Kolmen ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä
– Moi, Satu ja Suvi. Vuosi 2019 alkaa olla lopuillaan ja samoin muistaakseni teidän lukuhaaste? [Sini]
– Kiva nähdä, Sini! Joo, mä intouduin tosiaan vuoden 2019 tammikuussa aloittamaan Helmetin lukuhaasteen. Olin lapsena ja nuorena himolukija. Taisin saada innostuksen lukemiseen verenperintönä. Molemmilla vanhemmillani kirjallisuus on ollut keskeisenä osana elämää. Kasvoin kirjahyllyjen ympäröimänä, ja mulle luettiin paljon ääneen. Kun opin lukemaan itse, siirryin Turun kaupunginkirjaston suurkuluttajaksi. Rakastin lukemista koko sydämestäni, ja se ohjasi myös uravalintaani. Yliopisto-opintojen ja työelämän myötä suhteeni lukemiseen kuitenkin muuttui. Siitä tuli enemmän velvollisuus kuin nautinto. Myöhemmin töiden lisäksi oma intensiivinen kirjoittaminen alkoi kahlita aikaa. Ennen olin sukeltanut kirjojen seikkailuihin, lopulta päädyin suorittamaan kaunokirjallisuuden lukemista. Vieraannuin salakavalasti siitä huumaavasta tunteesta, joka valtaa, kun pääsee eläytymään hyvään tarinaan. Ennen lukuhaastetta tuli luettua ehkä keskimäärin vain viitisen kaunokirjallista teosta vuodessa kaikkien työtekstien lisäksi. Se kalvoi, kun tiedän ammatillisessa mielessä kaikki lukemisen hyödyt ja omissa koulutuksissanikin aina liputan kaunokirjallisuuden puolesta. [Satu]
– Entä tilanne tänä vuonna? Onko suhteesi lukemiseen muuttunut haasteen myötä? [Sini]
– Nyt on todellakin ihan erilainen tilanne! Olin kyllä jo muinakin vuosina kiinnittänyt huomiota Helmetin lukuhaasteeseen mutta ajatellut aina, etten ikinä löytäisi sille aikaa. Tammikuussa jotenkin vain tuntui oikealta hetkeltä ottaa haaste vastaan, ja tässä sitä ollaan. On tullut luettua vuoden aikana 252 kirjaa haasteeseen ja lisäksi muita esimerkiksi työhön liittyviä teoksia. Aloitin vuoden 2019 haasteen ensin yksin. Sitten kyselin Suvilta vinkkejä ja aloin tehdä kaikkien muiden vuosien haasteita yläkoululaisen Suvin sparraamana. Tein siis tämän vuoden haasteen lisäksi myös kaikki muut olemassa olevat Helmet-lukuhaasteet vuosilta 2015, 2016, 2017 ja 2018. Myös 75-vuotias äitini on suorittanut vuoden 2019 haasteen, joten meitä on kolme sukupolvea osallistunut haasteeseen. Helmetin haasteessa parasta on se, että kirjat saa valita itse ja haasteen eri kohdat ohjailevat valintaa vapaan kannustavasti. [Satu]
– Oho, olet tosiaan lähtenyt täysillä mukaan haasteeseen. Useamman vuoden lukuhaasteet yhden vuoden aikana! Löytyikö annettujen haastekohtien joukosta erityisiä suosikkeja? [Sini]
– Inspiroivia kohtia on todella paljon! Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja -kohta on ollut antoisa. Hyviä lukuvinkkejä on tullut poimittua myös Helmet-lukuhaasteen julkisen Facebook-ryhmän keskusteluista, joissa tuodaan esiin laaja kirjo erilaisia teoksia. [Satu]
– Hienoa, että on myös kanavia, joiden kautta saa vinkkejä kirjatarjonnasta. Olen kuullut, että lukuhaaste on saanut joitakin ystäviäni innostumaan myös lukupiireistä. Mutta miltä nyt tuntuu? [Sini]
– Lukeminen on tosi kivaa, ja on ollut mukava antaa vinkkejä lukemistani kirjoista. En halunnut suorittaa tätä lukuhaastetta virallisesti vaan lukea vapaasti. Olen suorittanut koulussa lukudiplomin ja pitänyt lukupäiväkirjaa. Kaikkein mieluiten luen täysin omavalintaisia kirjoja. [Suvi]
