Kahden ystävän kohtaaminen eräänä heinäkuun päivänä
– Moikka, Sini! Mikä upea päivä tavata! Sininen taivas ja auringon hymyily sopii täydellisesti tähän hienoon juhlapäivään. [Satu]
– Hei, Satu! Juhlaan on tosiaan aihetta, ja kyllä tää kesäinen sää kruunaa kaiken! Kiva, että päästiin näin Tarusolan merkkipäivän kunniaksi taas yhdessä liikkeelle. Kesä kun on niin kiireistä aikaa. Tässä, tein myös kortin 10-vuotiaalle yhdistykselle. [Sini]
– Oo, onpa hieno! Onnea Tarusolalle! Kymmeneen vuoteen onkin mahtunut monta upeaa hetkeä, joita on ihana juhlistaa tänään. Ja mikäpä olisi parempi tapa tehdä se kuin viettää juhlahetki kulttuurin parissa. [Satu]
– Aivan! Ateneumin näyttelyssä on esillä 1800-luvun Rajojen rikkojat. Naistaiteilijat, jotka joutuivat sukupuolensa takia taistelemaan yhteiskunnan normeja ja odotuksia vastaan tehdäkseen taidetta. [Sini]
– Ennen kuin astutaan näyttelyyn, vietetäänkö hetki virvokkeiden äärellä ja muistellaan muutamia kohokohtia matkan varrelta? [Satu]
– Joo, täältä Atskin viileästä kahvilasta saa varmaan helpotusta helteen herättämään janoon. Mitä kaikkea sulle on jäänyt mieleen Tarusolan vuosien varrelta? [Sini]
– Monia, monia kivoja juttuja! Päällimmäisenä on varmaankin Mainio matkatoimisto -kirjan tekoprosessi ja siihen liittyvät kaikki mukavat jutut, joita ollaan päästy tekemään yhdessä. Entäpä sulla? [Satu]
– Kirjan lisäksi mieleen tulee monet muut luovat irtiotot, kuten meidän Luotaamaton alue -taideprojektin Kääntyvä maisema. [Sini]
– Toden totta! Se oli kyllä todella virkistävä ja antoisa kokemus. Vieläkin tunnen sen merituulen iholla, kun muistelen rantakallioilla kirjoituspuuhissa viettämääni aikaa. Entäpä Kiehtova kielimaisemani -kilpailu! Muistatko miten hienoja kilpailutöitä saatiinkaan koululaisilta? Ja kuinka me käytiin luotaamassa omia kielimaisemiamme muun muassa Fredalla? [Satu]
– Kyllä, ja ne koululaisten hienot työt saatiinkin esille Pasilan kirjaston näyttelyyn. Tietysti myös erilaiset luovuutta ruokkivat materiaalit, kuten luovuuskortit, kirjoitusoppaat ja valokuvaushaasteet, sekä niiden testaus on ollut mukavaa. Niistä on puhuttu paljon blogissakin. [Sini]
– Jep. Tämä Kielikuvakohtaamisia on ollut aikamoinen luovuuden leikkikenttä. On ollut niin kiva päästä testailemaan sun kanssa kaikkea – ja myös saada vuosien varrella monia kiinnostavia ihmisiä meidän vieraiksemme! Ja me ollaan saatu vierailla monissa mielenkiintoisissa paikoissa. Mitä suosikkipaikkoja sulla tulee mieleen? [Satu]
– Museovierailuja ollaan ainakin tehty paljon, ja Helsinki Biennaali Vallisaaressa on myös aina elämys. Siitä tulikin mieleen, oletko jo käynyt tämän kesän biennaalissa? [Sini]
– En ole ehtinyt, ainakaan vielä. Se taitaa olla syyskuun loppupuolelle asti. Yritetäänkö ehtiä sinne vielä yhdessä? [Satu]
– Joo, ehdottomasti mennään! Mutta olisko nyt kehot tarpeeksi ravittuja, jotta voidaan siirtyä kohti näyttelysaleja? [Sini]
– On! Ja on kyllä kiva muistella Tarusolan taivalta! Täällä ensimmäisessä näyttelyhuoneessa onkin kiinnostavasti taustoitettu tätä näyttelyä. Monien näyttelyn taiteilijoiden ja meidän vaiheista löytyy hauskasti yhteinen nimittäjä: Saksa ja erityisesti Berliini. [Satu]
*
– Hih, aivan kuten meidänkin ystävyyden ja yhteistyön alusta! Hienoja muotokuvia! En voi ymmärtää, miten näiden naisten älyä ja taitoja on voitu omana aikanaan kyseenalaistaa. Se kyllä tosiaan surettaa. Ihanaa, että näyttely nostaa esiin unohdettuja nimiä historiasta. [Sini]
*
– Aivan. Näyttely herättääkin kaksijakoisia tuntemuksia. Toisaalta on tosi hienoa päästä ihastelemaan näitä teoksia, mutta toisaalta välillä ihan nousee verenpaine näyttelytekstejä lukiessa. Ei voi kuin ihailla kyseisten taiteilijoiden sisukkuutta. Miten he ovat luoneet usein lähes mahdottoman tuntuisissa olosuhteissa ja vähättelyn kohteina. Timantit syntyvät tunnetusti paineessa, mutta olisihan moni näistä taiteilijoista voinut helpommallakin päästä – ja ainakin saada tunnustusta jo elinaikanaan. [Satu]
– Monia esteitä on tosiaan ollut läpäistävä, jotta taidetta oli edes mahdollisuus jotenkin opiskella, mutta silti nämä taiteilijat ovat käyneet hakemassa kulttuurivaikutteita ja oppia ulkomailta. Hienoa, että tänne teosten sekaan on lisätty myös lyhyitä tekstejä, jotka kertovat hieman enemmän taiteilijoista. [Sini]
*
*
– Kuka on sun suosikki täällä? Entäpä mikä teos? [Satu]
– Olen aina ollut vaikuttunut Fanny Churbergin rohkeista ja vahvoista siveltimenvedoista ja tavasta kuvata valoa. Täälläkin on monta hienoa maalausta häneltä. Mieleen jäi myös ensimmäisestä huoneesta Elisabeth Jerichau-Baumannin omakuva ja muitakin hänen teoksiaan. Tässä näyttelytekstissä kerrotaan hänen opiskelleen Saksassa, matkustelleen paljon, jopa yksin. Kiinnostava yksityiskohta on, että hän pääsi vierailemaan sulttaanin haaremiin Konstantinopoliin ja kävi jopa Egyptissä. Hän elätti perhettään taiteellaan vielä yhdeksän (!) lapsen äitinä, koska ansaitsi paremmin kuin puolisonsa. Aikamoinen supernainen! [Sini]
– Toden totta! Mä puolestani pysähdyin pitkäksi aikaa tämän Elisabeth Jerichau-Baumannin Merenneito-teoksen (1873) ääreen. Siinä on paljon sellaisia elementtejä, jotka saa mun mielikuvituksen laukkaamaan ja kehittelemään omaa tarinaansa. Sitä ja muita tarinoita olisi tosi kiva jatkaa sun kanssa jatkossakin. [Satu]
– Samoin! Kiitos taas juttuseurasta, inspiroivasta museokäynnistä ja synttärijuhlinnasta! Lähdetäänkö vielä ulos nauttimaan kesän lämmöstä? [Sini]
– Kiitos sulle! Kiitos kuluneista vuosista myös kaikille Tarusolan ystäville ja tukijoille! [Satu]
– Kyllä, tästä on hyvä jatkaa! Palataan blogin pariin taas elokuussa. [Sini]
