Virtuaalikierroksilla

Kahden ystävän etäkohtaaminen eräänä huhtikuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kiva tavata taas, vaikka edelleen joudutaankin kohtaamaan näin etänä! [Satu]

– Hei, Satu! Kiva nähdä! Miten menee? [Sini]

– Ihan hyvin, vaikka paljon onkin kaikenlaista ja totuttelemista muutoksiin. Olen kaivannut erityisesti kirjastoja kovasti. Kirjastokäynnit ovat mulla olleet niin olennainen osa arkea ja juhlaakin. Olen myös moneen otteeseen tarvinnut ammattikirjallisuutta, jota nyt on pitänyt metsästää kissojen ja koirien kanssa. Onneksi BookBeat auttaa akuuttiin kaunokirjallisuuden kaipuuseen, ja löytyyhän sieltä myös aimo annos tietokirjojakin. Onko sulla ollut aikaa lukea? [Satu]

– En ole ehtinyt juurikaan lukemaan, mutta kuuntelen kyllä äänikirjoja edelleen työmatkoilla. Olen siirtynyt liikkumaan pyörällä, ja kirjat toimivat erittäin hyvänä matkaseurana. [Sini]

– Mulla oli tosiaan toukokuussa tarkoitus mennä tutustumaan erään lukupiirin toimintaan, mutta se siirtyy nyt parempiin aikoihin. Onko sulla ollut viime aikoina paljon virtuaalista tekemistä? [Satu]

– Eskaria toteutetaan edelleen osittain etänä niille, jotka ovat kotona. Myös Vantaan kuvataidekoulun opetus tapahtuu etänä. Olen siis viime aikoina keskittynyt olemaan enemmän tuottajan roolissa kuin kuluttajana. Olen myös tehnyt ensimmäiset YouTube-videoni kuvataidekoulun kanavalle.  Näyttelykäyntejä olen kuitenkin tehnyt virtuaalisesti. Olen myös ehtinyt nauttimaan muutamista Sofi Oksasen Koronakeittiö-lähetyksistä Instagramissa. [Sini]

– Tuo miniatyyrigalleria on todella inspiroiva! Tekee mieli kokeilla sellaisen tekemistä heti, kun on aikaa. Mä olen osallistunut moniin seminaareihin etänä ja kouluttanut itsekin verkossa. Vaatiihan kameran pienelle pisteelle puhuminen aluksi uudenlaista orientoitumista, kun on tottunut välittömään kasvokkaiseen vuorovaikutukseen. Toisaalta on antoisaa huomata, että hedelmällisiä kohtaamisia ja keskusteluja voi syntyä myös ihmisten ollessa fyysisesti kaukana toisistaan. [Satu]

– Olen erityisesti seurannut etäkouluopetusta sekä opettajien näkökulmasta erilaisten keskustelupalstojen kautta että oman kotoa koulua käyvän nuoren kokemusten kautta. Opettajat ovat ratkoneet etäopetuksen haasteita ihailtavan luovasti ja tarjolla olevilla välineillä. Onhan tämä tosi haastava tilanne. [Sini]

– Kyllä, haasteita riittää. Lisäksi vaivaa krooninen matkakuumekin. Kaunokirjallisten pakomatkojen lisäksi on virkistävää lähteä myös virtuaalimatkoille. Olikin hauska lukea Ylen sivuilta Kauhea matkakuume ja neljän seinän sisällä? Täältä pääset virtuaalimatkalle Venetsiaan, Hollannin kukkakedoille ja kuningatar Elisabetin edustusasuntoonartikkeli. Me valittiin teinin kanssa virtuaalimatkakohteeksi Stonehenge. [Satu]

– Tätä en ole nähnytkään. Täytyypä käydä tutustumassa. [Sini]

– Suosittelen lämpimästi. Meidän vierailu kivipaasien keskellä oli niin inspiroiva, että innostuttiin sen jälkeen piirtämään ja kirjoittamaan kuningas Arthurin tunnelmissa. [Satu]

