Ukrainalaista kulttuuria kartoittamassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä maaliskuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Kiva nähdä näinä kurjina ja hurjina aikoina. [Satu]

– Hei, Satu! Maailma on tosiaan muuttunut sitten viime näkemän. [Sini]

– Taas yhtä konfliktia kurjemmaksi. Sota on aina hirveä, ja nyt kun se on niin lähellä Euroopassa, on tuntunut erityisen pahalta, vaikka kauempanakaan olevat kriisit eivät saisi unohtua. Tuli voimakas tarve tehdä jotain myös niiden kanavien lisäksi, joita pitkin osallistun yleensä katastrofeissa, kuten Suomen Punaisen Ristin katastrofirahasto ja Unicef.

Uskon lukemisen voimaan. Vaikkei lukemalla voi pysäyttää pommeja, ajattelen ja toivon optimistina, että kirjallisuus voisi välillisesti ennaltaehkäistä niiden laukaisemista. Lukemisen myötä lisääntyvä ymmärrys ja myötätunto voivat parhaimmassa tapauksessa olla tehokkaita lääkkeitä vihaa vastaan. Lähdin siis kartoittamaan suomennettua ukrainalaista kirjallisuutta ja olen nyt kirjoittamassa siitä toukokuussa julkaistavaa katsausta, josta on toivottavasti iloa ja hyötyä erityisesti niille, jotka haluavat oppia tuntemaan Ukrainaa. Haluaisitko kuulla muutamista tähänastisista löydöistäni? [Satu]

– Kiinnostavaa! Ukrainalainen kulttuuri on tosiaan ollut nyt esillä monella tapaa, olisi kiva kuulla sun löydöistä. Missä tämä katsaus toukokuussa julkaistaan? [Sini]

– Suomenopettajat-lehdessä. Siitä on itse asiassa tulossa osa juttusarjaa nimeltä Kirjallisuutta kriisialueilta, joiden seuraavat osat käsittelevät muun muassa Afganistaniin, Somaliaan ja Syyriaan liittyvää kirjallisuutta. Intohimoisena lukijana mun oli todettava, että Ukrainan kirjallisuus oli yleisen kirjallisuustieteen aineopinnot suorittaneellekin ja maailmankirjallisuutta opettaneellekin aika lailla täydellinen terra incognita. Mieleeni ei tullut ainuttakaan ukrainalaista kirjailijaa, vaikka jostain muistini kätköistä onnistuin kaivamaan hämärän muistikuvan siitä, että Nikolai Gogol taisi olla ukrainalaissyntyinen. Muita tietoja ei mielessäni ollutkaan, kun päätin lähteä kartoittamaan asiaa erityisesti pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kirjastoverkko Helmetin tietokantaa sekä Turun ja Helsingin yliopistojen kirjastojen lainausmahdollisuuksia hyödyntäen. Lopulta jouduin tekemään myös pari kierrosta muutamassa nettiantikvariaatissa. Halusin lukea jokaisen kirjan, jonka löydän. Onko sulla ollut ukrainalaisia lukukokemuksia tai muuta kosketuspintaa ukrainalaiseen tai Ukrainaan liittyvään kulttuuriin? [Satu]

Eino Leinon Terve Ukraina Virtuaalikuoron laulamana

– Täytyy myöntää, ettei kovinkaan paljoa. Ukrainalaisen taiteilijan Maria Primatšenkon (1908–1997) ihastuttavat, värikkäät maalaukset tulivat minulle tutuksi Marimekon Metsänväki-kuosin plagiointikohun myötä. Oli surullista lukea, että useita hänen maalauksiaan on tuhoutunut taisteluiden aiheuttamassa tulipalossa. Myös Hasselblad-palkitun valokuvaajan Boris Mikhailovin kuvia on ollut esillä Helsingissä useaan otteeseen. Lukukokemukseni ovat kuitenkin enemmänkin Ukrainaan sijoittuvia tarinoita. Ehkä pääsen korjaamaan asian sun vinkkien myötä. [Sini]

– En ollut varautunut siihen, että kirjallisuudenkartoitustehtävä olisi niin vaikea. Suomessa on nimittäin julkaistu varsin vähän ukrainalaista kirjallisuutta. Niinpä laajensin näkökulmaa, ja se on nyt enemmänkin ”Ukrainaan liittyvää suomenkielistä kirjallisuutta etsimässä”. [Satu]

– Millaista Ukrainaan liittyvää kirjallisuutta löysit? [Sini]

– Löysin kirjoja, jotka on kirjoitettu etupäässä venäjän, englannin tai saksan kielillä mutta myös ukrainaksi. Ukrainankielistä kirjallisuutta on toistaiseksi suomennettu aika vähän. Keskeinen ukrainalaisen kirjallisuuden suomentaja on Eero Balk, joka on luemma opiskellut Kiovan yliopistossa. [Satu]

– Aivan, Eero Balk on tuttu nimi. Mistä luulet, että tämä puute johtuu? Ehkä tähän puutteeseen herätään ja tulevaisuudessa saamme lukea suomeksi enemmän ukrainalaisten kirjailijoiden tuotantoa. [Sini]

– Vaikea sanoa. Jostain syystä Ukrainan kirjallisuus ei ole kiinnostanut Suomessa, mutta nyt koko maan tunnettuus on lisääntynyt surullisen kuuluisalla tavalla. Aika monet löytämistäni kirjailijoista ovat syntyneet Ukrainassa mutta muuttaneet jo varhain muualle – tai ”omaavat ukrainalaiset sukujuuret”. Esimerkiksi saksankieliseltä ja englanninkieliseltä alueelta ukrainalaista kirjallisuutta löytyy enemmän. [Satu]

– Millaisia kirjoja siis löysit? [Sini]

– Löysin ja luin yhteensä parisenkymmentä teosta. Ensimmäinen esimerkki voisi olla vuonna 2015 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen valkovenäläisen Svetlana Aleksijevitš Tsernobylista nousee rukous (suom. Marja-Leena Jaakkola) Aleksijevitš on syntynyt Ukrainassa, ja hänellä on ukrainalainen äiti ja valkovenäläinen isä. Hän asuu Valko-Venäjällä ja kirjoittaa venäjäksi, kuten on kirjoittanut myös teoksensa Tšernobylista nousee rukous. Siihen on koottu Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden kokeneiden tarinoita, joita kertovat muun muassa ydinvoimalan työntekijät, pelastushenkilökunta, heidän omaisensa, tavalliset valkovenäläiset, jotka Ukrainan rajan lähellä asuvina joutuivat voimakkaan säteilyn kohteiksi pahimmilla tuhoalueilla. Teos on rankka, järkyttäväkin mutta myös vaikuttava lukukokemus. [Satu]

– Tosiaan, raskas aihe. Vaikka onnettomuudesta on paljon aikaa, uutisointi on jäänyt vahvasti mieleen lapsuudesta. [Sini]

– Tuohon samaan Tšernobyl-aiheeseen liittyy tämä Johanna Aulénin sarjakuvakirja Tšernobylin koirat, joka kuvaa ja dokumentoi ydinvoimalaonnettomuuden ja sen seuraukset sekä ihmisille että eläimille – kirjan nimen mukaisesti keskeisiä ovat koirat. [Satu]

– Tämä onkin juuri ilmestynyt. En ole vielä ehtinyt tutustua, mutta on jo lukulistalla. Ehditkö jo itse lukea sen? [Sini]

– Kyllä. Se on informatiivinen ja sen kuvat jännittäviä. Kuulisin todella mielelläni sun mielipiteen niistä joskus. Voin suositella myös Katja Petrovskajan teosta Ehkä Esther (suom. Ilona Nykyri). Petrovskaja on syntynyt Ukrainassa ja asunut vuodesta 1999 Saksassa. Hän kirjoittaa saksaksi. Ehkä Estherin mosaiikkimaisista kertomuksista rakentuu Petrovskajan suvun tarina. Kirjan mun mielestä hienoimpia kohtia ovat viidennessä Babi Jar -nimisessä luvussa sijaitsevat Kävelyretki ja nimikkokertomus Ehkä Esther. Tämäkään kirja ei ole mikään piristävä viihdyttäjä mutta tärkeää luettavaa. [Satu]

– Hyvä tietää, pistetään tämäkin muistiin. [Sini]

– Tyyliltään vähän kevyempää lukemista on Traktorien lyhyt historia ukrainaksi, vaikka myös siinä käsitellään osittain riipaiseviakin ihmiskohtaloita. Kirjan kirjoittaja on Marina Lewycka, jonka kerrotaan olevan ”ukrainainalaista syntyperää”. Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (suom. Vesa Suominen) kertoo monimutkaisista perhesuhteista. Kertojan vanha ukrainalainen leskeksi jäänyt isä menee naimisiin ukrainalaisen Valentinan kanssa, jotta Valentina voisi jäädä Isoon-Britanniaan poikansa kanssa. Tarinassa vilahtelee 2000-luvun Ukrainan lisäksi muistoja menneistä ajoista, ja isän kirjoittama historiallinen traktorikatsaus kulkee mukana matkassa. Kirjan sävy on välillä haikea, välillä niin hauska, että lukiessa hymyilytti monta kertaa. Jos ehtii lukea vain yhden Ukrainaan liittyvän romaanin, tämä voisi olla se. [Satu]

– Ukrainalainen traktorimies onkin noussut meemien kautta yhdeksi Ukrainan vastarinnan symboliksi. [Sini]

– Joo ja sen symboliikan syntyyn vaikuttaneisiin valokuviin ja videoihin liittyy myös mielenkiintoisia keskusteluja kuvalähteiden tarkistamisesta ja faktantarkistuksesta sekä niiden vaikeudesta sodassa ylipäänsä. Entä onko Sofi Oksasen Koirapuisto sulle tuttu? Siinä kuljetaan eri aikatasoissa ja maissa, erityisesti sekä Suomessa että Ukrainassa, ja se tarttuu kiinnostavasti monia kysymyksiä herättävään hedelmöityshoitobisnekseen. [Satu]

