Tag Archives: kuvataide

Järvenpään taidemuseossa

Posted on by under näyttely

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä lokakuun päivänä

– Moi, Sini! Olipa tosi kiva, että ehdotit tätä retkeä Järvenpäähän. Mistä keksit idean? [Satu]

– Hei Satu! Kiva kun lähdit mukaan. Huomasin jokin aika sitten mainoksen Järvenpään taidemuseon näyttelystä Koulu + taide – Kauneusaistin kasvattamista. Kiinnostava aihe ja täällä Järvenpään taidemuseossa en ole ennen käynytkään. Tietysti myös keväällä 2023 auennut Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin teoksia esittelevä kokoelmanäyttely kiinnostaa. Onko tämä sulle entuudestaan tuttu paikka? [Sini]

– Järvenpäässä olen kyllä käynyt muun muassa erästä koulutusta pitäessäni ja Tuusulanjärven kierroksen yhteydessä mutta niillä kerroilla en ole tänne museoon asti ehtinyt. Aloitetaanko meidän näyttelykierros tuolta koulujen kuvataiteen puolelta? [Satu]

– Näyttelyssä pääsee tutustumaan siihen, miten kouluihin haluttiin tuoda taidetta kaikkien lasten arkeen, ja taiteella tarkoitetaan tässä yhteydessä lähinnä kuvataidetta. Vahvana vaikuttajana tässä on ollut juuri Venny Soldan-Brofeldt, joka oli mukana perustamassa Taidetta kouluihin -yhdistystä. [Sini]

– Nyt on juuri myös alkamassa kasvatustieteilijä ja julkisen taiteen tutkija Oona Myllyntauksen Koulujen taide kasvatuksessa– puheenvuoro, joka linkittyy näyttelyyn. Kiinnostavaa kuulla, mitä hän kertoo aiheesta. [Satu]

– Sattuipa sopivasti. Tämä toimii varmasti hyvänä johdantona aiheeseen. Kuunnellaan häntä ensin ja jatketaan sitten näyttelykierrosta. [Sini]

– Se oli ajatuksia herättävä esitys. Palataan siihen vielä tuonnempaa. Täällä näyttelyssä on myös näitä kaikkien tuntemia opetustauluja ja tietoja niiden historiasta. Lisäksi menneen ajan lomaan mahtuu nykyteoksiakin. Mikä sulle on tähän asti ollut antoisinta ja ehkä yllättävintä tässä näyttelyssä?  [Satu]

– Taiteen saavutettavuus ei tosiaan ole ollut niihin aikoihin helppoa, ja ajatus siitä, että kaikkien lasten tulisi päästä taiteen äärelle, on hieno. En tiennyt, että koulujen julkisella taiteella on näin pitkä perinne, ja Venny Soldan-Brofeldtin panos asiassa oli itselleni uutta tietoa. Tiesin kyllä, että hän on tehnyt työtä naisten aseman puolesta ja ollut aktiivinen keskusteluklubissa, josta sai alkunsa Unioni Naisasialiitto Suomessa ry eli nykyinen Naisasialiitto Unioni ry. Hän puhui puhui myös vähempiosaisten ihmisten puolesta, ja kyky samaistua lasten kokemusmaailmaan näkyy lapsille suunnatuissa kuvituksissa.  [Sini]

– Joo. Mulle heräsi paljon ajatuksia juuri tuosta taiteen saavutettavuudesta ja ylipäänsä taiteen määrittelystä. Rupesin heti muistelemaan kouluhistorian vaiheita. Miten muiden taidemuotojen, kuten sanataiteen tai musiikin, osalta on ollutkaan: millainen niiden asema taiteen lajeina on ollut koululaitoksessa, ja onko esimerkiksi kaunokirjallisuutta pidetty taiteena samoin kuin kuvataidetta. Joka tapauksessa on hienoa, että kuvataiteen tuoma ilo on levinnyt, oli sitten kyse alkuperäisteoksista tai näistä kopioista, joita on löytynyt aika monilta seiniltä ja muista paikoista. Missä kaikkialla sä olet törmännyt näihin esimerkiksi? [Satu]

– Isovanhempieni kodeissa on ollut kehystettyjä painokuvia taideteoksista, ja luulen, että ne ovat juuri tuolta ajalta. Vanhat opetustaulut ovat olleet nettikirpputoreilla kovassa huudossa jo useamman vuoden, vähemmän olen nähnyt niitä enää koulujen seinillä. Tässä näyttelyssä on esitelty myös kaksi uutta julkista teosta, jotka on hankittu Järvenpääläisiin kouluihin. Yhteinen metsä on IC-98-taiteilijaryhmän videoteos, joka löytyy Järvenpään yhteiskoulusta, ja Maria Dunckerin osallistava teos taas sijaitsee Harjulan kampuksella. Myös itselläni on hyvin muistissa ne teokset, jotka omasta peruskoulustani löytyi, sekä sisätiloista että pihalta. Taide on jäänyt mieleen, vaikka en enää muista tekijöiden nimiä. Onko sulla muistikuvia oman koulun tiloihin sijoitetuista kuvataiteen teoksista?  [Sini]

– Yritin juuri haravoida muistini sopukoista erilaisia kuvamuistoja kouluajoilta, mutta niitä ei oikein löytynyt suoraan koulusta, mutta koulurakennusten välittömästä läheisyydestä kylläkin. Erityisesti Turun jykevä taidemuseo on piirtynyt mieleen vahvasti, sillä se oli erittäin keskeinen elementti ihan sen vieressä sijainneiden koulurakennusteni kannalta ja myös monessa koulun toiminnassa. Kuvataideharrastus oli myös niin keskeinen osa lapsuuttani ja nuoruuttani, että huomaan monien kuvataidemuistojen kumpuavan ennemminkin vapaa-ajan piiristä kuin peruskoulusta tai lukiosta.  Kuvataide herättää parhaimmillaan ajattelemaan ja tuntemaan, kuten täällä näyttelyssäkin tulee hyvin esille näistä järvenpääläisten oppilaiden ajatuksista, joita Järvenpään kouluissa olevat teokset ovat heissä synnyttäneet, esimerkiksi “Kaikesta voi selvitä”,  “Pimeydessä on valoa”, “Viholliset voivat ystävystyä” ja ”Pelastakaa puut!”.  [Satu]

– Julkinen taide syntyy oppimisympäristöihin yhä useammin osallistavan luomisprosessin kautta, jolloin esimerkiksi koulun oppilaat pääsevät vaikuttamaan teoksen syntyyn, kuten Oona Myllyntaus tuossa puheenvuorossaan totesi. Mielenkiintoista oli myös kuulla, miten monella tapaa taideteokset voivat tuottaa yhteisöllisyyttä ja keskustelua. [Sini]

– Kyllä! Oli tosi hienoa kuulla, että oppilaat ovat olleet niin kiinnostuneita ja aktiivisesti mukana eri hankkeissa, mikä vahvistaa osallisuuden ja kuuluvuuden tunnetta. Siirrytäänkö tästä näyttelystä tuonne toiselle puolelle katselemaan tarkemmin Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeltin kokoelmanäyttelyä? Siellä vaikuttaa olevan paljon nähtävää.  [Satu]

– Museo kertoo kokoelmanäyttelystä muun muassa näin: “Molempien taiteilijoiden syntymästä tulee kuluneeksi 160 vuotta vuonna 2023 ja Järvenpään taidemuseo nostaa esille taiteilijat pysyvässä kokoelmanäyttelyssä. Kokoelmanäyttelyssä taiteilijoiden teokset kuljettavat Tuusulanjärvelle, taiteilijakoteihin, meren äärelle, Kolille ja matkoille Pietariin ja Pariisiin. Yleisö on osallistunut teosten valintaan äänestämällä ja mukana näyttelyssä ovat myös yleisön suosikit”. Tässäkin kokonaisuudessa on siis osallistettu museokävijöitä. [Sini]

– Onpa monipuolinen näyttelykokonaisuus ja niin eläväisesti rakennettu kaikkine yksityiskohtineen! Bongasinkin nyt tämän taulun kohdalta tällaisen sydämen yleisönsuosikkimerkkinä. Mistä kohdasta löytyisi sun sydänmerkintä? [Satu]

– Suosikkeja on monta, enkä osaa kyllä valita yhtä ylitse muiden. Ihastelin tässä juuri kahta muotokuvaa, joissa molemmissa on mietteliään näköiset nuoret miehet. Toinen on Eero Järnefeltin muotokuva Henning Söderhjelmistä (n. 1905) ja toinen Venny Soldan-Brofeldtin maalaus Antti (n.1917). Tuota Järnefeltin Söderhjelmistä tekemään muotokuvaa en muista ennen nähneeni. Onko sulla teosten joukossa joku erityinen suosikki? [Sini]

– Näiden Mikhail Olykaisen hienojen Tuusulanjärvi eri vuodenaikoina -valokuvien äärellä tuli viivyttyä pitkään. Venny Soldan-Brofeldtin teoksista olen pitänyt aina. Kaikkein aikojen suosikkini häneltä ei ole täällä, mutta monta uutta ja kiinnostavaa tuttavuutta kyllä. Lisäksi silmiini osui tämä puhutteleva sitaatti häneltä: “Maalata, maalata, kuunnella taiteen ääntä, katsoa sen äärettömyyksiin – -.” Siitä tulee mieleeni Riitta Konttisen hiljattain ilmestynyt kirja Kunpa saisin hänen elämänsä. Venny Soldan-Brofeldt & Helene Schjerbeck (Siltala, 2024). Onko se sulle tuttu? [Satu]

– Joo, olen kuunnellut kirjan vastikään. Monet kirjassa kuvatut paikat vilahtelevat tässäkin näyttelyssä, kuten Vennylle tärkeä merellinen paikka Toska. [Sini]

–  Pidän niin näistä monista elävöittävistä keksinnöistä täällä näyttelyssä. Mennäänkö kokeilemaan tuota interaktiivista kohtaa? Täällä seinällä on ohje: “Istu junan penkille ja näe, kuinka muutut piirustukseksi ja osaksi Vennyn muotokuvagalleriaa.”  [Satu]

– Hauska lisä näyttelyyn tämäkin. Toimii hyvin, kokeile sinäkin! [Sini]

– Joo! Oli kyllä tosi kiva käynti täällä Järvenpäässä. Kiitos mukavasta retkiseurasta! Tehdäänkö ensi kerralla luovuusharjoituksia? Mulla olisi yksi kirja, jonka haluaisin näyttää sulle. [Satu]

– Kiitos samoin, oli kiva reissu. Nähdään marraskuussa luovuusjuttujen parissa! [Sini]

©Tarusola

Katutaidetriennaalissa

Posted on by under katutaide

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä elokuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kiva nähdä! Mitä kaikkea sun elokuuhun on mahtunut?  [Satu]

– Hei, Satu! Loman jälkeen yritän vähitellen päästä työvireeseen. Oman taiteen parissa on tullut työskenneltyä tietysti kesälläkin, mutta opetuksen jatkuessa se on vain vähemmän intensiivistä. Entä mitä sun elokuuhun on kuulunut? [Sini]

– Olikin hienoa päästä näkemään inspiroivia maalauksiasi työhuoneen luovassa tunnelmassa! Mun elokuu on ollut vauhdikas ja virtaukseltaan virkistävä. Aurinkoenergian voimalla arki tuntuu niin paljon mukavammalta. Ja sä olet kuulemma päässyt kokemaan mukavia hetkiä katutaiteen parissa.  [Satu]

– Päästiin tosiaan kuvataidekoulun oppilaiden kanssa mukaan Street Art Vantaan nyt elokuussa järjestämään katutaidetriennaaliin. Se levittäytyy Myyrmäen alueelle, joka onkin varsin tunnettu monista hienoista muraaleistaan. Onko Myyrmäen alue ja sen katutaide sulle tuttua? [Sini]

– Myyrmäki on alueena melko tuttu, mutta sen nykyiseen katutaiteeseen en ole päässyt perehtymään kovin tarkasti, kun viime käynnistä on niin kauan aikaa. Muiden alueiden katutaide on tutumpaa. Olisikin kiva kuulla Myyrmäen muraaleista ja katutaidetriennaalista lisää! [Satu]

