Didrichsenin taidemuseossa
Kahden ystävän kohtaaminen eräänä maaliskuun päivänä
– Hei, Satu! Mitä sun maaliskuuhun on kuulunut? Kiva nähdä vaihteeksi täällä Kuusisaaressa. Onpas täällä porukkaa näin arkiaamunakin. [Sini]
– Moikka, Sini! Kiitos kysymästä, olen niin iloinnut päivien pitenemisestä, vaikka välillä aurinko onkin piiloutunut pilvi- ja sumuverhon taakse. Didrichsenin taidemuseo ja Reidar Särestöniemen näyttely on ollut jo pitkään suosittu vierailukohde. Pujahdetaanko sisälle ennen jonon muodostumista? [Satu]
*
– Joo! Millainen suhde sulla on Reidar Särestöniemen taiteeseen? Itse en ole nähnyt koskaan laajempaa näyttelyä vaan enemmänkin yksittäisiä teoksia. En ole koskaan ollut suuri fani, mutta kasvaneen kiinnostuksen sekä etenkin uudenlaisten tulkintojen ja vaihtoehtoisten tarinoiden esiin nostaminen on kieltämättä herättänyt omankin uteliaisuuden. [Sini]
– Mulla on ollut ihan samansuuntaisia ajatuksia. Ennen olin myös vähän varautunut, kun hän oli niin paljon esillä julkisuudessa. Joskus tuli sellainen tunne, että henkilö enemmän kuin teokset. Siksi nyt onkin tosi mielenkiintoista päästä tutustumaan näin suureen määrään hänen maalauksiaan ihan yhden näyttelyn puitteissa. Ja sukeltamaan näihin väreihin, jotka saa mun koloristisydämen sykähtämään. Aloitetaanko tästä huoneesta, jossa on aistittavissa keväinen henkäys? [Satu]
– Mulle myös uppoaa nämä värikkäät teokset enemmän kuin huurteiset, paksulla valkoisella maalatut koivunrungot. Varsinkin tässä Yhdessä yössä pohjatuuli puhalsi jängän kukkia täyteen -teoksessa yhdistyy hienosti kylmät ja lämpimät sävyt. Löytyykö sulle suosikkia tästä huoneesta? [Sini]
– Löytyy! Tämä Kevät on irti, näen villiä ja vihreää (1963) puhuttelee mua kovasti. Siinä yhdistyy monta mua liikuttavaa asiaa, kuten värimaailma ja teoksen nimi, johon tulee näin kieli-ihmisenä aina kiinnitettyä erityisesti huomiota. Ja varsinkin tämän kummallisen talven jälkeen tietysti itse aihe, kevät! Tässä näyttelytekstissä kirjoitetaan Särestöniemen olleen “vuodenajoille herkkä”. Pystyn samaistumaan siihen todella hyvin. [Satu]
– Kyllä, muistelen lukeneeni vastikään jostain Särestöniemi-aiheisesta teoksesta, että etenkin keväinen jäidenlähtö Ounasjoesta oli Särestöniemelle merkittämä hetki. Siirrytäänkö seuraavaan huoneeseen? [Sini]
– Nuo Särestöniemi-kirjat onkin tosi kiinnostavia myös! Ne avaavat myös näkökulmia tähän näyttelyyn. Täällä huoneessa onkin näitä kiehtovia eläinhahmoja. Erityisesti tämä Hyvää huomenta rakkaani (1972) on mun mielestä monella tavalla vaikuttava. [Satu]
– Niin on, ja tosiaan nyt kun näkee teokset lähempää, avautuu taiteilijan kokeellinen materiaalin käyttö ihan toisella tavalla. Karhujen lähellä toisiaan syleilevät ilvekset, jotka esiintyvät monessa tämän huoneen teoksista. Reidar Särestöniemen kerrotaan olleen vaikuttunut Marc Chagallin teoksista. Myös niissä on toistuvana aiheena toisiaan syleilevät hahmot. Seinäteksteissä kerrotaan Särestöniemen suhteesta eläimiin. Ne ovat taiteilijan alter egoja. Teoksen Pakolaisten kohtaaminen (1969) Särestöniemi on kertonut esittävän rakkautta sellaisena kuin hän sen kokee. Teostiedoissa vieressä lukee näin: “Oranssipartainen Reidar-ilves tervehtii lajitoveria. Ilveksen uhanalaisuus on rinnastus lailla kiellettyyn homoseksuaalisuuteen”. [Sini]
*
*
– Tätä käsitellään myös Noora Vaaralan Sarviini puhkeaa lehti. Ihmeellinen Reidar Särestöniemi -kirjassa (Gummerus, 2025). En ole ehtinyt kirjassa vielä kovin pitkälle, mutta se vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Sen esittelyssä kuvataan Särestöniemeä “värikkäänä hahmona” ja kirjoitetaan myös näin: “Värikkäitä olivat myös hänen teoksensa, joita yleisö rakasti mutta taidepiirit hylkivät.” Mitä muuten luulet, millainen taidepiirien suhtautuminen Särestöniemen teoksiin olisi ollut, jos ne olisivat syntyneet nykypäivänä? [Satu]
