Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä
– Moi, Sini! Ihana nähdä vielä näin vuoden loppumetreillä. Tämäkin vuosi hujahti tosi nopeasti, vai mitä? [Satu]
– Hei, Satu! Vielä on hetki mennyttä vuotta jäljellä, ja tää ajankulun kiihtyminen jaksaa tosiaan aina ihmetyttää. Toisaalta, kun miettii menneen vuoden aikana tehtyjä juttuja, huomaa kyllä, että paljon on myös ehtinyt tehdä ja touhuta. Muistellaanko taas perinteiseen tapaan meidän blogivuotta? [Sini]
– Joo, muistellaan! Kulunut vuosi oli tosiaankin puuhakas. Tammikuussa juteltiin Helmet-haasteesta, kuten meillä on ollut monena vuotena tapana. Olipa kiva vilkaista taas sitä listaa. Tuli monta hyvää kirjamuistoa mieleen! Haasteisiin ollaan taas palaamassa tuonnempana, eikö niin? [Satu]
– Joo, mielenkiinnolla odotan taas kuulevani sun lukukokemuksista. Helmikuussa pasteerattiin kameran kera tosi erilaisissa maisemissa, minä uusilla kotikulmillani ja sinä auringossa Maltalla. Tässähän on jotain etäisesti tuttua, heh! [Sini]
– Jep. Maaliskuussa oli hienoa, kun päästiin Kansallisteatteriin katsomaan Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin -näytelmää vieläpä Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä. Näytelmä oli vaikuttava, kuten kirja, johon se pohjautuu. Oletko jo ehtinyt perehtymään kirjaan? [Satu]
– Nähtyäni näytelmän lisäsin kirjan kyllä lukulistalleni mutta vielä en ole sitä ehtinyt aloittaa. Huhtikuussa saatiin vieraaksi Sirpa Nieminen, jonka kanssa juteltiin muun muassa tulevaisuudentutkimuksesta. Sirpa on ollut monessa mukana, ja toivottavasti kuullaan hänestä vielä myöhemmin lisää. [Sini]
– Aivan varmasti kuullaan! Toukokuu oli omalta osaltani upea, kun sain viettää sen Sysmässä Villa Sarkian kirjailijaresidenssissä kirjoittamassa. Samalla tuli tutustuttua sekä Sysmään että sen lähiseutuihin paremmin. Toukokuun kaunis valo ja luonnon herääminen tuntuvat nyt tässä pimeydessä kaukaisilta, mutta onneksi siihen tunnelmaan voi palata kuvien avulla. [Satu]
– Kesäkuussa oli mun vuoro reissata ja viettää aikaa galleriaresidenssissä Pleikussa, Berliinissä. Matka oli antoisa ja tarjosi juuri sitä, mitä sieltä lähdin hakemaan – taidekokemuksia, kohtaamisia ja suurkaupungin vilinää. [Sini]
– Berliini on aina Berliini. Ihanaa, kun pääsit sinne! Heinäkuussa meidän katse kääntyi sitten Helsinki-kuviin, kun ehdittiin käymään Hakasalmen huvilassa ihastelemassa Volker von Boninin inspiroivia valokuvia. Olen palannut niihinkin mielessäni usein, varsinkin omilla kuvausreissuilla. Perehdyin näyttelyn jälkeen hänen tuotantoonsa enemmänkin, kun sain kirjastosta pari hänen valokuvakirjaansa. [Satu]
– Oli tosiaan hienoa nähdä taidokkaita kuvia vanhasta Helsingistä! Elokuussa siirryttiinkin Vantaan kaduille ja juteltiin Street Art Vantaan järjestämästä katutaidetriennaalista ja muutamista sen aikana syntyneistä uusista teoksista Myyrmäen alueella. Ehditkö jo käymään Myrtsissä katutaidekierroksella? [Sini]
– Se on vielä edessä, kun oli niin kiireinen syksy. Tykkäsin kovasti meidän syyskuisesta katukuvaushaasteesta! Tehtävät auttoivat tarkastelemaan ympäristöä uusin silmin, ja oli hauskaa bongailla erilaisia kohteita, yllättäviäkin. Onko sulla vielä silmät virittäytyneet bongailemaan sun tehtävien kohteita? [Satu]
