Eräänä maaliskuun alun päivänä kahden ystävän kohtaaminen sateisella Fredrikinkadulla eli tuttavallisesti Fredalla Helsingissä

– Hei, Satu! Mitäs olet puuhaillut viime aikoina?

– Moi, Sini! Kiva nähdä! Olen tässä juuri tarkastelemassa eri kieliä Fredalla.

– Etkös ole kirjoittanut näistä kadun kielistä kerran jotain?

– Joo, yhdessä Turun Sanomissa julkaistuista kolumneistani käsittelin kielimaisemaa ja arjen kielipolitiikkaa. Kävelin Saksalaiselta koululta Bulevardille ja tarkastelin, mitkä kielet saavat Fredalla tilaa – ja toisaalta mitkä eivät saa. Kolumni on julkaistu 1.2.2015.

– No, onko tämä maisema muuttunut kirjoituksesi jälkeen?

– On se muuttunut. Silloin keräsin kyseisen kadunpätkän varrelta yhteensä kymmenen kieltä. Eniten bongasin suomea, ruotsia, englantia ja ranskaa. Joukossa oli satunnaisesti esimerkiksi venäjää, kiinaa ja italiaa. Suomi, englanti ja ranska hallitsivat liikkeiden nimissä, ja joukkoon mahtui myös kahden kielen yhdistelmiä. Erilaiset viralliset ja epäviralliset tiedotukset esimerkiksi näyteikkunoissa olivat yleensä suomeksi, ja osassa oli lisäksi englantia. Monikielisin kyltti oli erään yksityisen hammaslääkäriaseman nelikielinen kyltti, jossa kerrottiin suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi kyseessä olevan hammaslääkäriasema. Lisäksi siinä informoitiin vielä ajanvarauksesta. Tuollahan se kyltti onkin! Tässä ajassa kauppoja on tullut ja mennyt ja kieliä niiden mukana. Uusiakin kieliä on siis ilmestynyt kielimaisemaan. Nyt jokainen kävelijä voi tehdä uuden kielikartoituksensa.

– Muutoksia tuntuu tapahtuvan nopeasti. Tarkastelu on varmasti antoisaa.

– On! Olen huomannut, että kiinnitän ylipäänsä paljon huomiota kielellisiin asioihin. Tarkkailen katukuvassa näkyviä ja kuuluvia kieliä. Se on varmaan kieli-ihmisen ammattitauti. Tästäkin olen kirjoittanut aiemmin. Entäpä miten ympäristöään havainnoi kaltaisesi kuvaihminen? Mitä ajatuksia nämä kielityypin pohdinnat herättävät taidetyypissä?

– Täytyy sanoa, että kiinnitän vähemmän huomiota itse kieleen tai kieliin. Reagoin vahvemmin kielen visuaalisiin muotoihin ja kuvien viesteihin.

– Ovatko valintamme mielestäsi enemmän tiedostettuja kuin tiedostamattomia?

– Katsojan omat mielenkiinnon kohteet vaikuttavat varmasti, mutta tarkastelun kohteen voi myös valita tietoisesti. Kuvataiteilijana mieleeni tulevat luonnollisesti monet tavat, joissa kävelyä tai harhailua on käytetty taiteen tekemisessä.

– Mitäköhän meiltä jää havainnoinnin ulkopuolelle?

– Kaupungin kadut tarjoavat niin paljon virikkeitä ja ärsykkeitä sekä tarkasteltavaa monille aisteille, että paljon jää aina myös huomaamatta.

– Mieleeni muistui muuten Wanderlust-kirja, jossa sen kirjoittaja Rebecca Solnit käsittelee kävelemisen historiaa sekä maalaismaisemassa että kaupunkien kaduilla. Kirjassa tarkastellaan myös kaunokirjallisuuden hahmojen kävelyjä ja havainnointeja. Oletko lukenut sen?

– Täytyypä ottaa lukulistalle. Kävelemisestä onkin kirjoitettu paljon. Luin eilen tosi mielenkiintoisen artikkelin, jossa Anne K. Keskitalo käsittelee kävelemistä kuvataiteellisena ajattelu- ja havainnointitilana. Se on siinä Ihan taiteessa. Puheenvuoroja taiteen ja tutkimuksen suhteesta -kirjassa, josta kerroin viime viikolla.

– Siihen on kyllä perehdyttävä! Katu voi myös olla hyvä oppimisympäristö. Kielenopettajana näen tässäkin kadulla paljon sellaisia elementtejä, joita olisi herkullista käyttää opetuksessa, kuten kylttejä, tiedonantoja ja näyteikkunoiden viestejä. Kielitietoisuutta voi vahvistaa koulussa, ympäristössä ja kotona – kaikkialla.