– Kyllä, sen olen lukenut ja pidin kovasti. [Sini]

– Tietokirjapuolella Johannes Remyn Ukrainan historia tarjoaa kattavan katsauksen maan vaiheisiin. Se on erittäin yksityiskohtainen ja välillä hieman raskaslukuinen mutta suositeltava, jos haluaa oppia Ukrainan vaiheista paljon. Juha-Antero Puistolan ja Johanna Suhosen Itä-Ukraina puolestaan raportoi Ukrainan 2014 alkaneesta sodasta. Voisin mainita vielä yhden Ukrainan historiaan keskittyvä tietokirjan. Se on Anne Applebaumin Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa (suom. Antero Helasvuo). [Satu]

– Entä kuuluuko sun kirjallisuuskatsaukseen myös lastenkirjallisuutta? [Sini]

– Huhtikuussa ilmestyy Eero Balkin suomentamana ukrainalaisen Larysa Denysenkon lastenkirja Maja ja ystävät. Kustantaja Tammi on luvannut ohjata kirjasta saadut tulot Suomen Unicefille Ukrainan lasten hyväksi. Siihen voitaisiin perehtyä tarkemmin sen ilmestyttyä, ja silloin voisin antaa lisää vinkkejä muistakin löytämistäni Ukrainaa käsittelevistä kirjoista ja sitten lopulta sen valmiin artikkelini sulle luettavaksi, kun se on ilmestynyt. [Satu]

– Odotan jo innolla, että pääsen tutustumaan Majaan ja ystäviin. Kirjan on kuvittanut ukrainalainen Masha Foya. [Sini]

– Se tuntuukin valopilkulta useiden synkkien Ukrainaa käsittelevien kirjojen joukossa, vaikka siihenkin tai enemmänkin kirjailijan kokemaan liittyy kaikenlaista painolastia. [Satu]

– Oletko muuten käynyt viime aikoina keskustakirjasto Oodissa? Siellä on esillä Yellow & Blue – kuvituksia Ukrainasta. Digitaalinen näyttely on toteutettu yhteistyössä Kuvittajat ry:n kanssa. Näyttelyä kuvataan seinätekstissä näin: “Minkälainen maa Ukraina oli ennen sotaa? Ukrainalainen kuvittajaryhmä Pictoric teki pari vuotta sitten kokoelman julisteita joissa he kuvasivat maansa ihmisiä, paikkoja ja erikoisia tapoja. Digitaalinen näyttely on 36 kuvittajan rakkauskirje Ukrainalle: Kahvia lipitteleviä kiovalaisia hipstereitä, koteja joissa seinäkoristeena on matto, Hopak-tanssijoita, harmaita betonilähiöitä, Marshrutka-busseja, värikkäästi koristeltuja portteja, maailman pisin trolley-bussireitti ja ydinonnettomuusalue jonka luonto on ottamassa takaisin.” Näyttelyn katalogi löytyy Kuvittajat ry:n sivuilta. [Sini]

– Tuo kuulostaa kiinnostavalta. Onko toteutus onnistunut? Entä mihin asti näyttely jatkuu? [Satu]

– Tässä muutama kuva. Mielestäni on digitaaliseksi näyttelyksi onnistunut. Näyttely jatkuu 10.4. asti.

Ukrainalaisiin valokuvaajiin taas pääsee tutustumaan Valokuvataiteen museon verkkonäyttelyssä Suloinen Ukraina. Näyttely esittelee ukrainalaisten nykykuvaajien töitä. Näyttelyn kuraattori on Kateryna Radchenkon, ja mukana on kahdeksan nykykuvaajaa Maxim Dondyuk, Yulia Kysilin, Yana Kononova, Rita Niki, Olena Morozova, Ira Lupu, Olia Koval, ja Kristina Sagirova. Museon sivuilla todetaan: “Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 uhkaa myös kulttuurin olemassaoloa. Sota ei ole vain inhimillistä kärsimystä, vaan sotaa ihmisiä ja heidän kulttuuriaan, kieltään ja vapauksiaan vastaan. Nuoret ukrainalaiset valokuvaajat ovat kasvaneet vapaassa maassa, jossa on ilmaisunvapaus. Mitä olisi valokuvaajan työ ilman sitä?” [Sini]

– Vaikuttavia kuvia, jotka herättävät mussa tunteita laidasta laitaan, iloa, pelkoa, kauhua ja ihailuakin. Mitä mieltä sä olet kuvista? [Satu]

– Kyllä, vaikuttavia, ajatuksia herättäviä ja keskenään erilaisia kuvia. Mieleen jäi etenkin Maxim Dondyukin vahvasti latautuneet kuvat vallankumouksesta rinnastettuna autioon ja rauhalliseen kuvaukseen sodan jäljistä. Myös Sanomatalossa on valokuvanäyttely, Ukraina ajatuksissamme, 6.4. asti [Sini]

– Muuten, mitä tehtäisiin ensi kuussa? [Satu]

– Nyt on auennut tai aukeamassa paljon kiinnostavia näyttelyitä. Kiinnostaisiko käydä vaihteeksi vuoropuhelua kuvataiteen parissa? [Sini]

– Todella mieluusti! [Satu]

©Tarusola, palluran raidat Tim Mossholder, Pexels

Vuosikatsauksessa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Taas ollaan siinä vaiheessa vuotta, että on päiviteltävä, mihin aika oikein syöksyy! [Satu]

– Hei vaan, Satu! Uusi vuosi on tosiaan tuloillaan. Tämä kulunut vuosi on ollut vähän sellainen “Päiväni murmelina” -kokemus. [Sini]

– Onneksi monet mukavat tekemämme asiat löytyvät dokumentoituina täältä blogista. Varsinkin näin korona-aikana muistot voivat puuroutua yhdeksi mössöksi, kuten juuri hiljattain Hesarin osuvassa kirjoituksessa muistutettiin. Blogille vuosi 2021 olikin erityinen, sillä keväällä päästiin juhlistamaan sen 5-vuotissynttäreitä! [Satu]

– Aika hienoa, viisi vuotta kohtaamisia on tallessa blogissa. Ehkä näin vuoden viimeisinä päivinä voisi muistella taas kulunutta vuotta blogin kautta. [Sini]

– Joo! Mitkä nostaisit omiksi vuoden 2021 kohokohdiksesi? [Satu]

– Sain keskittyä viime kesän taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn valmistamiseen. Oli hienoa maalata kaikessa rauhassa ja asettaa syyskuussa maalauksia esille pitkästä aikaa. Siitä jäi blogiinkin muistoksi Tarusolan ihanan TET-harjoittelijan tekemä haastattelu. [Sini]

– Tämä vuosi olikin myös siinä mielessä jännä, että meillä oli tosiaan parin viikon ajan TET-harjoittelija, jonka vastuulla oli tuon lokakuun postauksen lisäksi myös marraskuun postaus. [Satu]

– Entä millaisia on sun vuoden kohokohdat, Satu? [Sini]

– Mulla oli taas tekstientäyteinen vuosi, mikä oli kyllä antoisaa. Omien tekstien lisäksi tuli luettua aika paljon. Se näkyi blogissakin muun muassa kirjasuosituksina. Suoritin taas Helmetin vuoden 2021 lukuhaasteen, ja siitäkin jäi kaikkea kivaa muistoihin. Otin käyttöön myös lukupäiväkirjan, johon kirjaan kaikkein kirkkaimmat kirjahelmet. [Satu]

– Kirjasuosituksiisi olenkin tarttunut mahdollisuuksien mukaan. Toivottavasti saadaan niitä blogiin myös tulevana vuotena. [Sini]

– Hienoa! Vinkkaan oikein mielelläni lisää jatkossakin! Kaunokirjallisista kuvailuista syntyi myös tämä sun tekemä upea kuva Jerisjärven jäältä. [Satu]

– Kuvailu herätti tosiaan vahvoja mielikuvia, jotka erityisesti nyt taas pakkassäässä ulkona liikkuessa nousevat mieleen. [Sini]

– Valokuvaukseen tuli uppouduttua jonkin verran, ja varsinkin ulkosaariston vaikuttavat maisemat olivat puhuttelevia jopa marraskuussa. [Satu]

– Hienoja kuvia muuten! Etenkin majakat on tosi inspiroivia. Sun valokuvia luonnosta ollaan saatu ihailla myös monissa blogin loppukuvissa. Oletko ehtinyt kuvaamaan kauniita pakkaspäiviä? [Sini]

– Kiva kuulla, kiitos! Nyt on olleet näpit vähän jäässä pakkasessa, mutta aion mennä taas keväthangille auringonpaisteen lisääntyessä. Oli muuten mukavaa saada taas vieraita blogiin, kuten elokuussa Päivi Pekanheimo, jonka kanssa juttelin Naantalin Kirjajuhlista. [Satu]

Päivi Pekanheimo ja Kati Outinen

– Mulla taas oli syyskuussa vieraana työpari Petra Streng ja Tiina Kokkoniemi. He kertoivat Pekka Strengin sanat – ja sanojen jäljet -nimisen teoksen synnystä ja siitä, miten he päätyivät keräämään tarinoita yhdeksältä mielenkiintoiselta taiteilijalta, joihin Pekka Strengin musiikki on jättänyt jälkensä. [Sini]

Petra Streng ja Tiina Kokkoniemi

– Entäpä mitä kaikkea voitaisiin tehdä vuonna 2022? [Satu]

– Mahdollisuuksien mukaan olisi taas kiva tarttua kaikkeen ajankohtaiseen kulttuuritarjontaan. Alkuvuoden perinteisissä tapahtumissa onkin vähän muutoksia, kun Educa-messut on siirretty koronatilanteen takia vuoteen 2023. LUX Helsinki järjestetään mutta turvavälein ja pienin muutoksin. Testaisin tietysti myös innolla kaikkia yhteisiä harjoituksia ja tehtäviä, jos sellaisia tulee vastaan. Olen ollut viime syksystä mukana kiinnostavassa taidekasvatushankkeessa, josta voisi puhua enemmän keväällä. [Sini]

– Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta! Mun toivelistalla ykkösaiheena olisi luovuus. Meillä oli kivoja suunnitelmia vuoden 2021 loppupuolelle luovuuden tiimoilta, mutta korona sotki taas ne. Jospa päästäisiin toteuttamaan ne vuoden 2022 aikana. Voisin myös jossain vaiheessa kertoa kokemuksistani Kirjoittajaklubi-nimisestä kirjoittajasivustosta, johon tutustuin vuonna 2021. Aion myös suorittaa taas Helmetin ajankohtaisen lukuhaasteen ja voisin jossain vaiheessa vinkkailla lukumatkan varrelle sattuneista kirjallisista täysosumista. Samalla haastan kaikki Helmetin vuoden 2022 lukuhaasteeseen! Helmetin sivuilta löytyy myös muita mukavia haasteita. [Satu]

– Kiitos taas haasteesta ja blogiyhteistyöstä! Suunnitellut luovat projektit toteutetaan ehdottomasti ensi vuonna. Kirjavaa ja kulttuurintäyteistä vuotta 2022, Satu! [Sini]

– Kiitos samoin, Sini! Ja kulttuurintäyteistä vuotta 2022 myös kaikille lukijoillemme! [Satu]

©Tarusola

Tauko-näyttelyssä

TET-harjoittelija Suvin kohtaaminen kuvataiteilija Sini Anttila-Rodriguezin kanssa eräänä lokakuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Kiva päästä puhumaan Tauko-näyttelystäsi, jossa käytiin aiemmin tässä kuussa G12-galleriassa. [Suvi]

– Oli mukavaa, että päästiin käymään näyttelyssä yhdessä, Suvi. [Sini]

– Tauko-näyttely oli minusta kiinnostava ja syvällinen. Olet pitänyt myös useita muita näyttelyitä, kuinka mones näyttely tämä oli? [Suvi]

– Täytyykin oikein tarkistaa ansioluettelosta. Sen mukaan tämä oli kuudestoista yksityisnäyttelyni. Yhteisiä näyttelyitä muiden taiteilijoiden kanssa onkin kertynyt enemmän. Niissä olen ollut mukana yhdellä tai useammalla teoksella. Nämä ovat usein näyttelyitä, joissa taiteilijoiden teoksia yhdistää jokin yhteinen teema. [Sini]

– Miten tämä näyttely eroaa eniten mielestäsi aikaisemmista näyttelyistä? [Suvi]

– Osassa Tauko-näyttelyn maalauksista käytin mallia, jonka rakensin vain maalausta varten. Etsin usein maalauksiin referenssikuvia, mutta käytän niitä yleensä vapaammin vain yksityiskohdissa. Tällä kertaa halusin tavoittaa läpinäkyvän pinnan illuusion enkä olisi osannut tehdä sitä ilman mallia. [Sini]

– Onko maalaaminen päätyösi? [Suvi]

– Maalaaminen vie ajoittain pääosan ajastani. Esimerkiksi tänä kesänä sain työskentelyyn apurahan, ja se mahdollisti keskittymisen ainoastaan näyttelyn tekemiseen. En kuitenkaan elä pelkästään tekemällä taidetta vaan opetan myös lapsia ja nuoria kuvataidekoulussa. [Sini]

– Itse pidän eniten maalauksesta Joutuuko olemaan kauan paketissa? Siinä on sellainen kosminen tunne, ja sen värimaailma on hieno. Mikä on oma lempiteoksesi tässä näyttelyssä? Minkälainen sen luomisprosessi oli? [Suvi]

– En oikeastaan pysty valitsemaan lempiteosta, vielä. Kaikissa teoksissani olen mielestäni saavuttanut jotain, mitä tavoittelin. Tietysti näen niissä myös asioita, joissa olisin voinut tehdä toisin. Yleensä kiinnyn vasta ajan myötä joihinkin teoksiin enemmän kuin toisiin. [Sini]

– Kuinka kauan yhden teoksen tekeminen vie keskimäärin? [Suvi]

– Se riippuu tosi paljon teoksen koosta, yksityiskohtien määrästä, omasta vireystilasta ja tekniikasta. Joskus maalaan pienempiä teoksia päivässä tai kahden päivän aikana. Välillä pienikin maalaus saattaa olla työn alla pitkään. Työstän myös useaa maalausta samaan aikaan, joten yksittäisen työn valmistumisaikaa on oikeastaan vaikea sanoa. [Sini]

– Muutamissa teoksissa kuvataan tarkasti sellofaania, mihin tämä viittaa? [Suvi]

– Katsoja voi saada materiaalista erilaisia mielleyhtymiä. Minulle sellofaani edustaa maalauksissa jotain suojaavaa, eristävää, epäorgaanista ja epäekologista. Sen voi nähdä viittauksena myös epidemian aikaiseen eristäytymiseen. [Sini]

– Miten sait läpinäkyvyyden syntymään? Esimerkiksi sellofaanissa, jonka sait näyttämään realistiselta. [Suvi]

– Läpinäkyvyys oli kiinnostava haaste. Havainnosta maalaaminen vaatii keskittymistä ja on oikeastaan aika meditatiivista. Täytyy katsoa todella tarkkaan ja läheltä. [Sini]

– Maalauksissa on kiehtova värimaailma. Mikä inspiroi maalausten väripaletit? [Suvi]

– Huomaan päätyväni maalauksissani usein samoihin väreihin, sävyihin ja niiden yhdistelmiin. En oikeastaan tiedä, miten olen päätynyt juuri näihin väreihin. Usein saavutan niillä haluamani tunnelman. Ajoittain yritän tietoisesti tuoda tekemiseeni uusia kontrasteja tai karsia väripaletin todella niukaksi.  [Sini]

– Minkälainen ympäristö inspiroi nämä teokset? [Suvi]

– Hyvä kysymys! Oma elinympäristöni on yksi inspiraation lähde, mutta ajattelen maalausten olevan tiivistymä ideoista, jotka löytyvät joskus sattumalta, joskus etsinnän tuloksena, eri lähteistä. Ideoita myös karsiutuu koko prosessin aikana ja uusia tulee tilalle. [Sini]

– Minkälaisessa ympäristössä nämä teokset luotiin? [Suvi]

– Sanoisin, että aika kuumassa :). Kesällä oli niin paljon lämpimiä päiviä, että välillä lämpö vaikeutti keskittymistä työhuoneella. [Sini]

– Minkälaisia tekniikoita käytit teoksissa? [Suvi]

– Maalaukset ovat pääasiassa öljyvärimaalauksia kankaalle. [Sini]

– Miten nimet teoksille syntyivät? [Suvi]

– Joskus jo maalausta aloittaessa teoksille syntyy työnimiä, jotka vaihtuvat vielä ennen näyttelyä. Nimellä haluan joskus kertoa jotain teokseen liittämistäni ajatuksista, välillä taas haluan välttää liikaa alleviivaamista ja valitsen maalauksen nimeksi jonkin maalauksessa olevan asian. Tauko-näyttelyssä on kolme maalausta nimetty hieman haikeiden ja romanttisten laulujen mukaan, esimerkiksi Saudade, Oi kuu ja Orjanruusu. [Sini]

– Millaista teosten ripustus oli, ja löytyikö tauluille paikat helposti? [Suvi]

– Ripustaminen on mielestäni aina todella mielenkiintoista ja paljastaa teoksista uusia asioita. Vaikka suunnittelen usein mielessäni tulevaa ripustusta, on lopputulos lopulta hyvin erilainen, kuin ajattelin. Teosten värit ja intensiteetti vaikuttavat toisiinsa, samoin teosten asettaminen toistensa yhteyteen voi vaikuttaa maalauksen tulkintaan ja siihen, mihin kiinnitetään huomiota. Jos maalauksissa on ihmisen hahmo, on katseen suunta merkityksellinen. Itse olen usein liian lähellä omia maalauksiani. Tällä kertaa näyttelyä oli ripustamassa itseni lisäksi mieheni Roberto ja galleristi Anni. Uskon, että ripustuksessa päästiin erilaiseen ja parempaan lopputulokseen heidän rohkeiden ehdotustensa kautta. [Sini]

– Näyttelyesitteessä viitataan Kirsi Kunnaksen runoon Nyt kun liitän tauot taukoihin. Missä tutustuit runoon ja mikä siinä oli puoleensavetävää? [Suvi]

– Tiedän kuulleeni runon joskus kauan sitten nuorena aikuisena. Olin oikeastaan unohtanut koko runon, kunnes törmäsin sen nimeen eräässä somekeskustelussa. Olin pyöritellyt ajatusta tauoista, niiden kestoista ja erilaisista merkityksistä. Halusin lukea runon uudestaan ja löysinkin Kirsi Kunnaksen Valoa kaikki kätketty -teoksen kirjastosta. Runo on kaunis ja haikea. Se maalaa mieleen kuvia ajan kulumisesta ja hetkien merkityksestä.  [Sini]

– Kiitos tästä tosi mielenkiintoisesta keskustelusta! [Suvi]

– Kiitos Suvi, ilo oli kokonaan mun puolella! [Sini]

Havaintoja tallentamassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä kesäkuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kesäkuu on tarjoillut upeita aurinkohetkiä. Miten sun hellepäivät ovat menneet? [Satu]

– Hellepäivät ovat ihania, jos vielä voisi valita, missä niitä viettää. Aika paljon on kuitenkin tullut vietettyä aikaa töissä tai työhuoneella hikoillen. Kesäreissuja on jo suunnitteilla. Toivottavasti säät suosivat myös heinäkuussa. [Sini]

