Kahden ystävän tapaaminen Suomen Kuurosokeat ry:n kommunikaatiopäällikön Riitta Lahtisen kanssa eräänä helmikuun päivänä

– Oli todella mukava tutustua Kulttuurin yhdenvertaisuus -foorumin Koskettavin veistos -näyttelyssä Kaarisillassa, Riitta.

– Siellä oli jännittävää kokea veistokset eri tavalla kuin yleensä – kosketellen.

– Tosi hienoa, että saatiin sinut vieraaksemme, Riitta!

– Teet mielenkiintoisia juttuja! Olet perehtynyt laajasti sekä kuvailuun että kosketusviestintään tutkimalla kumpaakin ja kirjoittamalla niistä. Tänään olisikin mielenkiintoista kuulla niistä tarkemmin!

– Millaista työsi Suomen Kuurosokeat ry:ssä on?

– Teen työtä Kommunikaatiopalveluissa, olen kommunikaatiopäällikkö. Työalueeni on koko Suomi. Opetan ja kehitän, tutkin ja teen materiaalia kuulonäkövammaisten ja kuurosokeiden eri kommunikaatiomenetelmistä. Näitä ovat mm. sormittamiset, viittominen kädestä käteen, tiedon saanti haptisesti, kuvailun eri menetelmät. Valmiit materiaalit tulevat meidän www-sivuille , ja ne ovat siellä kaikkien käytössä, palveluiden alta löytyy kohta kommunikaatiopalvelut.

– Aisti kuvailu -kirjanne käsittelee kuvailua eri tilanteissa. Siinä puhutaan myös visuaalisesta lukutaidosta, jota kuvailijalla tulisi olla. Miten visuaalista lukutaitoa voi harjoitella?

– Visuaalinen lukutaito kehittyy harjoitellessa. Kun kuvailee paljon ääneen näkövammaiselle, kertoo mitä näkee ja kuuntelee kysymyksiä. Näin oppii huomaamaan, mikä kuvailussa toimii visuaalisesta puheelle kääntämisessä. Vastaanottajien kysymykset ja kommentit ohjaavat paljon kuvailun suuntaan vuorovaikutteisessa tilanteessa. Uskon myös, että piirtäminen, käsillä kuvailu, taiteihin perehtyminen, historian lukeminen… kaikki auttaa. Kuvailtavaa on paljon, oikeastaan kaikki, mitä on ympärillä. Kun kuvailin vaakunoita miehelleni, luimme niistä lisätietoja, aloin myös nähdä vaakunoissa olevia symboleja, joita en ollut ennen huomannut. Urheilutilanteita kuvaillessa eri tekniikoihin perehtyminen harjaannuttaa näkemään liikettä. Visuaalisen lukutaidon ohella myös auditiivinen kuuntelutaito on yhtä tärkeää kuulovammaiselle äänimaailmaa kuvaillessa. Musiikkia kuunnellessa instrumenttien erottaminen liittyy tähän taitoon.

– Mitä muita ominaisuuksia ja taitoja kuvailija tarvitsee visuaalisen lukutaidon lisäksi?

– Laajaa sanastoa, uteliaisuutta, olla tietoinen omista ympäristön poimimista tiedoista. Äänen käyttöä, nopeaa päättelykykyä ja informaation yhteen liittämistä. Myös eri kuvailun menetelmien liittämistä osaksi ympäristön kokemista.

– Entä miten kuvailija voi kehittää eri aisteja?

– Tekemällä ja kuuntelemalla paljon ympäristöä ja erilaisia kuvailuja lappujen alla ns. sokkona. Itse käytän silmälappuja ja korvakuulokkeita. Herkistytän kehoa vastaanottamaan erilaisia viestejä. Kannattaa kokeilla syödä joskus sokkona vaikkapa ravintolassa tai kävellä erilaisilla pinnoilla ja kauppakeskuksissa (miettiä mitä kauppoja on) tai vaikka vain toimia kotona lappujen alla.

– Olemme kuulleet puhuttavan kuvailusta ja kuvailutulkkauksesta. Mikä niiden ero on?

– Kuvailutulkkaus lyhyesti on visuaalisen sanallistamista. Kulttuuripalvelu on ansiokkaasti ajanut taiteiden, taideteosten, elokuvien ja teatterin kuvailutulkkausta. Kuvailun näen laajempana kuin vain taide-esitysten kuvailemisen. Kaikkea voidaan kuvailla. Kuvailuun liittyy myös eri menetelmien käyttö, kuten kohteiden tutkiminen eli haptinen tutkiminen, keholle piirtäminen, 3D-tuotteet, äänikuvailu, kuvat, liikkeillä kuvailu eli tilanteessa kohteen kokeminen kokonaisvaltaisesti.

– Voiko kuka tahansa kuvailutulkata?

– Olen kuvailutulkki ja olen käynyt siihen koulutuksen. Olen viittomakielen tulkki ja olen saanut siihen koulutuksen. Olen opettaja ja olen saanut siihen koulutuksen. Osaan suomea, mutta en ole saanut koulutusta suomen kielen opetukseen. En siis lähde sitä opettamaan. Ajattelen, että jokainen henkilö käyttää perustason kuvailua joka päivä. Ammatillisella tasolle pääsemiseksi tarvitaan kuitenkin koulutusta ja harjoitusta.

– Eri vastaanottajaryhmien välillä on eroja. Miten tämän voi ottaa huomioon vuorovaikutuksessa ja erityisesti kuvailussa?

