Educassa 2020

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä tammikuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Educa-messujen ohjelmatarjonta oli taas vertaansa vailla. Tänä vuonna juhlistettiin tosiaan Educan 25-vuotistaivalta ja uutena mausteena oli mukana kansainvälinen kokonaisuus.

– Hei, Satu! Educa-messuilla on tosiaan jo pitkät perinteet. Hienoa, että uudistumistakin silti tapahtuu.

– Olin messuhumussa kumpanakin päivänä, koska tein juttua myös Suomenopettajat-lehden toukokuun numeroon.

– Itselläni oli muuton takia vain pieni tilaisuus piipahtaa messukeskuksessa. Valitsinkin kaksi peräkkäistä ohjelmaa lauantain tarjonnasta. Paljon kiinnostavaa jäi siis myös näkemättä. Minkälainen oli sun messukokemus?

– Erittäin antoisa! Perjantaina kävin ensiksi kuuntelemassa Emmi Kourin ja Jenni Alisaaren esitystä Hauskaa ja yksilöllistävää oppimista! – Monikielinen ja digitaalinen oppimisympäristö oppimisen tueksi. He esittelivät Studi-oppimisympäristöä, jonka tavoite on tarjota oppimateriaalia eri kielillä oppimisen tueksi, jotta myös opetuksen kielen oppimisen varhaisvaiheessa olevat oppilaat pääsisivät heti kiinni samoihin sisältöihin kuin luokkatoverinsa. Lyhyistä videoista ja tietovisoista koostuva aineisto on tällä hetkellä saatavilla 12 kielellä, mutta kielivalikoima kasvaa koko ajan. Animoituja videoita voi käyttää sekä luokkahuonetyöskentelyssä että luokkahuoneen ulkopuolella. Kotona siitä on hyötyä myös oppilaiden koulunkäyntiä seuraaville vanhemmille.

Ruotsista lähtöisin oleva Studi on laajentamassa toimintaansa Suomeen, ja viime vuonna alkaneen tutkimus- ja kehitysprojektin puitteissa tuotetaan jatkuvasti lisää materiaalia. Sen sisällöt perustuvat vuosiluokkien 7–9 opetussuunnitelmaan, ja oppimateriaaleja on esimerkiksi matematiikan, fysiikan, biologian, historian ja terveystiedon oppiaineita varten. Studin Kieliprojektiin liittymällä osallistuvien kuntien oppilaat saavat pääsyn kaikkeen opetusmateriaaliin kaikilla saatavilla olevilla kielillä. Myös opettajan osio, käyttöönottokoulutus ja mahdollisuus osallistua tutkimukseen ja kehittämiseen sisältyvät hintaan. Studin käyttöoikeuden voi hankkia myös yksityishenkilönä, ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi rekisteröitymällä käyttäjäksi. Kokeilin itse monilla kielillä ja pidin siitä, että pystyin tekstityksen ja äänen nopeuden säätämisen avulla makustelemaan erikielisiä versioita ja seuraamaan sisältöä.

– Kuulostaa hyödylliseltä materiaalilta, jollaisesta olisi varmasti iloa muillakin luokka-asteilla.

Emmi Kouri ja Jenni Alisaari

– Piipahdin myös Turun yliopiston osastolla. Siellä oli esitteillä muun muassa Kieli- ja kulttuuritietoisen opetuksen ja opettajankoulutuksen kehittämishanke sekä Minästä kiinni ja Kielestä koppi, joka on uusi perusopetukseen tarkoitettu oppimateriaali. Sen tavoite on edistää kieli- ja kulttuuritietoista toimintakulttuuria.

– Tärkeä aihe tämäkin. Kiinnostava nähdä sitten hankkeen tuloksia ja oppimateriaaleja.

Maahanmuuttajien koulutuspolkujen arviointi – Alustavia tuloksia järjestäjäkyselystäesityksessä Raisa Hievanen ja Tarja Frisk Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksesta (Karvi) esittelivät kyselyä, joka on osa opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta tehtävää arviointia. Siinä tarkastellaan koulutusjärjestelmään tehtyjä uudistuksia ja analysoidaan, ovatko ne sujuvoittaneet maahanmuuttajien koulutus- ja työllistymispolkuja. Arvioinnin kohteina ovat vapaan sivistystyön oppilaitoksissa toteutettava luku- ja kirjoitustaidon koulutus, aikuisten perusopetus sekä ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimusten joustavoittamisen vaikutukset. Kysely siis tehty koulutuksen järjestäjille, opettajien mielipiteet tulevat esiin myöhemmin, muun muassa kevään aikana pidettävissä keskustelutilaisuuksissa, joiden aikataulu löytyy Karvin sivuilta.

– Mielenkiintoista kuulla, ajattelevatko opettajat samalla tavalla kuin koulutusten järjestäjät.

– Tieto-lavalla Jarkko Lahtinen Suomen Kuntaliitosta puhui aiheesta Varhaiskasvatus muutoksessa – mitä oikein tapahtuu? Hän käsitteli lakimuutoksia ja byrokratiaa mutta painotti myös lapsen näkökulmaa, joka ei saisi koskaan unohtua: Jokaisella lapsella on oikeus saada varhaiskasvatusta. Tuntimääriä pohdittaessa pitäisi ensisijaisesti miettiä lapsen kannalta, mikä on sopiva tuntimäärä lapselle eikä vain aikuisten tarpeita ajatellen. Lahtinen puhui myös varhaiskasvatuksen imago-ongelmasta ja kysyi: ”Veisitkö itse lapsesi varhaiskasvatuksen piiriin, jos olisit lukenut siitä vain lehdistä?” Kuva varhaiskasvatuksesta on mediassa huono, vaikka todellisuudessa asiat ovat paremmin. Hyviä asioita tulisi nostaa enemmän esiin eikä vain uutisoida ongelmakeskeisesti negatiivisista seikoista.

– Harmi, etten ollut kuuntelemassa kyseistä puheenvuoroa. Olisi kiinnostava kuulla lisää. 

Jarkko Lahtinen

– Voin näyttää sulle mun muistiinpanot. Entä onko Erätauko sulle tuttu? Kävin seuraamassa Erätauko-keskustelua aiheesta Tehtäisiinkö maailman parasta kodin ja koulun yhteistyötä? Erätauon konsepti on kiinnostava. Säätiön kotisivuilta löytyy sen esittely: ”Erätauko on uusi tapa käynnistää ja käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua – mahdollisuus pysähtyä ja harkita asioita rauhassa. Erätauon avulla voit tuoda eri lähtökohdista tulevia ihmisiä käymään tasavertaista keskustelua ja saat paikalle myös heidät, jotka herkästi jäävät keskusteluiden ulkopuolelle.” Erätauolle tyypillisessä piirissä oli mukana laaja joukko asiantuntijoita, esimerkiksi Li Andersson, Anna Moring ja Kaisa Vuorinen, jotka keskustelivat koulun ja kodin yhteistyöstä Erätauon rakentavan keskustelun pelisääntöjen mukaisesti.

– Ei ole tuttu, täytyy tutustua ajan kanssa.