*

– Katutaidetta löytyy Myyrmäestä todella monista paikoista, eikä siihen voi olla törmäämättä. Mietin usein, miten Myyrmäessä kasvavat lapset kokevat sellaisen ympäristön, josta samanlainen kulttuuri puuttuu. Myös vantaalaisten oma taidemuseo ARTSI sijaitsee keskeisellä paikalla Myyrmäen aseman vieressä. Museossa on vaihtuvia nykytaiteen näyttelyitä, ja sisäänpääsy on ilmainen. Vuodesta 2016 lähtien ARTSI on erikoistunut nykytaiteen ohella myös katu-, graffiti- ja performanssitaiteeseen. Museo tarjoaa katutaidekierroksia, joissa kierretään alueen teoksia kävellen. Olen ollut sellaisilla muutaman kerran sekä oppilaiden että aikuisemman ryhmän kanssa. Voin suositella, sillä teosten taustalta löytyy kiinnostavia tarinoita. Ja vinkkinä katutaidekierroksia pääsee seuraamaan maksutta myös yleisönopastuksilla, joiden aikataulut voi käydä kurkkaamassa museon sivuilta. Myös Street Art Vantaalta voi kysellä katutaidekierroksia. [Sini]

– Tuolta sivuilta löytyi myös houkuttelevia tehtäviä. Täytyy kyllä ehdottomasti suunnata Myyrmäkeen oikein ajan kanssa ja perehtyä kaikkiin noihin mainitsemiisi juttuihin! Meillähän oli siinä juuri ennen koronapandemian alkua ARTSI-käynti suunnitteilla, mutta sitten virus pyyhkäisi kaikki suunnitelmat uusiksi niin pitkäksi aikaa. Olipa hyvä, että muistuttelit tästä!  [Satu]

– Street Art Vantaa eli S.A.V. on taidekollektiivi, joka on aktiivisesti toiminut katutaiteen asiantuntijatyössä jo vuodesta 2013 lähtien. He ovat tuottaneet taidetta moniin eri tiloihin ja järjestäneet yhteisöllisiä tapahtumia. Katutaidetriennaali ja siihen liittyvä Why so Myrtsi? eli Myyrmäen taiteiden yö ovat vain yksi pieni osa toimintaa. Kannattaa tutustua S.A.V.in projekteihin täällä nettisivulla. [Sini]

– Vaikuttavia projekteja! Karttojen avulla saa myös monista taidereiteistä hyvän käsityksen. Tulee ihan valinnan vaikeus, mistä niistä aloittaisi. Entäpä tämänvuotinen katutaidetriennaali, millainen se on? [Satu]

–  S.A.V:in sivuilla tämän vuoden katutaidetriennaalia mainostetaan näin: “Myyrmäen katutaidetriennaali on urbaanin taiteen tapahtuma, joka järjestetään kolmen vuoden välein, ja jossa Myyrmäki toimii katutaiteen testilaboratoriona ja leikkikenttänä. Elokuun aikana Myyrmäkeen tehdään yli 25 uutta katutaideteosta. Tämän vuoden katutaidetriennaalin teemana on katutaiteen ja sarjakuvataiteen rajapinnat sekä Vantaan 50-vuotisjuhlat.” Vaikka triennaali onkin jo ohi, voi teoksia käydä tutkimassa sen jälkeenkin. Täältä triennaalisivuilta löytyy tietoa taiteilijoista ja taiteilijaryhmistä. [Sini]

*

– Oletko sä ollut mukana triennaalin järjestämisessä?  [Satu]

– Kuvataidekoulu osallistui tämänvuotiseen triennaaliin tarrataideteoksilla. Eri-ikäiset oppilaat tekivät ryhmissä katutaidetarroja, joissa aiheena oli vantaalaiset. Tarroja syntyikin hurja määrä. Osa tarroista skannattiin, ja S.A.V. teetti niistä säätä paremmin kestäviä vinyylitarroja, joista saatiin kaksi kokonaisuutta alueen sähkökaappeihin. Alkuperäisistä tarroista koottiin myös kultaisiin kehyksiin kokonaisuuksia, joita oli esillä Myyrmäkitalon asukastilassa. Teimme myös isompien oppilaiden työpajassa stencilit, joilla maalattiin katukuvaan lennokkaita lemmikkejä triennaaliin liittyen. [Sini]

*

*

– Hienoja ja lennokkaita juttuja! Entä onko sulla lempiteosta Myyrmäessä? [Satu]

–  Suosikkini on ehkä suuri muraali, Husbacka II – Muistoja muinaismeren rannalta (2021), joka löytyy talon päätyseinästä Löydöstie 4:n kohdalla. Muraali kertoo Myyrmäen alueen kivikaudesta, ja sen elementit perustuvat alueella tehtyihin kaivauslöytöihin. Se on toteutettu ilmaa puhdistavalla Photosan-maalilla. Muraali siis puhdistaa ilmasta epäpuhtauksia. [Sini]

– Oho, tuollaisesta maalista en ole koskaan kuullutkaan. Toivottavasti sillä maalattuja muraaleja syntyisi moniin paikkoihin! Katutaidetta tarvittaisiin kyllä paljon lisää piristämään harmaita seiniä ja herättelemään ihmisiä. Vietin just monta hetkeä matkalla lehtivarastolle Itä-Pasilan katutaiteen herätteleviä sanomia ihastellen. [Satu]

– Pasila on tosiaan toinen kiva kohde katutaidekierrokselle. Sieltä löytyy myös Helsinki Urban Art -yhdistyksen kaupunkitaidekeskus, jonka galleriassa on vaihtuvia näyttelyitä. Yhdistys järjestää myös monenlaista toimintaa ja katutaidekävelyitä. Lähdetäänkö tässä joku päivä kävelylle ja katsomaan katutaidetta, vielä kun on lämpimiä päiviä jäljellä? [Sini]

 – Tosi kiva idea! Otetaan vaikka kamerat mukaan vielä! [Satu]

©Tarusola

Galleriaresidenssissä

Posted on by under residenssi

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä kesäkuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kiva nähdä kesän kauneimman kukoistuksen keskellä! [Satu]

– Hei, Satu! Tosiaan, kiva nähdä! Mitä sun kesäkuuhun on kuulunut? [Sini]

– Tekstejä, tekstejä ja tekstejä – sekä omia että muiden. Niiden lisäksi luontoelämyksiä, valokuvausta ja valon tankkausta. Sun kesäkuuhun on mahtunut monta Berliini-päivää, ja onkin tosi kiinnostavaa kuulla, millainen sun residenssiaika siellä oli! [Satu]

– Sun kesäkuu kuulostaa todella työntäyteiseltä. Hyvä, että myös valokuvaukseen ja muihin elämyksiin on jäänyt aikaa. Olin tosiaan kaksi viikkoa Galerie Pleikun galleriaresidenssissä. Se sisältää siis pienen hyvin varustellun asunnon, sekä valoisan galleriatilan. Residenssitaiteilija pystyttää itse näyttelyn ja valvoo galleriaa aukioloaikoina. Olen ollut siellä edellisen kerran 12 vuotta sitten, mutta oli hauska huomata, ettei juuri mikään ollut muuttunut. [Sini]

– Tuo kuulostaa hienolta mahdollisuudelta. Kuka ylläpitää galleriaa ja residenssiä? [Satu]

– Galleriaresidenssi on käsittääkseni suomalaisen taiteilijan ylläpitämä. Siksi siellä esitellään lähinnä suomalaista taidetta. [Sini]

– Ilahduttavaa, että suomalainen taide pääsee näkyviin Saksassa, missä Suomea kyllä arvostetaan ja ihaillaan edelleenkin yllättävän paljon. Miten residenssiin haku ja pääsy toimii?  [Satu]

– Residenssiin on haku kerran vuodessa. Kannattaa seurata gallerian nettisivuja ja somea. Siellä yleensä ilmoitetaan, kun on vuosittainen hakuaika. [Sini]

– Sainkin perehtyä näyttelykutsuun upeine kuvineen jo aiemmin. Olisiko sulla muita kuvia näyttelystä? [Satu]

*

– Tässä muutama kuva näyttelystä. Maalauksista suurin osa oli uusia. En ole ehtinyt esitellä niitä vielä Suomessakaan. Yksi uusi teos ei millään sopinut ripustukseen, joten jouduin jättämään sen pois. Siksi näyttelyyn päätyi mukaan yksi sullekin ehkä tuttu vanhempi maalaus, jonka otin varalta mukaan. Halusin mukaan myös yhden näyttelyn aikana kehittyvän teoksen, jotta myös galleriassa vietetty aika tulisi hyödynnettyä luovaan toimintaan.

Tämä teos, Spill, kasvoi hieman joka päivä, kun piirsin siihen jotain lisää. En ole piirtänyt pitkään aikaan, mutta nyt se tuntui hyvältä ja innostuin taas työskentelemään vähän monipuolisemmin erilaisilla välineillä. Nämä kuvat on otettu parina ensimmäisenä päivänä, jolloin Spill on vasta alkutekijöissään. Viimeisessä kuvassa se on siinä muodossa, johon se näyttelyn aikana kehittyi. Tämä ei ole ehkä vielä lopullinen muoto. [Sini]

*

– Upeita töitä. Tosi jännittävää nähdä, miten Spill tulee kehittymään! Miten nämä teokset tähän näyttelyyn syntyivät? Inspiraatio lienee tullut ainakin osittain kesäisestä luonnosta? [Satu]

– Muovinen kiilto ja asioiden kääriminen muoviin tuli maalauksiini pandemian aikana. Silloin se liittyi mielessäni vahvemmin eristämiseen ja eristäytymiseen. Näihin uusiin maalauksiin aihe löytyi tosiaan kesäisellä pyörämatkalla kohti työhuonetta kaksi vuotta sitten. Tässä pätkä näyttelytekstistä:

”Maalauksissani muovin synteettiseen kiiltoon on kääritty niin luonto kuin ihminenkin. Muovin kiiltävä pinta tuo mieleen merkityksiä, jotka ovat osittain myös toisilleen vastakkaisia, kuten eristäminen, tukahduttaminen, suojaaminen ja koskemattomuus. Naishahmon verhoutuessa muoviin risteää mielessä kulttuurista tuttuja kuvastoja hunnutetuista mystisistä hahmoista tai pyhimyksistä. Mukana on hunnun ja hunnuttamisen erilaiset merkitykset. Muovin alta esiin kuoriutuva naisen ruumis on myös rikosdraamoissa toistuva aihe.

Sarjassa Roadside Arrangements kadunvarsien villi kukkaloisto on kiedottu kiiltävään pintaan. Maalaussarjan lähtökohtana on pyörämatkalla kohdattu tahaton asetelma, jossa kadun varren kasvit sekoittuivat tien reunaan heitettyihin roskiin, tuulen huojuttaessa niitä yhteisessä rytmissä. Asetelmasta rakentui myöhemmin erilaisia versioita maalausten malliksi. Maalauksissa korostuu epäorgaanisen muovin ja orgaanisen materiaalin, kuten kasvien, välinen vuoropuhelu, joka herättää kysymyksen luonnon ja ihmisen valmistamien materiaalien suhteesta ja rinnakkaiselosta. Muovi symboloi ihmisen kädenjälkeä, teollisuuden vaikutusta ja luonnotonta pysyvyyttä, kun taas kasvit edustavat elämää, kasvua ja luonnon kiertokulkua.