– Muistelen, että meidän oli tarkoitus vierailla Vantaan taidemuseo Artsin Kuvanvapaus-näyttelyssä juuri silloin kun museot suljettiin. Nyt on meidän onneksi tarjolla kaksi näyttelykierrosta kyseiseen näyttelyyn. Haluaisitko käydä kierroksilla? Ekassa videossa näyttelyn kuraattori Jean Ramsay esittelee näyttelyä ja sen teemoja. Toisella kierroksella museon opas ja työpajaohjaaja Minttu Ypyä kertoo näyttelystä lisää. Museon sivuilta löytyy myös näyttelyyn liittyviä tehtäviä koululaisille ja kuvallisesta ilmaisusta kiinnostuneille. Nettisivujen mukaan “Museoesittelyt liittyvät videosarjaan, jossa vantaalaiset museot ovat yhdistäneet voimansa poikkeustilanteessa. Huhtikuussa Vantaa-kanavalla julkaistaan museokierros joka perjantai. Mukana ovat kaupungin omien museoiden – Artsin ja Vantaan kaupunginmuseon – lisäksi Suomen ilmailumuseo sekä Vantaan Maatalousmuseo.”  Tarjolla on siis tulevaisuudessa myös lisää kierroksia Vantaan museoihin. [Sini]

– Todella kiinnostava näyttely ja onnistunut kuraattori Jean Ramsayn pitämä näyttelyn esittely! Sitä olisi voinut kuunnella paljon kauemminkin. Nimet vilahtelivat tosi nopeasti ohi ja välillä teoksetkin, mutta ehdin bongata oman suosikkini. Se on se monen kuvan muodostava teos, jossa Karstein Volle on tehnyt potretteja tavallisista ihmistä metromatkojen aikana. Kuraattori Jean Ramsay kertoi esittelyssä taiteilijan havahtuneen siihen, että ohittaa päivittäin suuren joukon ihmisiä huomaamatta heitä. Halusi ruveta luonnostelemaan heitä, jotta massa saisi kasvot. Näin sosiaalisen etäisyyden aikana tuo saa vielä ihan uudenlaisen sävyn. Löysin etsiessäni Karstein Vollesta lisätietoja kiinnostavan linkin hänen vuonna 2017 Galleria Bokvillanissa pitämäänsä HERE WE ARE -näyttelyyn. Näyttelystä kertovilta sivuilta löytyy tehtävä, jota voisin itse joskus kokeilla, kun taas voi pysähtyä ihmisten lähelle. Ihmisiä valokuvatessani olen joutunut pohtimaan samoja asioita kuin tehtävässä nostetaan esiin ihmisen yksityisyydestä. Volle kiteyttää myös hyvin oppimiseen liittyviä tuntemuksia: ”Voidakseen oppia ja uudistua on äärimmäisen tärkeää tuntea olonsa jossain määrin epämukavaksi. Mukavuusalueella saattaa odottaa hidas kuolema.” [Satu]

– Samaa mieltä, esittely oli hyvä, mutta varsinkin pienempiä teoksia oli vaikea nähdä. Kiinnostuin erityisesti Lupta Femeilor – naisten taistelu -projektista, josta kerrotaan museon sivuilla näin: “Kuvallisen ilmaisun vapautta pohtii myös Lupta Femeilor -työryhmä (Dima Elena, Ioana Silion, Gina Stanescu, Gabriela Bancuta, Rodica Izabella, Dinu Mariana, Maria Caldarar, tuottaja Anna Miettinen ja taiteilija Katriina Haikala). Mukana näyttelyssä on ryhmän kokoama valokuva- ja videoinstallaatio. Haikala antoi romaninaisille kameran, jolla dokumentoida päivittäistä elämäänsä. Kokonaisuuteen liittyvät Haikalan tekemät haastattelut ja naisten muotokuvat.” Tämän kokonaisuuden valokuvia ja tekstejä olisi ollut kiinnostavaa tarkastella lähempää. Taiteilija Katriina Haikalan portfoliosta löysin kuitenkin lisää tietoa ja kuvia projektista.

