Biennaalissa

Kahden ystävän kohtaaminen palveluvastaava Kiira Kivisaaren kanssa eräänä elokuun lopun päivänä

– Moi, Kiira! Oli tosi kiva päästä Sinin kanssa tutustumaan Helsinki Biennaaliin ja Vallisaareen sun opastuksella. [Satu]

– Osa näyttelystä on tosiaan mantereen puolella, esimerkiksi Helsingin taidemuseossa HAMissa. Sinne me ei vielä Sadun kanssa ehdittykään. [Sini]

– Joo, Helsinki Biennaali levittäytyy Vallisaaren lisäksi mantereella HAM Helsingin taidemuseoon sekä esimerkiksi Oodiin ja kulttuurikeskuksiin. [Kiira]

– Miten kaikki on mennyt tänä vuonna? [Satu]

– Tämän vuoden biennaali on sujunut hienosti! [Kiira]

– Mainitsit, että työpäivien aikana voi sattua ja tapahtua kaikenlaista yllättävää. Haluatko kertoa jonkun esimerkin? [Sini]

– Työpäivät on tosiaan vaihtelevia ja kaipaavat dynaamista otetta. Vallisaaressa me ollaan kuin vieraana ja sopeudutaan muuhun luontoon. Vuonna 2021 piti esimerkiksi hieman viivästyttää yhden teospaikan avaamista, kun hirvi seisoi kellarin katolla. [Kiira]

– Se oli varmasti yllättävä ja vaikuttava näky. [Sini]

– Olit tosiaan myös viimekertaisessa Helsinki Biennaalissa mukana. Millainen roolisi oli silloin? Entä millainen on toimenkuvasi tänä vuonna? [Satu]

– Toissa vuoden biennaalissa toimin biennaalin ympäristökoordinaattorina. Loin ja toteutin biennaalin vastuullisuustyötä. Tänä vuonna toimin palveluvastaavana, roolissani vastaan Vallisaaren asiakaspalvelutiimin päivittäisestä toiminnasta ja työoloista. [Kiira]

– Muistelen, että kerroit tehneesi myös kirjallisia raportteja viimekertaisesta Helsinki Biennaalista. Löytyvätkö ne netistä? [Satu]

– Vuoden 2021 Helsinki Biennaalista  on julkaistu kattava vaikuttavuustutkimus, jossa olen yhtenä kirjoittajana. Tutkimus löytyy netistä. [Kiira]

– Vaikuttaa näin nopealla silmäilyllä monipuoliselta ja kiinnostavalta tutkimukselta. Täytyykin tutustua tähän ajan kanssa.  Saarella näytti liikkuvan koululaisryhmiä. Onko Helsinki Biennaalin käsittelyyn tarjolla jonkinlaisia oppimateriaaleja tai tehtäviä? [Sini]

– Nyt syksyllä saarella vierailee paljon koululaisia. Heille on tehty oma oppimateriaali, jota he voivat käyttää vierailunsa aikana. Helsinki Biennaalin nettisivuilta löytyy myös vinkkejä vierailuun lasten kanssa. [Kiira]

– Saaren kätkeytyy monia teoksia. Mitkä ovat teidän lempiteoksianne? Itseäni puhuttelivat eniten PHOSfate-ryhmän hiekkapuutarhainstallaatio ja Adrián Villar Rojasin saareen kätkeytyvät teokset. Ensimmäinen erityisesti siihen liittyvien ympäristökysymysten ja Länsi-Saharan takia ja jälkimmäinen niiden mielikuvitusta kutkuttavien muotojen ja sijaintien takia.  [Satu]

Saarten Materia Medica oli mielestäni hieno teos, joka tarjosi moniaistisen kokemuksen. Tähän teokseen liittyy myös performanssi, jota en harmi kyllä päässyt näkemään. Lotta Petronellan lisäksi teosta on ollut tekemässä säveltäjä ja artisti Lau Nau sekä keittiömestari ja ruokakirjailija Sami Tallberg, jonka Villiyrttikirja löytyy omastakin hyllystä. Lotta Petronella taas on tuttu saaristoa käsittelevistä teoksistaan. Hän tuntuu todella luontevalta taiteilijavalinnalta tähän saareen sijoittuvaan biennaaliin. [Sini]

