Tarvaspäässä

Posted on 30.9.2023 by Tarusola under näyttely

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä syyskuun päivänä

– Moi, Sini! Sattuipa upea syyssää meidän Tarvaspää-vierailulle! [Satu]

– Kyllä, ja hyvä sää näkyy myös kävijöiden määrässä. Onpa täällä porukkaa! [Sini]

– Gallen-Kallelan museo ja tämä kahvila on tosiaan suosittuja retkikohteita. Tulee itsekin käytyä täällä aika usein, kun maastot ja reitit tässä ympärillä on niin houkuttelevia varsinkin kasvien ja lintujen puolesta. [Satu]

– Täytyy myöntää, ettei nämä reitit ole itselleni tuttuja, mutta Tarvaspään ateljeelinnassa tulee tietysti vierailtua näyttelyissä. Tietysti myös itse rakennus ja sen historia kiinnostaa. Kuvataiteilijana arvostan toimivaa työtilaa. Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema ja rakennuttama suuri ateljee, gallerioineen ja muine tiloineen jaksaa ihastuttaa vuodesta toiseen. [Sini]

– Tämä on kyllä arkkitehtonisestikin kiehtova paikka. Oletko bongannut tornissa lymyilevän lohikäärmeen? [Satu]

– Muistaakseni olen käynyt sen joskus bongaamassa. En tosin ole nähnyt lohikäärmettä sylkemässä vettä, kuten sen sanotaan tekevän. Käsittääkseni alkuperäinen lohikäärme vaurioitui ajan mittaan ja nykyinen on alkuperäisen kopio. [Sini]

– Juuri näin. Se onkin vähän hankalassa paikassa tuolla talon takana, mutta mun ehdottomasti mun suosikkiyksityiskohta tässä linnassa. Siirrytäänkö vähitellen sisälle ja Paluu Keniaan –näyttelyyn katselemaan Tarvaspään isännän, Akseli Gallen-Kallelan, kädenjälkeä? [Satu]

– Siirrytään vaan. Sä olitkin jo ehtinyt nähdä näyttelyn, mutta kiva kun lähdit vielä uudestaan mun kanssa. Tässä ovella on vielä QR-koodi, jonka avulla pääsee tehtäväreitille omalla älylaitteella. Tämän toisen koodin avulla pääsee kuuntelemaan museon ääniopasta. Haluatko kuunnella ja tehdä tehtäviä samalla, vai tutustutaanko myöhemmin? Tehtävät ja ääniopas tutustuttaa enemmänkin rakennukseen kuin tähän kyseiseen näyttelyyn, joten ne ovat ajankohtaisia myöhemminkin. [Sini]

– Vaikka olenkin tosiaan nähnyt näyttelyn jo aiemmin, siinä riittää sen verran katseltavaa ja sulateltavaa, että ehkä mieluummin keskityn siihen nyt ja tehtäviin voisi tutustua myöhemmin tarkemmin. Nämä oppimateriaalit kouluille vaikuttavat kyllä tosi mielenkiintoisilta ja ilahduttavat suomen kielen opettajaa, kun näissä ohjataan myös Kalevalan runojen pariin. Ne ovat myös ajattomia eli sopivat tosiaan käsiteltäväksi milloin vain. Olisipa kiva, jos tähän ajankohtaiseen Paluu Keniaan -näyttelyynkin olisi vastaavia tehtäviä. [Satu]

– Totta, tässä näyttelyssä on tehty paljon uudenlaista yhteistyötä, jonka merkityksiä voi pohtia myös oppilaiden kanssa. Näyttelystä kerrotaan museon nettisivulla näin: “Akseli Gallen-Kallelan Afrikan-matka vuosina 1909–10 on tunnettu ja kiinnostusta herättävä ajanjakso. Nairobin seudulle, nykyisen Kenian pääkaupunkiin asettautunut Gallen-Kallela tallensi osana matkaansa silloisen Brittiläisen Itä-Afrikan elämänmenoa ja maisemia. Matkaan liittyviä aihepiirejä ja kokoelmia on käsitelty nyt ensimmäistä kertaa yhdessä kenialaisten toimijoiden kanssa sekä Suomessa että Keniassa!” Tässä näyttelytekstissä avataan myös lisää sitä, miksi näyttelyn teoksia on käsitelty uudella tavalla. Akseli Gallen-Kallela oli omaksunut aikansa ajatukset ja arvot, joista monet näyttäytyvät nykyisen arvomaailman vastaisina. Kolonialismi, ajan rotuopilliset aatteet, luokkajako ja paikallisten ihmisten eksotisointi ovat asioita, joita on käsitelty näyttelyn yhteydessä. [Sini]

– Historian ja sen epäkohtien reflektointi on välttämätöntä, ja ilman sitä teosten ja esineiden katsominen olisi kovin erilaista. Tulee mieleen käynnit monien maiden erilaisissa etnografisissa museoissa vuosia sitten aikana, jolloin kolonialismia ja sen jälkiä ei juurikaan pohdittu. Onneksi nykyisin tiedostamisprosessi on edes alkanut, vaikka paljon on tehtävää vieläkin.

Täällä Gallen-Kallelan maalausten joukossa onkin näitä tekstejä, joissa kuuluu ääniä Keniasta. Osissa on tosin vain etunimi. Lukeeko siellä vihossa tai saitko jostain muualta selville, keitä nämä kenialaiset toimijat ovat tarkemmin? [Satu]

– Tässä kerrotaan, että näyttely on koottu yhteiskuratointina. Yhteisökuraattori David Okelon kokoama ryhmä pääkaupunkiseudulla asuvia kenialaistaustaisia henkilöitä on työskennellyt museon kanssa vuodesta 2021. Tapaamisissa on purettu näyttelyn teemoja, tutustuttu museon aineistoihin ja kokoelmiin. Ryhmä on päässyt vaikuttamaan myös näyttelyn sisältöihin, teksteihin ja näyttelyjulkaisuun. Näyttelyjulkaisun kirjoittamiseen on osallistunut tietysti myös museon henkilökuntaa, tutkijoita sekä Kenian kansallismuseon tutkijat Lydia Gatundu Galavu ja Mercy Gakii. Mitä muuten pidät näyttelyn maalauksista? [Sini]

– Monet maisemamaalauksista on mun mielestä upeita! Joukossa on monia sellaisia, joihin voisi uppoutua loputtomasti. Ne antavat esteettistä iloa mutta toisaalta myös tilaa omille ajatuksille, joita kumpuaa katsellessa. Monet on ihan kaikkien aikojen suosikkejani. Esimerkiksi näyttelyjulisteestakin löytyvä Mount Kenya on yksi niistä. Etelän risti Afrikan taivaalla myös. Entä mitä sä pidät maalauksista? [Satu]

– Maalausten värit ovat kirkkaat ja hyvin erilaiset kuin Gallen-Kallelan aiemmassa tuotannossa. Valo ja lämpö välittyy niistä vahvasti. Maalauksissa on rento siveltimen jälki, josta pidän. Metsästysaiheiset maalaukset ovat tosin surullisia.

Kuuntelin juuri taiteilijan puolison Mary Gallen-Kallelan elämäkertaa (Mary Gallen-Kallela. Olisit villiä villimpi, Helena Ruuska, WSOY, 2021), jossa kerrotaan tietysti myös paljon perheen elämästä ja Akseli Gallen-Kallelasta. Sen mukaan näitä Afrikka-maalauksia ei oikein ymmärretty Suomessa, mikä tietysti harmitti taiteilijaa. Elämä liikkuvaisen taiteilijan puolisona on kyllä vaatinut paljon. Itse en olisi pysynyt mukana sellaisissa muutoksissa ja vauhdissa, jolla perhe matkusteli ja vaihtoi asuinpaikkaa. Mary vaikuttaa kirjan perusteella todella rautaiselta ja monitaitoiselta naiselta. Afrikan-matkalla perhe viipyi puolitoista vuotta. Siitä neljä kuukautta kului vaarallisella safarilla, jolla koko perhe oli mukana. [Sini]

– Tuo kirja tarjoaakin tosi mielenkiintoisen täydennyksen tähän näyttelyyn. Kiitos hyvästä vinkistä. Pitääkin laittaa se lukulistalle ja perehtyä siihen heti, kun tulee sopiva sauma. Nyt syksyllä kirjallisuus- ja näyttelyrintamalla eletäänkin varsin vilkasta aikaa. Katsotaanko tuonnempana, mitä kiinnostavaa tehdään seuraavaksi? [Satu]

– Joo, katsotaan! [Sini]

©Tarusola

Please follow and like us:

Biennaalissa

Posted on 31.8.2023 by Tarusola under näyttely

Kahden ystävän kohtaaminen palveluvastaava Kiira Kivisaaren kanssa eräänä elokuun lopun päivänä

– Moi, Kiira! Oli tosi kiva päästä Sinin kanssa tutustumaan Helsinki Biennaaliin ja Vallisaareen sun opastuksella. [Satu]

– Osa näyttelystä on tosiaan mantereen puolella, esimerkiksi Helsingin taidemuseossa HAMissa. Sinne me ei vielä Sadun kanssa ehdittykään. [Sini]

– Joo, Helsinki Biennaali levittäytyy Vallisaaren lisäksi mantereella HAM Helsingin taidemuseoon sekä esimerkiksi Oodiin ja kulttuurikeskuksiin. [Kiira]

– Miten kaikki on mennyt tänä vuonna? [Satu]

– Tämän vuoden biennaali on sujunut hienosti! [Kiira]

– Mainitsit, että työpäivien aikana voi sattua ja tapahtua kaikenlaista yllättävää. Haluatko kertoa jonkun esimerkin? [Sini]

