Helmet-haasteissa 2022

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä tammikuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Miten vuosi 2022 on lähtenyt sun osalta liikkeelle? [Satu]

– Hei, Satu! Vuosi on lähtenyt liikkeelle aika varovasti. Elämme outoja aikoja. Entä mitä sun vuoden alkuun kuuluu? [Sini]

– Outoja aikoja, todellakin! Vähän sellaisissa merkeissä on mun vuosi alkanut myös mutta kuitenkin mukavan kirjallisesti. Me ollaan puhuttu aika usein Helmet-lukuhaasteista siitä lähtien kun innostuin suorittamaan yhden vuoden aikana kaikki Helmetin siihenastiset lukuhaasteet ja löysin uudelleen lukuilon. Tiesitkö, että tätä nykyä haasteita on olemassa muitakin kuin lukuhaaste? [Satu]

– Lukuhaasteesta on tosiaan ollut puhetta ennenkin, mutta muista haasteista en ole kuullutkaan. Millaisia haasteita Helmet tarjoaa vuodelle 2022? [Sini]

– On esimerkiksi musahaaste, elokuvahaaste, pelihaaste ja selkokielinen lukuhaaste. Muutamista on sekä pitkä että lyhyt versio. Kurkataanko niitä yhdessä? [Satu]

– Mahtavaa, kurkataan! [Sini]

– Lukuhaaste vaikuttaa perinteiseltä eli jälleen varsin inspiroivalta. Hauskaa, kun moni tämän vuoden puolella lukemistani kirjoista pujahti jo haastekohtiin. Elokuvahaasteessakin näyttäisi silmämääräisesti olevan puhuttelevia ja helpohkoja kohtia. Esimerkiksi hiljattain katsomani Arctic-elokuva solahtaa sujuvasti kohtaan ”Elokuvassa selviydytään luonnossa”. Jotkut kohdat tuntuvat taas vaativan erityisperehtymistä, kuten ”Elokuva Helena Yläsen kirjasta Sata parasta elokuvaa ja kymmenen kehnoa kaupan päälle”. Täytyykin tehdä varaus tuosta teoksesta. [Satu]

– Siihen opukseen saattaa olla yllättäen jonoa. [Sini]

– Miltä vaikuttaa, löytyykö joukosta houkuttelevia vaihtoehtoja? [Satu]

– Elokuvahaaste kiinnostaa näistä ehkä eniten, koska elokuvia tulee katsottua muutenkin aika paljon. Musahaaste houkuttelee myös. Sen suorittamiseen menee varmasti huomattavasti lyhyempi aika. Toisaalta tuntuu, että näiden haasteiden kautta saattaa uppoutua pidemmäksikin aikaa tutkimaan jotain musiikkityyliä, kuten nigerialaista juju-musiikkia. Lukuhaaste on aina kiinnostava. Vaikka en ole aiemmin lukuhaasteeseen lähtenyt, houkuttelisi sekin tällä kertaa kovasti. Pelihaaste edellyttäisi pelikaverin, jota en ehkä kotoa saa, joten se voi osoittautua hankalaksi toteuttaa. [Sini]

– Mulla pisti myös silmään, että elokuva- ja musiikkihaasteessa on paljon sellaisia kohtia, joihin pitää perehtyä enemmänkin löytääkseen sopivia vastineita, ja varmaankin sen jälkeen niitä alkaakin pulputa, ainakin musahaasteessa. [Satu]

– Entä miltä lukuhaasteet sun mielestä vaikuttavat noin niin kuin yleisesti? [Sini]

– Mun mielestä monet kohdat ovat inspiroivia ja omia tottumuksia avartavia. Aiemmin tekemieni lukuhaasteiden pohjalta voin sanoa, että haasteiden eri kohdat ohjaavat usein kokeilemaan ihan uusia ulottuvuuksia. On tullut tartuttua moniin sellaisiin teoksiin, joihin en ilman lukuhaasteita olisi ikinä tutustunut. Välillä jotkut haastekohdat ovat tuntuneet aluksi vähemmän houkuttelevilta tai jopa oudoilta, kuten aiemmat ”Sokkona hyllystä valittu kirja” tai ”Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan”. Kun kohtiin onkin valikoitunut jännä kirja, kuten ensimmäiseen Hanna Haurun Jääkansi ja jälkimmäiseen Jennifer Nivenin Yksi täydellinen päivä, on niitäkin alkanut pitää mielekkäinä. Joka tapauksessa kyse on leikkimielisestä haasteesta, jonka on tarkoitus kannustaa nauttimaan lukemisesta, ei suorittamaan hampaat irvessä. Kohtien toteuttamista ei mun mielestä kannatakaan ottaa liian kirjaimellisesti, vaan niiden soveltamisessa voi myös käyttää luovuutta. Tämänkin vuoden lukuhaasteessa on taas ilahduttavan monta sellaista kohtaa. [Satu]