– Vaikea valita suosikkeja. Tuula Närhisen Plastic Horizon -teoksessa on jotain kaunista ja surullista samaan aikaan, joten se aina liikuttaa. Emilija Škranulytėn teoksessa puolestaan pääsee osaksi vedenalaista maailmaa, joka on mielestäni jännittävää ja siksi kiehtovaa. [Kiira]

– Vallisaaren miljöö on taideteos itsessään. Historian eri kerrokset ja upea luonto lumoavat. Puolustusvoimien jäljet, vanhat talot ja kivirakennelmat ruokkivat mielikuvitusta.  Mikä olikaan Metsähallituksen rooli saarella? [Satu]

– Metsähallitus hallinnoi Vallisaarta ja vastaa muun muassa kaikista saaren yleisistä asioista, kuten huolto- ja ylläpitotöistä. [Kiira]

– Kerroit myös, että saarella asustaa useita lepakkolajeja. Työkaverini vinkkasi tuossa jokin aika sitten, että Helmet-kirjastosta on mahdollista lainata lepakkotutkaa. Mitenkäs nämä saaren aukioloajat menivätkään? Olisiko siellä mahdollista tutkailla lepakkoja pimeän aikaan? [Sini]

– Helsinki Biennaali on auki tiistaista sunnuntaihin klo 11–18, mutta saarelle pääsee 8–21 reittiliikenteellä. Eli lepakkotutkailu on mahdollista, etenkin pimenevinä syysiltoina. [Kiira]

– Ja syyskuun 17. päivä taisi olla viimeinen mahdollisuus tutustua Helsinki Biennaaliin vielä. Kiitos, kun saatiin sut vieraaksemme blogiin, Kiira!  [Satu]

– Ja kiitos vielä saarikierroksesta! [Sini]

– Kiitos teille! Aina ilo esitellä Helsinki Biennaalia ja Vallisaarta! [Kiira]

©Tarusola

Kevätlaitumella

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä toukokuun lopun päivänä

– Hei, Satu! Mitä sun kevääseen kuuluu? Kiva että ehdittiin vihdoin yhdessä tänne HAMiin näyttelykäynnille. [Sini]

– Moikka, Sini! Niin mukava nähdä! Kevät on intensiivistä aikaa. Olen yrittänyt pysähtyä jokaisen mahdollisen kasvin äärelle ja tietoisesti nauttia kaikesta kukoistuksesta.  [Satu]

– Tiedän ton tunteen. Välillä ulkona kävellessä lähden jäljittämään jotain ihanaa tuoksua. Nyt on luonto niin huumaava kaikille aisteille. Nyt siis Kevätlaitumelle! [Sini]

– Näyttelyn nimi on ainakin osuvan houkutteleva. Ahaa, tässä puetaan ensin suojatöppöset kenkien päälle. Myös houkuttelevan näköiset lattiapinnat kuvioineen ovatkin suojelemisen arvoiset. [Satu]

– Kiinnostaa kuulla, mitä mieltä olet näyttelystä. Itse piipahdin täällä jo kerran oppilaiden kanssa. Kevätlaitumelle-näyttelyn suunnittelussa on huomioitu lapset ja heidän huoltajansa. Tämä näkyy museon esittelytekstien mukaan sekä teosvalinnoissa että etenkin näyttelyarkkitehtuurissa, jossa on otettu huomioon lapsen mittakaava. [Sini]

– Tämäpä on virkistävä perspektiivi, kun taulut on ripustettu näin alas. Kuulin tuossa, kun eräs näyttelyyn tullut rouva kysyi heti salivalvojalta, miksi taulut ovat näin alhaalla. Valvoja vastasi jotenkin kivasti painottaen, että näyttely on lapsille. Tämä taitaa olla aika ainutlaatuista, että lapset otetaan huomioon museossa näin kokonaisvaltaisesti?  [Satu]