Teos Spill eroaa muista näyttelyn teoksista monella tapaa. Sen lähtökohtana on paperille hävittämistä varten imeytetty akryyliväri, joka jäi yli toista teosta maalattaessa. Syntynyt läikkä näytti kiehtovalta, ja se toimi myöhemmin lyijykynäpiirustuksen pohjana. Näistä läikistä rakentuu näyttelyn aikana pienillä piirroksilla täydentyvä kokonaisuus.” [Sini]

– Tuosta tekstistä heräsi kyllä monta ajatusta, kuten kuvistakin. Syntyikö näyttelyvieraiden kanssa hedelmällisiä keskusteluja teoksista ja mahdollisesti muustakin? [Satu]

– Mulla oli monia kivoja kohtaamisia kahden viikon aikana. Usein juteltiin ensin maalauksista, ja sitten keskustelu kääntyi Suomeen, josta monella oli ehkä jotain omakohtaisia kokemuksia tai ainakin jonkinlaista tietoa. [Sini]

– Entä jäikö sulle aikaa käydä nauttimassa Berliinin laajasta kulttuuritarjonnasta? [Satu]

– Tarjonta on tosiaan laajaa, ja taas oli vaikea päättää, mihin huomionsa olisi keskittänyt, sillä paljon aikaa kului myös oman näyttelyn parissa. Voin sanoa, että harmillisen paljon jäi näkemättä. Ehdin kuitenkin käydä Alte Nationalgaleriessa, jossa oli esillä todella kattava näyttely: Unendliche Landschaften (Infinite Landscapes), Caspar David Friedrichin maalauksia, grafiikkaa ja luonnoksia. Taiteilijan syntymästä on kulunut nyt 250 vuotta. Kyseessä on oikeastaan näyttelyiden sarja, joissa kaikissa on hieman eri painotus. Ensimmäisenä näyttelypaikkana oli vuoden vaihteessa Hamburger Kunsthalle ja sen kokonaisuuden nimi oli Kunst für eine neue Zeit (Art for a New Age).  Nyt on vuorossa Berliini, ja tulossa on vielä Dresdenin Staatliche Kunstsammlungenin kokonaisuus nimeltä Wo alles begann (Where it all started).

Oli hienoa päästä näkemään näitä teoksia museoon, vaikka ihan niin pitkään ei teosten ääreen voinut pysähtyä kuin olisin halunnut ja joidenkin teosten eteen täytyi suorastaan jonottaa. Näyttelyissä on mukana myös nykytaiteilijoita, jotka ovat teoksissaan kommentoineet tai viitanneet Caspar David Friedrichin teoksiin. Hampurin näyttelyssä oli mukana esimerkiksi Elina Brotheruksen ja Santeri Tuorin teoksia. Berliinissä taas oli esillä Hiroyuki Masuyaman fotomontaaseja. Tässä vielä linkki Hampurin näyttelystä kertovaan videoon, jonka avulla pääsee vähän kurkkaamaan näyttelyyn. [Sini]

*

– Caspar David Friedrich! Nyt vanhan germanistin sydän hypähti ekstrapompun! Oliko ikoninen Wanderer über dem Nebelmeer näyttelyn keskiössä? Sen versioiden ja tulkintojen parissa on aikanaan tullut vietettyä monta hetkeä. Mulla on myös lukulistalla taidehistorioitsija Florian Illiesin Zauber der Stille. Caspar David Friedrichs Reise durch die Zeiten (Fischer Verlag, 2023), joka kertoo värikkään elävästi Friedrichin elämästä ja teoksista. Tiukkojen faktojen joukossa on myös kaikenlaisia anekdootteja ja yksityiskohtia, kuten se, että Friedrich kasvatti kanarialintuja, mikä oli hänen aikanaan harvinaista. [Satu]

– Itsekin etsin kuumeisesti Vaeltajaa sumumeren yllä, mutta luovutin kun alkoi jo olla hiki ja nälkä. Myöhemmin oli pakko katsoa museon sivuilta löytyneestä näyttelyn teosluettelosta, olinko jotenkin onnistunut ohittamaan tämän ikonisen teoksen, mutta se ei tosiaan ollut mukana Berliinin kokonaisuudessa. Ilmeisesti se oli kuitenkin ollut esillä Hampurissa.

– Oho, tosi yllättävää, ettei se ollut päässyt Berliiniin. Ehkä sitä ei sitten jostain syystä haluttu päästää nykyisestä kotipesästään Hampurista pääkaupunkiin. Entä riittikö aikasi myös galleriakäynteihin? [Satu]

–  Ehdin myös pienelle galleriakierrokselle. Galleriat valikoituivat tällä kertaa käytännön syistä sijainnin ja aukioloaikojen mukaan. En oikeastaan ehtinyt tutustua esillä oleviin näyttelyihin etukäteen, mutta pienessä otannassa oli paljon mielenkiintoista. Pidin erityisesti Galerie Eigen + Artissa näkemästäni Igor Hosnedlin näyttelystä Dive. Taiteilijan maalaukset ovat omaperäisiä ja värimaailma kiinnostava. Maalausten lähtökohtana on thalassofobia, pelko uida syvässä avovedessä. Pystyin jotenkin samaistumaan tähän tunteeseen. Seuraavassa galleriassa olikin esillä värikkäitä maalauksia, joiden tekijäksi paljastui Sharon Stone, monista vuosituhannen vaihteen elokuvista tuttu näyttelijä, joka käsittääkseni löysi uuden ilmaisumuodon, maalaamisen, pandemian aikana. [Sini]

– Dive kuulostaa kiehtovalta ja Sharon Stone kuvataiteilijana yllättävältä! Oli tosi kiva päästä perehtymään sun näyttelyyn näin sanallisesti ja kuvallisesti. Kiitos, kun veit mut hetkeksi tuttuihin maisemiin. Tuli kyllä ihan hirveän ikävä Berliiniin ja sen kaikkiin museoihin ja gallerioihin! Onneksi niitä löytyy täältä meiltäkin. Yritetäänkö ehtiä käymään jossain niistä yhdessä? [Satu]

– Kyllä, yritetään tehdä näyttelykäynti taas pian yhdessä. Nyt on myös paljon kiinnostavia kesänäyttelyitä tarjolla. Runsaudenpulaa voi näyttelyiden suhteen kyllä kokea ihan täällä Suomessakin. [Sini]

©Tarusola

Tarvaspäässä

Posted on by under näyttely

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä syyskuun päivänä

– Moi, Sini! Sattuipa upea syyssää meidän Tarvaspää-vierailulle! [Satu]

– Kyllä, ja hyvä sää näkyy myös kävijöiden määrässä. Onpa täällä porukkaa! [Sini]

– Gallen-Kallelan museo ja tämä kahvila on tosiaan suosittuja retkikohteita. Tulee itsekin käytyä täällä aika usein, kun maastot ja reitit tässä ympärillä on niin houkuttelevia varsinkin kasvien ja lintujen puolesta.  [Satu]

–  Täytyy myöntää, ettei nämä reitit ole itselleni tuttuja, mutta Tarvaspään ateljeelinnassa tulee tietysti vierailtua näyttelyissä. Tietysti myös itse rakennus ja sen historia kiinnostaa. Kuvataiteilijana arvostan toimivaa työtilaa. Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema ja rakennuttama suuri ateljee, gallerioineen ja muine tiloineen jaksaa ihastuttaa vuodesta toiseen.  [Sini]

– Tämä on kyllä arkkitehtonisestikin kiehtova paikka. Oletko bongannut tornissa lymyilevän lohikäärmeen?  [Satu]

– Muistaakseni olen käynyt sen joskus bongaamassa. En tosin ole nähnyt lohikäärmettä sylkemässä vettä, kuten sen sanotaan tekevän. Käsittääkseni alkuperäinen lohikäärme vaurioitui ajan mittaan ja nykyinen on alkuperäisen kopio. [Sini]

– Juuri näin. Se onkin vähän hankalassa paikassa tuolla talon takana, mutta mun ehdottomasti mun suosikkiyksityiskohta tässä linnassa. Siirrytäänkö vähitellen sisälle ja Paluu Keniaan –näyttelyyn katselemaan Tarvaspään isännän, Akseli Gallen-Kallelan, kädenjälkeä? [Satu]

– Siirrytään vaan. Sä olitkin jo ehtinyt nähdä näyttelyn, mutta kiva kun lähdit vielä uudestaan mun kanssa. Tässä ovella on vielä QR-koodi, jonka avulla pääsee tehtäväreitille omalla älylaitteella. Tämän toisen koodin avulla pääsee kuuntelemaan museon ääniopasta. Haluatko kuunnella ja tehdä tehtäviä samalla, vai tutustutaanko myöhemmin? Tehtävät ja ääniopas tutustuttaa enemmänkin rakennukseen kuin tähän kyseiseen näyttelyyn, joten ne ovat ajankohtaisia myöhemminkin. [Sini]

– Vaikka olenkin tosiaan nähnyt näyttelyn jo aiemmin, siinä riittää sen verran katseltavaa ja sulateltavaa, että ehkä mieluummin keskityn siihen nyt ja tehtäviin voisi tutustua myöhemmin tarkemmin. Nämä oppimateriaalit kouluille vaikuttavat kyllä tosi mielenkiintoisilta ja ilahduttavat suomen kielen opettajaa, kun näissä ohjataan myös Kalevalan runojen pariin. Ne ovat myös ajattomia eli sopivat tosiaan käsiteltäväksi milloin vain. Olisipa kiva, jos tähän ajankohtaiseen Paluu Keniaan -näyttelyynkin olisi vastaavia tehtäviä. [Satu]

– Totta, tässä näyttelyssä on tehty paljon uudenlaista yhteistyötä, jonka merkityksiä voi pohtia myös oppilaiden kanssa. Näyttelystä kerrotaan museon nettisivulla näin: “Akseli Gallen-Kallelan Afrikan-matka vuosina 1909–10 on tunnettu ja kiinnostusta herättävä ajanjakso. Nairobin seudulle, nykyisen Kenian pääkaupunkiin asettautunut Gallen-Kallela tallensi osana matkaansa silloisen Brittiläisen Itä-Afrikan elämänmenoa ja maisemia. Matkaan liittyviä aihepiirejä ja kokoelmia on käsitelty nyt ensimmäistä kertaa yhdessä kenialaisten toimijoiden kanssa sekä Suomessa että Keniassa!” Tässä näyttelytekstissä avataan myös lisää sitä, miksi näyttelyn teoksia on käsitelty uudella tavalla. Akseli Gallen-Kallela oli omaksunut aikansa ajatukset ja arvot, joista monet näyttäytyvät nykyisen arvomaailman vastaisina. Kolonialismi, ajan rotuopilliset aatteet, luokkajako ja paikallisten ihmisten eksotisointi ovat asioita, joita on käsitelty näyttelyn yhteydessä. [Sini]

– Historian ja sen epäkohtien reflektointi on välttämätöntä, ja ilman sitä teosten ja esineiden katsominen olisi kovin erilaista. Tulee mieleen käynnit monien maiden erilaisissa etnografisissa museoissa vuosia sitten aikana, jolloin kolonialismia ja sen jälkiä ei juurikaan pohdittu. Onneksi nykyisin tiedostamisprosessi on edes alkanut, vaikka paljon on tehtävää vieläkin.

Täällä Gallen-Kallelan maalausten joukossa onkin näitä tekstejä, joissa kuuluu ääniä Keniasta. Osissa on tosin vain etunimi. Lukeeko siellä vihossa tai saitko jostain muualta selville, keitä nämä kenialaiset toimijat ovat tarkemmin? [Satu]

– Tässä kerrotaan, että näyttely on koottu yhteiskuratointina. Yhteisökuraattori David Okelon kokoama ryhmä pääkaupunkiseudulla asuvia kenialaistaustaisia henkilöitä on työskennellyt museon kanssa vuodesta 2021. Tapaamisissa on purettu näyttelyn teemoja, tutustuttu museon aineistoihin ja kokoelmiin. Ryhmä on päässyt vaikuttamaan myös näyttelyn sisältöihin, teksteihin ja näyttelyjulkaisuun. Näyttelyjulkaisun kirjoittamiseen on osallistunut tietysti myös museon henkilökuntaa, tutkijoita sekä Kenian kansallismuseon tutkijat Lydia Gatundu Galavu ja Mercy Gakii. Mitä muuten pidät näyttelyn maalauksista? [Sini]

– Monet maisemamaalauksista on mun mielestä upeita! Joukossa on monia sellaisia, joihin voisi uppoutua loputtomasti. Ne antavat esteettistä iloa mutta toisaalta myös tilaa omille ajatuksille, joita kumpuaa katsellessa. Monet on ihan kaikkien aikojen suosikkejani. Esimerkiksi näyttelyjulisteestakin löytyvä Mount Kenya on yksi niistä. Etelän risti Afrikan taivaalla myös. Entä mitä sä pidät maalauksista?  [Satu]

– Maalausten värit ovat kirkkaat ja hyvin erilaiset kuin Gallen-Kallelan aiemmassa tuotannossa. Valo ja lämpö välittyy niistä vahvasti. Maalauksissa on rento siveltimen jälki, josta pidän. Metsästysaiheiset maalaukset ovat tosin surullisia.

