Tarusolaa juhlistamassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä heinäkuun päivänä

– Moikka, Sini! Mikä upea päivä tavata! Sininen taivas ja auringon hymyily sopii täydellisesti tähän hienoon juhlapäivään. [Satu]

– Hei, Satu! Juhlaan on tosiaan aihetta, ja kyllä tää kesäinen sää kruunaa kaiken! Kiva, että päästiin näin Tarusolan merkkipäivän kunniaksi taas yhdessä liikkeelle. Kesä kun on niin kiireistä aikaa. Tässä, tein myös kortin 10-vuotiaalle yhdistykselle. [Sini]

– Oo, onpa hieno! Onnea Tarusolalle! Kymmeneen vuoteen onkin mahtunut monta upeaa hetkeä, joita on ihana juhlistaa tänään. Ja mikäpä olisi parempi tapa tehdä se kuin viettää juhlahetki kulttuurin parissa.  [Satu]

– Aivan! Ateneumin näyttelyssä on esillä 1800-luvun Rajojen rikkojat. Naistaiteilijat, jotka joutuivat sukupuolensa takia taistelemaan yhteiskunnan normeja ja odotuksia vastaan tehdäkseen taidetta. [Sini]

– Ennen kuin astutaan näyttelyyn, vietetäänkö hetki virvokkeiden äärellä ja muistellaan muutamia kohokohtia matkan varrelta? [Satu]

– Joo, täältä Atskin viileästä kahvilasta saa varmaan helpotusta helteen herättämään janoon. Mitä kaikkea sulle on jäänyt mieleen Tarusolan vuosien varrelta? [Sini]

– Monia, monia kivoja juttuja! Päällimmäisenä on varmaankin Mainio matkatoimisto -kirjan tekoprosessi ja siihen liittyvät kaikki mukavat jutut, joita ollaan päästy tekemään yhdessä. Entäpä sulla?  [Satu]

– Kirjan lisäksi mieleen tulee monet muut luovat irtiotot, kuten meidän Luotaamaton alue -taideprojektin Kääntyvä maisema. [Sini]

– Toden totta! Se oli kyllä todella virkistävä ja antoisa kokemus. Vieläkin tunnen sen merituulen iholla, kun muistelen rantakallioilla kirjoituspuuhissa viettämääni aikaa. Entäpä Kiehtova kielimaisemani -kilpailu!  Muistatko miten hienoja kilpailutöitä saatiinkaan koululaisilta? Ja kuinka me käytiin luotaamassa omia kielimaisemiamme muun muassa Fredalla? [Satu]

– Kyllä, ja ne koululaisten hienot työt saatiinkin esille Pasilan kirjaston näyttelyyn. Tietysti myös erilaiset luovuutta ruokkivat materiaalit, kuten luovuuskortit, kirjoitusoppaat ja valokuvaushaasteet, sekä niiden testaus on ollut mukavaa. Niistä on puhuttu paljon blogissakin. [Sini]

– Jep. Tämä Kielikuvakohtaamisia on ollut aikamoinen luovuuden leikkikenttä. On ollut niin kiva päästä testailemaan sun kanssa kaikkea – ja myös saada vuosien varrella monia kiinnostavia ihmisiä meidän vieraiksemme! Ja me ollaan saatu vierailla monissa mielenkiintoisissa paikoissa. Mitä suosikkipaikkoja sulla tulee mieleen? [Satu]

– Museovierailuja ollaan ainakin tehty paljon, ja Helsinki Biennaali Vallisaaressa on myös aina elämys. Siitä tulikin mieleen, oletko jo käynyt tämän kesän biennaalissa? [Sini]

– En ole ehtinyt, ainakaan vielä. Se taitaa olla syyskuun loppupuolelle asti. Yritetäänkö ehtiä sinne vielä yhdessä? [Satu]

– Joo, ehdottomasti mennään! Mutta olisko nyt kehot tarpeeksi ravittuja, jotta voidaan siirtyä kohti näyttelysaleja? [Sini]

– On! Ja on kyllä kiva muistella Tarusolan taivalta! Täällä ensimmäisessä näyttelyhuoneessa onkin kiinnostavasti taustoitettu tätä näyttelyä. Monien näyttelyn taiteilijoiden ja meidän vaiheista löytyy hauskasti yhteinen nimittäjä: Saksa ja erityisesti Berliini. [Satu]

*

– Hih, aivan kuten meidänkin ystävyyden ja yhteistyön alusta! Hienoja muotokuvia! En voi ymmärtää, miten näiden naisten älyä ja taitoja on voitu omana aikanaan kyseenalaistaa. Se kyllä tosiaan surettaa. Ihanaa, että näyttely nostaa esiin unohdettuja nimiä historiasta. [Sini]

*

– Aivan. Näyttely herättääkin kaksijakoisia tuntemuksia. Toisaalta on tosi hienoa päästä ihastelemaan näitä teoksia, mutta toisaalta välillä ihan nousee verenpaine näyttelytekstejä lukiessa. Ei voi kuin ihailla kyseisten taiteilijoiden sisukkuutta. Miten he ovat luoneet usein lähes mahdottoman tuntuisissa olosuhteissa ja vähättelyn kohteina. Timantit syntyvät tunnetusti paineessa, mutta olisihan moni näistä taiteilijoista voinut helpommallakin päästä – ja ainakin saada tunnustusta jo elinaikanaan. [Satu]

– Monia esteitä on tosiaan ollut läpäistävä, jotta taidetta oli edes mahdollisuus jotenkin opiskella, mutta silti nämä taiteilijat ovat käyneet hakemassa kulttuurivaikutteita ja oppia ulkomailta. Hienoa, että tänne teosten sekaan on lisätty myös lyhyitä tekstejä, jotka kertovat hieman enemmän taiteilijoista.  [Sini]

*

*

– Kuka on sun suosikki täällä? Entäpä mikä teos?  [Satu]

– Olen aina ollut vaikuttunut Fanny Churbergin rohkeista ja vahvoista siveltimenvedoista ja tavasta kuvata valoa. Täälläkin on monta hienoa maalausta häneltä. Mieleen jäi myös ensimmäisestä huoneesta Elisabeth Jerichau-Baumannin omakuva ja muitakin hänen teoksiaan. Tässä näyttelytekstissä kerrotaan hänen opiskelleen Saksassa, matkustelleen paljon, jopa yksin. Kiinnostava yksityiskohta on, että hän pääsi vierailemaan sulttaanin haaremiin Konstantinopoliin ja kävi jopa Egyptissä. Hän elätti perhettään taiteellaan vielä yhdeksän (!) lapsen äitinä, koska ansaitsi paremmin kuin puolisonsa. Aikamoinen supernainen! [Sini]

– Toden totta! Mä puolestani pysähdyin pitkäksi aikaa tämän Elisabeth Jerichau-Baumannin Merenneito-teoksen (1873) ääreen. Siinä on paljon sellaisia elementtejä, jotka saa mun mielikuvituksen laukkaamaan ja kehittelemään omaa tarinaansa. Sitä ja muita tarinoita olisi tosi kiva jatkaa sun kanssa jatkossakin. [Satu]

– Samoin! Kiitos taas juttuseurasta, inspiroivasta museokäynnistä ja synttärijuhlinnasta! Lähdetäänkö vielä ulos nauttimaan kesän lämmöstä? [Sini]

– Kiitos sulle! Kiitos kuluneista vuosista myös kaikille Tarusolan ystäville ja tukijoille!  [Satu]

– Kyllä, tästä on hyvä jatkaa! Palataan blogin pariin taas elokuussa. [Sini]

©Tarusola

Katutaidetriennaalissa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä elokuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kiva nähdä! Mitä kaikkea sun elokuuhun on mahtunut?  [Satu]

– Hei, Satu! Loman jälkeen yritän vähitellen päästä työvireeseen. Oman taiteen parissa on tullut työskenneltyä tietysti kesälläkin, mutta opetuksen jatkuessa se on vain vähemmän intensiivistä. Entä mitä sun elokuuhun on kuulunut? [Sini]