– Kyllä se aika harvinaista on. Virkistävää myös aikuiselle katsojalle, kun saa muistutuksen siitä, että on kokonsa puolesta usein aika etuoikeutettu. Koskettamaan taidetta ei täälläkään pääse, mutta sen ymmärtää kyllä. Teosten on tarkoitus kestää tuleville polville. Näyttelytiloissa on kuitenkin kivoja yksityiskohtia, jotka rohkaisevat leikkiin, kuten nämä muodot ja reitit lattiassa ja pienet portaat sekä pyöreät istuimet, joiden päällä voi levähtää matkan varrella.  [Sini]

– Näyttelyvihon ohjeissa kehotetaan viihtymään ja viettämään aikaa, ja sitä ainakin tuo yksi lapsi toteuttaa antaumuksellisesti. Harvoin kuulee, että äidin tarjoama jäätelökään ei houkuta, kun voi olla näyttelyssä. Mitä muuten pidät tästä näyttelyvihosta? [Satu]

– Vihko tukee kivasti näyttelykäyntiä, sisältää tietoa taiteilijoista ja teoksista sekä aktivoi tekemään tehtäviä teosten pohjalta. Vihko osoittautui hyväksi tietolähteeksi, kun olin täällä aiemmin oppilasryhmän kanssa. Oppilaat olivat 10–12-vuotiaita ja kiertelivät näyttelyssä itsenäisesti. Annoin heidän valita vihon tehtävistä yhden. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme voineet tehdä useammankin tehtävän. Ne vaikuttivat olevan selkeitä ja helposti toteutettavia ihan täällä näyttelytilassakin. [Sini]

– Ilahduin kovasti, kun löysin tehtävien joukosta kirjoitustehtävänkin: “Näyttelyssä maalaukset Mestarirakentaja ja Karvainen muisto on ripustettu vierekkäin, kuvapariksi. Katso maalauksia tarkkaan. Keitä henkilöt voisivat olla? Ovatko he tuttavia, sukulaisia tai rakastavaisia? Tutki, mitä henkilöiden taustalla näkyy, ja mitä nämä asiat kertovat heistä. Mieti, millaisen kirjeen henkilöt kirjoittaisivat toisilleen. Kirjoita kirje seuraavalle aukeamalle.” Voisin tehdä tuon tehtävän. Kätevää, kun tämän vihon nettiversiossa on kuvat kyseisistä teoksista. Silloin näyttelyyn ja tehtäviin voi palata vielä kaikessa rauhassa myöhemminkin. Täällä näyttelytiloissa tuntuu joka tapauksessa olevan paljon virikkeitä. Mitäs tuolta viimeisestä huoneesta löytyykään? [Satu]

– Tämä viimeinen huone on varmastikin lapsiyleisön suosikki. Täällä pääsee piirtämään museon seiniin, näyttelykalusteisiin ja lattiaan. Vaikka näyttää siltä, että tämä mahdollisuus on innostanut myös monia aikuisia. Miten ihanaa onkaan jättää oma jälki museoon tai ylipäätään mihinkään yleiseen tilaan, ihan luvan kanssa. Yritän löytää pienen kolon, jotta pääsen kokeilemaan piirtämistä.  [Sini]

– Kokonainen huone! Se on kyllä hieno mahdollisuus! Sun oppilaasi olivat varmasti haltioissaan tästä. Oli kyllä elähdyttävää olla Kevätlaitumella. Kohta siintävät kesälaitumet. Suunnitellaanko tuonnempana jotain kivaa kesäpuuhaa? [Satu]

– Kyllä, oppilaat olivat innoissaan. Saattoi näyttelyn katsominen vähän unohtua, kun huomasivat tämän mahdollisuuden. Mutta tosiaan, nyt alkaakin olla aika miettiä, mitä kivaa kesällä tekisi. Pistetään ideoita muhimaan ja palataan niihin pian. [Sini]

