Kesäisissä kirjavinkeissä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä heinäkuun lopun päivänä

– Hei, Satu! Voikohan jo näin heinäkuun lopussa kysyä, miten sun kesä on mennyt? Itse pääsin tekemään pienen ulkomaanreissun ja nauttimaan myös kotimaan kohteista. [Sini]

– Kuulostaa tosi kivalta! Mun aika on mennyt etupäässä luonnon keskellä lukiessa ja kirjoittaessa. Tuulen humina, veden värinä ja perhosten lento ovat virkistäneet tekstityötä. Mun jokakesäinen toive on, että tätä valoa saisi purkkiin marraskuuta varten.  [Satu]

– Vielä on kesää kuitenkin jäljellä. Viimeksi kun nähtiin oli puhetta, että sulla vois olla taas uusia lukuvinkkejä. Juuri nyt kaipaisin uusia tarinoita. [Sini]

– Joo, on tullut luettua taas lukematon määrä kirjoja. Osa kirjoista on kyllä synkähköjä, sillä monet liittyvät Kirjallisuutta kriisialueilta -sarjaani, jossa on aiemmin kertomieni Ukrainaa ja Afganistania käsittelevien suomenkielisten kirjojen lisäksi ilmestynyt Somaliaa ja Irakia käsittelevien suomenkielisten kirjojen artikkelit. Nyt on työn alla Syyriaan liittyvä kirjallisuus. Ovatko Somalia, Irak ja Syyria sulle tuttuja kirjallisuuksiltaan?  [Satu]

– Täytyy sanoa, että ovat kyllä hyvin vieraita, ainakin toistaiseksi. Ehkä sun vinkeillä pääsen tutustumaan niihinkin. [Sini]

–Itsellenikään ne eivät olleet kovin tuttuja ennen luku-urakoitani. Somaliaan liittyvästä suomenkielisestä  kirjallisuudesta taisin suositella sulle aiemmin sitä Nura Farahin Lumimaata. Toinen suositteluni on tämä, josta kirjoitin artikkelissa näin: ”Somalialais-brittiläisen Nadifa Mohamedin Kadotettujen hedelmätarha (suom. Heli Naski, Atena, 2014) on palkittu romaani, joka sijoittuu 1980-luvun lopun Somaliaan. Se on karu, julma ja samalla kaunis tarina kolmesta naispuolisesta keskushenkilöstä, joiden elämän polut kohtaavat erään kohtalokkaan tapahtuman myötä. 9-vuotias Deqo, nuori Filsan-niminen sotilas ja vanha rouva Kawsar. He kaikki ovat omalla tavallaan vahvoja rajuissa olosuhteissa, ja periksiantamattomuus vie heitä eteenpäin. Tapahtumien keskeisenä näyttämönä toimii Hargeisan kaupunki, ja kirjailija on kertomansa mukaan saanut tarinaansa inspiraatiota isoäitinsä elämän elementeistä. Romaani on kaunokirjallisuutta, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.” Tässä vielä pieni katkelma teoksesta: ”Hänen hedelmätarhassaan puut ovat saaneet syntynsä kuolemista; ne olivat merkkinä hänen kauttaan kulkeneiden lasten maallisista jäännöksistä ja kasvoivat niistä. Hän ei koskaan poiminut niistä pudonneita hedelmiä, koska piti sitä eräänlaisena kannibalismina, mutta niistä pehmeistä, muodottomista olennoista oli kasvanut pitkiä, vahvoja, kovakaarnaisia puita, jotka kukkivat ja kutsuivat lintuja oksilleen ja kiipesivät hedelmätarhan aitojen yli niiden takana olevaan maailmaan.” (s. 141.)  [Satu]

– Todella vaikuttava tekstinpätkä. Harmikseni tätä Nadifa Mohamedin kirjaa ei löytynyt BookBeatista. Täytyykin varmaan kääntyä kirjaston puoleen. [Sini]