– Mä olen nauttinut valosta, luonnosta ja tietysti dramaattisesta EM-futiksesta. Viime kerroilla meillä oli puhetta kaunokirjallisista kuvailuista, ja lopuksi sain ihailla sun tekemää upeaa kuvaa Ville-Juhani Sutisen Arktis-katkelman pohjalta. Laajennettaisiinko vielä aihetta vähän? [Satu]

– Joo! Kerroit, miten kirjoittaminen saa sut tarkastelemaan ympäristöä eri tavalla ja samalla totesin, että myös kuvien tekeminen saa mun huomion kiinnittymään ympäristössä oleviin yksityiskohtiin. Kiinnostaisi nähdä, millaisia huomioita sun matkaan tarttuu ja kuulla enemmän niistä prosesseista.  [Sini]

– Kiva! Mulla onkin paljon kuvia sekä arkistossa että tuoreesti otettuja, kuten tämä Ruosteista rosoa -kuva. Kerroit aikaisemmin, että otat paljon valokuvia esimerkiksi mielenkiintoisista puiden rungoista ja kasveista. Onko sulla sellaisia nyt kännykässä tai kamerassa? [Satu]

– Kyllä, jonkin verran. Kuvia saatan tallentaa monestakin syystä. Välillä tarvitsen kuvia tietystä kasvista juuri sen sisältämien kulttuuristen merkitysten takia. En kuitenkaan ole mikään suuri kasviasiantuntija. Usein kyse on kuitenkin enemmän muodoista, valoista ja varjoista, luonnon muotojen muodostamista viivoista tai rytmeistä. Esimerkiksi tässä kuvassa kiinnosti risujen muodostamat viivat ja seittien läpinäkyvyys. [Sini]

– Tuossahan on ihan kauhunovellin aineksia! Mun kiinnostuksen herättävät usein pienet yksityiskohdat maisemassa, säröt. Ne voivat oikeastaan olla mitä vaan. Mielikuvitus lähtee laukkaamaan. Joskus harmittaa, kun sellaisia bongaa ollessaan auton ratissa. Joskus pysähdyn varta vasten kuvaamaan, mutta usein on vain ajettava ohi. Joskus yksityiskohdat jäävät kummittelemaan mieleen ja on jopa palattava. Joskus yritän kirjoittaa visuaalisen havainnon muistiin jälkeenpäin. Erilaisia havaintoja tulee kirjoitettua tietysti muutenkin, mutta se vie usein enemmän aikaa kuin muistinvirkistyskuvan nappaaminen. Havaintoja yhdistelemällä pystyy kutomaan monenlaisia tarinoita, mutta usein muistiinpanot tai valokuvat hautautuvat kroonisen aikapulan takia arkistojen kätköihin. Sä kerroit viimeksi katselevasi ottamiasi kuvia myöhemmin ja pohtivasi joskus, mikä kyseisessä kuvassa oli se juttu, joka sai sut tarttumaan kameraan. Oisko sulla esimerkkiä sellaisesta kuvasta? [Satu]

– Esimerkiksi nää kuvat sisältää erilaisia pintoja, sävyjä ja tekstuureja, joiden olen ehkä ajatellut näyttävän maalaukselliselta. Näen puun rungossa erilaisia siveltimenvetoja. Pelargonian lehdet on ihastuttaneet mua jo pitkään. Niidenkin muoto ja rytmi saattaa vielä päätyä johonkin maalaukseen. [Sini]

– Muistankin pelargoniainspiraatiosi viime kesältä, kun oltiin testailemassa Luovuuskortteja. Mulle tuli mieleeni tällainen kuva, johon törmätessäni mietin, mikä mua onkaan siinä sillä hetkellä inspiroinut. Entä onko sulla löyteillä sellaista kuvaa, jota olet hyödyntänyt jossain projektissasi? [Satu]

– Tässä vielä keskeneräisessä maalauksessa on ruusuja, joita olen myös kuvannut aina sopivien kukkien tullessa vastaa. Hyödynnän yksityiskohdissa joskus myös internetistä löytyviä kuvia, mutta mieluummin käytän itse otettuja. [Sini]

– Oi, miten upea yksityiskohta! Toivottavasti saan nähdä tämän maalauksen pian valmiina. En malta odottaa! Mä olen aina pitänyt metsiä tosi kiehtovina paikkoina ja yrittänyt tallentaa niiden jänniä yksityiskohtia. Tällaisista metsämaisemista olen ammentanut inspiraatiota yhdessä pitkäaikaisessa kirjoitusprojektissa. [Satu]

– Olispa kiinnostava päästä joskus lukemaan sitä tekstiä. Siitä onkin pitkä aika, kun mä olen päässyt lukemaan sun kirjoituksia. [Sini]

– Tosi mielelläni annan sulle jotain luettavaksi taas. Viime aikoina pitemmät luovat tekstit ovat joutuneet tekemään tilaa asiateksteille ja muille kiireille, mutta toivottavasti kesä antaa enemmän aikapoimuja luovuudellekin. Tämä noin kuukausi sitten Repoveden kansallispuiston kupeessa sijaitsevan Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon edessä olevasta teoksesta ottamani kuva on jostain syystä pyörinyt mun mielessä paljon, ja musta tuntuu jotenkin, että siitä voisi olla iloa ja hyötyä myöhemminkin. [Satu]

– Tämä näyttää tutulta. Onkohan kyseessä Ernst Mether-Borgströmin teos? [Sini]

– On. Varmistin sen vielä Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon ystävälliseltä henkilökunnalta. He kertoivat teoksen nimen olevan Reimarit. Vuohijärven luonto-ja kulttuuritalossa on muuten tällä hetkellä kiinnostava näyttely nimeltä 1000-vuotinen valtakunta, jonka taiteilijat ovat Miina Äkkijyrkkä, Ilkka Juhani Takalo-Eskola ja Leonardo da Vilhu. Taidekeskus Salmela sijaitsee myös siinä melko lähellä.

Noista kuvaamatta jääneistä havainnoista vielä. Onko sulla ollut sellaista kuvaa, joka on jäänyt ottamatta tai epäonnistunut ja harmittaa vieläkin? Mulle tulee mieleen yksi meidän Nicaraguan-reissulta, kun sä ja mä matkattiin paikallisen taksin kyydissä Pan-American Highwayllä. Tie näytti loputtomalta viivasuoruudessaan, ja olisin halunnut ottaa siitä kuvan, mutta pysähtyminen ei ollut mahdollista. Yritin tähtäillä auton takapenkiltä kännykän kameralla, mutta sain vain sumuisen otoksen taustapeilin puhkomasta tuulilasista. Onneksi näen sen epätodellisen pitkän tien vielä silmissäni. [Satu]

– Siltä Nicaraguan-reissulta on kyllä paljon hienoja hetkiä sekä tietokoneen muistissa että mielikuvina. Niitä ikuistamattomia kokemuksia on paljon, mutta onneksi niistä merkittävimmistä jää vahvat muistijäljet. [Sini]

– Aivan. Niin kuin viimeksi kerroin, olen tarkkaillut valoa aika paljon ja viehtynyt yhä enemmän sellaiseen alkuillan pehmeään valoon varsinkin kasvikuvia ottaessani. Luontokuvia ottaessa on muutenkin mukava testailla erilaisia juttuja, ja valo vaikutuksineen on ehdottomasti suosikkini. Joskus otan kuvia erilaisista valaistuksista, jotta myöhemmin voisin palata siihen tiettyyn tunnelmaan kirjoittaessani. [Satu]

– Onko sulla jotain esimerkkejä niistä tavoitetuista ja tallennetuista tunnelmista? [Sini]

– Esimerkiksi tämä kuva krysanteemeista. Entä otatko sä joskus valokuvia testaillaksesi jotain asiaa tai ilmiötä? [Satu]

– Kyllä otan kuvia ja kerään muutakin kuvamateriaalia tuohonkin tarkoitukseen. Teen nykyään paljon tulevien maalausten luonnoksia valokuvia muokkaamalla ja digitaalisesti maalaamalla. Pääsen testaamaan erilaisia värivaihtoehtoja ja sommitelmia ennen kuin aloitan esimerkiksi suurikokoisen työn. Se vähentää sitä jännitystä, joka vaivaa aina uutta työtä aloittaessa, ja saa ilmaisusta ehkä vähän rennompaa ja varmempaa. Joskus teen mood boardin, visuaalisen alan ammattilaisten paljon käyttämän kokoelman kuvia, joiden kautta on helpompi välittää ja tavoittaa haluttu tunnelma ja visuaaliset ideat. Käytetäänkö vastaavaa koskaan kirjoittamisessa? [Sini]

– Käytetään luovassa kirjoittamisessa. Itse käytän usein perinteisempää kokoelmaa, jossa saattaa olla vaikkapa rannalta kerättyjä näkinkenkiä, kuivattu neliapila tai kreikankielistä ravintolasanastoa sisältävä servietti. Ja usein jonkin luovan tekstin alkusysäyksenä voi olla jokin yksittäinen hetki, joka on tullut kirjoitettua muistiin tapahtumahetkellä. Testasin juuri yhden hetken taltioimista sekä kirjoittamalla että kuvaamalla. Kirjoitin tajunnanvirtana päällimmäisiä aistimuksia muistiin, mikä kesti kuusi minuuttia, ja sitten otin tavallisen yhden otoksen kuvan – enkä esimerkiksi panoraamakuvaa – kännykän kameralla. Hetken aikaa tunsin olevani Kääntyvässä maisemassa, kun vertailin tuntemusten vangitsemisen eroja. Ajattelin testata myöhemmin, kumman tallentamiskeinon avulla saan helpommin kyseisen hetken tunnelmasta kiinni, kun lähden kirjoittamaan. [Satu]

– Kerro sitten, mihin testitulokseen päädyit. [Sini]

– Joo! Entäpä ensi kerralla? Jatketaanko vielä kuvien parissa vai tehdäänkö jotain muuta? [Satu]