Kuuntelin juuri taiteilijan puolison Mary Gallen-Kallelan elämäkertaa (Mary Gallen-Kallela. Olisit villiä villimpi, Helena Ruuska, WSOY, 2021), jossa kerrotaan tietysti myös paljon perheen elämästä ja Akseli Gallen-Kallelasta. Sen mukaan näitä Afrikka-maalauksia ei oikein ymmärretty Suomessa, mikä tietysti harmitti taiteilijaa. Elämä liikkuvaisen taiteilijan puolisona on kyllä vaatinut paljon. Itse en olisi pysynyt mukana sellaisissa muutoksissa ja vauhdissa, jolla perhe matkusteli ja vaihtoi asuinpaikkaa. Mary vaikuttaa kirjan perusteella todella rautaiselta ja monitaitoiselta naiselta. Afrikan-matkalla perhe viipyi puolitoista vuotta. Siitä neljä kuukautta kului vaarallisella safarilla, jolla koko perhe oli mukana. [Sini]

– Tuo kirja tarjoaakin tosi mielenkiintoisen täydennyksen tähän näyttelyyn. Kiitos hyvästä vinkistä. Pitääkin laittaa se lukulistalle ja perehtyä siihen heti, kun tulee sopiva sauma. Nyt syksyllä kirjallisuus- ja näyttelyrintamalla eletäänkin varsin vilkasta aikaa. Katsotaanko tuonnempana, mitä kiinnostavaa tehdään seuraavaksi? [Satu]

– Joo, katsotaan! [Sini]

©Tarusola

Ukrainalaista kulttuuria kartoittamassa

Posted on by under katsaus

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä maaliskuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Kiva nähdä näinä kurjina ja hurjina aikoina. [Satu]

– Hei, Satu! Maailma on tosiaan muuttunut sitten viime näkemän. [Sini]

– Taas yhtä konfliktia kurjemmaksi. Sota on aina hirveä, ja nyt kun se on niin lähellä Euroopassa, on tuntunut erityisen pahalta, vaikka kauempanakaan olevat kriisit eivät saisi unohtua. Tuli voimakas tarve tehdä jotain myös niiden kanavien lisäksi, joita pitkin osallistun yleensä katastrofeissa, kuten Suomen Punaisen Ristin katastrofirahasto ja Unicef.

Uskon lukemisen voimaan. Vaikkei lukemalla voi pysäyttää pommeja, ajattelen ja toivon optimistina, että kirjallisuus voisi välillisesti ennaltaehkäistä niiden laukaisemista. Lukemisen myötä lisääntyvä ymmärrys ja myötätunto voivat parhaimmassa tapauksessa olla tehokkaita lääkkeitä vihaa vastaan. Lähdin siis kartoittamaan suomennettua ukrainalaista kirjallisuutta ja olen nyt kirjoittamassa siitä toukokuussa julkaistavaa katsausta, josta on toivottavasti iloa ja hyötyä erityisesti niille, jotka haluavat oppia tuntemaan Ukrainaa. Haluaisitko kuulla muutamista tähänastisista löydöistäni? [Satu]

– Kiinnostavaa! Ukrainalainen kulttuuri on tosiaan ollut nyt esillä monella tapaa, olisi kiva kuulla sun löydöistä. Missä tämä katsaus toukokuussa julkaistaan? [Sini]

– Suomenopettajat-lehdessä. Siitä on itse asiassa tulossa osa juttusarjaa nimeltä Kirjallisuutta kriisialueilta, joiden seuraavat osat käsittelevät muun muassa Afganistaniin, Somaliaan ja Syyriaan liittyvää kirjallisuutta. Intohimoisena lukijana mun oli todettava, että Ukrainan kirjallisuus oli yleisen kirjallisuustieteen aineopinnot suorittaneellekin ja maailmankirjallisuutta opettaneellekin aika lailla täydellinen terra incognita. Mieleeni ei tullut ainuttakaan ukrainalaista kirjailijaa, vaikka jostain muistini kätköistä onnistuin kaivamaan hämärän muistikuvan siitä, että Nikolai Gogol taisi olla ukrainalaissyntyinen. Muita tietoja ei mielessäni ollutkaan, kun päätin lähteä kartoittamaan asiaa erityisesti pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kirjastoverkko Helmetin tietokantaa sekä Turun ja Helsingin yliopistojen kirjastojen lainausmahdollisuuksia hyödyntäen. Lopulta jouduin tekemään myös pari kierrosta muutamassa nettiantikvariaatissa. Halusin lukea jokaisen kirjan, jonka löydän. Onko sulla ollut ukrainalaisia lukukokemuksia tai muuta kosketuspintaa ukrainalaiseen tai Ukrainaan liittyvään kulttuuriin? [Satu]

Eino Leinon Terve Ukraina Virtuaalikuoron laulamana

– Täytyy myöntää, ettei kovinkaan paljoa. Ukrainalaisen taiteilijan Maria Primatšenkon (1908–1997) ihastuttavat, värikkäät maalaukset tulivat minulle tutuksi Marimekon Metsänväki-kuosin plagiointikohun myötä. Oli surullista lukea, että useita hänen maalauksiaan on tuhoutunut taisteluiden aiheuttamassa tulipalossa. Myös Hasselblad-palkitun valokuvaajan Boris Mikhailovin kuvia on ollut esillä Helsingissä useaan otteeseen. Lukukokemukseni ovat kuitenkin enemmänkin Ukrainaan sijoittuvia tarinoita. Ehkä pääsen korjaamaan asian sun vinkkien myötä. [Sini]

– En ollut varautunut siihen, että kirjallisuudenkartoitustehtävä olisi niin vaikea. Suomessa on nimittäin julkaistu varsin vähän ukrainalaista kirjallisuutta. Niinpä laajensin näkökulmaa, ja se on nyt enemmänkin ”Ukrainaan liittyvää suomenkielistä kirjallisuutta etsimässä”. [Satu]

– Millaista Ukrainaan liittyvää kirjallisuutta löysit? [Sini]

– Löysin kirjoja, jotka on kirjoitettu etupäässä venäjän, englannin tai saksan kielillä mutta myös ukrainaksi. Ukrainankielistä kirjallisuutta on toistaiseksi suomennettu aika vähän. Keskeinen ukrainalaisen kirjallisuuden suomentaja on Eero Balk, joka on luemma opiskellut Kiovan yliopistossa. [Satu]

– Aivan, Eero Balk on tuttu nimi. Mistä luulet, että tämä puute johtuu? Ehkä tähän puutteeseen herätään ja tulevaisuudessa saamme lukea suomeksi enemmän ukrainalaisten kirjailijoiden tuotantoa. [Sini]

– Vaikea sanoa. Jostain syystä Ukrainan kirjallisuus ei ole kiinnostanut Suomessa, mutta nyt koko maan tunnettuus on lisääntynyt surullisen kuuluisalla tavalla. Aika monet löytämistäni kirjailijoista ovat syntyneet Ukrainassa mutta muuttaneet jo varhain muualle – tai ”omaavat ukrainalaiset sukujuuret”. Esimerkiksi saksankieliseltä ja englanninkieliseltä alueelta ukrainalaista kirjallisuutta löytyy enemmän. [Satu]

– Millaisia kirjoja siis löysit? [Sini]

– Löysin ja luin yhteensä parisenkymmentä teosta. Ensimmäinen esimerkki voisi olla vuonna 2015 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen valkovenäläisen Svetlana Aleksijevitš Tsernobylista nousee rukous (suom. Marja-Leena Jaakkola) Aleksijevitš on syntynyt Ukrainassa, ja hänellä on ukrainalainen äiti ja valkovenäläinen isä. Hän asuu Valko-Venäjällä ja kirjoittaa venäjäksi, kuten on kirjoittanut myös teoksensa Tšernobylista nousee rukous. Siihen on koottu Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden kokeneiden tarinoita, joita kertovat muun muassa ydinvoimalan työntekijät, pelastushenkilökunta, heidän omaisensa, tavalliset valkovenäläiset, jotka Ukrainan rajan lähellä asuvina joutuivat voimakkaan säteilyn kohteiksi pahimmilla tuhoalueilla. Teos on rankka, järkyttäväkin mutta myös vaikuttava lukukokemus. [Satu]

– Tosiaan, raskas aihe. Vaikka onnettomuudesta on paljon aikaa, uutisointi on jäänyt vahvasti mieleen lapsuudesta. [Sini]

– Tuohon samaan Tšernobyl-aiheeseen liittyy tämä Johanna Aulénin sarjakuvakirja Tšernobylin koirat, joka kuvaa ja dokumentoi ydinvoimalaonnettomuuden ja sen seuraukset sekä ihmisille että eläimille – kirjan nimen mukaisesti keskeisiä ovat koirat. [Satu]

– Tämä onkin juuri ilmestynyt. En ole vielä ehtinyt tutustua, mutta on jo lukulistalla. Ehditkö jo itse lukea sen? [Sini]

– Kyllä. Se on informatiivinen ja sen kuvat jännittäviä. Kuulisin todella mielelläni sun mielipiteen niistä joskus. Voin suositella myös Katja Petrovskajan teosta Ehkä Esther (suom. Ilona Nykyri). Petrovskaja on syntynyt Ukrainassa ja asunut vuodesta 1999 Saksassa. Hän kirjoittaa saksaksi. Ehkä Estherin mosaiikkimaisista kertomuksista rakentuu Petrovskajan suvun tarina. Kirjan mun mielestä hienoimpia kohtia ovat viidennessä Babi Jar -nimisessä luvussa sijaitsevat Kävelyretki ja nimikkokertomus Ehkä Esther. Tämäkään kirja ei ole mikään piristävä viihdyttäjä mutta tärkeää luettavaa. [Satu]

– Hyvä tietää, pistetään tämäkin muistiin. [Sini]

– Tyyliltään vähän kevyempää lukemista on Traktorien lyhyt historia ukrainaksi, vaikka myös siinä käsitellään osittain riipaiseviakin ihmiskohtaloita. Kirjan kirjoittaja on Marina Lewycka, jonka kerrotaan olevan ”ukrainainalaista syntyperää”. Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (suom. Vesa Suominen) kertoo monimutkaisista perhesuhteista. Kertojan vanha ukrainalainen leskeksi jäänyt isä menee naimisiin ukrainalaisen Valentinan kanssa, jotta Valentina voisi jäädä Isoon-Britanniaan poikansa kanssa. Tarinassa vilahtelee 2000-luvun Ukrainan lisäksi muistoja menneistä ajoista, ja isän kirjoittama historiallinen traktorikatsaus kulkee mukana matkassa. Kirjan sävy on välillä haikea, välillä niin hauska, että lukiessa hymyilytti monta kertaa. Jos ehtii lukea vain yhden Ukrainaan liittyvän romaanin, tämä voisi olla se. [Satu]

– Ukrainalainen traktorimies onkin noussut meemien kautta yhdeksi Ukrainan vastarinnan symboliksi. [Sini]

– Joo ja sen symboliikan syntyyn vaikuttaneisiin valokuviin ja videoihin liittyy myös mielenkiintoisia keskusteluja kuvalähteiden tarkistamisesta ja faktantarkistuksesta sekä niiden vaikeudesta sodassa ylipäänsä. Entä onko Sofi Oksasen Koirapuisto sulle tuttu? Siinä kuljetaan eri aikatasoissa ja maissa, erityisesti sekä Suomessa että Ukrainassa, ja se tarttuu kiinnostavasti monia kysymyksiä herättävään hedelmöityshoitobisnekseen. [Satu]

– Kyllä, sen olen lukenut ja pidin kovasti. [Sini]