– Olikin hienoa päästä näkemään inspiroivia maalauksiasi työhuoneen luovassa tunnelmassa! Mun elokuu on ollut vauhdikas ja virtaukseltaan virkistävä. Aurinkoenergian voimalla arki tuntuu niin paljon mukavammalta. Ja sä olet kuulemma päässyt kokemaan mukavia hetkiä katutaiteen parissa.  [Satu]

– Päästiin tosiaan kuvataidekoulun oppilaiden kanssa mukaan Street Art Vantaan nyt elokuussa järjestämään katutaidetriennaaliin. Se levittäytyy Myyrmäen alueelle, joka onkin varsin tunnettu monista hienoista muraaleistaan. Onko Myyrmäen alue ja sen katutaide sulle tuttua? [Sini]

– Myyrmäki on alueena melko tuttu, mutta sen nykyiseen katutaiteeseen en ole päässyt perehtymään kovin tarkasti, kun viime käynnistä on niin kauan aikaa. Muiden alueiden katutaide on tutumpaa. Olisikin kiva kuulla Myyrmäen muraaleista ja katutaidetriennaalista lisää! [Satu]

*

– Katutaidetta löytyy Myyrmäestä todella monista paikoista, eikä siihen voi olla törmäämättä. Mietin usein, miten Myyrmäessä kasvavat lapset kokevat sellaisen ympäristön, josta samanlainen kulttuuri puuttuu. Myös vantaalaisten oma taidemuseo ARTSI sijaitsee keskeisellä paikalla Myyrmäen aseman vieressä. Museossa on vaihtuvia nykytaiteen näyttelyitä, ja sisäänpääsy on ilmainen. Vuodesta 2016 lähtien ARTSI on erikoistunut nykytaiteen ohella myös katu-, graffiti- ja performanssitaiteeseen. Museo tarjoaa katutaidekierroksia, joissa kierretään alueen teoksia kävellen. Olen ollut sellaisilla muutaman kerran sekä oppilaiden että aikuisemman ryhmän kanssa. Voin suositella, sillä teosten taustalta löytyy kiinnostavia tarinoita. Ja vinkkinä katutaidekierroksia pääsee seuraamaan maksutta myös yleisönopastuksilla, joiden aikataulut voi käydä kurkkaamassa museon sivuilta. Myös Street Art Vantaalta voi kysellä katutaidekierroksia. [Sini]

– Tuolta sivuilta löytyi myös houkuttelevia tehtäviä. Täytyy kyllä ehdottomasti suunnata Myyrmäkeen oikein ajan kanssa ja perehtyä kaikkiin noihin mainitsemiisi juttuihin! Meillähän oli siinä juuri ennen koronapandemian alkua ARTSI-käynti suunnitteilla, mutta sitten virus pyyhkäisi kaikki suunnitelmat uusiksi niin pitkäksi aikaa. Olipa hyvä, että muistuttelit tästä!  [Satu]

– Street Art Vantaa eli S.A.V. on taidekollektiivi, joka on aktiivisesti toiminut katutaiteen asiantuntijatyössä jo vuodesta 2013 lähtien. He ovat tuottaneet taidetta moniin eri tiloihin ja järjestäneet yhteisöllisiä tapahtumia. Katutaidetriennaali ja siihen liittyvä Why so Myrtsi? eli Myyrmäen taiteiden yö ovat vain yksi pieni osa toimintaa. Kannattaa tutustua S.A.V.in projekteihin täällä nettisivulla. [Sini]

– Vaikuttavia projekteja! Karttojen avulla saa myös monista taidereiteistä hyvän käsityksen. Tulee ihan valinnan vaikeus, mistä niistä aloittaisi. Entäpä tämänvuotinen katutaidetriennaali, millainen se on? [Satu]

–  S.A.V:in sivuilla tämän vuoden katutaidetriennaalia mainostetaan näin: “Myyrmäen katutaidetriennaali on urbaanin taiteen tapahtuma, joka järjestetään kolmen vuoden välein, ja jossa Myyrmäki toimii katutaiteen testilaboratoriona ja leikkikenttänä. Elokuun aikana Myyrmäkeen tehdään yli 25 uutta katutaideteosta. Tämän vuoden katutaidetriennaalin teemana on katutaiteen ja sarjakuvataiteen rajapinnat sekä Vantaan 50-vuotisjuhlat.” Vaikka triennaali onkin jo ohi, voi teoksia käydä tutkimassa sen jälkeenkin. Täältä triennaalisivuilta löytyy tietoa taiteilijoista ja taiteilijaryhmistä. [Sini]

*

– Oletko sä ollut mukana triennaalin järjestämisessä?  [Satu]

– Kuvataidekoulu osallistui tämänvuotiseen triennaaliin tarrataideteoksilla. Eri-ikäiset oppilaat tekivät ryhmissä katutaidetarroja, joissa aiheena oli vantaalaiset. Tarroja syntyikin hurja määrä. Osa tarroista skannattiin, ja S.A.V. teetti niistä säätä paremmin kestäviä vinyylitarroja, joista saatiin kaksi kokonaisuutta alueen sähkökaappeihin. Alkuperäisistä tarroista koottiin myös kultaisiin kehyksiin kokonaisuuksia, joita oli esillä Myyrmäkitalon asukastilassa. Teimme myös isompien oppilaiden työpajassa stencilit, joilla maalattiin katukuvaan lennokkaita lemmikkejä triennaaliin liittyen. [Sini]

*

*

– Hienoja ja lennokkaita juttuja! Entä onko sulla lempiteosta Myyrmäessä? [Satu]

–  Suosikkini on ehkä suuri muraali, Husbacka II – Muistoja muinaismeren rannalta (2021), joka löytyy talon päätyseinästä Löydöstie 4:n kohdalla. Muraali kertoo Myyrmäen alueen kivikaudesta, ja sen elementit perustuvat alueella tehtyihin kaivauslöytöihin. Se on toteutettu ilmaa puhdistavalla Photosan-maalilla. Muraali siis puhdistaa ilmasta epäpuhtauksia. [Sini]

– Oho, tuollaisesta maalista en ole koskaan kuullutkaan. Toivottavasti sillä maalattuja muraaleja syntyisi moniin paikkoihin! Katutaidetta tarvittaisiin kyllä paljon lisää piristämään harmaita seiniä ja herättelemään ihmisiä. Vietin just monta hetkeä matkalla lehtivarastolle Itä-Pasilan katutaiteen herätteleviä sanomia ihastellen. [Satu]

– Pasila on tosiaan toinen kiva kohde katutaidekierrokselle. Sieltä löytyy myös Helsinki Urban Art -yhdistyksen kaupunkitaidekeskus, jonka galleriassa on vaihtuvia näyttelyitä. Yhdistys järjestää myös monenlaista toimintaa ja katutaidekävelyitä. Lähdetäänkö tässä joku päivä kävelylle ja katsomaan katutaidetta, vielä kun on lämpimiä päiviä jäljellä? [Sini]

 – Tosi kiva idea! Otetaan vaikka kamerat mukaan vielä! [Satu]

©Tarusola

Kävelemässä

Kahden ystävän kohtaaminen kahtena helmikuun päivänä

– Moikka, Sini! Nyt on jo helmikuu! Pitkä pimeys on takana, ja valo voittaa vihdoin! Joko olet kotiutunut uudelle asuinseudullesi?  [Satu]

– Hei, Satu! Kotiutumista on tapahtunut kyllä, mutta teiden liukkaus on ollut vielä vähän pasteerailun haasteena. [Sini]

– Liukastellen on todellakin aika vaikea päästä kävely-flow’hun. Siksi olenkin varsin onnellinen, kun pääsen kohta kävelemään liukkaudettomuuteen. Nyt kun sulla on uudet kotikulmat ja mulla edessä maisemanvaihdos, miten olisi, jos yhdistettäisiin uuteen ympäristöön tutustumiseen pieni valokuvaustehtävä? Onko tämä Koulukinon valokuvaustehtävä sulle tuttu? [Satu]

