikuvakohtaamisia on ollut aikamoinen luovuuden leikkikenttä. On ollut niin kiva päästä testailemaan sun kanssa kaikkea – ja myös saada vuosien varrella monia kiinnostavia ihmisiä meidän vieraiksemme! Ja me ollaan saatu vierailla monissa mielenkiintoisissa paikoissa. Mitä suosikkipaikkoja sulla tulee mieleen? [Satu]
– Museovierailuja ollaan ainakin tehty paljon, ja Helsinki Biennaali Vallisaaressa on myös aina elämys. Siitä tulikin mieleen, oletko jo käynyt tämän kesän biennaalissa? [Sini]
– En ole ehtinyt, ainakaan vielä. Se taitaa olla syyskuun loppupuolelle asti. Yritetäänkö ehtiä sinne vielä yhdessä? [Satu]
– Joo, ehdottomasti mennään! Mutta olisko nyt kehot tarpeeksi ravittuja, jotta voidaan siirtyä kohti näyttelysaleja? [Sini]
– On! Ja on kyllä kiva muistella Tarusolan taivalta! Täällä ensimmäisessä näyttelyhuoneessa onkin kiinnostavasti taustoitettu tätä näyttelyä. Monien näyttelyn taiteilijoiden ja meidän vaiheista löytyy hauskasti yhteinen nimittäjä: Saksa ja erityisesti Berliini. [Satu]
*
– Hih, aivan kuten meidänkin ystävyyden ja yhteistyön alusta! Hienoja muotokuvia! En voi ymmärtää, miten näiden naisten älyä ja taitoja on voitu omana aikanaan kyseenalaistaa. Se kyllä tosiaan surettaa. Ihanaa, että näyttely nostaa esiin unohdettuja nimiä historiasta. [Sini]
*
– Aivan. Näyttely herättääkin kaksijakoisia tuntemuksia. Toisaalta on tosi hienoa päästä ihastelemaan näitä teoksia, mutta toisaalta välillä ihan nousee verenpaine näyttelytekstejä lukiessa. Ei voi kuin ihailla kyseisten taiteilijoiden sisukkuutta. Miten he ovat luoneet usein lähes mahdottoman tuntuisissa olosuhteissa ja vähättelyn kohteina. Timantit syntyvät tunnetusti paineessa, mutta olisihan moni näistä taiteilijoista voinut helpommallakin päästä – ja ainakin saada tunnustusta jo elinaikanaan. [Satu]
– Monia esteitä on tosiaan ollut läpäistävä, jotta taidetta oli edes mahdollisuus jotenkin opiskella, mutta silti nämä taiteilijat ovat käyneet hakemassa kulttuurivaikutteita ja oppia ulkomailta. Hienoa, että tänne teosten sekaan on lisätty myös lyhyitä tekstejä, jotka kertovat hieman enemmän taiteilijoista. [Sini]
*
*
– Kuka on sun suosikki täällä? Entäpä mikä teos? [Satu]
– Olen aina ollut vaikuttunut Fanny Churbergin rohkeista ja vahvoista siveltimenvedoista ja tavasta kuvata valoa. Täälläkin on monta hienoa maalausta häneltä. Mieleen jäi myös ensimmäisestä huoneesta Elisabeth Jerichau-Baumannin omakuva ja muitakin hänen teoksiaan. Tässä näyttelytekstissä kerrotaan hänen opiskelleen Saksassa, matkustelleen paljon, jopa yksin. Kiinnostava yksityiskohta on, että hän pääsi vierailemaan sulttaanin haaremiin Konstantinopoliin ja kävi jopa Egyptissä. Hän elätti perhettään taiteellaan vielä yhdeksän (!) lapsen äitinä, koska ansaitsi paremmin kuin puolisonsa. Aikamoinen supernainen! [Sini]
– Toden totta! Mä puolestani pysähdyin pitkäksi aikaa tämän Elisabeth Jerichau-Baumannin Merenneito-teoksen (1873) ääreen. Siinä on paljon sellaisia elementtejä, jotka saa mun mielikuvituksen laukkaamaan ja kehittelemään omaa tarinaansa. Sitä ja muita tarinoita olisi tosi kiva jatkaa sun kanssa jatkossakin. [Satu]
– Samoin! Kiitos taas juttuseurasta, inspiroivasta museokäynnistä ja synttärijuhlinnasta! Lähdetäänkö vielä ulos nauttimaan kesän lämmöstä? [Sini]
– Kiitos sulle! Kiitos kuluneista vuosista myös kaikille Tarusolan ystäville ja tukijoille! [Satu]
– Kyllä, tästä on hyvä jatkaa! Palataan blogin pariin taas elokuussa. [Sini]
Kahden ystävän kohtaaminen eräänä helmikuun lopun päivänä
– Moikka, Sini! Vuosi on nytkähtänyt taas liikkeelle huiman nopeasti. Mitä kaikkea sun helmikuuhun on mahtunut? [Satu]
– Hei, Satu! Helmikuu on piristänyt monella tapaa. Tuntuu, että lisääntyvä valon määrä, pienet pakkaset ja hiihtoloma teki hyvää. Miten sun helmikuu, onko vuoden alun kiire jo helpottanut? [Sini]
– Auringonpaisteesta saa kyllä niin paljon voimaa, vaikka viime aikoina sumu tuntuu nielaisseen koko auringon! Nyt on onneksi ollut ihan vähän rauhallisempaa kalenterissa. Viimeksi me puhuttiin Helmet-haasteista, mutta olin niin pahassa deadlinesumassa, ettei ollut tarpeeksi aikaa kertoa kaikista kiinnostavista kirjoista. Jatketaanko vielä kirjojen parissa ja perehdytään näyttelyihin ensi kuussa? [Satu]
– Joo, jatketaan vaan! Mulla on pari kirjaa, jotka jäi viime vuodelta mieleen, mutta sulla on varmaan enemmänkin lukuvinkkejä. [Sini]
– Olisi tosi kiva kuulla sun lukukokemuksista! Mitkä niistä oli kaikkein antoisimpia? [Satu]
– Ainakin nämä kaksi kirjaa jäi vahvasti mieleen. Bernadine Evariston teos Tyttö, nainen, toinen (suom. Kaijamari Sivill, WSOY, 2022) on ilmestynyt jo 2019 englanniksi ja saanut silloin Booker-palkinnon, mutta mun tutkaan kirja päätyi vasta viime kesänä. Meillähän on ollut joskus puhetta siitä, miten paljon kirjoitetun tekstin ja etenkin fyysisen kirjan visuaalisesta puolesta katoaa äänikirjoissa. Tässä kirjassa merkitys todella korostuu. Kirja on kirjoitettu runomuotoon lähes ilman pisteitä ja isoja alkukirjaimia. Kirjailija itse kuvaa tyyliään Fusion Fictioniksi. Kuuntelin kirjaa aluksi, mutta ystävän vinkistä palasin lukemaan kirjaa. Kirjassa on kaksitoista päähenkilöä, ja tarinoissa liikutaan monessa eri ajassa. Henkilöiden elämät limittyvät osittain, ja se antaa erilaisia näkökulmia samoihin tapahtumiin ja teemoihin. Kirjan päähenkilöistä yksitoista on naisia ja yksi ei-binäärinen. Sukupuolta, seksuaalisuutta, identiteettiä, rasismia ja yhteiskuntaa käsitellään monesta näkökulmasta. Evaristo ammentaa kirjaan aineksia myös omasta elämästään ja antaa äänen brittiläisille rodullistetuille tytöille ja naisille. Onko kirja sulle tuttu? [Sini]