– Tietokirjapuolella Johannes Remyn Ukrainan historia tarjoaa kattavan katsauksen maan vaiheisiin. Se on erittäin yksityiskohtainen ja välillä hieman raskaslukuinen mutta suositeltava, jos haluaa oppia Ukrainan vaiheista paljon. Juha-Antero Puistolan ja Johanna Suhosen Itä-Ukraina puolestaan raportoi Ukrainan 2014 alkaneesta sodasta. Voisin mainita vielä yhden Ukrainan historiaan keskittyvä tietokirjan. Se on Anne Applebaumin Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa (suom. Antero Helasvuo). [Satu]

– Entä kuuluuko sun kirjallisuuskatsaukseen myös lastenkirjallisuutta? [Sini]

– Huhtikuussa ilmestyy Eero Balkin suomentamana ukrainalaisen Larysa Denysenkon lastenkirja Maja ja ystävät. Kustantaja Tammi on luvannut ohjata kirjasta saadut tulot Suomen Unicefille Ukrainan lasten hyväksi. Siihen voitaisiin perehtyä tarkemmin sen ilmestyttyä, ja silloin voisin antaa lisää vinkkejä muistakin löytämistäni Ukrainaa käsittelevistä kirjoista ja sitten lopulta sen valmiin artikkelini sulle luettavaksi, kun se on ilmestynyt. [Satu]

– Odotan jo innolla, että pääsen tutustumaan Majaan ja ystäviin. Kirjan on kuvittanut ukrainalainen Masha Foya. [Sini]

– Se tuntuukin valopilkulta useiden synkkien Ukrainaa käsittelevien kirjojen joukossa, vaikka siihenkin tai enemmänkin kirjailijan kokemaan liittyy kaikenlaista painolastia. [Satu]

– Oletko muuten käynyt viime aikoina keskustakirjasto Oodissa? Siellä on esillä Yellow & Blue – kuvituksia Ukrainasta. Digitaalinen näyttely on toteutettu yhteistyössä Kuvittajat ry:n kanssa. Näyttelyä kuvataan seinätekstissä näin: “Minkälainen maa Ukraina oli ennen sotaa? Ukrainalainen kuvittajaryhmä Pictoric teki pari vuotta sitten kokoelman julisteita joissa he kuvasivat maansa ihmisiä, paikkoja ja erikoisia tapoja. Digitaalinen näyttely on 36 kuvittajan rakkauskirje Ukrainalle: Kahvia lipitteleviä kiovalaisia hipstereitä, koteja joissa seinäkoristeena on matto, Hopak-tanssijoita, harmaita betonilähiöitä, Marshrutka-busseja, värikkäästi koristeltuja portteja, maailman pisin trolley-bussireitti ja ydinonnettomuusalue jonka luonto on ottamassa takaisin.” Näyttelyn katalogi löytyy Kuvittajat ry:n sivuilta. [Sini]

– Tuo kuulostaa kiinnostavalta. Onko toteutus onnistunut? Entä mihin asti näyttely jatkuu? [Satu]

– Tässä muutama kuva. Mielestäni on digitaaliseksi näyttelyksi onnistunut. Näyttely jatkuu 10.4. asti.

Ukrainalaisiin valokuvaajiin taas pääsee tutustumaan Valokuvataiteen museon verkkonäyttelyssä Suloinen Ukraina. Näyttely esittelee ukrainalaisten nykykuvaajien töitä. Näyttelyn kuraattori on Kateryna Radchenkon, ja mukana on kahdeksan nykykuvaajaa Maxim Dondyuk, Yulia Kysilin, Yana Kononova, Rita Niki, Olena Morozova, Ira Lupu, Olia Koval, ja Kristina Sagirova. Museon sivuilla todetaan: “Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 uhkaa myös kulttuurin olemassaoloa. Sota ei ole vain inhimillistä kärsimystä, vaan sotaa ihmisiä ja heidän kulttuuriaan, kieltään ja vapauksiaan vastaan. Nuoret ukrainalaiset valokuvaajat ovat kasvaneet vapaassa maassa, jossa on ilmaisunvapaus. Mitä olisi valokuvaajan työ ilman sitä?” [Sini]

– Vaikuttavia kuvia, jotka herättävät mussa tunteita laidasta laitaan, iloa, pelkoa, kauhua ja ihailuakin. Mitä mieltä sä olet kuvista? [Satu]

– Kyllä, vaikuttavia, ajatuksia herättäviä ja keskenään erilaisia kuvia. Mieleen jäi etenkin Maxim Dondyukin vahvasti latautuneet kuvat vallankumouksesta rinnastettuna autioon ja rauhalliseen kuvaukseen sodan jäljistä. Myös Sanomatalossa on valokuvanäyttely, Ukraina ajatuksissamme, 6.4. asti [Sini]

– Muuten, mitä tehtäisiin ensi kuussa? [Satu]

– Nyt on auennut tai aukeamassa paljon kiinnostavia näyttelyitä. Kiinnostaisiko käydä vaihteeksi vuoropuhelua kuvataiteen parissa? [Sini]

– Todella mieluusti! [Satu]

©Tarusola, palluran raidat Tim Mossholder, Pexels

Vuosikatsauksessa

Posted on by under katsaus

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Taas ollaan siinä vaiheessa vuotta, että on päiviteltävä, mihin aika oikein syöksyy! [Satu]

– Hei vaan, Satu! Uusi vuosi on tosiaan tuloillaan. Tämä kulunut vuosi on ollut vähän sellainen “Päiväni murmelina” -kokemus. [Sini]

– Onneksi monet mukavat tekemämme asiat löytyvät dokumentoituina täältä blogista. Varsinkin näin korona-aikana muistot voivat puuroutua yhdeksi mössöksi, kuten juuri hiljattain Hesarin osuvassa kirjoituksessa muistutettiin. Blogille vuosi 2021 olikin erityinen, sillä keväällä päästiin juhlistamaan sen 5-vuotissynttäreitä! [Satu]

– Aika hienoa, viisi vuotta kohtaamisia on tallessa blogissa. Ehkä näin vuoden viimeisinä päivinä voisi muistella taas kulunutta vuotta blogin kautta. [Sini]

– Joo! Mitkä nostaisit omiksi vuoden 2021 kohokohdiksesi? [Satu]

– Sain keskittyä viime kesän taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn valmistamiseen. Oli hienoa maalata kaikessa rauhassa ja asettaa syyskuussa maalauksia esille pitkästä aikaa. Siitä jäi blogiinkin muistoksi Tarusolan ihanan TET-harjoittelijan tekemä haastattelu. [Sini]

– Tämä vuosi olikin myös siinä mielessä jännä, että meillä oli tosiaan parin viikon ajan TET-harjoittelija, jonka vastuulla oli tuon lokakuun postauksen lisäksi myös marraskuun postaus. [Satu]

– Entä millaisia on sun vuoden kohokohdat, Satu? [Sini]

– Mulla oli taas tekstientäyteinen vuosi, mikä oli kyllä antoisaa. Omien tekstien lisäksi tuli luettua aika paljon. Se näkyi blogissakin muun muassa kirjasuosituksina. Suoritin taas Helmetin vuoden 2021 lukuhaasteen, ja siitäkin jäi kaikkea kivaa muistoihin. Otin käyttöön myös lukupäiväkirjan, johon kirjaan kaikkein kirkkaimmat kirjahelmet. [Satu]

– Kirjasuosituksiisi olenkin tarttunut mahdollisuuksien mukaan. Toivottavasti saadaan niitä blogiin myös tulevana vuotena. [Sini]

– Hienoa! Vinkkaan oikein mielelläni lisää jatkossakin! Kaunokirjallisista kuvailuista syntyi myös tämä sun tekemä upea kuva Jerisjärven jäältä. [Satu]

– Kuvailu herätti tosiaan vahvoja mielikuvia, jotka erityisesti nyt taas pakkassäässä ulkona liikkuessa nousevat mieleen. [Sini]

– Valokuvaukseen tuli uppouduttua jonkin verran, ja varsinkin ulkosaariston vaikuttavat maisemat olivat puhuttelevia jopa marraskuussa. [Satu]

– Hienoja kuvia muuten! Etenkin majakat on tosi inspiroivia. Sun valokuvia luonnosta ollaan saatu ihailla myös monissa blogin loppukuvissa. Oletko ehtinyt kuvaamaan kauniita pakkaspäiviä? [Sini]

– Kiva kuulla, kiitos! Nyt on olleet näpit vähän jäässä pakkasessa, mutta aion mennä taas keväthangille auringonpaisteen lisääntyessä. Oli muuten mukavaa saada taas vieraita blogiin, kuten elokuussa Päivi Pekanheimo, jonka kanssa juttelin Naantalin Kirjajuhlista. [Satu]

Päivi Pekanheimo ja Kati Outinen

– Mulla taas oli syyskuussa vieraana työpari Petra Streng ja Tiina Kokkoniemi. He kertoivat Pekka Strengin sanat – ja sanojen jäljet -nimisen teoksen synnystä ja siitä, miten he päätyivät keräämään tarinoita yhdeksältä mielenkiintoiselta taiteilijalta, joihin Pekka Strengin musiikki on jättänyt jälkensä. [Sini]

Petra Streng ja Tiina Kokkoniemi

– Entäpä mitä kaikkea voitaisiin tehdä vuonna 2022? [Satu]

– Mahdollisuuksien mukaan olisi taas kiva tarttua kaikkeen ajankohtaiseen kulttuuritarjontaan. Alkuvuoden perinteisissä tapahtumissa onkin vähän muutoksia, kun Educa-messut on siirretty koronatilanteen takia vuoteen 2023. LUX Helsinki järjestetään mutta turvavälein ja pienin muutoksin. Testaisin tietysti myös innolla kaikkia yhteisiä harjoituksia ja tehtäviä, jos sellaisia tulee vastaan. Olen ollut viime syksystä mukana kiinnostavassa taidekasvatushankkeessa, josta voisi puhua enemmän keväällä. [Sini]

– Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta! Mun toivelistalla ykkösaiheena olisi luovuus. Meillä oli kivoja suunnitelmia vuoden 2021 loppupuolelle luovuuden tiimoilta, mutta korona sotki taas ne. Jospa päästäisiin toteuttamaan ne vuoden 2022 aikana. Voisin myös jossain vaiheessa kertoa kokemuksistani Kirjoittajaklubi-nimisestä kirjoittajasivustosta, johon tutustuin vuonna 2021. Aion myös suorittaa taas Helmetin ajankohtaisen lukuhaasteen ja voisin jossain vaiheessa vinkkailla lukumatkan varrelle sattuneista kirjallisista täysosumista. Samalla haastan kaikki Helmetin vuoden 2022 lukuhaasteeseen! Helmetin sivuilta löytyy myös muita mukavia haasteita. [Satu]

– Kiitos taas haasteesta ja blogiyhteistyöstä! Suunnitellut luovat projektit toteutetaan ehdottomasti ensi vuonna. Kirjavaa ja kulttuurintäyteistä vuotta 2022, Satu! [Sini]

– Kiitos samoin, Sini! Ja kulttuurintäyteistä vuotta 2022 myös kaikille lukijoillemme! [Satu]

©Tarusola

Tauko-näyttelyssä

Posted on by under näyttely

TET-harjoittelija Suvin kohtaaminen kuvataiteilija Sini Anttila-Rodriguezin kanssa eräänä lokakuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Kiva päästä puhumaan Tauko-näyttelystäsi, jossa käytiin aiemmin tässä kuussa G12-galleriassa. [Suvi]

– Oli mukavaa, että päästiin käymään näyttelyssä yhdessä, Suvi. [Sini]

– Tauko-näyttely oli minusta kiinnostava ja syvällinen. Olet pitänyt myös useita muita näyttelyitä, kuinka mones näyttely tämä oli? [Suvi]

– Täytyykin oikein tarkistaa ansioluettelosta. Sen mukaan tämä oli kuudestoista yksityisnäyttelyni. Yhteisiä näyttelyitä muiden taiteilijoiden kanssa onkin kertynyt enemmän. Niissä olen ollut mukana yhdellä tai useammalla teoksella. Nämä ovat usein näyttelyitä, joissa taiteilijoiden teoksia yhdistää jokin yhteinen teema. [Sini]

