Kahden ystävän kohtaaminen eräänä tammikuun lopun päivänä
– Moi, Sini! Miten sun vuosi 2019 on alkanut?
– Oikein mukavasti, kiitos kysymästä. Aurinkoiset pakkassäät ovat houkutelleet ulkoilemaan, ja pieni loma vuodenvaihteessa piristi kummasti. Entä sulla, Satu?
– Ihanan kulttuuripainotteisesti. Ehdin kuin ehdinkin Tennispalatsiin Helsingin taidemuseon Odotin sinua -näyttelyyn, jossa maalaustaide ja runous esiintyivät rinnakkain, sekä Ateneumin Kohtaamisia kaupungissa -näyttelyyn, jossa erityisen ilahduttavia olivat mun mielestä henkilökuvat. Myös Lux Helsinki tammikuun alussa toi virkistävää valoa pimeyden keskelle. Kivasti virkistystä on syntynyt lisäksi Helmet-lukuhaasteesta, jonka otin vastaan tämän vuoden alussa. Toinen kutkuttava haaste on vuoden 2019 museohaaste.
– Itse olen nauttinut kirjoista viime aikoina lähinnä äänikirjojen muodossa. Työmatkat sujuu rattoisasti, ja paljon tulee kuunneltua myös sellaisia kirjoja, joihin en ehkä muuten tarttuisi. Mutta hei, kiva kun pääsit mun kanssa tänne Päivälehden museoon ja Kertova kuva -näyttelyyn! Oletko käynyt täällä aikaisemmin? Museon sivuilta löytyy seuraava kuvaus: ”Päivälehden museossa tutustutaan median historiaan, nykypäivään ja tulevaisuuteen sekä sananvapauden toteutumiseen meillä ja muualla. Samalla kerrotaan Helsingin Sanomien, Suomen suurimman sanomalehden lähes 130-vuotinen tarina. Museo haluaa edistää medianlukutaitoa ja erityisesti lasten ja nuorten lukuharrastusta. Näyttelyiden lisäksi järjestetään aktiivisesti erilaista ohjelmaa – opastuksia, työnäytöksiä, työpajoja, tapahtumapäiviä, museoteatteria ja seminaareja. Museoon on vapaa pääsy ja kaikki toiminta on yleisölle maksutonta. Museota ylläpitää yleishyödyllinen Helsingin Sanomain Säätiö, jonka tehtävänä on suomalaisen laatujournalismin ja sananvapauden turvaaminen.”
– Tämä on ensimmäinen vierailuni täällä. Vaikuttaa, että museo on koululaisryhmille mahtava oppimispaikka, kuten museon sivuilta löytyvä kuvaus kertoo: ”Museossa on mahdollisuus tutustua median nykypäivään ja historiaan mielenkiintoisilla ja opettavaisilla tavoilla. Museon sisällöt tarjoavat uusi[a] muotoja eri oppiaineiden opetukseen ja niiden yhdistelemiseen. Museovierailut elävöittävät muun muassa äidinkielen, historian, yhteiskuntaopin ja kuvaamataidon [kuvataiteen, toim. huom.] opetusta. Kaikki museon tarjoamat palvelut ovat kouluille ilmaisia.”
– Tämän Kertova kuva -näyttelyn takana ovat palkittu kuvittaja, graafinen suunnittelija ja sarjakuvataiteilija Ville Tietäväinen sekä toimittaja ja tietokirjailija Ville Hänninen. Näyttelyn kuvat ja teksti tuovat tosi hyvin esiin erilaisia tapoja käyttää kuvituskuvaa – ja miten se voi tuoda journalistiseen tekstiin uusia tasoja. Kuten tuossa seinätekstissäkin lukee, tekijät haluavat puhua “ideapohjaisen kuvan ainutkertaisen sanoman puolesta.”