– Koulukinon elokuviin liittyvät oppimateriaalit ovat kyllä aina hyviä. Leffa tai tämä tehtävä ei ole tuttu ennestään, onko sulle? Toimii kyllä varmasti ihan itsenäisenä tehtävänä ympäristön havainnoimiseen, vaikka elokuvaa ei olisi nähnytkään. Myös sitä seuraavat pohdinnat ovat hyviä. [Sini]

– Tehtävä on uusi tuttavuus mullekin. Törmäsin siihen, kun etsin inspiroivia harjoituksia ja tehtäviä, joita voisi käyttää uuteen ympäristöön tutustuessaan – ja mikä ettei vanhaankin, jos haluaa siihen jotain uutta perspektiiviä. Kokeiltaisiinko siis tuota jotenkin soveltaen ja tavattaisiin myöhemmin uudestaan kuvasaaliitamme esitellen? [Satu]

– Tehdään niin! Eli tehtävämme on: “Havannoi [sic] ulkona ympäristöä. Mitä rakennettua ja mitä luonnonympäristöä huomaat? Ota 10 valokuvan sarja rakennetun ja luonnonympäristön kohteista.” Palataan näihin kun kuvia alkaa kertymään. [Sini]

– Loistohomma! Tehdään niin!  [Satu]

* * * * * * * * * *

– No niin, aika palata kuvien pariin. Oliko sulla onnistuneita kuvaushetkiä? Entä tarjosiko tehtävänanto ympäristön havainnoimiseen jotain uutta? [Sini]

– Mulla oli todella antoisia kuvaushetkiä. Olin tosiaan melkein kolme viikkoa Maltalla kirjoittamassa ja kävelemässä, ja sinä aikana tuli myös kuvattua tosi paljon. Malta on niin upea ja inspiroiva paikka! Kuvattavaa on melkein joka kujalla, kulmassa ja kukkulalla. Tällä kertaa mulla oli järkkäri mukana, jolloin kuvaaminen on erilaista kuin kännykällä räpsiminen. Tosin jälkimmäistäkin tuli harrastettua kiitettävästi.

Tehtävänanto oli mun mielestä siitä hyvä, että tuli tarkasteltua kaikkea analyyttisemmin kuin jos olisi vain kuljeksinut ympäriinsä. “Pelkällä” kuljeskelemisella on kyllä myös oma tärkeä merkityksensä. Tehtävä mielessäni mietin erityisesti rakennetun ympäristön ja luonnon yhteispeliä. Niiden kohtaamista ja toisiinsa limittymistä. Entä miten sulla?  [Satu]

– Säät eivät oikein edelleenkään suosineet kävelyä tai kuvaamista. Nämä muutamat sateettomat päivät olivat sellaisia “lonkeronharmaita”. Muutamia kuvia tuli kuitenkin otettua. Varsinaisesti luonnonympäristöä ei tässä ihan lähellä ole, mutta kaksi kuvaa sain vähän etäältä Mustikkamaan-saaresta. Sinnekään en lopulta päässyt perille saakka. Ehkä siis vähän alisuoriuduin tehtävässä. Tehtävä antoi kuitenkin syyn tarkastella rakennettua ympäristöä vähän tarkemmin. Lähistöllä on mukavasti kerroksellisuutta. Vanhoja teollisuuskiinteistöjä muokataan uuteen käyttöön, ja ympärille on noussut uutta asuinaluetta. Kalasataman alueella ihastutti julkisen taiteen runsas määrä katukuvassa. [Sini]

– Jännittää nähdä sun kuvasarja! Millaisia mietteitä sulle heräsi itse kuvaamisesta, oliko jotain haasteita esimerkiksi teknisesti?  Entä mikä on sun oma suosikkikuvasi?  [Satu]

*

*

*

*

*

*

*

*

*

– Kuvasin lähinnä kännykällä, joten kuvaamisessa ei varsinaisesti ollut teknisiä haasteita. Kävelykaverina toiminut seniorikoira tosin määräsi tahdin, eikä aina oikein ollut mahdollisuutta etsiä sopivia kuvakulmia, kun hihnan päästä tuli käsky eteenpäin. Erityisen onnistuneita otoksia ei näillä reissuilla syntynyt, mutta harmaansävyiset kuvat tavoittamattomaksi jääneestä saaresta ja sulavasta meren jäästä ovat kyllä tietyllä tavalla viehättäviä. Sulle varmaan kertyi reissulta kuvia enemmänkin. Oliko vaikea valita kymmenen kuvaa? [Sini]

– Voi seniorikoiraa! Isoisänsilta-kuva on kaunis erilaisine linjoineen ja harmaan kirjoineen. Ja julkinen taide tuo toden totta piristystä jään, lumen ja loskan keskelle. Mä kamppailin välillä erilaisten teknisten haasteiden kanssa, kun kuvasin järkkärillä. Yritin miettiä valaistuksia ja rajauksia, mutta se ei ollut aina helppoa, kun aika kuvaushetkillä oli kuitenkin rajallinen ja piti myös päästä eteenpäin kävelyreiteillä. Myös monet jännät tilanteet jäivät kuvaamatta, kun ne tapahtuivat niin nopeasti, etten ehtinyt kaivaa kameraa esiin. Toivon tavoittavani ne vielä tekstin muodossa.

Oli tosiaan vaikea valita kuvat kymmenen kuvan sarjaan, kun vaihtoehtoja oli niin paljon ”perinteiset” auringonlasku- ja nousukuvat mukaan lukien. Tähän sarjaan halusin kuitenkin muunlaisia kuvia. Aika moneen niistä liittyy myös kiinnostavia juttuja, joita kuulin paikallisilta. Meri on – yllätys, yllätys – keskeinen elementti kuvissa, mutta maaginen Malta on paljon muutakin. Erityisesti rakastan saaren historian eri kerroksia, vanhoja raunioita, torneja ja linnoja. [Satu]

*

*

*

*

*

*

*

*

*

– Kuvista välittyy ihana valo ja lämpö. Kiva, että pääsin sun kuvien kautta hetkeksi Maltalle. En olekaan käynyt siellä koskaan. Ehkä joku kerta saan kuulla myös ne kiinnostavat tarinat. Ollaan tosiaan kävelty hyvin erilaisissa maisemissa. [Sini]

– Suositellen lämpimästi. Malta on todella monipuolinen matkakohde. Ja kävelyparatiisi! Tuli käveltyä yhteensä monta sataa kilometriä voimaa antavien maisemien innostamana. Ja kyllä, kerron tarinatkin! Oli tosi mukava tehdä kuvaustehtävä sun kanssa näin. Mitä tehdään ensi kerralla?  [Satu]

– Joo, keksitään jotain kivaa taas! [Sini]

©Tarusola

Kuvien verbaalisessa ketjussa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä elokuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kesä katosi hujauksessa, mutta onneksi aurinko on pysynyt vielä luonamme. [Satu]

– Hei, Satu! Lämpöä tosiaan tuntuu edelleen riittävän. [Sini]

– Ja onneksi meillä on Kuvien ketjut, joissa on tämän kesän muistoja taltioituina. Huvittaisiko palata niihin hetkeksi ja kokeilla, millainen ketju voisi olla verbaalisesti? [Satu]

– Palataan vaan! Voisko kirjoituksen tehdä oikeastikin vuoropuheluna? Toinen kertoo, mitä ajatteli kuvaa ottaessaan, ja sitten toinen kertoo, mitä siinä näki ja miksi vastasi, kuten vastasi. [Sini]

– Tuo kuulostaa hyvältä idealta! Otetaanko tarkasteluun Kuvien ketjussa II? Sä aloitit sen, joten haluaisitko aloittaa ekasta kuvastasi kertomisen? [Satu]