– Työpäivät on tosiaan vaihtelevia ja kaipaavat dynaamista otetta. Vallisaaressa me ollaan kuin vieraana ja sopeudutaan muuhun luontoon. Vuonna 2021 piti esimerkiksi hieman viivästyttää yhden teospaikan avaamista, kun hirvi seisoi kellarin katolla. [Kiira]

– Se oli varmasti yllättävä ja vaikuttava näky. [Sini]

– Olit tosiaan myös viimekertaisessa Helsinki Biennaalissa mukana. Millainen roolisi oli silloin? Entä millainen on toimenkuvasi tänä vuonna? [Satu]

– Toissa vuoden biennaalissa toimin biennaalin ympäristökoordinaattorina. Loin ja toteutin biennaalin vastuullisuustyötä. Tänä vuonna toimin palveluvastaavana, roolissani vastaan Vallisaaren asiakaspalvelutiimin päivittäisestä toiminnasta ja työoloista. [Kiira]

– Muistelen, että kerroit tehneesi myös kirjallisia raportteja viimekertaisesta Helsinki Biennaalista. Löytyvätkö ne netistä? [Satu]

– Vuoden 2021 Helsinki Biennaalista on julkaistu kattava vaikuttavuustutkimus, jossa olen yhtenä kirjoittajana. Tutkimus löytyy netistä. [Kiira]

– Vaikuttaa näin nopealla silmäilyllä monipuoliselta ja kiinnostavalta tutkimukselta. Täytyykin tutustua tähän ajan kanssa. Saarella näytti liikkuvan koululaisryhmiä. Onko Helsinki Biennaalin käsittelyyn tarjolla jonkinlaisia oppimateriaaleja tai tehtäviä? [Sini]

– Nyt syksyllä saarella vierailee paljon koululaisia. Heille on tehty oma oppimateriaali, jota he voivat käyttää vierailunsa aikana. Helsinki Biennaalin nettisivuilta löytyy myös vinkkejä vierailuun lasten kanssa. [Kiira]

– Saaren kätkeytyy monia teoksia. Mitkä ovat teidän lempiteoksianne? Itseäni puhuttelivat eniten PHOSfate-ryhmän hiekkapuutarhainstallaatio ja Adrián Villar Rojasin saareen kätkeytyvät teokset. Ensimmäinen erityisesti siihen liittyvien ympäristökysymysten ja Länsi-Saharan takia ja jälkimmäinen niiden mielikuvitusta kutkuttavien muotojen ja sijaintien takia. [Satu]

– Saarten Materia Medica oli mielestäni hieno teos, joka tarjosi moniaistisen kokemuksen. Tähän teokseen liittyy myös performanssi, jota en harmi kyllä päässyt näkemään. Lotta Petronellan lisäksi teosta on ollut tekemässä säveltäjä ja artisti Lau Nau sekä keittiömestari ja ruokakirjailija Sami Tallberg, jonka Villiyrttikirja löytyy omastakin hyllystä. Lotta Petronella taas on tuttu saaristoa käsittelevistä teoksistaan. Hän tuntuu todella luontevalta taiteilijavalinnalta tähän saareen sijoittuvaan biennaaliin. [Sini]

– Vaikea valita suosikkeja. Tuula Närhisen Plastic Horizon -teoksessa on jotain kaunista ja surullista samaan aikaan, joten se aina liikuttaa. Emilija Škranulytėn teoksessa puolestaan pääsee osaksi vedenalaista maailmaa, joka on mielestäni jännittävää ja siksi kiehtovaa. [Kiira]

– Vallisaaren miljöö on taideteos itsessään. Historian eri kerrokset ja upea luonto lumoavat. Puolustusvoimien jäljet, vanhat talot ja kivirakennelmat ruokkivat mielikuvitusta. Mikä olikaan Metsähallituksen rooli saarella? [Satu]

– Metsähallitus hallinnoi Vallisaarta ja vastaa muun muassa kaikista saaren yleisistä asioista, kuten huolto- ja ylläpitotöistä. [Kiira]

– Kerroit myös, että saarella asustaa useita lepakkolajeja. Työkaverini vinkkasi tuossa jokin aika sitten, että Helmet-kirjastosta on mahdollista lainata lepakkotutkaa. Mitenkäs nämä saaren aukioloajat menivätkään? Olisiko siellä mahdollista tutkailla lepakkoja pimeän aikaan? [Sini]

– Helsinki Biennaali on auki tiistaista sunnuntaihin klo 11–18, mutta saarelle pääsee 8–21 reittiliikenteellä. Eli lepakkotutkailu on mahdollista, etenkin pimenevinä syysiltoina. [Kiira]

– Ja syyskuun 17. päivä taisi olla viimeinen mahdollisuus tutustua Helsinki Biennaaliin vielä. Kiitos, kun saatiin sut vieraaksemme blogiin, Kiira! [Satu]

– Ja kiitos vielä saarikierroksesta! [Sini]

– Kiitos teille! Aina ilo esitellä Helsinki Biennaalia ja Vallisaarta! [Kiira]

©Tarusola

Please follow and like us:

Kesäisissä kirjavinkeissä

Posted on 31.7.2023 by Tarusola under kirja

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä heinäkuun lopun päivänä

– Hei, Satu! Voikohan jo näin heinäkuun lopussa kysyä, miten sun kesä on mennyt? Itse pääsin tekemään pienen ulkomaanreissun ja nauttimaan myös kotimaan kohteista. [Sini]

– Kuulostaa tosi kivalta! Mun aika on mennyt etupäässä luonnon keskellä lukiessa ja kirjoittaessa. Tuulen humina, veden värinä ja perhosten lento ovat virkistäneet tekstityötä. Mun jokakesäinen toive on, että tätä valoa saisi purkkiin marraskuuta varten. [Satu]

– Vielä on kesää kuitenkin jäljellä. Viimeksi kun nähtiin oli puhetta, että sulla vois olla taas uusia lukuvinkkejä. Juuri nyt kaipaisin uusia tarinoita. [Sini]

– Joo, on tullut luettua taas lukematon määrä kirjoja. Osa kirjoista on kyllä synkähköjä, sillä monet liittyvät Kirjallisuutta kriisialueilta -sarjaani, jossa on aiemmin kertomieni Ukrainaa ja Afganistania käsittelevien suomenkielisten kirjojen lisäksi ilmestynyt Somaliaa ja Irakia käsittelevien suomenkielisten kirjojen artikkelit. Nyt on työn alla Syyriaan liittyvä kirjallisuus. Ovatko Somalia, Irak ja Syyria sulle tuttuja kirjallisuuksiltaan? [Satu]

– Täytyy sanoa, että ovat kyllä hyvin vieraita, ainakin toistaiseksi. Ehkä sun vinkeillä pääsen tutustumaan niihinkin. [Sini]

–Itsellenikään ne eivät olleet kovin tuttuja ennen luku-urakoitani. Somaliaan liittyvästä suomenkielisestä kirjallisuudesta taisin suositella sulle aiemmin sitä Nura Farahin Lumimaata. Toinen suositteluni on tämä, josta kirjoitin artikkelissa näin: ”Somalialais-brittiläisen Nadifa Mohamedin Kadotettujen hedelmätarha (suom. Heli Naski, Atena, 2014) on palkittu romaani, joka sijoittuu 1980-luvun lopun Somaliaan. Se on karu, julma ja samalla kaunis tarina kolmesta naispuolisesta keskushenkilöstä, joiden elämän polut kohtaavat erään kohtalokkaan tapahtuman myötä. 9-vuotias Deqo, nuori Filsan-niminen sotilas ja vanha rouva Kawsar. He kaikki ovat omalla tavallaan vahvoja rajuissa olosuhteissa, ja periksiantamattomuus vie heitä eteenpäin. Tapahtumien keskeisenä näyttämönä toimii Hargeisan kaupunki, ja kirjailija on kertomansa mukaan saanut tarinaansa inspiraatiota isoäitinsä elämän elementeistä. Romaani on kaunokirjallisuutta, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.” Tässä vielä pieni katkelma teoksesta: ”Hänen hedelmätarhassaan puut ovat saaneet syntynsä kuolemista; ne olivat merkkinä hänen kauttaan kulkeneiden lasten maallisista jäännöksistä ja kasvoivat niistä. Hän ei koskaan poiminut niistä pudonneita hedelmiä, koska piti sitä eräänlaisena kannibalismina, mutta niistä pehmeistä, muodottomista olennoista oli kasvanut pitkiä, vahvoja, kovakaarnaisia puita, jotka kukkivat ja kutsuivat lintuja oksilleen ja kiipesivät hedelmätarhan aitojen yli niiden takana olevaan maailmaan.” (s. 141.) [Satu]

– Todella vaikuttava tekstinpätkä. Harmikseni tätä Nadifa Mohamedin kirjaa ei löytynyt BookBeatista. Täytyykin varmaan kääntyä kirjaston puoleen. [Sini]

– Joo, kirjasto auttaa aina. Irakiin liittyvästä suomenkielisestä kirjallisuudesta nostaisin esiin kirjan Bagdadin kutsu. Siitä kirjoitin näin: “Vaimonsa nimestä johdetulla salanimellä kirjoittavan Yasmina Khadran eli entisen Algerian armeijan upseerin Mohammed Moulessehoulin romaani Bagdadin kutsu (suom. Lotta Toivanen, WSOY, 2007) on kuvaus kostoon johtavasta vihasta. Amerikkalaisiin miehittäjiin ja heidän iskuihinsa kohdistuva katkeruus on suurempaa kuin Saddam Husseiniin kohdistunut. ’He eivät tunne tapojamme, haaveitamme saati rukouksiamme. Ennen kaikkea he eivät tiedä, että meillä on tukipilarimme, että muistimme on särötön ja valintamme oikeamieliset. Mitä he tietävät Mesopotamiasta, siitä loisteliaasta Irakista, jota he tallaavat surkeilla saappaillaan? Mitä Baabelin tornista, riippuvista puutarhoista, Harun ar-Rashidista, Tuhannen ja yhden yön tarinoista? Eivät mitään! He eivät tutki menneisyyden sitä puolta, he näkevät maamme pelkkänä valtaisana öljylätäkkönä, josta he latkivat veremme viimeisen pisaran.’ (s. 137.)