– Aivan! Kuvataidekasvatuksen opiskelijana olen huomannut, että tarkastelen asioita yhä enemmän myös opettajan näkökulmasta. Pohdin, miten oppilaita voisi ohjata tehtävien avulla havainnoimaan ja dokumentoimaan havaintojaan.

– On antoisaa tutkia esimerkiksi kadun mainoksia, yritysten identiteettejä ja erilaisia keinoja saada kulkijan huomio kiinnittymään viesteihin. Mitä ajatuksia nimet tai logojen värit ja muotokieli herättävät? Välittävätkö ne tarkoitettuja sisältöjä? Kenelle ne on suunnattu? Entä miten kulkijoita ohjataan kadulla tietyille reiteille erilaisten opasteiden avulla? Millaisia piktogrammeja kadulla tulee vastaan?

– Siinä onkin paljon yhteistä analysoitavaa sekä kuviksen että kieliaineiden opettajille.

– Muuten, Arkkitehtuurimuseossa oleva Arkkitehtuurimme vuosikymmenet -näyttely tarjoaa hyviä ja monipuolisia virikkeitä kaupungin tarkasteluun. Museon ideoimaa Etsi detsku -salapoliisitehtävää voi jatkaa opettajan johdolla museon ulkopuolella.

– Kuulostaa houkuttelevalta! Tuossa näyttelyssä on käytävä ehdottomasti!

– Kadulla on kiinnostavaa tarkastella kaupungin arkkitehtuuria ja niitä ajallisia kerrostumia, joita matkalta löytyy. Talojen julkisivuja, yksityiskohtia ja sisäpihoja.

– Rakennuksiin liittyy tietysti myös paljon historiaa ja tarinoita. Useista kaupungeista löytyy opastettuja kierroksia. Niistä saa vinkkejä esimerkiksi Jalan-blogista.

– Kadulla voi kohdata myös paljon sattuman kautta syntynyttä tarkasteltavaa. Mielikuvitus ja leikkisä asennoituminen katsomiseen voi muuttaa ympäristön arkiset asiat, esimerkiksi roskat, hauskoiksi yksityiskohdiksi, kuten Tomas De Rita on osuvasti havainnoinut.

– On siis hyvä kävellä avoimin mielin ja aistit auki. Varsinkin lapsen kanssa liikkuessa tulee havainnoitua ympäristöä virkistävistä vinkkeleistä. Kadun ylityskin voi olla pieni performanssi. Oletko nähnyt sen norjalaisen suojatienylitysvideon, jossa liikennemerkki ohjaa ylittämään kadun Monty Pythonin tyyliin?

– Enpäs ole.

– Odota, kun etsin sen sinulle. Tässä!

– Mahtavaa! Tuollaisia pitäisi olla enemmänkin. Sääli, että byrokratian koukerot taisivat puuttua tähänkin hauskuuteen.

– Pian Helsingissäkin voi olla mahdollista ihastella juoksuperformanssia.
Kadulla kulkijoiden seuraaminen on kyllä muutenkin todella mielenkiintoista ja inspiroivaa. Erilaiset tavat kulkea, pukeutua, kommunikoida ja olla julkisessa tilassa ovat kiehtovaa seurattavaa.

– Todellakin. Teen usein nopeita piirroksia, jotka toimivat muistiinpanoina ja saattavat herätä myöhemmin eloon jossain animaatiossa tai kuvituksessa.

– Huh, mikä hirveä tööttäyskonsertti!

– Joku kuski unohtui ilmeisesti tarkastelemaan katua eikä huomannut valon vaihtumista vihreäksi. Siitä tulikin mieleeni äänimaisema. Millainen kuva ympäristöstä muodostuu, kun sulkee silmät? Mitkä asiat korostuvat?

– Kieli kuuluu ja näkyy. Kirjoittavan ihmisen näkökulmasta on todettava, että havainnot ovat todella tärkeää ja hedelmällistä pohjaa teksteille! Kadun vilinässä tekemiään havaintoja voi hyödyntää kirjoittaessaan. Ne herättävät tarinan hahmoineen eloon ja lisäävät tekstin autenttisuutta. Visuaalisen ulottuvuuden lisäksi hyvä teksti tuntuu, tuoksuu, maistuu ja kuuluu.

– Hei, nyt on kiiruhdettava eteenpäin. Kiitos, sain muuten monia uusia näkökulmia tähänkin kadunpätkään.

– Kiitos, samoin! Jatketaanko juttua ensi kerralla? Tuletko silloin meille kahville?

– Kiitos kutsusta, voin tuoda ässäkeksejä!

© Tarusola