– Tahto-lavalla järjestettiin paneelikeskustelu Moninaisuus koulun vahvuutena. Avaimia kulttuuri-, katsomus- ja kielitietoiseen opetukseen. Hankkeen kotisivuilla esitellään KUPERA-hankkeen materiaaliantia opetukselle seuraavanlaisesti: ”KUPERAn materiaalihankkeessa tuotetaan oppimateriaalia kielitietoiseen opetukseen ja kulttuuri- ja katsomusdialogin tukemiseen perusopetuksessa. Hankkeessa tuotetaan myös avoin ja maksuton verkkokurssi Kulttuuri-, katsomus- ja kielitietoinen opetus opettajien täydennyskoulutukseen. Verkkokurssi julkaistaan maaliskuussa 2020 verkko-osoitteessa mooc.helsinki.fi. Tammikuussa 2020 avautuu materiaalia ja ajankohtaista tietoa dialogitaitojen vahvistamiseen tarjoava Dialogikasvatus-verkkoportaali.Tähtijengi on suomen kielen eriyttävä oppimateriaali alakouluun, joka huomioi erityisesti suomi toisena kielenä – ja valmistavan opetuksen oppilaat. Tähtijengi-oppimateriaalikokonaisuus julkaistaan kevään 2020 aikana osoitteessa dialogikasvatus.fi/tahtijengi.”

– Sä olet ehtinyt nauttia ohjelmasta aika monipuolisesti perjantaina. Löysitkö mitään kiinnostavaa lauantain tarjonnasta?

– Kyllä! Olin lauantaina seuraamassa paneelikeskustelua Eritaustaiset opettajat, ei parempia, ei huonompia, vain erilaisia. OAJ:n Päivi Lyhykäisen juontamaan keskusteluun osallistuivat Larissa Aksinovits, Monika Haanpää, Noor Hadi ja Arto Kallioniemi ja kommenttipuheenvuoron piti Jarna Piippo. Keskustelussa käsiteltiin eri kieli- ja kulttuuritaustoista tulevien opettajien kokemuksia suomalaisessa koulutusjärjestelmässä varhaiskasvatuksesta yliopistokoulutukseen asti. Esiin nostettiin epäkohtia, kuten pätevyysvaatimuksiin liittyviä ongelmia, opetustuntien sirpaleisuus ja työsopimuksen määräaikaisuus. On todella harmillista, että oman äidinkielen opettajien työ on tehty niin hankalaksi, vaikka heillä on valtavasti annettavaa suomalaisille kouluille ja kaikille oppilaille. Muuten, Oman äidinkielen opettajat ry järjestää mielenkiintoisen seminaarin Tampereella maaliskuussa.

– Itse valitsin lauantain tarjonnasta kaksi kiinnostavaa ja aikatauluuni sopivaa ohjelmaa, joiden ajattelin liittyvän toisiinsa. Opettajan olohuoneessa Erkka Laininen, OKKA-säätiön suunnittelupäällikkö, puhui aiheesta Kestävä tulevaisuus tarvitsee luovuutta – taito- ja taideaineet ajattelun avartajina. Puolen tunnin puheenvuoro oli täynnä tärkeää asiaa kestävän tulevaisuuden rakentamisesta. Päällimmäisenä itselleni jäivät mieleen pohdinnat hyvinvoinnin, tyytyväisyyden ja kohtuullisuuden yhteydestä toisiinsa. Globaalissa maailmassa elävillä ihmisillä on kadonnut käsitys kestävyyden rajoista. Miten löytää kohtuus uudelleen? Laininen viittasi Arto O. Salosen ajatuksiin ekososiaalisen sivistyksen sekä kokonaisvaltaisen asioiden hahmottamisen ja ymmärtämisen merkityksestä. On tärkeä nähdä, miten omien valintojen kautta kytkeydytään osaksi globaalia todellisuutta. Puheenvuorossaan Laininen otti esille Arto O. Salosen määritelmän kohtuullisuudesta. Salosen mukaan ”Tyytyväisyys on onnistumista riittävyyden tarkastelussa. Tyytyväisyys on yhtä suuri kuin se, mitä minulla on jaettuna sillä, mitä minä haluan.”

Erkka Laininen

Tyytyväisyyden tavoittelu on kuitenkin ongelmallista, sillä markkinat luovat koko ajan uusia tarpeita. Hyvinvointiin ja elämän merkityksellisyyteen vaikuttavat kuitenkin enemmän toisten arvostus, hyväksyntä ja huomio kuin omistaminen.

Taito- ja taideaineet tarjoavat välineitä tukea ympäristösuhteen uudistamista ja uutta ajattelua. Taidekasvatus esimerkiksi tarjoaa keinoja siihen, miten ympäristö kohdataan. Erilaisten materiaalien kanssa työskentely tuottaa aistihavaintoja ja kokemuksia. Sen kautta on mahdollista lisätä myös kiinnostusta ja arvostusta materiaalia kohtaan. Arvostus avaa näkökulman siihen, miten jo suunnittelussa tulisi ottaa huomioon kestävyys ja materiaalien uusiokäyttö. Pohtiessaan taiteen merkitystä kestävän tulevaisuuden rakentamisessa Laininen viittasi erityisesti Henrika Yliriskun tekeillä olevaan väitöskirjaan. Taiteeseen liittyy vahvasti yhteisöllisyys ja osallisuus. Taidetta tekemällä ja taiteen kautta tulkitsemalla on mahdollisuus peilata erilaisia näkökulmia toisten ihmisten kanssa. Luovuus, tunteet, mielikuvitus ja kehollisuus tarjoavat välineitä nähdä vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja ratkaisuja nykyisiin ongelmiin.

– Paljon painavia pohdintoja. Entäpä millainen työpajakokemus sulla oli?

– Osallistuin tosiaan myös pajaan nimeltä Monitaiteinen Ympäristötoivonpuu. Pajan kuvauksessa luki: “Tule tekemään Ympäristötoivonpuuta kuvataiteen, sanataiteen ja musiikin keinoin. Työpajassa työskennellään yhdessä taiteidenvälisesti. Osallistujat luovat ryhmätyönä visuaalisen, sanallisen ja soivan teoksen. Työpaja pohjautuu vuonna 2020 julkaistavan monitaiteisen ympäristökasvatusoppaan teemoihin, ja se on helposti sovellettavissa opetuskäyttöön.” Työpajan ohjaajina toimivat Anna Kuoppamäki, Maarit Myllynen, Maami Snellman.

Suuntasin hieman muuttohommista uupuneena kohti pajaa enkä juuri sillä hetkellä ollut hirveän innoissani ajatuksesta toimia tuntemattomassa ihmisryhmässä. Paja osoittautui kuitenkin ihanan rentouttavaksi hetkeksi, josta sain paljon ideoita myös omaan opetukseeni. Kiitos taitavien ohjaajien tunnelma oli rento ja välitön. Aluksi valmistauduimme yhteisen puun maalaamiseen lyhyellä mielikuvaharjoituksella. Sen jälkeen maalasimme puun suurelle paperille antiikkimusteilla, siveltimien ja ruokojen avulla. Lopputuloksesta tuli tosi kaunis. Tämän jälkeen seurasi sanataideosuus, jossa kirjoitettiin puun lehtiin teemaan sopivia ajatuksia. Tekstit ja tavujen rytmi toimivat myös lähtökohtana musisointiin, jossa välineenä oli kotitalouksistakin tuttuja välineitä, kuten tiskiharjat, istuinaluset ja viinilasit. Paja tarjosi mahdollisuuden pohtia omaa luontosuhdetta ja lempeitä välineitä lähestyä aihetta luovalla ja monitaiteisella tavalla, myös omassa opetuksessa.