– Juuri näin! Lukemisen nautinto on varmasti se pääasia. [Sini]

– Mitkä haasteet voitaisiin ottaa tavoitteiksi tänä vuonna? [Satu]

– Voin luvata osallistua ainakin elokuvahaasteeseen. Kävin jo liittymässä elokuvahaasteen Facebook-ryhmään, josta varmaan löytyy hyviä vinkkejä jokaiseen kohtaan. Luulen, että musahaastekin voisi onnistua laajentamaan mun musiikin kuuntelutottumuksia. Lukuhaasteeseen en ehkä uskalla ajan puutteessa tänäkään vuonna ryhtyä, mutta uppoudun kyllä äänikirjoihin silloin kun on aikaa, varsinkin kun saan sulta taas kirjavinkkejä. [Sini]

– Vinkeistä puheen ollen. Onko sulle tuttu Eddie Jakun Maailman onnellisin mies -kirja? [Satu]

– En ole lukenut sitä, mutta kirjailijasta muistan lukeneeni vastikään. [Sini]

– Se on tosi koskettava kirja. Mä kirjoitin siitä juuri arvostelun ja voin suositella sitä lämpimästi – nenäliinapaketin kera. Eddie Jaku kuvaa keskitysleirikokemuksiaan ja selviytymistään holokaustin kauhuista äänellä, joka pysäyttää. Mulla kirja meni viime vuoden haasteessa kohtaan ”Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa”, koska lukuhetkelläni Eddie Jaku oli vielä elossa. Hän kuoli viime lokakuussa 101-vuotiaana Sydneyssä. Tämänvuotisessa haasteessa teos voisi mennä hyvinkin moneen eri kohtaan, esimerkiksi kohtiin ”Kirja kertoo ystävyydestä” tai ”Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa”. [Satu]

– Aivan, lokakuisen uutisen kautta kirjailija tuli mullekin tutuksi. [Sini]

– Eddie Jakuun tutustuminen jätti syvän jäljen. Jakun Ted Talk on myös vaikuttava. [Satu]

– Täytyy perehtyä myös siihen. [Sini]

– Lukeminen on ollut alkuvuonna ilahduttavan paljon esillä mediassa. Olet varmaan huomannut HS:n artikkelit ja mielipidekirjoitukset lukemisesta ja lukutaidosta. Itselleni tuo perinteinen lukuhaaste on tänäkin vuonna ykkösvalinta, mutta voisin kokeilla sen lisäksi jotain muutakin. [Satu]

– Arvasin, että lukuhaasteeseen tartut ainakin! Entä mikä muu voisi olla sun vuoden haaste? [Sini]

– Mulla ja yläkoululaisella on tapana pelata lautapelejä kaiken virtuaalisen vastapainoksi. Me voitaisiin testata pelihaastetta, varsinkin kun pelihirmu voi yhdistää siihen luontevasti lempipelejään kaikissa formaateissa. [Satu]

– Tosi hyvä idea! Yhdessä pelaaminen on kivaa. [Sini]

– Voisin ottaa myös ainakin elokuvahaasteen työn alle mutta ihan rennosti ja testata, täyttyisikö musahaaste helposti. Selkokielisen lukuhaasteen suorittamisen taidan jättää väliin tällä kertaa, mutta olen katsonut sitä työn puolesta. Siinä on siis tarkoitus lukea selkokirjoja lukuhaasteen eri kohtiin. Onneksi selkokirjoja on nykyisin tarjolla yhä enemmän, joten senkin haasteen tekeminen olisi varmasti mukava homma. Jos 50 teoksen lukeminen tuntuu suurelta urakalta, voi tarttua pieneen lukuhaasteeseen. Se koostuu 25 eri kohdasta ja on julkaistu tänä vuonna jopa saksaksi. [Satu]

–  Hyvä, siitäkin voidaan siis jutella loppuvuodesta. [Sini]