Bagdadin kutsu on kaunokirjallisesti tasokas romaani, ja vaikka se on täynnä raakuuksien kuvausta, se pitää otteessaan loppuun asti. Kun Kafr Karamin kylästä kostoretkelleen lähtevä nuori beduiini päätyy Bagdadin kautta Libyaan, suunniteltu kosto saa pandemiavuosien varjossa luettuna entistä hyytävämpiä sävyjä.” [Satu]

– Ei siis kevyttä kesälukemista, mutta kuulostaa kyllä kiinnostavalta. Entä Syyriaan liittyvä kirjallisuus, mitä suosittelisit luettavaksi? [Sini]

– Joo, nämä Kriisialue-sarjan kirjat ovat tosiaan aika rankkoja, mutta niin on elämäkin kriisialueilla. Syyrian osalta mun lukuprojekti on vielä kesken; juttu ilmestyy vasta lokakuussa. Voisin antaa silloin vinkkejä uudemman kerran sen osalta ja nyt ehkä vähän kevyempää kesälukemista – tai ei ainakaan niin sotien sävyttämää. Yksi sellainen on Claudia Durastantin Tuntemani vieraat (suom. Taru Nyström, Kustantamo S&S, 2022). Se on sekä omakohtainen että omaleimainen teos keskiössään perhe ja erityisessä valokeilassa minä-kertojan kuurot vanhemmat paikoitellen hurjine tarinoineen. Vanhempien varautunut suhtautuminen viittomakieleen on vaikuttanut suuresti koko perheen vuorovaikutukseen. Teos on koostuu melko lyhyistä osioista, jotka voi halutessaan lukea missä järjestyksessä tahansa. [Satu]

– Kuulostaa ihan huippumielenkiintoiselta. Kiitos taas lukuvinkeistä! Oletko muuten ehtinyt vierailla kesänäyttelyissä? [Sini]

– Joo, olen. Esimerkiksi Taidekeskus Salmelassa ja siihen liittyvässä Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalossa, jossa on esillä Riitta Nelimarkan teoksia Hassuna 2 -näyttelyssä. [Satu]

– Olisikohan meillä vielä elokuussa aikaa tutustua yhdessä kotimaan näyttelytarjontaan? [Sini]

– Ehdottomasti! Miten olisi Helsinki Biennaali, joka on auki vielä 17. päivään syyskuuta? [Satu]

– Hyvä idea! Nähdään siellä! [Sini]

Please follow and like us:

Hämeenlinnan taidemuseossa

Posted on 30.6.2023 by Tarusola under näyttely

Kolmen ystävän kohtaaminen eräänä kesäkuun päivänä

– Moikka, Sini! Tosi kivaa, että löydettiin aikaa tälle kesäiselle kulttuuriretkelle! [Satu]

– Hei, Satu ja Suvi! Täällä Hämeenlinnassa ei ollakaan käyty yhdessä aikaisemmin. Onko tämä taidemuseo teille entuudestaan tuttu paikka? [Sini]

– En ole käynyt koskaan ennen täällä. Hämeenlinnassa olen myös ensimmäistä kertaa. [Suvi]

– Mullekin tämä taidemuseo on uusi tuttavuus. Miljöö ainakin on oikein viehättävä. [Satu]

– Viimeksi kun kävin täällä, esillä oli Tommi Toijan hieno näyttely. Se oli tuossa viereisessä Engel-rakennuksessa, joten täällä Lohrmann-rakennuksessa en ole vieraillut aiemmin. [Sini]

– Mikä näyttely täällä onkaan nyt? [Suvi]

– Vexi Salmi ja ystävät –muistonäyttely, jossa on runsaasti teoksia Vexi Salmen ja hänen vaimonsa Katri Wanner-Salmen kokoelmasta. Kuinka hyvin tunnette Salmen ja hänen elämäntyönsä? [Satu]

– Kyllähän Vexi Salmen vaikutus suomalaiseen musiikkiin on tullut tutuksi. Tiesin hänen olevan myös kuvataiteen ystävä ja keräilijä. Sitä en tiennyt, että hän on lähtöisin Hämeenlinnasta. Kiinnostavaa päästä tutustumaan kokoelmanäyttelyyn. [Sini]

– Täällä yläkerrassahan on seinät ja lattiat täynnä teoksia! [Suvi]

– Yhdellä seinällä olevan sitaatin mukaan Vexi Salmi on sanonut: “Mikä lauluista tulee, se tauluihin menee.” Näyttelyteksteissä on muitakin Salmen ajatuksia. Tästä Intohimona taide -kirjasta (2005) esiin nostetusta pidän erityisesti: “Ihmiset havainnoivat ympäristönsä ja kaiken kokemansa aistein. Muistoihin liittyvät tuoksut, maut, tunnot, sanat ja kuvat. Usein näitä on vaikea erottaa toisistaan. Itse olen kirjoittaessani maalannut muistojani sanoin.” [Satu]

– Näin nopean ensisilmäyksen perusteella näyttää siltä, että Salmen taidemaku on ollut monipuolinen. Teoksia on tunnetuilta suomalaisilta taiteilijoilta, mutta myös Suomen ulkopuolella vaikuttaneilta taiteilijoilta. Näyttelyn nimi viittaa ilmeisesti Vexi Salmen tokaisuun ”Teoksista on tullut ystäviäni”, mutta ymmärtääkseni myös hänen tuttavapiiriinsä kuului paljon kuvataiteilijoita. Löytyykö teille suosikkeja kokoelman teoksista? [Sini]

– Tämä Otto Pankokin Neujahrsgruss für 1939 herättää suurta sympatiaa erityisesti nenäapinansa ja tekstinsä puolesta. Nenäapinasta tulee heti mieleen meidän Mainion matkatoimiston Nestori Nenäapina, ja teksti “1939 ist mit Vorsicht zu betreten!” herättää monenlaisia ajatuksia varovaisuudesta silloin ja varovaisuudesta nyt. Rosa Liksomin töistä olen aina pitänyt paljon, varsinkin hänen kirjallisesta tuotannostaan. Hänen novellikokoelmansa Yhden yön pysäkki (1985), Unohdettu vartti (1986) ja Tyhjän tien paratiisit (1989) tekivät aikoinaan lähtemättömän vaikutuksen, ja ajattelen joka kerta niitä, kun näen Liksomin muita töitä. [Satu]

– Mä tykkään näistä tulitikkuaskitöistä. Mua vetää puoleensa tällaisissa kokoelmatöissä se, että niissä on monia erilaisia osia, joista syntyy kokonaisuus. Ja huomasin, että täällä on myös Otto Dixin teoksia. Olin juuri koulussa käsitellyt häntä ja sodan vaikutusta taiteeseen. Mikä on sun lempiteoksesi täällä, Sini? [Suvi]

– Löysin monta suosikkia, mutta erityisesti ilahduin löydettyäni täältä originaalikuvitukset Wiggo Wallensköldin Anatolij D. Mbdrinov, sienitieteilijä -kirjaan. Wallensköldin kirja kertoo kuvitteellisen sienitieteilijän elämästä ja tutkimuksista. Tässä vieressä on myös kirjan selailukappale. Näyttelytekstissä kerrotaan, että kuvitukset olivat myynnissä yksittäisinä teoksina, mutta Vexi Salmi halusi säilyttää kuvituksen kokonaisuutena ja otti niiden ostoa varten pankkilainan. Hienoa, että ne pääsee nytkin näkemään kokonaisuutena osana kokoelmaa. [Sini]

– Todellakin! On kyllä upeaa ja ihailtavaa, kun joku omistautuu hyvälle asialle intohimoisesti. Ja arvostan myös sitä, että kokoelmat pääsevät näin esille, jotta jokaisen on mahdollista päästä näkemään niitä. [Satu]

– Joo. Mä bongasin vielä yhden kirjan, joka liittyy myös tähän näyttelyyn. Se on tämä Rappiotaide. Saksalaista ekspressionismia Vexi Salmen kokoelmasta -kirja. Se julkaistiin täällä aiemmin olleen näyttelyn aikaan. [Suvi]

– Täytyykin tutustua tarkemmin. Ehkä tässä on materiaalia myös Suville tuleviin esitelmiin, jos Otto Dix ja muu rappiotaide edelleen kiinnostaa. [Sini]

– Jeps. Tämä on ollut kiinnostava ja opettavainen kokemus joka tapauksessa. [Suvi]

– Joo, ja tuohon Berndt Lindholmin Polkuja maisemaan –näyttelyynkin olisi mukava tutustua, jos kesäkiireet antavat myöden. Kiitos kivasta näyttelyseurasta! [Satu]

– Kiitos samoin teille molemmille! [Sini]

Vexi Salmen kirjoituskone Hämeenlinnan taidemuseossa

©Tarusola

Please follow and like us:

Kevätlaitumella

Posted on 31.5.2023 by Tarusola under näyttely

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä toukokuun lopun päivänä

– Hei, Satu! Mitä sun kevääseen kuuluu? Kiva että ehdittiin vihdoin yhdessä tänne HAMiin näyttelykäynnille. [Sini]