– Kuulostaa houkuttelevan luovalta! Seuraavan kerran voitaisiinkin taas sukeltaa syvemmälle luovuuteen.

© Tarusola

Kirjamessuilla 2019

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä lokakuun lopun päivänä

– Olipa taas mukavaa Helsingin Kirjamessuilla, Sini!

– Kyllä vain, Satu!

Bokpilin ja Colorit.ry.rf:n kanssa yhteistyössä järjestetyt työpajat sujuivat taas mainiosti. Lauantainahan meillä oli työpaja nimeltä Näpsäkkä nimigeneraattori ja sunnuntaina Pellervo Puukengurun reissukaverit.

– Aivan. Tavoitteenamme oli tarjota visuaalista ja verbaalista kieltä yhdistävät piipahduspajat, jotka toimivat messuhulinassa.

– Kummassakin pajassa oli kantavana ajatuksena luovuuden ruokkiminen. Molemmat pajat oli suunnattu kaikenikäisille, ja saimme vieraiksemme etupäässä varhaiskasvatusikäisiä lapsia, mutta mahtui joukkoon vähän vanhempiakin koululaisia. Koska tehtäviin sisältyi päättelykyvyn ja piirtämisen lisäksi myös lukemista ja kirjoittamista, oli hyvä, että pienimpien lapsien vanhemmat osallistuivat myös.

– Messut ovat aika haastava ympäristö työpajatoiminnalle, koska ympärillä on niin paljon virikkeitä. Lyhyt aika tuo myös rajoituksensa. Pajaa suunnitellessa ei tiedä, millaisiin tilaratkaisuihin on näyttelyrakenteissa milloinkin päädytty. Joka kerta tulee uusia yllätyksiä.

– Haasteista huolimatta kaikki meni taas onneksi tosi hyvin. Parasta kummassakin pajassa olivat onnistuneet kohtaamiset lasten kanssa.

Näpsäkän nimigeneraattorin ydinajatus oli tosiaan tällainen: ”Pajassa luodaan nimigeneraattorin avulla satuhahmoille mielikuvitusta herätteleviä nimiä. Hassut hahmot saavat muotonsa leikkiä ja luovuutta yhdistelevässä piirustuspajassa.” Hahmon etunimi syntyi ristisanatehtävän avulla. Sukunimi nousi arpaonnella purkista, ja lisäksi nimen eteen löytyi värikkäästä munasta adjektiivi. Se muodostui paperilapuilla annetuista tavuista.

– Joistakin ratkaisut tuntuivat hurjan helpoilta, ja toiset taas tarvitsivat aikuisten apua.

– Pajan nimen – nimigeneraattorin – mukaisesti hahmon nimen luominen painottui, eikä piirtäminen lopulta ollut niin ohjattua. Jos olisi ollut enemmän aikaa, hahmon luominenkin olisi voinut olla ohjatumpaa.

– Jos pajassa olisi käytettävissä vielä enemmän aikaa, voisi hahmoista ja heidän seikkailuistaan luoda erilaisia tarinoita. Paja osoittautui muutenkin helposti muokattavaksi ja laajennettavaksi: Ristikoiden kysymyksiä muuntelemalla saisi variaatiota kulloisenkin ryhmän tarpeisiin. Tehtävässä esiintyviä adjektiiveja voisi vaihdella ja opetella niiden merkityksiä sekä synonyymeja. Eläimiin voisi yhdistää esimerkiksi niiden synnyinseutuihin ja elintapoihin perehtymistä.

– Tästä voisi kehitellä vaikka mitä!

– Sunnuntaisen Pellervo Puukengurun reissukaverit -pajan kuvaus kuului näin: ”Innokas ja tiedonhaluinen Pellervo haluaa lähteä tutustumaan uusiin maihin, mutta häneltä puuttuvat kivat matkakaverit. Pajassa kehitellään lystikkäitä hahmoja Pellervon matkaseuraksi.” Pajan lähtökohtana toimi runo:

Pellervo Puukenguru on kokenut matkaheppu.

Hänellä on aina mukana Mainion matkatoimiston kamut ja reissureppu.

Nyt kaikki tutut matkaavat muualla näin

ja Pellervo on hieman alla päin.

Hän haluaa lähteä uuteen seikkailuun.

Mistä löytyy kaveri, joka sanoo: ”Mukaan tuun, tuun, tuun!”

Pellervon silmissä säihkyy hohdetta,

hänellä on monta matkakohdetta.

Keksi Pellervolle kiva reissukamu,

jotta matkasta tulee makea kuin namu!

Tähän kaikille yhteiseen runoon, joka luettiin pajan aluksi ääneen, liittyi viisi valinnaista Pellervo-runoa ja ohjeistus: ”Lue saamasi Pellervon matkaruno ja keksi runossa annettujen vihjeiden perusteella, millainen hahmo olisi paras reissukaveri Pellervolle. Piirrä hahmo paperille.”


– Nuo lasten valittavissa oleet runot, joissa Mainio matkatoimisto -kirjasta tuttu Pellervo matkustaa aina uuteen paikkaan, toimivat siis reissukaverin suunnittelun lähtökohtana. Piirtämisen virikkeinä toimivat myös pienet kuvat, joissa oli visuaalisia vihjeitä, millaisia ominaisuuksia kaverilla voisi olla.

– Lapset oivalsivat tosi hyvin runojen ja kuvien yhteyden sekä keksivät hahmoja, joissa yhdistyi myös mielikuvituksellisia piirteitä. Räpylöistä, siivistä, nokista ja eri ominaisuuksista syntyi mielenkiintoisia keskusteluja – hahmoista, niiden nimistä ja matkakohteista olisi voinut puhua loputtomiin. Ilmassa oli niin paljon reissutaikaa, että tähänkin pajaan olisi voinut käyttää paljon enemmän aikaa!

– Pellervo Puukengurun hahmo tuntui viehättävän lapsia.

– Tällaista palautetta me ollaan saatu paljon aikaisemminkin. Vaikuttaa siltä, että Pellervon kanssa on mukava lähteä seikkailemaan.

Sarjakuvaa aistimassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä syyskuun lopun päivänä

– Hei, Satu! Mitä sun syksyyn kuuluu?

– Moi, Sini! Kiitos kysymästä, kivaa kirjallista kiirettä! Ollaan tänä vuonna puhuttu aika paljon aisteista ja sarjakuvistakin vähäsen. Tässä Matteo Farinellan kirjassa The Senses yhdistyvät molemmat.

– Kiitos, että lainasit mulle kirjan. Siinä käsitellään kyllä aika tarkasti eri aisteja ja aistimusten syntyä. Huomaa, että tekijä on sarjakuvataiteen lisäksi perehtynyt myös neurotieteeseen.

– Kyllä, hän on tosiaan tehnyt väitöskirjansa alalta, mikä tuo uskottavuutta faktoille, joita kirjasta löytyy paljon. Kirjan takana olevassa osiossa tekijä huomauttaa aistien käsittelyn pohjautuvan klassiseen viiden aistin luokitteluun mutta muistuttaa rajojen olevan liikkuvia, kuten luokitteluille on tyypillistä.