– Miten tämä näyttely eroaa eniten mielestäsi aikaisemmista näyttelyistä? [Suvi]

– Osassa Tauko-näyttelyn maalauksista käytin mallia, jonka rakensin vain maalausta varten. Etsin usein maalauksiin referenssikuvia, mutta käytän niitä yleensä vapaammin vain yksityiskohdissa. Tällä kertaa halusin tavoittaa läpinäkyvän pinnan illuusion enkä olisi osannut tehdä sitä ilman mallia. [Sini]

– Onko maalaaminen päätyösi? [Suvi]

– Maalaaminen vie ajoittain pääosan ajastani. Esimerkiksi tänä kesänä sain työskentelyyn apurahan, ja se mahdollisti keskittymisen ainoastaan näyttelyn tekemiseen. En kuitenkaan elä pelkästään tekemällä taidetta vaan opetan myös lapsia ja nuoria kuvataidekoulussa. [Sini]

– Itse pidän eniten maalauksesta Joutuuko olemaan kauan paketissa? Siinä on sellainen kosminen tunne, ja sen värimaailma on hieno. Mikä on oma lempiteoksesi tässä näyttelyssä? Minkälainen sen luomisprosessi oli? [Suvi]

– En oikeastaan pysty valitsemaan lempiteosta, vielä. Kaikissa teoksissani olen mielestäni saavuttanut jotain, mitä tavoittelin. Tietysti näen niissä myös asioita, joissa olisin voinut tehdä toisin. Yleensä kiinnyn vasta ajan myötä joihinkin teoksiin enemmän kuin toisiin. [Sini]

– Kuinka kauan yhden teoksen tekeminen vie keskimäärin? [Suvi]

– Se riippuu tosi paljon teoksen koosta, yksityiskohtien määrästä, omasta vireystilasta ja tekniikasta. Joskus maalaan pienempiä teoksia päivässä tai kahden päivän aikana. Välillä pienikin maalaus saattaa olla työn alla pitkään. Työstän myös useaa maalausta samaan aikaan, joten yksittäisen työn valmistumisaikaa on oikeastaan vaikea sanoa. [Sini]

– Muutamissa teoksissa kuvataan tarkasti sellofaania, mihin tämä viittaa? [Suvi]

– Katsoja voi saada materiaalista erilaisia mielleyhtymiä. Minulle sellofaani edustaa maalauksissa jotain suojaavaa, eristävää, epäorgaanista ja epäekologista. Sen voi nähdä viittauksena myös epidemian aikaiseen eristäytymiseen. [Sini]

– Miten sait läpinäkyvyyden syntymään? Esimerkiksi sellofaanissa, jonka sait näyttämään realistiselta. [Suvi]

– Läpinäkyvyys oli kiinnostava haaste. Havainnosta maalaaminen vaatii keskittymistä ja on oikeastaan aika meditatiivista. Täytyy katsoa todella tarkkaan ja läheltä. [Sini]

– Maalauksissa on kiehtova värimaailma. Mikä inspiroi maalausten väripaletit? [Suvi]

– Huomaan päätyväni maalauksissani usein samoihin väreihin, sävyihin ja niiden yhdistelmiin. En oikeastaan tiedä, miten olen päätynyt juuri näihin väreihin. Usein saavutan niillä haluamani tunnelman. Ajoittain yritän tietoisesti tuoda tekemiseeni uusia kontrasteja tai karsia väripaletin todella niukaksi.  [Sini]

– Minkälainen ympäristö inspiroi nämä teokset? [Suvi]

– Hyvä kysymys! Oma elinympäristöni on yksi inspiraation lähde, mutta ajattelen maalausten olevan tiivistymä ideoista, jotka löytyvät joskus sattumalta, joskus etsinnän tuloksena, eri lähteistä. Ideoita myös karsiutuu koko prosessin aikana ja uusia tulee tilalle. [Sini]

– Minkälaisessa ympäristössä nämä teokset luotiin? [Suvi]

– Sanoisin, että aika kuumassa :). Kesällä oli niin paljon lämpimiä päiviä, että välillä lämpö vaikeutti keskittymistä työhuoneella. [Sini]

– Minkälaisia tekniikoita käytit teoksissa? [Suvi]

– Maalaukset ovat pääasiassa öljyvärimaalauksia kankaalle. [Sini]

– Miten nimet teoksille syntyivät? [Suvi]

– Joskus jo maalausta aloittaessa teoksille syntyy työnimiä, jotka vaihtuvat vielä ennen näyttelyä. Nimellä haluan joskus kertoa jotain teokseen liittämistäni ajatuksista, välillä taas haluan välttää liikaa alleviivaamista ja valitsen maalauksen nimeksi jonkin maalauksessa olevan asian. Tauko-näyttelyssä on kolme maalausta nimetty hieman haikeiden ja romanttisten laulujen mukaan, esimerkiksi Saudade, Oi kuu ja Orjanruusu. [Sini]

– Millaista teosten ripustus oli, ja löytyikö tauluille paikat helposti? [Suvi]

– Ripustaminen on mielestäni aina todella mielenkiintoista ja paljastaa teoksista uusia asioita. Vaikka suunnittelen usein mielessäni tulevaa ripustusta, on lopputulos lopulta hyvin erilainen, kuin ajattelin. Teosten värit ja intensiteetti vaikuttavat toisiinsa, samoin teosten asettaminen toistensa yhteyteen voi vaikuttaa maalauksen tulkintaan ja siihen, mihin kiinnitetään huomiota. Jos maalauksissa on ihmisen hahmo, on katseen suunta merkityksellinen. Itse olen usein liian lähellä omia maalauksiani. Tällä kertaa näyttelyä oli ripustamassa itseni lisäksi mieheni Roberto ja galleristi Anni. Uskon, että ripustuksessa päästiin erilaiseen ja parempaan lopputulokseen heidän rohkeiden ehdotustensa kautta. [Sini]

– Näyttelyesitteessä viitataan Kirsi Kunnaksen runoon Nyt kun liitän tauot taukoihin. Missä tutustuit runoon ja mikä siinä oli puoleensavetävää? [Suvi]

– Tiedän kuulleeni runon joskus kauan sitten nuorena aikuisena. Olin oikeastaan unohtanut koko runon, kunnes törmäsin sen nimeen eräässä somekeskustelussa. Olin pyöritellyt ajatusta tauoista, niiden kestoista ja erilaisista merkityksistä. Halusin lukea runon uudestaan ja löysinkin Kirsi Kunnaksen Valoa kaikki kätketty -teoksen kirjastosta. Runo on kaunis ja haikea. Se maalaa mieleen kuvia ajan kulumisesta ja hetkien merkityksestä.  [Sini]

– Kiitos tästä tosi mielenkiintoisesta keskustelusta! [Suvi]

– Kiitos Suvi, ilo oli kokonaan mun puolella! [Sini]

Havaintoja tallentamassa

Posted on by under menetelmät

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä kesäkuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kesäkuu on tarjoillut upeita aurinkohetkiä. Miten sun hellepäivät ovat menneet? [Satu]

– Hellepäivät ovat ihania, jos vielä voisi valita, missä niitä viettää. Aika paljon on kuitenkin tullut vietettyä aikaa töissä tai työhuoneella hikoillen. Kesäreissuja on jo suunnitteilla. Toivottavasti säät suosivat myös heinäkuussa. [Sini]

– Mä olen nauttinut valosta, luonnosta ja tietysti dramaattisesta EM-futiksesta. Viime kerroilla meillä oli puhetta kaunokirjallisista kuvailuista, ja lopuksi sain ihailla sun tekemää upeaa kuvaa Ville-Juhani Sutisen Arktis-katkelman pohjalta. Laajennettaisiinko vielä aihetta vähän? [Satu]

– Joo! Kerroit, miten kirjoittaminen saa sut tarkastelemaan ympäristöä eri tavalla ja samalla totesin, että myös kuvien tekeminen saa mun huomion kiinnittymään ympäristössä oleviin yksityiskohtiin. Kiinnostaisi nähdä, millaisia huomioita sun matkaan tarttuu ja kuulla enemmän niistä prosesseista.  [Sini]

– Kiva! Mulla onkin paljon kuvia sekä arkistossa että tuoreesti otettuja, kuten tämä Ruosteista rosoa -kuva. Kerroit aikaisemmin, että otat paljon valokuvia esimerkiksi mielenkiintoisista puiden rungoista ja kasveista. Onko sulla sellaisia nyt kännykässä tai kamerassa? [Satu]

– Kyllä, jonkin verran. Kuvia saatan tallentaa monestakin syystä. Välillä tarvitsen kuvia tietystä kasvista juuri sen sisältämien kulttuuristen merkitysten takia. En kuitenkaan ole mikään suuri kasviasiantuntija. Usein kyse on kuitenkin enemmän muodoista, valoista ja varjoista, luonnon muotojen muodostamista viivoista tai rytmeistä. Esimerkiksi tässä kuvassa kiinnosti risujen muodostamat viivat ja seittien läpinäkyvyys. [Sini]

– Tuossahan on ihan kauhunovellin aineksia! Mun kiinnostuksen herättävät usein pienet yksityiskohdat maisemassa, säröt. Ne voivat oikeastaan olla mitä vaan. Mielikuvitus lähtee laukkaamaan. Joskus harmittaa, kun sellaisia bongaa ollessaan auton ratissa. Joskus pysähdyn varta vasten kuvaamaan, mutta usein on vain ajettava ohi. Joskus yksityiskohdat jäävät kummittelemaan mieleen ja on jopa palattava. Joskus yritän kirjoittaa visuaalisen havainnon muistiin jälkeenpäin. Erilaisia havaintoja tulee kirjoitettua tietysti muutenkin, mutta se vie usein enemmän aikaa kuin muistinvirkistyskuvan nappaaminen. Havaintoja yhdistelemällä pystyy kutomaan monenlaisia tarinoita, mutta usein muistiinpanot tai valokuvat hautautuvat kroonisen aikapulan takia arkistojen kätköihin. Sä kerroit viimeksi katselevasi ottamiasi kuvia myöhemmin ja pohtivasi joskus, mikä kyseisessä kuvassa oli se juttu, joka sai sut tarttumaan kameraan. Oisko sulla esimerkkiä sellaisesta kuvasta? [Satu]

– Esimerkiksi nää kuvat sisältää erilaisia pintoja, sävyjä ja tekstuureja, joiden olen ehkä ajatellut näyttävän maalaukselliselta. Näen puun rungossa erilaisia siveltimenvetoja. Pelargonian lehdet on ihastuttaneet mua jo pitkään. Niidenkin muoto ja rytmi saattaa vielä päätyä johonkin maalaukseen. [Sini]

– Muistankin pelargoniainspiraatiosi viime kesältä, kun oltiin testailemassa Luovuuskortteja. Mulle tuli mieleeni tällainen kuva, johon törmätessäni mietin, mikä mua onkaan siinä sillä hetkellä inspiroinut. Entä onko sulla löyteillä sellaista kuvaa, jota olet hyödyntänyt jossain projektissasi? [Satu]

– Tässä vielä keskeneräisessä maalauksessa on ruusuja, joita olen myös kuvannut aina sopivien kukkien tullessa vastaa. Hyödynnän yksityiskohdissa joskus myös internetistä löytyviä kuvia, mutta mieluummin käytän itse otettuja. [Sini]

– Oi, miten upea yksityiskohta! Toivottavasti saan nähdä tämän maalauksen pian valmiina. En malta odottaa! Mä olen aina pitänyt metsiä tosi kiehtovina paikkoina ja yrittänyt tallentaa niiden jänniä yksityiskohtia. Tällaisista metsämaisemista olen ammentanut inspiraatiota yhdessä pitkäaikaisessa kirjoitusprojektissa. [Satu]

– Olispa kiinnostava päästä joskus lukemaan sitä tekstiä. Siitä onkin pitkä aika, kun mä olen päässyt lukemaan sun kirjoituksia. [Sini]

– Tosi mielelläni annan sulle jotain luettavaksi taas. Viime aikoina pitemmät luovat tekstit ovat joutuneet tekemään tilaa asiateksteille ja muille kiireille, mutta toivottavasti kesä antaa enemmän aikapoimuja luovuudellekin. Tämä noin kuukausi sitten Repoveden kansallispuiston kupeessa sijaitsevan Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon edessä olevasta teoksesta ottamani kuva on jostain syystä pyörinyt mun mielessä paljon, ja musta tuntuu jotenkin, että siitä voisi olla iloa ja hyötyä myöhemminkin. [Satu]

– Tämä näyttää tutulta. Onkohan kyseessä Ernst Mether-Borgströmin teos? [Sini]

– On. Varmistin sen vielä Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon ystävälliseltä henkilökunnalta. He kertoivat teoksen nimen olevan Reimarit. Vuohijärven luonto-ja kulttuuritalossa on muuten tällä hetkellä kiinnostava näyttely nimeltä 1000-vuotinen valtakunta, jonka taiteilijat ovat Miina Äkkijyrkkä, Ilkka Juhani Takalo-Eskola ja Leonardo da Vilhu. Taidekeskus Salmela sijaitsee myös siinä melko lähellä.