Pidin näyttelyssä myös siitä, että Vantaallakin paljon esillä oleva katutaide oli mukana näyttelyssä. Omia työmatkojani ilahduttaa erityisesti Myyrmannin kupeessa oleva graffitiaita, jossa maalaukset vaihtuvat usein. Välillä siellä saa tosiaan nähdä myös ajankohtaisiin asioihin kantaa ottavia maalauksia. [Sini]

– Kuvan ja sanan voimaa sekä niiden käytön rajoja käsitellään tässä näyttelyssä ajatuksia herättävästi. Aihe on todella tärkeä ja alati ajankohtainen. Mieleen tulee yhtymäkohtia Päivälehden museon Kertova kuva -näyttelyyn, jossa käytiin tutustumassa viime vuonna. [Satu]

– Kyllä, Kertova kuva -näyttely sisälsi paljon hyvää pohdintaa journalistisen kuvituskuvan tarjoamista mahdollisuuksista. Näkökulma oli vahvasti kuvan ja sanan vuorovaikutuksessa. [Sini]

– Artsissa Minttu Ypyän näyttelyesittely on mun mielestä myös onnistunut. Hän kertoo koululaisille suunnatussa esittelyssään kuvanvapaudesta selkeästi ja havainnollisesti. Sekin olisi voinut kestää paljon kauemmin. Oletko jo ehtinyt tehdä noita näyttelyyn liittyviä tehtäviä, Sini? [Satu]

– Esittely oli tosiaan kivan perusteellinen. Kävin silmäilemässä myös tehtäviä ja hyviltä vaikuttivat. Toimivat varmasti hyvin etäkoululaisille. [Sini]

– On ollut myös kiva bongata kuvataidetta kävelylenkeillä, kuten Ilona Niemen Personae mythologiaeteos Tapiolan WeeGee-talon edessä olevan rakennustyömaan ympärille kiertyvässä aidassa. [Satu]

Ilona Niemi, Personae Mythologiae
Ilona Niemi, Personae Mythologiae

– Taidetta löytyy tosiaan paljon kaupunkiympäristöstä. Bongausavuksi löytyy esimerkiksi HAMin sivuilta luettelo Helsingissä esillä olevasta julkisesta taiteesta, jota on helppo löytää sivulla olevan kartan avulla. [Sini]

–Tuo onkin hyvä vinkki! Täytyy ottaa käyttöön heti seuraavalla kävelyllä. [Satu]

© Tarusola

Päivälehden museossa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä tammikuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Miten sun vuosi 2019 on alkanut?

– Oikein mukavasti, kiitos kysymästä. Aurinkoiset pakkassäät ovat houkutelleet ulkoilemaan, ja pieni loma vuodenvaihteessa piristi kummasti. Entä sulla, Satu?

– Ihanan kulttuuripainotteisesti. Ehdin kuin ehdinkin Tennispalatsiin Helsingin taidemuseon Odotin sinua -näyttelyyn, jossa maalaustaide ja runous esiintyivät rinnakkain, sekä Ateneumin Kohtaamisia kaupungissa -näyttelyyn, jossa erityisen ilahduttavia olivat mun mielestä henkilökuvat. Myös Lux Helsinki tammikuun alussa toi virkistävää valoa pimeyden keskelle. Kivasti virkistystä on syntynyt lisäksi Helmet-lukuhaasteesta, jonka otin vastaan tämän vuoden alussa. Toinen kutkuttava haaste on vuoden 2019 museohaaste.