– Katsotaan, mitä keksitään. [Sini]

©Tarusola

Luovuuskortteja testailemassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä heinäkuun lopun päivänä

– Hei Satu, kiva nähdä taas! Mitä olet puuhaillut? [Sini]

– On ollut aika kiireistä työrintamalla, mutta olen yrittänyt ehtiä nauttimaan pienistä kesäiloista. Miten sun heinäkuu on kulunut? [Satu]

– Olen lomaillut melkein koko heinäkuun mutta saanut viettää myös ihanan kiireetöntä aikaa työhuoneella.  [Sini]

Viime kerralla juteltiin Paavo Järvilehdon ja Lauri Järvilehdon kirjasta Pim! Olet luova ja silmäiltiin siihen liittyviä Luovuuskortteja. Nyt onkin mukava puhua niistä enemmän. [Satu]

– Hauskaa jatkaa luovuusaiheesta! [Sini]

– Kortit on tosiaan jaoteltu kolmeen ryhmään, jotka ovat kerääminen, valikointi ja luonnostelu sekä jalostaminen ja viimeistely. Korteissa on Pim! Olet luova -kirjassa esiteltyjen luovan prosessin vaiheiden ohjeita kompaktissa muodossa. Paketin takakannessa on hauska ja motivoiva esittelyteksti: ”Luovuuteen kuuluu epätoivo. Jossain vaiheessa työskentely on innostavaa. Välillä taas tuntuu, että kaikki on vain pelkkää tuubaa. Siksi on tärkeää jatkaa tekemistä myös silloin, kun se tuntuu vaikealta. Ratkaisut löytyvät ennen pitkää – etenkin kun opettelet käyttämään erilaisia luovan ajattelun menetelmiä.” Esimerkiksi työprojektien, taideteoksen, oppimistehtävän tai ”minkä tahansa uuden idean synnyttämiseen ja valmiiksi saattamiseen” tarkoitettujen korttien luvataan auttavan, kun ”luovuutesi kaipaa sparrausta.” [Satu]

– Korttien mukana tuli myös jonkinlaiset käyttöohjeet, eikö niin? [Sini]

– Joo. Näin käytät kortteja -ohjekortti sisältää esimerkkejä siitä, miten kortteja voi käyttää. Yhden esimerkin mukaan kortit voi jakaa kolmeen vaiheiden mukaiseen ryhmään ja miettiä, mikä kortti sopii mihinkin oman projektin työvaiheeseen, ja sitten toimia korttien ohjeiden mukaisesti. Seuraavissa vaihtoehdoissa voi valita taustapuoli ylöspäin käännetyistä korteista sattumanvaraisesti jonkin ja noudattaa sen ohjeita, jolloin kortin voi myös antaa johdattaa seuraavaan työvaiheeseen. Ja yksi vaihtoehto on luonnollisesti korttien luova käyttö omalla valitsemallaan tavalla. Miten sä olet käyttänyt kortteja, Sini? [Satu]

– Työhuoneella olen työskennellyt monen jo pidempään jatkuneen maalausprojektin kanssa, jotka elävät omaa elämäänsä. En halunnut käyttää kortteja niihin vaan etsin korttien avulla ideaa, joka olisi rento irtiotto muusta työskentelystä, ilman paineita ja liikaa suunnittelua. Käytin esimerkkiä yksi, eli ryhmittelin kortit ja valitsin itselleni sieltä sopivan tuntuiset ohjeet. Korttini olivat arkistointi, sattuma, luonnostelu ja jalostaminen. Olen jo pitkään ollut erilaisten idea-arkistojen kerääjä. Arkistointini ei ole kovinkaan järjestelmällistä mutta ajaa asiansa. Arkistossani on jonkin verran tekstejä, mutta suurin osa arkistostani on kuvia, joissa on jotain kiinnostavaa. Se voi olla esimerkiksi aihe, muodot, värit, elementtien rytmi tai liike tai sekoitus niitä kaikkia. Kortteja selaillessani päätinkin käyttää kesällä kännykkään keräämääni arkistoa kasvien kuvista. Käytin apuna sattumaa. Kasvikuvista sormeni osui sokkona kuvaan pelargonian lehdistä, joista tuli lähtökohta luonnosmaiselle maalaukselleni. Istahdin pienen maalauspohjan kanssa työhuoneen lattialle ja annoin maalauksen viedä. [Sini]

– Tuo kuulostaa todella herkulliselta. Kerro lisää! [Satu]

– Olin aamulla löytänyt vaatekomerosta kirpputorilta ostamani valkoiset kangastossut ja tuunannut niitä akryyliväreillä. Maalauksen värit olivatkin suurimmaksi osaksi kengistä jääneitä sekoituksia. Sattuma oli siis mukana myös värien valinnassa. Sattuma ja välineiden rajaaminen vähentää valintojen määrää, mikä voi olla vapauttavaa tämän tyyppisissä nopeissa harjoituksissa. Luovuuskorteista seuraavaksi valitsen jatkojalostamisen. Tämä tarkoittaa itselleni, että jatkan aiheen tutkimista maalaten, ehkä seuraavaksi hieman isompaan kokoon. Lopputulos tulee varmastikin olemaan enemmänkin sarja variaatioita kuin yksi viimeistelty lopputulos. [Sini]

– Jännä nähdä sitten! Mä olen ollut taas paljon asiatekstien äärellä ja kaivannut usein luovan kirjoittamisen taikapiiriin. Koska en ole pystynyt pitämään kovin pitkiä työtaukoja, päätin kokeilla Luovuuskortteja ikään kuin taukojen virkistyksenä. [Satu]

– Kävit siis ikään kuin pienellä luovuuslomalla. [Sini]

– Joo! Vedin keräämispakasta kortteja ja sain yhdellä kerralla kortit: Selaa kirjaa, Yhdistä ideoita ja Improvisoi. Näiden korttien inspiroimana otin muutaman luennassa olevan kaunokirjallisen teoksen lähempään tarkasteluun. Keräsin kirjoista kiehtovia katkelmia ja kirjoitin ne muistivihkooni. Näin oli tarkoitukseni tehdä jo viime vuonna suorittaessani Helmet-lukuhaasteita, mutta koska silloin lukemieni kirjojen määrä oli niin suuri, muistiinpanojen tekeminen jäi. Onneksi tartuin Luovuuskortteihin nyt, sillä muistiin kirjoittamisen jälkeen alitajunta on lähtenyt ihan omille teilleen tekstien kanssa. Yhtäkkiä lukemistani kirjoista poimimani tekstipätkät ovat alkaneet elää omaa elämäänsä ja yhdistyä seuraavan kortin tehtävään, joka oli Mene metsään -kortissa. Siinä kehotetaan menemään lähimetsään ja tallentamaan kaikki mielenkiintoinen valitsemallaan tavalla. Itse olen tänä kesänä valinnut valokuvauksen. [Satu]

– Olet siis prosessin aikana sujuvasti siirtynyt mediasta toiseen. Mistä kirjoista olet ammentanut inspiraatiota? [Sini]

– Tänä kesänä lukemiini kaunokirjoihin on mahtunut aika rankkoja tarinoita, kuten Colson Whiteheadin Nickelin pojat, Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssija ja Maggie Nelsonin Jane – Eräs murha / Punaiset osat. Niiden vastapainoksi on ollut ihana uppoutua tänä vuonna suomeksi ilmestyneeseen Judith Schalanskyn Kaukaisten saarten atlas -teokseen, jonka alkuperäinen saksankielinen versio Atlas der abgelegenen Inseln, joka valittiin ilmestymisvuonnaan 2009 Saksan kauneimmaksi kirjaksi. Tein Luovuuskortteja käyttäen kirjan kiehtovista paikannimistä pienen luovuutta ruokkivan tehtävän, joka sekin vaikuttaa jääneen kummittelemaan mieleen hyvällä tavalla. [Satu]

– Kuulostaa, että hautumassa on jotain mielenkiintoista tulevia luovia tekstejä varten. Mikä on sun kokemus korttien käytöstä ja kenelle niitä suosittelisit? [Sini]

– Luovuuskortit ovat selkeitä tehtäviltään ja ohjeiltaan. Vaikka monet asiat niissä ovat tuttuja, arjen kiireessä niiden noudattaminen unohtuu usein. Nämä konkreettiset kortit toimivat mun mielestä hyvinä työkaluina erityisesti, kun haluaa piristää töitään ja niiden eri vaiheita. Kortit muistuttelevat aistien aktivoimisesta ja valppaudesta omaa ympäristöään kohtaan. Uskoisin, että näistä voisi olla hyötyä varsinkin sellaisille, jotka ovat vasta sukeltamassa luovan työskentelyn maailmaan. [Satu]

– Samaa mieltä! Kortteja voi käyttää leikkisästi nopeissa harjoituksissa tai apuna pidemmissä luovissa prosesseissa.  [Sini]

– Pysytään luovuuden äärellä jatkossakin! [Satu]

– Ehdottomasti! [Sini]

©Tarusola

Virtuaalikierroksilla

Kahden ystävän etäkohtaaminen eräänä huhtikuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kiva tavata taas, vaikka edelleen joudutaankin kohtaamaan näin etänä! [Satu]

– Hei, Satu! Kiva nähdä! Miten menee? [Sini]

– Ihan hyvin, vaikka paljon onkin kaikenlaista ja totuttelemista muutoksiin. Olen kaivannut erityisesti kirjastoja kovasti. Kirjastokäynnit ovat mulla olleet niin olennainen osa arkea ja juhlaakin. Olen myös moneen otteeseen tarvinnut ammattikirjallisuutta, jota nyt on pitänyt metsästää kissojen ja koirien kanssa. Onneksi BookBeat auttaa akuuttiin kaunokirjallisuuden kaipuuseen, ja löytyyhän sieltä myös aimo annos tietokirjojakin. Onko sulla ollut aikaa lukea? [Satu]

