Kirjojen visuaalisessa maailmassa

Sinin etäkohtaaminen graafisen suunnittelijan Minna Luoman kanssa eräänä lokakuun lopun päivänä

– Hei, Minna! Mitä sun syksyyn kuuluu? Mukavaa, että pääsit juttelemaan kirjojen visuaalisesta suunnittelusta. [Sini]

– Moi, Sini! No, todella kiva päästä vaihtamaan ajatuksia kirjoista. Tätä kirjoittaessani istun työhuoneessani Riadissa, Saudi-Arabiassa. Erikoiseen sijaintiin on syynä puolisoni työ täällä Suomen suurlähettiläänä. Onnekseni olen pystynyt jatkamaan normaalia työtäni yrittäjänä ja graafisena suunnittelijana myös täältä käsin, koska työni suunnittelijana on iso osa identiteettiäni. On etuoikeus päästä kokemaan Saudi-Arabia sisältäpäin tästä itselleni uudesta asemasta. Olenkin täällä kuin Liisa ihmemaassa, ihmettelen ja tarkkailen.

Korona on täälläkin muuttanut arkea. Normaalisti viikko-ohjelmassa on useita kansallispäivän vastaanottoja ja muita iltamenoja, mutta ne ovat kaikki olleet katkolla maaliskuusta lähtien. Itselleni se on ollut jopa pieni helpotus, koska edustustehtävät – jotka kyllä ovat vapaaehtoisia, koska en ole ulkoministeriön palkkalistoilla – eivät ole ominta alaani.

Työrintamalla olen juuri lähettänyt painoon Parvs-kustantamon kirjan Pekka Turusen valokuvista. Kirja on nimeltään Kun sota on ohi, ja se kuvaa entisen Neuvostoliiton sotilastukikohtia. Kirjan viesti on pasifistinen, ja se pohtii sodan mielettömyyttä omalla vähäeleisellä tyylillään.

Nyt työn alla on pari muuta kirjaa ja joitakin muita pienempiä töitä. Lisäksi autan taiteilijaystävääni täällä Riadissa ja teen hänelle pieniä graafisen suunnittelun juttuja. [Minna]

– Alun perin pyysin sua blogiin vieraaksi juttelemaan kirjojen kansista. Kerroit, ettet ole varsinaisesti profiloitunut kirjankansigraafikkona. Itselleni oli yllätys, että näinkin tarkkaa erikoistumista tapahtuu kirjojen ja julkaisujen suunnittelussa. Haluaisitko kertoa enemmän työstäsi? Mikä on sulle sitä ominta aluetta? [Sini]

– Suunnittelen työkseni kirjoja, jotka ovat usein kuvapainotteisia taidekirjoja tai muita tietoteoksia. Tällöin suunnittelen sekä kannen että sisuksen. Näissä teoksissa on luontevaa käyttää jotain sisuksen kuva-aineistoa tai siihen perustuvaa lähtökohtaa kannessa. Kaunokirjallisuuden kannet taas tarjoavat mahdollisuuden vapaampaan ilmaisuun. Monissa kansissa käytetään lähtökohtana kuvitusta, jolloin kuvittajan visuaalinen ilmaisu antaa kirjalle oman ilmeensä. Näin osa graafisista suunnittelijoista saattaakin keskittyä kirjankansiin. Ja mitä enemmän tietynlaisia töitä tekee, sen enemmän näitä työtehtäviä todennäköisesti myös tarjotaan. [Minna]

– Totta, tätä en tullut ajatelleeksikaan. Olet suunnitellut useita näyttelyiden yhteydessä julkaistavia näyttelykatalogeja. Siinä muodossa mekin ollaan päästy tekemään yhteistyötä. Haluaisitko avata vähän enemmän muutamaa itsellesi mielekästä suunnitteluprojektia? [Sini]

– Suunnittelin vuonna 2018 valokuvaaja Elina Brotherukselle tavallisesta näyttelykatalogista poikkeavan painotuotteen. Näyttelyn Playground/Leikkikenttä (Serlachius-museo Gustaf) -teokset ovat performatiivisia, absurdeja ja hauskoja. Sama leikkisä teema toistuu käsintehdyissä laatikoissa, kokoontaitettavassa esitteessä kuin näyttelyilmeessäkin. Fluxus-henkinen laatikko sisältää kaikki näyttelyn teokset kortteina. Laatikot on päällystetty kirjansidontakankailla. Kluuttikankaiden värit on valittu painon varastosta löytyneistä vaihtoehdoista. Lukuisista herkullisista vaihtoehdoista päädyimme kolmeen erilaiseen väriyhdistelmään. [Minna]