©Tarusola

Virtuaalikierroksilla

Kahden ystävän etäkohtaaminen eräänä huhtikuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kiva tavata taas, vaikka edelleen joudutaankin kohtaamaan näin etänä! [Satu]

– Hei, Satu! Kiva nähdä! Miten menee? [Sini]

– Ihan hyvin, vaikka paljon onkin kaikenlaista ja totuttelemista muutoksiin. Olen kaivannut erityisesti kirjastoja kovasti. Kirjastokäynnit ovat mulla olleet niin olennainen osa arkea ja juhlaakin. Olen myös moneen otteeseen tarvinnut ammattikirjallisuutta, jota nyt on pitänyt metsästää kissojen ja koirien kanssa. Onneksi BookBeat auttaa akuuttiin kaunokirjallisuuden kaipuuseen, ja löytyyhän sieltä myös aimo annos tietokirjojakin. Onko sulla ollut aikaa lukea? [Satu]

– En ole ehtinyt juurikaan lukemaan, mutta kuuntelen kyllä äänikirjoja edelleen työmatkoilla. Olen siirtynyt liikkumaan pyörällä, ja kirjat toimivat erittäin hyvänä matkaseurana. [Sini]

– Mulla oli tosiaan toukokuussa tarkoitus mennä tutustumaan erään lukupiirin toimintaan, mutta se siirtyy nyt parempiin aikoihin. Onko sulla ollut viime aikoina paljon virtuaalista tekemistä? [Satu]

– Eskaria toteutetaan edelleen osittain etänä niille, jotka ovat kotona. Myös Vantaan kuvataidekoulun opetus tapahtuu etänä. Olen siis viime aikoina keskittynyt olemaan enemmän tuottajan roolissa kuin kuluttajana. Olen myös tehnyt ensimmäiset YouTube-videoni kuvataidekoulun kanavalle.  Näyttelykäyntejä olen kuitenkin tehnyt virtuaalisesti. Olen myös ehtinyt nauttimaan muutamista Sofi Oksasen Koronakeittiö-lähetyksistä Instagramissa. [Sini]

– Tuo miniatyyrigalleria on todella inspiroiva! Tekee mieli kokeilla sellaisen tekemistä heti, kun on aikaa. Mä olen osallistunut moniin seminaareihin etänä ja kouluttanut itsekin verkossa. Vaatiihan kameran pienelle pisteelle puhuminen aluksi uudenlaista orientoitumista, kun on tottunut välittömään kasvokkaiseen vuorovaikutukseen. Toisaalta on antoisaa huomata, että hedelmällisiä kohtaamisia ja keskusteluja voi syntyä myös ihmisten ollessa fyysisesti kaukana toisistaan. [Satu]

– Olen erityisesti seurannut etäkouluopetusta sekä opettajien näkökulmasta erilaisten keskustelupalstojen kautta että oman kotoa koulua käyvän nuoren kokemusten kautta. Opettajat ovat ratkoneet etäopetuksen haasteita ihailtavan luovasti ja tarjolla olevilla välineillä. Onhan tämä tosi haastava tilanne. [Sini]

– Kyllä, haasteita riittää. Lisäksi vaivaa krooninen matkakuumekin. Kaunokirjallisten pakomatkojen lisäksi on virkistävää lähteä myös virtuaalimatkoille. Olikin hauska lukea Ylen sivuilta Kauhea matkakuume ja neljän seinän sisällä? Täältä pääset virtuaalimatkalle Venetsiaan, Hollannin kukkakedoille ja kuningatar Elisabetin edustusasuntoonartikkeli. Me valittiin teinin kanssa virtuaalimatkakohteeksi Stonehenge. [Satu]

– Tätä en ole nähnytkään. Täytyypä käydä tutustumassa. [Sini]