– Itse olen nauttinut kirjoista viime aikoina lähinnä äänikirjojen muodossa. Työmatkat sujuu rattoisasti, ja paljon tulee kuunneltua myös sellaisia kirjoja, joihin en ehkä muuten tarttuisi. Mutta hei, kiva kun pääsit mun kanssa tänne Päivälehden museoon ja Kertova kuva -näyttelyyn! Oletko käynyt täällä aikaisemmin? Museon sivuilta löytyy seuraava kuvaus: ”Päivälehden museossa tutustutaan median historiaan, nykypäivään ja tulevaisuuteen sekä sananvapauden toteutumiseen meillä ja muualla. Samalla kerrotaan Helsingin Sanomien, Suomen suurimman sanomalehden lähes 130-vuotinen tarina. Museo haluaa edistää medianlukutaitoa ja erityisesti lasten ja nuorten lukuharrastusta. Näyttelyiden lisäksi järjestetään aktiivisesti erilaista ohjelmaa – opastuksia, työnäytöksiä, työpajoja, tapahtumapäiviä, museoteatteria ja seminaareja. Museoon on vapaa pääsy ja kaikki toiminta on yleisölle maksutonta. Museota ylläpitää yleishyödyllinen Helsingin Sanomain Säätiö, jonka tehtävänä on suomalaisen laatujournalismin ja sananvapauden turvaaminen.”

– Tämä on ensimmäinen vierailuni täällä. Vaikuttaa, että museo on koululaisryhmille mahtava oppimispaikka, kuten museon sivuilta löytyvä kuvaus kertoo: ”Museossa on mahdollisuus tutustua median nykypäivään ja historiaan mielenkiintoisilla ja opettavaisilla tavoilla. Museon sisällöt tarjoavat uusi[a] muotoja eri oppiaineiden opetukseen ja niiden yhdistelemiseen. Museovierailut elävöittävät muun muassa äidinkielen, historian, yhteiskuntaopin ja kuvaamataidon [kuvataiteen, toim. huom.] opetusta. Kaikki museon tarjoamat palvelut ovat kouluille ilmaisia.”

– Tämän Kertova kuva -näyttelyn takana ovat palkittu kuvittaja, graafinen suunnittelija ja sarjakuvataiteilija Ville Tietäväinen sekä toimittaja ja tietokirjailija Ville Hänninen. Näyttelyn kuvat ja teksti tuovat tosi hyvin esiin erilaisia tapoja käyttää kuvituskuvaa – ja miten se voi tuoda journalistiseen tekstiin uusia tasoja. Kuten tuossa seinätekstissäkin lukee, tekijät haluavat puhua “ideapohjaisen kuvan ainutkertaisen sanoman puolesta.”

– Näyttelytietojen jako kolmeen osaan – lajit, keinot, mahdollisuudet – on selkeä. Täällä saa kaiken kaikkiaan paljon tietoa kuvituskuvista. Mitkä sun mielestä ovat tärkeimmät erot piirretyn kuvituskuvan ja valokuvan välillä?

– Kuvituskuvakin voi tietysti olla valokuva. Usein se on kuitenkin käsitelty tai rakennettu niin, että sen ymmärtää kuvituskuvaksi. Näistä näyttelyn teksteistä löytyy paljon näkökulmia siihen, miksi joihinkin teksteihin sopii kuvituskuva valokuvaa paremmin. Kuvituksen avulla voidaan esittää pohdintoja ja analyysiä sekä kertoa asioita, joita ei oikeastaan voi sanoa. Kuvituksen avulla voi myös kärjistää, konkretisoida tai antaa abstrakteille ilmiöille hahmon. Täällä mainitaan myös ajan kuvaaminen. Kuvitusten avulla voi kuvata historiaa tai tulevaisuutta – “eri aikojen asiat, ihmiset ja ilmiöt voi vaikka rinnastaa samaan kuvaan”. Jutun aihe voi myös olla arkaluontoinen, eikä haastateltava ehkä halua tulla kuvatuksi. Kuvitus auttaa myös siinä, ettei juttu henkilöidy haastateltavaan vaan nousee yleisemmälle tasolle. Vaikka valokuvan muokkausmahdollisuudet ovat nykyään lähes kaikkien tiedossa, nähdään valokuvan edelleen tietyllä tavalla jäljentävän todellisuutta. Jos halutaan välittää vaikutelma paikallaolosta, jostain itse koetusta, välittää valokuva sen usein parhaiten. Kuvituskuva on usein analyyttisempi. Tässäkin puhutaan ajatellusta kuvasta, jolle on oma paikkansa journalismissa.  Esimerkkejä löytyy täältä näyttelyteksteistä paljon, ja ne tulevat hyvin esiin Tietäväisen kuvitusten kautta.