– Hienoa, vaihdetaan sitten matkan varrella vinkkejä ja kokemuksia! Ja ehkäpä päästään tekemään osaa haasteista yhdessä vaikkapa leffaillan muodossa. Muuten, kiitos kun osallistuit siihen tekemääni minigallupiin ”Äänikirja, paperikirja vai e-kirja?”. Siihen tulikin paljon vastauksia. Puhutaanko siitä ensi kerralla enemmän? [Satu]

– Joo, yhteinen leffailta olisi kiva järjestää. Kokemusten ja löytöjen jakaminen tekee tästä varmasti vielä antoisampaa! Ensi kerralla sitten lisää kirjoista. Kiinnostava kuulla, millaisia vastauksia sait minigallupiin! [Sini]

©Tarusola

Luovuuskortteja testailemassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä heinäkuun lopun päivänä

– Hei Satu, kiva nähdä taas! Mitä olet puuhaillut? [Sini]

– On ollut aika kiireistä työrintamalla, mutta olen yrittänyt ehtiä nauttimaan pienistä kesäiloista. Miten sun heinäkuu on kulunut? [Satu]

– Olen lomaillut melkein koko heinäkuun mutta saanut viettää myös ihanan kiireetöntä aikaa työhuoneella.  [Sini]

Viime kerralla juteltiin Paavo Järvilehdon ja Lauri Järvilehdon kirjasta Pim! Olet luova ja silmäiltiin siihen liittyviä Luovuuskortteja. Nyt onkin mukava puhua niistä enemmän. [Satu]

– Hauskaa jatkaa luovuusaiheesta! [Sini]

– Kortit on tosiaan jaoteltu kolmeen ryhmään, jotka ovat kerääminen, valikointi ja luonnostelu sekä jalostaminen ja viimeistely. Korteissa on Pim! Olet luova -kirjassa esiteltyjen luovan prosessin vaiheiden ohjeita kompaktissa muodossa. Paketin takakannessa on hauska ja motivoiva esittelyteksti: ”Luovuuteen kuuluu epätoivo. Jossain vaiheessa työskentely on innostavaa. Välillä taas tuntuu, että kaikki on vain pelkkää tuubaa. Siksi on tärkeää jatkaa tekemistä myös silloin, kun se tuntuu vaikealta. Ratkaisut löytyvät ennen pitkää – etenkin kun opettelet käyttämään erilaisia luovan ajattelun menetelmiä.” Esimerkiksi työprojektien, taideteoksen, oppimistehtävän tai ”minkä tahansa uuden idean synnyttämiseen ja valmiiksi saattamiseen” tarkoitettujen korttien luvataan auttavan, kun ”luovuutesi kaipaa sparrausta.” [Satu]

– Korttien mukana tuli myös jonkinlaiset käyttöohjeet, eikö niin? [Sini]

– Joo. Näin käytät kortteja -ohjekortti sisältää esimerkkejä siitä, miten kortteja voi käyttää. Yhden esimerkin mukaan kortit voi jakaa kolmeen vaiheiden mukaiseen ryhmään ja miettiä, mikä kortti sopii mihinkin oman projektin työvaiheeseen, ja sitten toimia korttien ohjeiden mukaisesti. Seuraavissa vaihtoehdoissa voi valita taustapuoli ylöspäin käännetyistä korteista sattumanvaraisesti jonkin ja noudattaa sen ohjeita, jolloin kortin voi myös antaa johdattaa seuraavaan työvaiheeseen. Ja yksi vaihtoehto on luonnollisesti korttien luova käyttö omalla valitsemallaan tavalla. Miten sä olet käyttänyt kortteja, Sini? [Satu]

– Työhuoneella olen työskennellyt monen jo pidempään jatkuneen maalausprojektin kanssa, jotka elävät omaa elämäänsä. En halunnut käyttää kortteja niihin vaan etsin korttien avulla ideaa, joka olisi rento irtiotto muusta työskentelystä, ilman paineita ja liikaa suunnittelua. Käytin esimerkkiä yksi, eli ryhmittelin kortit ja valitsin itselleni sieltä sopivan tuntuiset ohjeet. Korttini olivat arkistointi, sattuma, luonnostelu ja jalostaminen. Olen jo pitkään ollut erilaisten idea-arkistojen kerääjä. Arkistointini ei ole kovinkaan järjestelmällistä mutta ajaa asiansa. Arkistossani on jonkin verran tekstejä, mutta suurin osa arkistostani on kuvia, joissa on jotain kiinnostavaa. Se voi olla esimerkiksi aihe, muodot, värit, elementtien rytmi tai liike tai sekoitus niitä kaikkia. Kortteja selaillessani päätinkin käyttää kesällä kännykkään keräämääni arkistoa kasvien kuvista. Käytin apuna sattumaa. Kasvikuvista sormeni osui sokkona kuvaan pelargonian lehdistä, joista tuli lähtökohta luonnosmaiselle maalaukselleni. Istahdin pienen maalauspohjan kanssa työhuoneen lattialle ja annoin maalauksen viedä. [Sini]