– Tämä on ollut järisyttävä kokemus! Olen päässyt kokemaan lukemisen intohimon taas. Välillä on pitänyt tarttua nenäliinapakettiin ja välillä tullut hihitettyä itsekseen ruuhkabussissa. Aina silloin tällöin joku kirja on tempaissut niin mukaansa, etten ole voinut lopettaa lukemista. Jotkin tarinat ovat jääneet elämään omaa elämäänsä, ja joidenkin päähenkilöiden kohtalo on vaivannut vielä pitkään lukemisen jälkeen. Luin aika paljon monista eri maailmankolkista kumpuavaa kirjallisuutta, ja tuntuukin, että vuoden aikana tuli tehtyä monta maailmanympärysmatkaa. On uskomattoman hienoa, että Suomen kirjastolaitos avaa lukemattomia ovia kirjallisuuden maailmaan. Olen tosiaan ollut koko ikäni kirjaston kanta-asiakas sekä opintojen, työn että vapaa-ajan merkeissä mutta vasta asuttuani kauan ulkomailla opin arvostamaan suomalaista kirjastojärjestelmää koko sydämestäni. Kaikkialla kirjastot palveluineen eivät todellakaan ole yhtä laadukkaita kuin Suomessa. Olen erityisen iloinen Espoon kaupunginkirjaston puolesta, joka valittiin vuonna 2019 maailman parhaimmaksi kirjastoksi. Myös Helsingin uusi keskustakirjasto Oodi ilahduttaa lukukeitaana. Ei ihme, että se puolestaan valittiin maailman parhaaksi uudeksi kirjastoksi. Lisäksi Monikielinen kirjasto ansaitsee ehdottomasti erityismaininnan kielten kirjon vaalimisesta. [Satu]
– Kirjastot ovat kyllä parhautta! Olin juuri koulutuksessa, ja samaan aikaan kun siellä annettiin lukuvinkkejä, sain varattua ne teokset näppärästi Taskukirjasto-sovelluksella. Ihanan nopeaa ja tehokasta. Millaisia lukutottumuksia teillä on, Suvi ja Satu?
– Luen eniten fantasiakirjoja. Ne ovat parhaita, koska ne saavat kuvittelemaan erilaisia asioita. Olen aika nopea lukija, ja tänä vuonna olen lukenut vähintään viisi kirjaa viikossa eli yhteensä noin 260 kirjaa. [Suvi]
– Olen aina pitänyt itseäni aika nopeana lukijana, mutta Suvi on kyllä paljon nopsempi. Hän on myös rohkeampi tarttumaan erilaisiin kirjoihin ja tarvittaessa jättämään ne lukematta, jos tarina ei imaise mukaansa. Kuitenkin myös sitkeä ja sisukas lukija, joka jaksaa vaeltaa läpi tuhatsivuisten tekstiviidakkojenkin. Olen saanut Suvilta tosi mielenkiintoisia suosituksia kirjoista, joihin en olisi varmaankaan koskaan tarttunut itsekseni ja oppinut lisää eri kirjallisuuden lajeista. Haasteen tekeminen yhdessä on ollut tosi hauskaa! On ollut kiva, kun on voinut lukea ja puhua kirjoista yhdessä. Yhteinen kokemus ja jakaminen ovat palkinneet. Suvin varhaislapsuudesta asti on tullut luettua paljon lastenkirjoja yhdessä, mutta nyt lukukokemuksen jakaminen on muuttunut – tasavertaisemmaksi ja monipuolisemmaksi. [Satu]
– Hienoa, että teillä on yhteinen harrastus ja into jakaa kokemuksia! Millaisia kirjoja ja lukukokemuksia lukuhaaste sitten on teille tuonut? Mikä oli paras tai mieleenpainuvin kirja vuonna 2019?
– Ready player one on kaikkien aikojen suosikkikirjani. Luen sen aina monta kertaa vuodessa. Olen lukenut myös paljon lempikirjailijani Rick Riordanin kirjoja eri sarjoista, erityisesti Magnus Chase -sarja on yksi suosikeistani. Niissä sarjoissa on sopivasti mytologiaan kietoutuvaa seikkailua. [Suvi]
– Luin vuoden aikana laajan kirjon tyyleiltään ja teemoiltaan erilaisia kirjoja. Mieleenpainuvin lukukokemus on ehkä ollut Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys -romaanin lukeminen uudestaan. Luin sen parikymmentä vuotta sitten opiskeluaikana, jolloin se teki muhun todella suuren vaikutuksen. Tällä kertaa odotukseni olivat huipussaan, kun päätin lukea sen uudestaan. Alku oli järkytys. En muistanut tarinasta mitään yksityiskohtia, eikä se tuntunut aukeavan ollenkaan. Sitten se imaisi mukaansa pariksi sadaksi sivuksi, kunnes taas hyydyin. Jatkoin kuitenkin luovuttamatta loppuun, joka palkitsi kaiken ponnistelun. Tapahtumat jäivät pitkäksi aikaa kaihertamaan, ja luulen nyt ymmärtäneeni kirjaa paremmin kuin viimeksi.