– Kiitos, voin aloittaa! Tämä kuva on kotimatkalta. Saman tien varressa on uusittu jalankulkijoille tarkoitettua reittiä ilmaiseva merkki. Vanha merkki on osittain peitossa, mutta silti hyvin tunnistettava. Tästä tuli mieleen kielen muuttuminen, etenkin kuvallisen kielen. Näitä ohittaessa tulee aina mieleen merkkien muuttamisesta käyty julkinen keskustelu. [Sini]

– Mä tulkitsin sen sanoman niin, että sä tarkkailit jotain tilannetta vähän etäämmältä ja halusit hypätä mukaan tapahtumien virtaan tarkkailtuasi ensin jonkin aikaa. Mua puhutteli erityisesti se viimeisen hahmon kuluneisuus ja kuvan ulkoreunalla pilkistelevät jalat. Sattumalta saatuani sen ekan kuvan sulta törmäsin mökkipolulla tuohon touhukkaaseen toukkaan, joka eteni omaa tahtiaan aluskasvillisuudessa. Se tuntui sopivalta vastaukselta siihen menemiseen: jokainen voi kulkea omaan suuntaan omaa tahtiaan. Miten sä tulkitsit sen? [Satu]

– Näin kyllä kuvassa mainitsemasi verkkaisen matkanteon. Sen lisäksi toukkaa ympäröivä vehreys oli tosi houkutteleva. Mieleen tuli kirjaklassikko, Pikku toukka paksulainen. Siksi seuraavaan kuvaan syntyi ruoanlaiton lomassa leikkisä hahmo. [Sini]

– Vihreä hahmo ilahdutti leikkisyydellään ja vauhdikkuudellaan, jotka yhdessä kuvan luontoelementtien kanssa linkittyivät mun eräällä ajomatkalla bongaamaani maisemaan. Uhkaavia ukkospilviä uhmaten kirmasin pitkin pellonlaitaa nappaamassa tämän vastauskuvan. Näky oli pysäyttävä, ja koin siinä vahvaa symboliikkaa. Luonto ikään kuin paketoituna keskellä maalaismaisemaa ja vieläpä vaaleanpunaiseen muoviin vanhojen heinäseipäiden sijasta. Kaiken yllä dramaattisen sähköiset sadepilvet – vapauden, vankeuden ja vaaran vuoropuhelu. [Satu]

– Nämä pyöröpaalit kuvassa ovat tosiaan kuin pellolle tipahtaneita vaahtokarkkeja tai jotain muuta sinne kuulumatonta, epäorgaanista. Muovitukseen liittyy myös ajatus säilyttämisestä ja eristämisestä. Kuvassa on jännä tunnelma. Tähän kuvaan mietin kovasti vastausta, sillä aina ei sopivaa kuvattavaa löydy läheltä, vaikka idea syntyisikin. Päädyin vastaamaan kuvalla, jossa on useita etanoita. Olen taistellut niiden kanssa kasvimaan herruudesta ja siitä, kuka saa syödä salaatit ja yrtit. [Sini]

– Mä tulkitsin etanakuvavastauksen sanoman olevan “Luonto on ykkönen kaiken keinotekoisenkin keskellä” eli saatoin saada kiinni kuvan ajatuksesta. Oli hauska sattuma, että samana päivänä, jolloin vastaanotin lähettämäsi etanakuvan, kohtasin mökkimaastossa valtavan ukkoetanan, josta otin lähikuvan. En kuitenkaan viitsinyt lähettää sitä sulle vastaukseksi, jottei ketjustamme olisi tullut ihan etanakuvien valtakuntaa. Sen sijaan päädyin lähettämään sulle sen asetelmakuvan, joka syntyi yhdistelmänä kirjoittamista, pihapuuhia ja saunan lämmittämistä. Niihin kuuluvat objektit liittyivät ajatuksellisesti etanoiden aiheuttamaan tuhoon: pihapuuhissa lakosi kasveja, saunassa paloi paperia ja samalla mietin, pitäisikö eräs kirjoittamani juttukin tuikata tuleen. Kuvaa lähettäessäni mietin, mahtaakohan ajatukseni aueta vastaanottajalle. Miten kävi? [Satu]

– Yhdistin kuvan asetelman vahvasti juuri mökkisaunan lämmittämiseen. Tuo puukantinen oli ilmeisesti sitten muistikirja, mutta en tunnistanut sitä sellaiseksi. Oma kuvani nousi ehkä hetkellisestä janon tunteesta sekä saunan ja kesäpäivien kuumuudesta. Lähikuvassa virkistävää vettä. [Sini]

– Muistikirja tosiaan naamioituu puukansiin. Tämä vesilähikuva oli tulkinnaltaan ketjun haastavin mulle. Ajattelin, että olit varmaankin ihastunut astian estetiikkaan. Sanoman tulkitsin lohdullisesti niin, että vedellä on hyvä sammuttaa kaikki roihuavat, kytevät ja orastavatkin potentiaaliset palot. Vesi elementtinä puolestaan johdatti ajatukseni kiveen, ja kun näin tämän tutun kiven tietyssä valaistuksessa, kiinnitin yllätyksekseni ensi kertaa huomiota siihen, kuinka valon ja varjon leikki kiven pinnassa muodostaa kasvot. Nuo ikiaikaiset kasvot sanovat: “Tulipa tuli, vesi tai jää, minä olen jotakin pysyvää.” [Satu]

– Tuosta kuvavastauksestasi ajattelin, että olet ehkä lähtenyt miettimään eri elementtejä. Kasvoja en siitä löytänyt mutta hahmotan ne nyt kun sanoit. Toisaalta jäljet kiven pinnassa muistuttivat veden ja jään voimasta. En päässyt kuvaamaan elävää tulta, joten kuvasin takasta löytyneen palaneen puun. Sen muoto myös muistutti vähän kivenlohkaretta. [Sini]

– Se olikin jännä vastaus, joka herätti ajatuksia moniin suuntiin. Yhtäältä palasin sinne tulen äärelle, jolloin kaikki oli vielä jäljellä. Toisaalta mietin, kuinka paljon palaessa on haihtunut savuna ilmaan. Siitä syntyi sellainen eksistentiaalinen pohdiskelutunnelma, johon ajattelin lähettää vastauksena tuon kuvan auringonlaskusta veneen kera. Jotain päättyy, mutta jotain on myös edessä. [Satu]

– Koska sovimme, että kuvien ketju on kymmenen kuvan mittainen, tästä viimeisestä kuvasta tuli juurikin tunne, että jotain päättyy, on palattu rantaan, ainakin toistaiseksi. [Sini]

– Tää kuvien ketju on musta tosi kiva harjoitus! Joskus kyllä tuntuu, että kuvalla viestiminen on epävarmempaa viestin tulkinnan kannalta kuin verbaalisesti viestiminen. Tällainen vapaahko viesteily kuvallisesti on kuitenkin hauskaa ja luovaa, kun ei tarvitse olla sataprosenttisen tarkka sanoman välittymisestä. Tosin eihän viesti aina verbaalisestikaan välity täysin, vaan sekä lähettäjä ja vastaanottaja ovat omien tulkintojensa vaikutuspiirissä. Tässä kuvanlähetystehtävässä, jota me toteutettiin aina parin viikon ajan, oli myös mukava lähettämisen ja vastaanottamisen jännitys. Usein odotin kovasti, mitä sä lähetät. Samoin oli kiva miettiä omia vastauksia. Usein pohdin kuvatessa: “Mitähän Sini ajattelee tästä? Tuleeko mun pointti esiin tästä kuvasta?” [Satu]

– Kuvat mahdollistavat monia tulkintoja. Varmasti meidän tulkinnoissa toistemme kuvista vaikutti myös se, että tunnemme toisemme hyvin. [Sini]

– Aivan. Ja ollaan tehty kuvaketju jo aiemminkin. Ja tämänkin ketjun jälkeen vielä kerran. Mitä ajattelet kuvien ketjun toteuttamisesta oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa? Minkäikäisille tämä soveltuisi parhaiten ja mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon?  [Satu]