– Suosittelen lämpimästi. Meidän vierailu kivipaasien keskellä oli niin inspiroiva, että innostuttiin sen jälkeen piirtämään ja kirjoittamaan kuningas Arthurin tunnelmissa. [Satu]

– Muistelen, että meidän oli tarkoitus vierailla Vantaan taidemuseo Artsin Kuvanvapaus-näyttelyssä juuri silloin kun museot suljettiin. Nyt on meidän onneksi tarjolla kaksi näyttelykierrosta kyseiseen näyttelyyn. Haluaisitko käydä kierroksilla? Ekassa videossa näyttelyn kuraattori Jean Ramsay esittelee näyttelyä ja sen teemoja. Toisella kierroksella museon opas ja työpajaohjaaja Minttu Ypyä kertoo näyttelystä lisää. Museon sivuilta löytyy myös näyttelyyn liittyviä tehtäviä koululaisille ja kuvallisesta ilmaisusta kiinnostuneille. Nettisivujen mukaan “Museoesittelyt liittyvät videosarjaan, jossa vantaalaiset museot ovat yhdistäneet voimansa poikkeustilanteessa. Huhtikuussa Vantaa-kanavalla julkaistaan museokierros joka perjantai. Mukana ovat kaupungin omien museoiden – Artsin ja Vantaan kaupunginmuseon – lisäksi Suomen ilmailumuseo sekä Vantaan Maatalousmuseo.”  Tarjolla on siis tulevaisuudessa myös lisää kierroksia Vantaan museoihin. [Sini]

– Todella kiinnostava näyttely ja onnistunut kuraattori Jean Ramsayn pitämä näyttelyn esittely! Sitä olisi voinut kuunnella paljon kauemminkin. Nimet vilahtelivat tosi nopeasti ohi ja välillä teoksetkin, mutta ehdin bongata oman suosikkini. Se on se monen kuvan muodostava teos, jossa Karstein Volle on tehnyt potretteja tavallisista ihmistä metromatkojen aikana. Kuraattori Jean Ramsay kertoi esittelyssä taiteilijan havahtuneen siihen, että ohittaa päivittäin suuren joukon ihmisiä huomaamatta heitä. Halusi ruveta luonnostelemaan heitä, jotta massa saisi kasvot. Näin sosiaalisen etäisyyden aikana tuo saa vielä ihan uudenlaisen sävyn. Löysin etsiessäni Karstein Vollesta lisätietoja kiinnostavan linkin hänen vuonna 2017 Galleria Bokvillanissa pitämäänsä HERE WE ARE -näyttelyyn. Näyttelystä kertovilta sivuilta löytyy tehtävä, jota voisin itse joskus kokeilla, kun taas voi pysähtyä ihmisten lähelle. Ihmisiä valokuvatessani olen joutunut pohtimaan samoja asioita kuin tehtävässä nostetaan esiin ihmisen yksityisyydestä. Volle kiteyttää myös hyvin oppimiseen liittyviä tuntemuksia: ”Voidakseen oppia ja uudistua on äärimmäisen tärkeää tuntea olonsa jossain määrin epämukavaksi. Mukavuusalueella saattaa odottaa hidas kuolema.” [Satu]

– Samaa mieltä, esittely oli hyvä, mutta varsinkin pienempiä teoksia oli vaikea nähdä. Kiinnostuin erityisesti Lupta Femeilor – naisten taistelu -projektista, josta kerrotaan museon sivuilla näin: “Kuvallisen ilmaisun vapautta pohtii myös Lupta Femeilor -työryhmä (Dima Elena, Ioana Silion, Gina Stanescu, Gabriela Bancuta, Rodica Izabella, Dinu Mariana, Maria Caldarar, tuottaja Anna Miettinen ja taiteilija Katriina Haikala). Mukana näyttelyssä on ryhmän kokoama valokuva- ja videoinstallaatio. Haikala antoi romaninaisille kameran, jolla dokumentoida päivittäistä elämäänsä. Kokonaisuuteen liittyvät Haikalan tekemät haastattelut ja naisten muotokuvat.” Tämän kokonaisuuden valokuvia ja tekstejä olisi ollut kiinnostavaa tarkastella lähempää. Taiteilija Katriina Haikalan portfoliosta löysin kuitenkin lisää tietoa ja kuvia projektista.