– Tämän katalogin olenkin nähnyt. Hieno kokonaisuus, joka haluan vielä joskus hankkia itselleni. [Sini]

– Suunnittelin Jussi Heikkilän Observationes-teoksen hänen vuonna 2016 pidettyyn retrospektiiviseen näyttelyynsä Taidehallissa. Teos esittelee suomalaisen käsitetaiteen pioneerin teoksia neljän vuosikymmenen ajalta. Jussi rakastaa lintuja, ja ne ovatkin mukana teoksessa monella tapaa. Käytin syvättyjä kuvia (eli kuvia joista on poistettu tausta) mahdollisimman paljon, jotta aukeamien vaikutelma olisi keveän aineeton. [Minna]

– Sinut on palkittu työstäsi useaan otteeseen. Muistan, että tämä kaunis teos sai Kirjataiteen kaunis kirja -palkinnon Suomen kirjataiteen komitean Vuoden kauneimmat kirjat 2016  -kilpailussa. [Sini]

Kuviollinen mieli on vuonna 2019 Aalto Arts Booksin julkaisema kirja, joka esittelee pintasuunnittelun luovia menetelmiä. Kirjan tekijä, muotoilija ja taidepedagogi Laura Isoniemi on entinen opettajani ja nykyinen kollegani ja ystäväni. Pidimme työhuoneellani lukuisia palavereja, joissa kävimme läpi Lauran valtavaa aineistoa. Työn edetessä kirjan sisältö kävi läpi monta metamorfoosia.

Kirjasta tehtiin ensin suomenkielinen versio. Englanninkielisestä kannesta haluttiin erilainen ja värikkäämpi. Sen lähtökohtana on mustavalkoinen pinta, jonka muutin värilliseksi. Sen jälkeen käänsin pohjaa vahingossa vinoon ja tajusin, että juuri se tuo kanteen dynamiikkaa ja liikettä. Toisinaan onnekkaat sattumat ja vahingot saavat aikaan ratkaisuja, joita ei muuten tulisi keksineeksi.

Taiton toteutus on monimuotoinen prosessi. Kirjan sisältö ohjaa taittoa. Parhaimmillaan prosessi on vahva flow-tila, jonka analysointi on vaikeaa – en osaa sanoa, miten kaikki lopulta asettuu kohdalleen. Tämä vaatii lukuisia eri versioita. Taiton tekeminen on kuin palapelin kokoamista. Ja vaikka prosessi on parhaimmillaan hyvin orgaaninen, taiton perusrakenteen ja tekstien ja kuvien välisen hierarkian tulee olla selkeä ja vankka. [Minna]

– Yhteistyönne on ollut hedelmällistä. Tämäkin on hieno teos. Vaikuttaa siltä, että saat suunnittelutyössäsi olla tekemisissä todella mielenkiintoisten sisältöjen ja monipuolisesti eri alojen ammattilaisten kanssa. [Sini]

– Vuonna 2015 suunnittelin visuaalisen ilmeen uudenlaiselle näyttelykonseptille. Amos Andersonin taidemuseon kuraattori ja dramaturgi Susanna Luojus oli luonut käsikirjoituksen museoon sijoittuvaan murhamysteeriin, joka sijoittui 1930-luvun Helsinkiin.

Ilmeen visuaalisena lähtökohtana on 1920- ja 30-lukujen estetiikka, retrofontit ja ajalle tyypilliset virtaviivaiset, tyylitellyt muodot. Julisteen taustalle piirtyvän kaupungin siluetti koostuu tutuista Helsingin maamerkeistä. Se tavoittelee vaikutelmaa pilvenpiirtäjistä, vaikka koostuukin Helsingin tuomiokirkon, Hotelli Tornin ja Mikael Agricolan kirkon tornien muodoista. Piirtelin ensin käsin erilaisia sommitelmia ja toteutin lopullisen luonnoksen tietokoneella. [Minna]

Kannesta tuli kyllä tosi hieno! [Sini]

– Suunnittelutyöni lisäksi opetan Helsinki Design Schoolissa InDesign-ohjelmaa graafisen suunnittelun opiskelijoille. Yksi opiskelijoiden kotitehtävistä on suunnitella kirjan kansi. Kantta, kuten ei mitään muutakaan, voi suunnitella ymmärtämättä, mistä itse sisältö kertoo. Siksi suosittelenkin suunnittelemaan kannen kirjaan, joka on itselle tuttu. Kansi antaa ensivaikutelman kirjan sisällöstä. Sen tulisi olla visuaalisesti kiinnostava ja erottua muista, mutta toisaalta kertoa, mihin genreen eli kirjallisuuden lajiin kirja kuuluu.