– Varmasti riippuu täysin ryhmästä ja kontekstista. Tätä voisi olla kiinnostava toteuttaa esimerkiksi kaukaisen ystävyyskoulun oppilaiden välillä. Kuvilla voi kertoa paljon, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Ehkä teeman voisi rajata tehtävänannossa jollain tavalla, jotta kuvien tulkinta ja ehkä ottaminenkin helpottuu, esimerkiksi ”viikko elämästäni” tai muuta sellaista. [Sini]

– Tässä on kyllä monia mahdollisuuksia! Kielenopetuksen kannalta erityisesti tarinallisuus on kiehtova. Olisi hauska kokeilla, millaisia tarinoita syntyy kuvaketjujen pohjalta. Kuvista voisi rakentaa myös verbaalisen vuoropuhelun, jossa kuvissa esiintyvät esineet ja hahmot puhuvat toisilleen. Kuvien avulla voi myös kartuttaa hyvin sanavarastoa, sillä usein kuvissa esiintyy jänniä uusia asioita, joille pitää itsekin miettiä nimityksiä. Sanakuvataideopetuksessa voi myös heittäytyä luovaan sanataiteiluun, kuten vallattoman viherlaukkaajan ja vaahtokarkkipyörylöiden tapauksissa. Millaisia kuvallisia jatkotyöstömahdollisuuksia sulle tulee vielä mieleen? [Satu]

– Kuvia voisi käyttää varmasti monella tavalla myös kuvallisten tarinoiden kertomiseen. Kuvien elementtejä voisi yhdistää piirtämällä samaan kuvaan, tai katsoa millaisia tarinoita syntyy, kun kuvat järjestetään uuteen järjestykseen. [Sini]

– Ehkä voitaisiin kokeilla sellaistakin joskus. Nyt on muuten tulossa upea kirjasyksy! Palataanko siihen kirjavinkkien muodossa? [Satu]

– Ehdottomasti! Kirjavinkit kiinnostaa aina! [Sini]

©Tarusola

Kuvien ketjussa II

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä kesäkuun lopun päivänä

– Hei, Satu! Viimeksi oli puhetta, että tehtäisiin vuoropuhelu taas kuvien muodossa. [Sini]

– Joo! Edellisestä kerrasta onkin jo vierähtänyt aikaa. Se oli hauska kokeilu. Mä aloitin silloin, joten nyt olisi sun vuoro lähettää eka kuva. [Satu]

I

II

III

IV

V

VI

VII

VIII

IX

X

Oppiaineiden yhteistyössä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä marraskuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Piristävää nähdä marraskuun pimeyden ytimessä!

– Samoin, Satu! Paljon kahvia, kynttilöitä ja kivoja kavereita on myös mun kaamoksenkestämisresepti.

– Olen viime aikoina päässyt monissa eri tilaisuuksissa kertomaan blogistamme ja sen lähtökohdasta, visuaalisuuden ja verbaalisuuden yhteispelistä. Se tuntuu kiinnostavan erityisesti kasvattajia. Sun hiljattain valmistunut opinnäytetyösihän linkittyy olennaisesti tähän sanan ja kuvan yhteispeliin.

– Kyllä. Aloittaessani kuvataidekasvatuksen opinnot 2014 julkaistiin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, ja niitä käsiteltiin myös osana opintoja. Opetussuunnitelman perusteista löytyy paljon kokonaisvaltaisempaan oppimiseen pyrkivää ajattelua, kuten monilukutaito ja muut laaja-alaisen osaamisen tavoitteet sekä oppiaineiden yhteistyö monialaisten opetuskokonaisuuksien muodossa. Näistä etenkin monilukutaito visuaalisen kulttuurin näkökulmasta oli meillä erään kurssin sisältönä. Jo opintojeni alussa päätin, että opinnäytteeni käsittelee jollain tavalla visuaalisen ja verbaalisen kielen yhteistyötä.

– Me ollaankin työstetty tuota yhteistyötä kauan monessa eri muodossa. Miten päädyit käsittelemään aihetta opinnäytetyössäsi juuri yläkoulun näkökulmasta?

– Opetusharjoittelun kautta pääsin tutustumaan peruskoulun ja etenkin yläkoulun arkeen. Kyselin kiinnostuneena opettajien kokemuksia oppiaineiden yhteistyöstä ja seurasin uuden opetussuunnitelman herättämiä keskusteluja sosiaalisessa mediassa. Sitä kautta sain hieman käsitystä siitä, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia opetussuunnitelma tarjoaa aineenopettajille yläkoulussa. Alakoulussa opetuksen eheyttäminen on tietysti helpompaa ainakin niissä aineissa, joita opettaa sama luokanopettaja. Vaikutti myös siltä, että kuvataiteen ja äidinkielen sisältöjä opetetaan osittain päällekkäin. Monilukutaitoon liittyvä laaja tekstikäsitys on tuonut kuvien ja audiovisuaalisen materiaalin tulkinnan osaksi äidinkielenopetusta.

– Monilukutaito, kuten kielitietoisuus, ovat tosiaan uuden opsin ja myös uuden varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden parhautta. Millainen sun tutkimusaineistosi olikaan ja miten päädyit valitsemaan sen?

– Halusin saada esiin opettajien kokemuksia peruskoulun arjesta ja siksi valitsin aineiston hankintatavaksi ryhmäkeskustelun. Keskusteluun osallistui kuusi opettajaa, kolme molemmista oppiaineista. Ryhmäkeskustelussa pyysin opettajia pohtimaan oppiaineiden yhteistyöalueita eheyttävän opetuksen näkökulmasta. Tämän lisäksi keskusteltiin myös siitä, miten oppiaineiden yhteistyötä voisi edistää ja mitkä tekijät vaikeuttavat oppiaineiden yhteistyötä.

Keskustelun lisäksi aineistonani olivat myös yläkoulun äidinkielen oppikirjat ja opetussuunnitelman perusteet. Oppikirjojen kautta yritin saada jonkinlaisen kuvan myös äidinkielen sisällöistä ja siitä, miten esimerkiksi kuvaa käsitellään osana äidinkielen opetusta.

Minua kiinnosti myös, mitä laajempi ja kokonaisvaltaisempi visuaalisen ja verbaalisen kielen näkökulmia yhdistävä opetus voisi tarjota. Kulttuurin monissa muodoissa visuaalinen ja verbaalinen kieli toimivat yhdessä osana monimediaista merkityksenantoa, joten mukana on myös kuvan ja sanan vuorovaikutuksen näkökulma. Ryhmäkeskustelussa aiheena oli myös opettajien yhteistyön edellytykset ja kokemukset uuden opetussuunnitelman mukaisesta eheyttävästä opetuksesta.

– Mitkä olivat niitä yhteistyölle hedelmällisiä alueita?

– Mediaopetuksen nähtiin tarjoavan paljon mahdollisuuksia myös laajemmalle oppiaineiden yhteistyölle. Media löytyy opetussuunnitelman perusteista sekä molempien oppiaineiden että laaja-alaisten tavoitteiden sisällöistä. Näin mediaan liittyvä osaaminen on liitetty yhä selkeämmin jokaisen oppiaineen tavoitteisiin. Tämän lisäksi ryhmäkeskustelussa esille nostettuja yhteisiä alueita olivat journalistinen kuva ja teksti, kuvittaminen, tiedon visualisointi ja mainonnan kuvat sekä sarjakuva, pelit, elokuva, draamakasvatus ja mediataide. Monet kokivat, että erityisesti kirjallisuuden ja taiteen historian käsittely yhteistyössä tarjosivat kokonaisvaltaisemman kuvan esimerkiksi tietyn aikakauden kulttuurista ja vähensi tiedon pirstaleisuutta. Yhteistyötä olisi varmasti hedelmällistä laajentaa myös historian opetukseen.

