Kahden ystävän kohtaaminen eräänä heinäkuun lopun päivänä
– Hei, Satu! Voikohan jo näin heinäkuun lopussa kysyä, miten sun kesä on mennyt? Itse pääsin tekemään pienen ulkomaanreissun ja nauttimaan myös kotimaan kohteista. [Sini]
– Kuulostaa tosi kivalta! Mun aika on mennyt etupäässä luonnon keskellä lukiessa ja kirjoittaessa. Tuulen humina, veden värinä ja perhosten lento ovat virkistäneet tekstityötä. Mun jokakesäinen toive on, että tätä valoa saisi purkkiin marraskuuta varten. [Satu]
– Vielä on kesää kuitenkin jäljellä. Viimeksi kun nähtiin oli puhetta, että sulla vois olla taas uusia lukuvinkkejä. Juuri nyt kaipaisin uusia tarinoita. [Sini]
– Joo, on tullut luettua taas lukematon määrä kirjoja. Osa kirjoista on kyllä synkähköjä, sillä monet liittyvät Kirjallisuutta kriisialueilta -sarjaani, jossa on aiemmin kertomieni Ukrainaa ja Afganistania käsittelevien suomenkielisten kirjojen lisäksi ilmestynyt Somaliaa ja Irakia käsittelevien suomenkielisten kirjojen artikkelit. Nyt on työn alla Syyriaan liittyvä kirjallisuus. Ovatko Somalia, Irak ja Syyria sulle tuttuja kirjallisuuksiltaan? [Satu]
– Täytyy sanoa, että ovat kyllä hyvin vieraita, ainakin toistaiseksi. Ehkä sun vinkeillä pääsen tutustumaan niihinkin. [Sini]
–Itsellenikään ne eivät olleet kovin tuttuja ennen luku-urakoitani. Somaliaan liittyvästä suomenkielisestä kirjallisuudesta taisin suositella sulle aiemmin sitä Nura Farahin Lumimaata. Toinen suositteluni on tämä, josta kirjoitin artikkelissa näin: ”Somalialais-brittiläisen Nadifa Mohamedin Kadotettujen hedelmätarha (suom. Heli Naski, Atena, 2014) on palkittu romaani, joka sijoittuu 1980-luvun lopun Somaliaan. Se on karu, julma ja samalla kaunis tarina kolmesta naispuolisesta keskushenkilöstä, joiden elämän polut kohtaavat erään kohtalokkaan tapahtuman myötä. 9-vuotias Deqo, nuori Filsan-niminen sotilas ja vanha rouva Kawsar. He kaikki ovat omalla tavallaan vahvoja rajuissa olosuhteissa, ja periksiantamattomuus vie heitä eteenpäin. Tapahtumien keskeisenä näyttämönä toimii Hargeisan kaupunki, ja kirjailija on kertomansa mukaan saanut tarinaansa inspiraatiota isoäitinsä elämän elementeistä. Romaani on kaunokirjallisuutta, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.” Tässä vielä pieni katkelma teoksesta: ”Hänen hedelmätarhassaan puut ovat saaneet syntynsä kuolemista; ne olivat merkkinä hänen kauttaan kulkeneiden lasten maallisista jäännöksistä ja kasvoivat niistä. Hän ei koskaan poiminut niistä pudonneita hedelmiä, koska piti sitä eräänlaisena kannibalismina, mutta niistä pehmeistä, muodottomista olennoista oli kasvanut pitkiä, vahvoja, kovakaarnaisia puita, jotka kukkivat ja kutsuivat lintuja oksilleen ja kiipesivät hedelmätarhan aitojen yli niiden takana olevaan maailmaan.” (s. 141.) [Satu]
– Todella vaikuttava tekstinpätkä. Harmikseni tätä Nadifa Mohamedin kirjaa ei löytynyt BookBeatista. Täytyykin varmaan kääntyä kirjaston puoleen. [Sini]