– Moikka, Sini! Niin mukava nähdä! Kevät on intensiivistä aikaa. Olen yrittänyt pysähtyä jokaisen mahdollisen kasvin äärelle ja tietoisesti nauttia kaikesta kukoistuksesta. [Satu]

– Tiedän ton tunteen. Välillä ulkona kävellessä lähden jäljittämään jotain ihanaa tuoksua. Nyt on luonto niin huumaava kaikille aisteille. Nyt siis Kevätlaitumelle! [Sini]

– Näyttelyn nimi on ainakin osuvan houkutteleva. Ahaa, tässä puetaan ensin suojatöppöset kenkien päälle. Myös houkuttelevan näköiset lattiapinnat kuvioineen ovatkin suojelemisen arvoiset. [Satu]

– Kiinnostaa kuulla, mitä mieltä olet näyttelystä. Itse piipahdin täällä jo kerran oppilaiden kanssa. Kevätlaitumelle-näyttelyn suunnittelussa on huomioitu lapset ja heidän huoltajansa. Tämä näkyy museon esittelytekstien mukaan sekä teosvalinnoissa että etenkin näyttelyarkkitehtuurissa, jossa on otettu huomioon lapsen mittakaava. [Sini]

– Tämäpä on virkistävä perspektiivi, kun taulut on ripustettu näin alas. Kuulin tuossa, kun eräs näyttelyyn tullut rouva kysyi heti salivalvojalta, miksi taulut ovat näin alhaalla. Valvoja vastasi jotenkin kivasti painottaen, että näyttely on lapsille. Tämä taitaa olla aika ainutlaatuista, että lapset otetaan huomioon museossa näin kokonaisvaltaisesti? [Satu]

– Kyllä se aika harvinaista on. Virkistävää myös aikuiselle katsojalle, kun saa muistutuksen siitä, että on kokonsa puolesta usein aika etuoikeutettu. Koskettamaan taidetta ei täälläkään pääse, mutta sen ymmärtää kyllä. Teosten on tarkoitus kestää tuleville polville. Näyttelytiloissa on kuitenkin kivoja yksityiskohtia, jotka rohkaisevat leikkiin, kuten nämä muodot ja reitit lattiassa ja pienet portaat sekä pyöreät istuimet, joiden päällä voi levähtää matkan varrella. [Sini]

– Näyttelyvihon ohjeissa kehotetaan viihtymään ja viettämään aikaa, ja sitä ainakin tuo yksi lapsi toteuttaa antaumuksellisesti. Harvoin kuulee, että äidin tarjoama jäätelökään ei houkuta, kun voi olla näyttelyssä. Mitä muuten pidät tästä näyttelyvihosta? [Satu]

– Vihko tukee kivasti näyttelykäyntiä, sisältää tietoa taiteilijoista ja teoksista sekä aktivoi tekemään tehtäviä teosten pohjalta. Vihko osoittautui hyväksi tietolähteeksi, kun olin täällä aiemmin oppilasryhmän kanssa. Oppilaat olivat 10–12-vuotiaita ja kiertelivät näyttelyssä itsenäisesti. Annoin heidän valita vihon tehtävistä yhden. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme voineet tehdä useammankin tehtävän. Ne vaikuttivat olevan selkeitä ja helposti toteutettavia ihan täällä näyttelytilassakin. [Sini]

– Ilahduin kovasti, kun löysin tehtävien joukosta kirjoitustehtävänkin: “Näyttelyssä maalaukset Mestarirakentaja ja Karvainen muisto on ripustettu vierekkäin, kuvapariksi. Katso maalauksia tarkkaan. Keitä henkilöt voisivat olla? Ovatko he tuttavia, sukulaisia tai rakastavaisia? Tutki, mitä henkilöiden taustalla näkyy, ja mitä nämä asiat kertovat heistä. Mieti, millaisen kirjeen henkilöt kirjoittaisivat toisilleen. Kirjoita kirje seuraavalle aukeamalle.” Voisin tehdä tuon tehtävän. Kätevää, kun tämän vihon nettiversiossa on kuvat kyseisistä teoksista. Silloin näyttelyyn ja tehtäviin voi palata vielä kaikessa rauhassa myöhemminkin. Täällä näyttelytiloissa tuntuu joka tapauksessa olevan paljon virikkeitä. Mitäs tuolta viimeisestä huoneesta löytyykään? [Satu]

– Tämä viimeinen huone on varmastikin lapsiyleisön suosikki. Täällä pääsee piirtämään museon seiniin, näyttelykalusteisiin ja lattiaan. Vaikka näyttää siltä, että tämä mahdollisuus on innostanut myös monia aikuisia. Miten ihanaa onkaan jättää oma jälki museoon tai ylipäätään mihinkään yleiseen tilaan, ihan luvan kanssa. Yritän löytää pienen kolon, jotta pääsen kokeilemaan piirtämistä. [Sini]

– Kokonainen huone! Se on kyllä hieno mahdollisuus! Sun oppilaasi olivat varmasti haltioissaan tästä. Oli kyllä elähdyttävää olla Kevätlaitumella. Kohta siintävät kesälaitumet. Suunnitellaanko tuonnempana jotain kivaa kesäpuuhaa? [Satu]

– Kyllä, oppilaat olivat innoissaan. Saattoi näyttelyn katsominen vähän unohtua, kun huomasivat tämän mahdollisuuden. Mutta tosiaan, nyt alkaakin olla aika miettiä, mitä kivaa kesällä tekisi. Pistetään ideoita muhimaan ja palataan niihin pian. [Sini]

©Tarusola

Please follow and like us:

Puhumassa hankkeesta Värinää varhaiskasvatuksessa II

Posted on 30.4.2023 by Tarusola under hanke

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä huhtikuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Vihdoinkin on alkanut valoisa aika. Oletko ehtinyt nauttia kevään tulosta? [Satu]

– Hei, Satu! Nautin todellakin. Ihana taas kun kevätkukkia on alkanut nousta esiin ja puissakin näkyy vähän vihreää. [Sini]

– Mainitsit viimeksi Värinää varhaiskasvatuksessa -hankkeen, jossa olit mukana, ja sen puitteissa tehdyt julkaisut. Viime keväänä puhuttiin jo hankkeesta, mutta nyt olisi kiva kuulla enemmän niistä julkaisuista. [Satu]

– Vantaan kuvataidekoulun ja Vantaan musiikkiopiston yhteishanke Värinää varhaiskasvatuksessa toteutettiin Vantaalla syksyn 2021 ja vuoden 2022 aikana. Mukana siinä oli neljä Vantaan varhaiskasvatuksen päiväkotia. Pilottihankkeen ajatuksena oli viedä taiteen perusopetusta päiväkoteihin. Hankkeesta tosiaan tehtiin kaksi julkaisua. Varsinainen loppuraportti eli julkaisun perusosa kokoaa yhteen hankkeen lähtökohtia ja mukana olleiden toimijoiden kokemuksia. Näitä kokemuksia kerättiin useaan otteeseen ja eri tavoin hankkeen aikana. Hankkeen alussa kartoitettiin osallistujien odotuksia ja toiveita. Hankkeen kuluessa taidepedagogit kirjasivat raportteihin toiminnan sisältöjä ja kokemuksia sekä saatua palautetta. Hankkeen lopussa kokemuksia kerättiin vielä uudelleen nimettömillä kyselylomakkeilla. Mukana olivat hankkeen koordinaattorit, päiväkotien johtajat, päiväkotien henkilökunta, toimintaan osallistuneet varhaiskasvatuksen opettajat, taiteen perusopetuksen opettajat ja lasten vanhemmat. Toimintaan osallistuneiden lasten palaute saatiin kerättyä parhaiten toiminnan lomassa ja hankkeen loppupuolella keskustellen, kun katseltiin yhdessä kauden aikana toiminnasta otettuja valokuvia. [Sini]

– Kerro lisää noista kokemuksista! [Satu]

– Kokonaisuudessaan yhteistyö taiteen perusopetuksen opettajien ja varhaiskasvatuksen henkilökunnan kanssa koettiin mielekkäänä, kuten myös päiväkoti toimintaympäristönä. Kaikki oppivat toisiltaan paljon. Päiväkodit saivat hankkeen myötä uusia materiaaleja, soittimia ja välineitä sekä ideoita niiden käyttöön. Kuvataideopettajat ja musiikkipedagogit saivat myös toisiltaan uusia ideoita työhönsä. Kuvismuskareiden taiteidenvälisyys koettiin hedelmälliseksi yhdistelmäksi, etenkin juuri varhaiskasvatusikäisten toiminnassa. Yhteistä suunnitteluaikaa olisi voinut olla enemmänkin, mutta aikataulujen yhteensovittaminen ei ole aina helppoa. Lasten palaute näkyi ehkä parhaiten siinä innossa, jolla toimintaan osallistuttiin. Perheistä tulleen palautteen mukaan lapset myös puhuivat toiminnasta kotona ja sitä odotettiin kovasti. Raportin loppuun on kerätty tiivistetysti timantit ja kompastuskivet eli asiat, jotka nousivat erityisen positiivisina ja asiat, joita olisi vielä syytä miettiä ja kehittää, jos mahdollista. [Sini]

– Lasten into on tosiaan hyvä mittari. Entä millainen se toinen julkaisu on? [Satu]