– Tarinan protagonisti Diane uppoutuu mielikuvitukselliseen seikkailuun, joka osoittautuu tarkaksi kuvaukseksi aistien toiminnasta ja siihen liittyvästä tutkimuksesta, sekä esittelee lukijalle myös alan tutkijoita. Diane tutustuu eri aisteihin näiden oppaiden avulla. Ajoittain aika vaikeaakin asiaa keventävät erilaiset eläinhahmot, jotka liittyvät keskusteluun ja muistuttavat siitä, miten aistien merkitys vaihtelee eri eläimillä. Sarjakuva muistuttaa myös aistien vaikutuksesta siihen, miten koemme todellisuuden. Ihmisen hajuaisti on todella vajavainen, jos verrataan esimerkiksi koiran hajuaistiin.

– Juuri yksi eläinhahmoista on suosikkini, satunnainen sivuhahmo koala. Siinä kohdassa on vähän sellaista luovaa kepeyttä ja huumoria, jota olisi mun mielestä voinut olla runsaammin.

– Matteo Farinellan sarjakuvien visuaalinen tyyli on mun mielestä hieno. Itse kuvittelisin, ettei näin tieteelliselle tutkimukselle uskollisen sarjakuvan piirtäminen ole välttämättä kovinkaan helppo homma. Tietyllä tavalla se estää visuaalisen ilottelun. Välillä ruuduissa tiuhaan vaihtuvien tutkijahahmojen, jotka olivat pääasiassa miehiä, määrä alkoi jo hieman kyllästyttää. Onneksi tarinan päähenkilöksi oli kuitenkin valittu nainen. Mitä sä tykkäsit tarinan visuaalisista ratkaisuista? Entä löytyykö suosikkikohtia?

– Ihan samansuuntaisia ajatuksia syntyi mullakin kirjaa lukiessa. Visuaaliset ratkaisut kevensivät paikoitellen raskasta asiaa. Lukiessa tuntui jatkuvasti, että aiheeseen erittäin hyvin perehtynyt asiantuntija on halunnut saada mahdollisimman paljon tietoa yksiin kansiin. Mun sisällöllinen suosikkikohta on kielien käsittely kuuloaistin yhteydessä, toonikielistä kertova kohta erityisesti.

–Mun suosikki oli seikkailu kielen päällä. Se herätti vahvimmin aistimuksia lukiessa. Jäinkin miettimään, että loppujen lopuksi tämä aisteista kertova kirja onnistui herättämään aistimuksia aika vähän. Sitä olisin kaivannut enemmänkin.

– Matteo Farinella on tehnyt aiemminkin sarjakuvakirjan, Neurocomicnimeltään. Se vaikuttaa myös kiinnostavalta.

The Senses -albumia lukiessa tuli mieleen omasta lapsuudesta animaatio, Olipa kerran elämä, ja sen myös Matteo Farinella kertoo vaikuttaneen omaan työskentelyynsä tuossa aivojen toimintaan keskittyvän Neurocomic-albumin tekoprosessista kertovassa videossa, joka löytyy kirjan kotisivuilta.

– Tämä The Senses -kirja on selvästi suunnattu vähintäänkin nuorille. Pienemmille sen sisältö on varmaankin vaikeaa ja paikoitellen puuduttavaa luettavaa. Ihan pienille tulee mieleen Lasten Keskuksen julkaisema Fiksut faktat -sarjaan kuuluva kirja Miten aistit toimivat?. Sen kurkistusluukkujen alle kätkeytyy tietoja aisteista pienille lukijoille.

Aisteista löytyy myös paljon kiinnostavia linkkejä, tunnetko näitä?

http://papunet.net/tietoa/aistit-vuorovaikutuksessa

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/118934/Hukkanen_Johanna_Salmela_Milla.pdf?sequence=1&isAllowed=y

https://peda.net/polvijarvi/varhaiskasvatus/sp/esikot/aistit

https://www.varhaiskasvatuksentietopalvelu.fi/kampanjat/6843.html

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/99510/brax_annu_kiviranta_veera.pdf?sequence=1&isAllowed=y

– Kiitos linkeistä! Täytyy tutustua ajan kanssa. Aisteja ja niiden kautta välittyvää tietoa tulee toki pohdittua paljon myös omassa työssä varhaiskasvatuksessa. Moniaistisuus kuuluu muutenkin olennaisesti kuvataidekasvatukseen, taiteen tekemiseen ja kokemiseen.

– Muuten, aistirunojen tekemiseen ohjataan uudessa herkullisessa Runomatkaopas-teoksessa. Huvittaisiko perehtyä siihen joskus, kun on aikaa?

– Ehdottomasti! Ensi kuussa onkin taas Helsingin Kirjamessut. Sieltä varmasti löytyy kiinnostavia aiheita myös blogiin.

– Joo, messujen työpajat Näpsäkkä nimigeneraattori ja Pellervo Puukengurun reissukaverit ovat jo tuota pikaa. Ties vaikka Pellervo saisi reissukaverin hauskasta koalasta. Tosi kiva päästä taas sukeltamaan messutunnelmaan aistit avoinna!

Vuosien välissä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä

– Vuosi 2018 lyö viimeisiä lyöntejään. Ollaan vielä hetken aikaa zwischen den Jahren, vuosien välissä, niin kuin saksalaiset sanoo. Mitä kaikkea sulla on jäänyt mieleen tästä vuodesta, Sini?

– Vuosi on tarjonnut mukavia uusia haasteita liittyen opetustyöhön. Toisaalta se on ollut todella kiireinen ja yllättävän tekstipainotteinen. Hitaasti edistynyt opinnäytetyöni alkaa onneksi kohta valmistua, ja sen jälkeen aikaa ja energiaa vapautuu enemmän johonkin uuteen. Esimerkiksi taiteellinen työskentely on jäänyt vähemmälle, ja sitä on kovasti ikävä. Kaikkeen ei aika vain yksinkertaisesti riitä. Entä mitä, Satu, sulle on jäänyt mieleen?

–  On kyllä ollut monipuolinen vuosi taas! Mun mieleen on piirtyneet syvimmin värit. Esimerkiksi David Hockneyn näyttely Taidehallissa ja Las Palmasin väri-ilo, jota sain katsella tehdessäni juttua kaupungin kolmikielisestä koulusta. Olen päässyt tänäkin vuonna käymään monissa näyttelyissä ja jotenkin alkanut nähdä maailmaa enemmän kuvina. Myös kuvien tekeminen on alkanut houkuttaa lisää. Valokuvaus varsinkin mutta myös piirtäminen ja maalaaminen, tosin kaksi jälkimmäistä ihan vain harrastuksenomaisesti omaksi iloksi. Olen arkaillut tehdä mitään kuvallista, koska olen kokenut itseni niin vahvasti pelkästään kirjoittajaksi. En tiedä tarkalleen, mistä lokeroajattelu juontaa juurensa, mutta haluaisin yrittää päästä siitä eroon. Nautin joka tapauksessa kovasti siitä, miten visuaaliset virikkeet toimivat kirjoittamisen kimmokkeina. Tarinankerrontatapoja on monia, eikä mikään onneksi sulje toista pois vaan täydentää toinen toistaan. Helsingin Kirjamessuilla pitämämme Ihmekonekorttipajan ja aikaisemmin tekemämme korttien ketjun inspiroimana tein sulle hyvän mielen kortin.