– Joo, on tuttu. Se on ollut mulla luennassa pitkään. Tartuin siihen innokkaasti heti sen ilmestyttyä, mutta jokin siinä on ollut sen verran raskasta, etten ole päässyt nopeasti eteenpäin, vaikka aihepiiri on erittäin tärkeä. Ehkä juuri se visuaalinen puoli, erityisesti pisteiden ja isojen alkukirjainten puute, on ollut mulle vähän haasteellinen. Siitä tyylin synnyttämästä lukukokemuksesta tulee vähän mieleen kaksi ajankohtaista nuortenkirjaa, erityisesti Oliver Lovrenskin Silloin ennen (suom. Onerva Kuusi, Gummerus, 2025) mutta myös Stefanie TuurnanMaamaa (Otava, 2025. Tiedätkö ne? [Satu]
– Eivät ole tuttuja, mutta täytyy tutustua. Toinen kirja, joka jäi mieleen, on Auli LeskisenTalo Andien juurella (WSOY, 2023). Päädyin lukemaan tätäkin kirjaa ystävän vinkistä. Kirjan tarina sijoittuu Cumuntaan, Kolumbiaan, jossa suomalainen Kira Kunneli työskentelee kriisiterapeuttina. Sotaa käsitellään kirjassa kadonneen pojan tarinan kautta. Pidin etenkin kirjoittajan kauniista kielestä. Aina välillä jäin makustelemaan hienoja kielikuvia ja ympäristön kuvausta. Tämän kirjan kuuntelin ja pidin todella paljon myös lukijan, Karoliina Kudjoin, äänestä ja tavasta lukea. [Sini]
– Mulla on myös tuo lukulistalla! Toistaiseksi vielä aloittamatta, kun olen vähän ottanut etäisyyttä sotateemaan monivuotisen Kirjallisuutta kriisialueilta -sarjani jälkeen. Sen myötä tuli kahlattua tosiaan vuosia niin synkkien kirjojen keskellä, että on ollut tarve etsiä vaihteeksi toisenlaisia teoksia. Mä muuten tein vuoden alussa listan kevätkauden kirjauutuuksista, joita odotan eniten. Haluaisitko nähdä listan? [Satu]
– Totta kai haluan! [Sini]
– Kiva! Tässä se on. Se ilmestyi Suomenopettajat-lehden helmikuun numerossa, jonka Lukunurkka-palstalle kirjoitin myös parista lukemastani kirjasta. Haluatko lukea tekstit? [Satu]
– Hyvä lista! Poimin tästä itselleni heti lukutärppejä. Ainakin postuumisti julkaistu Gabriel García MárquezinElokuussa nähdään (suom. Jyrki Lappi-Seppälä, WSOY), sujahti sinne saman tien. Ja siis ehdottomasti haluan myös lukea sun lukukokemuksista! [Sini]
– Erityisesti tuota David GogginsinLäpi harmaan kiven -kirjaa (suom. Jouni Avelin, WSOY, 2024) suosittelen lämpimästi! Tällä hetkellä mulla on luennassa aika monta kirjaa samanaikaisesti, kun valmistelen lehden toukokuun numeroa. [Satu]
– Onko toukokuun numerossa jokin tietty teema, voitko jo paljastaa? [Sini]
– Aika paljon käsitellään alan ajankohtaisia asioita, erityisesti yhdistyksen tulevaisuudennäkymiä. Kirjojen osalta iloitsen erityisesti kirjastopedagogi Pirkko Ilmasen uudesta Kirjastopedagogin kirjavinkit -palstasta, jolla hän esittelee innostavia lastenkirjoja toimintavinkkeineen. Ja tosi mukavaa, että Pirkko on lupautunut myös tulemaan meidän vieraaksi blogiin! Muuten, onko sulla menossa jokin hyvä kirja nyt? [Satu]
– Kiva saada Pirkko vieraaksi! Kysymykseesi mun tän hetken kirjatilanteesta vastaan, että lukulistalla on jonossa paljon kiinnostavaa. Nuorena taideopiskelijana ahmin Timo K. Mukan teoksia. Mietin juuri eräänä päivänä, että niiden pariin pitäisi palata uudestaan. Ilokseni huomasin, että viime vuoden puolella on Mukasta julkaistu uusi elämäkerta. Sini Silverin Miltä männystä tuntuu olla mänty – Timo K. Mukan elämä (Gummerus, 2024) vaikuttaa kiinnostavalta, ja siihen ajattelin tarttua seuraavaksi. [Sini]
–Joo, niin vaikuttaa! Mun loputon lukulista sisältää tuonkin. Nyt maaliskuu häämöttää jo. Olisiko silloin viimein hyvä hetki näyttelykäynnille? [Satu]
– Mennään ihmeessä, mulla onkin muutama näyttely jo mielessä. Palataan asiaan! [Sini]
Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä
– Moi, Sini! Ihana nähdä vielä näin vuoden loppumetreillä. Tämäkin vuosi hujahti tosi nopeasti, vai mitä? [Satu]
– Hei, Satu! Vielä on hetki mennyttä vuotta jäljellä, ja tää ajankulun kiihtyminen jaksaa tosiaan aina ihmetyttää. Toisaalta, kun miettii menneen vuoden aikana tehtyjä juttuja, huomaa kyllä, että paljon on myös ehtinyt tehdä ja touhuta. Muistellaanko taas perinteiseen tapaan meidän blogivuotta? [Sini]
– Joo, muistellaan! Kulunut vuosi oli tosiaankin puuhakas. Tammikuussa juteltiin Helmet-haasteesta, kuten meillä on ollut monena vuotena tapana. Olipa kiva vilkaista taas sitä listaa. Tuli monta hyvää kirjamuistoa mieleen! Haasteisiin ollaan taas palaamassa tuonnempana, eikö niin? [Satu]
– Joo, mielenkiinnolla odotan taas kuulevani sun lukukokemuksista. Helmikuussa pasteerattiin kameran kera tosi erilaisissa maisemissa, minä uusilla kotikulmillani ja sinä auringossa Maltalla. Tässähän on jotain etäisesti tuttua, heh! [Sini]
– Jep. Maaliskuussa oli hienoa, kun päästiin Kansallisteatteriin katsomaan Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin -näytelmää vieläpä Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä. Näytelmä oli vaikuttava, kuten kirja, johon se pohjautuu. Oletko jo ehtinyt perehtymään kirjaan? [Satu]
– Nähtyäni näytelmän lisäsin kirjan kyllä lukulistalleni mutta vielä en ole sitä ehtinyt aloittaa. Huhtikuussa saatiin vieraaksi Sirpa Nieminen, jonka kanssa juteltiin muun muassa tulevaisuudentutkimuksesta. Sirpa on ollut monessa mukana, ja toivottavasti kuullaan hänestä vielä myöhemmin lisää. [Sini]