Nykyisin kirjoja myydään enemmän ja enemmän verkon kautta, jolloin hyvin pienen, lähes postimerkin kokoisen kannen tulisi kertoa kaikki tämä.

Lisähaastetta tähän tehtävään antaa se, että kansi tulee toteuttaa typografisesti eli hyödyntää pelkästään tekstiä ja kirjaimia. Värejä ja graafisia muotoja saa toki myös käyttää, mutta ei kuvia. Joskus opiskelija tulee kertomaan, että hänellä on mahtava idea, mutta se perustuu kuvaan. Silloin kannustan häntä tekemään ensin kuvallisen version ja miettimään sen jälkeen, miten saman idean voisi toteuttaa ilman kuvaa. Hyvin usein suunnittelutyötä rajoittavat tekijät ovat avuksi. Parhaimmillaan ne pakottavat mielikuvituksen ratkomaan suunnitteluongelman uudesta kulmasta. [Minna]

– Kuuntelen paljon äänikirjoja, ja myös äänikirjapalveluissa tämän kirjan kansien pienen koon haasteet huomaa. Uusi tekniikka ja käyttötarkoitukset tuovat näköjään uusia vaatimuksia myös suunnitteluun. Tuo antamasi tehtävä on varsin mainio ja sopivan haastava. Olisi kiva nähdä, millaisia kansia oppilailta syntyy. [Sini]

– Esimerkkinä ohessa Pinja Drufvan kansi Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista -kirjaan. Kannessa on maaginen tunnelma. Kannen typografinen kuvitus on taidokkaasti toteutettu. Heijastusidea viittaa unenomaisuuteen ja päiväkirjoihin. Värit ovat upeat ja tyhjän ja täyden tilan kontrasti hallittu. [Minna]

– Todella taidokas! Kiitos Pinjalle, että saamme julkaista kuvan blogissa. Käyn usein kirjakaupassa ihailemassa kirjojen ulkoasuja. Mielestäni ne saavat esimerkiksi mediassa aivan liian vähän huomiota. Uusien teosten arvosteluissa ja tekijöiden haastattelussa harvemmin mainitaan kirjan visuaalisesta ilmeestä vastannutta henkilöä nimeltä. Tätä tietoa täytyy metsästää kurkistelemalla kirjan sisälehdille. Muissa yhteyksissä julkaistuihin valokuviin tai teoskuviin muistetaan yleensä lisätä valokuvaaja tai kuvan tekijä. Olenkin miettinyt, miksi kirjojen kansien kohdalla toimitaan toisin. Mielestäni se on kuitenkin tosi olennainen tieto, ainakin minulle. Käännöskirjallisuuden kohdalla on mielenkiintoista vertailla eri kieliversioiden kansia. Niistä tuntuu kuitenkin olevan vielä vaikeampi saada tietoa, ellei sitten saa kirjaa selailtavaksi jostain. Etsiskellessäni tekijöiden nimiä törmäsin tähän sivustoon nimeltä Book Cover Archive, jossa suunnittelijoiden työ pääsee esille. Sivusto näyttää kuitenkin keskittyvän ainoastaan englanninkieliseen kaunokirjallisuuteen. [Sini]

– Tämä on aivan totta ja ärsyttää minua todella. Yksi syy tähän saattaa olla se, että kirjat ovat meille niin tuiki tavallisia objekteja. Niiden ulkoasua pidetään itsestäänselvyytenä. Kirjan perusperiaate on aina sama, ja ne vain tuntuvat ”tulevan jostain”. Kansien suunnittelu on nähty käyttötaiteena, vaikka juuri se tekee kannen suunnittelusta haastavaa. Ilman muuta suunnittelijan nimi tulisi aina kreditoida.

Kun aloitin kirjojen suunnittelun ja ylpeänä toin ensimmäisen suunnittelemani kirjan äidilleni katsottavaksi, hän kysyi: ”Mutta sinä et ole kirjoittanut tätä tekstiä?” ”En”, myönsin. ”Etkä ole ottanut kirjan kuvia?” ”En niitäkään”, jatkoin. ”No mitä sinä sitten olet tehnyt?” ”Ööh, no olen valinnut kirjan tekstityypin ja asetellut tekstit ja kuvat paikoilleen, miettinyt niiden rytmin ja sen, miten tarina eteen ja suunnitellut esimerkiksi sen, kuinka paljon tyhjää tilaa on sivujen reunoilla…” Äitini katsoi minua epäilevästi: ”No mutta eihän se ole vaikeaa!” hän totesi. Myöhemmin tosin hänkin oppi varsin syvällisesti arvioimaan kirjasuunnittelua ja sai minut kiinni myös virheistä.