– Kyllä välillä tulee vastaan haasteeseen sopivia kuvauskohteita. Nuo kortit olisin halunnut ostaa itsellenikin, mutta ne olivat ainakin toistaiseksi loppu. Täytyykin käydä uudelleen kyselemässä niiden perään. Oli tosi mainio pakka opetuskäyttöönkin. Muistatko muuten lokakuisen retken Järvenpään taidemuseoon, jossa tutustuttiin Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin teoksia esittelevään kokoelmanäyttelyyn sekä esillä olleeseen Koulu + taide – Kauneusaistin kasvattamista -näyttelyyn? Mikä voimahahmo Soldan-Brofeldt onkaan ollut suomalaisen kulttuurin edistäjänä! Yritetäänkö ensi kesänä tehdä kierros myös Tuusulanjärven taiteilijakoteihin? [Sini]
– Meidän Järvenpää-päivä oli tosi kiva! Ja retki Tuusulanjärvelle on loistava ajatus! Ja voimaannuttava näin loppuvuoden pimeydessä. Sain onneksi välillä tankattua valoa ja lämpöä, kun pääsin Balille seikkailemaan. Mukaani ottama Luovuutta luonnosta -kirja osoittautui loistavaksi matkakirjaksi, varsinkin kun sain majapaikassani elää niin kiinteästi luonnon keskellä. Myös monilla retkillä tuli koettua upeita luontohetkiä ja muita elämyksiä, jotka nivoutuivat luontevasti kirjan tehtäviin. Marraskuussa me päästiin tosiaan puhumaan niistä etäyhteyksin. Haluaisitko nähdä vielä muutamia kuvia reissustani? [Satu]
– No ehdottomasti! Mitä jäit kaipaamaan reissulta kaikkein eniten? [Sini]
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
– Ystävällisiä hymyjä! Voisin väittää, että balilaiset kuuluu planeettamme ystävällisimpiin ihmisiin. Mun tähänastisten kokemusten mukaan ihan aidosti. Sitä upeaa luontoakin on kyllä todella kova ikävä. Toiveissani on päästä sinne taas pian. Entä mitä ajatuksia sulla on tulevan vuoden suhteen? [Satu]
– Tulevalle vuodelle ei ole suuria toiveita, mutta toivon yllättyväni. Kulttuuriin kohdistuvat leikkaukset tulevat varmasti näkymään ja tekemään surullista jälkeä. Itse lupaan tuplata ensi vuonna kaikenlaiset kulttuurikokemukset, kuluttaa pennoseni teatteriin, tanssiteoksiin, konsertteihin ja kuvataiteen kohteisiin. Entä mitä itse ajattelet tulevan vuoden tuovan tullessaan? [Sini]
– Toivottavasti monia luovia hetkiä erityisesti luonnossa! Pidetään monipuolinen kulttuurin tukeminen mielessä, kun suunnitellaan ensi vuoden blogiseikkailuja! Kiitos sulle kaikista kivoista yhteisistä kokemuksista tänä vuonna – ja iso kiitos myös uskolliselle lukijakunnallemme sekä ihanaa uutta vuotta! [Satu]
– Kiitos samoin itsellesi! Nähdään ensi vuonna! [Sini]
Kahden ystävän kohtaaminen toukokuun viimeisenä päivänä
– Moikka, Sini! Niin kiva nähdä toukokuun auringossa. Onkin näin lähes jokakeväiseen perinteiseen tapaan aloitettava huokauksella: Oi, ihana toukokuu! [Satu]
– Hei, Satu! Lämpö tosiaan hellii, kun takana on kylmä talvi ja vielä sarja takatalvia. [Sini]
– On ollut todella upeaa päästä nauttimaan valosta ja luonnon vehreydestä ikuiselta tuntuneen talven jälkeen. [Satu]
– Sun toukokuu alkoikin hieman normaalista poikkeavassa ympäristössä. Haluatko kertoa siitä enemmän? [Sini]
