Kahden ystävän kohtaaminen eräänä kesäkuun lopun päivänä
– Moikka, Sini! Kiva nähdä kesän kauneimman kukoistuksen keskellä! [Satu]
– Hei, Satu! Tosiaan, kiva nähdä! Mitä sun kesäkuuhun on kuulunut? [Sini]
– Tekstejä, tekstejä ja tekstejä – sekä omia että muiden. Niiden lisäksi luontoelämyksiä, valokuvausta ja valon tankkausta. Sun kesäkuuhun on mahtunut monta Berliini-päivää, ja onkin tosi kiinnostavaa kuulla, millainen sun residenssiaika siellä oli! [Satu]
– Sun kesäkuu kuulostaa todella työntäyteiseltä. Hyvä, että myös valokuvaukseen ja muihin elämyksiin on jäänyt aikaa. Olin tosiaan kaksi viikkoa Galerie Pleikun galleriaresidenssissä. Se sisältää siis pienen hyvin varustellun asunnon, sekä valoisan galleriatilan. Residenssitaiteilija pystyttää itse näyttelyn ja valvoo galleriaa aukioloaikoina. Olen ollut siellä edellisen kerran 12 vuotta sitten, mutta oli hauska huomata, ettei juuri mikään ollut muuttunut. [Sini]
– Tuo kuulostaa hienolta mahdollisuudelta. Kuka ylläpitää galleriaa ja residenssiä? [Satu]
– Galleriaresidenssi on käsittääkseni suomalaisen taiteilijan ylläpitämä. Siksi siellä esitellään lähinnä suomalaista taidetta. [Sini]
– Ilahduttavaa, että suomalainen taide pääsee näkyviin Saksassa, missä Suomea kyllä arvostetaan ja ihaillaan edelleenkin yllättävän paljon. Miten residenssiin haku ja pääsy toimii? [Satu]
– Residenssiin on haku kerran vuodessa. Kannattaa seurata gallerian nettisivuja ja somea. Siellä yleensä ilmoitetaan, kun on vuosittainen hakuaika. [Sini]
– Sainkin perehtyä näyttelykutsuun upeine kuvineen jo aiemmin. Olisiko sulla muita kuvia näyttelystä? [Satu]
*
– Tässä muutama kuva näyttelystä. Maalauksista suurin osa oli uusia. En ole ehtinyt esitellä niitä vielä Suomessakaan. Yksi uusi teos ei millään sopinut ripustukseen, joten jouduin jättämään sen pois. Siksi näyttelyyn päätyi mukaan yksi sullekin ehkä tuttu vanhempi maalaus, jonka otin varalta mukaan. Halusin mukaan myös yhden näyttelyn aikana kehittyvän teoksen, jotta myös galleriassa vietetty aika tulisi hyödynnettyä luovaan toimintaan.
Tämä teos, Spill, kasvoi hieman joka päivä, kun piirsin siihen jotain lisää. En ole piirtänyt pitkään aikaan, mutta nyt se tuntui hyvältä ja innostuin taas työskentelemään vähän monipuolisemmin erilaisilla välineillä. Nämä kuvat on otettu parina ensimmäisenä päivänä, jolloin Spill on vasta alkutekijöissään. Viimeisessä kuvassa se on siinä muodossa, johon se näyttelyn aikana kehittyi. Tämä ei ole ehkä vielä lopullinen muoto. [Sini]
*
– Upeita töitä. Tosi jännittävää nähdä, miten Spill tulee kehittymään! Miten nämä teokset tähän näyttelyyn syntyivät? Inspiraatio lienee tullut ainakin osittain kesäisestä luonnosta? [Satu]
– Muovinen kiilto ja asioiden kääriminen muoviin tuli maalauksiini pandemian aikana. Silloin se liittyi mielessäni vahvemmin eristämiseen ja eristäytymiseen. Näihin uusiin maalauksiin aihe löytyi tosiaan kesäisellä pyörämatkalla kohti työhuonetta kaksi vuotta sitten. Tässä pätkä näyttelytekstistä:
”Maalauksissani muovin synteettiseen kiiltoon on kääritty niin luonto kuin ihminenkin. Muovin kiiltävä pinta tuo mieleen merkityksiä, jotka ovat osittain myös toisilleen vastakkaisia, kuten eristäminen, tukahduttaminen, suojaaminen ja koskemattomuus. Naishahmon verhoutuessa muoviin risteää mielessä kulttuurista tuttuja kuvastoja hunnutetuista mystisistä hahmoista tai pyhimyksistä. Mukana on hunnun ja hunnuttamisen erilaiset merkitykset. Muovin alta esiin kuoriutuva naisen ruumis on myös rikosdraamoissa toistuva aihe.