Mutta tähän se kenties kiteytyy, kirjasuunnittelijan työ näyttäytyy arkisena ja ei-luovana. Kuvateoksen taittoa voisi verrata näyttelyn kuratointiin ja rakentamiseen. Eivät kaikki taideteokset sovi keskenään vierekkäin, oli sitten kyse näyttelystä tai kirjan aukeamasta. Vahva kuva vaatii tilaa, kun taas toiset toimivat hyvin yhdessä. Yllättävätkin taideteokset voivat täydentää toisiaan. Teoksista/kuvista muodostuu rytmi ja tarina, joka johdattaa katsojaa eteenpäin. [Minna]

– Hyvä vertaus! Kuvataidekasvatuksen opintoihini kuului hitunen graafisen suunnittelun opintoja, ja sain kyllä huomata, miten paljon luovuutta ja tarkkuutta suunnittelutyö edellyttää. Eteeni sattui muuten vastikään tietokirjailija ja toimittaja Ville Hännisen teos Kirjan kasvot Sata vuotta suomalaisia kirjankansia. Sen on kustantanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura vuonna 2017, ja kannen suunnittelun ja taiton on tehnyt Samppa Ranta. Kustantajan esittelytekstissä teosta kuvataan muun muassa näin: “Kirjan kasvot nostaa esiin yhden teoksen kultakin Suomen valtiollisen itsenäisyyden vuodelta. Ajan henki näkyy kansissa – valitut kannet kuvaavat aikaa ja sen virtauksia, aikansa kansityylejä ja -taiteilijoita.” Onko tämä sulle tuttu teos? [Sini]

– Kyllä, teos on tosiaan sekä historian yleisteos että katsaus kansisuunnitteluun ja kansien visuaalisen kielen muuttumiseen osana omaa aikaansa. On kiinnostavaa lukea vaikkapa Suomen ikonisimman kirjankannen, Tuntemattoman sotilaan, syntyhistoriasta. Toisinaan kansi saattaa olla niin omanlaisensa taideteos, että se näyttää iättömältä tai jopa aikaansa edellä olevalta. Teosta lukiessa huomaa, miten vähän näin merkittävästä alasta on olemassa kirjoitettua historiaa. Hännisen kirja tekee tärkeällä tavalla näkyväksi suunnittelijan työtä. Hänninen toteaa, ettei hän ole halunnut nostaa kirjaansa vain palkittuja vuoden kauneimpia kirjoja, mikä on hyvä juttu. Tästä tuli mieleeni Suomen kirjataiteen komitea. Komitean toiminnan tarkoituksena on kiinnittää huomiota kirjoihin kirjataiteellisina kokonaisuuksina. Yhdistys on valinnut jo yli 70 vuoden ajan vuoden kauneimpien kirjojen kokoelman ja harjoittaa kirjataiteeseen liittyvää tiedotus- ja valistustoimintaa. Toimin itse monta vuotta kilpailun tuomaristossa. Kirjataiteen komitean nettisivut saattavat olla tällä hetkellä alhaalla mutta toimivat toivottavasti taas pian. Näiltä sivuilta on nähtävissä suomalaista palkittua kirjasuunnittelua usean vuoden ajalta. [Minna]

– Suomen kirjataiteen komitea tekee kyllä ehdottomasti tärkeää työtä! Kirjan kasvot -teosta lukiessa huomaa, miten monet taiteilijat ovat toimineet myös suunnittelijoina ja kuvittajina. Kirjailijan ja kuvataiteilijan yhteistyö saattoi olla hyvinkin tiivistä. Tätä aihetta on käsitelty esimerkiksi Tuija Kuuselan kirjassa Taiteilijat kirjaimia piirtämässä – Kultakauden kirjataidetta (2004). Teoksesta on juteltu myös tässä meidän Kielikuvakohtaamisia-blogissa.