– Joo! Sain hienon onnenpotkun ja pääsin toukokuuksi kirjoittamaan Villa Sarkiaan, joka on Sysmän kunnan ylläpitämä kirjailijaresidenssi. Sinne pääsevien kirjailijoiden valinnasta vastaa Nuoren Voiman Liitto. Onko paikka sulle tuttu? [Satu]
*
*
*
*
– Residenssi ei ole entuudestaan tuttu, eikä oikeastaan Sysmäkään, vaikka olen Päijät-Hämeen alueella asustellut jopa neljä vuotta. Itselle tutumpia ovat kuvataiteen tekijöille suunnatut residenssit. Miten viihdyit siellä? [Sini]
– Tuntui sykähdyttävältä asua runoilija Kaarlo Sarkian nimeä kantavassa vanhassa talossa. Hänen elämäntarinansa on tehnyt muhun vaikutuksen ja tuotantonsa myös. Monet runoista on klassikkoja, ja muistan ne kirjallisuustieteen opinnoistani. Myöhemmin olen palannut niihin, ja nyt Villa Sarkiassa niiden lukeminen tuntui aivan erityiseltä. Niissä huokuu romanttisuus, paikoin vanhahtavuus, ja riimimitta on välillä vähän uuvuttavakin, mutta joukossa on todellisia helmiä, jotka tuntuvat ajattomilta. Esimerkiksi Kotisauna-runon henki on koskettava. Voi aistia sen haikeuden, kuinka kotisaunan harmaa ovi pysyy kiinni eikä sinne enää koskaan palaa. Paikkaa ja sen tunnelmaa kantaa kuitenkin mielessään aina. Sen viimeinen säkeistö kuuluu näin:
”Sauna vierellä sireenin,
suojassa muistojen hunnun,
sieraimissani vieläkin
vaistoan savusi tunnun.
Hengit tielleni maailmaan
lämpöäs rauhoittavaa,
vaikka en enää milloinkaan
oveas harmaata avaa.”
(Runot, s. 117, WSOY, 1948)
Sarkian sodanvastaisten runojen säkeet kaikuvat tässäkin ajassa väkevästi. Villa Sarkian laajat runokokoelmat ja muukin lukeminen oli residenssijaksolla ihanaa vastapainoa omille teksteille, joihin uppoutuminen oli tosi intensiivistä – ja hedelmällistä. [Satu]
– Entä millainen residenssi tämä on? Olitko työskentelemässä siellä yksin, vai oliko siellä mahdollisuus tavata myös muita kirjoittajia? [Sini]
– Villa Sarkiassa on kolme huonetta kirjoittajille sekä yhteisiä tiloja, esimerkiksi keittiö ja suuret oleskelutilat. Meitä oli siellä toukokuussa kolme. Jokainen keskittyi pääasiallisesti omiin hommiinsa, mutta arkeen mahtui kohtaamisia – ja joskus juhlaankin. Esimerkiksi tälle residenssijaksolle osui Kaarlo Sarkian syntymäpäivä, joka oli 11. toukokuuta. Hän syntyi tosiaan vuonna 1902 Kiikassa ja kuoli 16. marraskuuta 1945 Sysmässä. Sysmään hän muutti vuonna 1943 ja asui siis Sysmässä viimeiset elinvuotensa. Oli hienoa viettää hänen syntymäpäiväänsä Villa Sarkiassa. Arkeen juhlan tuntua toi myös jokaviikkoinen siivous, jonka Taina-siivooja teki tiistaisin. Iso kiitos hänelle siitä! [Satu]
*
*
*
*
– Hienoa, että työskentelyn lomassa löytyy myös aihetta juhlaan. Paikan historia on selvästi antanut oman mausteensa residenssijaksolle, ja kuvien perusteella paikka näyttää viehättävältä. Tiedän, että luonnossa liikkuminen on sulle tärkeää. Ehditkö kirjoitustyön lomassa tutustua myös lähistön luontoon? [Sini]
– Ehdin, vaikka monia paikkoja jäi näkemättäkin. Oli innostavaa päästä nauttimaan luonnosta ja sen heräämisestä. Vielä toukokuun alussa mun huoneen ikkunasta näkyvä vesitorni hävisi vähitellen vihreyden keskelle, kun lehtikuuset kasvattivat neulasensa. Myöhemmin koko piha rehahti kukkimaan, ja voikukat kilpailivat vanhojen hedelmäpuiden kanssa kiivaimmasta kukinnasta.