Joistakin muista vaikuttavista tarinoista on jäänyt mieleen eri asioita, fragmentteja. Tietyistä kirjoista poimin muistikirjaani vaikuttavimpia virkkeitä muistiin. Päällimmäisenä kokemuksena viiden lukuhaasteen suorittamisesta on riemu siitä, kuinka erilaisiin kirjoihin, kirjailijoihin ja kirjallisiin maailmoihin tuli tutustuttua. Huomaan myös muuttuneeni lukijana. Siinä missä ennen valitsin kirjat rajatummin esimerkiksi niiden aihepiirin tai genren perusteella, tartun nyt monipuolisemmin erityyppisiin teoksiin. On tullut sekä tutustuttua moniin uusiin tuttavuuksiin että toisaalta luettua monia vanhoja tuttuja ihan uusin silmin. Nautin erityisesti yllättävästä kerronnasta ja ilmaisuvoimaisesta kielestä; käännöskirjallisuudessa hyvän suomentajan rooli on todella tärkeä.
Tässä lukuhaasteeni kymmenen kultaisinta kirjaa:
Sadan vuoden yksinäisyys (Gabriel García Márquez, suom. Matti Rossi)
Harhaileva tähti (J.M.G. Le Clézio, suom. Annikki Suni)
The smell of other people’s houses (Bonnie-Sue Hitchcock)
Sydäntorni (Jennifer Egan, suom. Heikki Karjalainen)
Caracasissa on vielä yö (Karina Sainz Borgo, suom. Taina Helkamo)
Mestaritontun seikkailut (Aili Somersalo)
Tulvaniitty (Jhumpa Lahiri, suom. Sari Karhulahti)
Stoner (John Williams, suom. Ilkka Rekiaro)
Punainen poni (John Steinbeck, suom. Tuomas Anhava)
Kaikki laulavat linnut (Evie Wyld, suom. Sari Karhulahti)
– Entä ikävin lukukokemus? [Sini]
– Lukemieni kirjojen joukkoon mahtuu tosiaan kaikenlaista, vaikka yritin jo alkujaan valita sellaisia kirjoja, joista ajattelin pitäväni. Joskus jonkun kirjan lukeminen on tuntunut upottavassa suossa rämpimiseltä. Alun perin en olisi halunnut jättää mitään kirjaa kesken ja välillä yritin taistella, jotten olisi luovuttanut tarinan takkuillessa. Sitten rohkaistuin luottamaan vaistooni ja päädyin aina silloin tällöin palauttamaan kirjan takaisin kirjastoon lukematta loppuun asti, kun teksti maistui mauttomalta eikä lukeminen kerta kaikkiaan edennyt. Maailmassa on niin valtavasti kiehtovia tarinoita, ettei vähemmän onnistuneiden pariin kannata jäädä tahkomaan. Hyvä tarina yllättää, koskettaa, liikuttaa, järkyttää, lohduttaa, tempaa mukaansa, ravistelee ja jättää jäljen. [Satu]
– Mullakin on ollut huonoja lukukokemuksia. Joskus olen lukenut kirjan silti loppuun ja joskus jättänyt kesken. On niin paljon hyviä kirjoja, ettei huonoja kannata lukea turhaan. [Suvi]
– Miten noin valtavan kirjamäärän lukemiseen löytyy aikaa? [Sini]
– Se aika on vain otettava. Yllättävästi sitä löytyy, kun haluaa lukea. Luen nykyisin kaikkialla, missä voin. Tietysti ihaninta on, kun saa keskittyä tarinaan kaikessa rauhassa nojatuolin uumenissa tai sohvan sopukassa. Lapsena tein itselleni lukupesän patjoista ja tyynyistä. Suvikin on tehnyt vaikka minkälaisia lukukoloja itselleen. Jotkut kirjat vaativat rauhallisen paikan ja ajan. Joitakin on helpompi lukea keskittymättä sen kummemmin. Onkin tullut luettua melkeinpä missä vain. Uimahallin pukkarissa, parkkipaikalla autossa, raitiovaunussa, sängyssä, puiston penkillä, autotallissa, bussipysäkillä, kävellessä, tyrskyävän meren rannalla – ja tietysti kirjastossa! Kirjastonhoitaja Henriika Tulivirta, jonka upeaa lukusuoritusta ihailen, kertoi lukevansa tiskatessaankin.