– Kerro jokin esimerkki siitä, miten oppiaineiden yhteistyössä toteutettu kokonaisuus voisi antaa oppilaille kokonaisvaltaisemman kuvan opetettavasta asiasta.

– Esimerkiksi journalistinen kuva ja teksti -kokonaisuus, joka ryhmäkeskustelussakin mainittiin, voisi huomioida erilaiset juttutyypit. Tekstilajille annettu tehtävä vaikuttaa kirjoittavan toimittajan lisäksi myös siihen, miten kuvajournalisti aihettaan lähestyy ja siten myös kuvan sisältöön ja sen välittämään tietoon. Siinä missä teksti ankkuroi kuvan merkityksiä, myös kuva rakentaa kokonaisuutta sekä muokkaa ja täydentää sanoin rakennettuja merkityksiä. Oppilaat voisivat valita aiheeksi omia kiinnostuksen kohteitaan. Journalismin ympärille rakennettuun opetuskokonaisuuteen sisältyy monia laaja-alaisen osaamisen tavoitteita, kuten vuorovaikutustaidot, projektityöskentely, osallisuus, vaikuttaminen, kulttuurinen osaaminen, monilukutaito ja TVT-taidot.

– Mainitsit aluksi, että oppiaineiden yhteistyö ei ole aina ongelmatonta. Millaiset asiat vaikeuttavat yhteistyötä?

– Opettajien arki on todella kiireistä. Ryhmäkeskusteluun osallistuneet opettajat kertoivat, kuinka yhteistyön onnistuminen edellyttää yhteistä suunnitteluaikaa, jota ei juurikaan ole. Toiset jopa toteuttavat yhteistyötä käyttäen siihen omaa vapaa-aikaansa, mutta sitähän ei voi keneltäkään vaatia. Vaikka opetussuunnitelma edellyttää laajempien kokonaisuuksien opettamista ja oppiainerajoja ylittävää opetusta, on lukujärjestys usein kuitenkin joustamaton. Koulun rakenteiden tulisi olla joustavammat ja opettajien saada enemmän tukea rajojen ylityksiin. Opinnäytteeni aineisto viittasi siihen, että erikseen lukujärjestykseen kirjattujen ilmiöjaksojen tai monialaisille oppimiskokonaisuuksille varattujen aikojen ulkopuolella lukujärjestyksestä poikkeaminen oli hankalaa. Opettajat eivät voi olla yksin vastuussa järjestelyistä.

– Suunnittelu ja toimivan materiaalin valmistaminen on tosiaan vaativaa: tarvitaan paljon aikaa, luovuutta ja kokemustakin. Entä miten oppiaineiden välistä yhteistyötä voisi edistää?

– Pohdittaessa rakenteiden muutostarpeita todettiin, että oppiaineiden sisältöjen ja tuntien karsiminen antaisi tilaa yhteiselle, ilmiöpohjaiselle ja pitkäkestoiselle oppimiselle. Karsittuja sisältöjä voisi siirtää osaksi laajempia kokonaisuuksia. Opetussuunnitelmien mukaisen sisältöjen ja tuntimäärien muutoksen epäiltiin kuitenkin olevan käytännössä hankalaa. Yhteistyö voisi myös helpottua, jos lukujärjestyksiin varattaisiin tunteja kahden tai useamman aineen yhteistyölle. Samanaikaisopetuksen nähtiin tarjoavan myös mahdollisuuksia tarkastella yhteistä aihetta tai jotain yhdessä koettua eri tiedonalojen näkökulmasta väitellen ja argumentoiden. Samalla oppilaat voisivat saada opettajilta myös vuorovaikutuksen mallia.

Opettajilta saivat paljon kiitosta myös erilaisten kulttuuritahojen järjestämät kurssit sekä museoiden yleisötyö, joka tarjoaa opettajille näyttelykokonaisuuksiin liittyviä pedagogisia materiaaleja.

– Kuulostaa lupaavasti siltä, että erilaisten yhteistyömuotojen kehittely tarjoaa paljon mahdollisuuksia jatkossakin.

– Kyllä, ja toivonkin, että hyviä kokemuksia jaetaan myös oman koulun ulkopuolelle. Se helpottaa varmasti opettajien arkea. Myös koulun ulkopuolisten tahojen apu on tärkeää ja arvostettua, kuten edellä mainitsin. Tarvitaan apua, tukea, aikaa ja kannustusta. Siitä puheen olleen, miten sua on kannustanut lukemaan se lukuhaaste, johon tartuit tämän vuoden alussa?

– Kyllä, ja toivonkin, että hyviä kokemuksia jaetaan myös oman koulun ulkopuolelle. Se helpottaa varmasti opettajien arkea. Myös koulun ulkopuolisten tahojen apu on tärkeää ja arvostettua, kuten edellä mainitsin. Tarvitaan apua, tukea, aikaa ja kannustusta. Siitä puheen olleen, miten sua on kannustanut lukemaan se lukuhaaste, johon tartuit tämän vuoden alussa?

– Kannustus on kyllä elementaarisen tärkeää, ja sitä pitäisi olla paljon enemmän kaikilla elämän osa-alueilla, kuten positiivista palautettakin. Helmetin lukuhaaste on antanut takaisin lukemisen ilon ja intohimon!

– Palataanko siihen joulukuun postauksessa?

– Joo, tosi mieluusti!

© Tarusola

Kesäisissä harjoituksissa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä heinäkuun lopun päivänä

– Miten on kesäpäivät kuluneet, Sini?

– Kiitos hyvin, Satu! Pääsin vihdoin nauttimaan kesästä myös lomaillen.

– Mukava kuulla. Oli viimeksi puhetta niistä Kirjan talon verkkokursseista, joita olen tehnyt töiden ohella harrastus- ja oppimismielessä. Toinen on matkakirjoittamisen kurssi Uusin silmin ja toinen nimeltään Kirjoittaen kohti kesää. Kumpaankin kurssiin sisältyy monta innostavaa harjoitusta.

– Vaikuttaa kivalta! Oletko löytänyt tehtävistä jo suosikkisi, vai urakoitko kaikki harjoitukset läpi?

– Tähän mennessä olen poiminut rusinat pullasta. Tuo kesäisen kirjoittamisen kurssi esitellään sivustolla näin: ”Kirjan talon Kirjoittaen kohti kesää -kurssillä [sic] lämmitellään sormia, inspiroidutaan ympäristöstä ja tehdään pieniä luovan kirjoittamisen harjoituksia – jokainen omalla ajallaan, omaan tahtiinsa.” Kurssi koostuu kymmenestä pienestä luovan kirjoittamisen harjoituksesta. Kurssisivulla vinkataan, että tehdyistä harjoituksista voi halutessaan koota vaikkapa ”pienen kesän odotuksen vihkosen”. Kurssi on itsenäiseen työskentelyyn suunnattu eikä sisällä arviointia eikä moderointia, joten siihen liittyviä tehtäviä voi tehdä ilman suorituspaineita omaan tahtiinsa.

– Hyvä lähtökohta kesäkurssille! Entä se toinen kurssi. Mitä se pitää sisällään?

–  Se on myös itsenäiseen työskentelyyn tarkoitettu ja toteutetaan ilman arviointia ja moderointia. Kurssin kuvaus kuuluu näin: ”Uusin silmin -matkakirjoittamisen kurssilla käydään läpi matkakirjallisuuden keinoja ja harjoitellaan kirjoittamaan matkoihin perustuvia kaunokirjallisia kuvauksia. Kurssi sisältää yhteensä kymmenen luku- ja kirjoitusharjoitusta sekä yhden vapaaehtoisen lisätehtävän. Suurin osa harjoituksista on kestoltaan noin 60 minuuttia, riippuen osittain opiskelijan halusta syventää tietojaan.” Kurssi on kirjailija ja kääntäjä Ville-Juhani Sutisen ohjaama.