Noista kuvaamatta jääneistä havainnoista vielä. Onko sulla ollut sellaista kuvaa, joka on jäänyt ottamatta tai epäonnistunut ja harmittaa vieläkin? Mulle tulee mieleen yksi meidän Nicaraguan-reissulta, kun sä ja mä matkattiin paikallisen taksin kyydissä Pan-American Highwayllä. Tie näytti loputtomalta viivasuoruudessaan, ja olisin halunnut ottaa siitä kuvan, mutta pysähtyminen ei ollut mahdollista. Yritin tähtäillä auton takapenkiltä kännykän kameralla, mutta sain vain sumuisen otoksen taustapeilin puhkomasta tuulilasista. Onneksi näen sen epätodellisen pitkän tien vielä silmissäni. [Satu]

– Siltä Nicaraguan-reissulta on kyllä paljon hienoja hetkiä sekä tietokoneen muistissa että mielikuvina. Niitä ikuistamattomia kokemuksia on paljon, mutta onneksi niistä merkittävimmistä jää vahvat muistijäljet. [Sini]

– Aivan. Niin kuin viimeksi kerroin, olen tarkkaillut valoa aika paljon ja viehtynyt yhä enemmän sellaiseen alkuillan pehmeään valoon varsinkin kasvikuvia ottaessani. Luontokuvia ottaessa on muutenkin mukava testailla erilaisia juttuja, ja valo vaikutuksineen on ehdottomasti suosikkini. Joskus otan kuvia erilaisista valaistuksista, jotta myöhemmin voisin palata siihen tiettyyn tunnelmaan kirjoittaessani. [Satu]

– Onko sulla jotain esimerkkejä niistä tavoitetuista ja tallennetuista tunnelmista? [Sini]

– Esimerkiksi tämä kuva krysanteemeista. Entä otatko sä joskus valokuvia testaillaksesi jotain asiaa tai ilmiötä? [Satu]

– Kyllä otan kuvia ja kerään muutakin kuvamateriaalia tuohonkin tarkoitukseen. Teen nykyään paljon tulevien maalausten luonnoksia valokuvia muokkaamalla ja digitaalisesti maalaamalla. Pääsen testaamaan erilaisia värivaihtoehtoja ja sommitelmia ennen kuin aloitan esimerkiksi suurikokoisen työn. Se vähentää sitä jännitystä, joka vaivaa aina uutta työtä aloittaessa, ja saa ilmaisusta ehkä vähän rennompaa ja varmempaa. Joskus teen mood boardin, visuaalisen alan ammattilaisten paljon käyttämän kokoelman kuvia, joiden kautta on helpompi välittää ja tavoittaa haluttu tunnelma ja visuaaliset ideat. Käytetäänkö vastaavaa koskaan kirjoittamisessa? [Sini]

– Käytetään luovassa kirjoittamisessa. Itse käytän usein perinteisempää kokoelmaa, jossa saattaa olla vaikkapa rannalta kerättyjä näkinkenkiä, kuivattu neliapila tai kreikankielistä ravintolasanastoa sisältävä servietti. Ja usein jonkin luovan tekstin alkusysäyksenä voi olla jokin yksittäinen hetki, joka on tullut kirjoitettua muistiin tapahtumahetkellä. Testasin juuri yhden hetken taltioimista sekä kirjoittamalla että kuvaamalla. Kirjoitin tajunnanvirtana päällimmäisiä aistimuksia muistiin, mikä kesti kuusi minuuttia, ja sitten otin tavallisen yhden otoksen kuvan – enkä esimerkiksi panoraamakuvaa – kännykän kameralla. Hetken aikaa tunsin olevani Kääntyvässä maisemassa, kun vertailin tuntemusten vangitsemisen eroja. Ajattelin testata myöhemmin, kumman tallentamiskeinon avulla saan helpommin kyseisen hetken tunnelmasta kiinni, kun lähden kirjoittamaan. [Satu]

– Kerro sitten, mihin testitulokseen päädyit. [Sini]

– Joo! Entäpä ensi kerralla? Jatketaanko vielä kuvien parissa vai tehdäänkö jotain muuta? [Satu]

– Katsotaan, mitä keksitään. [Sini]

©Tarusola

Luovuuskortteja testailemassa

Posted on by under tehtävät

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä heinäkuun lopun päivänä

– Hei Satu, kiva nähdä taas! Mitä olet puuhaillut? [Sini]

– On ollut aika kiireistä työrintamalla, mutta olen yrittänyt ehtiä nauttimaan pienistä kesäiloista. Miten sun heinäkuu on kulunut? [Satu]

– Olen lomaillut melkein koko heinäkuun mutta saanut viettää myös ihanan kiireetöntä aikaa työhuoneella.  [Sini]

– Viime kerralla juteltiin Paavo Järvilehdon ja Lauri Järvilehdon kirjasta Pim! Olet luova ja silmäiltiin siihen liittyviä Luovuuskortteja. Nyt onkin mukava puhua niistä enemmän. [Satu]

– Hauskaa jatkaa luovuusaiheesta! [Sini]

– Kortit on tosiaan jaoteltu kolmeen ryhmään, jotka ovat kerääminen, valikointi ja luonnostelu sekä jalostaminen ja viimeistely. Korteissa on Pim! Olet luova -kirjassa esiteltyjen luovan prosessin vaiheiden ohjeita kompaktissa muodossa. Paketin takakannessa on hauska ja motivoiva esittelyteksti: ”Luovuuteen kuuluu epätoivo. Jossain vaiheessa työskentely on innostavaa. Välillä taas tuntuu, että kaikki on vain pelkkää tuubaa. Siksi on tärkeää jatkaa tekemistä myös silloin, kun se tuntuu vaikealta. Ratkaisut löytyvät ennen pitkää – etenkin kun opettelet käyttämään erilaisia luovan ajattelun menetelmiä.” Esimerkiksi työprojektien, taideteoksen, oppimistehtävän tai ”minkä tahansa uuden idean synnyttämiseen ja valmiiksi saattamiseen” tarkoitettujen korttien luvataan auttavan, kun ”luovuutesi kaipaa sparrausta.” [Satu]

– Korttien mukana tuli myös jonkinlaiset käyttöohjeet, eikö niin? [Sini]

– Joo. Näin käytät kortteja -ohjekortti sisältää esimerkkejä siitä, miten kortteja voi käyttää. Yhden esimerkin mukaan kortit voi jakaa kolmeen vaiheiden mukaiseen ryhmään ja miettiä, mikä kortti sopii mihinkin oman projektin työvaiheeseen, ja sitten toimia korttien ohjeiden mukaisesti. Seuraavissa vaihtoehdoissa voi valita taustapuoli ylöspäin käännetyistä korteista sattumanvaraisesti jonkin ja noudattaa sen ohjeita, jolloin kortin voi myös antaa johdattaa seuraavaan työvaiheeseen. Ja yksi vaihtoehto on luonnollisesti korttien luova käyttö omalla valitsemallaan tavalla. Miten sä olet käyttänyt kortteja, Sini? [Satu]

– Työhuoneella olen työskennellyt monen jo pidempään jatkuneen maalausprojektin kanssa, jotka elävät omaa elämäänsä. En halunnut käyttää kortteja niihin vaan etsin korttien avulla ideaa, joka olisi rento irtiotto muusta työskentelystä, ilman paineita ja liikaa suunnittelua. Käytin esimerkkiä yksi, eli ryhmittelin kortit ja valitsin itselleni sieltä sopivan tuntuiset ohjeet. Korttini olivat arkistointi, sattuma, luonnostelu ja jalostaminen. Olen jo pitkään ollut erilaisten idea-arkistojen kerääjä. Arkistointini ei ole kovinkaan järjestelmällistä mutta ajaa asiansa. Arkistossani on jonkin verran tekstejä, mutta suurin osa arkistostani on kuvia, joissa on jotain kiinnostavaa. Se voi olla esimerkiksi aihe, muodot, värit, elementtien rytmi tai liike tai sekoitus niitä kaikkia. Kortteja selaillessani päätinkin käyttää kesällä kännykkään keräämääni arkistoa kasvien kuvista. Käytin apuna sattumaa. Kasvikuvista sormeni osui sokkona kuvaan pelargonian lehdistä, joista tuli lähtökohta luonnosmaiselle maalaukselleni. Istahdin pienen maalauspohjan kanssa työhuoneen lattialle ja annoin maalauksen viedä. [Sini]

– Tuo kuulostaa todella herkulliselta. Kerro lisää! [Satu]

– Olin aamulla löytänyt vaatekomerosta kirpputorilta ostamani valkoiset kangastossut ja tuunannut niitä akryyliväreillä. Maalauksen värit olivatkin suurimmaksi osaksi kengistä jääneitä sekoituksia. Sattuma oli siis mukana myös värien valinnassa. Sattuma ja välineiden rajaaminen vähentää valintojen määrää, mikä voi olla vapauttavaa tämän tyyppisissä nopeissa harjoituksissa. Luovuuskorteista seuraavaksi valitsen jatkojalostamisen. Tämä tarkoittaa itselleni, että jatkan aiheen tutkimista maalaten, ehkä seuraavaksi hieman isompaan kokoon. Lopputulos tulee varmastikin olemaan enemmänkin sarja variaatioita kuin yksi viimeistelty lopputulos. [Sini]

– Jännä nähdä sitten! Mä olen ollut taas paljon asiatekstien äärellä ja kaivannut usein luovan kirjoittamisen taikapiiriin. Koska en ole pystynyt pitämään kovin pitkiä työtaukoja, päätin kokeilla Luovuuskortteja ikään kuin taukojen virkistyksenä. [Satu]

– Kävit siis ikään kuin pienellä luovuuslomalla. [Sini]

– Joo! Vedin keräämispakasta kortteja ja sain yhdellä kerralla kortit: Selaa kirjaa, Yhdistä ideoita ja Improvisoi. Näiden korttien inspiroimana otin muutaman luennassa olevan kaunokirjallisen teoksen lähempään tarkasteluun. Keräsin kirjoista kiehtovia katkelmia ja kirjoitin ne muistivihkooni. Näin oli tarkoitukseni tehdä jo viime vuonna suorittaessani Helmet-lukuhaasteita, mutta koska silloin lukemieni kirjojen määrä oli niin suuri, muistiinpanojen tekeminen jäi. Onneksi tartuin Luovuuskortteihin nyt, sillä muistiin kirjoittamisen jälkeen alitajunta on lähtenyt ihan omille teilleen tekstien kanssa. Yhtäkkiä lukemistani kirjoista poimimani tekstipätkät ovat alkaneet elää omaa elämäänsä ja yhdistyä seuraavan kortin tehtävään, joka oli Mene metsään -kortissa. Siinä kehotetaan menemään lähimetsään ja tallentamaan kaikki mielenkiintoinen valitsemallaan tavalla. Itse olen tänä kesänä valinnut valokuvauksen. [Satu]

– Olet siis prosessin aikana sujuvasti siirtynyt mediasta toiseen. Mistä kirjoista olet ammentanut inspiraatiota? [Sini]