– Näyttelytietojen jako kolmeen osaan – lajit, keinot, mahdollisuudet – on selkeä. Täällä saa kaiken kaikkiaan paljon tietoa kuvituskuvista. Mitkä sun mielestä ovat tärkeimmät erot piirretyn kuvituskuvan ja valokuvan välillä?
– Kuvituskuvakin voi tietysti olla valokuva. Usein se on kuitenkin käsitelty tai rakennettu niin, että sen ymmärtää kuvituskuvaksi. Näistä näyttelyn teksteistä löytyy paljon näkökulmia siihen, miksi joihinkin teksteihin sopii kuvituskuva valokuvaa paremmin. Kuvituksen avulla voidaan esittää pohdintoja ja analyysiä sekä kertoa asioita, joita ei oikeastaan voi sanoa. Kuvituksen avulla voi myös kärjistää, konkretisoida tai antaa abstrakteille ilmiöille hahmon. Täällä mainitaan myös ajan kuvaaminen. Kuvitusten avulla voi kuvata historiaa tai tulevaisuutta – “eri aikojen asiat, ihmiset ja ilmiöt voi vaikka rinnastaa samaan kuvaan”. Jutun aihe voi myös olla arkaluontoinen, eikä haastateltava ehkä halua tulla kuvatuksi. Kuvitus auttaa myös siinä, ettei juttu henkilöidy haastateltavaan vaan nousee yleisemmälle tasolle. Vaikka valokuvan muokkausmahdollisuudet ovat nykyään lähes kaikkien tiedossa, nähdään valokuvan edelleen tietyllä tavalla jäljentävän todellisuutta. Jos halutaan välittää vaikutelma paikallaolosta, jostain itse koetusta, välittää valokuva sen usein parhaiten. Kuvituskuva on usein analyyttisempi. Tässäkin puhutaan ajatellusta kuvasta, jolle on oma paikkansa journalismissa. Esimerkkejä löytyy täältä näyttelyteksteistä paljon, ja ne tulevat hyvin esiin Tietäväisen kuvitusten kautta.
– Tosi mielenkiintoisia näkökulmia ja paljon tietoa sulateltavaksi! Itse olen joutunut pohtimaan paljon toimittajan vastuuta ja arvovalintoja erityisesti kirjoittamisen näkökulmasta: miten kohdetta ja hänen toimintaansa kuvataan ja kuvaillaan sanallisesti. Samassa yhteydessä olen päässyt pohtimaan kuvien käyttöä laajasti. Toimittajalla on paljon valtaa valita, missä valossa kohteen esittää. Valinnat voivat vaikuttaa kauaskantoisesti.
– Ihmisen kuvaamisestakin on täällä monta esimerkkiä. Karikatyyri, henkilökuva ja pilapiirros on käsitelty kaikki omina lajeinaan. Mielenkiintoista on myös pohdinta yleishenkilön käytöstä kuvituksissa. Yleishenkilö ei ole nimetty henkilö vaan edustaa ryhmää tai luokkaa. Kuvittaja joutuu pohtimaan paljon sitä, mitä arvoja kuva välittää. Miten yleistää ja kärjistää mutta samalla välttää liiallisten stereotypioiden käyttöä. Tässä pohditaan sitä, miksi yleishenkilö on usein mies, eikä nainen. Kuvistunneilta on tuttua tarkastella mediakuvastoa niin, että pohditaan miten kuvan tulkintaan vaikuttaisi esimerkiksi kuvatun henkilön vaihtaminen esimerkiksi toisen sukupuolen tai ikäluokan edustajaan. Tulokset ovat usein mielenkiintoisia ja herättelevät katsomaan meitä ympäröiviä kuvia uudella tavalla. Samaa ajatusta on myös hyödynnetty monissa kuvataiteen teoksissa.