– Joo, kirjasto auttaa aina. Irakiin liittyvästä suomenkielisestä kirjallisuudesta nostaisin esiin kirjan Bagdadin kutsu. Siitä kirjoitin näin: “Vaimonsa nimestä johdetulla salanimellä kirjoittavan Yasmina Khadran eli entisen Algerian armeijan upseerin Mohammed Moulessehoulin romaani Bagdadin kutsu (suom. Lotta Toivanen, WSOY, 2007) on kuvaus kostoon johtavasta vihasta. Amerikkalaisiin miehittäjiin ja heidän iskuihinsa kohdistuva katkeruus on suurempaa kuin Saddam Husseiniin kohdistunut. ’He eivät tunne tapojamme, haaveitamme saati rukouksiamme. Ennen kaikkea he eivät tiedä, että meillä on tukipilarimme, että muistimme on särötön ja valintamme oikeamieliset. Mitä he tietävät Mesopotamiasta, siitä loisteliaasta Irakista, jota he tallaavat surkeilla saappaillaan? Mitä Baabelin tornista, riippuvista puutarhoista, Harun ar-Rashidista, Tuhannen ja yhden yön tarinoista? Eivät mitään! He eivät tutki menneisyyden sitä puolta, he näkevät maamme pelkkänä valtaisana öljylätäkkönä, josta he latkivat veremme viimeisen pisaran.’ (s. 137.) 

Bagdadin kutsu on kaunokirjallisesti tasokas romaani, ja vaikka se on täynnä raakuuksien kuvausta, se pitää otteessaan loppuun asti. Kun Kafr Karamin kylästä kostoretkelleen lähtevä nuori beduiini päätyy Bagdadin kautta Libyaan, suunniteltu kosto saa pandemiavuosien varjossa luettuna entistä hyytävämpiä sävyjä.” [Satu]

– Ei siis kevyttä kesälukemista, mutta kuulostaa kyllä kiinnostavalta. Entä Syyriaan liittyvä kirjallisuus, mitä suosittelisit luettavaksi? [Sini]

– Joo, nämä Kriisialue-sarjan kirjat ovat tosiaan aika rankkoja, mutta niin on elämäkin kriisialueilla. Syyrian osalta mun lukuprojekti on vielä kesken; juttu ilmestyy vasta lokakuussa. Voisin antaa silloin vinkkejä uudemman kerran sen osalta ja nyt ehkä vähän kevyempää kesälukemista – tai ei ainakaan niin sotien sävyttämää. Yksi sellainen on Claudia Durastantin Tuntemani vieraat (suom. Taru Nyström, Kustantamo S&S, 2022). Se on sekä omakohtainen että omaleimainen teos keskiössään perhe ja erityisessä valokeilassa minä-kertojan kuurot vanhemmat paikoitellen hurjine tarinoineen. Vanhempien varautunut suhtautuminen viittomakieleen on vaikuttanut suuresti koko perheen vuorovaikutukseen. Teos on koostuu melko lyhyistä osioista, jotka voi halutessaan lukea missä järjestyksessä tahansa. [Satu]

– Kuulostaa ihan huippumielenkiintoiselta. Kiitos taas lukuvinkeistä! Oletko muuten ehtinyt vierailla kesänäyttelyissä? [Sini]

– Joo, olen. Esimerkiksi Taidekeskus Salmelassa ja siihen liittyvässä Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalossa, jossa on esillä Riitta Nelimarkan teoksia Hassuna 2 -näyttelyssä. [Satu]

– Olisikohan meillä vielä elokuussa aikaa tutustua yhdessä kotimaan näyttelytarjontaan? [Sini]

– Ehdottomasti! Miten olisi Helsinki Biennaali, joka on auki vielä 17. päivään syyskuuta? [Satu]

– Hyvä idea! Nähdään siellä! [Sini]

© Tarusola

Kirjasatoa maistelemassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä elokuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Miten sun syksy on startannut? [Satu]

– Pari viimeistä viikkoa on olleet aika kiireisiä mutta ihan hyvällä tavalla. Työkuviot ovat vähän muuttuneet ja tuntuu, että syyskuu hiipi eteen ihan huomaamatta. [Sini]

– Mulla on ikävä kesää jo nyt. Kunpa auringonpaistetta voisi tallettaa marraskuussa avattavaan rasiaan. Onneksi kirjojen kautta voi aina matkustaa kohti aurinkoa. [Satu]

– Onko sun lukutahti ollut yhtä hurja kun viime vuonna? [Sini]