– Tuo kuulostaa todella herkulliselta. Kerro lisää! [Satu]

– Olin aamulla löytänyt vaatekomerosta kirpputorilta ostamani valkoiset kangastossut ja tuunannut niitä akryyliväreillä. Maalauksen värit olivatkin suurimmaksi osaksi kengistä jääneitä sekoituksia. Sattuma oli siis mukana myös värien valinnassa. Sattuma ja välineiden rajaaminen vähentää valintojen määrää, mikä voi olla vapauttavaa tämän tyyppisissä nopeissa harjoituksissa. Luovuuskorteista seuraavaksi valitsen jatkojalostamisen. Tämä tarkoittaa itselleni, että jatkan aiheen tutkimista maalaten, ehkä seuraavaksi hieman isompaan kokoon. Lopputulos tulee varmastikin olemaan enemmänkin sarja variaatioita kuin yksi viimeistelty lopputulos. [Sini]

– Jännä nähdä sitten! Mä olen ollut taas paljon asiatekstien äärellä ja kaivannut usein luovan kirjoittamisen taikapiiriin. Koska en ole pystynyt pitämään kovin pitkiä työtaukoja, päätin kokeilla Luovuuskortteja ikään kuin taukojen virkistyksenä. [Satu]

– Kävit siis ikään kuin pienellä luovuuslomalla. [Sini]

– Joo! Vedin keräämispakasta kortteja ja sain yhdellä kerralla kortit: Selaa kirjaa, Yhdistä ideoita ja Improvisoi. Näiden korttien inspiroimana otin muutaman luennassa olevan kaunokirjallisen teoksen lähempään tarkasteluun. Keräsin kirjoista kiehtovia katkelmia ja kirjoitin ne muistivihkooni. Näin oli tarkoitukseni tehdä jo viime vuonna suorittaessani Helmet-lukuhaasteita, mutta koska silloin lukemieni kirjojen määrä oli niin suuri, muistiinpanojen tekeminen jäi. Onneksi tartuin Luovuuskortteihin nyt, sillä muistiin kirjoittamisen jälkeen alitajunta on lähtenyt ihan omille teilleen tekstien kanssa. Yhtäkkiä lukemistani kirjoista poimimani tekstipätkät ovat alkaneet elää omaa elämäänsä ja yhdistyä seuraavan kortin tehtävään, joka oli Mene metsään -kortissa. Siinä kehotetaan menemään lähimetsään ja tallentamaan kaikki mielenkiintoinen valitsemallaan tavalla. Itse olen tänä kesänä valinnut valokuvauksen. [Satu]

– Olet siis prosessin aikana sujuvasti siirtynyt mediasta toiseen. Mistä kirjoista olet ammentanut inspiraatiota? [Sini]

– Tänä kesänä lukemiini kaunokirjoihin on mahtunut aika rankkoja tarinoita, kuten Colson Whiteheadin Nickelin pojat, Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssija ja Maggie Nelsonin Jane – Eräs murha / Punaiset osat. Niiden vastapainoksi on ollut ihana uppoutua tänä vuonna suomeksi ilmestyneeseen Judith Schalanskyn Kaukaisten saarten atlas -teokseen, jonka alkuperäinen saksankielinen versio Atlas der abgelegenen Inseln, joka valittiin ilmestymisvuonnaan 2009 Saksan kauneimmaksi kirjaksi. Tein Luovuuskortteja käyttäen kirjan kiehtovista paikannimistä pienen luovuutta ruokkivan tehtävän, joka sekin vaikuttaa jääneen kummittelemaan mieleen hyvällä tavalla. [Satu]

– Kuulostaa, että hautumassa on jotain mielenkiintoista tulevia luovia tekstejä varten. Mikä on sun kokemus korttien käytöstä ja kenelle niitä suosittelisit? [Sini]

