Kirjajuhlilla

Sadun kohtaaminen äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, FT Päivi Pekanheimon kanssa eräänä elokuun lopun päivänä

– Moikka, Päivi! Miten sun syksy on alkanut? Hienoa, että löytyi aikaa jutella lempiaiheestamme kirjallisuudesta! [Satu]

– Syksy on alkanut melko kiireisesti mutta kiinnostavasti – heti lukion alkamisviikolla oli myös Naantalin Kirjajuhlat. Siellä vierähtikin sitten koko viikonloppu aamusta iltaan. [Päivi]

– Olit järjestämässä juhlia. Miten päädyit mukaan niiden toimintaan? [Satu]

– Kirjajuhlien taiteellinen johtaja Katri Tuominen on ystäväni, ja kuulumme muun muassa samaan lukupiiriin. Olin mukana auttamassa jo viime vuonna ensimmäisissä Naantalin Kirjajuhlissa ja tämän vuoden juhlien organisaatiossa olen ollut mukana alusta asti. Meitä on tiivis joukko vapaaehtoisia, joista suuri osa on samasta lukupiiristä. Omalle vastuualueelleni on kuulunut esimerkiksi lehdistötiedotteiden viilaamista ja kirjajuhlien ohjelman oikolukemista. [Päivi]

Päivi Pekanheimo ja Kati Outinen

– Kirjajuhlien tarjonta vaikutti verkosta löytämäni ohjelman perusteella monipuoliselta. En päässyt itse paikalle, joten on tosi kiva kuulla sulta havaintoja paikan päältä. Mitkä olivat mielestäsi Kirjajuhlien kohokohdat? [Satu]

– Kohokohtia on vaikea valita, koska ohjelma oli tosiaan monipuolinen ja mielenkiintoinen. Omanlaisensa kohokohta oli kuitenkin, kun pääsin itse haastattelemaan kahta helsinkiläiskirjailijaa, Elina Backmania ja Helmi Kekkosta. Keskustelusta tuli lämminhenkinen ja innostava. Omia suosikkejani olivat myös näyttelijä Kati Outisen ja koreografi Hanna Brotheruksen keskustelu, runoilija Anja Erämajan haastattelu, akateemikko Hannu Mäkelän esiintyminen ja kapellimestari Hannu Linnun vierailu. Lauantain iltaohjelmassa ollut ohjaaja ja näyttelijä Juha Hurmeen monologi Kaaskerin Lundström oli aivan upea! Kirjajuhlien päätöstilaisuudessa Naantalin kirkossa esiintyivät näyttelijä Hannu-Pekka Björkman ja Jukka Perkon Avara-trio. Tilaisuudessa tulkittiin kirjailija Antti Hyryn tekstejä ja ajatuksia, ja ne jäivät mieleen pitkäksi aikaa. [Päivi]

Anja Erämaja

– Millaisia haasteita Kirjajuhlien järjestämiseen liittyi?  [Satu]

– Suurin haaste tuli vallitsevasta maailmantilanteesta. Loppujen lopuksi juhlat pystyttiin järjestämään onneksi suunnitelmien mukaan, tietenkin rajoitukset ja koronaturvallisuus huomioiden. Selvisimme myös vain yksittäisillä kirjailijaperuutuksilla.  [Päivi]

– Entä mikä oli antoisinta juhlien järjestämisessä? [Satu]

– Antoisinta oli nähdä upea ohjelma oikeasti livenä. Neljä täyttä päivää kirjailijoita, taiteilijoita, esiintyjiä ja innokas yleisö – mikä sen parempaa!  [Päivi]

Yleisöä Naantalin Kaivohuoneella

– Tapahtumaan liittyi myös kursseja, kuten suuresti ihailemani Petri Tammisen luovan kirjoittamisen kurssi. Oliko sulla mahdollisuus kurkistaa kurssille? [Satu]

– Kurssi järjestettiin toisessa paikassa kuin itse kirjajuhlat, joten kurssille en päässyt kurkistamaan, mutta yksi lukupiiriläiseni osallistui kurssille ja oli aivan lumoutunut ja innoissaan Petrin opeista ja harjoituksista. [Päivi]

– Sen kyllä uskon! Myös kuvataiteilija Kristiina Turtosen Sanasta kuvaksi -kurssi vaikutti kuvauksen perusteella kiinnostavalta. Pääsitkö näkemään kurssilla syntyneitä teoksia? [Satu]

– Valitettavasti en päässyt, mutta aihe vaikuttaa kyllä tosi mielenkiintoiselta. [Päivi]

– Kirjajuhlilla oli myös muita kuvataiteilijoita puhumassa muun muassa siitä, miten teksti muuttuu kuvaksi. Se onkin tämän meidän kuvan ja sanan yhteispeliä tarkastelevan blogin kannalta erityisen kiinnostavaa. Ehditkö kuulla aiheeseen liittyviä puheenvuoroja? [Satu]

– En valitettavasti päässyt kuuntelemaan torstain kuvataiteilijoita, mutta esimerkiksi Kati Outisen ja Hanna Brotheruksen haastattelussa puhuttiin paljon tanssin ja liikkeen eli visuaalisen muodon sekä kirjallisen ilmaisun yhtäläisyyksistä ja ilmentymisistä heidän kirjoissaan. Samoin päätöstilaisuudessa Antti Hyryn proosa ja Avara-trion musiikki yhdistyivät kuulokuvaksi, jonka säikeistä muodostui herkkyyttä ja voimaa täynnä olevia kuvia. En kohdannut siis ihan konkreettista kuvan ja sanan yhteispeliä mutta muunlaisia kudelmia kyllä. [Päivi]

Hannu-Pekka Björkman ja Jukka Perko Naantalin kirkossa

– Sä olet myös intohimoinen lukija. Saitko Kirjajuhlilta uusia kirjavinkkejä? [Satu]

– Ilman muuta! Kati Outisen elämäkerta Niin lähelle kuin muistan tarttui heti mukaan, samoin Hannu Mäkelän Lukemisen ilo – eli miksi yhä rakastan kirjoja. Myös Olli Löytyn teos Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle kiinnostaa, samoin kuin Saara Cantellin Kaikki tuoksuu lumelta. [Päivi]

– Nuo kaikki kuulostavat houkuttelevilta! Entä olisiko sulla vielä joitakin lukusuosituksia syksyn pimeneviin iltoihin? [Satu]

– Olen lukenut paljon hyviä ja mieleen jääneitä kirjoja tänä vuonna, mutta erityisesti voisin mainita Emegin Vivek Ojin kuoleman, Ditlevsenin Lapsuuden, Mercierin Sanojen painon, Rämön teoksen Talo maailman reunalla – Vuosi Islannin maaseudulla ja Powersin Ikipuut. Kaikki eivät ole ihan uusia opuksia mutta lukemisen arvoisia joka tapauksessa! [Päivi]