Sähköisiä kirjoja välttelin pitkään, koska joudun tekstityöni takia tuijottamaan päivittäin niin paljon tietokoneen kuvaruutua ja haluan lepuuttaa silmiä paperikirjojen parissa. Saatuani Helsingin Sanomien tilaajana BookBeat-palvelun tarjouksen kuuden viikon maksuttomasta kokeilusta, otin ilon irti uutuuskirjoista, joiden varausjono kirjastossa on loputtoman pitkä. Jäin ilmaisen kauden loputtua tilaajaksi. On aikamoista luksusta päästä lukemaan uutta kirjaa heti. Esimerkiksi Antti Röngän Jalat ilmassa -romaaniin pääsin tarttumaan välittömästi luettuani Helsingin Sanomien arvostelun sen ilmestymispäivänä.
Vaikka pidänkin äänikirjoja tärkeinä erityisesti niille, joille perinteinen muoto ei sovi, olen itse lukijana painetun sanan ystävä. Haluan lukea omassa tahdissani ja kuulla kirjan äänet päässäni omana versionani. Laura Lindstedt käsittelee aihetta kiinnostavasti Helsingin Sanomien uudenvuoden kirjailijapuheenvuorossa.
Perinteinen kirja tuntuu parhaalta hyppysissä. Se myös ikään kuin pakottaa pysähtymään lukemisen äärelle ja keskittymään tarinaan. Uutisvirran seuraaminen tekee olon levottomaksi. Kaunokirjallisuus tyynnyttää – paitsi jos ei jostain syystä pääse jatkamaan lukemista. Silloin levoton olo kutkuttelee ja haluaisi vain päästä takaisin tarinan pyörteisiin. [Satu]
– Mun kiireiseen arkeen kuuluu työkirjallisuuden lisäksi äänikirjat. En oikein muuten ehtisi nauttimaan kirjallisuudesta mutta äänikirjojen kautta pääsen työmatkoilla uppoutumaan ja rentoutumaan tarinoiden maailmaan. Itse en ehkä pystyisi yhdistämään tyrskyssä kävelemistä lukemiseen perinteisen kirjan avulla, mutta äänikirjoilla se onnistuu, samoin siivotessa ja koiraa ulkoiluttaessa. Paperikirjoista kaipaan eniten kansitaidetta, joka jää äänikirjoja kuluttaessa usein pieneksi kuvakkeeksi kännykän ruudulle. [Sini]
– Onnistunut kansi vetää puoleensa. Mä olen nauttinut lukuhaasteen aikana erityisesti lukemisen ja kirjoittamisen yhdistämisestä, kuten kesäkuun Lue minut -blogikirjoituksessamme sekä heinäkuun ja elokuun Kirjan talon verkkokurssien kirjoitusharjoituksista kirjoittaessamme. Ilmaisuvoimaisen tekstin kirjoittaminen on vaikeaa. Välillä on iskenyt ihan kynäkateus, kun on lukenut jotain huikeaa tekstiä. Rakastan onnistuneita kuvauksia, varsinkin jos ne ovat jollain tavalla tuoreita ja yllättäviä. Yllättävyys on muutenkin muodostunut tärkeäksi: ilahdun joka kerta, jos tarinassa on odottamattomia elementtejä. [Satu]
– Sama täällä! Entä Suvi, onko myös sulle kirjoittaminen tärkeää? [Sini]
– Joo, tykkään kirjoittaa lyhyitä tarinoita, juttuja ja sarjakuvien tekstityksiä. [Suvi]
– Entä vuoden 2020 haaste, aiotteko tarttua siihen? [Sini]
– En varmaankaan suorita virallista haastetta mutta aion lukea taas vapaamuotoisesti kirjamäärän vähintään kolminkertaisesti. [Suvi]
– Kyllä, ehdottomasti! Haaste onkin jo julkaistu. Olen koukussa lukemiseen taas. Ihan mahtava seikkailu! [Satu]
– Hienoa! Täytyy sanoa, että saitte myös mut vähän innostumaan. Ehkä tartun haasteeseen tulevana vuonna. [Sini]
– Upeaa, kohta päästään siis antamaan vinkkejä toisillemme! Lukuloistetta kaikille lukijoille vuoteen 2020!
© Tarusola