– En ole ehtinyt juurikaan lukemaan, mutta kuuntelen kyllä äänikirjoja edelleen työmatkoilla. Olen siirtynyt liikkumaan pyörällä, ja kirjat toimivat erittäin hyvänä matkaseurana. [Sini]

– Mulla oli tosiaan toukokuussa tarkoitus mennä tutustumaan erään lukupiirin toimintaan, mutta se siirtyy nyt parempiin aikoihin. Onko sulla ollut viime aikoina paljon virtuaalista tekemistä? [Satu]

– Eskaria toteutetaan edelleen osittain etänä niille, jotka ovat kotona. Myös Vantaan kuvataidekoulun opetus tapahtuu etänä. Olen siis viime aikoina keskittynyt olemaan enemmän tuottajan roolissa kuin kuluttajana. Olen myös tehnyt ensimmäiset YouTube-videoni kuvataidekoulun kanavalle.  Näyttelykäyntejä olen kuitenkin tehnyt virtuaalisesti. Olen myös ehtinyt nauttimaan muutamista Sofi Oksasen Koronakeittiö-lähetyksistä Instagramissa. [Sini]

– Tuo miniatyyrigalleria on todella inspiroiva! Tekee mieli kokeilla sellaisen tekemistä heti, kun on aikaa. Mä olen osallistunut moniin seminaareihin etänä ja kouluttanut itsekin verkossa. Vaatiihan kameran pienelle pisteelle puhuminen aluksi uudenlaista orientoitumista, kun on tottunut välittömään kasvokkaiseen vuorovaikutukseen. Toisaalta on antoisaa huomata, että hedelmällisiä kohtaamisia ja keskusteluja voi syntyä myös ihmisten ollessa fyysisesti kaukana toisistaan. [Satu]

– Olen erityisesti seurannut etäkouluopetusta sekä opettajien näkökulmasta erilaisten keskustelupalstojen kautta että oman kotoa koulua käyvän nuoren kokemusten kautta. Opettajat ovat ratkoneet etäopetuksen haasteita ihailtavan luovasti ja tarjolla olevilla välineillä. Onhan tämä tosi haastava tilanne. [Sini]

– Kyllä, haasteita riittää. Lisäksi vaivaa krooninen matkakuumekin. Kaunokirjallisten pakomatkojen lisäksi on virkistävää lähteä myös virtuaalimatkoille. Olikin hauska lukea Ylen sivuilta Kauhea matkakuume ja neljän seinän sisällä? Täältä pääset virtuaalimatkalle Venetsiaan, Hollannin kukkakedoille ja kuningatar Elisabetin edustusasuntoonartikkeli. Me valittiin teinin kanssa virtuaalimatkakohteeksi Stonehenge. [Satu]

– Tätä en ole nähnytkään. Täytyypä käydä tutustumassa. [Sini]

– Suosittelen lämpimästi. Meidän vierailu kivipaasien keskellä oli niin inspiroiva, että innostuttiin sen jälkeen piirtämään ja kirjoittamaan kuningas Arthurin tunnelmissa. [Satu]

– Muistelen, että meidän oli tarkoitus vierailla Vantaan taidemuseo Artsin Kuvanvapaus-näyttelyssä juuri silloin kun museot suljettiin. Nyt on meidän onneksi tarjolla kaksi näyttelykierrosta kyseiseen näyttelyyn. Haluaisitko käydä kierroksilla? Ekassa videossa näyttelyn kuraattori Jean Ramsay esittelee näyttelyä ja sen teemoja. Toisella kierroksella museon opas ja työpajaohjaaja Minttu Ypyä kertoo näyttelystä lisää. Museon sivuilta löytyy myös näyttelyyn liittyviä tehtäviä koululaisille ja kuvallisesta ilmaisusta kiinnostuneille. Nettisivujen mukaan “Museoesittelyt liittyvät videosarjaan, jossa vantaalaiset museot ovat yhdistäneet voimansa poikkeustilanteessa. Huhtikuussa Vantaa-kanavalla julkaistaan museokierros joka perjantai. Mukana ovat kaupungin omien museoiden – Artsin ja Vantaan kaupunginmuseon – lisäksi Suomen ilmailumuseo sekä Vantaan Maatalousmuseo.”  Tarjolla on siis tulevaisuudessa myös lisää kierroksia Vantaan museoihin. [Sini]

– Todella kiinnostava näyttely ja onnistunut kuraattori Jean Ramsayn pitämä näyttelyn esittely! Sitä olisi voinut kuunnella paljon kauemminkin. Nimet vilahtelivat tosi nopeasti ohi ja välillä teoksetkin, mutta ehdin bongata oman suosikkini. Se on se monen kuvan muodostava teos, jossa Karstein Volle on tehnyt potretteja tavallisista ihmistä metromatkojen aikana. Kuraattori Jean Ramsay kertoi esittelyssä taiteilijan havahtuneen siihen, että ohittaa päivittäin suuren joukon ihmisiä huomaamatta heitä. Halusi ruveta luonnostelemaan heitä, jotta massa saisi kasvot. Näin sosiaalisen etäisyyden aikana tuo saa vielä ihan uudenlaisen sävyn. Löysin etsiessäni Karstein Vollesta lisätietoja kiinnostavan linkin hänen vuonna 2017 Galleria Bokvillanissa pitämäänsä HERE WE ARE -näyttelyyn. Näyttelystä kertovilta sivuilta löytyy tehtävä, jota voisin itse joskus kokeilla, kun taas voi pysähtyä ihmisten lähelle. Ihmisiä valokuvatessani olen joutunut pohtimaan samoja asioita kuin tehtävässä nostetaan esiin ihmisen yksityisyydestä. Volle kiteyttää myös hyvin oppimiseen liittyviä tuntemuksia: ”Voidakseen oppia ja uudistua on äärimmäisen tärkeää tuntea olonsa jossain määrin epämukavaksi. Mukavuusalueella saattaa odottaa hidas kuolema.” [Satu]

– Samaa mieltä, esittely oli hyvä, mutta varsinkin pienempiä teoksia oli vaikea nähdä. Kiinnostuin erityisesti Lupta Femeilor – naisten taistelu -projektista, josta kerrotaan museon sivuilla näin: “Kuvallisen ilmaisun vapautta pohtii myös Lupta Femeilor -työryhmä (Dima Elena, Ioana Silion, Gina Stanescu, Gabriela Bancuta, Rodica Izabella, Dinu Mariana, Maria Caldarar, tuottaja Anna Miettinen ja taiteilija Katriina Haikala). Mukana näyttelyssä on ryhmän kokoama valokuva- ja videoinstallaatio. Haikala antoi romaninaisille kameran, jolla dokumentoida päivittäistä elämäänsä. Kokonaisuuteen liittyvät Haikalan tekemät haastattelut ja naisten muotokuvat.” Tämän kokonaisuuden valokuvia ja tekstejä olisi ollut kiinnostavaa tarkastella lähempää. Taiteilija Katriina Haikalan portfoliosta löysin kuitenkin lisää tietoa ja kuvia projektista.

Pidin näyttelyssä myös siitä, että Vantaallakin paljon esillä oleva katutaide oli mukana näyttelyssä. Omia työmatkojani ilahduttaa erityisesti Myyrmannin kupeessa oleva graffitiaita, jossa maalaukset vaihtuvat usein. Välillä siellä saa tosiaan nähdä myös ajankohtaisiin asioihin kantaa ottavia maalauksia. [Sini]

– Kuvan ja sanan voimaa sekä niiden käytön rajoja käsitellään tässä näyttelyssä ajatuksia herättävästi. Aihe on todella tärkeä ja alati ajankohtainen. Mieleen tulee yhtymäkohtia Päivälehden museon Kertova kuva -näyttelyyn, jossa käytiin tutustumassa viime vuonna. [Satu]

– Kyllä, Kertova kuva -näyttely sisälsi paljon hyvää pohdintaa journalistisen kuvituskuvan tarjoamista mahdollisuuksista. Näkökulma oli vahvasti kuvan ja sanan vuorovaikutuksessa. [Sini]

– Artsissa Minttu Ypyän näyttelyesittely on mun mielestä myös onnistunut. Hän kertoo koululaisille suunnatussa esittelyssään kuvanvapaudesta selkeästi ja havainnollisesti. Sekin olisi voinut kestää paljon kauemmin. Oletko jo ehtinyt tehdä noita näyttelyyn liittyviä tehtäviä, Sini? [Satu]

– Esittely oli tosiaan kivan perusteellinen. Kävin silmäilemässä myös tehtäviä ja hyviltä vaikuttivat. Toimivat varmasti hyvin etäkoululaisille. [Sini]

– On ollut myös kiva bongata kuvataidetta kävelylenkeillä, kuten Ilona Niemen Personae mythologiaeteos Tapiolan WeeGee-talon edessä olevan rakennustyömaan ympärille kiertyvässä aidassa. [Satu]

Ilona Niemi, Personae Mythologiae
Ilona Niemi, Personae Mythologiae

– Taidetta löytyy tosiaan paljon kaupunkiympäristöstä. Bongausavuksi löytyy esimerkiksi HAMin sivuilta luettelo Helsingissä esillä olevasta julkisesta taiteesta, jota on helppo löytää sivulla olevan kartan avulla. [Sini]

–Tuo onkin hyvä vinkki! Täytyy ottaa käyttöön heti seuraavalla kävelyllä. [Satu]

© Tarusola

Miksi en kirjoittaisi? -kirjan äärellä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä helmikuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Tosi kiva, kun ehdittiin pitkästä aikaa yhdessä kuvataiteen keskelle. [Satu]

– Hei, Satu! Täällä Helsinki Contemporary -galleriassa on tosiaan esillä Anna Retulaisen Kohtaamisia-näyttely, jonka nimi on kuin tehty meidän blogikirjoitusta varten. Näyttelytekstin kirjoittaneen FT Juha-Heikki Tihisen mukaan “Kohtaamisia myös on nimi, joka luonnehtii taiteilijan työskentelytapaa kokonaisuutena. Retulainen tapaa asioita, esineitä, paikkoja ja tiloja. Kohtaamisen jälkeen hän tutkii niitä huolellisesti, minkä jälkeen hän maalaa omat kokemuksensa ja muistonsa.” [Sini]