– Luvassa on siis kaunis ja kiinnostava kirjasyksy. Kiitos paljon, kun tulit blogin vieraaksi! Kiehtovia lukuhetkiä! [Satu]

Valokuvat juhlilta Kirjajuhlien työryhmä ja muut Tarusola

©Tarusola

Kuvailuissa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä toukokuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Mitä sulle kuuluu vihreyden keskellä? Mä olen vihdoinkin päässyt sanomaan lempitokaisuni: Oi, ihana toukokuu! Harmi vaan, että se on mennyt taas niin nopeasti ohitse. [Satu]

– Toukokuu on tosiaan ihana, ja on tullut ihmeteltyä, miten ikkunan ulkopuolelle on auennut muutamassa päivässä oikea kukkaloisto. [Sini]

– Meillä oli viime kerralla puhetta koskettavista tarinoista ja lukuelämyksistä. Onko sulle löytynyt lukuaikaa kevätkiireissä? [Satu]

– Olen edelleen kuunnellut kirjoja aktiivisesti. Parhaillaan pyörämatkoja ilahduttaa Margaret Atwoodin Noidan sikiö, joka on osa Hogarth Shakespeare -sarjaa. Sarjassa nykykirjailijat kirjoittivat moderneja versioita Shakespearen klassikkonäytelmistä. Onko nämä sulle tuttuja? [Sini]

– Joo, mutta en ole vielä ehtinyt perehtyä niistä kovin moneen tarkemmin. Viimeksi me juteltiin aika monesta kirjasta. Koska tulee tosiaan luettua niin paljon, olen yrittänyt kirjoittaa muistiin sellaisia vaikuttavia kohtia, joihin haluan palata uudelleen. Olen aika kaikkiruokainen kirjallisuuden lajien ja tyylien suhteen. Tärkeintä mulle on kiinnostavan tarinan lisäksi kieli. Usein innostun onnistuneesta kuvailusta. Sitä ei tarvitse olla paljon, mutta sopivina annoksina se elävöittää, värittää, luo vahvoja mielikuvia ja virkistää varsinkin pitkien dialogien välissä. Jostain syystä pidän enemmän miljöön kuvailusta kuin ihmisten. Luulen sen johtuvan siitä, että henkilöhahmoissa mua kiinnostaa ensisijaisesti sisäinen elämä eikä ulkonäkö. Luon henkilöistä oman kuvan mielessäni. Ympäristön kuvaukset sen sijaan ovat usein erityisen kiinnostavia, varsinkin jos ne on kirjoitettu vivahteikkaasti ja jollain tavalla tuoreesti. [Satu]

– Itse nautin siitä, millainen kuva hahmoista muodostuu dialogin kautta. Mulle ihminen on aina kiinnostavampi kuin miljöö. Elokuvien ja sarjojen ystävänä mietin usein, millaisia kohtauksia tarinoista syntyisi, millaisella tyylillä niitä itse kuvaisin ja kenet valitsisin rooleihin. [Sini]

– Kaivelin viime kerran jälkeen vähän arkistojani ja löysin muistivihoistani tekstikatkelmia, jotka sitten lähetinkin sulle. Ajattelin, että voitaisiin tehdä niiden inspiroimina jotain visuaalisen ja verbaalisen yhteispelin hengessä. [Satu]

– Joo, kiitos niistä! Katkelmissa tosiaan korostuu ympäristön kuvaukset. Olen yrittänyt miettiä, mikä olisi se visuaalinen muoto, jota lähtisin työstämään. Monet näistä kuvauksista toivat mieleen olemassa olevia taideteoksia. [Sini]

– Tekstikatkelmia oli siis seitsemän, ja osa niistä oli aiemmin lukemistani kirjoista ja osa niistä viime kerralla mainitsemistani. Löytyikö niistä jotain sua puhuttelevaa? [Satu]

– Kyllä, kaikki olivat ehdottomasti puhuttelevia, hienoja kuvauksia. Jos lähtisin tekemään näitä ajan kanssa visuaaliseen muotoon, valitsisin ehdottomasti välineeksi liikkuvan kuvan ja äänen. Tekstikatkelmat herättävät myös kysymyksiä, joihin olisi varmasti tarjolla vastauksia, jos olisi lukenut koko kirjan. Irrallisina ne jäävät avoimiksi. [Sini]

– Kiinnostava tuo liikkuvan kuvan valinta. Ajattelin jotenkin automaattisesti, että tekisit maalauksen. [Satu]

– Tarkoitan tällä niitä yksityiskohtia, jotka luovat visuaalisen kokonaisuuden. Lyhyen kuvauksen kautta on vaikea tietää, mihin aikaan ja paikkaan tämä hetki sijoittuu. Jos lähtisin tekemään esimerkiksi Jhumpa Lahirin kiinnostavasta ja mielikuvia herättävästä katkelmasta kuvitusta, kaipaisin vähän enemmän vihjeitä siitä, millaista kasvillisuutta ja arkkitehtuuria maisemasta voisi löytyä. Tästä samasta asiasta taisi olla puhetta myös meidän Kääntyvässä maisemassa -projektissa. Kuvailu aukeaa eri tavalla, kun taustalla on tietoa siitä miltä asiat näyttävät. Se ei ole välttämätöntä, mutta jos ajatellaan vaikka Zane Greyn katkelmassa esiintyvää mainintaa ruohoaavikosta tai setristä, vaikuttaa mielikuviin tietysti se visuaalinen tieto, miltä nämä näyttävät, ja kokemus ruohoaavikosta toisi varmasti vielä selkeämmän mielikuvan. Näistä sun lähettämistä katkelmista erityisesti Ville-Juhani Sutisen jäinen kuvaus Arktis-kirjasta taas herättää vahvoja mielikuvia ja kehollisia tuntemuksia. Kylmä, pimeä, jäinen ranta on jotain tuttua ja siihen on helpompi samaistua. [Sini]

– Sutisen tekstikatkelma on myös kielellisesti antoisa, kuten lumen ja Linnunradan kuvaukset. Elävät, kiehtovat, uudenlaiset ja yllättävät kielikuvat ja vertaukset virkistävät ylipäänsä kuvailuissa. Miten kuvata tuulen humina, laineiden liplatus tai märän ruohon tuoksu latistamatta tunnelmaa? [Satu]

– Tekstissä huomio kiinnittyy enemmän yksityiskohtiin, kuvassa taas kokonaisuuteen. Yksittäisessä kuvassa nämä vihjeet ovat hienovaraisempia ja vaativat ehkä enemmän kuviin eläytymistä. Liikkuvalla kuvalla on jo enemmän keinoja välittää aistikokemuksia ja saada katsojat eläytymään. [Sini]