– Ihan samaa vauhtia en ole päässyt porhaltamaan, kun on ollut niin paljon töitä. Olen kyllä yrittänyt nipistää aikaa kirjoille aina, kun mahdollista. Entä onko sulla ollut riittävästi lukuaikaa? [Satu]

– Mun lukeminen jäi tänä kesänä aika vähälle. Äänikirjoista sain nauttia työmatkoilla mutta lomalla en juurikaan lukenut tai kuunnellut mitään. Nyt kun työt taas alkoivat, on aika korjata asia. Onko sulla antaa jotain hyviä kirjavinkkejä? [Sini]

– Niitä löytyy! Lukemieni kirjojen joukkoon on mahtunut melko paljon vain ”ihan hyviä” kirjoja, mutta onneksi kohdalle on osunut myös kirkkaita helmiä, jotka haluan ehdottomasti jakaa. Muutamia näistä olenkin maininnut sulle aiemmin. [Satu]

– Joihinkin niistä taisinkin tarttua jo keväällä. [Sini]

– Tämän vuoden vaikuttavin lukukokemus tähän mennessä on ehdottomasti ollut Colson Whiteheadin Nickelin pojat, jonka luin sekä alkuperäiskielellä englanniksi (The Nickel Boys) että Marrku Päkkilän suomentamana. Se on vangitseva kertomus Elwood-nimisen pojan kohtalosta floridalaisessa koulukodissa. Tarina sisältää todella onnistuneen yllätyksen, mikä on harvinaista herkkua. En muista, että mikään kirjallinen yllättävä käänne olisi vetänyt mattoa niin totaalisesti jalkojen alta kuin se. Kirjan kieli ja kerronta ovat nautinnollisia sujuvuudeltaan. Elwoodin tarina kummittelee vieläkin mielessä. Whitehead on todellakin toisen Pulitzerinsa ansainnut! [Satu]

Nickelin pojat on yksi niistä aiemmin vinkkaamistasi kirjoista, jonka luin. Tämä oli kyllä tosiaan vaikuttava ja ajatuksia herättävä teos. Erityisen karun fiktiivisestä tarinasta tekee sen yhtymäkohdat todellisuuteen. [Sini]

– Kovasti suosittelen myös Sayaka Muratan Lähikaupan nainen -kirjaa. (Konbini ningen, suom. Raisa Porrasmaa). Se kertoo Keiko-nimisestä naisesta, joka työskentelee pienessä päivittäistavarakaupassa. Päähenkilö tekee odotustenvastaisia valintoja, joita ihmiset hänen elämässään kyseenalaistavat. Keiko kuitenkin nauttii valitsemastaan elämäntavasta ja pyrkii toteuttamaan itseään ulkopuolisista paineista huolimatta. Kirjan kuvaus on osuvaa, koskettavaa ja paikoitellen hykerryttävän humoristista. Tuon yhden ihmisen elämän käsittelyssä on yhtymäkohtia Robert Seethalerin Kokonainen elämä -kirjaan (Ein ganzes Leben, suom. Raimo Salminen). Kumpikin puolestaan muistuttaa vähän John Williamsin Stoneria (Stoner, suom. Ilkka Rekiaro), joka tosin on koskettavuudessaan ihan omaa luokkaansa. [Satu]

Gummerus

– Tässä onkin jo kolme mulle uutta ja kiinnostavaa kirjaa syksyn lukulistalle. [Sini]

– Hienoa! Yksi suuri yllättäjä tänä vuonna on ollut Jennifer Clementin riipaiseva Rakkaudesta aseisiin (Gun Love, suom. Terhi Kuusisto). Sen nimi on hätkähdyttävä, ja kirjan kansikin tuntui aluksi aika luotaantyöntävältä. Tarina kuitenkin tempaisi mut mukaansa välittömästi. 14-vuotiaan Pearlin elämä äitinsä kanssa vanhassa autossa Floridan takamailla kirpaisee. Olen lukenut Clementiltä myös Varastettujen rukousten vuori -romaanin (Prayers for the Stolen, suom. Terhi Kuusisto), joka on myös hyvä mutta ei niin koskettava kuin Rakkaudesta aseisiin. [Satu]

– Nimen ja kannen perusteella en tosiaan ehkä tarttuisi kirjaan. Alkuperäinen nimi Gun Love tarjoaa ehkä enemmän mielleyhtymiä, ja myös kansitaide on omaan silmään kiinnostavampi. Aihepiiriltään vaikuttaa kyllä tosi houkuttelevalta. Menee varmasti mun lukulistan kärkeen. [Sini]