– Aivan varmasti kuullaan! Toukokuu oli omalta osaltani upea, kun sain viettää sen Sysmässä Villa Sarkian kirjailijaresidenssissä kirjoittamassa. Samalla tuli tutustuttua sekä Sysmään että sen lähiseutuihin paremmin. Toukokuun kaunis valo ja luonnon herääminen tuntuvat nyt tässä pimeydessä kaukaisilta, mutta onneksi siihen tunnelmaan voi palata kuvien avulla. [Satu]
– Kesäkuussa oli mun vuoro reissata ja viettää aikaa galleriaresidenssissä Pleikussa, Berliinissä. Matka oli antoisa ja tarjosi juuri sitä, mitä sieltä lähdin hakemaan – taidekokemuksia, kohtaamisia ja suurkaupungin vilinää. [Sini]
– Berliini on aina Berliini. Ihanaa, kun pääsit sinne! Heinäkuussa meidän katse kääntyi sitten Helsinki-kuviin, kun ehdittiin käymään Hakasalmen huvilassa ihastelemassa Volker von Boninin inspiroivia valokuvia. Olen palannut niihinkin mielessäni usein, varsinkin omilla kuvausreissuilla. Perehdyin näyttelyn jälkeen hänen tuotantoonsa enemmänkin, kun sain kirjastosta pari hänen valokuvakirjaansa. [Satu]
– Oli tosiaan hienoa nähdä taidokkaita kuvia vanhasta Helsingistä! Elokuussa siirryttiinkin Vantaan kaduille ja juteltiin Street Art Vantaan järjestämästä katutaidetriennaalista ja muutamista sen aikana syntyneistä uusista teoksista Myyrmäen alueella. Ehditkö jo käymään Myrtsissä katutaidekierroksella? [Sini]
– Se on vielä edessä, kun oli niin kiireinen syksy. Tykkäsin kovasti meidän syyskuisesta katukuvaushaasteesta! Tehtävät auttoivat tarkastelemaan ympäristöä uusin silmin, ja oli hauskaa bongailla erilaisia kohteita, yllättäviäkin. Onko sulla vielä silmät virittäytyneet bongailemaan sun tehtävien kohteita? [Satu]
– Kyllä välillä tulee vastaan haasteeseen sopivia kuvauskohteita. Nuo kortit olisin halunnut ostaa itsellenikin, mutta ne olivat ainakin toistaiseksi loppu. Täytyykin käydä uudelleen kyselemässä niiden perään. Oli tosi mainio pakka opetuskäyttöönkin. Muistatko muuten lokakuisen retken Järvenpään taidemuseoon, jossa tutustuttiin Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin teoksia esittelevään kokoelmanäyttelyyn sekä esillä olleeseen Koulu + taide – Kauneusaistin kasvattamista -näyttelyyn? Mikä voimahahmo Soldan-Brofeldt onkaan ollut suomalaisen kulttuurin edistäjänä! Yritetäänkö ensi kesänä tehdä kierros myös Tuusulanjärven taiteilijakoteihin? [Sini]
– Meidän Järvenpää-päivä oli tosi kiva! Ja retki Tuusulanjärvelle on loistava ajatus! Ja voimaannuttava näin loppuvuoden pimeydessä. Sain onneksi välillä tankattua valoa ja lämpöä, kun pääsin Balille seikkailemaan. Mukaani ottama Luovuutta luonnosta -kirja osoittautui loistavaksi matkakirjaksi, varsinkin kun sain majapaikassani elää niin kiinteästi luonnon keskellä. Myös monilla retkillä tuli koettua upeita luontohetkiä ja muita elämyksiä, jotka nivoutuivat luontevasti kirjan tehtäviin. Marraskuussa me päästiin tosiaan puhumaan niistä etäyhteyksin. Haluaisitko nähdä vielä muutamia kuvia reissustani? [Satu]
– No ehdottomasti! Mitä jäit kaipaamaan reissulta kaikkein eniten? [Sini]
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
– Ystävällisiä hymyjä! Voisin väittää, että balilaiset kuuluu planeettamme ystävällisimpiin ihmisiin. Mun tähänastisten kokemusten mukaan ihan aidosti. Sitä upeaa luontoakin on kyllä todella kova ikävä. Toiveissani on päästä sinne taas pian. Entä mitä ajatuksia sulla on tulevan vuoden suhteen? [Satu]
– Tulevalle vuodelle ei ole suuria toiveita, mutta toivon yllättyväni. Kulttuuriin kohdistuvat leikkaukset tulevat varmasti näkymään ja tekemään surullista jälkeä. Itse lupaan tuplata ensi vuonna kaikenlaiset kulttuurikokemukset, kuluttaa pennoseni teatteriin, tanssiteoksiin, konsertteihin ja kuvataiteen kohteisiin. Entä mitä itse ajattelet tulevan vuoden tuovan tullessaan? [Sini]
– Toivottavasti monia luovia hetkiä erityisesti luonnossa! Pidetään monipuolinen kulttuurin tukeminen mielessä, kun suunnitellaan ensi vuoden blogiseikkailuja! Kiitos sulle kaikista kivoista yhteisistä kokemuksista tänä vuonna – ja iso kiitos myös uskolliselle lukijakunnallemme sekä ihanaa uutta vuotta! [Satu]
– Kiitos samoin itsellesi! Nähdään ensi vuonna! [Sini]
Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä
– Moi, Sini! Viimeksi kun nähtiin Atskissa havahduttiin huomaamaan, että on taas tullut vuosikatsauksen aika. [Satu]
– Vuosi 2023 on tosiaan lopuillaan ja uusi edessä. Paljon kivaa ja kiinnostavaa on tullut taas kohdattua kielen ja kuvan muodossa. [Sini]
– Niinpä! Jotenkin sitä tässä kohtaa vuotta aina yllättyy iloisesti, kun pysähtyy hetkeksi ja lukee vuoropuheluitamme taaksepäin. Kiireessä kun niin monet hyvät hetket pääsee unohtumaan helposti. Onneksi ne löytyy aina tarvittaessa täältä meidän arkistosta. [Satu]
– Tammikuussa oli puhetta Helmet-haasteista. Vuonna 2022 mä katsoin ainakin 47 haasteen elokuvaa ja lisäksi paljon leffahaasteeseen sopimattomia päälle. Sä urakoit lukuhaasteen, elokuvahaasteen ja pelihaasteen. Aika suoritus! Vilkaistiin silloin myös vuoden 2023 Helmet-haasteita. Itse en ole lähtenyt haasteisiin tänä vuonna. Sä varmaan olet taas urakoinut ainakin lukuhaasteen parissa? [Sini]
– Ne haasteet oli hauska tehdä, ja suurin osa niistä tuli kuin itsestään täyteen. Lukuhaaste ainakin, kun tulee luettua niin paljon muutenkin. Joo, olen taas suorittanut lukuhaasteen, ja siitä ja muistakin kirjoista sekä uusista haasteista päästään puhumaan pian tulevan vuoden puolella. Helmikuussa meillä olikin ilo saada kuvataiteilija Hong Liu-Sertti vieraaksemme, ja sitten syksyllä päästiin yhdessä hänen näyttelyynsä. Mikä Hongin vaikuttavista töistä on tullut sun suosikiksi? [Satu]