– Tosi mielenkiintoisia näkökulmia ja paljon tietoa sulateltavaksi! Itse olen joutunut pohtimaan paljon toimittajan vastuuta ja arvovalintoja erityisesti kirjoittamisen näkökulmasta: miten kohdetta ja hänen toimintaansa kuvataan ja kuvaillaan sanallisesti. Samassa yhteydessä olen päässyt pohtimaan kuvien käyttöä laajasti. Toimittajalla on paljon valtaa valita, missä valossa kohteen esittää. Valinnat voivat vaikuttaa kauaskantoisesti.

– Ihmisen kuvaamisestakin on täällä monta esimerkkiä. Karikatyyri, henkilökuva ja pilapiirros on käsitelty kaikki omina lajeinaan. Mielenkiintoista on myös pohdinta yleishenkilön käytöstä kuvituksissa. Yleishenkilö ei ole nimetty henkilö vaan edustaa ryhmää tai luokkaa. Kuvittaja joutuu pohtimaan paljon sitä, mitä arvoja kuva välittää. Miten yleistää ja kärjistää mutta samalla välttää liiallisten stereotypioiden käyttöä. Tässä pohditaan sitä, miksi yleishenkilö on usein mies, eikä nainen. Kuvistunneilta on tuttua tarkastella mediakuvastoa niin, että pohditaan miten kuvan tulkintaan vaikuttaisi esimerkiksi kuvatun henkilön vaihtaminen esimerkiksi toisen sukupuolen tai ikäluokan edustajaan. Tulokset ovat usein mielenkiintoisia ja herättelevät katsomaan meitä ympäröiviä kuvia uudella tavalla. Samaa ajatusta on myös hyödynnetty monissa kuvataiteen teoksissa.

– Muuten, Tampereen yliopiston, Aikakausmedian ja Sanomalehtien Liiton yhteisen Nuoret estradille -hankkeen puitteissa julkaistussa Nuoret estradille #2 Rohkeutta ja vastuuta -materiaalissa käsitellään kompaktisti julkaisemisen etiikkaa ja muita vastuulliseen julkaisemiseen liittyviä kysymyksiä. Sanomalehti opetuksessa -sivustolta löytyy paljon muutakin julkaisemiseen liittyvää laadukasta materiaalia opetuksen tueksi.

– Kuvituskuvan lajeista, keinoista ja mahdollisuuksista löytyy vielä enemmän esimerkkejä Ville Tietäväisen ja Ville Hännisen viime syksynä julkaistusta Kertova kuva – Journalistisen kuvan mahdollisuuksia ja keinoja -kirjasta.

– Näyttelyyn liittyy ohjelmaa visuaalisesta kerronnasta kiinnostuneille. 28.1. ja 8.2. pidetään keskustelutilaisuus, jossa on puhumassa näyttelyn kuratoineet Ville Hänninen ja Ville Tietäväinen sekä visuaalisen median ammattilaisia. Visuaalisen journalismin tila 28.1. klo 17–19 ja Valokuva vai kuvitus? 8.2. klo 17–19.”

– Tietäväisen kuvitusten lisäksi näyttelyssä on kahdelle seinälle projisoitu eri kuvittajien tekemiä kuvituksia ja kuvauksia niiden synnystä. Kiinnostavaa lukea kuvittajien perusteluja valinnoistaan ja näkökulmistaan.