– Toinen julkaisu, Taiteen perusopetusta päiväkodeissa – ideoista toteutukseen, pitää sisällään kuvauksia niistä teemallisista opetuskokonaisuuksista, joita päiväkodeissa toteutettiin. Julkaisussa haluttiin korostaa sitä, että toiminta muodostui yhteistyössä ja ryhmien aloitteet ja tarpeet huomioiden. Siksi toimintaa kuvataan prosessina eikä niinkään tarjoilla valmiiksi suunniteltuja tuntikuvauksia. Se mikä toimi näissä ryhmissä, ei välttämättä ole suoraan sovellettavissa johonkin toiseen ryhmään. Julkaisusta lukija voi kuitenkin löytää toimintaan ideoita, joista voi sitten muokata omanlaisensa kokonaisuuden omille ryhmille. Toiminnassa käytetyt välineet ja musiikit on listattu jokaisen kokonaisuuden yhteyteen, ja julkaisu sisältää myös vinkkejä, joita voi hyödyntää monenlaisessa toiminnassa. [Sini]

– On tosiaan jännä huomata aina uudestaan, miten eri tavalla asiat voivat toimia eri ryhmissä. Sen huomioon ottaminen on tosiaan tärkeää. Mitä ideoita nostaisit esiin sun suosikkeina? [Satu]

– Suosikkeja on oikeastaan vaikea nostaa esiin, sillä kaikessa toiminnassa en ole ollut itse mukana. Itselleni parhainta antia on ollut kuitenkin se monipuolinen osaaminen, jota hankkeessa toimijat ovat yhteistyöhön antaneet ja se into, jolla lapset ovat kaikkeen toimintaan heittäytyneet. Esimerkiksi kun teimme pimeän marraskuun aikaan revontuliin ja ilotulituksiin liittyvää kokonaisuutta, oli päiväkodin henkilökunnalla heti loistava ehdotus siihen sopivasta tarinasta. Juuri sopivan pituinen ja lapsiryhmää kiinnostava. Siihen musiikkipedagogi omalla osaamisellaan toi mukaan soittimet sekä laulun ja tanssin. Itse toin mukaan valotaiteen. Kaikki tapahtui lopulta aika pienellä suunnittelulla, sillä jokaisella oli heti aiheeseen jotain annettavaa. [Sini]

– Revontulet ja ilotulitus marraskuun pimeässä kuulostaa hienolta! Löytyykö siitä kokonaisuudesta tekstiä ja julkaistuja kuvia? [Satu]

– Kyllä, julkaisun luvusta Villejä valoja, tempoja ja rytmejä (s. 37) löydät kuvia ja kuvaukset teeman tunneista. Sieltä löytyy myös vinkkejä valotaiteen tekoon sekä aiheeseen sopivia laululeikkejä. [Sini]

– Syntyipä upeita värejä ja kuvioita! Mielikuvitus lähti heti laukkaamaan. Viimeksi kun oli puhetta hankkeesta, puhuttiin myös vähän kielestä. Onko julkaisuissa sivuttu kieliasioita jotenkin? [Satu]

– Tosiaan, kuten viimeksi puhuttiin, päiväkodit ja ryhmät erosivat toisistaan jonkin verran. Joissain ryhmissä oli paljon lapsia, joiden äidinkieli oli muu kuin suomi. Osa puhui jo sujuvasti, ja osa oli vasta oppimassa kieltä. Tämä näkyi toiminnassa monella tavalla, ja myös siitä on raportissa sekä toiminnan kuvauksissa kirjoitettu jonkin verran. Toiminnassa se näkyi esimerkiksi siinä, millaisia lauluja, leikkejä ja tarinoita valittiin mukaan toimintaan ja miten kuvia käytettiin kommunikoinnin apuna. Opetuksessa asioita näytettiin samalla, kun ne selitettiin. Ohjeet myös annettiin hyvin pieniin osiin pilkottuna. Tietysti myös pyrittiin puhumaan mahdollisimman selkeää suomea. Joskus kuvia katsellessa mietittiin myös, miten kuvassa olevat asiat sanotaan lasten omilla kielillä. Hankkeessa oli mukana myös ruotsinkielinen päiväkoti, jossa suurin osa lapsista oli kaksikielisiä. [Sini]

– Entä oliko julkaisujen tekoprosessi antoisa? Syntyikö siinä jotain haasteita esimerkiksi musiikin esille tuonnin osalta? [Satu]

– Tarkoitatko sitä, että tekstiin ja kuviin perustuvassa julkaisussa musiikkia ja ääntä on vaikeampi tehdä yhtä näkyväksi, kun taas taidetoimintaa voi näyttää vaihe vaiheelta? Toivottavasti muskaritoiminta kuitenkin välittyy kuvausten kautta. Julkaisussa on mukana yksi lyhyt video peikkojen tanssista, jossa kuuluu lasten ja ryhmän musiikkipedagogin hieman sattumalta syntynyt improvisoitu peikkolaulu. Löydät sen sivulta 31. Julkaisujen teko oli mukavaa. Olen ollut yhtenä kirjoittajana Taiteen perusopetusta päiväkodeissa – ideoista toteutukseen -julkaisussa. Suurin osa teksteistä syntyi yhdessä musiikkipedagogi Sopu Oksasen kanssa. Tein myös taitot molempiin julkaisuihin. Raportin perusosan kirjoittivat hankkeen koordinaattorit Marja Juutinen sekä Ulla Hairo-Lax. [Sini]

– Tuo video on tosi hauska ja hyväntuulinen! Pienien peikkojen nauru on ihanan tarttuvaa. Julkaisun visuaalinen ilme on kaiken kaikkiaan tosi onnistunut. Muuten, mitä voitaisiin tehdä ensi kerralla? [Satu]

– Kiinnostaisiko sua nähdä, millaista on perheen pienimmille suunniteltu näyttelyarkkitehtuuri? HAMissa on auennut uusi Kevätlaitumelle-näyttely. Mennäänkö sinne? [Sini]

– Loistava idea! Mennään! [Satu]

©Tarusola

Please follow and like us:

Hyvissä korteissa

Posted on 31.3.2023 by Tarusola under pelit

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä maaliskuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kiva nähdä vihdoinkin edes aavistuksen verran keväisissä merkeissä. [Satu]

– Hei, Satu! Valon määrä on tosiaan lisääntynyt, ja tänään näin pihalla kevään ensimmäiset lumikellot. Se ilahdutti kovasti. [Sini]

– Me saatiin jo jokin aika sitten Sitralta nämä Hyvät kortit, mutta aika niiden testaamiseen on ollut niin sanotusti kortilla. Olisiko meillä viimeinkin mahdollisuus perehtyä niihin tarkemmin? [Satu]

– Nyt voisi olla hyvä hetki. [Sini]

– Testailin niitä jo vähän aiemmin äitini ja lukiolaiseni kanssa, joten nyt olisi myös seniorin ja juniorin mielipide saatavilla. Me pelattiin muutama kierros ja sitten keskusteltiin sekä esiin nousseista aiheista että korteista. Keskustelu rönsyili aika vapaasti, ja pelituokiosta pienen kiireenkin keskellä muodostui yllättävän hauska ja hedelmällinen. [Satu]

– Kolmen sukupolven pelihetki kuulostaa hauskalta. [Sini]

– Pakkauksessa on tosiaan merkintä ”3+ pelaajalle”. Kolmistaan meitä tuntui olevan ihan sopiva määrä. Me yritettiin pelata pisteiden kanssa, mutta se ei oikein toiminut. Tuntui aika keinotekoiselta antaa pisteitä toisten tarinoista niin, että syntyi näennäinen kilpailutilanne. Hyviä visioita syntyi kyllä muun muassa kyborgin, työntekijän ja tuotantoeläimen näkökulmasta. Todettiin, että näkökulmat oli aika haasteellisia ja jotkut käsitteet myös. Eriarvoistuminen-kortti toi visioihin vähän pessimistisen sävyn, vaikka yleisesti näkemyksissä oli positiivinen vivahde.

Nyt on kiva kokeilla, toimivatko kortit myös vain kahden osallistujan pelatessa. Sitran sivuilla kortit esitellään näin: ”Hyvät kortit -peli on tarkoitettu kaikille, joita kiinnostaa kehittää kykyään kuvitella erilaisia tulevaisuuksia ja sitä kautta harjaantua tulevaisuusajattelijana. Peli ei vaadi mitään ennakko-osaamista, tiettyä koulutustasoa tai asiantuntemusta. Tarvitset vain korttipakan ja mukaan pari kaveria.” [Satu]

– Hyvä, että olet ehtinyt jo kokeilla isommalla porukalla. Testataan nyt myös kahdestaan. Eli miten nämä kortit toimivat? Löytyykö täältä pakkauksesta ohjeet? [Sini]

– Joo, siellä on ohjepaperi, ja Sitra on myös tehnyt ohjevideon. Voidaan katsoa se yhdessä. [Satu]

– Aika selkeät ohjeet. [Sini]

– Tehdäänkö toi alkulämmittely ensin? [Satu]

– Luepa se ohje vielä uudelleen muistin virkistykseksi. [Sini]

– Näissä ohjeissa lukee siis: “Kääntäkää esiin sattumanvaraiset kortit teema-, tilanne- ja aika- pinoista ja kertokaa, mitä kustakin kortista tulee ensimmäisenä mieleen.” [Satu]

– Haluatko sä kääntää vaikka teeman ja tilanteen, ja mä otan aikakortin? [Sini]

– Okei. Otan nämä nyt ihan sokkona. Saatiin meille kortit Liikenteessä, Media ja 100 vuotta. [Satu]

– Syntyipä niistä suorastaan kuuma keskustelu, ja ollaan vasta alkulämmittelyvaiheessa! [Sini]

– Sitten varsinaiseen vaiheeseen. Ohjeet siihen ovat tällaiset: ”Valitkaa, kuka on ryhmänne ensimmäinen kuuntelija. Loput ovat tulevaisuuden kuvittelijoita.