*
– Mullakin on kyseinen kirja kesken. Siinä tuodaan kiinnostavasti esiin näkökulmia Särestöniemen julkisuuskuvaan ja henkilökohtaiseen elämään. Vaikka mediahuomio on ollut apua teosten myynnissä, välittyy kirjan esimerkkien kautta kyllä myös todella raadollinen kuva julkisuuden kirouksista. Tässäkin nousee monessa suhteessa esiin tarve lokeroida ja määrittää. Kirjan kautta saa kuvan, ettei taidepiirien ongelmana ollut aluksi niinkään teosten laatu vaan enemmänkin taiteilijan nöyristelemätön ja muiden odotuksiin mukautumaton persoona ja kaupallinen menestys. Toki teoksetkin olivat ajan taiteeseen nähden vaikeasti määriteltäviä. En voi sanoa tuntevani sen ajan taide-elämää kovinkaan hyvin mutta uskoisin, että nykyään taiteellinen ilmaisu on vapaampaa. Myös itsensä markkinointi on tavallisempaa. Mulla on myös kesken Rosa Liksomin Reitari (2002). Onko se sulle tuttu? [Sini]
– Joo, luin Reitarin heti sen ilmestymisvuonna varsinkin Liksomin varhaistuotannon suurena fanina ja nyt Särestöniemen merkkivuoden kunniaksi palasin siihen. Vaikka en olekaan kovin innoissani todellisten ihmisten elämistä tehdystä fiktiosta, mutta Reitari on joka tapauksessa nautittavaa luettavaa ja avaa näkymiä Särestöniemen vaiheisiin Liksomin loistavan kirjoitustyylin ansiosta. Siinä on paljon siteeraamisen arvoisia kohtia, mutta erityisesti tämä Särestöniemen opiskeluaikoinaan sanomaksi kirjoitettu jäi mieleen: “Molen sitä mieltä, että yksi kuva sannoo enemän ku monta tuhatta sannaa. Arvo taas, että runnous on tärkeätä. Onhan se, mutta silti kuva on ensimäinen ja kaikki, sitte tullee vasta sanat. Jo mie jaksan Arvon kanssa jaaritella. Yökauet. Mutta periksi mie en anna. Eikä Arvokaan.
Mie piirrän ja maalaan. Se on minun himo. Ja opin koko ajan lissää tekniikkaa. Minusta kasuaa vähitellen maalari.” Särestöniemestä ja hänen taiteestaan on tosiaan tehty paljon muitakin kirjoja vuosien varrella, täällä Didrichsenin taidemuseossakin aiemmin olleen näyttelyn pohjalta. Oletko perehtynyt niihin? [Satu]
– Kuten Särestöniemen taide, on myös häntä koskeva kirjallisuus mennyt tähän asti jotenkin ohi, satunnaisia maalauksia lukuun ottamatta. [Sini]
– Huomasitko muuten tämän mainoksen museon podcast-sarjasta? Sen uusin jakso on nimeltään The Last Wolf – The life and art of Reidar Särestöniemi. [Satu]
– Joo, huomasin taidemuseon sivuilla mutta en ole vielä ehtinyt tutustua tarkemmin. Ehkä näiden kirjojen jälkeen. [Sini]
– Mikä on sun kokonaisvaikutelma tästä näyttelystä? [Satu]
*
*
– Olen ehdottomasti iloinen, että tultiin katsomaan näyttely. Mielikuva taiteilijan persoonasta ja teoksista on laajentunut myös kirjojen kautta. Myös teosten kokeileva materiaalisuus välittyy paremmin näin läheltä. Särestöniemi tosiaan sekoitteli maalauksiinsa aineksia aika villisti, ja on siksi saattanut aiheuttaa konservaattoreille harmaita hiuksia. Luin jostain, että tämä aiheutti haasteita myös taiteen väärentäjille, mutta ei ehkä tarpeeksi, sillä Särestöniemen teoksia on väärennetty paljon. Luitko muuten Hesarista, että tästäkin näyttelystä poistettiin yksi teos, jota epäillään väärennetyksi? [Sini]
– Luin. Harmillista, mutta se ei vähennä näyttelyn arvoa mun mielestä, vaan kokonaisuus on silti hieno kokemus. Nyt kun tuli päästyä näiden maalaustenkin ansiosta sukeltamaan luontoaiheisiin, voitaisiinko ensi kuussa palata vielä sen viime marraskuussa puheena olleen Luovuutta luonnosta -kirjan äärelle? [Satu]
– Joo, palataan vaan. Nähdään varmaan taas etänä, vähän erilaisissa maisemissa. [Sini]
– Kiva! Näkemisiin valoisissa tunnelmissa! [Satu]