– Itse olen opiskellut tätä vuosien mittaan eri koulutuksissa. Ikä- ja kulttuurierot vaihtelevat. Lasten sanasto on jo erilaista. Kokemustausta, kuvailtavien kohteiden tuttuus jne. Kun menimme mieheni kanssa Floridaan avaruuskeskukseen, mieheni tiesi, että en tunnista kaikkia raketteja. Niinpä hän osti mukaan pienoismallit kaikista, joita näyttämällä pystyin kertomaan, mikä raketti on kyseessä ja miten se on näytillä. Lapsille kuvaillessa sanasto on jo eri. Syntymäsokeille lapsille on käsitteet opetettava konkreettisesti. Viittomakieliset ovat siinä suhteessa onnekkaita, että heidän kielijärjestelmänsä rakentuu niin, että asiat ovat tietyillä paikoilla, kolmiuloitteisesti. Puheella kuvaillessa kuvailu on lineaarista sanojen virtaa.

– Soveltuvatko Aisti kuvailu -kirjassa olevat harjoitukset mielestäsi myös perusopetukseen?

– Kirja on hyvä perusteos esimerkkeineen ja harjoituksineen. Sitä käytetään kuvailun opetuksessa.

– Olet kehittänyt väitöstutkimuksesi myötä kosketusopin, joka perustuu haptiisien käyttöön. Voisitko kertoa tästä hieman tarkemmin?

– Kosketusviestit ovat luonnollinen osa humaania kontaktia. Jo vauvana saamme kosketusopin perusteita kehollemme. Jokaiseen kosketukseen liittyy tapa tuottaa se eli kielioppi.Koska parisuhteeni ja vuorovaikutukseni mieheni kanssa perustuu kosketukseen, huomasin nopeasti, että viesteihin liittyi eri tuottamisen tapoja – painovoima, liike, liikkeiden suunta, rytmi, vauhti, alue jne. Aloin tutkimaan niitä. Kutsun näitä hapteemeiksi. Minulle nämä ovat kuin sanojen foneemit.

– Miten kiinnostuksesi alkaa kehittää haptiiseja lähti liikkeelle?

– Kun mieheni kuulo- ja näkövamma eteni, olimme uusien mahdollisuuksien ja valintojen edessä. Mieheni Russ aloitti 1990-luvulla musiikkiterapian opinnot Sibelius Akatemiassa ainoana kuurosokeana opiskelijana. Ensimmäisellä oppitunnilla kuunneltiin musiikkia ja kerrottiin tarinaa. Mieheni tunsi musiikin vibraationa – ja tarinan kosketuksen kautta! Siitä lähti 20 vuotta kestänyt kosketusviestien eli haptiisien kehittäminen ja tutkiminen. Olen onnekas, kun sain ja saan arjessani paljon kosketusviestejä (en sekoita näitä seksuaaliseen kosketukseen!). Kutsumme tietoisen kosketusviestien järjestelmää sosiaalishaptiseksi kommunikaatioksi. Haptiisien eli kosketusviestien tuottaminen on hapteeraamista.

– Kehotarinoita haptiiseilla. Kosketusviestejä kaikenikäisille (2014) -kirjassa, jonka olet kirjoittanut yhdessä Russ Palmerin kanssa, käsitellään muun muassa tunnehaptiiseja. Mitä tunnehaptiisit ovat?

– Tunnehaptiisit ovat kosketuksella tuotettuja eli hapteerattuja viestejä. Jos ei näe toisen kasvojen ilmeitä tai kuule tunneilmaisuja puheesta, voidaan ne tuottaa esimerkiksi käteen tai selkään. Esimerkiksi kun olemme kyläilemässä mieheni kanssa ja keskustelemme kaikki vuorotellen, voin hapteerata mieheni jalkaan huomaamattomasti omat palauutteeni ja ilmeet. Jos olen samaa mieltä, se on kyllä-palaute (ns. taputus). Tähän liittyy, mikä on myönteisyyteeni laatu. Jos olen kovasti samaa mieltä, niin painovoima ja vauhti muuttuu. Jos epäröin, niin painovoima on kevyempi, rytmi rauhallisempi. Tunnehaptiisit sellaisenaan voivat olla kuin hymiöt. Hymy on kaari, nauru on kuin kehon nopea värähtely, kosteat silmät / kyyneleet ovat kyyneleitä. Ilmehaptiisit löytyvät myös www-sivuiltamme.

– Milloin ja missä viimeksi Suomessa koit näyttelyn, joka oli erityisen koskettava?

– Suomessa hmm…. Minulla on mieheni kanssa vahvana kehollisena kokemuksena Waterloon museossa 15 minuutin Wellingtonin ja Napoleonin taistelu kolmiulotteisena filminä. Jaoin sen Russin kanssa kuvailuna keholle kosketuksella ja liikkeellä. Filmin päätyttyä olimme muutaman hetken hiljaa, hengästyneinä yhteisestä kokemuksesta. Kyyneleet valuivat meidän molempien kasvoilta. Suomessa se oli viime syksyn Kosketeltavin veistos -näyttely, jossa Santeri, täysin kädestä käteen viittova henkilö, kertoi, miten hän saavuttaa taiteen; pelkkä kuvailu ei riitä, on saatava mahdollisuus itse saada tietoa omilla aisteilla, tutkimalla ja koskettamalla.

– Olisi hienoa, jos tällaisia näyttelyitä järjestettäisiin Suomessa enemmänkin.

– Paljon kiitoksia todella antoisasta keskustelusta, Riitta!

© Tarusola, Riitta Lahtinen (riitta.lahtinen@icloud.com)