– Joo, kirjasto auttaa aina. Irakiin liittyvästä suomenkielisestä kirjallisuudesta nostaisin esiin kirjan Bagdadin kutsu. Siitä kirjoitin näin: “Vaimonsa nimestä johdetulla salanimellä kirjoittavan Yasmina Khadran eli entisen Algerian armeijan upseerin Mohammed Moulessehoulin romaani Bagdadin kutsu (suom. Lotta Toivanen, WSOY, 2007) on kuvaus kostoon johtavasta vihasta. Amerikkalaisiin miehittäjiin ja heidän iskuihinsa kohdistuva katkeruus on suurempaa kuin Saddam Husseiniin kohdistunut. ’He eivät tunne tapojamme, haaveitamme saati rukouksiamme. Ennen kaikkea he eivät tiedä, että meillä on tukipilarimme, että muistimme on särötön ja valintamme oikeamieliset. Mitä he tietävät Mesopotamiasta, siitä loisteliaasta Irakista, jota he tallaavat surkeilla saappaillaan? Mitä Baabelin tornista, riippuvista puutarhoista, Harun ar-Rashidista, Tuhannen ja yhden yön tarinoista? Eivät mitään! He eivät tutki menneisyyden sitä puolta, he näkevät maamme pelkkänä valtaisana öljylätäkkönä, josta he latkivat veremme viimeisen pisaran.’ (s. 137.)
Bagdadin kutsu on kaunokirjallisesti tasokas romaani, ja vaikka se on täynnä raakuuksien kuvausta, se pitää otteessaan loppuun asti. Kun Kafr Karamin kylästä kostoretkelleen lähtevä nuori beduiini päätyy Bagdadin kautta Libyaan, suunniteltu kosto saa pandemiavuosien varjossa luettuna entistä hyytävämpiä sävyjä.” [Satu]
– Ei siis kevyttä kesälukemista, mutta kuulostaa kyllä kiinnostavalta. Entä Syyriaan liittyvä kirjallisuus, mitä suosittelisit luettavaksi? [Sini]
– Joo, nämä Kriisialue-sarjan kirjat ovat tosiaan aika rankkoja, mutta niin on elämäkin kriisialueilla. Syyrian osalta mun lukuprojekti on vielä kesken; juttu ilmestyy vasta lokakuussa. Voisin antaa silloin vinkkejä uudemman kerran sen osalta ja nyt ehkä vähän kevyempää kesälukemista – tai ei ainakaan niin sotien sävyttämää. Yksi sellainen on Claudia Durastantin Tuntemani vieraat (suom. Taru Nyström, Kustantamo S&S, 2022). Se on sekä omakohtainen että omaleimainen teos keskiössään perhe ja erityisessä valokeilassa minä-kertojan kuurot vanhemmat paikoitellen hurjine tarinoineen. Vanhempien varautunut suhtautuminen viittomakieleen on vaikuttanut suuresti koko perheen vuorovaikutukseen. Teos on koostuu melko lyhyistä osioista, jotka voi halutessaan lukea missä järjestyksessä tahansa. [Satu]
– Kuulostaa ihan huippumielenkiintoiselta. Kiitos taas lukuvinkeistä! Oletko muuten ehtinyt vierailla kesänäyttelyissä? [Sini]
– Joo, olen. Esimerkiksi Taidekeskus Salmelassa ja siihen liittyvässä Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalossa, jossa on esillä Riitta Nelimarkan teoksia Hassuna 2 -näyttelyssä. [Satu]
– Olisikohan meillä vielä elokuussa aikaa tutustua yhdessä kotimaan näyttelytarjontaan? [Sini]
– Ehdottomasti! Miten olisi Helsinki Biennaali, joka on auki vielä 17. päivään syyskuuta? [Satu]
– Hyvä idea! Nähdään siellä! [Sini]
© Tarusola