– Hongilla on paljon hienoja maalauksia. Yksi suosikeistani on helmikuun postauksessakin ollut Aino ja Väinämöinen vuodelta 2022. [Sini]
– Hongin tekniikka ja tyyli on todella puhuttelevia. On ollut ilo jutella Hongin kanssa lisää myös Suomenopettajat-lehden helmikuun numerossa ilmestyvää juttua varten. Ilo oli myös pelata sun kanssa Hyvillä korteilla maaliskuussa! [Satu]
– Kaikenlaista uuden testausta on tullut tehtyä. Siihen liittyen, uuden äärellä oltiin myös Värinää varhaiskasvatuksessa -hankkeessa, jossa tehtiin yhteistyötä Vantaan kuvataidekoulun, Vantaan musiikkiopiston ja Vantaan varhaiskasvatuksen kanssa. Vaikka toiminta toteutettiin jo edellisenä vuonna, oli meillä blogissa puhetta hankkeesta vielä huhtikuussa, kun hankkeen loppuraportti oli julkaistu. [Sini]
– Hankkeesta olikin tosi mielenkiintoista kuulla sulta ja myös lukea jakamasi materiaali. Erityisesti revontulet ja ilotulitus marraskuun pimeydessä jäivät piristävinä mieleen. Piristystä saatiin myös Kevätlaitumella, johon oltiin tutustumassa toukokuussa. Tuliko sulla poimittua sieltä näyttelystä erityisiä vaikutteita? [Satu]
– Oli hienoa, miten taiteen saavutettavuutta oli ajateltu pienten ihmisten kannalta, sillä taide kuuluu kaikille. Myös kesäkuussa oltiin näyttelykäynnillä, mutta tällä kertaa Hämeenlinnassa. Oli kiinnostavaa tutustua monipuolisen kulttuuripersoonan taidekokoelmaan Vexi Salmi ja ystävät -muistonäyttelyssä. [Sini]
– Se oli antoisa maakuntamatka, ja näyttelyssäkin nähty rappiotaide puhutti pitkään. Varsinkin se sieltä löytynyt Rappiotaide-kirja. Apropoo kirjat, kesällä me vietettiin heinäkuussa myös hetki kirjavinkkien parissa. Oletko ehtinyt tarttua johonkin tarinaan sen jälkeen? [Satu]
– En toistaiseksi ole tarttunut kirjavinkkeihisi, mutta luin vastikään Finlandia-palkintoehdokkaana olleen Iida TurpeisenElolliset (S&S 2023), josta pidin kovasti. [Sini]
– Hämärästi muistelin, että olisit lukenut sen Claudia DurastantinTuntemani vieraat (suom. Taru Nyström, Kustantamo S&S, 2022). Sen myötä mä aktivoiduin taas viittomakielen äärelle ja yritän ottaa sitä vähän enemmän haltuun. Elolliset onkin hieno ja voitti ansaitusti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon, vaikka muutkin ehdokaskirjat olivat tosi korkeatasoisia. Hyviä kirjoja ilmestyy sellaista tahtia, ettei aika tahdo millään riittää kaikkien lukemiseen. Onneksi löydettiin yhteistä aikaa elokuussa ja päästiin Vallisaareen perehtymään Helsinki Biennaaliin palveluvastaava Kiira Kivisaaren asiantuntevassa opastuksessa. [Satu]
– Vallisaaren vierailu oli kiva, ja Kiiran opastuksella saari sekä biennaali sai ihan uusia ulottuvuuksia. Noita kuvia katsellessa voi muistella kesän lämpöä ja saaren maisemia. Hieman erilaisia maisemia käytiin katsomassa syyskuussa Tarvaspäässä, Paluu Keniaan -näyttelyssä. [Sini]
– Kyllä, sielläkin tuli paljon inspiroivia visuaalisia vaikutteita ja heräsi monia ajatuksia. Akseli Gallen-KallelanMount Kenya on viipyillyt pitkään verkkokalvoilla, ja näyttelytekstien menneen ajan henkeen kriittisen reflektoivasti suhtautuvaa otetta olen kaivannut muutamassa muussa näyttelykontekstissa. Oletko sä ehtinyt jo käsitellä opetuksessasi niitä asioita, joita näyttelyssä bongailit? [Satu]
– Vielä ei ole ollut tilaisuutta, mutta varmasti sopiva hetki tulee. Tätä opetusmateriaalia ja lukuvinkkejä tulee kerättyä koko ajan talteen tulevaa varten. Lukuvinkeistä puheen ollen, sun lokakuinen kirjamessukäyntikin poiki paljon hyviä sellaisia. Vähän harmittaa, etten itse ehtinyt messuille. [Sini]
– Olisi ollut kyllä tosi mukavaa, jos olisit päässyt tulemaan! Ne oli tosi intensiiviset mutta antoisat neljä päivää, joihin on tullut palattua monesti valmistellessani sitä juttua julkaistavaksi helmikuussa. Ja kiva, että kuitenkin ehdittiin marraskuussa yhdessä tankkaamaan väriä ja valoa Atskiin! [Satu]
– Totta, se antoi tosiaan voimia ja iloa loppuvuoteen. Seuraava kielikuvakohtaaminen tapahtuukin sitten tammikuussa 2024. Millaisia odotuksia sulla on tulevalle vuodelle? [Sini]
– Odotan jo kovasti meidän visuaalista ja verbaalista vuoropuhelua uusien kiinnostavien aiheiden parissa. Hienoja näyttelyitä, kirjoja ja vierailijoita. Ja kunpa olisi enemmän kiireetöntä aikaa! Entäpä mitä toiveita sulla on? [Satu]
– Kaikkea tuota mainitsemaasi ja paljon aikaa myös omalle luovuudelle. Palataan tähän kaikkeen ensi vuonna! [Sini]
– Kiitos kuluneesta vuodesta sulle, vierailijoillemme ja lukijoillemme! Luovaa ja onnellista vuotta 2024 kaikille! [Satu]
Kielikuvakohtaamisia-blogin kirjoittajien tervehdys eräänä joulukuun lopun päivänä
Kiitos kaikille Kielikuvakohtaamisia-blogin lukijoille menneistä lukuhetkistä ja kaikkea hyvää vuoteen 2023! Tavataan taas pian uusien aiheiden äärellä!
Kahden ystävän kohtaaminen eräänä maaliskuun lopun päivänä
– Moi, Sini! Kiva nähdä näinä kurjina ja hurjina aikoina. [Satu]
– Hei, Satu! Maailma on tosiaan muuttunut sitten viime näkemän. [Sini]
– Taas yhtä konfliktia kurjemmaksi. Sota on aina hirveä, ja nyt kun se on niin lähellä Euroopassa, on tuntunut erityisen pahalta, vaikka kauempanakaan olevat kriisit eivät saisi unohtua. Tuli voimakas tarve tehdä jotain myös niiden kanavien lisäksi, joita pitkin osallistun yleensä katastrofeissa, kuten Suomen Punaisen Ristin katastrofirahasto ja Unicef.
Uskon lukemisen voimaan. Vaikkei lukemalla voi pysäyttää pommeja, ajattelen ja toivon optimistina, että kirjallisuus voisi välillisesti ennaltaehkäistä niiden laukaisemista. Lukemisen myötä lisääntyvä ymmärrys ja myötätunto voivat parhaimmassa tapauksessa olla tehokkaita lääkkeitä vihaa vastaan. Lähdin siis kartoittamaan suomennettua ukrainalaista kirjallisuutta ja olen nyt kirjoittamassa siitä toukokuussa julkaistavaa katsausta, josta on toivottavasti iloa ja hyötyä erityisesti niille, jotka haluavat oppia tuntemaan Ukrainaa. Haluaisitko kuulla muutamista tähänastisista löydöistäni? [Satu]
– Kiinnostavaa! Ukrainalainen kulttuuri on tosiaan ollut nyt esillä monella tapaa, olisi kiva kuulla sun löydöistä. Missä tämä katsaus toukokuussa julkaistaan? [Sini]
– Suomenopettajat-lehdessä. Siitä on itse asiassa tulossa osa juttusarjaa nimeltä Kirjallisuutta kriisialueilta, joiden seuraavat osat käsittelevät muun muassa Afganistaniin, Somaliaan ja Syyriaan liittyvää kirjallisuutta. Intohimoisena lukijana mun oli todettava, että Ukrainan kirjallisuus oli yleisen kirjallisuustieteen aineopinnot suorittaneellekin ja maailmankirjallisuutta opettaneellekin aika lailla täydellinen terra incognita. Mieleeni ei tullut ainuttakaan ukrainalaista kirjailijaa, vaikka jostain muistini kätköistä onnistuin kaivamaan hämärän muistikuvan siitä, että Nikolai Gogol taisi olla ukrainalaissyntyinen. Muita tietoja ei mielessäni ollutkaan, kun päätin lähteä kartoittamaan asiaa erityisesti pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kirjastoverkko Helmetin tietokantaa sekä Turun ja Helsingin yliopistojen kirjastojen lainausmahdollisuuksia hyödyntäen. Lopulta jouduin tekemään myös pari kierrosta muutamassa nettiantikvariaatissa. Halusin lukea jokaisen kirjan, jonka löydän. Onko sulla ollut ukrainalaisia lukukokemuksia tai muuta kosketuspintaa ukrainalaiseen tai Ukrainaan liittyvään kulttuuriin? [Satu]
Eino Leinon Terve Ukraina Virtuaalikuoron laulamana
– Täytyy myöntää, ettei kovinkaan paljoa. Ukrainalaisen taiteilijan Maria Primatšenkon (1908–1997) ihastuttavat, värikkäät maalaukset tulivat minulle tutuksi Marimekon Metsänväki-kuosin plagiointikohun myötä. Oli surullista lukea, että useita hänen maalauksiaan on tuhoutunut taisteluiden aiheuttamassa tulipalossa. Myös Hasselblad-palkitun valokuvaajan Boris Mikhailovin kuvia on ollut esillä Helsingissä useaan otteeseen. Lukukokemukseni ovat kuitenkin enemmänkin Ukrainaan sijoittuvia tarinoita. Ehkä pääsen korjaamaan asian sun vinkkien myötä. [Sini]
– En ollut varautunut siihen, että kirjallisuudenkartoitustehtävä olisi niin vaikea. Suomessa on nimittäin julkaistu varsin vähän ukrainalaista kirjallisuutta. Niinpä laajensin näkökulmaa, ja se on nyt enemmänkin ”Ukrainaan liittyvää suomenkielistä kirjallisuutta etsimässä”. [Satu]
– Millaista Ukrainaan liittyvää kirjallisuutta löysit? [Sini]
– Löysin kirjoja, jotka on kirjoitettu etupäässä venäjän, englannin tai saksan kielillä mutta myös ukrainaksi. Ukrainankielistä kirjallisuutta on toistaiseksi suomennettu aika vähän. Keskeinen ukrainalaisen kirjallisuuden suomentaja on Eero Balk, joka on luemma opiskellut Kiovan yliopistossa. [Satu]
– Aivan, Eero Balk on tuttu nimi. Mistä luulet, että tämä puute johtuu? Ehkä tähän puutteeseen herätään ja tulevaisuudessa saamme lukea suomeksi enemmän ukrainalaisten kirjailijoiden tuotantoa. [Sini]
– Vaikea sanoa. Jostain syystä Ukrainan kirjallisuus ei ole kiinnostanut Suomessa, mutta nyt koko maan tunnettuus on lisääntynyt surullisen kuuluisalla tavalla. Aika monet löytämistäni kirjailijoista ovat syntyneet Ukrainassa mutta muuttaneet jo varhain muualle – tai ”omaavat ukrainalaiset sukujuuret”. Esimerkiksi saksankieliseltä ja englanninkieliseltä alueelta ukrainalaista kirjallisuutta löytyy enemmän. [Satu]
– Millaisia kirjoja siis löysit? [Sini]
– Löysin ja luin yhteensä parisenkymmentä teosta. Ensimmäinen esimerkki voisi olla vuonna 2015 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen valkovenäläisen Svetlana AleksijevitšTsernobylista nousee rukous (suom. Marja-Leena Jaakkola) Aleksijevitš on syntynyt Ukrainassa, ja hänellä on ukrainalainen äiti ja valkovenäläinen isä. Hän asuu Valko-Venäjällä ja kirjoittaa venäjäksi, kuten on kirjoittanut myös teoksensa Tšernobylista nousee rukous. Siihen on koottu Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden kokeneiden tarinoita, joita kertovat muun muassa ydinvoimalan työntekijät, pelastushenkilökunta, heidän omaisensa, tavalliset valkovenäläiset, jotka Ukrainan rajan lähellä asuvina joutuivat voimakkaan säteilyn kohteiksi pahimmilla tuhoalueilla. Teos on rankka, järkyttäväkin mutta myös vaikuttava lukukokemus. [Satu]
– Tosiaan, raskas aihe. Vaikka onnettomuudesta on paljon aikaa, uutisointi on jäänyt vahvasti mieleen lapsuudesta. [Sini]
– Tuohon samaan Tšernobyl-aiheeseen liittyy tämä Johanna Aulénin sarjakuvakirja Tšernobylin koirat, joka kuvaa ja dokumentoi ydinvoimalaonnettomuuden ja sen seuraukset sekä ihmisille että eläimille – kirjan nimen mukaisesti keskeisiä ovat koirat. [Satu]
– Tämä onkin juuri ilmestynyt. En ole vielä ehtinyt tutustua, mutta on jo lukulistalla. Ehditkö jo itse lukea sen? [Sini]
– Kyllä. Se on informatiivinen ja sen kuvat jännittäviä. Kuulisin todella mielelläni sun mielipiteen niistä joskus. Voin suositella myös Katja Petrovskajan teosta Ehkä Esther (suom. Ilona Nykyri). Petrovskaja on syntynyt Ukrainassa ja asunut vuodesta 1999 Saksassa. Hän kirjoittaa saksaksi. Ehkä Estherin mosaiikkimaisista kertomuksista rakentuu Petrovskajan suvun tarina. Kirjan mun mielestä hienoimpia kohtia ovat viidennessä Babi Jar -nimisessä luvussa sijaitsevat Kävelyretki ja nimikkokertomus Ehkä Esther. Tämäkään kirja ei ole mikään piristävä viihdyttäjä mutta tärkeää luettavaa. [Satu]
