Kahden ystävän kohtaaminen eräänä elokuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Viime kerralla puhuttiin luovuuden ruokkimisesta. Oletko päässyt luovuuden lähteille?

– Hei, Satu! Ainahan sitä jotain luovaa tulee tehtyä, vaikka se tuntuukin välillä vaikealta, kun ei ole mahdollisuutta keskittyä kunnolla yhteen asiaan.

– Kiire on luovuuden pahin vihollinen. Itselläni ero kiireettömän ja turbulentin ajan välillä on radikaali. Jos joutuu olemaan jatkuvasti liikkeessä ja suorittamaan paljon, luoville ideoille ei jää tilaa. Rauhallisessa tunnelmassa ideat saavat itää. Tarvitsen tietyn määrän virikkeitä, jotka sitten muhivat aikansa ja alkavat aikanaan pulputa. Luonnosteluvaiheen jälkeen osa ideoista päätyy toteutukseen, osa ei. Paradoksaalisesti näiden meidän luovuustehtävien aikaan itselläni oli niin kiireinen vaihe menossa, että luovuus ei tuntunut kukoistavan lainkaan. Viimeksi puhuttiin erilaisista luovista tehtävistä ja luovuutta käsittelevistä oppaista. Kumpikin meistä valitsi oman tehtävänsä. Miten oma runolapputehtäväsi sujui?

– Itse tosiaan valitsin Arja ja Emma Puikkosen laatimasta Käsikirja mielikuvituksen matkaajille – Kirjoittamisen seikkailuopas -teoksesta tehtävän Erivärisiä sanoja (s.16). Tein ohjeen mukaan kolmen värisiä lappusia, joista punaisille lapuille kirjoitin asioita, jotka ilahduttavat minua, vaaleanpunaisille lapuille asioita, joita haluaisin olla, ja vihreille paikkoja, joita rakastan. Jatkoin siitä Runo minusta -jatkotehtävään. Siinä kehotettiin poimimaan joka väristä yksi lappu ja tekemään niistä lauseita. ”Väliin saa lisäillä sanoja. Esimerkiksi: Aurinkokissa kehrää kotona. Huvipuistossa kirkuu notkea laituri. Ehkä lauseista syntyy runo tai tarina, joka kuvaa salaista puoltasi? Voit kirjoittaa samanlaisia värilappuja ja lauseita myös ystävästäsi ja antaa runon hänelle lahjaksi.” Tuntui vaikealta tehdä runoa lapuista nostamassani järjestyksessä, joten päädyin järjestelemään lappuja haluamaani järjestykseen. Kaikille lapuille en keksinyt myöskään käyttöä. Tarinastani tuli tällainen:

Liisimme tanssilattialla vapaana kuin linnut.
Uimme nopeasti halki yleisömeren.
Kirjastosta alkoi vahva ystävyytemme.
Sinä kirjaviisas koira ja minä metsän rohkein viherpeukalo.

Tehtävä tuntui kivalta, ja ilman sitä olisi ollut tosi vaikea lähteä kirjoittamaan. Koen olevani aika kömpelö kirjoittaja, joten tämä tarkasti rajattu tehtävä kyllä madalsi kynnystä. Halusin tehdä tarinaan myös tämän kuvan.

– Oi, miten mainio kuva! Alkoi heti tanssijalkaa kolottaa. Omassa tehtävässäni haettiin innostusta kuvataiteesta. Tehtävä on John Gillardin laatimasta Luovan kirjoittajan työkirjasta (s. 42). Ohjeistuksessa kehotetaan kirjoittamaan lyhyt jostain taideteoksesta innoituksensa hakeva teksti. Samalla pitää pohtia teoksesta kumpuavia aistihavaintoja. Tehtävän ohjeistuksessa neuvotaan miettimään, millaisia abstrakteja ajatuksia tai muistoja taideteoksen abstraktit muodot herättävät kirjoittajassa. Lisäksi kirjoittajalle esitetään kysymys: ”Mitä tarinoita on maalattujen esineiden tai ihmisten takana?”. Inspiroiduin Taidehalliin elokuussa tulleen David Hockneyn näyttelyn The Other Side -teoksesta, jonka kuva löytyy Taidehallin kotisivuilta.

– Tuntuiko tehtävän toteuttaminen mielekkäältä?

– Tehtävä tuntui yllättävän haastavalta. Tuijotin kuvaa maalauksesta monia kertoja saamatta ainuttakaan sanaa paperille. Erilaisia ajatuksia ja mielleyhtymiä syntyi kyllä paljon, mutta itsesensuuri piti kaikkia niitä kovin kliseisinä. Abstraktius tuntui olevan vaikein asia. Se tyrehdytti kuvailun ja ikään kuin ujostutti: tulkitsenko muotoja oikein? Tein kesällä kokeeksi aika monia tehtäviä siitä Jocelyn de Kwantin laatimasta Creative flow. Vuosi luovaa läsnäoloa -kirjasta, josta puhuttiin viime kerralla. Ne tehtävät ovat tähän verrattuna kevyitä makupaloja. Nyt jäin pyörimään ihmettelyn kehään pitkäksi toviksi, kunnes vain päätin kirjoittaa jotakin paperille. Syntyi tällaisia ajatuksia:

Höyryät. Piikittelet. Keihästät sanasi säilällä. Virität ansan sille, jonka ajatus horjahtaa harhapoluille. Olet aina oikeassa. Omasta mielestäsi. Toisen tehtäväksi jää myötäileminen. Alistuminen. Ei tahtoosi vaan siihen, että oma tahto on syytä piilottaa näkymättömiin. Sen voi yrittää ujuttaa puolellesi salaa. Sanoihisi käärittynä, ettet huomaa sen alkuperää.

– Jännittävää katsoa kuvaa uudelleen sun tekstin rinnalla. Se saa aivan uusia ulottuvuuksia. Kävitkö muuten katsomassa teoksen myös Taidehallin näyttelyssä?

– En ole vielä ehtinyt. Yritetäänkö ehtiä yhdessä?

– Joo! Loka- ja marraskuussa näyttelyyn on tarjolla runo-opastuksiakin.