– Muuten, Tampereen yliopiston, Aikakausmedian ja Sanomalehtien Liiton yhteisen Nuoret estradille -hankkeen puitteissa julkaistussa Nuoret estradille #2 Rohkeutta ja vastuuta -materiaalissa käsitellään kompaktisti julkaisemisen etiikkaa ja muita vastuulliseen julkaisemiseen liittyviä kysymyksiä. Sanomalehti opetuksessa -sivustolta löytyy paljon muutakin julkaisemiseen liittyvää laadukasta materiaalia opetuksen tueksi.
– Kuvituskuvan lajeista, keinoista ja mahdollisuuksista löytyy vielä enemmän esimerkkejä Ville Tietäväisen ja Ville Hännisen viime syksynä julkaistusta Kertova kuva – Journalistisen kuvan mahdollisuuksia ja keinoja -kirjasta.
– Näyttelyyn liittyy ohjelmaa visuaalisesta kerronnasta kiinnostuneille. 28.1. ja 8.2. pidetään keskustelutilaisuus, jossa on puhumassa näyttelyn kuratoineet Ville Hänninen ja Ville Tietäväinen sekä visuaalisen median ammattilaisia. Visuaalisen journalismin tila 28.1. klo 17–19 ja Valokuva vai kuvitus? 8.2. klo 17–19.”
– Tietäväisen kuvitusten lisäksi näyttelyssä on kahdelle seinälle projisoitu eri kuvittajien tekemiä kuvituksia ja kuvauksia niiden synnystä. Kiinnostavaa lukea kuvittajien perusteluja valinnoistaan ja näkökulmistaan.
– Päivälehden museossa on myös pysyvä näyttely Kuva. Sana Vapaus, joka tarjoaa yllättävän paljon tutkittavaa ja pohdittavaa. Siinä missä Kertova kuva -näyttelyssä ei ole mitään interaktiivista, pysyvässä näyttelyssä on paljon omaehtoista tehtävää. Pysyvään näyttelyyn on myös olemassa jotakin oheismateriaalia, kuten kysymyksiä videopätkiin liittyen, mutta Kertova kuva -näyttelyyn sellaista ei ole.
– Kävinkin juuri tuolla pysyvän näyttelyn puolella seuraamassa toimittajien työtä eräältä kuvaruudulta. Näyttelytilaan on tosiaan saatu paljon tietoa. Aikaa täällä saisi kulumaan enemmänkin kuin meillä nyt on. Myös Kertova kuva -näyttely on hyvin informatiivinen, mutta yksittäisissä seinäkkeissä olevia tekstejä ja niiden kuvia on aika vaikea tarkastella yhdessä ison ryhmän kanssa. Tämä on kuitenkin ehdottomasti tutustumisen arvoinen näyttely, ja myös kirjaa voisi hyödyntää esimerkiksi lukiossa kuvajournalismin käsittelyssä. Koululuokan kanssa ainakin itse käyttäisin jonkinlaista etukäteen laadittua tehtävää ja varmasti myös hyödyntäisin ilmaista opastusta, sillä ne ovat harvinaista herkkua.
– Oma alakoululaiseni kertoi olleensa luokan kanssa pysyvässä näyttelyssä. Hän piti opastetusta kierroksesta. Heillä oli ollut myös mainosten analysointiin liittyvä tehtävä, joka oli kuulemma ollut mieluisa.
– Taisin itsekin olla täällä edellisen kerran lapsiseurassa. Museolla on lapsille ohjelmaa myös helmikuussa 4.–10.2. järjestettävään Mediataitoviikkoon liittyen. Silloin lanseerataan viidesluokkalaisille suunnattu Virus! mediamysteeri -peli. Museon henkilökunta kertoi myös, että maaliskuussa aukeaa Pekka Töpöhäntä -näyttely. Se soveltuu kuulemma varhaiskasvatusikäisillekin. Tullaanko silloin uudestaan?
– Tullaan! Ja sehän sopii myös hyvin museohaasteen kohtaan 7!
© Tarusola