Nykyään ammatit ovat eriytyneet, samoin alojen koulutus. On kuitenkin paljon taiteilijoita, jotka toimivat laajemmin visuaalisen kulttuurin alalla. Mitä pidemmälle kirjassa mennään, sitä enemmän nousee myös kansien tekijöiden kertomukset esiin. Nämä ovat mun mielestä kirjan parasta antia, kuten tietysti myös se, miten kansista välittyy erilaiset kulttuurivirtaukset. Onko sun mielestä kirjojen ulkoasuissa näkyvissä nyt jonkinlaisia ajankohtaisia trendejä tai usein toistuvia piirteitä? [Sini]

– Varmasti on, varsinkin jos seuraa kansainvälistä kansitaidetta. Näennäisen huolettomasti käsin tekstatut kansitekstit ovat pitkään olleet iso trendi. Tosin tämäkin trendi on jo vanha. Jo vuonna 2002 graafinen suunnittelija Jon Gray suunnitteli kannen Jonathan Safran Foerin kirjalle Everything is Illuminated. Koko kannen peittävä rujo teksti saa orgaanisen, kuvituksenomaisen roolin, mikä tuntui raikkaalta tietokoneella tuotettujen puhtaiden ja selkeiden – ja ehkä myös hengettömien – suorien linjojen jälkeen.

Eri aikoina nousee esiin fontteja, joista tulee muodikkaita ja pian sen jälkeen jo liian nähtyjä ja kuluneita. Toki myös eri genren kirjoilla on omat, toisinaan kliseiset ilmeensä. On helppo tunnistaa esimerkiksi rikos-, sota-, chick lit- ja vaikkapa fantasiagenre toisistaan. [Minna]

– Tästä tulikin mieleeni eräs kirjan kansia käsittelevä kirjoitus, johon törmäsin jokin aika sitten. Jutussa pohditaan, miksi niin monen Afrikan maihin sijoittuvan tai afrikkalaisen kirjailijan kirjoittaman kirjan kannessa on joko akaasiapuu tai oranssi auringonlasku ruohoaavikolla tai molemmat. Itselle tuntemattoman maan tai kulttuurin kuvaamisessa on vaarana sortua niihin usein toistuviin stereotypioihin ja kliseisiin. Toisaalta taustalla voi olla myös kirjan liittäminen tiettyyn genreen, joka niputtaa visuaalisuudellaan yhteen koko manteretta käsittelevän kirjallisuuden. Juttu on vuodelta 2014, joten en tiedä onko asiassa tapahtunut muutosta viime vuosina. Tämä on mielestäni hyvä muistutus visuaalisen suunnittelun vaikuttavuudesta. [Sini]

– En usko, että stereotypiat ovat kadonneet yhtään mihinkään. Ne ovat tulleet omakohtaisesti tutuksi Lähi-itään muuton jälkeen. Aluksi ajatus Saudi-Arabiassa asumisesta tuntui pelottavalta. Länsimainen media tarjoilee melkein poikkeuksetta vain negatiivisia asioita, asiat vaikuttavat uhkaavilta ja pelottavilta. Täältä käsin on mahdollista tarkastella maailmaa toisesta näkökulmasta. Maailma ei ole mustavalkoinen, vaan se avautuu uskomattoman monimutkaisena. Uudessa ympäristössä joutuu haastamaan oman ajattelunsa ja kohtaamaan myös oman ajattelunsa vinoumat. Parasta lääkettä onkin uusien ihmisten kohtaaminen. On hienoa huomata, että hyviä tyyppejä löytyy kaikkialta. Sielujen sympatiaa voi kokea ja saman huumorintajun voi jakaa kansallisuudesta, uskonnosta tai maan poliittisesta järjestelmästä riippumatta. [Minna]

– Saan aina välillä lukea kiehtovia päivityksiä sun elämästä. Niiden kautta olet kyllä avartanut myös mun maailmankuvaa. Kiitos, Minna, erittäin antoisasta keskustelusta! Oli hienoa päästä tutustumaan sun työhön ja suunnittelun maailmaan. [Sini]

– Kiitos paljon omasta puolestani ja terveiset sinne rakkaaseen Suomeen! [Minna]

© Tarusola

Kuvat:

Minna Luoma kuvaaja Julia Alakulju

Elina Brotheruksen Playground näyttelykatalogi (Serlachius-museo Gustaf 2018). Kuvakooste Minna Luoma

Jussi Heikkilän Observationes -näyttelykatalogi (Suomen Taideyhdistys 2016). Kuvakooste Minna Luoma

Laura Isoniemi Kuviollinen mieli (Aalto Arts Books 2019). Kuvakooste Minna Luoma

Helsinki Noir -näyttelyn visuaalinen ilme (Amos Andersonin taidemuseo 2015). Kuvakooste Minna Luoma

Pinja Drufva, kirjankansisuunnitelma Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista -kirjaan, Helsinki Design School

Kansikuva teoksesta Kirjan kasvot — Sata vuotta suomalaisia kirjankansia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017

Aukeamakuva teoksesta Kirjan kasvot — Sata vuotta suomalaisia kirjankansia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017

Krysanteemi, Tarusola

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.