Kuuntelija valitsee pakasta kierroksen ”hyvät kortit” eli haluamansa teeman, tilanteen ja ajan ja asettaa ne pöydälle kaikkien näkyville.

Kuvittelijat nostavat pakasta sokkona kukin itselleen yhden näkökulman, eli kenen näkökulmasta kuvittelevat toivottavan tulevaisuuden.

Kuvittelijat saavat muutaman minuutin aikaa kuvitella ja kun he ovat valmiita, kertovat he kukin vuorollaan hyvistä korteista keksimänsä vision.

Kuuntelija valitsee kierroksen parhaan vision, omilla kriteereillään – paras visio voi olla koskettavin, uskottavin tai vaikka hassuin. Paras visio saa pisteen.

Vaihtakaa rooleja ja aloittakaa uusi kierros. Kierroksia kannattaa pelata vähintään kolme, jotta pääsette vauhtiin kuvittelussa. Pelin voittaa se, joka on kerännyt isoimman pistesaaliin.” [Satu]

– Nyt alkaa siis taistelu parhaasta visiosta. Kumpi sä haluat olla ensin, kuuntelija vai kuvittelija? [Sini]

– Jos mä olen vaikka kuuntelija. [Satu]

– Mulle tuli siis aikakortiksi Kun kohtaamme maan ulkopuolista elämää, teemakortiksi Uskonto ja Tilanne-kortiksi Lääkärissä. Ja näkökulmakortiksi Alien. Niin, jos on katsonut scifi-elokuvia, toiselta planeetalta tulevan alienin puolesta huolestuttaa. Lapsuuden elokuvassa E.T. the Extra Terrestrial avaruudesta maahan tullut olio löytää ystäviä lapsista, mutta on aikuisille vieras ja outo tutkimuskohde. E.T. on itsekin tutkimassa, ja hänellä on kyky parantaa. Monissa kulttuurimme tarinoissa alien on myös uhka, joka on tullut valloittamaan ja alistamaan. On tietysti myös niitä tarinoita joissa yritetään kommunikoida ja auttaa. Toisten kohtaaminen ja omasta poikkeavien uskontojen sekä kulttuurien kunnioittaminen tuntuu olevan vaikeaa ihan meidän maapallon asukkaidenkin kesken. Mutta jos haluaa positiivisen vision tulevaisuudesta, alien saapuu tulevaisuudenvisiossani maapallolle, jossa se kohtaa tiedettä arvostavan ja menneisyyden virheistä oppineen, sopuisan ihmiskunnan, joka näkee itsensä osana arvostamaansa luontoa. [Sini]

– Ajatuksia herättäviä pointteja. Luin muuten äskettäin todella kiinnostavan artikkelin lääketieteen opiskelijoille suunnatusta kirjallisuuskurssista, jolla pyritään kehittämään “taitoa päätellä novellihenkilön ajatuksia ja tunteita sekä asettua mielikuvituksen avulla henkilön asemaan.“ (s. 243.) Artikkelin nimi on Fiktion lukeminen lääkäriopinnoissa: käytännönläheistä lukemista retorisen ja kognitiivisen kertomusteorian avulla. Sen on kirjoittanut Laura Karttunen, ja se on ilmestynyt Hoitava lukeminen. Teoreettisia ja käytännöllisiä näkökulmia lukemistyöhön -teoksessa (toim. Päivi Kosonen ja Juhani Ihanus, Vastapaino, 2022). Karttunen kirjoittaa kirjallisuuskurssia esitellessään muun muassa toisen ihmisen näkökulmaan asettumisesta ja siitä, miten se saattaa ruokkia myötätuntoa.

Nyt kun meitä on kaksi, käytetäänkö näitä kortteja keskustelun välineenä ilman pisteitä? Se olisi ainakin musta kivaa, kun muuten on ihan tarpeeksi kilpailua pisteistä ja muusta. [Satu]

– Pisteyttäminen tuntuu vaikealta, ja varsinkin nyt kun meitä on vain kaksi, niin aika mahdottomalta. Nyt sitten sun vuoro. Sulle tuli siis kortit tilanne: Leikkimässä, teema: Data ja aika: Silloin kun sitä vähiten odottaa – ja ota nyt näkökulma. [Sini]

– Mulle tuli näkökulmaksi Kasvi! Tuntuupa näin äkkiseltään vaikealta eläytyä kasviksi. Toisaalta heti alkaa muodostua päässä tarina kasvista ja sen elämästä. Ehkä kiteytän ajatukseni näin: Näin kasvina tuntuu, että ihmiset kuvittelevat minun olevan tällä planeetalla vain leikkimässä heidän takiaan. Joko hyödyttömänä tai esteettisenä elämyksenä tai sitten hyödykkeenä, josta he haluavat kerätä mahdollisimman paljon dataa eri tarkoituksiinsa. Silloin kun sitä vähiten odottaa, minä ja minun kasvisisareni ja kasviveljeni nousemme kumpujen yöstä. Emme kostamaan vääryyksiä vaan pelastamaan ihmiset, jotka ovat aliarvioineet kykymme. [Satu]

– Varmasti haastavaa eläytyä kasvin asemaan mutta tärkeä näkökulma pohdittavaksi. Otetaanko vielä muutama kierros? [Sini]

– Joo, otetaan. Tuo toisen asemaan asettuminen on elämässä yleensäkin tosi vaikeaa. Tuntuu, että tällä itsekkyyden ja individualismin aikakaudella ollaan jatkuvasti keskittyneitä vain omiin asioihin. Empatiaa onkin hyvä harjoitella ja harjoittaa tietoisesti kaikissa elämänvaiheissa. Pelaillaan tässä kahvikupposen ääressä tovi. Kyllähän tämä kahdestaankin toimii hyvin! [Satu]

– Oikeastaan helpottavaa, kun ei tarvitse arvottaa toisen visioita. En ole kovin kilpailuhenkinen muutenkaan. Ehkä siinä voi ruveta miellyttämään kuuntelijaa liikaa, jos visioi vaan pisteiden toivossa. [Sini]

– Uskaltaakohan silloin tuoda omia visioitaan ja arvojaan aidosti esiin, jos pelkää saavansa niistä huonot pisteet? [Satu]

– Kertominen vaatii myös, että pelaajilla on tunne, että saa vapaasti tuoda omia ajatuksiaan julki. Ikään kuin turvallinen tila niille. [Sini]

– Aivan. Tässä on kuitenkin mahdollisuuksia hyvinkin syvällisiin keskusteluihin – pelissä käsitellään isoja aiheita, joista voi löytyä paljon henkilökohtaistakin. [Satu]

– Me puhutaan joka tapauksessa paljon ja avoimesti. Kenelleköhän tämä peli on ensisijaisesti suunnattu? Ehkä yläkouluikäisistä ylöspäin? [Sini]

– Löysin parista yhteydestä muotoilun: ”kaikille, joita kiinnostaa kehittää kykyään kuvitella erilaisia tulevaisuuksia ja sitä kautta harjaantua tulevaisuusajattelijana”. Tässä artikkelissa pelin taustalla olevia ajatuksia tulevaisuusajattelusta avataan vielä tarkemmin.

Kyllä nämä kortit varmasti toimisivat monenikäisten kanssa, ainakin soveltaen, mikä todetaan tässä toisessa artikkelissa: ”Peliä lähdettiin alun perin kehittämään aikuisille, mutta pelin kehitysvaiheen testiryhmien perusteella peli toimii hyvin esimerkiksi yläkouluikäisillekin. Pelikorttien sanasto, joka osittain ammentaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteista, ei ehkä ihan sellaisenaan toimi pienemmille lapsille, mutta peliä voi tietysti soveltaa myös nuoremmille ikäryhmille.” [Satu]

– Kortteja voisi käyttää soveltaen myös muuhun kuin pelaamiseen. Ne voisivat toimia hyvin esimerkiksi sarjakuvatehtävän ideoinnin lähtökohtana. [Sini]

– Näitä voisi myös käyttää tarinankerronan apuna ja hyvänä inspiraationa, kuten tarinanoppia. Mielikuvituksen kehittäminen ja luovuus ovat vahvasti läsnä molemmissa. [Satu]

– Meillä oli puhetta Värinää varhaiskasvatuksessa -hankkeesta jo viime toukokuussa. Hankkeen tiimoilta julkaistiin tammikuussa kaksi digijulkaisua. Kiinnostaisiko sua tutustua niihin seuraavan kerran, kun nähdään? [Sini]

– Joo, ehdottomasti! [Satu]

©Tarusola

Please follow and like us:

Kalevalassa

Posted on 28.2.2023 by Tarusola under kuva ja sana

Kahden ystävän kohtaaminen kuvataiteilija Hong Liu-Sertin kanssa eräänä helmikuun lopun päivänä

– Hei, Hong! Kiva, että pääsit juttelemaan kanssamme taiteestasi ja Kalevalasta. [Sini]

– Hei, Satu ja Sini. Kiitos kutsusta. [Hong]

– Miten ja milloin tutustuit Kalevalaan ensimmäisen kerran? [Satu]

– Ensimmäisen kerran tutustuin Kalevalaan nähdessäni Arabian keramiikkalautasen, jossa oli Kalevala-teema. Pidin suunnittelusta erittäin paljon ja olin utelias oppimaan lisää tästä eeppisestä tarinasta. [Hong]

Hong Liu-Sertti

– Miten päädyit kuvaamaan Kalevalan aiheita taiteessasi? [Sini]