Kiitos! Vaikutus oli juuri sellainen kuin oli tarkoituskin. Tulipa hyvä mieli! Olen iloinen, että olet taas rohkeasti lähtenyt mukavuusalueesi ulkopuolelle ja antanut tekstille visuaalisen muodon sekä tallentanut matkan muistoja valokuvauksen lisäksi myös piirtäen.

Kiva kuulla! Oli muuten jännä huomata, miten tuota korttia tehdessäni mietin koko ajan kuvan ja sanan yhteispeliä: Kuinka olisin kuvaillut maisemaa sanallisesti ja kuinka olisin halunnut saada varsinkin kaikki kuuloaistiin perustuvat havainnot sekä monet pienet yksityiskohdat maisemasta mukaan kuvaan. Siksi päädyin tekemään kortin sisäpuolelle sanapyörteitä, joissa osa havainnoista on tallessa. Ajattelin jossain vaiheessa kirjoittaa maisemasta kuvauksen vertaillakseni, millaiselta maisema näyttää sanallistettuna. Miten sun uusi työ varhaiskasvatuksen parissa on lähtenyt käyntiin?

–  Olen tosiaan ensimmäinen taidepedagogi, joka on toiminut tässä päiväkodissa, ja oma työnkuvani sekä roolini eskariryhmässä on muotoutunut vähitellen. Mitään valmista mallia ei toimintaan tietenkään ole, vaan kaikki suunnitellaan lapsilähtöisesti yhteistyössä ryhmän kasvattajien kanssa. Taidepedagogi on mukana kaikessa ryhmän toiminnassa. Paljon tulee edelleen pohdittua, miten hyödynnän osaamistani ryhmässä ja miten kuvataideopetusta suhteuttaa kaikkeen muuhun esiopetuksen toimintaan, joka on todella monipuolista. Tarkoituksena olisi kuitenkin, että myös ryhmän kasvattajille jää uutta osaamista sen jälkeen, kun taidepedagogi vuoden jälkeen siirtyy toiseen ryhmään. Palautteesta päätellen olen onnistunut tuomaan esikoululaisten arkeen paljon uusia tapoja ilmaista itseään. Mainitsemistasi väreistä tuli muuten mieleen yksi kuluneena vuonna ihastuttanut asia – uusi taidemuseo Amos Rex. Kävin siellä juuri katsomassa tokiolaisen teamLabin digitaalisia installaatioita. Se oli vaikuttava kokemus, ja yleisön osallistaminen tapahtui siellä todella luontevasti. Installaatioon sai lisätä oman väritetyn hahmonsa, ja havaintojeni mukaan se innosti aikuisia siinä missä lapsiakin. Tässä muutama kännykuva näyttelystä. Harmi, ettemme ehtineet päiväkodin kanssa näyttelyyn. Päiväkodissa teimme kuitenkin valomaalausta ja tutustuimme lisättyyn todellisuuteen värityskuvien ja Quiver-sovelluksen avulla.

 Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Mun vuodessa varhaiskasvatus ja kielitietoisuus ovat olleet vahvasti läsnä erityisesti kirjoitusjuttujeni ja pitämieni koulutusten myötä. Koskaan ei ole tietenkään liian myöhäistä oppia uutta, mutta mitä varhemmin tehdään tietoista työtä kielenkehityksen tukemiseksi, sen parempi. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, miten tarinallisuus tukee kielenoppimista. Tarinat syntyvät luontevasti tukemalla ja aisteja ruokkimalla, kuten meidän työpajat Helsingin Kirjamessuilla tänä ja viime vuonna ovat antaneet rohkaisevia esimerkkejä. Kun olin tekemässä Kurkistus kielitietoisen eskariryhmän toimintaan -juttuani Suomenopettajat-lehteen, oli hauska perehtyä kielitietoisuuden tukemiseen eskarissa. Onkin tosi kiva, kun pääsen ensi vuonna tutustumaan myös teidän päiväkotiin!

 Mukavaa, kun pääset tulemaan! Kiinnostavaa kuulla, miltä meidän toiminta näyttää S2-näkökulmasta, ja varmasti voidaan järjestää yhdessä myös jotain kieltä ja kuvaa yhdistävää toimintaa lapsille. Tiedän, että he innostuisivat varmasti ihmekoneesta. Meillä on kyllä todella innokasta ja luovaa porukkaa.

 Luovuus on kiehtova aihe. Olen lukenut siitä paljon lisää, ja luovuuden monet ulottuvuudet houkuttelevat tutkimaan sitä tarkemmin. Voitaisiinko olla sen äärellä ensi vuonnakin ja jatkaa monipuolisesti eri aiheiden parissa? Aistit kiinnostavat myös kovasti. Löysin vähän aikaa sitten Matteo Farinella -nimisen neurotutkijan The Senses -sarjakuvakirjan. Huvittaisiko sua tutustua siihen tarkemmin jossain yhteydessä? 

 Tutustun siihen mielelläni. Saatan jopa lisätä hankintalistalleni. Tekijän taustan huomioon ottaen sarjakuva on varmasti täynnä asiantuntemusta ja kiinnostavaa tietoa.

 Mitä toiveita sulla on ensi vuodeksi, Sini?

 Blogin suhteen toiveena on käsitellä enemmänkin sarjakuvaa ja esitellä kotimaisia tekijöitä. Myös ajankohtaisia kuvakirjoja olisi kiva nostaa esiin ja tarkastella kuvan ja kielen yhteistyön näkökulmasta. Henkilökohtaisesti toivon vuoteeni enemmän taiteellista työskentelyä visuaalisen parissa. Entä tiedätkö jo, millainen vuosi sulle on tulossa?

 Kirjoittamista on luvassa ensi vuonna entistäkin enemmän. Uusia kiinnostavia haasteita on tulossa sillä saralla. Kerron niistä myöhemmin lisää. Muuten, olisi kiva, jos ehdittäisiin käydä ensi vuonnakin näyttelyissä. Esimerkiksi HAMin Odotin sinua -näyttely vaikuttaa kutsuvalta. Ehdittäisiinköhän sinne jossain vaiheessa? 

Yritetään! Näyttelyt ja niiden oppimateriaalit kiinnostaa aina. Mulla on muuten juuri opinnäytetyöhön liittyen käsittelyssä Ville Tietäväisen ja Ville Hännisen Kertova kuva – Journalistisen kuvan mahdollisuuksia ja keinoja -kirja, joka on tosi mielenkiintoinen. Huvittaisiko perehtyä siihen samalla, kun käydään Päivälehden museossa Kertova kuva -näyttelyssä?

 – Oikein mieluusti! Kiitos kuluneesta vuodesta ja inspiroivia hetkiä tulevana vuonna sulle ja kaikille lukijoillemme!

© Tarusola

Kirjamessuilla II

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä marraskuun lopun päivänä

– Moi, Satu! Kiva, että ehdittiin nähdä marraskuun kiireissä ja puhua vielä Helsingin kirjamessuilla pitämästämme toisesta työpajasta nimeltään Mainio matkarunorata, joka oli matalan kynnyksen paja. Osallistujien ei tarvinnut osata kirjoittaa osallistuakseen.

– Näin on, Sini. Sitä tarkoitusta varten syntyi ajatus ensin täytettävästä valmiista tekstipohjasta, jota seurasi kokonaan oman runon kehittely. Tekemisen taustalla oli ajatuksemme visuaalisista virikkeistä kirjoittamisen innoittajina.

– Me haluttiin laajentaa visuaalisia virikkeitä myös muihin aistimuksiin, koska oli odotettavissa monia pieniä osallistujia lastenosastolla. Pajan kuvaus oli alun perin: ”Työpajassa yhdistetään visuaalisia virikkeitä ja luovaa kirjoittamista – tule mukaan seikkailemaan kuvien ja tekstien maailmaan. Sopii kaikenikäisille.”

– Siihen pohjautuen me suunniteltiin Mainio matkatoimisto -lastenkirjan Oivallisten Otusten Osakeyhtiön hahmoihin perustuva Mainio matkarunorata, jonka johdantoteksti radan alussa kuului näin: ”Haluatko, että kirjoitan sinulle runon? Siinä matkatarinoita yhteen punon. Oivallisten Otusten Osakeyhtiön mainiot matkaoppaat ja muut otukset rakastavat matkustamista. Petunia Pampavyötiäinen on toimiston runoniekka, jolla on aina kynä käpälissään. Ryhdy sinäkin runoniekaksi ja astu matkarunoradalle! Kulje nuolen osoittamaan suuntaan ja lue ohjeet jokaisessa pysähdyspaikassa. Täydennä jokaisessa pisteessä yksi sana kerrallaan Petunian matkarunoon. Lopuksi tee oma matkarunosi. Voit halutessasi kulkea radan uudelleen.”

– Miten rata ja eri pisteet toimivat sun mielestä?

– Ensimmäiseltä pisteeltä löytyi kuvakortteja kääntämällä runossa seikkaileva hahmo. Toiselta pisteeltä karttapalloa pyöräyttämällä matkan kohde. Kolmannella pisteellä valitun purkin sisältöä tunnustelemalla löytyi tuntemus. Neljännellä pisteellä löytyi toimintaa kuvaava sana kuvanoppaa heittämällä ja siinä esiintyvää kuvaa tulkitsemalla. Radan viimeisessä pisteessä oli tunnekortteja, joista osallistuja valitsi tunteen runoonsa. Noppien kuvat tuntuivat olevan todella monitulkintaisia. Myös havainnot purkkien eri materiaaleista olivat yllättävän erilaisia. Samasta purkista löytyi hyvin erilaisia sanoja, joista kaikki kuitenkin kuvasivat sen sisältöä.

– Näytti siltä, että pisteet innostivat lapsia ja aikuisten avusta oli hyötyä ainakin pienimmille. Vanhemmille lapsille rata sopii itsenäiseenkin työskentelyyn, mutta pienet tarvitsevat aikuisen apua varsinkin radan varrelta keksittyjen sanojen kirjoittamisessa.

– Mikä oli sun havaintojesi mukaan lapsista kaikkein mukavinta?

– Vaikutti siltä, että jokaisesta lapsesta, jolle ehdin lukea valmiin runon ääneen, oli mieluisaa ja tärkeää kuulla oma runonsa.

– Olitkin ohjaamassa kirjoittamista runoradan lopussa. Syntyikö siellä mielenkiintoisia keskusteluja?

– Kyllä! Oli kiinnostava keskustella erään kasvatusalan ammattilaisen kanssa, joka kertoi työskentelevänsä paljon autismin kirjon lasten kanssa. Hänen kanssaan puhuimme erityisesti tuen tarpeesta, ja hän piti runoradastamme niin paljon, että aikoo hyödyntää sitä omassa työssään ja esitellä kollegoilleenkin. Mieleenpainuva oli myös kohtaaminen erään ekaluokkalaisen tytön kanssa, joka pyysi apua oman runon kirjoittamiseen. Teimme yhdessä runon matkustavasta seeprasta. Hän kirjoitti osan, minä osan. Jotkut vanhemmista osallistujista runotaiteilivat runoradan kuljettuaan itsenäisesti mutta kertoivat runostaan sen synnyttyä.

– Visuaaliset elementit voivat tietysti olla vaikkapa taidekuvia, postikortteja tai omia valokuvia. Mielekästä olisi käyttää myös maisteltavia, tuoksuvia ja kuunneltavia elementtejä. Messuympäristössä ja pienten osallistujien kanssa päädyimme käyttämään tällä kertaa kuvien lisäksi vain lähinnä tunnusteltavia elementtejä.

– Rata on muuntelukelpoinen esimerkiksi kohderyhmän iän ja taitojen perusteella. Sovellusmahdollisuuksia on paljon.

– Tästä voisi keksiä monia tapoja työstää tarinoita eteenpäin sekä kuvallisessa että kirjallisessa muodossa.

– Toden totta. Oli yllättävää huomata, kuinka moni halusi vielä runojen kirjoittamisen jälkeen piirtää.

Annantalossa

Kahden ystävän kohtaaminen monitaiteisen lasten ja nuorten taidekeskuksen kirjakahvilassa

– Sini, nyt kun ollaan täällä Annantalossa suunnittelemassa pian alkavaa Mainio matkatoimisto -kirjamme kuvitusnäyttelyä, voitaisiin kierrellä talossa vähän enemmänkin.

– Seinät täytyy mitata. Mulla on mittanauha. Satu, onhan sulla kamera, niin saadaan kuvia?

– On. Mennäänkö ensin tutustumaan tuohon Juhlien vuosi -näyttelyyn?

– Joo! Meidän näyttely linkittyykin temaattisesti siihen.

– Onpas täällä paljon väkeä! Hienoa, että kysyntä ja Annantalon tarjonta kohtaavat.

– Annantalon taidekeskus täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Laskeskelin juuri, että kun olin täällä kouluikäisenä grafiikankurssilla, toiminta on ollut vasta ihan alussa. Täällä pääsi kokeilemaan taiteen tekniikoita, joita kuvistunneilla ei ollut tarjolla.

– Mä olen ollut täällä Annantalossa pääasiassa kirjallisuuden ja sanataiteen tapahtumissa, kuten Tarinoiden maailma -seminaareissa. Esimerkiksi vuonna 2015 Tarinoiden maailma käsitteli lukutaitoja ja sanataiteen suhdetta eri medioihin. Sen järjestivät Nuoren Voiman Liitto, Suomen sanataideopetuksen seura, Lukukeskus, Sydkustens ordkonstskola ja Vantaan sanataidekoulu yhdessä Annantalon kanssa. Viime vuoden Tarinoiden maailma -seminaarissa keskiössä olivat erityisyys, erilaisten erityisryhmien ja elämäntilanteiden kohtaaminen. Silloin järjestäjinä toimivat Annantalon kanssa yhteistyössä Nuoren Voiman Liitto ja Suomen sanataideopetuksen seura. Ja muistatko, kun oltiin vuonna 2014 kansainvälisenä lastenkirjapäivänä Suomen International Board on Books for Young People -järjestön, IBBY Finlandin, Löytöretkiä lastenkirjoihin -seminaarissa? Myös lapsestani on tullut Annantalo-fani erään täällä tehdyn elokuvaprojektin ansiosta. Pukuvarastokin ruokki hänen mielikuvitustaan.