– Päivälehden museossa on myös pysyvä näyttely Kuva. Sana Vapaus, joka tarjoaa yllättävän paljon tutkittavaa ja pohdittavaa. Siinä missä Kertova kuva -näyttelyssä ei ole mitään interaktiivista, pysyvässä näyttelyssä on paljon omaehtoista tehtävää. Pysyvään näyttelyyn on myös olemassa jotakin oheismateriaalia, kuten kysymyksiä videopätkiin liittyen, mutta Kertova kuva -näyttelyyn sellaista ei ole.

– Kävinkin juuri tuolla pysyvän näyttelyn puolella seuraamassa toimittajien työtä eräältä kuvaruudulta. Näyttelytilaan on tosiaan saatu paljon tietoa. Aikaa täällä saisi kulumaan enemmänkin kuin meillä nyt on. Myös Kertova kuva -näyttely on hyvin informatiivinen, mutta yksittäisissä seinäkkeissä olevia tekstejä ja niiden kuvia on aika vaikea tarkastella yhdessä ison ryhmän kanssa. Tämä on kuitenkin ehdottomasti tutustumisen arvoinen näyttely, ja myös kirjaa voisi hyödyntää esimerkiksi lukiossa kuvajournalismin käsittelyssä. Koululuokan kanssa ainakin itse käyttäisin jonkinlaista etukäteen laadittua tehtävää ja varmasti myös hyödyntäisin ilmaista opastusta, sillä ne ovat harvinaista herkkua.

– Oma alakoululaiseni kertoi olleensa luokan kanssa pysyvässä näyttelyssä. Hän piti opastetusta kierroksesta. Heillä oli ollut myös mainosten analysointiin liittyvä tehtävä, joka oli kuulemma ollut mieluisa.

– Taisin itsekin olla täällä edellisen kerran lapsiseurassa. Museolla on lapsille ohjelmaa myös helmikuussa 4.–10.2. järjestettävään Mediataitoviikkoon liittyen. Silloin lanseerataan viidesluokkalaisille suunnattu Virus! mediamysteeri -peli. Museon henkilökunta kertoi myös, että maaliskuussa aukeaa Pekka Töpöhäntä -näyttely. Se soveltuu kuulemma varhaiskasvatusikäisillekin. Tullaanko silloin uudestaan?

– Tullaan! Ja sehän sopii myös hyvin museohaasteen kohtaan 7!

© Tarusola

Vuosien välissä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä

– Vuosi 2018 lyö viimeisiä lyöntejään. Ollaan vielä hetken aikaa zwischen den Jahren, vuosien välissä, niin kuin saksalaiset sanoo. Mitä kaikkea sulla on jäänyt mieleen tästä vuodesta, Sini?

– Vuosi on tarjonnut mukavia uusia haasteita liittyen opetustyöhön. Toisaalta se on ollut todella kiireinen ja yllättävän tekstipainotteinen. Hitaasti edistynyt opinnäytetyöni alkaa onneksi kohta valmistua, ja sen jälkeen aikaa ja energiaa vapautuu enemmän johonkin uuteen. Esimerkiksi taiteellinen työskentely on jäänyt vähemmälle, ja sitä on kovasti ikävä. Kaikkeen ei aika vain yksinkertaisesti riitä. Entä mitä, Satu, sulle on jäänyt mieleen?