– Tulin Kiinasta Suomeen melkein 20 vuotta sitten, ja tämä maa on tullut minulle toiseksi kodikseni. Kulttuurien yhdistyminen ja erilaiset näkökulmat ovat inspiroineet minua luomaan taidetta, jossa yhdistyvät kiinalainen ja suomalainen kulttuuri. Tarkoituksenani on edistää ihmisen ja luonnon välistä suhdetta sekä eri kulttuurien kunnioittamista. Taiteeni antaa myös uusia näkökulmia yleismaailmallisiin arvoihin ja korostaa ihmisen olemassaolon perusteita. Kokeilen perinteisiä kiinalaisia taiteellisia tekniikoita ja muotoja, ja tuon ne nykyaikaiseen ilmaisuun, joka rikastuttaa taideyhteisöä monikulttuurisilla vaikutteilla. [Hong]

– Olen nähnyt joitakin kuvia Jyväskylässä elokuussa 2022 esillä olleesta näyttelystäsi. Tulkintasi Kalevalasta ovat mielestäni todella hienoja ja raikkaita. Kerro hieman enemmän maalaustekniikastasi. [Sini]

– Kiitoksia! Maalausteni tarkoituksena on tutkia klassisen kirjallisuuden nykyaikaista ilmaisua. Kalevala-metsästä löytyvä maagisuus ja myyttisyys yhdistyvät kiinalaiseen kalligrafiaan, mikä luo tähän taiteeseen uudenlaisen ulottuvuuden ja tekee siitä ainutlaatuisen. Maalaustyylini on perinteinen Gongbi-tyyli, jossa käytän tarkkaa ja yksityiskohtaista sivellintekniikkaa ihmishahmojen ja muiden yksityiskohtien kuvaamisessa. Käytän erikoiskäsiteltyä raakapaperia, joka sopii tähän hienotekniikkaan. Perinteisen menetelmän lisäksi yhdistän töissäni myös uusia tekniikoita, kuten niin kutsutun blank-leavingin, akvarellipesun ja kultauksen. [Hong]

– Olisi tosi kiva oppia näitä perinteisiä, mutta itselleni uusia tekniikoita. Entä miten paljon aiemmat Kalevalan kuvitukset ovat vaikuttaneet omaan tulkintaasi aiheista? [Sini]

– Olen nähnyt joitakin Kalevalaan liittyviä taiteilijoiden töitä, joissa he ovat kuvanneet eeposta omasta näkökulmastaan joko realistisesti tai modernilla tavalla. Näiden teosten monipuolisuus on ollut hyvin vaikuttavaa. Uskon kuitenkin, että minulla on oma ainutlaatuinen tapa kuvittaa Kalevalaa omasta näkökulmastani. [Hong]

– Olen samaa mieltä. Onko sinulla jo tiedossa tulevia näyttelyitä, ja jatkatko edelleen Kalevalan tarinoiden parissa? [Sini]

– Tulevaisuudessa minulla on suunnitelmissa järjestää Kalevalan Metsän III -näyttely Galleria Aarnissa lokakuussa 2023 sekä Kalevalan Metsän VI -näyttely vuonna 2024. Kalevalan Metsän VI:n näyttelypaikkaa ei ole vielä vahvistettu. Jokaisessa näyttelyssäni esittelen uusia teoksia Kalevalan teemoista. Yhteensä minulla on 64 teosta, jotka liittyvät Kalevalaan. [Hong]

– Mikä Kalevalan tarinoista puhuttelee sinua eniten? [Satu]

– Vanhan Väinämöisen syntymä on tarina, joka kiehtoo minua eniten. Siinä on paljon yliluonnollisia ja ihmeellisiä elementtejä, jotka ovat hyvin omaperäisiä ja kiehtovia. [Hong]

– Entä kuka Kalevalan henkilöistä on sinulle merkittävin? [Satu]

– Kalevalan henkilöt ovat kaikki hyvin mielenkiintoisia, mutta minulle henkilökohtaisesti merkittävin on Pohjolan emäntä. Tunnen häntä kohtaan jonkinlaista sympatiaa, sillä hän joutui kärsimään paljon ja taistelemaan oikeutensa puolesta, vaikka hänen tekojensa ja tavoitteidensa tulkinnat voivatkin vaihdella. Pohjolan emännän tarina on monimutkainen ja sisältää paljon symboliikkaa, joka innoittaa minua taiteessani. [Hong]

– Näetkö Kalevalan runoissa yhtymäkohtia kiinalaiseen runouteen? [Satu]

– Kiinalaisessa perinteisessä runoudessa usein kuvataan luontoa, ja nykyaikainen kiinalainen runous saattaa saada vaikutteita myös pohjoismaisesta runoudesta, kuten Kalevalasta. Tämä voisi olla yhtäläisyyskohta Kalevalan runojen ja kiinalaisen runouden välillä. [Hong]

– Kiinassa ei taida olla Kalevalan kaltaista kansalliseeposta, mutta kiinalainen runous on mielestäni todella kiehtovaa. Olen lukenut paljon esimerkiksi kiinalaisia erakkorunoja, joita löytyy muun muassa Pertti Seppälän suomentamasta ja toimittamasta kokoelmasta Vaeltavat pilvet. Kiinalaisia erakkorunoja (Basam Books, 2021). Nykyrunoilijoista pidän erityisesti Bei Dao -nimellä kirjoittavan runoilijan Puhun peilille kiinaa -kokoelmasta (suom. Pertti Seppälä, Basam Books, 2021) ja Hai Zi -nimellä esiintyneen runoilijan kokoelmasta Näkymä valtamerelle (suom. Pertti Seppälä, Basam Books, 2012). Ketkä ovat sinun suosikkejasi kiinalaisessa runoudessa? [Satu]

– Kyllä, Kiinassa ei ole Kalevalan kaltaista kansalliseeposta, mutta kiinalainen runous on todella kiehtovaa ja monimuotoista. Olen lukenut paljon eri aikakausien kiinalaisia runoilijoita, kuten Li Po, Tu Fu, Wang Wei, Li Qingzhao ja Bai Juyi. Nykyrunoilijoista pidän erityisesti Bei Dao -nimellä kirjoittavan runoilijan teoksista. Hänen kokoelmansa Puhun peilille kiinaa on todella vaikuttava ja koskettava. Se sisältää yksinkertaisia mutta syvällisiä runoja, jotka käsittelevät yksilön ja yhteiskunnan suhdetta, ihmisen kohtaamia haasteita ja tunteita. Bei Daon runoudessa on myös vahva poliittinen sävy, joka heijastaa Kiinan nyky-yhteiskunnan haasteita. [Hong]

– Onko Kalevala-eepos tunnettu Kiinassa? [Satu]

– Voi olla, että Kalevala-eepos ei ole kovin tunnettu Kiinassa, mutta olen nähnyt siitä kolme eri käännöstä. [Hong]

– Onko töitäsi ollut esillä Kiinassa? [Satu]

– Teoksiani ei ole vielä ollut esillä fyysisesti Kiinassa, mutta niitä on voinut nähdä netissä. Tulevaisuudessa saattaa olla mahdollisuus näyttelyihin. [Hong]

– Kiitos, Hong, vierailustasi Kielikuvakohtaamisia-blogissa. Nähdään viimeistään lokakuussa Galleria Aarnissa Espoossa! [Sini]

Please follow and like us:

Helmet-haasteissa 2023

Posted on 31.1.2023 by Tarusola under haaste

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä tammikuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Miten sun vuosi on alkanut? [Satu]

– Hei, Satu! Vuosi on lähtenyt käyntiin työntäyteisesti. Olen haastanut itseäni oppimaan uusia asioita ja nauttinut oppimisesta. Entä miten sun vuosi on käynnistynyt, Satu? [Sini]

– Mun vuosi on alkanut talvisista maisemista ja hyvistä kirjoista nauttien. Tuo uuden oppiminen kuulostaa erinomaiselta! Ja itsesi haastaminen. Haasteet onkin meille tuttuja, erityisesti Helmetin haasteiden muodossa. Miten vuosi 2022 sujui sun Helmet-haasteiden osalta? [Satu]

– Tartuin tosiaan ensimmäistä kertaa Helmet-elokuvahaasteeseen, joka tuntui itselle ehkä helpommalta kuin esimerkiksi lukuhaaste. Musahaastekin vähän unohtui, vaikka olin ajatellut sitäkin kokeilla. Katson paljon elokuvia ja vielä enemmän sarjoja, joten ajattelin, että 50 elokuvaa vuoden aikana katsoo ihan helposti. Kuuluiko sun vuoteen Helmet-haasteita?[Sini]

– Joo, osallistuin myös elokuvahaasteeseen ja tein vanhan tutun lukuhaasteen. Isosta elokuvahaasteesta jäi puuttumaan muutama spesifimpi kohta vaikean tavoitettavuuden takia, mutta pieni elokuvahaaste tuli helpohkommin tehtyä kokonaan. Silloin vuosi sitten oli suunnitelmissa tehdä lisäksi pelihaaste. Loppuun asti luulin, että sen tekemiselle ei olisi jäänyt tarpeeksi aikaa, kun tuli luettua niin paljon – ja myös katsottua aika paljon sekä elokuvia että sarjoja. Kävin kuitenkin juuri pelihaasteen kohdat läpi lukiolaiseni kanssa, ja yllätykseksemme kaikki haastekohdat olivatkin täyttyneet kuin itsestään. Taidetaan siis myös pelata aika paljon… Tässä mun pienen elokuvahaasteen katselukertymä. Mitä sä pidit elokuvahaasteesta, ja millaisia leffakokemuksia sen myötä tuli? [Satu]