Pidin näyttelyssä myös siitä, että Vantaallakin paljon esillä oleva katutaide oli mukana näyttelyssä. Omia työmatkojani ilahduttaa erityisesti Myyrmannin kupeessa oleva graffitiaita, jossa maalaukset vaihtuvat usein. Välillä siellä saa tosiaan nähdä myös ajankohtaisiin asioihin kantaa ottavia maalauksia. [Sini]

– Kuvan ja sanan voimaa sekä niiden käytön rajoja käsitellään tässä näyttelyssä ajatuksia herättävästi. Aihe on todella tärkeä ja alati ajankohtainen. Mieleen tulee yhtymäkohtia Päivälehden museon Kertova kuva -näyttelyyn, jossa käytiin tutustumassa viime vuonna. [Satu]

– Kyllä, Kertova kuva -näyttely sisälsi paljon hyvää pohdintaa journalistisen kuvituskuvan tarjoamista mahdollisuuksista. Näkökulma oli vahvasti kuvan ja sanan vuorovaikutuksessa. [Sini]

– Artsissa Minttu Ypyän näyttelyesittely on mun mielestä myös onnistunut. Hän kertoo koululaisille suunnatussa esittelyssään kuvanvapaudesta selkeästi ja havainnollisesti. Sekin olisi voinut kestää paljon kauemmin. Oletko jo ehtinyt tehdä noita näyttelyyn liittyviä tehtäviä, Sini? [Satu]

– Esittely oli tosiaan kivan perusteellinen. Kävin silmäilemässä myös tehtäviä ja hyviltä vaikuttivat. Toimivat varmasti hyvin etäkoululaisille. [Sini]

– On ollut myös kiva bongata kuvataidetta kävelylenkeillä, kuten Ilona Niemen Personae mythologiaeteos Tapiolan WeeGee-talon edessä olevan rakennustyömaan ympärille kiertyvässä aidassa. [Satu]

Ilona Niemi, Personae Mythologiae
Ilona Niemi, Personae Mythologiae

– Taidetta löytyy tosiaan paljon kaupunkiympäristöstä. Bongausavuksi löytyy esimerkiksi HAMin sivuilta luettelo Helsingissä esillä olevasta julkisesta taiteesta, jota on helppo löytää sivulla olevan kartan avulla. [Sini]

–Tuo onkin hyvä vinkki! Täytyy ottaa käyttöön heti seuraavalla kävelyllä. [Satu]

© Tarusola

Vuosien välissä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä

– Vuosi 2018 lyö viimeisiä lyöntejään. Ollaan vielä hetken aikaa zwischen den Jahren, vuosien välissä, niin kuin saksalaiset sanoo. Mitä kaikkea sulla on jäänyt mieleen tästä vuodesta, Sini?

– Vuosi on tarjonnut mukavia uusia haasteita liittyen opetustyöhön. Toisaalta se on ollut todella kiireinen ja yllättävän tekstipainotteinen. Hitaasti edistynyt opinnäytetyöni alkaa onneksi kohta valmistua, ja sen jälkeen aikaa ja energiaa vapautuu enemmän johonkin uuteen. Esimerkiksi taiteellinen työskentely on jäänyt vähemmälle, ja sitä on kovasti ikävä. Kaikkeen ei aika vain yksinkertaisesti riitä. Entä mitä, Satu, sulle on jäänyt mieleen?