– Tämän Juhlien vuosi -näyttelyn ovat toteuttaneet Alexander Reichstein ja Ad Astra. Reichsteinin teokset ovat yleensä lähestyttävissä moniaistisesti, ja niissä näkyy myös kiinnostus kieleen ja kirjallisuuteen. Taiteilija on erikoistunut lastenkulttuuriin, ja teokset ovatkin usein osallistavia ja tarjoavat mahdollisuuden leikkiin. Itselleni parhaiten mieleen jääneitä teoksia ovat Mutatis Mutandis ja The Nest.

– Alexander Reichstein on myös kuvittanut vuonna 2015 suomeksi ilmestyneen antologian Kun kuu nauroi ja muita maassamme kerrottuja satuja sekä sen ruotsinkielisen version När månen skrattade och andra sagor berättade i vårt land, jotka löytyvät myös Juhlien vuosi -näyttelyn yhteydestä. Tuossa Milena Parlandin kokoamassa teoksessa on yhteensä 15 kansansatua eri puolilta maailmaa. Ne linkittyvät toisiinsa Helsinkiin sijoittuvan kehyskertomuksen avulla.

– Tässä ensimmäisessä huoneessa on katettu viisi pöytää eri juhliin: kiinalainen uusi vuosi, purim, nouruz, ramadan ja joulu. Täällä näyttääkin olevan juuri opastus menossa. Juhlista saa myös tietoa näyttelyjulkaisusta. Seinillä on Andrej Scherbakov-Parlandin kuvia eri juhlista kouluissa. Kuvista huomaa, että moniin eri juhlaperinteisiin liittyy paljon samanlaisia elementtejä. Kulttuurisen moninaisuuden huomioiminen on vahvasti esillä myös uudessa peruskoulun opetussuunnitelmassa. En tiedä, miten nämä eri juhlat näkyvät vielä kouluissa. Välineitä eri perinteisiin tutustumiseen tarjoaa tämän näyttelyn lisäksi esimerkiksi Juhlakalenteri ja Ad Astran Juhlitaan yhdessä! -hankkeen käsikirja.

– Juhlien lisäksi monimuotoisuuden huomioiminen jokapäiväisessä arjessa on luonnollisesti myös tärkeää. Täällä näyttelyn toisessa salissa on keskellä puu, joka on kalenteri. Puussa on kaksitoista oksariviä, jotka vastaavat kalenterin kuukausia. Näyttelyn yhteyteen tehdyssä esitteessä kirjoitetaan puista: ”Puut ovat tärkeitä. Elämänpuu on yhteinen juutalaisille, kristityille ja muslimeille. Bodhipuu, jonka alla Buddha istui valaistuessaan, on kaikkien buddhalaisten pyhä puu. Hindut kertovat ikuisesta, siunatusta viikunapuusta ja monesta muusta pyhästä puusta. Myös vanhoissa myyteissä on tärkeitä puita – kuten skandinaavien saarni Yggdrasil tai Kalevalan pyhä pihlaja!” Salista löytyy lisäksi pyöreitä kalentereita, jotka ovat peräisin eri perinteistä ja aikakausilta. Huoneeseen on myös maalattu vuoden 2017 kalenteri kiertämään seiniä.

– Tänne kalenteriin onkin merkitty erilaisia juhlia ja kuvia niistä. Lapset ovat saaneet kirjoittaa seinälle myös oman syntymäpäivänsä. Huomaan, että täällä on käynyt jo paljon vierailijoita. Pitkän pöydän ääressä saa tehdä erilaisista materiaaleista oman koristeen ja ripustaa sen puuhun haluamansa kuukauden kohdalle.

– Ensimmäisen salin lukunurkka vaikuttaa viihtyisältä ja inspiroivalta ja innostaa varmaankin tarinankerrontaan.

– Annantalossa tapahtuu tosiaan koko ajan paljon kaikkea. Kun tätä ohjelmavihkoa katsoo, huomaa tarjonnan olevan todella monipuolista. Löytyy teatteria, elokuvaa, sirkusta, värikylpyä ja mahdollisuuksia tehdä taidetta eri muodoissa.

– Houkutteleva kahvintuoksu! Palataanko vielä kirjakahvilaan?

– Joo! Mitataan ne kahvilan seinät näyttelyä varten ensin!

© Tarusola

OOO:ssa

Kahden ystävän kohtaaminen lastenkirjaprojektin keskellä

– Hei, Sini! Olisiko nyt hyvä hetki puhua lastenkirjaprojektistamme, kun kirja Mainio matkatoimisto: Oivallisten Otusten Osakeyhtiö, tuttavallisesti OOO, on jo julkaistu?

– Joo! Meiltä onkin kyselty paljon kirjan tekemisen vaiheista. Esimerkiksi siitä, oliko teksti olemassa ennen kuvia vai onko niitä tehty samaan aikaan, kun kuulemma tekstin ja kuva toimivat niin hyvin yhdessä.

– Onpa hienoa, että tiivis yhteistyömme on välittynyt myös lukijoille!

– Muistan joskus kauan sitten heittäneeni ilmoille ajatuksen yhteisestä lastenkirjaprojektista. Oltiin muistaakseni lasten kanssa Luonnontieteellisessä museossa. Siinä taisi mennä pari vuotta, kun yllättäen sulla olikin hauska idea, johon lähdin ilolla mukaan. Tarinarunko tarvittiin tietysti ennen kuvien syntymistä, mutta ilokseni pääsin myös tarinan suunnitteluun mukaan jo alkuvaiheessa. Mistä se tarina niin yllättäen sai alkunsa, Satu?

– Se oli hauska hetki! Se oli syksyllä 2013. Olin Pasilan kirjastossa kirjoittamassa ihan muita tekstejä. Päätin pitää tauon ja siirryin istumaan luontokirjojen hyllyn lähellä sijaitsevan pöydän ääreen. Katseeni vaelsi hyllyn kirjoissa ja pysähtyi Eläimet-kirjaan. Tartuin siihen ja sivuja selatessani kirjasta löytyi nimeltään ja ulkonäöltään toinen toistaan kiehtovampia eläimiä, esimerkiksi kalju-uakari, vaippamölyapina, munkkisaki ja täpläkuskus. Kirjoitin nimiä muistivihkooni, ja yhtäkkiä mulle tuli ajatus: mitä jos nämä omalaatuiset otukset työskentelisivät ihmisten lähdettyä koteihinsa toimistossa, joka järjestää matkoja kyseisten eläimien kotimaihin. Bussissa matkalla kirjastosta hakemaan lastani koulusta alkoi mielessäni pulputa erilaisia riimejä. Soitin koulun läheltä heti sulle, Sini, ja esittelin ideaa.

– Se oli tosi yllättävä ja ilahduttava puhelu! Sain sen saman mainion kirjan sulta myöhemmin lahjaksi.