 – Tarjolla on siis yli kymmenen tuntia harjoituksia matkakirjoittamisesta. Tässä taitaa yhdistyä sulle kaksi mieluista asiaa, matkustaminen ja kirjoittaminen.

– Kyllä, lempijuttujani toden totta! Nyt kun on kesä ja matkoja takana ja tiedossa, tehtäisiinkö joitain kursseihin liittyviä harjoituksia testimielessä ja ainakin soveltaen?

– Voin luvata ylittää mukavuusalueeni rajat ainakin yhdellä harjoituksella. Itse kaipaisin kuitenkin hieman arviointia ja moderointia. Ehkä kokeneempi kirjoittaja osaa arvioida tuotostaan, mutta itselle se tuntuu vaikealta. Siksi palautteen saaminen on mielestäni arvokasta.

– Palautteen vastaanottaminen on mustakin aina tärkeää ja tekstiä eteenpäin vievää. Kirjoittaen kohti kesää -kurssilla Banana Split -nimisessä tehtävässä muistellaan lapsuuden ruokamuistoja. Ohjeistuksen mukaan kirjoittajan pitäisi miettiä ja listata omista ruokamuistoistaan mieleenpainuvimmat viiden minuutin ajan. Yhtä valittua ruokamuistoa tulisi kuvata haju-, maku-, tunto- ja näköaistia käyttäen ja kirjoittaa viiden minuutin ajan kuvaus vain yhteen aistiin kerrallaan keskittyen. Näistä yksittäisten aistimusten pienistä kuvauksista tulisi työstää laajempi kokonaisuus ja luoda siihen pohjautuen tarina. Kiinnostaisiko sua tehdä tämä tehtävä jollain tavalla? Voisiko sen tehdä esimerkiksi visuaalisesti soveltaen tai yhteistyössä jotenkin kuvaa ja sanaa luovasti yhdistäen?

– Kuulostaa kivalta! Ideointini lähti heti lyhytelokuvan tai sarjakuvan suuntaan, mutta koska perheen kanssa lomareissulla on aika hankalaa keskittyä kumpaankaan, teen tämän nyt ihan kirjoitusharjoituksena.

– Luin juuri Muriel Barberyn kirjan Kulinaristin kuolema, jossa ruokailuun yhdistetään myös kuuloaisti. Aterioinnin aistillisuutta kuvataan kirjassa vanhan kuolemaa tekevän kokin sanoin näin (s. 55): ”Minä olen tavannut maailmankuuluja asiantuntijoita, jotka ovat perehtyneet makuihin läheltä ja kaukaa, ja tiedän, että ihminen voi olla kokki täydesti vain, jos virittää käyttöönsä kaikki viisi aistiaan. Ruoan tulee olla ilo silmälle, hajuaistille ja tietysti makuaistille – mutta myös tuntoaistille, joka ohjailee kokin valintoja kovin monissa tilanteissa ja täyttää oman tehtävänsä gastronomisessa ilakoinnissa. Kuulo totta kyllä valssaa hieman sivummalla, mutta ihminen ei syö hiljaisuudessa sen enempää kuin hälyssäkään, vaan jokainen syömisen aikana kuuluva ääni lisää tai haittaa nautintoa, niin että ateria todellakin on kinesteettinen.”

– Hyvin kuvattu! Itsekin nautin ruoanlaiton moniaistisuudesta, ja myös muiden kokkaamista on kiva katsella. On ihana oppia käsittelemään ja yhdistelemään erilaisia raaka-aineita ja saada aikaan itselle uusia makumaailmoja.

Matkakirjoittamisen kurssilla on runsaasti luettavaa, mikä sopii hyvin samalla suorittamaani Helmetin lukuhaasteeseen. Varsinkin yksi kurssin tehtävistä voisi sopia meille hyvin. Siinä keskitytään pienien hetkien merkitykseen ja ohjeistetaan kuvailemaan liuskan verran jotain aiemmalta matkalta mieleen jäänyttä mahdollisimman lyhyttä hetkeä. Hetken pitäisi tiivistää jotain kyseiselle paikalle tunnusomaista. Haluaisitko tehdä tämän kirjoitusharjoituksen jotenkin visuaalisesti soveltaen?

– Ehkä tässä tehtävässä voisin käyttää välineenä kameraa. Se sopii hyvin pienen yksittäisen hetken kuvaamiseen.

– Olen juuri tehnyt pienen kirjallisen maailmanympärysmatkan tänä vuonna ilmestyneen Henry Russelin kirjoittaman teoksen Around the world in 80 novels. A global journey inspired by writers from every continent sivujen myötä. Joukossa on paljon vanhoja tuttuja mutta myös uusia tuttavuuksia. Se herättää kuvin ja sanoin monia muistoja matkahetkistä. Mieleeni alkoi heti pulputa kirjoitusideoita. Tavataanko elokuussa näiden tehtävien parissa?

– Tavataan! Nyt lähden sukeltelemaan ruokamuistoihin ja uppoutumaan reissutunnelmiin. Katsotaan, mitä syntyy.

Kirjamessuilla II

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä marraskuun lopun päivänä

– Moi, Satu! Kiva, että ehdittiin nähdä marraskuun kiireissä ja puhua vielä Helsingin kirjamessuilla pitämästämme toisesta työpajasta nimeltään Mainio matkarunorata, joka oli matalan kynnyksen paja. Osallistujien ei tarvinnut osata kirjoittaa osallistuakseen.

– Näin on, Sini. Sitä tarkoitusta varten syntyi ajatus ensin täytettävästä valmiista tekstipohjasta, jota seurasi kokonaan oman runon kehittely. Tekemisen taustalla oli ajatuksemme visuaalisista virikkeistä kirjoittamisen innoittajina.

– Me haluttiin laajentaa visuaalisia virikkeitä myös muihin aistimuksiin, koska oli odotettavissa monia pieniä osallistujia lastenosastolla. Pajan kuvaus oli alun perin: ”Työpajassa yhdistetään visuaalisia virikkeitä ja luovaa kirjoittamista – tule mukaan seikkailemaan kuvien ja tekstien maailmaan. Sopii kaikenikäisille.”

– Siihen pohjautuen me suunniteltiin Mainio matkatoimisto -lastenkirjan Oivallisten Otusten Osakeyhtiön hahmoihin perustuva Mainio matkarunorata, jonka johdantoteksti radan alussa kuului näin: ”Haluatko, että kirjoitan sinulle runon? Siinä matkatarinoita yhteen punon. Oivallisten Otusten Osakeyhtiön mainiot matkaoppaat ja muut otukset rakastavat matkustamista. Petunia Pampavyötiäinen on toimiston runoniekka, jolla on aina kynä käpälissään. Ryhdy sinäkin runoniekaksi ja astu matkarunoradalle! Kulje nuolen osoittamaan suuntaan ja lue ohjeet jokaisessa pysähdyspaikassa. Täydennä jokaisessa pisteessä yksi sana kerrallaan Petunian matkarunoon. Lopuksi tee oma matkarunosi. Voit halutessasi kulkea radan uudelleen.”

– Miten rata ja eri pisteet toimivat sun mielestä?

– Ensimmäiseltä pisteeltä löytyi kuvakortteja kääntämällä runossa seikkaileva hahmo. Toiselta pisteeltä karttapalloa pyöräyttämällä matkan kohde. Kolmannella pisteellä valitun purkin sisältöä tunnustelemalla löytyi tuntemus. Neljännellä pisteellä löytyi toimintaa kuvaava sana kuvanoppaa heittämällä ja siinä esiintyvää kuvaa tulkitsemalla. Radan viimeisessä pisteessä oli tunnekortteja, joista osallistuja valitsi tunteen runoonsa. Noppien kuvat tuntuivat olevan todella monitulkintaisia. Myös havainnot purkkien eri materiaaleista olivat yllättävän erilaisia. Samasta purkista löytyi hyvin erilaisia sanoja, joista kaikki kuitenkin kuvasivat sen sisältöä.