–  On kyllä ollut monipuolinen vuosi taas! Mun mieleen on piirtyneet syvimmin värit. Esimerkiksi David Hockneyn näyttely Taidehallissa ja Las Palmasin väri-ilo, jota sain katsella tehdessäni juttua kaupungin kolmikielisestä koulusta. Olen päässyt tänäkin vuonna käymään monissa näyttelyissä ja jotenkin alkanut nähdä maailmaa enemmän kuvina. Myös kuvien tekeminen on alkanut houkuttaa lisää. Valokuvaus varsinkin mutta myös piirtäminen ja maalaaminen, tosin kaksi jälkimmäistä ihan vain harrastuksenomaisesti omaksi iloksi. Olen arkaillut tehdä mitään kuvallista, koska olen kokenut itseni niin vahvasti pelkästään kirjoittajaksi. En tiedä tarkalleen, mistä lokeroajattelu juontaa juurensa, mutta haluaisin yrittää päästä siitä eroon. Nautin joka tapauksessa kovasti siitä, miten visuaaliset virikkeet toimivat kirjoittamisen kimmokkeina. Tarinankerrontatapoja on monia, eikä mikään onneksi sulje toista pois vaan täydentää toinen toistaan. Helsingin Kirjamessuilla pitämämme Ihmekonekorttipajan ja aikaisemmin tekemämme korttien ketjun inspiroimana tein sulle hyvän mielen kortin.

Kiitos! Vaikutus oli juuri sellainen kuin oli tarkoituskin. Tulipa hyvä mieli! Olen iloinen, että olet taas rohkeasti lähtenyt mukavuusalueesi ulkopuolelle ja antanut tekstille visuaalisen muodon sekä tallentanut matkan muistoja valokuvauksen lisäksi myös piirtäen.

Kiva kuulla! Oli muuten jännä huomata, miten tuota korttia tehdessäni mietin koko ajan kuvan ja sanan yhteispeliä: Kuinka olisin kuvaillut maisemaa sanallisesti ja kuinka olisin halunnut saada varsinkin kaikki kuuloaistiin perustuvat havainnot sekä monet pienet yksityiskohdat maisemasta mukaan kuvaan. Siksi päädyin tekemään kortin sisäpuolelle sanapyörteitä, joissa osa havainnoista on tallessa. Ajattelin jossain vaiheessa kirjoittaa maisemasta kuvauksen vertaillakseni, millaiselta maisema näyttää sanallistettuna. Miten sun uusi työ varhaiskasvatuksen parissa on lähtenyt käyntiin?

–  Olen tosiaan ensimmäinen taidepedagogi, joka on toiminut tässä päiväkodissa, ja oma työnkuvani sekä roolini eskariryhmässä on muotoutunut vähitellen. Mitään valmista mallia ei toimintaan tietenkään ole, vaan kaikki suunnitellaan lapsilähtöisesti yhteistyössä ryhmän kasvattajien kanssa. Taidepedagogi on mukana kaikessa ryhmän toiminnassa. Paljon tulee edelleen pohdittua, miten hyödynnän osaamistani ryhmässä ja miten kuvataideopetusta suhteuttaa kaikkeen muuhun esiopetuksen toimintaan, joka on todella monipuolista. Tarkoituksena olisi kuitenkin, että myös ryhmän kasvattajille jää uutta osaamista sen jälkeen, kun taidepedagogi vuoden jälkeen siirtyy toiseen ryhmään. Palautteesta päätellen olen onnistunut tuomaan esikoululaisten arkeen paljon uusia tapoja ilmaista itseään. Mainitsemistasi väreistä tuli muuten mieleen yksi kuluneena vuonna ihastuttanut asia – uusi taidemuseo Amos Rex. Kävin siellä juuri katsomassa tokiolaisen teamLabin digitaalisia installaatioita. Se oli vaikuttava kokemus, ja yleisön osallistaminen tapahtui siellä todella luontevasti. Installaatioon sai lisätä oman väritetyn hahmonsa, ja havaintojeni mukaan se innosti aikuisia siinä missä lapsiakin. Tässä muutama kännykuva näyttelystä. Harmi, ettemme ehtineet päiväkodin kanssa näyttelyyn. Päiväkodissa teimme kuitenkin valomaalausta ja tutustuimme lisättyyn todellisuuteen värityskuvien ja Quiver-sovelluksen avulla.

 Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Mun vuodessa varhaiskasvatus ja kielitietoisuus ovat olleet vahvasti läsnä erityisesti kirjoitusjuttujeni ja pitämieni koulutusten myötä. Koskaan ei ole tietenkään liian myöhäistä oppia uutta, mutta mitä varhemmin tehdään tietoista työtä kielenkehityksen tukemiseksi, sen parempi. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, miten tarinallisuus tukee kielenoppimista. Tarinat syntyvät luontevasti tukemalla ja aisteja ruokkimalla, kuten meidän työpajat Helsingin Kirjamessuilla tänä ja viime vuonna ovat antaneet rohkaisevia esimerkkejä. Kun olin tekemässä Kurkistus kielitietoisen eskariryhmän toimintaan -juttuani Suomenopettajat-lehteen, oli hauska perehtyä kielitietoisuuden tukemiseen eskarissa. Onkin tosi kiva, kun pääsen ensi vuonna tutustumaan myös teidän päiväkotiin!

 Mukavaa, kun pääset tulemaan! Kiinnostavaa kuulla, miltä meidän toiminta näyttää S2-näkökulmasta, ja varmasti voidaan järjestää yhdessä myös jotain kieltä ja kuvaa yhdistävää toimintaa lapsille. Tiedän, että he innostuisivat varmasti ihmekoneesta. Meillä on kyllä todella innokasta ja luovaa porukkaa.

 Luovuus on kiehtova aihe. Olen lukenut siitä paljon lisää, ja luovuuden monet ulottuvuudet houkuttelevat tutkimaan sitä tarkemmin. Voitaisiinko olla sen äärellä ensi vuonnakin ja jatkaa monipuolisesti eri aiheiden parissa? Aistit kiinnostavat myös kovasti. Löysin vähän aikaa sitten Matteo Farinella -nimisen neurotutkijan The Senses -sarjakuvakirjan. Huvittaisiko sua tutustua siihen tarkemmin jossain yhteydessä? 

 Tutustun siihen mielelläni. Saatan jopa lisätä hankintalistalleni. Tekijän taustan huomioon ottaen sarjakuva on varmasti täynnä asiantuntemusta ja kiinnostavaa tietoa.

 Mitä toiveita sulla on ensi vuodeksi, Sini?

 Blogin suhteen toiveena on käsitellä enemmänkin sarjakuvaa ja esitellä kotimaisia tekijöitä. Myös ajankohtaisia kuvakirjoja olisi kiva nostaa esiin ja tarkastella kuvan ja kielen yhteistyön näkökulmasta. Henkilökohtaisesti toivon vuoteeni enemmän taiteellista työskentelyä visuaalisen parissa. Entä tiedätkö jo, millainen vuosi sulle on tulossa?

 Kirjoittamista on luvassa ensi vuonna entistäkin enemmän. Uusia kiinnostavia haasteita on tulossa sillä saralla. Kerron niistä myöhemmin lisää. Muuten, olisi kiva, jos ehdittäisiin käydä ensi vuonnakin näyttelyissä. Esimerkiksi HAMin Odotin sinua -näyttely vaikuttaa kutsuvalta. Ehdittäisiinköhän sinne jossain vaiheessa? 

Yritetään! Näyttelyt ja niiden oppimateriaalit kiinnostaa aina. Mulla on muuten juuri opinnäytetyöhön liittyen käsittelyssä Ville Tietäväisen ja Ville Hännisen Kertova kuva – Journalistisen kuvan mahdollisuuksia ja keinoja -kirja, joka on tosi mielenkiintoinen. Huvittaisiko perehtyä siihen samalla, kun käydään Päivälehden museossa Kertova kuva -näyttelyssä?

 – Oikein mieluusti! Kiitos kuluneesta vuodesta ja inspiroivia hetkiä tulevana vuonna sulle ja kaikille lukijoillemme!

© Tarusola