Kahden ystävän kohtaaminen eräänä tammikuun lopun päivänä
– Moi, Sini! Millaisissa merkeissä sun vuotesi 2024 on lähtenyt liikkeelle? [Satu]
– Hei, Satu! Vuosi alkoi aikamoisessa sekamelskassa muuton takia, mutta nyt alkaa jo elämä taas asettua aloilleen. Miten sun uusi vuosi on käynnistynyt? [Sini]
– Onnea uuteen kotiin! Muutto onkin aina iso ponnistus, mutta uusi ympäristö voi tarjota virkistäviä virikkeitä. Mulla on ollut muuttohulinaan verrattuna rauhallista, vaikkakin tekstien osalta kiireistä. Tähän aikaan vuodesta ollaan usein vietetty hetki Helmet-haasteiden parissa. Tehdäänkö niin nytkin? [Satu]
– Joo, mikä ettei. Mulla jäi Helmet-haaste tänä vuonna väliin, mutta kuulen mielelläni, millaisia kokemuksia sulla on ollut. [Sini]
– Mä keskityin tällä kertaa – toisin kuin edellisvuonna – vain lukuhaasteeseen, kun niille muille haasteille ei oikein jäänyt aikaa, vaikka leffoja tulikin katsottua ja pelejä pelattua. [Satu]
– No, oliko haastekohtia vaikea täyttää? [Sini]
– Viime vuonnakin tuli luettua niin paljon, reilusti yli 200 teosta, että kirjat loksahtelivat lukuhaasteen kohtiin lähes itsestään. Moni kohta täyttyi periaatteessa moninkertaisesti. Vain noin viiteen tai kuuteen kohtaan piti varta vasten etsiä sopiva kirja. Muistatko niitä eri kohtia vielä, kun viime vuoden alussa vilkaistiin? Tässä ne ovat muistin virkistykseksi. [Satu]
– Oli kyllä taas keksitty mielenkiintoiset 50 kohtaa. Mietin juuri, mitä itse olisin valinnut kohtaan 36. “Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan”. Ehkä jonkun poliittisilta näkemyksiltään tai muuten arvoiltaan hyvin erilaisen henkilön kirjoittaman kirjan. Minkä kirjan itse valitsit tähän kohtaan? [Sini]
– Joo, mun mielestä koko haaste oli taas tosi onnistunut ja kohdat houkuttelevia. Ne ohjaavat monesti tarttumaan sellaisiinkin teoksiin, joita tavallisesti ei tulisi luettua. Toi mainitsemasi kohta on juuri sellainen. Mulla ennakkoluulot liittyivät kirjoittamiseen, eli olin ennakkoluuloinen kirjoittajan tyylin ja taidon suhteen. Mulla oli kolme ehdokasta siihen kohtaan, ja jokaisen suhteen ennakkoluuloni osoittautuivat paikkansapitäviksi. Valitsin siihen lopulta Juha VuorisenMaltan mieleni (Diktaattori, 2015). [Satu]
– Sä olet aina välillä vinkannut mullekin mielenkiintoista luettavaa. Tuliko haasteessa vastaan kirjoja, joita suosittelisit? [Sini]
– Paljonkin! Niiden aiempien vinkkausten lisäksi poimisin sulle kohdasta “Kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä” Niilas Holmbergin kirjan Halla Helle (Gummerus, 2021), jos se ei ole sulle vielä tuttu. Se vie lukijansa syvälle Saamenmaahan, unien ja niiden tulkitsemisen, taiteen tekemisen ja sen kipukohtien äärelle. Romaani tarjoaa lukuelämyksen ohella laajan tietopaketin saamelaisuudesta ja alkuperäiskansan kokemasta systemaattisesta sorrosta.
Toinen järisyttävä teos löytyy kohdasta “Kirjassa on minä-kertoja”. Se on Naisten voima. Lääkäri toivon ja parannuksen lähettiläänä, joka on Denis Mukwegen omaelämäkerrallinen teos elämäntyöstään seksuaalisen väkivallan uhreiksi joutuneiden naisten puolesta kotimaassaan Kongon demokraattisessa tasavallassa (suom. Tero Valkonen, Tammi, 2023). Kirjoitin siitä Suomenopettajat-lehden helmikuun numeroon ja voin näyttää sen tekstin sulle, kun se on ilmestynyt. Kirja on rankka, mutta sen pitäisi kuulua jokaisen vanhemman, kasvattajan, opettajan – oikeastaan ihan joka ikisen ihmisen – lukulistalle. [Satu]
– Kiitos näistä kiinnostavista suosituksista! Entä mikä oli sun kirjavuoden kohokohta? [Sini]
– Jos pitää nostaa vain yksi teos, se on Yū MirinUenon asema (suom. Raisa Porrasmaa, Sammakko, 2023), josta kerroinkin sulle jo aikaisemmin. Jos saa nostaa monta, myös nuo äsken mainitsemani ovat ihan kärjessä. Samoin Panu Tuomen runokirja Kardinaali Zen (WSOY, 2023), jota kyllä myös suosittelen ehdottomasti. Se on todella hieno runokirja, jonka ääreen olen palannut jo monta kertaa. Se meni mulla haastekohtaan “Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta”. Tartuin siihen luettuani arvostelun Helsingin Sanomista. Onko muuten näissä mun lukuhaastekirjojen joukossa joitain sellaisia, joista haluaisit tietää enemmän? [Satu]
– Hmm. Kuten jo mainitsit, lukuhaasteessa päätyy ja joskus myös tietoisesti ohjataan lukemaan kirjoja, joihin ei yleensä muuten tarttuisi. Nyt haasteena oli valita genre, johon kuuluvia kirjoja et muuten lukisi (kohta 44.). Mikä oli sun valintaperuste tämän kirjan suhteen ja millainen lukukokemus? [Sini]
– Valitsin tuon Colleen HooverinSe päättyy meihin (suom. Sirpa Parviainen, WSOY, 2023), koska en nykyisin lue kyseistä naisille suunnattua viihdekirjallisuutta ollenkaan. Ei riitä aika eikä kiinnostus. Halusin kuitenkin antaa “valtaisan menestyksen sosiaalisessa mediassa saavuttaneelle ilmiölle” mahdollisuuden. Lukukokemus oli kuluttava, mutta taistelin kirjan loppuun asti. [Satu]
– Yli 200 lukemastasi kirjasta löytyy varmaan myös aarteita, joita et saanut mahtumaan haastekohtiin. [Sini]
– Joo, niitä luettuja kirjoja taitaa tosiaan olla yhteensä ehkä 220. Osa niistä ei ole mitenkään erityisiä, mutta osa on tosi hienoja. Viime vuonna tuli luettua paljon runoja. Yksi niistä hienoista, jotka eivät mahtuneet haasteeseen, on Tero Tähtisen runokirja Kuunkulkema yö (Basam Books, 2015). Sen 108 haikua johdattavat luontoon ja pohdiskeluun. [Satu]
– Vaikka en ehtinytkään lukuhaasteeseen mukaan, sain nyt hyviä vinkkejä omalle lukulistalle. Kiitos näistä! Oletko muuten jo aloittanut vuoden 2024 Helmet-haasteet? Itse vielä harkitsen. [Sini]
– On jo tullut luettua aika monta kirjaa, jotka solahtavat sujuvasti tämän vuoden lukuhaasteeseen. Muihin haasteisiin ei taida aika riittää tällä kertaa, vaikka ne ovatkin kiinnostavia taas. Ja kiva, jos mun kirjavinkeistä on iloa. Olisiko sulla mulle joitain kirjasuosituksia? [Satu]
– Lukeminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle, ja ne kirjat joihin olen tarttunut, eivät ole tehneet suurempaa vaikutusta. Minusta ei siis ole tällä kertaa kirjavinkkariksi. [Sini]
– Pidän peukkuja, että pitenevien päivien myötä saat taas enemmän aikaa lukemiselle. Seuraavalla Kielikuvakohtaamiskerralla helmikuussa päivänvaloa onkin jo paljon enemmän taas! [Satu]
– Valo tosiaan antaa uutta energiaa. Toivotaan, että helmikuussa säät suosivat myös ulkoilua ja luonnossa liikkumista, ehkä jopa kameran kanssa. [Sini]
Kahden ystävän kohtaaminen eräänä tammikuun lopun päivänä
– Moikka, Sini! Miten vuosi 2022 on lähtenyt sun osalta liikkeelle? [Satu]
– Hei, Satu! Vuosi on lähtenyt liikkeelle aika varovasti. Elämme outoja aikoja. Entä mitä sun vuoden alkuun kuuluu? [Sini]
– Outoja aikoja, todellakin! Vähän sellaisissa merkeissä on mun vuosi alkanut myös mutta kuitenkin mukavan kirjallisesti. Me ollaan puhuttu aika usein Helmet-lukuhaasteista siitä lähtien kun innostuin suorittamaan yhden vuoden aikana kaikki Helmetin siihenastiset lukuhaasteet ja löysin uudelleen lukuilon. Tiesitkö, että tätä nykyä haasteita on olemassa muitakin kuin lukuhaaste? [Satu]
– Lukuhaasteesta on tosiaan ollut puhetta ennenkin, mutta muista haasteista en ole kuullutkaan. Millaisia haasteita Helmet tarjoaa vuodelle 2022? [Sini]
– Lukuhaaste vaikuttaa perinteiseltä eli jälleen varsin inspiroivalta. Hauskaa, kun moni tämän vuoden puolella lukemistani kirjoista pujahti jo haastekohtiin. Elokuvahaasteessakin näyttäisi silmämääräisesti olevan puhuttelevia ja helpohkoja kohtia. Esimerkiksi hiljattain katsomani Arctic-elokuva solahtaa sujuvasti kohtaan ”Elokuvassa selviydytään luonnossa”. Jotkut kohdat tuntuvat taas vaativan erityisperehtymistä, kuten ”Elokuva Helena Yläsen kirjasta Sata parasta elokuvaa ja kymmenen kehnoa kaupan päälle”. Täytyykin tehdä varaus tuosta teoksesta. [Satu]
– Siihen opukseen saattaa olla yllättäen jonoa. [Sini]
– Miltä vaikuttaa, löytyykö joukosta houkuttelevia vaihtoehtoja? [Satu]
– Elokuvahaaste kiinnostaa näistä ehkä eniten, koska elokuvia tulee katsottua muutenkin aika paljon. Musahaaste houkuttelee myös. Sen suorittamiseen menee varmasti huomattavasti lyhyempi aika. Toisaalta tuntuu, että näiden haasteiden kautta saattaa uppoutua pidemmäksikin aikaa tutkimaan jotain musiikkityyliä, kuten nigerialaista juju-musiikkia. Lukuhaaste on aina kiinnostava. Vaikka en ole aiemmin lukuhaasteeseen lähtenyt, houkuttelisi sekin tällä kertaa kovasti. Pelihaaste edellyttäisi pelikaverin, jota en ehkä kotoa saa, joten se voi osoittautua hankalaksi toteuttaa. [Sini]
– Mulla pisti myös silmään, että elokuva- ja musiikkihaasteessa on paljon sellaisia kohtia, joihin pitää perehtyä enemmänkin löytääkseen sopivia vastineita, ja varmaankin sen jälkeen niitä alkaakin pulputa, ainakin musahaasteessa. [Satu]
– Entä miltä lukuhaasteet sun mielestä vaikuttavat noin niin kuin yleisesti? [Sini]
– Mun mielestä monet kohdat ovat inspiroivia ja omia tottumuksia avartavia. Aiemmin tekemieni lukuhaasteiden pohjalta voin sanoa, että haasteiden eri kohdat ohjaavat usein kokeilemaan ihan uusia ulottuvuuksia. On tullut tartuttua moniin sellaisiin teoksiin, joihin en ilman lukuhaasteita olisi ikinä tutustunut. Välillä jotkut haastekohdat ovat tuntuneet aluksi vähemmän houkuttelevilta tai jopa oudoilta, kuten aiemmat ”Sokkona hyllystä valittu kirja” tai ”Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan”. Kun kohtiin onkin valikoitunut jännä kirja, kuten ensimmäiseen Hanna Haurun Jääkansi ja jälkimmäiseen Jennifer NiveninYksi täydellinen päivä, on niitäkin alkanut pitää mielekkäinä. Joka tapauksessa kyse on leikkimielisestä haasteesta, jonka on tarkoitus kannustaa nauttimaan lukemisesta, ei suorittamaan hampaat irvessä. Kohtien toteuttamista ei mun mielestä kannatakaan ottaa liian kirjaimellisesti, vaan niiden soveltamisessa voi myös käyttää luovuutta. Tämänkin vuoden lukuhaasteessa on taas ilahduttavan monta sellaista kohtaa. [Satu]
– Juuri näin! Lukemisen nautinto on varmasti se pääasia. [Sini]
– Mitkä haasteet voitaisiin ottaa tavoitteiksi tänä vuonna? [Satu]
– Voin luvata osallistua ainakin elokuvahaasteeseen. Kävin jo liittymässä elokuvahaasteen Facebook-ryhmään, josta varmaan löytyy hyviä vinkkejä jokaiseen kohtaan. Luulen, että musahaastekin voisi onnistua laajentamaan mun musiikin kuuntelutottumuksia. Lukuhaasteeseen en ehkä uskalla ajan puutteessa tänäkään vuonna ryhtyä, mutta uppoudun kyllä äänikirjoihin silloin kun on aikaa, varsinkin kun saan sulta taas kirjavinkkejä. [Sini]
– Vinkeistä puheen ollen. Onko sulle tuttu Eddie JakunMaailman onnellisin mies -kirja? [Satu]
– En ole lukenut sitä, mutta kirjailijasta muistan lukeneeni vastikään. [Sini]
– Se on tosi koskettava kirja. Mä kirjoitin siitä juuri arvostelun ja voin suositella sitä lämpimästi – nenäliinapaketin kera. Eddie Jaku kuvaa keskitysleirikokemuksiaan ja selviytymistään holokaustin kauhuista äänellä, joka pysäyttää. Mulla kirja meni viime vuoden haasteessa kohtaan ”Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa”, koska lukuhetkelläni Eddie Jaku oli vielä elossa. Hän kuoli viime lokakuussa 101-vuotiaana Sydneyssä. Tämänvuotisessa haasteessa teos voisi mennä hyvinkin moneen eri kohtaan, esimerkiksi kohtiin ”Kirja kertoo ystävyydestä” tai ”Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa”. [Satu]
– Aivan, lokakuisen uutisen kautta kirjailija tuli mullekin tutuksi. [Sini]
– Eddie Jakuun tutustuminen jätti syvän jäljen. Jakun Ted Talk on myös vaikuttava. [Satu]
– Täytyy perehtyä myös siihen. [Sini]
– Lukeminen on ollut alkuvuonna ilahduttavan paljon esillä mediassa. Olet varmaan huomannut HS:n artikkelit ja mielipidekirjoitukset lukemisesta ja lukutaidosta. Itselleni tuo perinteinen lukuhaaste on tänäkin vuonna ykkösvalinta, mutta voisin kokeilla sen lisäksi jotain muutakin. [Satu]
– Arvasin, että lukuhaasteeseen tartut ainakin! Entä mikä muu voisi olla sun vuoden haaste? [Sini]
– Mulla ja yläkoululaisella on tapana pelata lautapelejä kaiken virtuaalisen vastapainoksi. Me voitaisiin testata pelihaastetta, varsinkin kun pelihirmu voi yhdistää siihen luontevasti lempipelejään kaikissa formaateissa. [Satu]
– Tosi hyvä idea! Yhdessä pelaaminen on kivaa. [Sini]
– Voisin ottaa myös ainakin elokuvahaasteen työn alle mutta ihan rennosti ja testata, täyttyisikö musahaaste helposti. Selkokielisen lukuhaasteen suorittamisen taidan jättää väliin tällä kertaa, mutta olen katsonut sitä työn puolesta. Siinä on siis tarkoitus lukea selkokirjoja lukuhaasteen eri kohtiin. Onneksi selkokirjoja on nykyisin tarjolla yhä enemmän, joten senkin haasteen tekeminen olisi varmasti mukava homma. Jos 50 teoksen lukeminen tuntuu suurelta urakalta, voi tarttua pieneen lukuhaasteeseen. Se koostuu 25 eri kohdasta ja on julkaistu tänä vuonna jopa saksaksi. [Satu]
– Hyvä, siitäkin voidaan siis jutella loppuvuodesta. [Sini]
– Hienoa, vaihdetaan sitten matkan varrella vinkkejä ja kokemuksia! Ja ehkäpä päästään tekemään osaa haasteista yhdessä vaikkapa leffaillan muodossa. Muuten, kiitos kun osallistuit siihen tekemääni minigallupiin ”Äänikirja, paperikirja vai e-kirja?”. Siihen tulikin paljon vastauksia. Puhutaanko siitä ensi kerralla enemmän? [Satu]
– Joo, yhteinen leffailta olisi kiva järjestää. Kokemusten ja löytöjen jakaminen tekee tästä varmasti vielä antoisampaa! Ensi kerralla sitten lisää kirjoista. Kiinnostava kuulla, millaisia vastauksia sait minigallupiin! [Sini]
Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä
– Moi, Sini! Taas ollaan siinä vaiheessa vuotta, että on päiviteltävä, mihin aika oikein syöksyy! [Satu]
– Hei vaan, Satu! Uusi vuosi on tosiaan tuloillaan. Tämä kulunut vuosi on ollut vähän sellainen “Päiväni murmelina” -kokemus. [Sini]
– Onneksi monet mukavat tekemämme asiat löytyvät dokumentoituina täältä blogista. Varsinkin näin korona-aikana muistot voivat puuroutua yhdeksi mössöksi, kuten juuri hiljattain Hesarin osuvassa kirjoituksessa muistutettiin. Blogille vuosi 2021 olikin erityinen, sillä keväällä päästiin juhlistamaan sen 5-vuotissynttäreitä! [Satu]
– Aika hienoa, viisi vuotta kohtaamisia on tallessa blogissa. Ehkä näin vuoden viimeisinä päivinä voisi muistella taas kulunutta vuotta blogin kautta. [Sini]
– Joo! Mitkä nostaisit omiksi vuoden 2021 kohokohdiksesi? [Satu]
– Sain keskittyä viime kesän taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn valmistamiseen. Oli hienoa maalata kaikessa rauhassa ja asettaa syyskuussa maalauksia esille pitkästä aikaa. Siitä jäi blogiinkin muistoksi Tarusolan ihanan TET-harjoittelijan tekemä haastattelu. [Sini]
– Tämä vuosi olikin myös siinä mielessä jännä, että meillä oli tosiaan parin viikon ajan TET-harjoittelija, jonka vastuulla oli tuon lokakuun postauksen lisäksi myös marraskuun postaus. [Satu]
– Entä millaisia on sun vuoden kohokohdat, Satu? [Sini]
– Mulla oli taas tekstientäyteinen vuosi, mikä oli kyllä antoisaa. Omien tekstien lisäksi tuli luettua aika paljon. Se näkyi blogissakin muun muassa kirjasuosituksina. Suoritin taas Helmetin vuoden 2021 lukuhaasteen, ja siitäkin jäi kaikkea kivaa muistoihin. Otin käyttöön myös lukupäiväkirjan, johon kirjaan kaikkein kirkkaimmat kirjahelmet. [Satu]
– Kirjasuosituksiisi olenkin tarttunut mahdollisuuksien mukaan. Toivottavasti saadaan niitä blogiin myös tulevana vuotena. [Sini]
– Hienoa! Vinkkaan oikein mielelläni lisää jatkossakin! Kaunokirjallisista kuvailuista syntyi myös tämä sun tekemä upea kuva Jerisjärven jäältä. [Satu]
– Kuvailu herätti tosiaan vahvoja mielikuvia, jotka erityisesti nyt taas pakkassäässä ulkona liikkuessa nousevat mieleen. [Sini]
– Valokuvaukseen tuli uppouduttua jonkin verran, ja varsinkin ulkosaariston vaikuttavat maisemat olivat puhuttelevia jopa marraskuussa. [Satu]
– Hienoja kuvia muuten! Etenkin majakat on tosi inspiroivia. Sun valokuvia luonnosta ollaan saatu ihailla myös monissa blogin loppukuvissa. Oletko ehtinyt kuvaamaan kauniita pakkaspäiviä? [Sini]
– Kiva kuulla, kiitos! Nyt on olleet näpit vähän jäässä pakkasessa, mutta aion mennä taas keväthangille auringonpaisteen lisääntyessä. Oli muuten mukavaa saada taas vieraita blogiin, kuten elokuussa Päivi Pekanheimo, jonka kanssa juttelin Naantalin Kirjajuhlista. [Satu]
Päivi Pekanheimo ja Kati Outinen
– Mulla taas oli syyskuussa vieraana työpari Petra Streng ja Tiina Kokkoniemi. He kertoivat Pekka Strengin sanat – ja sanojen jäljet -nimisen teoksen synnystä ja siitä, miten he päätyivät keräämään tarinoita yhdeksältä mielenkiintoiselta taiteilijalta, joihin Pekka Strengin musiikki on jättänyt jälkensä. [Sini]
Petra Streng ja Tiina Kokkoniemi
– Entäpä mitä kaikkea voitaisiin tehdä vuonna 2022? [Satu]
– Mahdollisuuksien mukaan olisi taas kiva tarttua kaikkeen ajankohtaiseen kulttuuritarjontaan. Alkuvuoden perinteisissä tapahtumissa onkin vähän muutoksia, kun Educa-messut on siirretty koronatilanteen takia vuoteen 2023. LUX Helsinki järjestetään mutta turvavälein ja pienin muutoksin. Testaisin tietysti myös innolla kaikkia yhteisiä harjoituksia ja tehtäviä, jos sellaisia tulee vastaan. Olen ollut viime syksystä mukana kiinnostavassa taidekasvatushankkeessa, josta voisi puhua enemmän keväällä. [Sini]
– Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta! Mun toivelistalla ykkösaiheena olisi luovuus. Meillä oli kivoja suunnitelmia vuoden 2021 loppupuolelle luovuuden tiimoilta, mutta korona sotki taas ne. Jospa päästäisiin toteuttamaan ne vuoden 2022 aikana. Voisin myös jossain vaiheessa kertoa kokemuksistani Kirjoittajaklubi-nimisestä kirjoittajasivustosta, johon tutustuin vuonna 2021. Aion myös suorittaa taas Helmetin ajankohtaisen lukuhaasteen ja voisin jossain vaiheessa vinkkailla lukumatkan varrelle sattuneista kirjallisista täysosumista. Samalla haastan kaikki Helmetin vuoden 2022 lukuhaasteeseen! Helmetin sivuilta löytyy myös muita mukavia haasteita. [Satu]
– Kiitos taas haasteesta ja blogiyhteistyöstä! Suunnitellut luovat projektit toteutetaan ehdottomasti ensi vuonna. Kirjavaa ja kulttuurintäyteistä vuotta 2022, Satu! [Sini]
– Kiitos samoin, Sini! Ja kulttuurintäyteistä vuotta 2022 myös kaikille lukijoillemme! [Satu]
Kolmen ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä
– Moi, Satu ja Suvi. Vuosi 2019 alkaa olla lopuillaan ja samoin muistaakseni teidän lukuhaaste? [Sini]