Sarjassa Roadside Arrangements kadunvarsien villi kukkaloisto on kiedottu kiiltävään pintaan. Maalaussarjan lähtökohtana on pyörämatkalla kohdattu tahaton asetelma, jossa kadun varren kasvit sekoittuivat tien reunaan heitettyihin roskiin, tuulen huojuttaessa niitä yhteisessä rytmissä. Asetelmasta rakentui myöhemmin erilaisia versioita maalausten malliksi. Maalauksissa korostuu epäorgaanisen muovin ja orgaanisen materiaalin, kuten kasvien, välinen vuoropuhelu, joka herättää kysymyksen luonnon ja ihmisen valmistamien materiaalien suhteesta ja rinnakkaiselosta. Muovi symboloi ihmisen kädenjälkeä, teollisuuden vaikutusta ja luonnotonta pysyvyyttä, kun taas kasvit edustavat elämää, kasvua ja luonnon kiertokulkua.
Teos Spill eroaa muista näyttelyn teoksista monella tapaa. Sen lähtökohtana on paperille hävittämistä varten imeytetty akryyliväri, joka jäi yli toista teosta maalattaessa. Syntynyt läikkä näytti kiehtovalta, ja se toimi myöhemmin lyijykynäpiirustuksen pohjana. Näistä läikistä rakentuu näyttelyn aikana pienillä piirroksilla täydentyvä kokonaisuus.” [Sini]
– Tuosta tekstistä heräsi kyllä monta ajatusta, kuten kuvistakin. Syntyikö näyttelyvieraiden kanssa hedelmällisiä keskusteluja teoksista ja mahdollisesti muustakin? [Satu]
– Mulla oli monia kivoja kohtaamisia kahden viikon aikana. Usein juteltiin ensin maalauksista, ja sitten keskustelu kääntyi Suomeen, josta monella oli ehkä jotain omakohtaisia kokemuksia tai ainakin jonkinlaista tietoa. [Sini]
– Entä jäikö sulle aikaa käydä nauttimassa Berliinin laajasta kulttuuritarjonnasta? [Satu]
– Tarjonta on tosiaan laajaa, ja taas oli vaikea päättää, mihin huomionsa olisi keskittänyt, sillä paljon aikaa kului myös oman näyttelyn parissa. Voin sanoa, että harmillisen paljon jäi näkemättä. Ehdin kuitenkin käydä Alte Nationalgaleriessa, jossa oli esillä todella kattava näyttely: Unendliche Landschaften (Infinite Landscapes), Caspar David Friedrichin maalauksia, grafiikkaa ja luonnoksia. Taiteilijan syntymästä on kulunut nyt 250 vuotta. Kyseessä on oikeastaan näyttelyiden sarja, joissa kaikissa on hieman eri painotus. Ensimmäisenä näyttelypaikkana oli vuoden vaihteessa Hamburger Kunsthalle ja sen kokonaisuuden nimi oli Kunst für eine neue Zeit (Art for a New Age). Nyt on vuorossa Berliini, ja tulossa on vielä Dresdenin Staatliche Kunstsammlungenin kokonaisuus nimeltä Wo alles begann (Where it all started).