– Siis ihan paras paikka käsitellä tätä ihanaa Päivi Haanpään ja Terhi Rannelan Miksi en kirjoittaisi? -kirjaa. [Satu]

– Odotan innolla, että kaivat sieltä esiin jotain meille sopivaa! Kuten olen jo aiemminkin todennut, harrastan todella vähän luovaa kirjoittamista. Onneksi sun kautta olen päätynyt kokeilemaan erilaisia, kivoja kirjoitusharjoituksia. [Sini]

– Niin, kaikki mikä liittyy kirjoittamiseen ja lukemiseen kiinnostaa mua sattuneista syistä aina valtavasti. Varasinkin tämän oppaan kirjastosta heti, kun se ilmestyi. Saatuani sen vihdoin lainaan tykästyin siihen kovasti ja surin, kun laina-aika umpeutui. Nyt olikin hienoa saada arvostelukappale Avain-kustantamosta. Jo kirjan kansi on houkutteleva, ja sisällysluettelo jatkaa houkuttelevuutta. Kirja on jaettu neljään osaan, jotka ovat I Sanat valloilleen, II Kirjoittajan arki, III Pidä huolta luovuudestasi ja IV Ilman lukemista ei ole kirjoittamista. Ensimmäiset kolme lukua sisältävät kahdeksan ja viimeinen viisi tekstiä, jotka on otsikoitu hauskasti ja vaihtelevasti, kuten ”Milloin olet viimeksi haistanut ovikelloa?”, ”Piiskaa!” tai ”Runollinen paastopaketti”. Tekstit ovat muutamaa yhteistekstiä lukuun ottamatta vaihtelevasti vuoroin Päivi Haanpään, vuoroin Terhi Rannelan kirjoittamia. Ne voi lukea haluamassaan järjestyksessä. [Satu]

– Otsikot ainakin kuulostavat hauskoilta! [Sini]

– Esipuheessa tekijät kirjoittavat: ”Kirjoittaminen on ihanaa, unelmatyö, näin voi kokemuksesta sanoa, mutta toisinaan se on myös ylitsepääsemättömän vaikeaa. Se on turhauttavaa ja ahdistavaa. Me kerromme omista kompastuskivistämme, jotta huomaisit, ettet ole yksin. Hylkäyskirjeistä, vastarinnasta, väsymisestä.

Yhtä lailla jaamme kanssasi palkitsevia kokemuksia. Miten upealta flow tuntuu, kun kirjoittaminen vie mennessään tai miltä tuntuu avata tekijänkappalelaatikko monen vuoden työn jälkeen.”

– Onko kirjassa siis ollenkaan tehtäviä? Entä kenelle se on sun mielestä suunnattu? Saisiko kaltaiseni vähemmän verbaalisesti luova henkilö siitä intoa tekstin tuottamiseen? [Sini]

– Useissa kirjoittamisoppaissa neuvotaan kirjoittamistekniikoita, tyylikeinoja, juonen rakentamista ja tarinan kaarta. Tässä kirjassa on toisin. Kirjoittajat itse tuovat esiin, ettei tämä ole perinteinen kirjoittamisen yksityiskohtaisiin neuvoihin keskittyvä sanataideopas. Kirjassa ei ole varsinaisia tehtäviä ohjeistuksineen perinteisessä mielessä. Silti erilaisia kirjoitustehtäviä käydään läpi, kun kirjoittajat kertovat esseemäisissä teksteissään esimerkiksi suorittamistaan kirjoituskursseista tai lukemistaan kirjoittamisoppaista. Näiden omakohtaisten esimerkkien avulla tekijät haluavat innoittaa kaikkia kirjoittamaan. Esipuheen sanoin teos onkin suunnattu monenlaisille kirjoittajille: sanataiteen vasta-alkajille, ammattimaisille kirjoittajille, intohimoisille lukijoille ja kirjallisuuden opettajille. Uskon, että jokainen lukija löytää siitä jotain omaa iloa itselleen. [Satu]

– Kerroit, että tykästyit kirjaan heti. Mitä se tarjoaa sinulle kirjoittamisen ammattilaisena? [Sini]

– On kiinnostavaa lukea ammattikirjoittajien pohdintoja erilaisten kirjoitustehtävien tekemiseen ja seurata kirjan sivuilla, miten he tekevät niitä. Kirjoittaminen on usein kovin yksinäistä puuhaa, jonka monet eri vaiheet jäävät täysin pimentoon. Onkin todella antoisaa lukea, miten ne tässä kirjassa tehdään näkyviksi. Tuntuu, että saa todellista vertaistukea. Ei ole yksin omien pähkäilyjensä kanssa. Konkreettisista esimerkeistä on oikeasti valtavasti hyötyä. [Satu]

– Samankaltaisia tarinoita on mielenkiintoista lukea myös kuvataiteen puolelta. Luovassa työssä riittää ylä- ja alamäkiä. Erityisesti kuvaukset teosten lähtökohdista, taiteilijan työskentelyprosessista tuovat esiin sen, että tekninen osaaminen on vain pieni osa taiteellisen työskentelyn kokonaisuudessa. Voisin kuvitella, että sama koskee myös kirjoittamista. Luova työ vaatii usein sinnikkyyttä ja kurinalaisuutta. [Sini]

– Näin on. Kirjan tekijät ovat pitkän linjan kirjoittajia. He ovat tunteneet toisensa kauan, kuten kertovat esipuheessa. Se on aistittavissa kirjan hengessä esimerkiksi kirjan alkuosassa olevassa tekstissä ”Lukkojen avaaja – Vuoropuhelua Natalie Goldbergin kirjojen äärellä”. Pitkä kirjoituskokemus näkyy positiivisesti siinä, miten tekijät reflektoivat ja analysoivat omaa kirjoitushistoriaansa. Esimerkiksi Terhi Rannela käy monessa kohdassa keskustelua nuoren minänsä kanssa, jota polttelee kärsimätön halu saada tekstinsä julkaistua mahdollisimman pian. Ajan luoma etäisyys synnyttää kiinnostavan perspektiivin ajatuksiin. On myös hienoa, että tekijät kirjoittavat avoimesti myös vastoinkäymisistään. Siitä, ettei jokainen idea tai edes valmis käsikirjoitus johdakaan automaattisesti kustannussopimukseen. Päivi Haanpää tuo esiin kirjoittamisen taloudellisen puolen: pöytälaatikon uumenissa makoilevat tekstit eivät elätä kirjoittajaa. Terhi Rannela muistuttaa kuitenkin lohdullisesti Natalie Goldbergin hengessä, ettei kirjoittaminen mene koskaan hukkaan. [Satu]

Päivi Haanpää. Kuvaaja Katja Jalkanen. Avain.
Terhi Rannela. Kuvattu 11.3.2019 Tampereella. Kuva: Laura Vesa

– Tuo on varmasti totta! [Sini]

– Kirjasta löytyy konkreettisia vinkkejä, kuten ajankäyttöön liittyvä Pomodoro-ajanhallintamenetelmä. Se on itselleni uusi ja kiinnostuin siitä heti. En ole kokeillut sitä vielä, mutta aion kokeilla ehdottomasti. Aikatauluttaminen kun on tekstityöläisen suurimpia haasteita. [Satu]

– Mulle myös ajanhallintavinkkejä, kiitos! [Sini]

– Kirjassa ollaan syvällä kirjoittamisen ytimessä. Kirjoittajat tuntevat asiansa, he elävät ja rakastavat sitä. Tekstistä välittyy asiantuntemus ja intohimo. Kirja sisältää täyttä painavaa asiaa, mutta on kuitenkin kirjoitettu taidokkaan kevyesti. Lukiessa syntyy jännittävä paradoksi: Kirja on niin kiinnostava, ettei sitä haluaisi laskea käsistään hetkeksikään kesken lukemisen. Toisaalta se herättää niin paljon ajatuksia, ettei sitä oikein raaskisi ahmiakaan turhan kiireesti, että ehtisi sulatella kaikkia sen herättämiä impulsseja tarpeeksi. Siihen on palattava yhä uudestaan ja uudestaan. [Satu]

– Vaikuttaa siltä, että kirja on tehnyt suhun suuren vaikutuksen. Miten arvelet, aukeavatko kirjoittajien kokemukset samalla tavalla myös sellaiselle lukijalle, joka on enemmän toisten luovan työn kuluttaja kuin oman tekstin tuottaja? [Sini]

– Kirja on myös ylistyslaulu lukemiselle. Siihen on helppo yhtyä. Uskaltanen sanoa ääneen, että olen huomannut viime vuonna suorittamani lukuhaasteen vaikuttaneen omaan kirjoittamiseeni merkittävästi. Siitäkin syystä vaalin lukuharrastusta jatkossakin, vaikken tänä vuonna taidakaan tavoitella viimevuotista 252 kirjan tahtia. Sain Miksi en kirjoittaisi? -kirjasta vinkin Päijät-Hämeen kirjastojen aikuisten lukudiplomista, joka vaikutti hauskalta. Sen voisin yhdistää Helmetin lukuhaasteeseen. [Satu]

– Ehdotit, että me käsitellään kirjaa täällä Anna Retulaisen Kohtaamisia-näyttelyssä. Sulla taisi olla siihen joku muukin syy kuin blogiin sopiva näyttelyn nimi. [Sini]

– Päivi Haanpään teksti ”Kohtaamisia tilassa – Taidegalleriassa kirjoittamisesta” sopii meidän tämänpäiväiseen kohtaamiseen tosi hyvin. Kielikuvakohtaamisia-blogin kirjoittajat Kohtaamisia-näyttelyssä lukemassa Kohtaamisia tilassa -tekstiä! Haanpää kirjoittaa siitä, miten käy säännöllisesti kirjoittajien kanssa kirjoittamassa taidegalleriassa. Hän viittaa myös Satu Itkosen teokseen Taidekuvan äärellä ja Visual Thinking Strategies -menetelmään, josta meilläkin on ollut puhetta.