– Kiva nähdä, Sini! Joo, mä intouduin tosiaan vuoden 2019 tammikuussa aloittamaan Helmetin lukuhaasteen. Olin lapsena ja nuorena himolukija. Taisin saada innostuksen lukemiseen verenperintönä. Molemmilla vanhemmillani kirjallisuus on ollut keskeisenä osana elämää. Kasvoin kirjahyllyjen ympäröimänä, ja mulle luettiin paljon ääneen. Kun opin lukemaan itse, siirryin Turun kaupunginkirjaston suurkuluttajaksi. Rakastin lukemista koko sydämestäni, ja se ohjasi myös uravalintaani. Yliopisto-opintojen ja työelämän myötä suhteeni lukemiseen kuitenkin muuttui. Siitä tuli enemmän velvollisuus kuin nautinto. Myöhemmin töiden lisäksi oma intensiivinen kirjoittaminen alkoi kahlita aikaa. Ennen olin sukeltanut kirjojen seikkailuihin, lopulta päädyin suorittamaan kaunokirjallisuuden lukemista. Vieraannuin salakavalasti siitä huumaavasta tunteesta, joka valtaa, kun pääsee eläytymään hyvään tarinaan. Ennen lukuhaastetta tuli luettua ehkä keskimäärin vain viitisen kaunokirjallista teosta vuodessa kaikkien työtekstien lisäksi. Se kalvoi, kun tiedän ammatillisessa mielessä kaikki lukemisen hyödyt ja omissa koulutuksissanikin aina liputan kaunokirjallisuuden puolesta. [Satu]
– Entä tilanne tänä
vuonna? Onko suhteesi lukemiseen muuttunut haasteen myötä? [Sini]
– Nyt on todellakin ihan erilainen tilanne! Olin kyllä jo muinakin vuosina kiinnittänyt huomiota Helmetin lukuhaasteeseen mutta ajatellut aina, etten ikinä löytäisi sille aikaa. Tammikuussa jotenkin vain tuntui oikealta hetkeltä ottaa haaste vastaan, ja tässä sitä ollaan. On tullut luettua vuoden aikana 252 kirjaa haasteeseen ja lisäksi muita esimerkiksi työhön liittyviä teoksia. Aloitin vuoden 2019 haasteen ensin yksin. Sitten kyselin Suvilta vinkkejä ja aloin tehdä kaikkien muiden vuosien haasteita yläkoululaisen Suvin sparraamana. Tein siis tämän vuoden haasteen lisäksi myös kaikki muut olemassa olevat Helmet-lukuhaasteet vuosilta 2015, 2016, 2017 ja 2018. Myös 75-vuotias äitini on suorittanut vuoden 2019 haasteen, joten meitä on kolme sukupolvea osallistunut haasteeseen. Helmetin haasteessa parasta on se, että kirjat saa valita itse ja haasteen eri kohdat ohjailevat valintaa vapaan kannustavasti. [Satu]
– Oho, olet tosiaan lähtenyt täysillä mukaan haasteeseen. Useamman vuoden lukuhaasteet yhden vuoden aikana! Löytyikö annettujen haastekohtien joukosta erityisiä suosikkeja? [Sini]
– Inspiroivia kohtia on todella paljon! Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja -kohta on ollut antoisa. Hyviä lukuvinkkejä on tullut poimittua myös Helmet-lukuhaasteen julkisen Facebook-ryhmän keskusteluista, joissa tuodaan esiin laaja kirjo erilaisia teoksia. [Satu]
– Hienoa, että on
myös kanavia, joiden kautta saa vinkkejä kirjatarjonnasta. Olen kuullut, että
lukuhaaste on saanut joitakin ystäviäni innostumaan myös lukupiireistä. Mutta miltä
nyt tuntuu? [Sini]
– Lukeminen on tosi kivaa, ja on ollut mukava antaa vinkkejä lukemistani kirjoista. En halunnut suorittaa tätä lukuhaastetta virallisesti vaan lukea vapaasti. Olen suorittanut koulussa lukudiplomin ja pitänyt lukupäiväkirjaa. Kaikkein mieluiten luen täysin omavalintaisia kirjoja. [Suvi]
– Tämä on ollut järisyttävä kokemus! Olen päässyt kokemaan lukemisen intohimon taas. Välillä on pitänyt tarttua nenäliinapakettiin ja välillä tullut hihitettyä itsekseen ruuhkabussissa. Aina silloin tällöin joku kirja on tempaissut niin mukaansa, etten ole voinut lopettaa lukemista. Jotkin tarinat ovat jääneet elämään omaa elämäänsä, ja joidenkin päähenkilöiden kohtalo on vaivannut vielä pitkään lukemisen jälkeen. Luin aika paljon monista eri maailmankolkista kumpuavaa kirjallisuutta, ja tuntuukin, että vuoden aikana tuli tehtyä monta maailmanympärysmatkaa. On uskomattoman hienoa, että Suomen kirjastolaitos avaa lukemattomia ovia kirjallisuuden maailmaan. Olen tosiaan ollut koko ikäni kirjaston kanta-asiakas sekä opintojen, työn että vapaa-ajan merkeissä mutta vasta asuttuani kauan ulkomailla opin arvostamaan suomalaista kirjastojärjestelmää koko sydämestäni. Kaikkialla kirjastot palveluineen eivät todellakaan ole yhtä laadukkaita kuin Suomessa. Olen erityisen iloinen Espoon kaupunginkirjaston puolesta, joka valittiin vuonna 2019 maailman parhaimmaksi kirjastoksi. Myös Helsingin uusi keskustakirjasto Oodi ilahduttaa lukukeitaana. Ei ihme, että se puolestaan valittiin maailman parhaaksi uudeksi kirjastoksi. Lisäksi Monikielinen kirjasto ansaitsee ehdottomasti erityismaininnan kielten kirjon vaalimisesta. [Satu]
– Kirjastot ovat kyllä parhautta! Olin juuri koulutuksessa, ja samaan aikaan kun siellä annettiin lukuvinkkejä, sain varattua ne teokset näppärästi Taskukirjasto-sovelluksella. Ihanan nopeaa ja tehokasta. Millaisia lukutottumuksia teillä on, Suvi ja Satu?
– Luen eniten
fantasiakirjoja. Ne ovat parhaita, koska ne saavat kuvittelemaan erilaisia
asioita. Olen aika nopea lukija, ja tänä vuonna olen lukenut vähintään viisi
kirjaa viikossa eli yhteensä noin 260 kirjaa. [Suvi]
– Olen aina pitänyt itseäni aika nopeana lukijana, mutta Suvi on kyllä paljon nopsempi. Hän on myös rohkeampi tarttumaan erilaisiin kirjoihin ja tarvittaessa jättämään ne lukematta, jos tarina ei imaise mukaansa. Kuitenkin myös sitkeä ja sisukas lukija, joka jaksaa vaeltaa läpi tuhatsivuisten tekstiviidakkojenkin. Olen saanut Suvilta tosi mielenkiintoisia suosituksia kirjoista, joihin en olisi varmaankaan koskaan tarttunut itsekseni ja oppinut lisää eri kirjallisuuden lajeista. Haasteen tekeminen yhdessä on ollut tosi hauskaa! On ollut kiva, kun on voinut lukea ja puhua kirjoista yhdessä. Yhteinen kokemus ja jakaminen ovat palkinneet. Suvin varhaislapsuudesta asti on tullut luettua paljon lastenkirjoja yhdessä, mutta nyt lukukokemuksen jakaminen on muuttunut – tasavertaisemmaksi ja monipuolisemmaksi. [Satu]
– Hienoa, että
teillä on yhteinen harrastus ja into jakaa kokemuksia! Millaisia kirjoja ja lukukokemuksia
lukuhaaste sitten on teille tuonut? Mikä oli paras tai mieleenpainuvin kirja
vuonna 2019?
– Ready player
one on kaikkien aikojen suosikkikirjani. Luen sen aina monta kertaa
vuodessa. Olen lukenut myös paljon lempikirjailijani Rick Riordanin kirjoja eri
sarjoista, erityisesti Magnus Chase -sarja on yksi suosikeistani. Niissä
sarjoissa on sopivasti mytologiaan kietoutuvaa seikkailua. [Suvi]
– Luin vuoden aikana
laajan kirjon tyyleiltään ja teemoiltaan erilaisia kirjoja. Mieleenpainuvin
lukukokemus on ehkä ollut Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys -romaanin lukeminen uudestaan. Luin sen
parikymmentä vuotta sitten opiskeluaikana, jolloin se teki muhun todella suuren
vaikutuksen. Tällä kertaa odotukseni olivat huipussaan, kun päätin lukea sen
uudestaan. Alku oli järkytys. En muistanut tarinasta mitään yksityiskohtia,
eikä se tuntunut aukeavan ollenkaan. Sitten se imaisi mukaansa pariksi sadaksi
sivuksi, kunnes taas hyydyin. Jatkoin kuitenkin luovuttamatta loppuun, joka
palkitsi kaiken ponnistelun. Tapahtumat jäivät pitkäksi aikaa kaihertamaan, ja
luulen nyt ymmärtäneeni kirjaa paremmin kuin viimeksi.
Joistakin muista vaikuttavista tarinoista on jäänyt mieleen eri asioita, fragmentteja. Tietyistä kirjoista poimin muistikirjaani vaikuttavimpia virkkeitä muistiin. Päällimmäisenä kokemuksena viiden lukuhaasteen suorittamisesta on riemu siitä, kuinka erilaisiin kirjoihin, kirjailijoihin ja kirjallisiin maailmoihin tuli tutustuttua. Huomaan myös muuttuneeni lukijana. Siinä missä ennen valitsin kirjat rajatummin esimerkiksi niiden aihepiirin tai genren perusteella, tartun nyt monipuolisemmin erityyppisiin teoksiin. On tullut sekä tutustuttua moniin uusiin tuttavuuksiin että toisaalta luettua monia vanhoja tuttuja ihan uusin silmin. Nautin erityisesti yllättävästä kerronnasta ja ilmaisuvoimaisesta kielestä; käännöskirjallisuudessa hyvän suomentajan rooli on todella tärkeä.
Tässä lukuhaasteeni kymmenen kultaisinta kirjaa:
Sadan vuoden
yksinäisyys (Gabriel García Márquez, suom. Matti Rossi)
Harhaileva tähti (J.M.G. Le Clézio, suom. Annikki Suni)
The smell of
other people’s houses (Bonnie-Sue Hitchcock)
Sydäntorni (Jennifer Egan, suom. Heikki Karjalainen)
Caracasissa on
vielä yö (Karina Sainz Borgo, suom. Taina Helkamo)
Mestaritontun
seikkailut (Aili Somersalo)
Tulvaniitty (Jhumpa Lahiri, suom. Sari Karhulahti)
Stoner (John Williams, suom. Ilkka Rekiaro)
Punainen poni (John Steinbeck, suom. Tuomas Anhava)
Kaikki laulavat linnut (Evie Wyld, suom. Sari Karhulahti)
– Entä ikävin
lukukokemus? [Sini]
– Lukemieni kirjojen
joukkoon mahtuu tosiaan kaikenlaista, vaikka yritin jo alkujaan valita
sellaisia kirjoja, joista ajattelin pitäväni. Joskus jonkun kirjan lukeminen on
tuntunut upottavassa suossa rämpimiseltä. Alun perin en olisi halunnut jättää
mitään kirjaa kesken ja välillä yritin taistella, jotten olisi luovuttanut
tarinan takkuillessa. Sitten rohkaistuin luottamaan vaistooni ja päädyin aina
silloin tällöin palauttamaan kirjan takaisin kirjastoon lukematta loppuun asti,
kun teksti maistui mauttomalta eikä lukeminen kerta kaikkiaan edennyt.
Maailmassa on niin valtavasti kiehtovia tarinoita, ettei vähemmän onnistuneiden
pariin kannata jäädä tahkomaan. Hyvä tarina yllättää, koskettaa, liikuttaa,
järkyttää, lohduttaa, tempaa mukaansa, ravistelee ja jättää jäljen. [Satu]
– Mullakin on ollut huonoja lukukokemuksia. Joskus olen lukenut kirjan silti loppuun ja joskus jättänyt kesken. On niin paljon hyviä kirjoja, ettei huonoja kannata lukea turhaan. [Suvi]
– Miten noin valtavan kirjamäärän lukemiseen löytyy aikaa? [Sini]
– Se aika on vain otettava. Yllättävästi sitä löytyy, kun haluaa lukea. Luen nykyisin kaikkialla, missä voin. Tietysti ihaninta on, kun saa keskittyä tarinaan kaikessa rauhassa nojatuolin uumenissa tai sohvan sopukassa. Lapsena tein itselleni lukupesän patjoista ja tyynyistä. Suvikin on tehnyt vaikka minkälaisia lukukoloja itselleen. Jotkut kirjat vaativat rauhallisen paikan ja ajan. Joitakin on helpompi lukea keskittymättä sen kummemmin. Onkin tullut luettua melkeinpä missä vain. Uimahallin pukkarissa, parkkipaikalla autossa, raitiovaunussa, sängyssä, puiston penkillä, autotallissa, bussipysäkillä, kävellessä, tyrskyävän meren rannalla – ja tietysti kirjastossa! Kirjastonhoitaja Henriika Tulivirta, jonka upeaa lukusuoritusta ihailen, kertoi lukevansa tiskatessaankin.
Sähköisiä kirjoja välttelin pitkään, koska joudun tekstityöni takia tuijottamaan päivittäin niin paljon tietokoneen kuvaruutua ja haluan lepuuttaa silmiä paperikirjojen parissa. Saatuani Helsingin Sanomien tilaajana BookBeat-palvelun tarjouksen kuuden viikon maksuttomasta kokeilusta, otin ilon irti uutuuskirjoista, joiden varausjono kirjastossa on loputtoman pitkä. Jäin ilmaisen kauden loputtua tilaajaksi. On aikamoista luksusta päästä lukemaan uutta kirjaa heti. Esimerkiksi Antti Röngän Jalat ilmassa -romaaniin pääsin tarttumaan välittömästi luettuani Helsingin Sanomien arvostelun sen ilmestymispäivänä.
Vaikka pidänkin äänikirjoja tärkeinä erityisesti niille, joille perinteinen muoto ei sovi, olen itse lukijana painetun sanan ystävä. Haluan lukea omassa tahdissani ja kuulla kirjan äänet päässäni omana versionani. Laura Lindstedt käsittelee aihetta kiinnostavasti Helsingin Sanomien uudenvuoden kirjailijapuheenvuorossa.
Perinteinen kirja tuntuu parhaalta hyppysissä. Se myös ikään kuin pakottaa pysähtymään lukemisen äärelle ja keskittymään tarinaan. Uutisvirran seuraaminen tekee olon levottomaksi. Kaunokirjallisuus tyynnyttää – paitsi jos ei jostain syystä pääse jatkamaan lukemista. Silloin levoton olo kutkuttelee ja haluaisi vain päästä takaisin tarinan pyörteisiin. [Satu]
– Mun kiireiseen
arkeen kuuluu työkirjallisuuden lisäksi äänikirjat. En oikein muuten ehtisi
nauttimaan kirjallisuudesta mutta äänikirjojen kautta pääsen työmatkoilla
uppoutumaan ja rentoutumaan tarinoiden maailmaan. Itse en ehkä pystyisi
yhdistämään tyrskyssä kävelemistä lukemiseen perinteisen kirjan avulla, mutta
äänikirjoilla se onnistuu, samoin siivotessa ja koiraa ulkoiluttaessa.
Paperikirjoista kaipaan eniten kansitaidetta, joka jää äänikirjoja kuluttaessa
usein pieneksi kuvakkeeksi kännykän ruudulle. [Sini]
– Onnistunut kansi
vetää puoleensa. Mä olen nauttinut lukuhaasteen aikana erityisesti lukemisen ja
kirjoittamisen yhdistämisestä, kuten kesäkuun Lue minut -blogikirjoituksessamme sekä heinäkuun ja elokuun Kirjan
talon verkkokurssien kirjoitusharjoituksista kirjoittaessamme. Ilmaisuvoimaisen
tekstin kirjoittaminen on vaikeaa. Välillä on iskenyt ihan kynäkateus, kun on
lukenut jotain huikeaa tekstiä. Rakastan onnistuneita kuvauksia, varsinkin jos
ne ovat jollain tavalla tuoreita ja yllättäviä. Yllättävyys on muutenkin
muodostunut tärkeäksi: ilahdun joka kerta, jos tarinassa on odottamattomia
elementtejä. [Satu]
– Sama täällä! Entä
Suvi, onko myös sulle kirjoittaminen tärkeää? [Sini]
– Joo, tykkään
kirjoittaa lyhyitä tarinoita, juttuja ja sarjakuvien tekstityksiä. [Suvi]
– Entä vuoden 2020
haaste, aiotteko tarttua siihen? [Sini]
– En varmaankaan suorita virallista haastetta mutta aion lukea taas vapaamuotoisesti kirjamäärän vähintään kolminkertaisesti. [Suvi]
– Kyllä, ehdottomasti! Haaste onkin jo julkaistu. Olen koukussa lukemiseen taas. Ihan mahtava seikkailu! [Satu]
– Hienoa! Täytyy
sanoa, että saitte myös mut vähän innostumaan. Ehkä tartun haasteeseen tulevana
vuonna. [Sini]
– Upeaa, kohta päästään siis antamaan vinkkejä toisillemme! Lukuloistetta kaikille lukijoille vuoteen 2020!
Kahden ystävän kohtaaminen
eräänä marraskuun lopun päivänä
–
Moi, Sini! Piristävää nähdä marraskuun pimeyden ytimessä!
–
Samoin, Satu! Paljon kahvia, kynttilöitä ja kivoja kavereita on myös mun
kaamoksenkestämisresepti.
–
Olen viime aikoina päässyt monissa eri tilaisuuksissa kertomaan blogistamme ja
sen lähtökohdasta, visuaalisuuden ja verbaalisuuden yhteispelistä. Se tuntuu
kiinnostavan erityisesti kasvattajia. Sun hiljattain valmistunut
opinnäytetyösihän linkittyy olennaisesti tähän sanan ja kuvan yhteispeliin.
–
Kyllä. Aloittaessani kuvataidekasvatuksen opinnot 2014 julkaistiin
perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, ja niitä käsiteltiin myös osana
opintoja. Opetussuunnitelman perusteista löytyy paljon kokonaisvaltaisempaan
oppimiseen pyrkivää ajattelua, kuten monilukutaito ja muut laaja-alaisen
osaamisen tavoitteet sekä oppiaineiden yhteistyö monialaisten opetuskokonaisuuksien
muodossa. Näistä etenkin monilukutaito visuaalisen kulttuurin näkökulmasta oli
meillä erään kurssin sisältönä. Jo opintojeni alussa päätin, että opinnäytteeni
käsittelee jollain tavalla visuaalisen ja verbaalisen kielen yhteistyötä.
–
Me ollaankin työstetty tuota yhteistyötä kauan monessa eri muodossa. Miten
päädyit käsittelemään aihetta opinnäytetyössäsi juuri yläkoulun näkökulmasta?
–
Opetusharjoittelun kautta pääsin tutustumaan peruskoulun ja etenkin yläkoulun arkeen.
Kyselin kiinnostuneena opettajien kokemuksia oppiaineiden yhteistyöstä ja
seurasin uuden opetussuunnitelman herättämiä keskusteluja sosiaalisessa
mediassa. Sitä kautta sain hieman käsitystä siitä, millaisia haasteita ja
mahdollisuuksia opetussuunnitelma tarjoaa aineenopettajille yläkoulussa.
Alakoulussa opetuksen eheyttäminen on tietysti helpompaa ainakin niissä
aineissa, joita opettaa sama luokanopettaja. Vaikutti myös siltä, että
kuvataiteen ja äidinkielen sisältöjä opetetaan osittain päällekkäin. Monilukutaitoon
liittyvä laaja tekstikäsitys on tuonut kuvien ja audiovisuaalisen materiaalin
tulkinnan osaksi äidinkielenopetusta.
–
Monilukutaito, kuten kielitietoisuus, ovat tosiaan uuden opsin ja myös uuden
varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden parhautta. Millainen sun
tutkimusaineistosi olikaan ja miten päädyit valitsemaan sen?
–
Halusin saada esiin opettajien kokemuksia peruskoulun arjesta ja siksi valitsin
aineiston hankintatavaksi ryhmäkeskustelun. Keskusteluun osallistui kuusi
opettajaa, kolme molemmista oppiaineista. Ryhmäkeskustelussa pyysin opettajia
pohtimaan oppiaineiden yhteistyöalueita eheyttävän opetuksen näkökulmasta.
Tämän lisäksi keskusteltiin myös siitä, miten oppiaineiden yhteistyötä voisi
edistää ja mitkä tekijät vaikeuttavat oppiaineiden yhteistyötä.
Keskustelun
lisäksi aineistonani olivat myös yläkoulun äidinkielen oppikirjat ja
opetussuunnitelman perusteet. Oppikirjojen kautta yritin saada jonkinlaisen
kuvan myös äidinkielen sisällöistä ja siitä, miten esimerkiksi kuvaa
käsitellään osana äidinkielen opetusta.
Minua kiinnosti myös, mitä laajempi ja kokonaisvaltaisempi visuaalisen ja verbaalisen kielen näkökulmia yhdistävä opetus voisi tarjota. Kulttuurin monissa muodoissa visuaalinen ja verbaalinen kieli toimivat yhdessä osana monimediaista merkityksenantoa, joten mukana on myös kuvan ja sanan vuorovaikutuksen näkökulma. Ryhmäkeskustelussa aiheena oli myös opettajien yhteistyön edellytykset ja kokemukset uuden opetussuunnitelman mukaisesta eheyttävästä opetuksesta.
–
Mitkä olivat niitä yhteistyölle hedelmällisiä alueita?
– Mediaopetuksen nähtiin tarjoavan paljon mahdollisuuksia myös laajemmalle oppiaineiden yhteistyölle. Media löytyy opetussuunnitelman perusteista sekä molempien oppiaineiden että laaja-alaisten tavoitteiden sisällöistä. Näin mediaan liittyvä osaaminen on liitetty yhä selkeämmin jokaisen oppiaineen tavoitteisiin. Tämän lisäksi ryhmäkeskustelussa esille nostettuja yhteisiä alueita olivat journalistinen kuva ja teksti, kuvittaminen, tiedon visualisointi ja mainonnan kuvat sekä sarjakuva, pelit, elokuva, draamakasvatus ja mediataide. Monet kokivat, että erityisesti kirjallisuuden ja taiteen historian käsittely yhteistyössä tarjosivat kokonaisvaltaisemman kuvan esimerkiksi tietyn aikakauden kulttuurista ja vähensi tiedon pirstaleisuutta. Yhteistyötä olisi varmasti hedelmällistä laajentaa myös historian opetukseen.
–
Kerro jokin esimerkki siitä, miten oppiaineiden yhteistyössä toteutettu
kokonaisuus voisi antaa oppilaille kokonaisvaltaisemman kuvan opetettavasta
asiasta.
– Esimerkiksi journalistinen kuva ja teksti -kokonaisuus, joka ryhmäkeskustelussakin mainittiin, voisi huomioida erilaiset juttutyypit. Tekstilajille annettu tehtävä vaikuttaa kirjoittavan toimittajan lisäksi myös siihen, miten kuvajournalisti aihettaan lähestyy ja siten myös kuvan sisältöön ja sen välittämään tietoon. Siinä missä teksti ankkuroi kuvan merkityksiä, myös kuva rakentaa kokonaisuutta sekä muokkaa ja täydentää sanoin rakennettuja merkityksiä. Oppilaat voisivat valita aiheeksi omia kiinnostuksen kohteitaan. Journalismin ympärille rakennettuun opetuskokonaisuuteen sisältyy monia laaja-alaisen osaamisen tavoitteita, kuten vuorovaikutustaidot, projektityöskentely, osallisuus, vaikuttaminen, kulttuurinen osaaminen, monilukutaito ja TVT-taidot.
–
Mainitsit aluksi, että oppiaineiden yhteistyö ei ole aina ongelmatonta.
Millaiset asiat vaikeuttavat yhteistyötä?
–
Opettajien arki on todella kiireistä. Ryhmäkeskusteluun osallistuneet opettajat
kertoivat, kuinka yhteistyön onnistuminen edellyttää yhteistä suunnitteluaikaa,
jota ei juurikaan ole. Toiset jopa toteuttavat yhteistyötä käyttäen siihen omaa
vapaa-aikaansa, mutta sitähän ei voi keneltäkään vaatia. Vaikka
opetussuunnitelma edellyttää laajempien kokonaisuuksien opettamista ja
oppiainerajoja ylittävää opetusta, on lukujärjestys usein kuitenkin
joustamaton. Koulun rakenteiden tulisi olla joustavammat ja opettajien saada
enemmän tukea rajojen ylityksiin. Opinnäytteeni aineisto viittasi siihen, että
erikseen lukujärjestykseen kirjattujen ilmiöjaksojen tai monialaisille
oppimiskokonaisuuksille varattujen aikojen ulkopuolella lukujärjestyksestä
poikkeaminen oli hankalaa. Opettajat eivät voi olla yksin vastuussa
järjestelyistä.
–
Suunnittelu ja toimivan materiaalin valmistaminen on tosiaan vaativaa:
tarvitaan paljon aikaa, luovuutta ja kokemustakin. Entä miten oppiaineiden
välistä yhteistyötä voisi edistää?
–
Pohdittaessa rakenteiden muutostarpeita todettiin, että oppiaineiden sisältöjen
ja tuntien karsiminen antaisi tilaa yhteiselle, ilmiöpohjaiselle ja
pitkäkestoiselle oppimiselle. Karsittuja sisältöjä voisi siirtää osaksi
laajempia kokonaisuuksia. Opetussuunnitelmien mukaisen sisältöjen ja
tuntimäärien muutoksen epäiltiin kuitenkin olevan käytännössä hankalaa.
Yhteistyö voisi myös helpottua, jos lukujärjestyksiin varattaisiin tunteja
kahden tai useamman aineen yhteistyölle. Samanaikaisopetuksen nähtiin tarjoavan
myös mahdollisuuksia tarkastella yhteistä aihetta tai jotain yhdessä koettua
eri tiedonalojen näkökulmasta väitellen ja argumentoiden. Samalla oppilaat
voisivat saada opettajilta myös vuorovaikutuksen mallia.
Opettajilta saivat paljon kiitosta myös erilaisten kulttuuritahojen järjestämät kurssit sekä museoiden yleisötyö, joka tarjoaa opettajille näyttelykokonaisuuksiin liittyviä pedagogisia materiaaleja.
–
Kuulostaa lupaavasti siltä, että erilaisten yhteistyömuotojen kehittely tarjoaa
paljon mahdollisuuksia jatkossakin.
– Kyllä, ja toivonkin, että hyviä kokemuksia jaetaan myös oman koulun ulkopuolelle. Se helpottaa varmasti opettajien arkea. Myös koulun ulkopuolisten tahojen apu on tärkeää ja arvostettua, kuten edellä mainitsin. Tarvitaan apua, tukea, aikaa ja kannustusta. Siitä puheen olleen, miten sua on kannustanut lukemaan se lukuhaaste, johon tartuit tämän vuoden alussa?
–
Kyllä, ja toivonkin, että hyviä kokemuksia jaetaan myös oman koulun
ulkopuolelle. Se helpottaa varmasti opettajien arkea. Myös koulun ulkopuolisten
tahojen apu on tärkeää ja arvostettua, kuten edellä mainitsin. Tarvitaan apua,
tukea, aikaa ja kannustusta. Siitä puheen olleen, miten sua on kannustanut
lukemaan se lukuhaaste, johon tartuit tämän vuoden alussa?
– Kannustus on kyllä elementaarisen tärkeää, ja sitä pitäisi olla paljon enemmän kaikilla elämän osa-alueilla, kuten positiivista palautettakin. Helmetin lukuhaaste on antanut takaisin lukemisen ilon ja intohimon!
Kahden ystävän kohtaaminen eräänä tammikuun lopun päivänä
– Moi, Sini! Miten sun vuosi 2019 on alkanut?
– Oikein mukavasti, kiitos kysymästä. Aurinkoiset pakkassäät ovat houkutelleet ulkoilemaan, ja pieni loma vuodenvaihteessa piristi kummasti. Entä sulla, Satu?
– Ihanan kulttuuripainotteisesti. Ehdin kuin ehdinkin Tennispalatsiin Helsingin taidemuseon Odotin sinua -näyttelyyn, jossa maalaustaide ja runous esiintyivät rinnakkain, sekä Ateneumin Kohtaamisia kaupungissa -näyttelyyn, jossa erityisen ilahduttavia olivat mun mielestä henkilökuvat. Myös Lux Helsinki tammikuun alussa toi virkistävää valoa pimeyden keskelle. Kivasti virkistystä on syntynyt lisäksi Helmet-lukuhaasteesta, jonka otin vastaan tämän vuoden alussa. Toinen kutkuttava haaste on vuoden 2019 museohaaste.
– Itse olen nauttinut kirjoista viime aikoina lähinnä äänikirjojen muodossa. Työmatkat sujuu rattoisasti, ja paljon tulee kuunneltua myös sellaisia kirjoja, joihin en ehkä muuten tarttuisi. Mutta hei, kiva kun pääsit mun kanssa tänne Päivälehden museoon ja Kertova kuva -näyttelyyn! Oletko käynyt täällä aikaisemmin? Museon sivuilta löytyy seuraava kuvaus: ”Päivälehden museossa tutustutaan median historiaan, nykypäivään ja tulevaisuuteen sekä sananvapauden toteutumiseen meillä ja muualla. Samalla kerrotaan Helsingin Sanomien, Suomen suurimman sanomalehden lähes 130-vuotinen tarina. Museo haluaa edistää medianlukutaitoa ja erityisesti lasten ja nuorten lukuharrastusta. Näyttelyiden lisäksi järjestetään aktiivisesti erilaista ohjelmaa – opastuksia, työnäytöksiä, työpajoja, tapahtumapäiviä, museoteatteria ja seminaareja. Museoon on vapaa pääsy ja kaikki toiminta on yleisölle maksutonta. Museota ylläpitää yleishyödyllinen Helsingin Sanomain Säätiö, jonka tehtävänä on suomalaisen laatujournalismin ja sananvapauden turvaaminen.”
– Tämä on ensimmäinen vierailuni täällä. Vaikuttaa, että museo on koululaisryhmille mahtava oppimispaikka, kuten museon sivuilta löytyvä kuvaus kertoo: ”Museossa on mahdollisuus tutustua median nykypäivään ja historiaan mielenkiintoisilla ja opettavaisilla tavoilla. Museon sisällöt tarjoavat uusi[a] muotoja eri oppiaineiden opetukseen ja niiden yhdistelemiseen. Museovierailut elävöittävät muun muassa äidinkielen, historian, yhteiskuntaopin ja kuvaamataidon [kuvataiteen, toim. huom.] opetusta. Kaikki museon tarjoamat palvelut ovat kouluille ilmaisia.”