Oli hienoa päästä näkemään näitä teoksia museoon, vaikka ihan niin pitkään ei teosten ääreen voinut pysähtyä kuin olisin halunnut ja joidenkin teosten eteen täytyi suorastaan jonottaa. Näyttelyissä on mukana myös nykytaiteilijoita, jotka ovat teoksissaan kommentoineet tai viitanneet Caspar David Friedrichin teoksiin. Hampurin näyttelyssä oli mukana esimerkiksi Elina Brotheruksen ja Santeri Tuorin teoksia. Berliinissä taas oli esillä Hiroyuki Masuyaman fotomontaaseja. Tässä vielä linkki Hampurin näyttelystä kertovaan videoon, jonka avulla pääsee vähän kurkkaamaan näyttelyyn. [Sini]
*
– Caspar David Friedrich! Nyt vanhan germanistin sydän hypähti ekstrapompun! Oliko ikoninen Wanderer über dem Nebelmeer näyttelyn keskiössä? Sen versioiden ja tulkintojen parissa on aikanaan tullut vietettyä monta hetkeä. Mulla on myös lukulistalla taidehistorioitsija Florian Illiesin Zauber der Stille. Caspar David Friedrichs Reise durch die Zeiten (Fischer Verlag, 2023), joka kertoo värikkään elävästi Friedrichin elämästä ja teoksista. Tiukkojen faktojen joukossa on myös kaikenlaisia anekdootteja ja yksityiskohtia, kuten se, että Friedrich kasvatti kanarialintuja, mikä oli hänen aikanaan harvinaista. [Satu]
– Itsekin etsin kuumeisesti Vaeltajaa sumumeren yllä, mutta luovutin kun alkoi jo olla hiki ja nälkä. Myöhemmin oli pakko katsoa museon sivuilta löytyneestä näyttelyn teosluettelosta, olinko jotenkin onnistunut ohittamaan tämän ikonisen teoksen, mutta se ei tosiaan ollut mukana Berliinin kokonaisuudessa. Ilmeisesti se oli kuitenkin ollut esillä Hampurissa.
– Oho, tosi yllättävää, ettei se ollut päässyt Berliiniin. Ehkä sitä ei sitten jostain syystä haluttu päästää nykyisestä kotipesästään Hampurista pääkaupunkiin. Entä riittikö aikasi myös galleriakäynteihin? [Satu]
– Ehdin myös pienelle galleriakierrokselle. Galleriat valikoituivat tällä kertaa käytännön syistä sijainnin ja aukioloaikojen mukaan. En oikeastaan ehtinyt tutustua esillä oleviin näyttelyihin etukäteen, mutta pienessä otannassa oli paljon mielenkiintoista. Pidin erityisesti Galerie Eigen + Artissa näkemästäni Igor Hosnedlin näyttelystä Dive. Taiteilijan maalaukset ovat omaperäisiä ja värimaailma kiinnostava. Maalausten lähtökohtana on thalassofobia, pelko uida syvässä avovedessä. Pystyin jotenkin samaistumaan tähän tunteeseen. Seuraavassa galleriassa olikin esillä värikkäitä maalauksia, joiden tekijäksi paljastui Sharon Stone, monista vuosituhannen vaihteen elokuvista tuttu näyttelijä, joka käsittääkseni löysi uuden ilmaisumuodon, maalaamisen, pandemian aikana. [Sini]
– Dive kuulostaa kiehtovalta ja Sharon Stone kuvataiteilijana yllättävältä! Oli tosi kiva päästä perehtymään sun näyttelyyn näin sanallisesti ja kuvallisesti. Kiitos, kun veit mut hetkeksi tuttuihin maisemiin. Tuli kyllä ihan hirveän ikävä Berliiniin ja sen kaikkiin museoihin ja gallerioihin! Onneksi niitä löytyy täältä meiltäkin. Yritetäänkö ehtiä käymään jossain niistä yhdessä? [Satu]
– Kyllä, yritetään tehdä näyttelykäynti taas pian yhdessä. Nyt on myös paljon kiinnostavia kesänäyttelyitä tarjolla. Runsaudenpulaa voi näyttelyiden suhteen kyllä kokea ihan täällä Suomessakin. [Sini]