– Mulle käy usein niin, että onnistuneiden kuvailujen lukeminen ja muistiin kirjoittaminen aktivoi tarkkailemaan omaa ympäristöäni valppaammin. Kun kirjoitan lukemiani kohtia ylös, ne jäävät ikään kuin elämään omaa elämäänsä muistin sopukoissa. Arjen kiireessä tietoisuus, kyky olla läsnä, hautautuu niin helposti suorittamisen alle. On todellakin pysäytettävä ja joskus jopa juurrutettava itsensä hetkeksi aikaan ja paikkaan, jotta saa levottoman mielen rauhoittumaan ja avautumaan aistimuksille. Jos sauhuaa koko ajan, ei kykene havainnoimaan pieniä kiinnostavia yksityiskohtia, kuten mikromaailmaa pihalaattojen saumakohdassa, lohkeilleen betonin eri kerrostumia, kaatuneen puun juuriin pesiytynyttä ötökkäyhdyskuntaa, sortuneiden kivikasojen yllättävää symmetriaa tai pilvien muodostamia kuvioita. Joskus nostaessaan katseensa taivaalle, voi nähdä merkillisiä asioita. [Satu]

– On mielenkiintoista, että lukeminen saa sut tarkkailemaan ympäristöä yksityiskohtaisemmin. Myös kuvien tekeminen saa tarkkailemaan ympäristöä eri tavalla. Saatan kuvata koiralenkillä mielenkiintoisia puiden runkoja ja kasveja muistin tueksi. Suurin osa kuvista ei koskaan päädy käyttöön. Joskus myöhemmin katselen kuvia ja mietin, mikä tässäkin mahtoi olla se juttu, joka sai kaivamaan kameran esiin. [Sini]

– Tunnistan tuon! Mä olen valokuvauksen aloittamisen myötä ruvennut näkemään joka puolella asioita, jotka herättävät ajatuksen: olisipa kamera mukana! Erityisesti valoa olen ruvennut katsomaan ihan eri tavalla ja mietin usein, kuinka tietyssä valaistuksessa tulisi hyviä kuvia. Varsinkin keväisen ja kesäisen alkuillan pehmeä valo on jännä. Luovia juttuja tehdessäni siirrän mahdollisuuksien mukaan työpisteeni luontoon. Erilaisten aistimusten ympäröimänä ja varsinkin veden äärellä ideat tuntuvat virtaavan vapaammin. [Satu]

– Koska tarkoituksena oli, että valitsemistasi katkelmista syntyy jotain visuaalista, päädyin luonnostelemaan Ville-Juhani Sutisen jäistä tunnelmaa. Kauniina kevätpäivänä se tuntui tarpeeksi etäiseltä mutta kuitenkin helposti lähestyttävältä:                                                                             

”Valkea lumi kuultaa kirkkaassa valossa kuin pakastettu ihra. Hangen pinta on kivenkova. Rannassa retkottaa hajonnut potkukelkka, jonka istuimeen on sidottu vanha muovinen olutkori. Siihen saakka katuvalot yltävät.

Sitten alkaa pimeys. Hiihdän hämärässä yli Jerisjärven jään. Linnunrata piirtyy esiin kuin taivaan pintaan kiinni jäätyneenä. Kuu levittää himmeää hehkua selälle. Vasta aivan lähellä erottaa vastarannan hylätyn venevajan, jonka vierestä alkaa merkitty reitti.” Ville-Juhani Sutinen: Arktis, luku 1.

Tähtitaivasta tunteva voi huomata, että mun mielikuvissa tähdistöstä ei ole paljoakaan tietoa, eikä Jerisjärven maisemiakaan välttämättä tunnista.  [Sini]

– Syntyipä upea kuva! Tunnelma on taianomainen. On kiehtovaa katsella kuvaa tässä kevään kirkkaudessa. Mielikuvitus alkaa heti laukata kauas horisonttiin. Kuinka kauan sulla meni kuvan tekemiseen ja mitä pohdit sen aikana?

– Tein kuvaa pienissä pätkissä, koska pidempään työstämiseen ei ollut aikaa. Mietin niitä harvoja hetkiä, jolloin olen päässyt katsomaan pakkasyön tähtitaivasta ilman minkäänlaista ihmisen tuottamaa valoa ympärillä.  [Sini]

– Tähän kuvaan aion palata vielä monta kertaa. Se on niin inspiroiva. Ensi kerralla me tavataankin jo kesäkuun merkeissä. Onko sulla jo ideoita, mitä voitaisiin silloin tehdä? [Satu]

– Keksitään jotain kesäistä! [Sini]

© Tarusola

Kirjainten kanssa tanssimassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä toukokuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Mikä vihreys ja vehreys! Miten sun toukokuusi on sujunut? [Satu]

– Hei, Satu! On tosiaan ihanan vihreää. Mun toukokuu on ollut kiireinen, ja kaikki vapaat hetket olen viettänyt sormet mullassa. Mitä itse olet puuhaillut? [Sini]

– Vaikka mitä. Päällimmäisenä mielessä on vähän aikaa sitten lukemani Jani Saxellin kirja Tanssii kirjainten kanssa — Inspiraatiota tämän päivän tarinankertojille. Onko kirja sulle jo tuttu? [Satu]

– Ei ole vielä tuttu. Olen kyllä nähnyt kannen käyttämässäni e-kirjapalvelussa. Millaisesta kirjasta on kyse? [Sini]

– Sain tämän arvostelukappaleen meille kustantajalta. Kiitos, Art House! Teos on suunnattu kirjoittajille, joilla on joko tekeillä tai suunnitteilla oma käsikirjoitus. Saxell kuvailee kohdeyleisöä ilmeikkäästi: ”– yhtä hyvin oman elämänsä kertureille, dekkaristeille ja humoristeille, pienten eleiden ja mielenliikkeiden novellisteille, joiden taito ja taika on saada rivin välitkin puhumaan, kuin myös kieltä vyöryttäville alitajunnan maalareille ja pyroteknikoille. Niin rähjäisen elämänmakuisille Charles Bukowskin (1920–1994) hengenheimolaisille kuin tulevaisuuden leenakrohneille ja maaritverrosille, jotka lomittavat arkisuuttaa ja outoutta, kirkkaita ja kuulaita lauseita ja ihmismielen vinksahduksia. ” (s. 25.) Saxell kirjoittaa oppaan tehtävän olevan ”villitä ja vapauttaa, rohkaista lukijaa oman sisäisen äänensä (tai ääntensä) etsintään. Samoin lietsoa kapinaa ’todellisen’ elämän reunaehtoja vastaan.” (s. 13–14.) [Satu]

– Kohderyhmä ei siis taida olla aivan vasta kirjoittamista aloittelevat. Tuo kapinallisuus kuulostaa kyllä houkuttelevalta! [Sini]

– Opas on sopiva sekoitus kannustusta ja suorasukaista realismia. Se on jaoteltu kolmeksi isoksi kokonaisuudeksi: I Perusaskeleet, II Piruetit ja pyörähdykset sekä III Tarinankertojan kymmensormijärjestelmä. Kahden ensimmäisen kokonaisuuden lopussa on Johtopäätöksiä-osio, jossa kirjallisten esimerkkien jälkeen sovelletaan oppeja tarkemmin käytäntöön. Kolmas kokonaisuus, Tarinan kertojan kymmensormijärjestelmä, sisältää nimensä mukaisesti kymmenen kohtaa, jotka käsikirjoituksen tekemisessä tulisi ottaa huomioon. Sen jälkeen seuraa Loppusoinnut-osio, joka on täydennetty otsikon osalla: ”Kuinka poltetaan talo maan tasalle”. Siinä käsitellään julkaisemisen realiteetteja. [Satu]

– Julkaisemisen realiteetit tulevat varmasti jokaisella vastaan. On hyvä olla tästäkin puolesta tietoinen. Mitä luulet, voisiko kirjasta olla apua esimerkiksi sarjakuvan käsikirjoittajalle? [Sini]

– Sarjakuvaa ei oppaassa varsinaisesti käsitellä, mutta teoksen oppien soveltamisesta on varmasti hyötyä sarjiskäsikirjoitusta tehdessä esimerkiksi kerronnan, miljöön tai henkilöhahmojen rakentamisen kannalta. Oppaassa käsitellään kaiken kaikkiaan valtava määrä kirjallisuutta, mikä on todella avartavaa ja paikoitellen jopa suorastaan hengästyttävää. Saxell on lukenut paljon ja pystyy kirjallisuustieteen opintojaan hyödyntäen esittelemään suvereenisti teoksia eri esimerkkien yhteydessä. Joukkoon mahtuu sekä nykykirjallisuutta että iäkkäämpiä klassikoita. Eri tekniikoita, tyylejä ja muita kirjoittamisen yksityiskohtia valotetaan kirjallisten esimerkkien avulla. Lisäksi lähteinä käsitellään tv-sarjoja ja elokuvia. Hyvien tarinoiden rakastajalle opas on todellinen aarreaitta. Se myös innostaa tarttumaan mainittuihin teoksiin, mikä on taidokas temppu. Lukeminenhan kulkee käsi kädessä kirjoittamisen kanssa. Teoksia ja kirjallisia esimerkkejä käsitellään niin paljon, että välillä täytyy skarpata, milloin on ikään kuin lukijan aktiivinen vuoro toimia konkreettisemmin. Millaisia lähteitä sä käytät kuvataiteen tekemisen inspiraationa, Sini? [Satu]

– Inspiraationa maalausten tekemiselle voivat toimia todella monet eri asiat, esimerkiksi hyvät kirjat ja musiikki. Olet saanut mun kiinnostuksen heräämään, ja vaikka en edelleenkään ryhtyisi harrastamaan kirjoittamista, alkoi tämä kuvailemasi kirjallisuuden käsittely kiinnostaa. Kuulostaa siltä, että tästä kirjasta voisi nauttia myös innokas kirjallisuuden lukija. [Sini]

– Ehdottomasti! Mä olen omien luovien tekstieni parissa pohtinut viime aikoina erityisesti henkilöhahmoja. Siksi olikin hyvä lukea Saxellin muistutus: ”Henkilöitäkin elävöitetään menemällä itse tilanteisiin. Jos joku hahmo on vaikkapa laiska, tekopirteä, hermostunut tai ihan mitä tahansa, sitä kannattaa kaikkein vihoviimeisimmäksi ruveta kuvaamaan adjektiiveilla. Antaa näiden luonteenpiirteiden tulla epäsuorasti ilmi hahmon toiminnassa ja tekemisessä, arjen konkreettisissa asioissa: puheen ja elekielen maneereissa, pukeutumisessa, ulkoisessa olemuksessa.” (s. 126.) Millaisia näkemyksiä sulla on henkilön kuvaamisesta kuvataiteessa? Voisiko kuvataiteen ajatuksista henkilökuvauksessa ammentaa kirjoittamiseen tai päinvastoin? [Satu]

– Maalauksissani ihmishahmot ovat yleensä aika viitteellisiä tai perustuvat suoraan vanhoihin valokuviin. Ne ovat osana kokonaisuutta enemmänkin edustamassa ihmistä tai ihmisen toimintaa. Jos teen sarjakuvaa tai kuvitusta, lähestymistapani on aika erilainen. Tarinan hahmoon täytyy tutustua, jotta sen tavat toimia ja olla on helpompi toteuttaa visuaalisen tarinankerronnan avulla. Tässä varmasti on paljon yhteistä henkilöhahmoista kirjoittamisen kanssa. Hahmo luodaan kuvien, toiminnan ja tekstin avulla. [Sini]

– Saxellin kirjassa käsitellään myös Helsinkiä kirjallisuuden näyttämönä. Mulle tulee monilta kävelyiltä heti mieleen parikin paikkaa, jotka ovat saaneet mielikuvituksen liikkeelle. Yhdestä paikasta ottamani kuva on jäänyt kummittelemaan alitajuntaani, ja aavistelen, että jonain päivänä mun on kirjoitettava siitä. Erityisesti Suomenlinna on myös aina kutkutellut tarinoillaan. Tuleeko sulle mieleen jokin sua inspiroinut Helsingin paikka, jonka haluaisit maalata? Vai oletko jo maalannut sellaisen? [Satu]

– Nyt ei ainakaan heti tule mieleen tiettyä paikkaa Helsingissä. Enemmänkin ne ovat hetkellisiä valotapahtumia luonnossa, kuten meren rannalla tai metsälammella. Vielä jonain päivänä haluaisin lähteä maalausmatkalle Etelä-Ranskaan kokemaan monia taiteilijoita inspiroineen valon ja maisemat. [Sini]

Tanssii kirjainten kanssa -opas on kirjoitettu elävän vivahteikkaasti. Se sisältää paljon asiaa ja vaatiikin syventymistä. Oikotietä onneen ei ole, ei kirjoittamisessakaan. Tässäkään oppaassa ei ole varsinaisia konkreettisia kirjoitusharjoituksia, kuten ei ole aiemmin käsittelemässämme Miksi en kirjoittaisi? -kirjassakaan. Kaipaan sellaisia välillä ja taidan seuraavaksi uudeksi kirjoitusoppaaksi yrittää löytää sellaisen. Pienten kirjoitusharjoitusten tekeminen on kaiken puurtamisen lomassa niin virkistävää. Teetkö sä muuten joskus ”kuvantekemisharjoituksia” arjen keskellä? Entä onko sulla mielessä joitain sellaisia hyviä oppaita, joissa olisi vastaavia kuvantekemistehtäviä kuin joissakin kirjoitusoppaissa kirjoitusharjoituksia? [Satu]

– Harvemmin tulee tehtyä valmiita kuvan tekemiseen liittyviä harjoituksia. Harjoituksia sisältävää kirjallisuutta tulee aina välillä vastaan, ja sieltä tulee poimittua ideoita myös omaan opetukseen. Erilaisia tehtäviä kehittelen ja käytän tietysti opetuksessa. Mielestäni harjoituksissa on tärkeintä motivaatio. Tehtävänannon täytyy innostaa ja olla tarpeeksi väljä, jotta kuvan tekijän omille ideoille jää tilaa. Toisaalta tarvitaan esimerkkejä ja visuaalisia virikkeitä. Parhaiten tämä onnistuu tuttujen oppilaiden kanssa. Siksi ajattelen, että valmiit tehtävät ja harjoitukset ovat ikään kuin ideapankki, josta voi muokata senhetkiseen tarpeeseen sopiviksi. [Sini]

– Muuten, Saxell käsittelee myös Ville Hännisen Kirjan kasvot -teosta, joka luotaa sekä kirjankansia että teosten nimeämisen trendejä. Etkös sä ole tehnyt yhteistyötä graafisen suunnittelijan Minna Luoman kanssa? Olisikohan mahdollista saada hänet joskus vieraaksi Kielikuvakohtaamisiin keskustelemaan kirjankansista? [Satu]

– Kyllä, Minna on palkittu useista suunnittelemistaan kirjoista. Kysyn, ehtisikö hän vierailemaan ja kertomaan työstään. [Sini]

– Kiva! Jani Saxellin oppaan Tarinankertojan kymmensormijärjestelmän 7. kohta on nimeltään ”Älä lennä turhaan, mutta pysyttele tien päällä”. Lukiessani tuota mieleeni tuli katkelma Paavo Järvilehdon ja Lauri Järvilehdon kirjasta Pim! Olet luova: ”Lukeminen ja matkustaminen ovat kokonaisvaltaisia tapoja rikkoa ajattelun kankeutta, ja ne ovat luovuuden ruokkimiskeino, joka on mahdollista ihan jokaiselle. Mielikuvitus on matkustamista mahdollisiin ja mahdottomiin maailmoihin. Mitä enemmän luet ja mitä erilaisemmissa paikoissa käyt, sitä enemmän mielikuvituksellasi on käyttövoimaa viedä sinut uusiin ja tuntemattomiin maailmoihin.” (s. 125.) Oletko lukenut tuon kirjan? [Satu]

– Hyvä, kun muistit tämän kirjan! Se on itselläni juuri kesken ja vaikuttaa kiinnostavalta. Palataanko siihen ensi kuussa? [Sini]

– Joo, oikein mielellään! Luovia kesäisiä tanssihetkiä kirjainten ja kuvien parissa! [Satu]

© Tarusola

Lue minut -kirjan äärellä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä kesäkuun lopun päivänä

– Kesä ja kärpäset! Ihana nähdä maagisen valon vuodenaikana, Sini!

– Kyllä, Satu! Valoa ja lämpöä on riittänyt viime viikkoina.

– Oletko jo ehtinyt tutustua vinkkaamaani tänä vuonna ilmestyneeseen Lue minut -kirjaan, jonka on kirjoittanut Siri Kolu ja kuvittanut Sanna Pelliccioni? Kirjaa esitellään sen takakansitekstissä näin: ”Kirja on ovi kaikkiin mahdollisiin maailmoihin. Kuvittaja Sanna Pelliccionin visuaaliset syväsukellukset ja kirjailija Siri Kolun inspiraatiota kutkuttavat tekstit ja sanataidetehtävät kutsuvat kertojan esiin jokaisesta.”

– Olen kyllä. Millaisia ajatuksia kirja sinussa herätti?

– Kirja on mun mielestä viehättävä: visuaalisesti houkutteleva ja innostavasti kirjoitettu. Sen takakansitekstissä luvataan: ”Avaa minut. Minä lupaan sinulle yllätyksen. Se odottaa jo sinua. Kokeile vaikka.” Mua ei ole yleensä helppo yllättää, mutta tällä kertaa yllätys onnistui täydellisesti. Kirjan lyhyys, vain 32 sivua, tuntui nimittäin ensin kovin niukalta. Silmäillessä huomio kiinnittyi suuriin kuviin. Syntyi ensivaikutelma, että kirjassa olisi vain vähän sisältöä. Syventyessäni tarkemmin teokseen katsantokantani muuttui ja yllätyin todellakin – erittäin positiivisesti!

– Olen aina tykännyt tosi paljon Sanna Pelliccionin kuvituksista, ja tämäkin kirja on hieno visuaalinen kokonaisuus.

– Vaikka kirjoittaminen ja lukeminen kuuluvat työn puolesta jokaiseen päivääni joka tapauksessa, tämä kirja pystyy jollain kiehtovalla tavalla innostamaan ja jopa liikuttamaan kirjallisuuden ystävää erityisesti. Sen tekstejä lukiessa mieleni on monesti tehnyt hihkaista: ”Juuri näin! Ihan mahtavasti kirjoitettu!” Pidän myös kirjan ilmavasta taitosta: Joka sivulla on ensin lyhyt tunnelmaa nostattava vähän johdantotekstin tyyppinen katkelma, jonka jälkeen on hieman tilaa – ikään luova tauko omille ajatuksille – ja sitten tehtävät. Jokaisen aukeaman toisella sivulla oleva isokokoinen kuva saa puolestaan vietyä ajatuksia ja herätettyä tunteita uudella tavalla.

– Kirjan kuvat tosiaan herättelevät mielikuvitusta ja tarjoavat runollisella tavalla näkökulmia siihen, mitä kaikkea kirjat voivat antaa lukijoilleen. Pelliccioni on taitava visuaalisten tarinoiden kertoja. Lue minut! -näyttelyn pedagogisesta materiaalista selviää, että kirjan ja tekstien lähtökohtina olivatkin juuri Pelliccionin ajatukset kirjojen merkityksestä ja aiheesta piirretyt kuvat.

– Sanataidetehtävät on jaettu kahteen kategoriaan: aikuisille ja varhaisnuorille. Kirjan käyttäjää rohkaistaan kuitenkin tarttumaan aukeamalla juuri niihin tehtäviin, jotka kokee houkutteleviksi ja käyttämään aikaa tehtäviin omassa rytmissään. Löysin heti itseäni innostavia tehtäviä kummastakin ryhmästä. Kaikki tehtävät ovat puhuttelevia. Jotkut vaativat enemmän aikaa, ja jotkut voi tehdä nopeastikin. Ensimmäinen tekemäni tehtävä on jännä ajatusleikki: ”Jos saisit lukea vain kymmentä kirjaa loppuelämäsi ajan, mitkä ne olisivat?” Harjoituksessa kehotetaan lisäksi pyytämään kahta läheistä ystävää tai kiinnostavaa ihmistä tekemään omat listansa ja vertailemaan niitä sekä pohtimaan, mitä listat kertovat tekijöistään. Tässä on mun lista ja nuortenkirjaikäisen Suvin lista. Millainen sun lista olisi, Sini?

– Mulle listojen tekeminen on aina ollut todella vaikeaa ja niin on nytkin. Tuntuu, että moni tärkeä kirja unohtuu. Toisaalta tuntuu, että kauan sitten luetut pitäisi lukea uudelleen, jotta tietäisi kolahtaako ne samalla tavalla nyt kuin esimerkiksi 20 vuotta sitten – tai jossain tietyssä elämäntilanteessa. Helpompaa olisi listata suosikkikirjailijoita kuin teoksia. Mutta tässä tulee mun lista. Eivätkä kirjat ole siis missään tärkeysjärjestyksessä. 

– Mitä listat kertovat meistä? Jännä kurkistaa toisen elämään kirjalistan kautta! Suvin kirjat tunnen hyvin; hänellä on usein luennassa laajatkin sarjat. Sun kirjalistassa oli monta teosta, joiden näkemisestä hämmästyin mutta ihan iloisesti. Huomasin jostain syystä odottaneeni ihan toisia kirjoja listallasi.

– Mielenkiintoisia valintoja teillä! Yllätit kyllä monipuolisella listallasi, Satu! Osan noista olen itsekin lukenut. Suvin kirjat on mulle vähän vieraampia.

Lue minut -teos huokuu tekijöidensä rakkautta kirjoihin. Tekijät kertovat suhteestaan kirjoihin ja kirjoittamiseen Hanna Hyvärin kirjoittamassa jutussa Harjoita mieltäsi kirjoittamalla. Jutusta löytyy myös kirjoitusharjoituksia ja hauska Siri Kolun täyttämä kirjallinen lääkekaappi lukuvinkkeineen eri elämäntilanteisiin ja tunnetiloihin.

Siri Kolu. Otava. Kuva Toni Härkönen 2015.
Sanna Pelliccioni. Otava. Kuva Jonne Räsänen 2018.

Lue minut -kirjaan liittyy sen pedagogisen oppaan lisäksi myös samanniminen näyttely.

– Oppaan perusteella näyttely vaikuttaa elämykselliseltä ja tarjoaa paljon toiminnallisuutta ja kehollisia kokemuksia. Kirjoja, lukemista ja kirjoittamista lähestytään moniaistisesti. Tehtäviin liittyy tiloja, paikkoja, esineitä ja kokemuksellisuutta. Myös kirjojen visuaalinen kieli on huomioitu. Pedagogisen oppaan tehtävissä ohjataan esimerkiksi tutkimaan näyttelyn kuvia ja kirjoittamaan tai piirtämään niiden pohjalta.

– Näyttely kiertää Suomea ja on esimerkiksi elokuussa Espoossa. Yritetäänkö päästä tutustumaan siihen silloin?

– Ehdottomasti!

– Kiitos kivasta keskusteluhetkestä ja Otavalle arvostelukappaleesta. Muuten, heinäkuussahan on luvassa kesäisiä reissuja. Siitä tuli mieleeni Kirjan talo ja heidän kaksi inspiroivaa verkkokurssiaan, joita olen tekemässä kaikkien töiden ohella. Haluaisitko kuulla niistä lisää ensi kerralla?

– Totta kai haluan!

© Tarusola

Luovasti selkokielessä

Kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä kirjailija Sabira Ståhlbergin ja kuvittaja Maria Viitasalon kanssa

− Hei Sabira ja Maria! Oli todella mielenkiintoista keskustella kanssanne Helsingin kirjamessuilla luovuudesta ja selkokielestä. Kiva, kun voidaan jatkaa keskustelua nyt. Te olette luoneet yhdessä parisenkymmentä selkokirjaa eri aloilta. Kirjanne kertovat muun muassa luonnontieteistä, ympäristöstä ja etiikasta. Mitä luovuus merkitsee teille, Sabira, sinulle kirjailijana, ja Maria, sinulle kuvittajana? Entä miten kehitätte luovuuttanne? [Satu]

− Luominen on minulle jokapäiväinen työ; se on oikeastaan luonnollinen olotilani. Luovuus on aina ollut läsnä elämässäni, ja paras tapa kehittää sitä on luoda ja pitää mieli avoimena. [Sabira]

− Luovuus on tapa ajatella toisin. Antaa itselle ja muille uusia näkökulmia ja monialaisia ideoita. [Maria]

− Mikä on teidän suhteenne selkokieleen ja luovaan työskentelyyn? [Satu]

− Se on kielen ja luomisen muoto, joka aina antaa uusia haasteita ja vie luovuuden uusiin ulottuvuuksiin. [Sabira]

− Selkokieli on tapa kirjoittaa ja tehdä kuvia, erityinen kielen käyttö, joka antaa runsaasti tilaa kokeiluille. Se, että kieli on selkeää, ei tarkoita että sisällön täytyy olla yksinkertaista. Kuvilla voi esimerkiksi lisätä kerroksia kerrontaan ja ruokkia lukijan mielikuvitusta. [Maria]

− Miten te kiinnostuitte selkokielestä ja selkokielisistä kirjoista alkujaan ja miksi? [Satu]

− Isoisälläni oli lukihäiriö. Kun kuulin selkokielestä kymmeniä vuosia sitten, tajusin heti, että tässä on asia, jonka parissa haluan työskennellä. Isoisän koulunkäynti oli vaikeaa eikä hän koskaan saanut tukea, mutta hän luki aikuisena sinnikkäästi romaaneja ja varsinkin dekkareita. Kirjat, joita teemme, tukevat hänen kaltaisiaan ihmisiä ja monia muita, esimeriksi koululaisia, jotka eivät ole motivoituneita lukemaan, tai kieltä opettelevia maahanmuuttajia. [Sabira]

− Äidilläni, veljelläni ja vanhimmalla tyttärelläni on selkeä lukihäiriö, jonka takia heitä helposti pidetään heikompilahjaisina kuin ovat. Kirjat tukevat ja motivoivat tekemään raskaitakin asioita, kun sisältö puhuttaa eikä työsarka vaikuta teknisesti ylitsepääsemättömän suurelta. [Maria]

− Miksi aloitte tehdä kirjoja lapsille? Miten se eroaa aikuisille kirjoittamisesta? [Satu]

− Selkokirjoja kirjoitetaan kaikkialla lähinnä lapsille tukemaan lukemista ja motivaatiota, mutta viime vuosina tarve aikuisille ja ikäihmisille kasvaa. Aiheet ja tyyli ovat erilaisia lapsille ja aikuisille, mutta on myös kirjoja, joita kaikenikäiset voivat lukea. [Sabira]

− Koska työskentelen yläkoulussa, on vaateenani se, että lapsille ajateltu sisältö on niin puhuttelevasti esitelty, että teini-ikäinen ja aikuinenkin kokisivat sen mielekkääksi ja kuvakielen asianmukaiseksi. [Maria]

− Voisitteko kertoa selkokirjan luomisprosessista: Miten työskentelette ja mistä haette inspiraatiota? Entä miten kirjailijan ja kuvittajan yhteistyö toimii ja etenee teidän tapauksessanne kirjantekoprosessin eri vaiheissa? [Satu]

− Aloitamme Marian kanssa ideasta, joka usein lähtee tarpeista tai keskusteluista, joita kohtaamme työssämme ja arkielämässä. Lähdemme sitten tutkimaan faktoja. Se on prosessi, joka yleensä kestää useita kuukausia. Keskustelemme, ideoimme lisää ja vähitellen saamme aika selkeän kuvan siitä, millainen kirjasta tulee. Sen jälkeen rupean kirjoittamaan ja lähetän kappaleita Marialle. Hänen kommenttiensa jälkeen lähetän testiryhmälle luettavaksi. Testiryhmässä on eri-ikäisiä henkilöitä, jotka kertovat mielipiteensä. Maria tekee tässä välissä kuvat. Toimitan lopuksi kirjan tekstin ja jätän sen ainakin viikoksi muhimaan, kunnes teen sen valmiiksi ja lähetän toiselle kierrokselle luettavaksi. Vielä kielentarkastajalle ja kirja menee painoon. [Sabira]

− Kehitämme sisältöä yhdessä, ja vielä kuvitusvaiheessa voi tulla muutoksia sisältöön, jos esimerkiksi huomaamme, että siihen sopisi jokin avartava lisäkuva tai lisäjuoni. [Maria]

− Sabira, sinä kirjoitat myös muita kirjoja kuin selkokirjoja. Miten niiden kirjoittaminen eroaa mielestäsi selkokirjojen kirjoittamisesta luovuuden näkökulmasta? [Satu]

− Ei kovinkaan paljon. Kaikissa kirjoissani on tutkimuspohja, jopa runoissa, ja ainoat, jotka eriävät luovuudessa, ovat tieteelliset kirjat. [Sabira]

− Selkokieltä kirjoittaessaan pitää keskittyä paljon rakenteiden, muodon ja sisällön toimivuuteen. Miten selkokielellä kirjoittaessaan voi olla luova? [Satu]

− Tekniset asiat tulevat loppuvaiheessa, kun tarina on jo keksitty ja luovat elementit paikoillaan. Prosessi on luova siihen asti, että rupean toimittamaan tekstiä valmiiksi, sen jälkeen teen lähinnä teknistä työtä. Ensimmäisissä kirjoissa ajattelin paljon enemmän rakennetta ja muotoa, mutta nyt luon ensin ja sitten rakennan kirjan uusiksi, jollei se toimi ensimmäisessä versiossa. [Sabira]

− Maria, millainen on sinun näkemyksesi selkokirjan kuvituksesta? Mikä kuvituksessa on tärkeää ja miten selkokirjan kuvittaminen eroaa ns. tavallisen kirjan kuvittamisesta? [Satu]

− Kuvien täytyy olla helposti hahmotettavissa, mutta samalla niistä saa mielellään löytää kiinnostavia arkipäivään liittyviä yksityiskohtia. Saimme alkuaikoina tiukat määräykset siitä, ettei mielellään saisi olla värikkäitä kuvia, jotka vievät lukijan keskittymiskyvyn ja aivoaktiivisuuden pois kielen käsittelystä. Siksi olemme pysyneet mustavalkoisessa puoleksi sarjakuvamaisessa sapluunassa, joka on toiminut mainiosti omana tavaramerkkinä. Kuvat eivät saa kertoa tarinaa vaan ainoastaan tukea lukijan kokemusta kirjoitetusta tekstistä. [Maria]

− Olen juuri lukemassa Julia Cameronin Tie luovuuteen -kirjaa. Siinä käsitellään luovuutta voimavarana monesta eri näkökulmasta ja erilaisin konkreettisin harjoituksin. Miten selkokieli ruokkii teidän mielestänne lukijan luovuutta? [Satu]

− Kieli antaa uusia virikkeitä ja innostaa kirjoittamaan uudella tavalla, kun ei tarvitse kirjoittaa korkeatasoista kieltä. Kouluissa oppilaat saavat esimerkiksi luoda tekstejä kuviin tai kuvittavat tekstiä tai tekevät omia tarinoita joistain kirjan aiheista. [Sabira]

− Kun lukija kokee, että kertomus puhuttelee, on saavutettu mahdollisuus sitoa lukijan omat kokemukset ja oma maailmankuva kirjallisesti tai kuvituksellisesti uudeksi teokseksi. [Maria]

− Mitkä ovat mielestänne selkokielen tärkeimmät hyödyt? [Satu]

− Selkokieli tukee lukijaa monella tavoin, ja se on usealle lukijalle läheisempi kuin ”tavalliset” kirjat. Selkokirja ja sen aiheet ovat helposti ymmärrettävissä ja käytettävissä, ja niistä voi keskustella yhdessä. Myös heikompi lukija pääsee näin mukaan keskusteluun. Kaikki kirjamme on kirjoitettu niin, että ne herättävät ajattelun aiheita, avartavat maailmaa ja omaa tekemistä, kuten lisätiedon hakemista. Lisäkysymykset nettisivustollamme antavat vielä enemmän ajattelun aiheita. [Sabira]

− Selkokieli antaa lukijalle mahdollisuuden onnistua haasteelliseksi osoittautuneessa tehtävässä. [Maria]

− Mahtuuko selkokieliseen kirjaan mielestänne monta kieltä, vai pitääkö sen olla yksikielinen? [Satu]

− Selkokirjan pitäisi periaatteessa olla yksikielinen, jotta lukija pystyy omaksumaan sen helposti. Käytämme ensimmäisinä Suomessa kolmea tasoa, joista kolmas on vaikein. Siinä voisi kokeilla myös muitakin kieliä, mutta tekisin sen vain, jos siihen on hyvä syy ja testiryhmämme hyväksyy sen ja pitää sitä järkevänä. [Sabira]

− Maria, miten sinä pääset työskentelemään luovasti kuvittaessasi selkokirjoja? [Satu]