– Pidin kyllä elokuvahaasteesta. Päätin aluksi, että katson vain elokuvia, joita en ole aiemmin nähnyt. Pyrin myös siihen, että elokuvat löytyisivät käyttämistäni suoratoistopalveluista tai olisivat sellaisia, joita menisin muutenkin leffateatteriin katsomaan. Paljon tuli katsottua ihan hyviä elokuvia ja muutama huonompi, vain sen takia, että sai haastekohdan täytettyä. Pakko oli myös katsoa pari jo nähtyä leffaa. Katsoin vuoden aikana myös elokuvia, joita en saanut sopimaan mihinkään kohtaan, joten leffoja tuli kyllä katsottua enemmän kuin 50. Kolme listan kohtaa jäi täyttämättä. Aluksi tuntui vaikealta löytää sopivia elokuvia, mutta Facebookin Helmet elokuvahaaste -ryhmästä oli iso apu. Tässä mun lista. [Sini]

– Tosi jänniä valintoja. Mikä leffoista oli sun leffavuoden kohokohta? Entä mikä oli suurin yllättäjä? Mä itse yllätyin kaikkein eniten siitä, kuinka piristävä vaikutus Top Gun Maverickilla (2022, ohjaaja Joseph Kosinski) oli. Vuoden 1986 Top Gun kuului aikanaan pakollisiin katsottaviin elokuviin, ja olin vähän skeptinen viime vuoden version suhteen. Se oli kuitenkin viihdyttävyydessään niin virkistävä, että siitä jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa. Elokuvahaasteeseen mahtui myös syvällisempiäkin katselukokemuksia, ja haastekohdassa 15 olevan Helena Yläsen Sata parasta elokuvaa ja kymmenen kehnoa kaupan päälle -kirjan lukeminen toi oman lisänsä haasteeseen. [Satu]

– Kävin myös katsomassa Top Gun Maverickin mieheni houkuttelemana. Ensimmäinen osa oli mullakin vielä hyvin muistissa sieltä nuoruudesta. En kuitenkaan ollut tästä jatko-osasta yhtä innoissani. Sen sijaan esimerkiksi toinen vuoden uutuusleffa, Everything Everywhere All at Once (2022, ohjanneet Daniel Kwan ja Daniel Scheinert, oli mielestäni päräyttävä, ja suorastaan hykertelin leffateatterista lähtiessäni. Se oli ehkä näkemistäni yllättävin ja päätyi kohtaan “Elokuva yhdistelee eri lajityyppejä”. Myös The Power of the Dog (2021, ohjannut Jane Campion), Triangle of Sadness (2022, ohjannut Ruben Östlund), joka löytyy mulla haastekohdasta “Elokuvassa eletään ylellisesti”, ja ravintolamaailmaan sijoittuva leffa Pig (2021, Michael Sarnoski) olivat mun vuoden parhaita elokuvia. Näistä ensimmäinen ei enää katsomishetkellä loksahtanut elokuvahaasteiden listalle mihinkään kohtaan. Teatterissa 3D:nä nähty Avatar, The Way of Waterin (2022, James Cameron) visuaalisuus oli kiehtovaa katsottavaa, vaikka juoni oli aika kaavamainen. [Sini]

– Tuossa onkin monta helmeä nautittavaksi! Sellaisia on mahtunut jonkin verran myös mun menneeseen kirjallisuusvuoteen. Viime vuonna tuli tosiaan luettua vähän yli kaksisataa teosta, joista suurin osa kaunokirjallisuutta. Melko ison osan kirjoista luin kirjoittamieni lehtijuttujen takia tai ansiosta, mutta joukkoon mahtuu myös monia muita kirjoja. Niinpä lukuhaasteen lähes kaikki kohdat täyttyivät kuin itsestään, mutta muutamaan kohtaan piti ihan varta vasten etsiä luettava kirja. [Satu]

– Sä olet ehtinyt taas lukea paljon. Millaisia oli sun vuoden 2022 lukuhaasteesta nousseet suosikit? [Sini]

– Lukuhaasteessa oli tosi monta kivaa kohtaa, joihin puolestaan loksahti monia lukuhelmiä. Tässä on mun lista, josta voisin nostaa esimerkiksi muutaman kohdan. “Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija” -kohtaan sopi Julia Phillipsin Katoava maa (suom. Hilkka Pekkanen, Siltala, 2021). Se on todella taitavasti kirjoitettu romaani, jonka tapahtumat, eli kahden pienen tytön katoaminen ja kuukausiksi venyvä etsintä, sijoittuvat Kamtšatkan niemimaalle. Kirjassa on monta kertojaa, joiden näkökulmat valottavat tapahtumia omalla jännittävällä tavallaan. En voinut lopettaa lukemista lähes hetkeksikään. Kristin Hannahin romaani Alaskan taivaan alla olisi sopinut aika moneen kohtaan, mutta laitoin sen itse “Kirja kertoo ystävyydestä” -kohtaan. Siinä keskeisenä on yhden perheen tarina Alaskan villin luonnon keskellä 1970-luvulla erityisesti perheen tyttären Lenin näkökulmasta. Haasteessa onkin hauskasti myös kohta “Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan”. Siihen mulla tuli Aleppon mehiläistarhuri, jonka on kirjoittanut Christy Lefteri. Onko se tai nuo muut sulle tuttuja? Suosittelen niitä kyllä kovasti. Erityisesti Katoava maa ja Alaskan taivaan alla ovat vieläkin usein mielessä, vaikka luin ne jo viime kesänä. Monet lukemistani kirjoista eivät tosiaan mahtuneet haasteeseen, mutta voin mielelläni kertoa niistä lisää myöhemmin tai mainita muutaman myös nyt, jos kaipaat lukuvinkkejä. [Satu]

– Näistä suosituksista mikään ei ole mulle entuudestaan tuttu. Sait mut kyllä nyt kiinnostumaan tuosta Katoava maa -teoksesta. Olen kaivannut jotain todella koukuttavaa kuunneltavaa. Löytyykö sun listalta kotimaisia kirjoja joita suosittelisit? [Sini]

– Kiva kuulla! Joo, kyllä löytyy myös paljon kotimaisia suositeltavia. Ykkösenä on Varjo ja viileys -romaani (suom. Outi Menna, Teos, 2021), josta kirjoitin viime vuoden lopussa ilmestyneeseen Kielikukko-julkaisuun (4/2022) näin: “Runebergin palkinnon vuonna 2022 saanut Varjo ja viileys on runollinen, eripituisista luvuista koostuva unenomainen teos, jonka vietnamilaistaustainen, Pohjanmaalla varttunut Quynh Tran on kirjoittanut ruotsiksi. Romaanin kertoja maalaa tuokiokuvia, joissa vallitsee omanlaisensa tunnelma. Hän tarkkailee äitiään ja isoveljeään ja kuvailee heidän arkeaan kuin ei itse oikein kuuluisi siihen. Välillä tulee tunne kuin seuraisi elokuvan kohtauksia.

Elokuvilla on myös oma roolinsa tarinassa: vietnamilainen yhteisö ruotsinkielisellä Pohjanmaalla hullaantuu kertojan äidin vuokraamista japanilaisista vietnamiksi dupatuista elokuvista. Keskeiseksi nousee myös mustikanpoiminta, johon kertoja ei pääse osallistumaan ikänsä vuoksi toisin kuin läheisensä. Tästä syntyy hänen mielessään lähes elämää suurempi tarina, johon sekoittuu unenomaisia kuvitelmia. Tarinaan mahtuu myös kuvauksia kielenoppimisesta ja koulumaailmasta.”

Entä onko tämä vähän vanhempi kirja sulle tuttu: Mervi Marttilan Hänet on pallolaajennettu (Otava, 2014)? Se sisältää kirjat Parantunut hoidosta huolimatta, Sydänäänet kuuluneet lapsesta saakka ja Molemmista päistä tähystetty, koostuvat lääkärien sanelemista lausunnoista. Kuvituksen ovat tehneet Katja Tukiainen ja Elina Warsta. Rakastan hyvää huumoria, ja lisäansion saa, jos huumori perustuu kieleen, kuten näissä aivan käsittämättömissä lausunnoissa usein. En ole pitkään aikaan nauranut niin paljon kuin näitä ”Ruokaa potilas saa pojaltaan, joka on pakastimessa” -sanailuja lukiessani! [Satu]

– Kiitos suosituksista! Molemmat kuulostavat houkuttelevilta. Saisikohan näitä sovitettua vuoden 2023 lukuhaasteeseen? Uudet Helmet-haasteet ilmestyivät taas viime vuoden lopussa. Itse ajattelin, että tänä vuonna katson leffat ilman haasteita. Ajattelin kuitenkin tarttua tällä kertaa musahaasteeseen. Se on ehkä helpommin suoritettavissa, ja itselle uutta musiikkia on aina ihana löytää. Ajattelitko itse lähteä suorittamaan jotain näistä? [Sini]

– Musahaaste vaikuttaa kutsuvalta. Mä taidan valita taas perinteeksi muodostuneen lukuhaasteen. Palataanko näihin vuoden päästä? Meillä onkin edessä monta kivaa puuhaa tälle vuodelle! [Satu]

– Joo, palataan haasteisiin ensi vuonna ja pian siihen kaikkeen muuhun kivaan! [Sini]

©Tarusola

Please follow and like us:

Vuodenvaihteessa 2022

Posted on 31.12.2022 by Tarusola under katsaus

Kielikuvakohtaamisia-blogin kirjoittajien tervehdys eräänä joulukuun lopun päivänä

Kiitos kaikille Kielikuvakohtaamisia-blogin lukijoille menneistä lukuhetkistä ja kaikkea hyvää vuoteen 2023! Tavataan taas pian uusien aiheiden äärellä!

Please follow and like us: