Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä
– Vuosi 2018 lyö viimeisiä lyöntejään. Ollaan vielä hetken aikaa zwischen den Jahren, vuosien välissä, niin kuin saksalaiset sanoo. Mitä kaikkea sulla on jäänyt mieleen tästä vuodesta, Sini?
– Vuosi on tarjonnut mukavia uusia haasteita liittyen opetustyöhön. Toisaalta se on ollut todella kiireinen ja yllättävän tekstipainotteinen. Hitaasti edistynyt opinnäytetyöni alkaa onneksi kohta valmistua, ja sen jälkeen aikaa ja energiaa vapautuu enemmän johonkin uuteen. Esimerkiksi taiteellinen työskentely on jäänyt vähemmälle, ja sitä on kovasti ikävä. Kaikkeen ei aika vain yksinkertaisesti riitä. Entä mitä, Satu, sulle on jäänyt mieleen?
– On kyllä ollut monipuolinen vuosi taas! Mun mieleen on piirtyneet syvimmin värit. Esimerkiksi David Hockneyn näyttely Taidehallissa ja Las Palmasin väri-ilo, jota sain katsella tehdessäni juttua kaupungin kolmikielisestä koulusta. Olen päässyt tänäkin vuonna käymään monissa näyttelyissä ja jotenkin alkanut nähdä maailmaa enemmän kuvina. Myös kuvien tekeminen on alkanut houkuttaa lisää. Valokuvaus varsinkin mutta myös piirtäminen ja maalaaminen, tosin kaksi jälkimmäistä ihan vain harrastuksenomaisesti omaksi iloksi. Olen arkaillut tehdä mitään kuvallista, koska olen kokenut itseni niin vahvasti pelkästään kirjoittajaksi. En tiedä tarkalleen, mistä lokeroajattelu juontaa juurensa, mutta haluaisin yrittää päästä siitä eroon. Nautin joka tapauksessa kovasti siitä, miten visuaaliset virikkeet toimivat kirjoittamisen kimmokkeina. Tarinankerrontatapoja on monia, eikä mikään onneksi sulje toista pois vaan täydentää toinen toistaan. Helsingin Kirjamessuilla pitämämme Ihmekonekorttipajan ja aikaisemmin tekemämme korttien ketjun inspiroimana tein sulle hyvän mielen kortin.
– Kiitos! Vaikutus oli juuri sellainen kuin oli tarkoituskin. Tulipa hyvä mieli! Olen iloinen, että olet taas rohkeasti lähtenyt mukavuusalueesi ulkopuolelle ja antanut tekstille visuaalisen muodon sekä tallentanut matkan muistoja valokuvauksen lisäksi myös piirtäen.
– Kiva kuulla! Oli muuten jännä huomata, miten tuota korttia tehdessäni mietin koko ajan kuvan ja sanan yhteispeliä: Kuinka olisin kuvaillut maisemaa sanallisesti ja kuinka olisin halunnut saada varsinkin kaikki kuuloaistiin perustuvat havainnot sekä monet pienet yksityiskohdat maisemasta mukaan kuvaan. Siksi päädyin tekemään kortin sisäpuolelle sanapyörteitä, joissa osa havainnoista on tallessa. Ajattelin jossain vaiheessa kirjoittaa maisemasta kuvauksen vertaillakseni, millaiselta maisema näyttää sanallistettuna. Miten sun uusi työ varhaiskasvatuksen parissa on lähtenyt käyntiin?
– Olen tosiaan ensimmäinen taidepedagogi, joka on toiminut tässä päiväkodissa, ja oma työnkuvani sekä roolini eskariryhmässä on muotoutunut vähitellen. Mitään valmista mallia ei toimintaan tietenkään ole, vaan kaikki suunnitellaan lapsilähtöisesti yhteistyössä ryhmän kasvattajien kanssa. Taidepedagogi on mukana kaikessa ryhmän toiminnassa. Paljon tulee edelleen pohdittua, miten hyödynnän osaamistani ryhmässä ja miten kuvataideopetusta suhteuttaa kaikkeen muuhun esiopetuksen toimintaan, joka on todella monipuolista. Tarkoituksena olisi kuitenkin, että myös ryhmän kasvattajille jää uutta osaamista sen jälkeen, kun taidepedagogi vuoden jälkeen siirtyy toiseen ryhmään. Palautteesta päätellen olen onnistunut tuomaan esikoululaisten arkeen paljon uusia tapoja ilmaista itseään. Mainitsemistasi väreistä tuli muuten mieleen yksi kuluneena vuonna ihastuttanut asia – uusi taidemuseo Amos Rex. Kävin siellä juuri katsomassa tokiolaisen teamLabin digitaalisia installaatioita. Se oli vaikuttava kokemus, ja yleisön osallistaminen tapahtui siellä todella luontevasti. Installaatioon sai lisätä oman väritetyn hahmonsa, ja havaintojeni mukaan se innosti aikuisia siinä missä lapsiakin. Tässä muutama kännykuva näyttelystä. Harmi, ettemme ehtineet päiväkodin kanssa näyttelyyn. Päiväkodissa teimme kuitenkin valomaalausta ja tutustuimme lisättyyn todellisuuteen värityskuvien ja Quiver-sovelluksen avulla.
– Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Mun vuodessa varhaiskasvatus ja kielitietoisuus ovat olleet vahvasti läsnä erityisesti kirjoitusjuttujeni ja pitämieni koulutusten myötä. Koskaan ei ole tietenkään liian myöhäistä oppia uutta, mutta mitä varhemmin tehdään tietoista työtä kielenkehityksen tukemiseksi, sen parempi. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, miten tarinallisuus tukee kielenoppimista. Tarinat syntyvät luontevasti tukemalla ja aisteja ruokkimalla, kuten meidän työpajat Helsingin Kirjamessuilla tänä ja viime vuonna ovat antaneet rohkaisevia esimerkkejä. Kun olin tekemässä Kurkistus kielitietoisen eskariryhmän toimintaan -juttuani Suomenopettajat-lehteen, oli hauska perehtyä kielitietoisuuden tukemiseen eskarissa. Onkin tosi kiva, kun pääsen ensi vuonna tutustumaan myös teidän päiväkotiin!
– Mukavaa, kun pääset tulemaan! Kiinnostavaa kuulla, miltä meidän toiminta näyttää S2-näkökulmasta, ja varmasti voidaan järjestää yhdessä myös jotain kieltä ja kuvaa yhdistävää toimintaa lapsille. Tiedän, että he innostuisivat varmasti ihmekoneesta. Meillä on kyllä todella innokasta ja luovaa porukkaa.
– Luovuus on kiehtova aihe. Olen lukenut siitä paljon lisää, ja luovuuden monet ulottuvuudet houkuttelevat tutkimaan sitä tarkemmin. Voitaisiinko olla sen äärellä ensi vuonnakin ja jatkaa monipuolisesti eri aiheiden parissa? Aistit kiinnostavat myös kovasti. Löysin vähän aikaa sitten Matteo Farinella -nimisen neurotutkijan The Senses -sarjakuvakirjan. Huvittaisiko sua tutustua siihen tarkemmin jossain yhteydessä?
– Tutustun siihen mielelläni. Saatan jopa lisätä hankintalistalleni. Tekijän taustan huomioon ottaen sarjakuva on varmasti täynnä asiantuntemusta ja kiinnostavaa tietoa.
– Mitä toiveita sulla on ensi vuodeksi, Sini?
– Blogin suhteen toiveena on käsitellä enemmänkin sarjakuvaa ja esitellä kotimaisia tekijöitä. Myös ajankohtaisia kuvakirjoja olisi kiva nostaa esiin ja tarkastella kuvan ja kielen yhteistyön näkökulmasta. Henkilökohtaisesti toivon vuoteeni enemmän taiteellista työskentelyä visuaalisen parissa. Entä tiedätkö jo, millainen vuosi sulle on tulossa?
– Kirjoittamista on luvassa ensi vuonna entistäkin enemmän. Uusia kiinnostavia haasteita on tulossa sillä saralla. Kerron niistä myöhemmin lisää. Muuten, olisi kiva, jos ehdittäisiin käydä ensi vuonnakin näyttelyissä. Esimerkiksi HAMin Odotin sinua -näyttely vaikuttaa kutsuvalta. Ehdittäisiinköhän sinne jossain vaiheessa?
– Yritetään! Näyttelyt ja niiden oppimateriaalit kiinnostaa aina. Mulla on muuten juuri opinnäytetyöhön liittyen käsittelyssä Ville Tietäväisen ja Ville Hännisen Kertova kuva – Journalistisen kuvan mahdollisuuksia ja keinoja -kirja, joka on tosi mielenkiintoinen. Huvittaisiko perehtyä siihen samalla, kun käydään Päivälehden museossa Kertova kuva -näyttelyssä?
– Oikein mieluusti! Kiitos kuluneesta vuodesta ja inspiroivia hetkiä tulevana vuonna sulle ja kaikille lukijoillemme!
© Tarusola