− Lähtökohtani on, että kohdeyleisömme ovat keskimääräistä parempia kuvien lukijoita, sillä usein aivot kompensoivat muita heikkouksia. Yritän antaa kuviin ylimääräisiä vihjeitä, tehdä niistä visuaalisesti kiinnostavia ja sitoa niistä hyvän kokonaisuuden. Näin lukijalle tulee tunne siitä että tarinan takana on muutakin kuin teksti. Koska työskentelemme Sabiran kanssa kirjojen suhteen ihan aiheesta lähtien yhdessä, tulee tarinoiden eri kerrokset esille myös kuvituksessa. [Maria]

− Olette pohtineet selkokirjojen käyttöä kieltenopetuksessa. Voisitteko kertoa siitä? [Satu]

− Selkokirjoja käytetään jo kieltenopetuksessa, ja ne toimivat erinomaisesti jopa perustasolla. Lukija, joka on hieman oppinut kieltä, saa paljon irti selkokirjasta ja tuntee onnistuvansa. Kirjassa on tavallista, arkipäivän kieltä, jota hän kuulee ympäristössään ja voi heti käyttää. Rivit ja kappaleet ovat lyhyitä ja kieli sellaista, että hänen tarvitsee vain hakea joitakin sanoja sanakirjasta. Tekstejämme käytetään jo esimerkiksi maahanmuuttajien kieltenopetuksessa Suomessa ja eri kielten opetuksessa muualla maailmassa. Suomenkielisille koululaisille ruotsinkieliset kirjamme antavat motivaatiota oppia ruotsia, onnistumisen tunteen ja tukea oppimiseen. Selkokirjoja voisi käyttää paljon laajemmin kouluissa motivoimaan ja tukemaan oppilaita eri kielten oppimisessa. [Sabira]

− Kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta! Selkokielen kasvava tarve haastaa kirjoittajat ja kuvittajat pohtimaan yhä enemmän luovia ratkaisuja. Inspiroivia askeleita luovuuden polulla! [Satu]

© Tarusola

Suomen taiteen tarinassa

kohtaaminensuomentaiteentarinassa

Kahden ystävän kohtaaminen Ateneumissa eräänä syyskuun lopun päivänä

– Hienoa, että ehdittiin uudestaan tänne Suomen taiteen tarina -näyttelyyn, jossa on uudenlainen näkökulma tuttuihin teoksiin.

– Näyttelyssä tunnetut suomalaiset klassikot nähdään osana kansainvälistä taiteen kehitystä. Tästä Klassikot-huoneesta esimerkiksi löytyy kylpeviä ihmishahmoja esittäviä teoksia useamman kotimaisen ja ulkomaisen taiteilijan kuvaamina. Hienoja rinnastuksia! Näyttelyarkkitehtuurista on kuulemma vastannut alankomaalainen Marcel Schmalgemeijer, joka katsoi kokoelmia hyvin eri näkökulmasta kuin suomalaisen taiteen asiantuntijat.

klassikot_huone

– Maaliskuussa järjestetyssä opeinfossa oli antoisaa tutustua näyttelyyn esittelyjen ja opastusten avulla. Satu Itkosen keskusteleva kuvan tarkasteluopastus oli hyvä johdanto Visual Thinking Strategies -menetelmään, johon kannattaa perehtyä tarkemmin.

– Tosiaan, joskus nämä klassikkoteokset ovat niin tuttuja jo lapsuudesta, ettei niitä oikein enää katso kunnolla.

– Tuo menetelmä kehittää hyvin myös keskustelu- ja väittelytaitoja sekä kriittistä ajattelua, kuten Satu Itkonen toteaa tekstissään.

– Kuvataiteella oli tärkeä merkitys kansallistunteen heräämiselle, ja historiallisten aiheiden kuvaamiseen haettiin oppia ulkomailta. Tässä näyttelyn yhteydessä julkaistussa Suomen taiteen tarina -kirjassa taidemuseon johtaja Susanna Pettersson kertoo esimerkiksi Albert Edelfeltin opiskelleen historiamaalausta Antwerpenissa ja Pariisissa.

– Aiheet löytyivät usein kotimaisesta kirjallisuudesta, ja esimerkiksi Zacharias Topeliuksen Maamme kirja innoitti monia. Kirjallisuudella on myös ollut merkittävä asema kansallisen identiteetin rakentamisessa ja suomalaisuuden määrittelyssä. Suomalaisen kulttuurin moni-ilmeisyyttä käsitellään virkistävästi muun muassa teoksessa Monikulttuurisen maamme kirja, jonka ovat toimittaneet Marjukka Kenttälä, Lasse Koskela, Saija Pyhäniemi ja Tuomas Seppä.

suomen-taiteen-tarina-kirja

– Huomasitko muuten, että tässäkin Maisema-huoneen salitekstissä on nostettu esiin J.L. Runebergin ja Zacharias Topeliuksen vastakkaiset ajatukset suomalaisesta maisemasta?

– Kyllä! Olisi hienoa, jos tuota kirjallisuusnäkökulmaa olisi täällä vielä enemmän kuvataiteen rinnalla. Suomen taiteen tarinan rakentamisessa kirjallisuudessa ja kuvataiteessa on niin yhteiset lähtökohdat: niiden vuorovaikutus on läheistä, kuten musiikinkin. Näiden kaikkien vuoropuhelu samassa näyttelyssä vielä laajemmin toisi syvyyttä aiheen käsittelyyn myös opetuksen kannalta.

– Kouluille on tarjolla opastusten lisäksi kivoja tehtäviä, joissa on otettu huomioon perusopetuksen uusi opetussuunnitelma.

– Monet tehtävät on suunniteltu äidinkielen ja kirjallisuuden sekä kuvataiteen oppiaineet huomioiden.

– Pohdin juuri tekeillä olevassa opinnäytetyössäni noiden kahden oppiaineen yhteistyötä peruskoulussa.

jatkotehtavat-kouluille

– Tehtävissä erityisen mielenkiintoinen on Kuunnellen kuvaksi -piirustustehtävä, jossa opettaja kuvailee valitsemansa teoskuvan oppilaille mahdollisimman tarkasti ja oppilaat piirtävät opettajan kuvailun pohjalta oman versionsa. Jos tehtävää sovellettaisiin niin, että oppilaat kuvailisivat teoksia toisilleen, saataisiin kielellinen näkökulma esiin vielä vahvemmin.

– Teoksen kuvailu varmasti vaatii selkeää ilmaisua ja laajaa sanavarastoa. Sullahan on kokemusta kuvailutulkkauksesta, Satu.

– Joo, sitä on tosiaan tullut tehtyä jonkin verran. Marraskuussa pääsee myös syventämään oppimaansa Kulttuurin yhdenvertaisuus -foorumilla.

– Sieltä saa varmasti monia uusia näkökulmia kulttuuripalveluiden saavutettavuuteen. Palataan siihen myös blogissa marraskuussa!

– Palataan! Sitä ennen saamme mielenkiintoisen vieraan keskustelemaan kanssamme lokakuussa!

©Tarusola