– Joo, aika hyvä! Kiinnostavaa on myös se, miten Anna Retulaisen kohtaamista tilallisista kokemuksista ja muistoista syntyneet teokset kohdataan nyt täällä galleriatilassa, joka on myös hyvin omanlaisensa tila. Kohtaamisen kokemukseen liittyvät myös muut gallerian vierailijat, henkilökunta ja me tämän kirjan kanssa pohdiskelemassa. [Sini]

– Päivi Haanpää kirjoittaa: ”Taidenäyttelyssä voi asettua hetkeksi taidekuplaan, irrottautua hälyisästä maailmasta. Tuntuisi väärältä vilkuilla samalla sähköposteja tai täyttää kalenteria. Kuvataide vaatii katsetta, ja jos katseen suuntaa muualle, se erkanee kuvataiteesta. Kirjoittaminen muuntaa kuplaa, tuo siihen toisen taidemuodon. Ehkä kyseessä on tuplakupla?” [Satu]

– Haanpää kertoo joskus istahtavansa lattialle kirjoittamaan ja esimerkillään rohkaisee myös muita rentoutumaan taidenäyttelyssä. Gallerioissa harvoin sellaista näkee. Itse näen, että galleriat koetaan joskus liiankin sovinnaisena tilana. Tunnen myös ihmisiä, jotka käyvät säännöllisesti museonäyttelyissä mutta eivät juuri koskaan astu jalallaan galleriaan. Olen miettinyt todella paljon, mistä se oikein johtuu. Taidegallerioissa ei useinkaan ole sohvia tai penkkejä pidempää oleskelua varten, mikä on toisaalta sääli ja tekee vierailusta usein paljon lyhyemmän. Tästä näyttelystä onneksi löytyi levähdyspaikaksi myös pieni sohva. [Sini]

– Haanpää kuvailee myös, miten kirjoittaa näyttelyssä, kun ei ole siellä kirjoittajakurssin kanssa. Hän tarkkailee, miten teos haluaisi tulla kuvailluksi, ja kirjoittaa joskus vuoropuhelun itselleen ja taululle. Joskus teos toimii lähtökohtana tekstille niin, että hän aloittaa sen kuvailemisen ja sitten teksti alkaakin elää omaa elämäänsä. Joskus hän hyödyntää jotain teoksen yksityiskohtaa tai sen herättämää muistoa tai mielleyhtymää. Mekin ollaan vuosien varrella tehty aika paljon kaikenlaisia kuvaa ja sanaa yhdistäviä tai toisistaan inspiraatiota hakevia harjoituksia, esimerkiksi Luovuutta ruokkimassa I ja II sekä Taidepakkaa testaamassa. Kokeiltaisiinko mekin kirjoittaa täällä jotain nyt? [Satu]

– Joo, tosiaan ollaan tehty ja huomattu, miten monella aikakaudella kirjailijat ovat inspiroituneet kuvataiteesta ja toisinpäin. Kokeillaan vaan täälläkin ja katsotaan, mitä syntyy. Näyttely on tosi hieno! Näistä teoksista voisin pysähtyä hieman pidemmäksi aikaa tämän Nukun-teoksen äärelle. Löysitkö itse näistä maalauksista suosikkia? [Sini]

– Kolme teosta puhuttelee mua erityisesti. Yhden nimi sai mielikuvitukseni heti laukkaamaan: Kello on neljä aamuyöllä. Siitä syntyi täällä galleriassa Sudenhetki-teksti, jonka kirjoitin noin viidessä minuutissa. Viisi kohtaamista ihmisten kanssa: värit täyttävät ajatukseni, tuntuu, että pää halkeaa -teoksen kirjameri inspiroi myös kovasti, kuten Olen vieraissa kodeissa, en löydä ulos, en pääse pois -teoksen värimaailma. Niistä olisin voinut kirjoittaa myös täällä. Mistä sä kirjoitit? [Satu]

Nukun-teoksen värimaailma tuntui heti kotoisalta, ja ohuiden viivojen herkkä leikki sai minut tutkimaan maalausta pitkään. Teoksen äärellä ei syntynyt mitään kovin valmista tekstiä, mutta kirjoitin joitakin ajatuksia ylös. [Sini]

– Mennäänkö vielä sulattelemaan kaikkia näitä innostavia vaikutteita Oodiin kahvikupposen äärelle? [Satu]

– Mennään vaan! [Sini]

– Kiitos vielä Avain-kustantamolle arvostelukappaleesta. Kiva päästä jatkamaan aiheen parissa myöhemminkin! [Satu]

© Tarusola

Suomen taiteen tarinassa

kohtaaminensuomentaiteentarinassa

Kahden ystävän kohtaaminen Ateneumissa eräänä syyskuun lopun päivänä

– Hienoa, että ehdittiin uudestaan tänne Suomen taiteen tarina -näyttelyyn, jossa on uudenlainen näkökulma tuttuihin teoksiin.

– Näyttelyssä tunnetut suomalaiset klassikot nähdään osana kansainvälistä taiteen kehitystä. Tästä Klassikot-huoneesta esimerkiksi löytyy kylpeviä ihmishahmoja esittäviä teoksia useamman kotimaisen ja ulkomaisen taiteilijan kuvaamina. Hienoja rinnastuksia! Näyttelyarkkitehtuurista on kuulemma vastannut alankomaalainen Marcel Schmalgemeijer, joka katsoi kokoelmia hyvin eri näkökulmasta kuin suomalaisen taiteen asiantuntijat.

klassikot_huone

– Maaliskuussa järjestetyssä opeinfossa oli antoisaa tutustua näyttelyyn esittelyjen ja opastusten avulla. Satu Itkosen keskusteleva kuvan tarkasteluopastus oli hyvä johdanto Visual Thinking Strategies -menetelmään, johon kannattaa perehtyä tarkemmin.

– Tosiaan, joskus nämä klassikkoteokset ovat niin tuttuja jo lapsuudesta, ettei niitä oikein enää katso kunnolla.

– Tuo menetelmä kehittää hyvin myös keskustelu- ja väittelytaitoja sekä kriittistä ajattelua, kuten Satu Itkonen toteaa tekstissään.

– Kuvataiteella oli tärkeä merkitys kansallistunteen heräämiselle, ja historiallisten aiheiden kuvaamiseen haettiin oppia ulkomailta. Tässä näyttelyn yhteydessä julkaistussa Suomen taiteen tarina -kirjassa taidemuseon johtaja Susanna Pettersson kertoo esimerkiksi Albert Edelfeltin opiskelleen historiamaalausta Antwerpenissa ja Pariisissa.

– Aiheet löytyivät usein kotimaisesta kirjallisuudesta, ja esimerkiksi Zacharias Topeliuksen Maamme kirja innoitti monia. Kirjallisuudella on myös ollut merkittävä asema kansallisen identiteetin rakentamisessa ja suomalaisuuden määrittelyssä. Suomalaisen kulttuurin moni-ilmeisyyttä käsitellään virkistävästi muun muassa teoksessa Monikulttuurisen maamme kirja, jonka ovat toimittaneet Marjukka Kenttälä, Lasse Koskela, Saija Pyhäniemi ja Tuomas Seppä.

suomen-taiteen-tarina-kirja

– Huomasitko muuten, että tässäkin Maisema-huoneen salitekstissä on nostettu esiin J.L. Runebergin ja Zacharias Topeliuksen vastakkaiset ajatukset suomalaisesta maisemasta?

– Kyllä! Olisi hienoa, jos tuota kirjallisuusnäkökulmaa olisi täällä vielä enemmän kuvataiteen rinnalla. Suomen taiteen tarinan rakentamisessa kirjallisuudessa ja kuvataiteessa on niin yhteiset lähtökohdat: niiden vuorovaikutus on läheistä, kuten musiikinkin. Näiden kaikkien vuoropuhelu samassa näyttelyssä vielä laajemmin toisi syvyyttä aiheen käsittelyyn myös opetuksen kannalta.

– Kouluille on tarjolla opastusten lisäksi kivoja tehtäviä, joissa on otettu huomioon perusopetuksen uusi opetussuunnitelma.

– Monet tehtävät on suunniteltu äidinkielen ja kirjallisuuden sekä kuvataiteen oppiaineet huomioiden.

– Pohdin juuri tekeillä olevassa opinnäytetyössäni noiden kahden oppiaineen yhteistyötä peruskoulussa.

jatkotehtavat-kouluille

– Tehtävissä erityisen mielenkiintoinen on Kuunnellen kuvaksi -piirustustehtävä, jossa opettaja kuvailee valitsemansa teoskuvan oppilaille mahdollisimman tarkasti ja oppilaat piirtävät opettajan kuvailun pohjalta oman versionsa. Jos tehtävää sovellettaisiin niin, että oppilaat kuvailisivat teoksia toisilleen, saataisiin kielellinen näkökulma esiin vielä vahvemmin.

– Teoksen kuvailu varmasti vaatii selkeää ilmaisua ja laajaa sanavarastoa. Sullahan on kokemusta kuvailutulkkauksesta, Satu.

– Joo, sitä on tosiaan tullut tehtyä jonkin verran. Marraskuussa pääsee myös syventämään oppimaansa Kulttuurin yhdenvertaisuus -foorumilla.

– Sieltä saa varmasti monia uusia näkökulmia kulttuuripalveluiden saavutettavuuteen. Palataan siihen myös blogissa marraskuussa!

– Palataan! Sitä ennen saamme mielenkiintoisen vieraan keskustelemaan kanssamme lokakuussa!

©Tarusola