Muuttolintujen liikkeiden seuraaminen oli myös todella antoisaa. Ihan pihapiirissä tuli bongattua monenlaisia siipiveikkoja, kuten harakka, varis, räkättirastas, palokärki, käpytikka, varpushaukka, kirjosieppo, punarinta, peippo, varpunen, talitiainen, toukomettinen eli sepelkyyhky sekä ylitse lentäneet kurjet, laulujoutsenet, kyhmyjoutsenet, erilaiset hanhet, lokit ja pääskyt. Usein heräsin aamuyöllä lähistöltä kuuluviin laulujoutsenten ääniin ja sain tallennettuakin sitä konsertointia. Kurkien trumpetinsoittoa ja käen kukuntaa kuului monena iltana. Eräänä iltana näin nykyään niin harvinaisen näyn: pihan poikki kipitti siili.
*
*
*
*
*
*
Joutsenista tulee muuten mieleen, että myös kirjailija ja eläinlääkäri Yrjö Kokko on kiinteästi sidoksissa Sysmään. Esimerkiksi Pessi ja Illusia -teoksestaan (1944) ja laulujoutsenen suojelemiseksi tehdystä työstään tunnettu Kokko toimi kunnan eläinlääkärinä vuosina 1938–1944. Kokon merkityksestä laulujoutsenen kohtalonkysymyksessä sanotaan viime vuonna julkaistussa Ylen jutussa muun muassa: ”Laulujoutsenen pelastuminen on Suomen luonnonsuojelun menestystarina. Metsästäjien aseet eivät enää osoita laulujoutseneen, ja tähän on päädytty ison asennemuutoksen kautta. Siitä on kiittäminen kirjailija Yrjö Kokkoa.” Hänen kirjansa Laulujoutsen – Ultima Thulen lintu (1950) oli käänteentekevä. Hieno esimerkki kirjallisuuden voimasta.
Tein myös retkiä lähiseuduille, esimerkiksi Päijänteen kansallispuistoon ja Hartolaan. Päiväretket oli mun työskentelyn kannalta tosi antoisia. Esimerkiksi Pulkkilanharjulla Päijänteen rannalla sain syvennyttyä käsikirjoitukseni lukemiseen täydellisessä rauhassa ilman ovien paiskontaa tai muita vastaavia ääniefektejä. Laineiden liplattaessa tuli tehtyä monta uutta oivallusta ja parannusta. Oli myös ihanaa samoilla luontopolkuja pitkin ja tarkkailla heräävän luonnon merkkejä voimia tankaten.
*
*
*
*
*
Hartolassa taas sain hurjasti uusia ideoita yhteen lukuun melkeinpä viime metreillä. Lisäksi pääsin tutustumaan Itä-Hämeen museoon, joka on todella kiehtova paikka. Museossa on muistohuoneet Maila Talviolle, Mika Waltarille ja ihailemalleni Uuno Kailaalle. Heidän työskentelystään ja elämänvaiheista sain kuulla monta kiinnostavaa yksityiskohtaa museonhoitaja Vesa Järvisen kierroksella. Saman reissun paluumatkalla Sysmään näin vielä kurkia lähietäisyydeltä ihan tien varressa, mikä ilahdutti myös suuresti. [Satu]
*
*
*
– Entä mitä pidät Sysmästä? Oliko se sulle entuudestaan tuttu kunta? Entä oletko ehtinyt myös kuvausretkille? Olisi kiva nähdä enemmän kuvia sieltä. [Sini]
– Mulla oli hataria mielikuvia Sysmästä lapsuuden kesäreissulta ja mainintana kirjallisuustapahtumien yhteydessä. Nyt Sysmä sai kiintopaikan mielessäni! Tuli koettua niin hienoja juttuja kirjoittamisen ohella ja sen vastapainoksi. Villa Sarkian tuntumassa on kirjasto monine tapahtumineen, joista on mainittava erityisesti eräänä kirkkaana toukokuun iltana pidetty Peltokurjen konsertti, ja ystävällinen kirjastonjohtaja Riikka Junttila. Kirjankulman talon inspiroivassa miljöössä pääsin perehtymään JoogapunktionNea Hedbergin joogaan ja akupunktioon. Intensiivisen ja aika kuluttavankin kirjoittamisen lomassa teki todella hyvää käydä liikkumassa Nean opissa. Olen hänelle tosi kiitollinen, sillä hänen ansiostaan sisäistin oikean hengitystavan. Lisäksi oli kiva jutella hänen kanssaan kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. Ja joo, mulla on paljon valokuvia edellisten lisäksi! Tuli taas kannettua kameraa moneen paikkaan. [Satu]