– Tämän Kertova kuva -näyttelyn takana ovat palkittu kuvittaja, graafinen suunnittelija ja sarjakuvataiteilija Ville Tietäväinen sekä toimittaja ja tietokirjailija Ville Hänninen. Näyttelyn kuvat ja teksti tuovat tosi hyvin esiin erilaisia tapoja käyttää kuvituskuvaa – ja miten se voi tuoda journalistiseen tekstiin uusia tasoja. Kuten tuossa seinätekstissäkin lukee, tekijät haluavat puhua “ideapohjaisen kuvan ainutkertaisen sanoman puolesta.”
– Näyttelytietojen jako kolmeen osaan – lajit, keinot, mahdollisuudet – on selkeä. Täällä saa kaiken kaikkiaan paljon tietoa kuvituskuvista. Mitkä sun mielestä ovat tärkeimmät erot piirretyn kuvituskuvan ja valokuvan välillä?
– Kuvituskuvakin voi tietysti olla valokuva. Usein se on kuitenkin käsitelty tai rakennettu niin, että sen ymmärtää kuvituskuvaksi. Näistä näyttelyn teksteistä löytyy paljon näkökulmia siihen, miksi joihinkin teksteihin sopii kuvituskuva valokuvaa paremmin. Kuvituksen avulla voidaan esittää pohdintoja ja analyysiä sekä kertoa asioita, joita ei oikeastaan voi sanoa. Kuvituksen avulla voi myös kärjistää, konkretisoida tai antaa abstrakteille ilmiöille hahmon. Täällä mainitaan myös ajan kuvaaminen. Kuvitusten avulla voi kuvata historiaa tai tulevaisuutta – “eri aikojen asiat, ihmiset ja ilmiöt voi vaikka rinnastaa samaan kuvaan”. Jutun aihe voi myös olla arkaluontoinen, eikä haastateltava ehkä halua tulla kuvatuksi. Kuvitus auttaa myös siinä, ettei juttu henkilöidy haastateltavaan vaan nousee yleisemmälle tasolle. Vaikka valokuvan muokkausmahdollisuudet ovat nykyään lähes kaikkien tiedossa, nähdään valokuvan edelleen tietyllä tavalla jäljentävän todellisuutta. Jos halutaan välittää vaikutelma paikallaolosta, jostain itse koetusta, välittää valokuva sen usein parhaiten. Kuvituskuva on usein analyyttisempi. Tässäkin puhutaan ajatellusta kuvasta, jolle on oma paikkansa journalismissa. Esimerkkejä löytyy täältä näyttelyteksteistä paljon, ja ne tulevat hyvin esiin Tietäväisen kuvitusten kautta.
– Tosi mielenkiintoisia näkökulmia ja paljon
tietoa sulateltavaksi! Itse olen joutunut pohtimaan paljon toimittajan vastuuta
ja arvovalintoja erityisesti kirjoittamisen näkökulmasta: miten kohdetta ja
hänen toimintaansa kuvataan ja kuvaillaan sanallisesti. Samassa yhteydessä olen
päässyt pohtimaan kuvien käyttöä laajasti. Toimittajalla on paljon valtaa
valita, missä valossa kohteen esittää. Valinnat voivat vaikuttaa
kauaskantoisesti.
– Ihmisen kuvaamisestakin on täällä monta esimerkkiä. Karikatyyri, henkilökuva ja pilapiirros on käsitelty kaikki omina lajeinaan. Mielenkiintoista on myös pohdinta yleishenkilön käytöstä kuvituksissa. Yleishenkilö ei ole nimetty henkilö vaan edustaa ryhmää tai luokkaa. Kuvittaja joutuu pohtimaan paljon sitä, mitä arvoja kuva välittää. Miten yleistää ja kärjistää mutta samalla välttää liiallisten stereotypioiden käyttöä. Tässä pohditaan sitä, miksi yleishenkilö on usein mies, eikä nainen. Kuvistunneilta on tuttua tarkastella mediakuvastoa niin, että pohditaan miten kuvan tulkintaan vaikuttaisi esimerkiksi kuvatun henkilön vaihtaminen esimerkiksi toisen sukupuolen tai ikäluokan edustajaan. Tulokset ovat usein mielenkiintoisia ja herättelevät katsomaan meitä ympäröiviä kuvia uudella tavalla. Samaa ajatusta on myös hyödynnetty monissa kuvataiteen teoksissa.
– Muuten, Tampereen yliopiston, Aikakausmedian ja Sanomalehtien Liiton yhteisen Nuoret estradille -hankkeen puitteissa julkaistussa Nuoret estradille #2 Rohkeutta ja vastuuta -materiaalissa käsitellään kompaktisti julkaisemisen etiikkaa ja muita vastuulliseen julkaisemiseen liittyviä kysymyksiä. Sanomalehti opetuksessa -sivustolta löytyy paljon muutakin julkaisemiseen liittyvää laadukasta materiaalia opetuksen tueksi.
– Näyttelyyn liittyy ohjelmaa visuaalisesta
kerronnasta kiinnostuneille. 28.1. ja 8.2. pidetään keskustelutilaisuus, jossa
on puhumassa näyttelyn kuratoineet Ville Hänninen ja Ville Tietäväinen sekä
visuaalisen median ammattilaisia. Visuaalisen journalismin tila 28.1.
klo 17–19 ja Valokuva vai kuvitus? 8.2. klo 17–19.”
– Tietäväisen kuvitusten lisäksi näyttelyssä on kahdelle seinälle projisoitu eri kuvittajien tekemiä kuvituksia ja kuvauksia niiden synnystä. Kiinnostavaa lukea kuvittajien perusteluja valinnoistaan ja näkökulmistaan.
– Päivälehden museossa on myös pysyvä näyttely Kuva. Sana Vapaus, joka tarjoaa yllättävän paljon tutkittavaa ja pohdittavaa. Siinä missä Kertova kuva -näyttelyssä ei ole mitään interaktiivista, pysyvässä näyttelyssä on paljon omaehtoista tehtävää. Pysyvään näyttelyyn on myös olemassa jotakin oheismateriaalia, kuten kysymyksiä videopätkiin liittyen, mutta Kertova kuva -näyttelyyn sellaista ei ole.
– Kävinkin juuri tuolla pysyvän näyttelyn puolella seuraamassa toimittajien työtä eräältä kuvaruudulta. Näyttelytilaan on tosiaan saatu paljon tietoa. Aikaa täällä saisi kulumaan enemmänkin kuin meillä nyt on. Myös Kertova kuva -näyttely on hyvin informatiivinen, mutta yksittäisissä seinäkkeissä olevia tekstejä ja niiden kuvia on aika vaikea tarkastella yhdessä ison ryhmän kanssa. Tämä on kuitenkin ehdottomasti tutustumisen arvoinen näyttely, ja myös kirjaa voisi hyödyntää esimerkiksi lukiossa kuvajournalismin käsittelyssä. Koululuokan kanssa ainakin itse käyttäisin jonkinlaista etukäteen laadittua tehtävää ja varmasti myös hyödyntäisin ilmaista opastusta, sillä ne ovat harvinaista herkkua.
– Oma alakoululaiseni kertoi olleensa luokan
kanssa pysyvässä näyttelyssä. Hän piti opastetusta kierroksesta. Heillä oli
ollut myös mainosten analysointiin liittyvä tehtävä, joka oli kuulemma ollut
mieluisa.
– Taisin itsekin olla täällä edellisen kerran
lapsiseurassa. Museolla on lapsille ohjelmaa myös helmikuussa 4.–10.2.
järjestettävään Mediataitoviikkoon liittyen. Silloin lanseerataan viidesluokkalaisille
suunnattu Virus! mediamysteeri -peli. Museon henkilökunta kertoi myös, että
maaliskuussa aukeaa Pekka Töpöhäntä -näyttely. Se soveltuu kuulemma
varhaiskasvatusikäisillekin. Tullaanko silloin uudestaan?
– Tullaan! Ja sehän sopii myös hyvin museohaasteen kohtaan 7!