– Tänä kesänä lukemiini kaunokirjoihin on mahtunut aika rankkoja tarinoita, kuten Colson Whiteheadin Nickelin pojat, Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssija ja Maggie Nelsonin Jane – Eräs murha / Punaiset osat. Niiden vastapainoksi on ollut ihana uppoutua tänä vuonna suomeksi ilmestyneeseen Judith Schalanskyn Kaukaisten saarten atlas -teokseen, jonka alkuperäinen saksankielinen versio Atlas der abgelegenen Inseln, joka valittiin ilmestymisvuonnaan 2009 Saksan kauneimmaksi kirjaksi. Tein Luovuuskortteja käyttäen kirjan kiehtovista paikannimistä pienen luovuutta ruokkivan tehtävän, joka sekin vaikuttaa jääneen kummittelemaan mieleen hyvällä tavalla. [Satu]

– Kuulostaa, että hautumassa on jotain mielenkiintoista tulevia luovia tekstejä varten. Mikä on sun kokemus korttien käytöstä ja kenelle niitä suosittelisit? [Sini]

– Luovuuskortit ovat selkeitä tehtäviltään ja ohjeiltaan. Vaikka monet asiat niissä ovat tuttuja, arjen kiireessä niiden noudattaminen unohtuu usein. Nämä konkreettiset kortit toimivat mun mielestä hyvinä työkaluina erityisesti, kun haluaa piristää töitään ja niiden eri vaiheita. Kortit muistuttelevat aistien aktivoimisesta ja valppaudesta omaa ympäristöään kohtaan. Uskoisin, että näistä voisi olla hyötyä varsinkin sellaisille, jotka ovat vasta sukeltamassa luovan työskentelyn maailmaan. [Satu]

– Samaa mieltä! Kortteja voi käyttää leikkisästi nopeissa harjoituksissa tai apuna pidemmissä luovissa prosesseissa.  [Sini]

– Pysytään luovuuden äärellä jatkossakin! [Satu]

– Ehdottomasti! [Sini]

©Tarusola

Virtuaalikierroksilla

Posted on by under tehtävät

Kahden ystävän etäkohtaaminen eräänä huhtikuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kiva tavata taas, vaikka edelleen joudutaankin kohtaamaan näin etänä! [Satu]

– Hei, Satu! Kiva nähdä! Miten menee? [Sini]

– Ihan hyvin, vaikka paljon onkin kaikenlaista ja totuttelemista muutoksiin. Olen kaivannut erityisesti kirjastoja kovasti. Kirjastokäynnit ovat mulla olleet niin olennainen osa arkea ja juhlaakin. Olen myös moneen otteeseen tarvinnut ammattikirjallisuutta, jota nyt on pitänyt metsästää kissojen ja koirien kanssa. Onneksi BookBeat auttaa akuuttiin kaunokirjallisuuden kaipuuseen, ja löytyyhän sieltä myös aimo annos tietokirjojakin. Onko sulla ollut aikaa lukea? [Satu]

– En ole ehtinyt juurikaan lukemaan, mutta kuuntelen kyllä äänikirjoja edelleen työmatkoilla. Olen siirtynyt liikkumaan pyörällä, ja kirjat toimivat erittäin hyvänä matkaseurana. [Sini]

– Mulla oli tosiaan toukokuussa tarkoitus mennä tutustumaan erään lukupiirin toimintaan, mutta se siirtyy nyt parempiin aikoihin. Onko sulla ollut viime aikoina paljon virtuaalista tekemistä? [Satu]

– Eskaria toteutetaan edelleen osittain etänä niille, jotka ovat kotona. Myös Vantaan kuvataidekoulun opetus tapahtuu etänä. Olen siis viime aikoina keskittynyt olemaan enemmän tuottajan roolissa kuin kuluttajana. Olen myös tehnyt ensimmäiset YouTube-videoni kuvataidekoulun kanavalle.  Näyttelykäyntejä olen kuitenkin tehnyt virtuaalisesti. Olen myös ehtinyt nauttimaan muutamista Sofi Oksasen Koronakeittiö-lähetyksistä Instagramissa. [Sini]

– Tuo miniatyyrigalleria on todella inspiroiva! Tekee mieli kokeilla sellaisen tekemistä heti, kun on aikaa. Mä olen osallistunut moniin seminaareihin etänä ja kouluttanut itsekin verkossa. Vaatiihan kameran pienelle pisteelle puhuminen aluksi uudenlaista orientoitumista, kun on tottunut välittömään kasvokkaiseen vuorovaikutukseen. Toisaalta on antoisaa huomata, että hedelmällisiä kohtaamisia ja keskusteluja voi syntyä myös ihmisten ollessa fyysisesti kaukana toisistaan. [Satu]

– Olen erityisesti seurannut etäkouluopetusta sekä opettajien näkökulmasta erilaisten keskustelupalstojen kautta että oman kotoa koulua käyvän nuoren kokemusten kautta. Opettajat ovat ratkoneet etäopetuksen haasteita ihailtavan luovasti ja tarjolla olevilla välineillä. Onhan tämä tosi haastava tilanne. [Sini]

– Kyllä, haasteita riittää. Lisäksi vaivaa krooninen matkakuumekin. Kaunokirjallisten pakomatkojen lisäksi on virkistävää lähteä myös virtuaalimatkoille. Olikin hauska lukea Ylen sivuilta Kauhea matkakuume ja neljän seinän sisällä? Täältä pääset virtuaalimatkalle Venetsiaan, Hollannin kukkakedoille ja kuningatar Elisabetin edustusasuntoon –artikkeli. Me valittiin teinin kanssa virtuaalimatkakohteeksi Stonehenge. [Satu]

– Tätä en ole nähnytkään. Täytyypä käydä tutustumassa. [Sini]

– Suosittelen lämpimästi. Meidän vierailu kivipaasien keskellä oli niin inspiroiva, että innostuttiin sen jälkeen piirtämään ja kirjoittamaan kuningas Arthurin tunnelmissa. [Satu]

– Muistelen, että meidän oli tarkoitus vierailla Vantaan taidemuseo Artsin Kuvanvapaus-näyttelyssä juuri silloin kun museot suljettiin. Nyt on meidän onneksi tarjolla kaksi näyttelykierrosta kyseiseen näyttelyyn. Haluaisitko käydä kierroksilla? Ekassa videossa näyttelyn kuraattori Jean Ramsay esittelee näyttelyä ja sen teemoja. Toisella kierroksella museon opas ja työpajaohjaaja Minttu Ypyä kertoo näyttelystä lisää. Museon sivuilta löytyy myös näyttelyyn liittyviä tehtäviä koululaisille ja kuvallisesta ilmaisusta kiinnostuneille. Nettisivujen mukaan “Museoesittelyt liittyvät videosarjaan, jossa vantaalaiset museot ovat yhdistäneet voimansa poikkeustilanteessa. Huhtikuussa Vantaa-kanavalla julkaistaan museokierros joka perjantai. Mukana ovat kaupungin omien museoiden – Artsin ja Vantaan kaupunginmuseon – lisäksi Suomen ilmailumuseo sekä Vantaan Maatalousmuseo.”  Tarjolla on siis tulevaisuudessa myös lisää kierroksia Vantaan museoihin. [Sini]

– Todella kiinnostava näyttely ja onnistunut kuraattori Jean Ramsayn pitämä näyttelyn esittely! Sitä olisi voinut kuunnella paljon kauemminkin. Nimet vilahtelivat tosi nopeasti ohi ja välillä teoksetkin, mutta ehdin bongata oman suosikkini. Se on se monen kuvan muodostava teos, jossa Karstein Volle on tehnyt potretteja tavallisista ihmistä metromatkojen aikana. Kuraattori Jean Ramsay kertoi esittelyssä taiteilijan havahtuneen siihen, että ohittaa päivittäin suuren joukon ihmisiä huomaamatta heitä. Halusi ruveta luonnostelemaan heitä, jotta massa saisi kasvot. Näin sosiaalisen etäisyyden aikana tuo saa vielä ihan uudenlaisen sävyn. Löysin etsiessäni Karstein Vollesta lisätietoja kiinnostavan linkin hänen vuonna 2017 Galleria Bokvillanissa pitämäänsä HERE WE ARE -näyttelyyn. Näyttelystä kertovilta sivuilta löytyy tehtävä, jota voisin itse joskus kokeilla, kun taas voi pysähtyä ihmisten lähelle. Ihmisiä valokuvatessani olen joutunut pohtimaan samoja asioita kuin tehtävässä nostetaan esiin ihmisen yksityisyydestä. Volle kiteyttää myös hyvin oppimiseen liittyviä tuntemuksia: ”Voidakseen oppia ja uudistua on äärimmäisen tärkeää tuntea olonsa jossain määrin epämukavaksi. Mukavuusalueella saattaa odottaa hidas kuolema.” [Satu]

– Samaa mieltä, esittely oli hyvä, mutta varsinkin pienempiä teoksia oli vaikea nähdä. Kiinnostuin erityisesti Lupta Femeilor – naisten taistelu -projektista, josta kerrotaan museon sivuilla näin: “Kuvallisen ilmaisun vapautta pohtii myös Lupta Femeilor -työryhmä (Dima Elena, Ioana Silion, Gina Stanescu, Gabriela Bancuta, Rodica Izabella, Dinu Mariana, Maria Caldarar, tuottaja Anna Miettinen ja taiteilija Katriina Haikala). Mukana näyttelyssä on ryhmän kokoama valokuva- ja videoinstallaatio. Haikala antoi romaninaisille kameran, jolla dokumentoida päivittäistä elämäänsä. Kokonaisuuteen liittyvät Haikalan tekemät haastattelut ja naisten muotokuvat.” Tämän kokonaisuuden valokuvia ja tekstejä olisi ollut kiinnostavaa tarkastella lähempää. Taiteilija Katriina Haikalan portfoliosta löysin kuitenkin lisää tietoa ja kuvia projektista.

Pidin näyttelyssä myös siitä, että Vantaallakin paljon esillä oleva katutaide oli mukana näyttelyssä. Omia työmatkojani ilahduttaa erityisesti Myyrmannin kupeessa oleva graffitiaita, jossa maalaukset vaihtuvat usein. Välillä siellä saa tosiaan nähdä myös ajankohtaisiin asioihin kantaa ottavia maalauksia. [Sini]

– Kuvan ja sanan voimaa sekä niiden käytön rajoja käsitellään tässä näyttelyssä ajatuksia herättävästi. Aihe on todella tärkeä ja alati ajankohtainen. Mieleen tulee yhtymäkohtia Päivälehden museon Kertova kuva -näyttelyyn, jossa käytiin tutustumassa viime vuonna. [Satu]

– Kyllä, Kertova kuva -näyttely sisälsi paljon hyvää pohdintaa journalistisen kuvituskuvan tarjoamista mahdollisuuksista. Näkökulma oli vahvasti kuvan ja sanan vuorovaikutuksessa. [Sini]

– Artsissa Minttu Ypyän näyttelyesittely on mun mielestä myös onnistunut. Hän kertoo koululaisille suunnatussa esittelyssään kuvanvapaudesta selkeästi ja havainnollisesti. Sekin olisi voinut kestää paljon kauemmin. Oletko jo ehtinyt tehdä noita näyttelyyn liittyviä tehtäviä, Sini? [Satu]

– Esittely oli tosiaan kivan perusteellinen. Kävin silmäilemässä myös tehtäviä ja hyviltä vaikuttivat. Toimivat varmasti hyvin etäkoululaisille. [Sini]

– On ollut myös kiva bongata kuvataidetta kävelylenkeillä, kuten Ilona Niemen Personae mythologiae –teos Tapiolan WeeGee-talon edessä olevan rakennustyömaan ympärille kiertyvässä aidassa. [Satu]

Ilona Niemi, Personae Mythologiae
Ilona Niemi, Personae Mythologiae

– Taidetta löytyy tosiaan paljon kaupunkiympäristöstä. Bongausavuksi löytyy esimerkiksi HAMin sivuilta luettelo Helsingissä esillä olevasta julkisesta taiteesta, jota on helppo löytää sivulla olevan kartan avulla. [Sini]

–Tuo onkin hyvä vinkki! Täytyy ottaa käyttöön heti seuraavalla kävelyllä. [Satu]

© Tarusola