*
*
*
*
*
Joogaopettaja Nea Hedberg
– Residenssit tarjoavat hienon mahdollisuuden keskittyä luovaan työhön. Oliko kuukausi sun mielestä riittävä aika työskentelyyn, vai tuntuiko, että olisit voinut viihtyä pidempäänkin? [Sini]
– Oman kirjoitusprojektini kannalta kuukausi oli hyvä aika. Olin tehnyt tarkan työsuunnitelman jaksoa varten ja noudatin sitä aika tiukasti. Alussa kyllä jouduin tekemään muutamia muita töitä, kuten saattamaan Suomenopettajat-lehden 30-vuotisjuhlanumeron painoon. Ja sitten, kun tajusin, kuinka paljon upeita luontokohteita Sysmässä on, yritin päästä niihinkin. Sain myös paljon hyviä kohdevinkkejä. Niiden osalta aika loppui kyllä kesken, kun halusin ehdottomasti priorisoida käsiksen ykköseksi. Pieneksi paikkakunnaksi Sysmä on todella aktiivinen kulttuurielämältään. Tänäkin vuonna on monta hyvää syytä tehdä esimerkiksi kesäretki Sysmään: Suvisoitto ja Sysmän Kirjakyläpäivät. Muuten, sä mainitsit aiemmin, että kuvataiteilijoille tarkoitetut residenssit on sulle tuttuja. Millaisia kokemuksia sulla on niistä? [Satu]
– Taisin sanoa, että tutumpia. Tiedän siis suunnilleen millainen tarjonta on kuvataiteilijoille suunnatuissa residensseissä ja mitä eroja niissä on. Aika vähän on loppujen lopuksi tullut käytyä taiteilijaresidensseissä työskentelemässä. Galleriaresidenssi taas on tullut tutuksi, ja se onkin varsin oiva tapa pitää näyttely esimerkiksi ulkomailla. [Sini]
– Niin, sulla onkin nyt juuri sellainen käsillä! Mikä se galleria onkaan? [Satu]
– Suuntaan tosiaan kesäkuussa Berliiniin. Galerie Pleikun näyttelyresidenssi tarjoaa mahdollisuuden pitää kaksi tai kolme viikkoa kestävän näyttelyn ja majoittua gallerian yhteydessä olevassa asunnossa.
– Tuokin on aivan upea mahdollisuus. Pääseekö sun näyttelyyn kurkkaamaan myös Suomesta käsin? Vie paljon terveisiä Berliiniin! [Satu]
– Jos haluat, niin voin kertoa jotain myös mun residenssijaksosta myöhemmin. Mitä sulla muuten nyt residenssiaikana oli työn alla? [Sini]
– Tosi mielelläni kuulisin sun residenssijaksosta palattuasi takaisin! Mä keskityin Villa Sarkiassa etupäässä sen sunkin tunteman, lapsille suunnatun käsikirjoituksen viimeistelyyn. Ja hyvinhän siinä kävi, sain sen vihdoin ja viimein valmiiksi!
Olin saanut käsiksen edellisestä versiosta kahdelta lähilukijaltani perusteellista palautetta, jonka pohjalta aloitin sen työstämisen Villa Sarkiassa. Poistin tiettyjä kohtia, selkeytin toisia ja kirjoitin tarvittaviin kohtiin uutta tekstiä. Saamani palautteen perusteella vahvistin tarinan punaista lankaa ja syvensin henkilöhahmoja sekä heidän välisiä suhteitaan. Olin lähilukijoihini yhteyksissä puhelimitse residenssijakson aikana säännöllisesti ja sain käydä monia uusimiani kohtia heidän kanssaan läpi heti, mikä oli tosi hyvä prosessin kannalta.
Myös monet ystävät lähettivät ihanan kannustavia viestejä, mikä auttoi jaksamaan. Olen niin onnellinen ja helpottunut, että valtava tekstiurakka on nyt takana. Vähän on myös haikea mieli ja ikävä mun tarinan päähenkilöitä. Heidän kanssaan tuli vietettyä niin paljon aikaa ja suorastaan viihdyttyä. Vaikka tekstityö onkin aika rankkaa puuhaa, se oli välillä myös tosi hauskaa. Oli innostavaa saada uusia ideoita vielä ihan loppumetreillä ja päästä toteuttamaan niitä heti.
Ja ikään kuin varsinaisen kirjoitusprojektin sivutuotteena – ehkä inspiroituneena kaikista mahtavista virikkeistä – syntyi myös aika paljon uusia runoja muistikirjojen uumeniin. Lisäksi alkoi pulputa uusia ideoita, jotka tallensin odottamaan seuraavia aikapoimuja. [Satu]
– Niin, mainitsit myös lukeneesi paljon. Löysitkö teoksia, joita voisit suositella myös mulle? [Sini]
– Montakin! Tuli tosiaan luettua yhteensä 17 teosta, etupäässä kaunokirjallisuutta ja varsinkin runoutta residenssin kokoelmasta. Lukeminen ja kirjoittaminen kulkevat mulla käsi kädessä ja ruokkivat ja tukevat toinen toisiaan. Residenssin kirjahyllystä löytyi monta aarretta. Yksi niistä on Mirkka Rekolan Virran molemmin puolin. Runot 1954–2004 (WSOY, 2011) ja toinen Helena Anhavan Käyn siellä vain unessa. Runot 1991–2010 (Otava, 2011). BookBeatin kautta tuli luettua muun muassa Karin SmirnoffinSokerikäärme (suom. Outi Menna, Tammi, 2024). Sen tarina on kauhea, mutta se on kerrottu todella taitavasti ja koskettavasti. Toinen on Claire KeeganinKasvatti (suom. Kristiina Rikman, Tammi, 2024). Kirja on kooltaan pieni mutta vaikuttavuudeltaan suuri.
Ja tästä uskon sun taiteilijana löytävän tarttumapintaa: Rick Rubinin tietokirja Luovuus ja olemisen taito (suom. Kosti Salminen, Like, 2024). Se käsittelee nimensä mukaisesti luovuuden prosesseja – sekä tavallisessa arjessa että taiteilijan työssä. Uskoisin, että kirjan monista kohdista hyötyy ihan jokainen, esimerkiksi kärsivällisyyttä ja inspiraatiota käsittelevistä osioista. Jo ennestään tuttujen ajatusten joukosta löytyy innostavia sanamuotoja ja sysäyksiä, jotka haastavat omaa olemista ja tekemistä hedelmällisellä tavalla. Ja monet tututkin kohdat on hyviä muistutuksia asioista, jotka jäävät arjessa niin usein kiireen jalkoihin. Esimerkiksi nämä seuraavat kohdat luin itselleni uudestaan ja uudestaan residenssijakson aikana ja yritin elää sysmäläisen luonnon keskellä ne mielessä:
“Eräs inspiraation merkeistä on hämmästyksensekainen kunnioitus. Meillä on tapana pitää kovin monia asioita itsestäänselvyyksinä. Miten voisimme päästä yli tästä yhteyden katkeamisesta ja turtumuksesta ja todella kokea kaikki ympärillämme olevat luonnon ja ihmistaidon luomat ihmeet?” ja “Suurin osa maailmassa huomaamistamme asioista kykenee yllättämään meidät tyystin, jos vain osaamme katsoa niitä toisella tavalla kuin yleensä. Harjoita itsesi näkemään uskomaton tavanomaisuuden takana. Katsele maailmaa tästä näkökulmasta niin usein kuin mahdollista. Anna itsesi upota siihen.”
On kirjassa paljon tarkempiakin juttuja taiteen tekemisestä. Jos kiinnostuit, voitaisiin ehkä puhua siitä joskus enemmän, niin kuin ollaan usein juteltu luovuuskirjoista? [Satu]
– Täytyy katsoa, jos kesällä olisi enemmän aikaa tutustua luovuuteen myös kirjojen kautta. [Sini]
– Kaikkein parasta totta kai, kun pääsee itse luovuuden lähteille tekemään, kuten meille molemmille on käynyt. [Satu]
– Se on totta! Kiitos vielä, että pääsin kurkkaamaan sun residenssielämään! [Sini]
– Oli kiva saada kertoa siitä. Mä kiitän vielä erityisesti Nuoren Voiman Liittoa ja Sysmän kuntaa residenssipaikasta. Kaarlo Sarkian Maisema-runon säkein toivotan kaunista kesänalkua. Palaamisiin! [Satu]