–  On kyllä ollut monipuolinen vuosi taas! Mun mieleen on piirtyneet syvimmin värit. Esimerkiksi David Hockneyn näyttely Taidehallissa ja Las Palmasin väri-ilo, jota sain katsella tehdessäni juttua kaupungin kolmikielisestä koulusta. Olen päässyt tänäkin vuonna käymään monissa näyttelyissä ja jotenkin alkanut nähdä maailmaa enemmän kuvina. Myös kuvien tekeminen on alkanut houkuttaa lisää. Valokuvaus varsinkin mutta myös piirtäminen ja maalaaminen, tosin kaksi jälkimmäistä ihan vain harrastuksenomaisesti omaksi iloksi. Olen arkaillut tehdä mitään kuvallista, koska olen kokenut itseni niin vahvasti pelkästään kirjoittajaksi. En tiedä tarkalleen, mistä lokeroajattelu juontaa juurensa, mutta haluaisin yrittää päästä siitä eroon. Nautin joka tapauksessa kovasti siitä, miten visuaaliset virikkeet toimivat kirjoittamisen kimmokkeina. Tarinankerrontatapoja on monia, eikä mikään onneksi sulje toista pois vaan täydentää toinen toistaan. Helsingin Kirjamessuilla pitämämme Ihmekonekorttipajan ja aikaisemmin tekemämme korttien ketjun inspiroimana tein sulle hyvän mielen kortin.

Kiitos! Vaikutus oli juuri sellainen kuin oli tarkoituskin. Tulipa hyvä mieli! Olen iloinen, että olet taas rohkeasti lähtenyt mukavuusalueesi ulkopuolelle ja antanut tekstille visuaalisen muodon sekä tallentanut matkan muistoja valokuvauksen lisäksi myös piirtäen.

Kiva kuulla! Oli muuten jännä huomata, miten tuota korttia tehdessäni mietin koko ajan kuvan ja sanan yhteispeliä: Kuinka olisin kuvaillut maisemaa sanallisesti ja kuinka olisin halunnut saada varsinkin kaikki kuuloaistiin perustuvat havainnot sekä monet pienet yksityiskohdat maisemasta mukaan kuvaan. Siksi päädyin tekemään kortin sisäpuolelle sanapyörteitä, joissa osa havainnoista on tallessa. Ajattelin jossain vaiheessa kirjoittaa maisemasta kuvauksen vertaillakseni, millaiselta maisema näyttää sanallistettuna. Miten sun uusi työ varhaiskasvatuksen parissa on lähtenyt käyntiin?

–  Olen tosiaan ensimmäinen taidepedagogi, joka on toiminut tässä päiväkodissa, ja oma työnkuvani sekä roolini eskariryhmässä on muotoutunut vähitellen. Mitään valmista mallia ei toimintaan tietenkään ole, vaan kaikki suunnitellaan lapsilähtöisesti yhteistyössä ryhmän kasvattajien kanssa. Taidepedagogi on mukana kaikessa ryhmän toiminnassa. Paljon tulee edelleen pohdittua, miten hyödynnän osaamistani ryhmässä ja miten kuvataideopetusta suhteuttaa kaikkeen muuhun esiopetuksen toimintaan, joka on todella monipuolista. Tarkoituksena olisi kuitenkin, että myös ryhmän kasvattajille jää uutta osaamista sen jälkeen, kun taidepedagogi vuoden jälkeen siirtyy toiseen ryhmään. Palautteesta päätellen olen onnistunut tuomaan esikoululaisten arkeen paljon uusia tapoja ilmaista itseään. Mainitsemistasi väreistä tuli muuten mieleen yksi kuluneena vuonna ihastuttanut asia – uusi taidemuseo Amos Rex. Kävin siellä juuri katsomassa tokiolaisen teamLabin digitaalisia installaatioita. Se oli vaikuttava kokemus, ja yleisön osallistaminen tapahtui siellä todella luontevasti. Installaatioon sai lisätä oman väritetyn hahmonsa, ja havaintojeni mukaan se innosti aikuisia siinä missä lapsiakin. Tässä muutama kännykuva näyttelystä. Harmi, ettemme ehtineet päiväkodin kanssa näyttelyyn. Päiväkodissa teimme kuitenkin valomaalausta ja tutustuimme lisättyyn todellisuuteen värityskuvien ja Quiver-sovelluksen avulla.

 Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Mun vuodessa varhaiskasvatus ja kielitietoisuus ovat olleet vahvasti läsnä erityisesti kirjoitusjuttujeni ja pitämieni koulutusten myötä. Koskaan ei ole tietenkään liian myöhäistä oppia uutta, mutta mitä varhemmin tehdään tietoista työtä kielenkehityksen tukemiseksi, sen parempi. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, miten tarinallisuus tukee kielenoppimista. Tarinat syntyvät luontevasti tukemalla ja aisteja ruokkimalla, kuten meidän työpajat Helsingin Kirjamessuilla tänä ja viime vuonna ovat antaneet rohkaisevia esimerkkejä. Kun olin tekemässä Kurkistus kielitietoisen eskariryhmän toimintaan -juttuani Suomenopettajat-lehteen, oli hauska perehtyä kielitietoisuuden tukemiseen eskarissa. Onkin tosi kiva, kun pääsen ensi vuonna tutustumaan myös teidän päiväkotiin!

 Mukavaa, kun pääset tulemaan! Kiinnostavaa kuulla, miltä meidän toiminta näyttää S2-näkökulmasta, ja varmasti voidaan järjestää yhdessä myös jotain kieltä ja kuvaa yhdistävää toimintaa lapsille. Tiedän, että he innostuisivat varmasti ihmekoneesta. Meillä on kyllä todella innokasta ja luovaa porukkaa.

 Luovuus on kiehtova aihe. Olen lukenut siitä paljon lisää, ja luovuuden monet ulottuvuudet houkuttelevat tutkimaan sitä tarkemmin. Voitaisiinko olla sen äärellä ensi vuonnakin ja jatkaa monipuolisesti eri aiheiden parissa? Aistit kiinnostavat myös kovasti. Löysin vähän aikaa sitten Matteo Farinella -nimisen neurotutkijan The Senses -sarjakuvakirjan. Huvittaisiko sua tutustua siihen tarkemmin jossain yhteydessä? 

 Tutustun siihen mielelläni. Saatan jopa lisätä hankintalistalleni. Tekijän taustan huomioon ottaen sarjakuva on varmasti täynnä asiantuntemusta ja kiinnostavaa tietoa.

 Mitä toiveita sulla on ensi vuodeksi, Sini?

 Blogin suhteen toiveena on käsitellä enemmänkin sarjakuvaa ja esitellä kotimaisia tekijöitä. Myös ajankohtaisia kuvakirjoja olisi kiva nostaa esiin ja tarkastella kuvan ja kielen yhteistyön näkökulmasta. Henkilökohtaisesti toivon vuoteeni enemmän taiteellista työskentelyä visuaalisen parissa. Entä tiedätkö jo, millainen vuosi sulle on tulossa?

 Kirjoittamista on luvassa ensi vuonna entistäkin enemmän. Uusia kiinnostavia haasteita on tulossa sillä saralla. Kerron niistä myöhemmin lisää. Muuten, olisi kiva, jos ehdittäisiin käydä ensi vuonnakin näyttelyissä. Esimerkiksi HAMin Odotin sinua -näyttely vaikuttaa kutsuvalta. Ehdittäisiinköhän sinne jossain vaiheessa? 

Yritetään! Näyttelyt ja niiden oppimateriaalit kiinnostaa aina. Mulla on muuten juuri opinnäytetyöhön liittyen käsittelyssä Ville Tietäväisen ja Ville Hännisen Kertova kuva – Journalistisen kuvan mahdollisuuksia ja keinoja -kirja, joka on tosi mielenkiintoinen. Huvittaisiko perehtyä siihen samalla, kun käydään Päivälehden museossa Kertova kuva -näyttelyssä?

 – Oikein mieluusti! Kiitos kuluneesta vuodesta ja inspiroivia hetkiä tulevana vuonna sulle ja kaikille lukijoillemme!

© Tarusola