– Musta meidän yhteistyössä on ollut loistavaa, kun olen aina voinut esitellä sulle mitä villeimpiä ideoitani etkä ole koskaan torpannut niitä vaan antanut kannustavaa palautetta. Varsinkin siinä varhaisvaiheessa, kun vasta totuttelin luovaan työskentelyyn ja taidekirjoittamiseen, se oli mulle tosi tärkeää. Olen oppinut sulta paljon muutenkin luovuudesta, joka oli pitkään omassa työssäni opettajana ja tutkijana hieman taka-alalla. Nykyisin luovuus on vahvemmin läsnä kaikessa tekemisessäni.

– Samaa voin sanoa omasta suhteestani kirjoittamiseen. Itselleni kirjoittaminen on ollut aina vaikeaa, vaikka tarinoita syntyisikin, saavat ne usein vain kuvallisen muodon. On ollut myös hauska päästä seuraamaan riimien syntymistä. Riimiparien rajat ja mahdollisuudet vaikuttivat tietysti myös kuvitukseen.

– Riimittelyssä jouduin myös pohtimaan paljon muotoa ja kieltä. Halusin kertoa tarinan riimimuodossa mutta yksittäisten runojen sijaan laajempana tarinana. Koen sen olevan ikään kuin funktionaalista runoutta. Riimimuodon valitsin kielellisen leikittelyn ja sen hyötyjen takia. Jossain vaiheessa kokeilin kertoa tarinan suorasanaisesti, mutta se ei tuntunut yhtä omanlaiseltaan kuin riimimuotoinen. Riimit ovat hioutuneet matkan varrella aika paljon varsinkin kriittisen kirjailijaystäväpalautteen ansiosta.

– Myös kuvien muoto mietitytti paljon. OOO:ssa pääsin tekemään ensimmäistä kertaa kuvitusta lastenkirjaan. Minkä tekniikan valitsen? Millä tyylillä toteutan kuvituksen? Koska kirjan yksi idea oli tuoda esiin luonnon mahtavaa monimuotoisuutta, päätin olla aika uskollinen eläinten ulkomuodolle ja yrittää saada niistä mahdollisimman ilmeikkäitä. Paljon tässä projektissa opin kuvittamisesta myös kantapään kautta ja paljon on varmasti vielä opittavaa.

– Me pohdittiin paljon myös kirjassa käsiteltävää työn tekemistä ja toimistoa miljöönä. Tähän liittyi myös pohdinta joistakin vähän vaikeammista sanoista, kuten osakeyhtiö, herkkähipiäinen tai meditoida. Myös eläinten nimet herättivät pohdintaa. Jotkut ovat aika monimutkaisia, mutta kuitenkin mielestämme tärkeitä pitää sellaisina. Kirjaa luetaan suurimmaksi osaksi aikuisen kanssa, joten aikuinen voi auttaa selittämällä vaikeita sanoja. Myös eläinten nimijärjestelmän kaksi eri versiota tuottivat hieman pulmia: mitä järjestelmää käyttää? Me yritettiin kuitenkin pysyä mahdollisimman johdonmukaisesti kyseisen inspiraationa toimineen eläinkirjan versioissa. Tarina kasvoi ajan kuluessa. Pellervo Puukenguru otettiin mukaan lapsinäkökulman takia. Ajattelimme, että lapset voivat samastua uteliaaseen ja kyselevään Pellervoon ja hänen kauttaan nähdä toimistomaailman eri tavalla.

– Ensimmäinen versio oli tosiaan aika erilainen ja myös paljon lyhyempi. Olen kyllä tosi iloinen, että Pellervo saapui seikkailemaan. Jos kirjaa oltaisiin tehty tiukalla aikataululla, Pellervoakaan ei olisi syntynyt. Vaikka en seuraavaa kirjaa haluaisi tehdä ihan yhtä pitkään ja kaiken muun ohessa, oli kiireettömyydestä kyllä hyötyäkin. Tarinan lopussa toimistoon saapuvat ihmiset, jotka muistuttavat ulkoisesti eläinhahmoja. Vaikka se oli hauska ajatus, aiheutti se myös haasteita siinä miten monimuotoisuus toteutetaan ihmishahmojen ulkonäössä. Hahmot ovat koomisia, ja toimistossa on yleensä tietty hierarkia. Miltä näyttää sihteeri tai pomo? Myös eläimet saavat eri kulttuureissa erilaisia merkityksiä, joten tulkinta voi viedä moneen suuntaan.

– Se, että me ollaan tehty kirjasta myös saksankielinen versio, vaikutti myös kuvitukseen. Joitakin hahmoja lisättiin, koska ne mainitaan vain toisen tarinan riimeissä. Esimerkiksi suomalaisessa tekstissä ei ole pieniä kettuja, jotka nauravat saksalaisessa tekstissä:

Gisela Gaur stolpert über Baos Spielsachen.
Im Hintergrund fangen die kleinen Füchse an zu lachen.
Gisela beginnt wütend zu brüllen:
„Wer will meinen Arbeitsplatz mit Spielzeug überfüllen?“

– Kirjaan vaikutti paljon myös se arvokas palaute, jota saatiin erilaisilta testiryhmiltä. OOO:ta lukivat lapsiperheet sekä tekstin ja kuvan ammattilaiset. Myös meidän omat lapset tekivät hyviä huomioita, jotka jalostivat lopputulosta.

– Tarinan pituus arvelutti välillä: mitä jätetään pois vai jätetäänkö? Vähän loppujen lopuksi jäi pois. Toimistossa päiväsaikaan työskenteleviä ihmisiä kirjan lopussa mietittiin viimeiseen asti. Ratkaisu jättää heidät tarinaan lienee ihan onnistunut. Lukijoiden palautetta on tietysti kiva saada tästäkin.

– Kirjan nimeäkin tuli pohdittua pitkään. Alkujaanhan se oli Omalaatuisten Otusten Osakeyhtiö. Siinä ehkä korostui erilaisuus liikaa, miksi vaihdoimme adjektiivin oivallisiksi. Koska nimi aika pitkä, mietimme saamamme palautteen perusteella, olisiko Mainio matkatoimisto parempi. OOO-lyhenne on kulkenut matkassa mukana alusta asti.

– Tuntuu, että molemmista nimistä on tykätty. Ainakin kuulemani palaute on ollut hyvää. Seuraavan kirjan tekemisessä ollaankin jo paljon viisaampia. Kyllä tämä on ollut todella opettavainen prosessi. Oman kokemuksen kautta arvostan entistä enemmän lastenkirjojen tekijöitä.

– Tästä eteenpäin on hyvä jatkaa! Mieluiten ei ilman Tyyne Tyrskykatkaa.

© Tarusola

Vuodenvaihteessa

kondori-ja-sarvinokka-ympyrassa

Kielikuvakohtaamisia-blogin kirjoittajien toivotus vuoden viimeisenä päivänä

Uuden ja sädehtivän vuoden 2017 alussa visuaalinen ja verbaalinen vuoropuhelu jatkuu. Silloin ääneen pääsevät Mainion matkatoimiston oivalliset otukset.

hyvaa-uutta-vuotta

Vanhasta vuodesta tulee muistoja.
Edessä on uusia puistoja.

Vuoropuhelu ollut intensiivistä ja hyvää,
välillä kepeää, välillä syvää.

Iloa vuoden loppuun asti
ja uuteen vuoteen onnea lasti!

Kiitos blogimme lukijoille! Kohtaamisiin vuoropuhelun virrassa myös vuonna 2017!

© Tarusola