– Luovuuskortit ovat selkeitä tehtäviltään ja ohjeiltaan. Vaikka monet asiat niissä ovat tuttuja, arjen kiireessä niiden noudattaminen unohtuu usein. Nämä konkreettiset kortit toimivat mun mielestä hyvinä työkaluina erityisesti, kun haluaa piristää töitään ja niiden eri vaiheita. Kortit muistuttelevat aistien aktivoimisesta ja valppaudesta omaa ympäristöään kohtaan. Uskoisin, että näistä voisi olla hyötyä varsinkin sellaisille, jotka ovat vasta sukeltamassa luovan työskentelyn maailmaan. [Satu]

– Samaa mieltä! Kortteja voi käyttää leikkisästi nopeissa harjoituksissa tai apuna pidemmissä luovissa prosesseissa.  [Sini]

– Pysytään luovuuden äärellä jatkossakin! [Satu]

– Ehdottomasti! [Sini]

©Tarusola

Miksi en kirjoittaisi? -kirjan äärellä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä helmikuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Tosi kiva, kun ehdittiin pitkästä aikaa yhdessä kuvataiteen keskelle. [Satu]

– Hei, Satu! Täällä Helsinki Contemporary -galleriassa on tosiaan esillä Anna Retulaisen Kohtaamisia-näyttely, jonka nimi on kuin tehty meidän blogikirjoitusta varten. Näyttelytekstin kirjoittaneen FT Juha-Heikki Tihisen mukaan “Kohtaamisia myös on nimi, joka luonnehtii taiteilijan työskentelytapaa kokonaisuutena. Retulainen tapaa asioita, esineitä, paikkoja ja tiloja. Kohtaamisen jälkeen hän tutkii niitä huolellisesti, minkä jälkeen hän maalaa omat kokemuksensa ja muistonsa.” [Sini]

– Siis ihan paras paikka käsitellä tätä ihanaa Päivi Haanpään ja Terhi Rannelan Miksi en kirjoittaisi? -kirjaa. [Satu]

– Odotan innolla, että kaivat sieltä esiin jotain meille sopivaa! Kuten olen jo aiemminkin todennut, harrastan todella vähän luovaa kirjoittamista. Onneksi sun kautta olen päätynyt kokeilemaan erilaisia, kivoja kirjoitusharjoituksia. [Sini]

– Niin, kaikki mikä liittyy kirjoittamiseen ja lukemiseen kiinnostaa mua sattuneista syistä aina valtavasti. Varasinkin tämän oppaan kirjastosta heti, kun se ilmestyi. Saatuani sen vihdoin lainaan tykästyin siihen kovasti ja surin, kun laina-aika umpeutui. Nyt olikin hienoa saada arvostelukappale Avain-kustantamosta. Jo kirjan kansi on houkutteleva, ja sisällysluettelo jatkaa houkuttelevuutta. Kirja on jaettu neljään osaan, jotka ovat I Sanat valloilleen, II Kirjoittajan arki, III Pidä huolta luovuudestasi ja IV Ilman lukemista ei ole kirjoittamista. Ensimmäiset kolme lukua sisältävät kahdeksan ja viimeinen viisi tekstiä, jotka on otsikoitu hauskasti ja vaihtelevasti, kuten ”Milloin olet viimeksi haistanut ovikelloa?”, ”Piiskaa!” tai ”Runollinen paastopaketti”. Tekstit ovat muutamaa yhteistekstiä lukuun ottamatta vaihtelevasti vuoroin Päivi Haanpään, vuoroin Terhi Rannelan kirjoittamia. Ne voi lukea haluamassaan järjestyksessä. [Satu]

– Otsikot ainakin kuulostavat hauskoilta! [Sini]

– Esipuheessa tekijät kirjoittavat: ”Kirjoittaminen on ihanaa, unelmatyö, näin voi kokemuksesta sanoa, mutta toisinaan se on myös ylitsepääsemättömän vaikeaa. Se on turhauttavaa ja ahdistavaa. Me kerromme omista kompastuskivistämme, jotta huomaisit, ettet ole yksin. Hylkäyskirjeistä, vastarinnasta, väsymisestä.

Yhtä lailla jaamme kanssasi palkitsevia kokemuksia. Miten upealta flow tuntuu, kun kirjoittaminen vie mennessään tai miltä tuntuu avata tekijänkappalelaatikko monen vuoden työn jälkeen.”