– Hyvä tietää, pistetään tämäkin muistiin. [Sini]
– Tyyliltään vähän kevyempää lukemista on Traktorien lyhyt historia ukrainaksi, vaikka myös siinä käsitellään osittain riipaiseviakin ihmiskohtaloita. Kirjan kirjoittaja on MarinaLewycka, jonka kerrotaan olevan ”ukrainainalaista syntyperää”. Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (suom. Vesa Suominen) kertoo monimutkaisista perhesuhteista. Kertojan vanha ukrainalainen leskeksi jäänyt isä menee naimisiin ukrainalaisen Valentinan kanssa, jotta Valentina voisi jäädä Isoon-Britanniaan poikansa kanssa. Tarinassa vilahtelee 2000-luvun Ukrainan lisäksi muistoja menneistä ajoista, ja isän kirjoittama historiallinen traktorikatsaus kulkee mukana matkassa. Kirjan sävy on välillä haikea, välillä niin hauska, että lukiessa hymyilytti monta kertaa. Jos ehtii lukea vain yhden Ukrainaan liittyvän romaanin, tämä voisi olla se. [Satu]
– Ukrainalainen traktorimies onkin noussut meemien kautta yhdeksi Ukrainan vastarinnan symboliksi. [Sini]
– Joo ja sen symboliikan syntyyn vaikuttaneisiin valokuviin ja videoihin liittyy myös mielenkiintoisia keskusteluja kuvalähteiden tarkistamisesta ja faktantarkistuksesta sekä niiden vaikeudesta sodassa ylipäänsä. Entä onko Sofi OksasenKoirapuisto sulle tuttu? Siinä kuljetaan eri aikatasoissa ja maissa, erityisesti sekä Suomessa että Ukrainassa, ja se tarttuu kiinnostavasti monia kysymyksiä herättävään hedelmöityshoitobisnekseen. [Satu]
– Kyllä, sen olen lukenut ja pidin kovasti. [Sini]
– Tietokirjapuolella Johannes Remyn Ukrainan historia tarjoaa kattavan katsauksen maan vaiheisiin. Se on erittäin yksityiskohtainen ja välillä hieman raskaslukuinen mutta suositeltava, jos haluaa oppia Ukrainan vaiheista paljon. Juha-Antero Puistolan ja Johanna SuhosenItä-Ukraina puolestaan raportoi Ukrainan 2014 alkaneesta sodasta. Voisin mainita vielä yhden Ukrainan historiaan keskittyvä tietokirjan. Se on Anne Applebaumin Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa (suom. Antero Helasvuo). [Satu]
– Entä kuuluuko sun kirjallisuuskatsaukseen myös lastenkirjallisuutta? [Sini]
– Huhtikuussa ilmestyy Eero Balkin suomentamana ukrainalaisen Larysa Denysenkon lastenkirja Maja ja ystävät. Kustantaja Tammi on luvannut ohjata kirjasta saadut tulot Suomen Unicefille Ukrainan lasten hyväksi. Siihen voitaisiin perehtyä tarkemmin sen ilmestyttyä, ja silloin voisin antaa lisää vinkkejä muistakin löytämistäni Ukrainaa käsittelevistä kirjoista ja sitten lopulta sen valmiin artikkelini sulle luettavaksi, kun se on ilmestynyt. [Satu]
– Odotan jo innolla, että pääsen tutustumaan Majaan ja ystäviin. Kirjan on kuvittanut ukrainalainen Masha Foya. [Sini]
– Se tuntuukin valopilkulta useiden synkkien Ukrainaa käsittelevien kirjojen joukossa, vaikka siihenkin tai enemmänkin kirjailijan kokemaan liittyy kaikenlaista painolastia. [Satu]
– Oletko muuten käynyt viime aikoina keskustakirjasto Oodissa? Siellä on esillä Yellow & Blue – kuvituksia Ukrainasta. Digitaalinen näyttely on toteutettu yhteistyössä Kuvittajat ry:n kanssa. Näyttelyä kuvataan seinätekstissä näin: “Minkälainen maa Ukraina oli ennen sotaa? Ukrainalainen kuvittajaryhmä Pictoric teki pari vuotta sitten kokoelman julisteita joissa he kuvasivat maansa ihmisiä, paikkoja ja erikoisia tapoja. Digitaalinen näyttely on 36 kuvittajan rakkauskirje Ukrainalle: Kahvia lipitteleviä kiovalaisia hipstereitä, koteja joissa seinäkoristeena on matto, Hopak-tanssijoita, harmaita betonilähiöitä, Marshrutka-busseja, värikkäästi koristeltuja portteja, maailman pisin trolley-bussireitti ja ydinonnettomuusalue jonka luonto on ottamassa takaisin.” Näyttelyn katalogi löytyy Kuvittajat ry:n sivuilta. [Sini]
– Tuo kuulostaa kiinnostavalta. Onko toteutus onnistunut? Entä mihin asti näyttely jatkuu? [Satu]
– Tässä muutama kuva. Mielestäni on digitaaliseksi näyttelyksi onnistunut. Näyttely jatkuu 10.4. asti.
Ukrainalaisiin valokuvaajiin taas pääsee tutustumaan Valokuvataiteen museon verkkonäyttelyssä Suloinen Ukraina. Näyttely esittelee ukrainalaisten nykykuvaajien töitä. Näyttelyn kuraattori on Kateryna Radchenkon, ja mukana on kahdeksan nykykuvaajaa Maxim Dondyuk, Yulia Kysilin, Yana Kononova, Rita Niki, Olena Morozova, Ira Lupu, Olia Koval, ja Kristina Sagirova. Museon sivuilla todetaan: “Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 uhkaa myös kulttuurin olemassaoloa. Sota ei ole vain inhimillistä kärsimystä, vaan sotaa ihmisiä ja heidän kulttuuriaan, kieltään ja vapauksiaan vastaan. Nuoret ukrainalaiset valokuvaajat ovat kasvaneet vapaassa maassa, jossa on ilmaisunvapaus. Mitä olisi valokuvaajan työ ilman sitä?” [Sini]
– Vaikuttavia kuvia, jotka herättävät mussa tunteita laidasta laitaan, iloa, pelkoa, kauhua ja ihailuakin. Mitä mieltä sä olet kuvista? [Satu]
– Kyllä, vaikuttavia, ajatuksia herättäviä ja keskenään erilaisia kuvia. Mieleen jäi etenkin Maxim Dondyukin vahvasti latautuneet kuvat vallankumouksesta rinnastettuna autioon ja rauhalliseen kuvaukseen sodan jäljistä. Myös Sanomatalossa on valokuvanäyttely, Ukraina ajatuksissamme, 6.4. asti [Sini]
– Muuten, mitä tehtäisiin ensi kuussa? [Satu]
– Nyt on auennut tai aukeamassa paljon kiinnostavia näyttelyitä. Kiinnostaisiko käydä vaihteeksi vuoropuhelua kuvataiteen parissa? [Sini]
Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä
– Moi, Sini! Taas ollaan siinä vaiheessa vuotta, että on päiviteltävä, mihin aika oikein syöksyy! [Satu]
– Hei vaan, Satu! Uusi vuosi on tosiaan tuloillaan. Tämä kulunut vuosi on ollut vähän sellainen “Päiväni murmelina” -kokemus. [Sini]