– Näytti siltä, että pisteet innostivat lapsia ja aikuisten avusta oli hyötyä ainakin pienimmille. Vanhemmille lapsille rata sopii itsenäiseenkin työskentelyyn, mutta pienet tarvitsevat aikuisen apua varsinkin radan varrelta keksittyjen sanojen kirjoittamisessa.

– Mikä oli sun havaintojesi mukaan lapsista kaikkein mukavinta?

– Vaikutti siltä, että jokaisesta lapsesta, jolle ehdin lukea valmiin runon ääneen, oli mieluisaa ja tärkeää kuulla oma runonsa.

– Olitkin ohjaamassa kirjoittamista runoradan lopussa. Syntyikö siellä mielenkiintoisia keskusteluja?

– Kyllä! Oli kiinnostava keskustella erään kasvatusalan ammattilaisen kanssa, joka kertoi työskentelevänsä paljon autismin kirjon lasten kanssa. Hänen kanssaan puhuimme erityisesti tuen tarpeesta, ja hän piti runoradastamme niin paljon, että aikoo hyödyntää sitä omassa työssään ja esitellä kollegoilleenkin. Mieleenpainuva oli myös kohtaaminen erään ekaluokkalaisen tytön kanssa, joka pyysi apua oman runon kirjoittamiseen. Teimme yhdessä runon matkustavasta seeprasta. Hän kirjoitti osan, minä osan. Jotkut vanhemmista osallistujista runotaiteilivat runoradan kuljettuaan itsenäisesti mutta kertoivat runostaan sen synnyttyä.

– Visuaaliset elementit voivat tietysti olla vaikkapa taidekuvia, postikortteja tai omia valokuvia. Mielekästä olisi käyttää myös maisteltavia, tuoksuvia ja kuunneltavia elementtejä. Messuympäristössä ja pienten osallistujien kanssa päädyimme käyttämään tällä kertaa kuvien lisäksi vain lähinnä tunnusteltavia elementtejä.

– Rata on muuntelukelpoinen esimerkiksi kohderyhmän iän ja taitojen perusteella. Sovellusmahdollisuuksia on paljon.

– Tästä voisi keksiä monia tapoja työstää tarinoita eteenpäin sekä kuvallisessa että kirjallisessa muodossa.

– Toden totta. Oli yllättävää huomata, kuinka moni halusi vielä runojen kirjoittamisen jälkeen piirtää.

Runon äärellä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä elokuun lopun päivänä

– Hei Satu! Oletko törmännyt runoihin raiteilla tai osallistunut muuten kolmattatoista kertaa järjestettävän Runokuun tapahtumiin? Se on varmaan sulle tuttu festivaali.

– Joo, useina aiempina vuosina on tullut osallistuttua ahkerasti, mutta tänä vuonna en ikävä kyllä ole ehtinyt työkiireiden takia.

– Itsekin olen ehtinyt osallistumaan Runokuuhun harmillisen vähän. Onneksi olen törmännyt tapahtumiin hieman sattumalta työmatkoilla. Metromatkoilla on saanut lukea runoja näytöiltä ja ilokseni matkan varrelle osui myös Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden opiskelijoiden kohtaamispaikka Sörnäisten metroasemalla. Sieltä sain mukaani kymmenessä minuutissa tämän ihastuttavan runomuotokuvan, jonka kirjoittajalla oli sama hieno nimi kuin itselläni.

– Tuosta tuli mieleeni Tommi Parkon Kymmenen askelta runouteen -opas. Kyseessä on runokurssi, joka antaa vinkkejä runojen kirjoittamiseen ja lukemiseen. Sen tarkoitus on tarjota tukea ja tietoa runoudesta äidinkielenopettajille ja runoja kirjoittaville nuorille. Opas liittyy kahdeksasluokkalaisille tarkoitettuun RUNOUTTA!-runokilpailuun.

– Miltä opas vaikuttaa mielestäsi?

– Se on tiivis tietopaketti. Se sisältää yhteensä 25 sivua runouden teoriaa ja erilaisia tehtäviä. Kirjassa askelletaan yhteensä kymmenen askelta: Alusta löytyy kolme Mitä runous on? -osaa, joissa käsitellään muun muassa runon muotoa, rytmiä ja ei-tarinallisuutta. Niitä seuraavat osat Runo syntyy omasta kokemuksesta, Konkreettisuus, Malliruno, kahteen osaan jaettu Kuvallisuus, Rytmi ja Runon vapaus. Jokaisen osan lopussa on tehtäviä, joiden avulla voi harjoitella kulloisenkin osan asiaa itse. Harjoituksia on jokaisessa kappaleessa neljä, ja ne ovat yhtä lukutehtävää lukuun ottamatta kirjoitustehtäviä.

– Paljon tehtäviä siis. Miltä ne tuntuvat?

– Ne ovat mun mielestä monipuolisia ja houkuttelevia. Joukossa on esimerkiksi rap-lyriikkaa käsitteleviä tehtäviä sekä mielenkiintoisella tavalla aisteja herätteleviä harjoituksia. Löysin joukosta muutamia, jotka sopisivat mun mielestä hyvin äikän ja kuviksen yhteistyöhön. Esimerkiksi ensimmäisessä kuvallisuutta käsittelevässä osassa on tehtävä (numero 4), jossa pitää kirjoittaa runo, jossa käytetään värejä. Harjoituksen tekijää kehotetaan tutkimaan värien symboliikkaa ja annetaan linkkivinkkinä Päivi Hintsasen Coloria-sivusto. Toisen kuvallisuutta käsittelevän osan tehtävässä 3 ohjeistetaan kirjoittamaan runo, jossa tekijän tulee käyttää monia visuaalisia elementtejä. Esimerkkeinä niistä annetaan sisennykset ja säkeiden ripottelu ympäri paperia. Samalla tekijää kehotetaan pohtimaan runon rytmiä.

– Hienoa! Nämä toimisivat varmasti hyvin äikän ja kuviksen yhteistyössä. Varsinkin väreihin liittyvä tehtävä on kiinnostava, etenkin jos ammentaa tietoa värien symboliikasta. Täytyykin tutustua oppaaseen tarkemmin. Näin nopealla vilkaisulla näyttää varsin sopivalta myös kuvisopelle.

– Muuten, Runoutta-sivuston yhteydestä löytyy myös Palindromaatti. Se on taiteilija Lauri Hein kehittämä verkkosovellus, jonka avulla voi kokeilla sekä verbaalista että visuaalista leikittelyä ja tehdä erilaisia kollaaseja. Tekisikö mieli kokeilla joskus?

– Joo, ehdottomasti!

© Tarusola

Kuvien ketjussa

Kuvien ketjussa

Eräänä heinäkuisena hetkenä kahden ystävän kohtaaminen kuvallisessa vuoropuhelussa

– Hei Satu! Kiinnostaisiko tällä kertaa kokeilla vuoropuhelua kuvilla tekstin sijaan?
– Ehdottomasti! Kuulostaa tosi inspiroivalta!
– Idea tähän tuli opintojeni yhteydessä toteutetusta harjoitustehtävästä, joka synnytti harjoitteluparien välille mielenkiintoisia vuoropuheluita. Lähtökohtana harjoitustyölle oli tämä Antti Huittisen ja Eeva Jokisen artikkeli Exchanging Artworks, A Dialogue with Matter and Meaning. Me voisimme toteuttaa meidän vuoropuhelun kuvilla, jotka voivat olla omia tai netistä löydettyjä tekijänoikeudet tietysti huomioiden. Haluatko lähettää ensimmäisen?
– Mielelläni!

I

A Sadun 1. kuva

II

B Sinin 1. kuva

III

C Sadun 2. kuva

IV

D Sinin 2. kuva

V

E Sadun 3. kuva

VI

F Sinin 3. kuva

VII

G Sadun 4. kuva

VIII

H Sinin 4. kuva

IX

I Sadun 5. kuva

X

J Sinin 5. kuva

© Tarusola