Like

– On ihan pakko mainita vielä muutama herkkupala kesän kirjasadosta: Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssija (The Water Dancer, suom. Einari Aaltonen) ja Maggie Nelsonin Jane – Eräs murha / Punaiset osat (Jane: A Murder / The Red Parts, suom. Kaijamari Sivill). Kumpikaan ei ole mitään kevyttä luettavaa mutta valtavan hyviä vaikuttavuudessaan. Jos mieli synkistyy liikaa niihin eläytymisen jälkeen, sitä voi piristää Kaj Korkea-ahon ja Teo Forsströmin kirjoittamalla kolmiosaisella Zoo-sarjalla (suom. Laura Beck), jonka oivaltava kuvitus on Pentti Otsamon käsialaa. Ala- ja yläkouluikäisiin uppoavan sarjan huumori on ilahduttavaa ja koukuttavaa. [Satu]

Zoo-sarjaa aion tarjoilla kotona teinille, joka on ollut lapsena innokas lukija, mutta nyt yläkoulussa harrastus on vähän jäänyt. Ehkä innostuu tästä. Kiitos, hyvä vinkki!  [Sini]

– Yhtenä hyvän mielen kirjana on vielä mainittava Judith Schalansckyn Kaukaisten saarten atlas (Atlas der abgelegenen Inseln, suomentanutMarko Niemi, käännöksen viimeistely Kristian Blomberg ja Raisa Marjamäki). Käytin tuota kirjaa siinä heinäkuussa tekemässämme Luovuuskorttien inspiroimassa harjoituksessa. Kirja on mun mielestä todella kaunis sekä sisällöllisesti että visuaalisesti, enkä ole mielipiteineni yksin. Teos on tosiaan valittu ilmestymisvuonnaan 2009 Saksan kauneimmaksi kirjaksi. Tarinat kaukaisista saarista ovat jänniä, ja kirjaa lukiessa syntyy katkeransuloinen kaukokaipuu. [Satu]

– Muistan lukeneeni jostain, että Schalansky on ammatiltaan myös graafinen suunnittelija ja toteuttanut itse palkitun kirjan ulkoasun. [Sini]

– Tulossa on herkullinen kirjasyksy. Odotan erityisesti Jhumpa Lahirin uusinta Missä milloinkin -romaania (Dove mi trovo, suomentanut Helinä Kangas). Se ilmestyy syyskuussa. Musta tuli Tulvaniityn (The Lowland, suomentanut Sari Karhulahti) lukemisen jälkeen Lahiri-fani. Evie Wyldin Me olemme susia (The Bass Rock, suomentanut Emmi Kyytsönen) jännittää myös kovasti. Wyldin Kaikki laulavat linnut (All the Birds, Singing, suomentanut Sari Karhulahti) oli niin järisyttävä lukukokemus, että odotukset ovat nyt korkealla. Onko sulla joitain suosikkeja odotettavana? [Satu]

– Kiitos sun kirjavinkkien mulla on nyt pitkä lista itselle uutta luettavaa. Helsingin sarjakuvafestivaalit 5.–6.9.2020 siirtyivät koronan takia virtuaaliseksi tapahtumaksi. Uskoisin, että lukulistalle löytyy sarjakuvaa ainakin vuoden 2020 uutuuskirjoista. Sieltä bongasin ainakin meidän blogiin hyvin sopivan Pauli Kallion kirjan Ammatti: Käsikirjoittaja. Sitä esitellään uutuuskirjaluettelossa näin: “Teos on paitsi muhkea sarjakuvakokoelma myös tietokirja, joka kertoo, kuinka sarjakuvat syntyvät käsikirjoittajan ja piirtäjän yhteistyönä. Kallion ja taiteilijoiden kommentit kuvaavat sarjakuvantekijän arkipäivää ja juhlahetkiä. Samalla opus valottaa suomalaisen lehtisarjakuvan lähihistoriaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta.”  [Sini]

– Tosi kiinnostava teos! Siihen on perehdyttävä ehdottomasti. Herkullisia lukuhetkiä! [Satu]

©Tarusola