– Onneksi monet mukavat tekemämme asiat löytyvät dokumentoituina täältä blogista. Varsinkin näin korona-aikana muistot voivat puuroutua yhdeksi mössöksi, kuten juuri hiljattain Hesarin osuvassa kirjoituksessa muistutettiin. Blogille vuosi 2021 olikin erityinen, sillä keväällä päästiin juhlistamaan sen 5-vuotissynttäreitä! [Satu]
– Aika hienoa, viisi vuotta kohtaamisia on tallessa blogissa. Ehkä näin vuoden viimeisinä päivinä voisi muistella taas kulunutta vuotta blogin kautta. [Sini]
– Joo! Mitkä nostaisit omiksi vuoden 2021 kohokohdiksesi? [Satu]
– Sain keskittyä viime kesän taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn valmistamiseen. Oli hienoa maalata kaikessa rauhassa ja asettaa syyskuussa maalauksia esille pitkästä aikaa. Siitä jäi blogiinkin muistoksi Tarusolan ihanan TET-harjoittelijan tekemä haastattelu. [Sini]
– Tämä vuosi olikin myös siinä mielessä jännä, että meillä oli tosiaan parin viikon ajan TET-harjoittelija, jonka vastuulla oli tuon lokakuun postauksen lisäksi myös marraskuun postaus. [Satu]
– Entä millaisia on sun vuoden kohokohdat, Satu? [Sini]
– Mulla oli taas tekstientäyteinen vuosi, mikä oli kyllä antoisaa. Omien tekstien lisäksi tuli luettua aika paljon. Se näkyi blogissakin muun muassa kirjasuosituksina. Suoritin taas Helmetin vuoden 2021 lukuhaasteen, ja siitäkin jäi kaikkea kivaa muistoihin. Otin käyttöön myös lukupäiväkirjan, johon kirjaan kaikkein kirkkaimmat kirjahelmet. [Satu]
– Kirjasuosituksiisi olenkin tarttunut mahdollisuuksien mukaan. Toivottavasti saadaan niitä blogiin myös tulevana vuotena. [Sini]
– Hienoa! Vinkkaan oikein mielelläni lisää jatkossakin! Kaunokirjallisista kuvailuista syntyi myös tämä sun tekemä upea kuva Jerisjärven jäältä. [Satu]
– Kuvailu herätti tosiaan vahvoja mielikuvia, jotka erityisesti nyt taas pakkassäässä ulkona liikkuessa nousevat mieleen. [Sini]
– Valokuvaukseen tuli uppouduttua jonkin verran, ja varsinkin ulkosaariston vaikuttavat maisemat olivat puhuttelevia jopa marraskuussa. [Satu]
– Hienoja kuvia muuten! Etenkin majakat on tosi inspiroivia. Sun valokuvia luonnosta ollaan saatu ihailla myös monissa blogin loppukuvissa. Oletko ehtinyt kuvaamaan kauniita pakkaspäiviä? [Sini]
– Kiva kuulla, kiitos! Nyt on olleet näpit vähän jäässä pakkasessa, mutta aion mennä taas keväthangille auringonpaisteen lisääntyessä. Oli muuten mukavaa saada taas vieraita blogiin, kuten elokuussa Päivi Pekanheimo, jonka kanssa juttelin Naantalin Kirjajuhlista. [Satu]
Päivi Pekanheimo ja Kati Outinen
– Mulla taas oli syyskuussa vieraana työpari Petra Streng ja Tiina Kokkoniemi. He kertoivat Pekka Strengin sanat – ja sanojen jäljet -nimisen teoksen synnystä ja siitä, miten he päätyivät keräämään tarinoita yhdeksältä mielenkiintoiselta taiteilijalta, joihin Pekka Strengin musiikki on jättänyt jälkensä. [Sini]
Petra Streng ja Tiina Kokkoniemi
– Entäpä mitä kaikkea voitaisiin tehdä vuonna 2022? [Satu]
– Mahdollisuuksien mukaan olisi taas kiva tarttua kaikkeen ajankohtaiseen kulttuuritarjontaan. Alkuvuoden perinteisissä tapahtumissa onkin vähän muutoksia, kun Educa-messut on siirretty koronatilanteen takia vuoteen 2023. LUX Helsinki järjestetään mutta turvavälein ja pienin muutoksin. Testaisin tietysti myös innolla kaikkia yhteisiä harjoituksia ja tehtäviä, jos sellaisia tulee vastaan. Olen ollut viime syksystä mukana kiinnostavassa taidekasvatushankkeessa, josta voisi puhua enemmän keväällä. [Sini]
– Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta! Mun toivelistalla ykkösaiheena olisi luovuus. Meillä oli kivoja suunnitelmia vuoden 2021 loppupuolelle luovuuden tiimoilta, mutta korona sotki taas ne. Jospa päästäisiin toteuttamaan ne vuoden 2022 aikana. Voisin myös jossain vaiheessa kertoa kokemuksistani Kirjoittajaklubi-nimisestä kirjoittajasivustosta, johon tutustuin vuonna 2021. Aion myös suorittaa taas Helmetin ajankohtaisen lukuhaasteen ja voisin jossain vaiheessa vinkkailla lukumatkan varrelle sattuneista kirjallisista täysosumista. Samalla haastan kaikki Helmetin vuoden 2022 lukuhaasteeseen! Helmetin sivuilta löytyy myös muita mukavia haasteita. [Satu]
– Kiitos taas haasteesta ja blogiyhteistyöstä! Suunnitellut luovat projektit toteutetaan ehdottomasti ensi vuonna. Kirjavaa ja kulttuurintäyteistä vuotta 2022, Satu! [Sini]
– Kiitos samoin, Sini! Ja kulttuurintäyteistä vuotta 2022 myös kaikille lukijoillemme! [Satu]
TET-harjoittelija Suvin vinkkaukset eräänä marraskuun lopun päivänä
– Valitsin TET-harjoitteluni aikana muutamia näkemiäni elokuvia ja lukemiani kirjoja vinkattaviksi leffoista ja kirjoista riemuitseville:
Leffat
The Green Knight
Elokuva kertoo tulevasta ritarista Gawainista, jolla ei ole kaikkea aivan hallussa. Elokuvan päätarina on Gawainin matka ja sen haasteet. Tämä ei ole klassinen ritaritarina, joten en suosittele elokuvan katsomista ritarimeininki mielessä.
Elokuvan tarina lähtee käyntiin, kun joulujuhliin astelee vihreä ritari, jolla on haaste mielessä. Haaste kuuluu näin: Haasteen hyväksyneen pitää iskeä vihreätä ritaria kerran, ja tasan vuoden päästä vihreä ritari iskisi haastajaa täysin samalla tavalla ja voimalla. Gawain ottaa haasteen vastaan ja iskee ritarilta pään irti, minkä jälkeen ritari nostaa päänsä maasta, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja poistuu muistuttaen Gawainia vuoden päästä toteutuvasta kohtalosta.
Vuosi kuluu nopeasti ja Gawainin on aika lähteä matkaan, joka on epäonnistumisien mahtava matka.
Mielestäni elokuvassa on panostettu enemmän musiikkiin ja maisemiin kuin tarinaan, mikä on ymmärrettävää, kun ottaa huomioon, että elokuva perustuu 1300-luvun legendoihin. Tarinan yksityiskohdat ovat aika vapaasti tulkittavissa, joten suosittelisin elokuvaa omien tulkintojen faneille.
Arvioni 3,5/5
Dyyni
Elokuva perustuu Frank Herbertin 1960-luvulla kirjoittaman tieteisfiktiokirjasarjan ensimmäiseen osaan. Elokuva kulkee hitaasti ohjaajan auteur-tyylin saatossa. Jos elokuva menestyy ja saa jatko-osia, uskon, että sarjasta voisi tulla uusi Star Wars.
Atreides-klaani saa keisarilta tehtäväksi aavikkoplaneetta Arrakiksen hallitsemisen ja arvokkaan aineen keräämisen. Harkonnen-klaani ei pidä tästä muutoksesta, sillä he ovat olleet planeetan hallitsijoita aikaisemmin ja tämä aine on suuri tulojen lähde. He tajuavat, että planeetalla ei ole valvontaa, joten he päättävät tuhota Atreides-klaanin, kun muut eivät pääse auttamaan. Mutta onnistuuko suunnitelma?
Suosittelen elokuvaa hitaasti etenevän ja eeppisiä kohtauksia sisältävän scifin faneille.
Arvioni 4/5
Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings
Marvel Cinematic Universen (MCU) uusi sankari on saapunut. Tämä elokuva sisältää tietoa kiinalaisesta kulttuurista ja uskomuksista. Elokuvalla oli suuri budjetti, ja se näkyy – tämä elokuva sisältää useita visuaalisesti suurenmoisia kohtauksia.
Kotoa karannut Shang-Chi palaa Kiinaan saatuaan siskoltaan kortin, mutta sisko ei ollutkaan lähettänyt korttia. Lähettäjä nimittäin oli heidän isänsä, jolla on suunnitelma heidän kuolleen äitinsä pelastamiseksi. Se ei kuitenkaan ehkä ollut yhtä hyvä idea kuin miltä se vaikutti. Sekalainen sakki lähtee tapaamaan mystisen äidin sukua, ja siitä vasta toimintaspektaakkeli syntyykin!
Suosittelen MCU:n faneille sekä toimintaelokuvien napostelijoille, mutta älä huoli, elokuvassa on myös huumoria.
Arvioni 4,8/5
Jungle Cruise
Tämä elokuva on aivan oppikirjan mukainen viidakkoseikkailuelokuva ilman suuria yllätyksiä lukuun ottamatta sitä, että perinteitä rikotaan, kun seikkaileva päähenkilö on nainen, tohtori Lily Houghton.
Kyseinen tohtori Lily Houghton haluaa lähteä löytöretkelle tuodakseen viidakosta saatavan ihmelääkkeen Englantiin. Koska ihmelääke on myyttisenä tarinana pidetyn puun terälehti, hän ei saa avustusta tiedeyhteisöltä. Hän päätyy varastamaan tarvittavat esineet matkaa varten, mutta suututtaa samalla saksalaisen prinssin ja lähtee matkaan veljensä kanssa. Viidakkokaupunkiin saavuttuaan hän palkkaa oppaan, jolla on salaisuus. Porukka lähtee vaaralliselle jokilaivamatkalle, jolta ei puutu vauhtia eikä vemmellystä.
Suosittelen elokuvaa viidakkoelokuvista nauttiville.
Arvioni 4,25/5
Kirjat
Marc-Uwe Kling, Qualityland (Like, 2021), suomentanut Sanna Van Leeuwen
Kirjassa eletään yhteiskunnassa, jossa algoritmit tuovat paketteja ennen kuin edes ehdit tilata ja tajuta tarvitsevasi niitä. Ihmisarvosi määritellään RateMe-sovelluksen tasolla, joka lasketaan esimerkiksi luovuuden, asuinalueen ja elinajanodotteen mukaan. Jos tasosi on alle 10, olet erittäin vähäarvoinen. Korkeampiarvoiset ihmiset voivat esimerkiksi vaihtaa liikennevalon väriä tai kutsua julkisen ajoneuvon paikalle. Asukkaiden sukunimet tulevat heidän vanhempiensa töistä.
Kirjan päähenkilö on Peter Työtön, jolla ei mene aivan ideaalisesti elämässä. Pääjuoni lähtee käyntiin, kun Peter saa tuotteen, jota hän ei halunnut. Hän haluaa palauttaa sen, mikä vie tässä kyseisessä yhteiskunnassa enemmän voimia kuin mihin lukija on tottunut.
Mielestäni kirja tuo uniikin määrän tulevaisuuden teknologiaa maailmaansa. Usein muissa tämänkaltaisissa teoksissa keskitytään yhteen teknologiseen erikoisuuteen, esimerkiksi puolisonlöytämisalgoritmeihin. Tämä kirja kuitenkin sisältää useita teknologian elementtejä, mikä synnyttää uskottavamman futuristisen teknologiaympäristön.
Arvioni 4,5/5
Ernest Cline, Ready Player One (Random House, 2011)
Kirja eroaa vuoden 2018 elokuvasta erittäin paljon, joten kirjan lukeminen tuntuu uudelta kokemukselta.
Kirja tapahtuu lähitulevaisuudessa, jossa ihmiskunta viettää suurimman osan ajastaan virtuaalitodellisuuspeliuniversumissa. Siellä lähes kaikki on mahdollista. Pelissä järjestetään suuri aarrejahti tekijän kuoleman vuoksi, ja voittaja perisi pelin ja sitä tehneen firman omaisuuden. Aarrejahdissa tehtävänä on etsiä kolme avainta sekä porttia, jotta pääsisi kultaisen munan luokse. Jahdissa ei ole tehty yhtään edistystä vuosiin, kunnes päähenkilö Wade Watts saa vinkeistä kiinni ja lähtee ratkontavauhteilulle kasaten itselleen eritaustaisista ihmisistä koostuvan tiimin. Siitä legendaarisen seikkailun portit avautuvat.
Arvioni 5/5
Adrienne Tooley, Sweet & Bitter Magic(Margaret K. McElderry Books, 2021)
Kirjan tapahtumat sijoittuvat tyypilliseen keskiajan fantasiamaailmaan. Kuningaskunnassa riehuu maaginen rutto, joka aiheuttaa muistinmenetystä. Sille ei ole parannuskeinoa. Kun taikayhteyttä piilotelleen tytön isä on sairastunut tähän tautiin ja hänen hoitamisensa käy aivan liian vaivalloiseksi, tyttö päättää lähteä tuhoamaan sairautta kirotun mustan magian käytöstä tuomitun noidan kanssa.
Mielestäni kirja on hyvä, ja nautin sen lukemisesta. Suosittelen sitä enemies to lovers -tarinoista pitäville.
Arvioni 4,5/5
Elina Rouhiainen, Väki 1: Muistojenlukija (Tammi, 2017)
Tämä kirja on trilogian ensimmäinen osa.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat nykyajan Suomen pääkaupunkiseudulle. Tyttö, jolla on kyky varastaa muistoja, saa selville, että hänen ja hänen lapsuudenkaverinsa lisäksi on myös muita, joilla on samankaltaisia kykyjä. Kun hän etsii kyvyistään lisää tietoa, Väki-niminen järjestö lähtee jahtaamaan häntä ja hänen ystäviään.
Suosittelen jonkin sortin vaihtoehtoisen maailman faneille, sillä maailma on muuten täysin samanlainen kuin meidän lukuun ottamatta muutamien ihmisten voimia.
Arvioni 3,75/5
Iloisia luku- ja katseluhetkiä sekä mukavaa loppuvuotta!