– Onko kirjassa siis ollenkaan tehtäviä? Entä kenelle se on sun mielestä suunnattu? Saisiko kaltaiseni vähemmän verbaalisesti luova henkilö siitä intoa tekstin tuottamiseen? [Sini]

– Useissa kirjoittamisoppaissa neuvotaan kirjoittamistekniikoita, tyylikeinoja, juonen rakentamista ja tarinan kaarta. Tässä kirjassa on toisin. Kirjoittajat itse tuovat esiin, ettei tämä ole perinteinen kirjoittamisen yksityiskohtaisiin neuvoihin keskittyvä sanataideopas. Kirjassa ei ole varsinaisia tehtäviä ohjeistuksineen perinteisessä mielessä. Silti erilaisia kirjoitustehtäviä käydään läpi, kun kirjoittajat kertovat esseemäisissä teksteissään esimerkiksi suorittamistaan kirjoituskursseista tai lukemistaan kirjoittamisoppaista. Näiden omakohtaisten esimerkkien avulla tekijät haluavat innoittaa kaikkia kirjoittamaan. Esipuheen sanoin teos onkin suunnattu monenlaisille kirjoittajille: sanataiteen vasta-alkajille, ammattimaisille kirjoittajille, intohimoisille lukijoille ja kirjallisuuden opettajille. Uskon, että jokainen lukija löytää siitä jotain omaa iloa itselleen. [Satu]

– Kerroit, että tykästyit kirjaan heti. Mitä se tarjoaa sinulle kirjoittamisen ammattilaisena? [Sini]

– On kiinnostavaa lukea ammattikirjoittajien pohdintoja erilaisten kirjoitustehtävien tekemiseen ja seurata kirjan sivuilla, miten he tekevät niitä. Kirjoittaminen on usein kovin yksinäistä puuhaa, jonka monet eri vaiheet jäävät täysin pimentoon. Onkin todella antoisaa lukea, miten ne tässä kirjassa tehdään näkyviksi. Tuntuu, että saa todellista vertaistukea. Ei ole yksin omien pähkäilyjensä kanssa. Konkreettisista esimerkeistä on oikeasti valtavasti hyötyä. [Satu]

– Samankaltaisia tarinoita on mielenkiintoista lukea myös kuvataiteen puolelta. Luovassa työssä riittää ylä- ja alamäkiä. Erityisesti kuvaukset teosten lähtökohdista, taiteilijan työskentelyprosessista tuovat esiin sen, että tekninen osaaminen on vain pieni osa taiteellisen työskentelyn kokonaisuudessa. Voisin kuvitella, että sama koskee myös kirjoittamista. Luova työ vaatii usein sinnikkyyttä ja kurinalaisuutta. [Sini]

– Näin on. Kirjan tekijät ovat pitkän linjan kirjoittajia. He ovat tunteneet toisensa kauan, kuten kertovat esipuheessa. Se on aistittavissa kirjan hengessä esimerkiksi kirjan alkuosassa olevassa tekstissä ”Lukkojen avaaja – Vuoropuhelua Natalie Goldbergin kirjojen äärellä”. Pitkä kirjoituskokemus näkyy positiivisesti siinä, miten tekijät reflektoivat ja analysoivat omaa kirjoitushistoriaansa. Esimerkiksi Terhi Rannela käy monessa kohdassa keskustelua nuoren minänsä kanssa, jota polttelee kärsimätön halu saada tekstinsä julkaistua mahdollisimman pian. Ajan luoma etäisyys synnyttää kiinnostavan perspektiivin ajatuksiin. On myös hienoa, että tekijät kirjoittavat avoimesti myös vastoinkäymisistään. Siitä, ettei jokainen idea tai edes valmis käsikirjoitus johdakaan automaattisesti kustannussopimukseen. Päivi Haanpää tuo esiin kirjoittamisen taloudellisen puolen: pöytälaatikon uumenissa makoilevat tekstit eivät elätä kirjoittajaa. Terhi Rannela muistuttaa kuitenkin lohdullisesti Natalie Goldbergin hengessä, ettei kirjoittaminen mene koskaan hukkaan. [Satu]

Päivi Haanpää. Kuvaaja Katja Jalkanen. Avain.
Terhi Rannela. Kuvattu 11.3.2019 Tampereella. Kuva: Laura Vesa

– Tuo on varmasti totta! [Sini]

– Kirjasta löytyy konkreettisia vinkkejä, kuten ajankäyttöön liittyvä Pomodoro-ajanhallintamenetelmä. Se on itselleni uusi ja kiinnostuin siitä heti. En ole kokeillut sitä vielä, mutta aion kokeilla ehdottomasti. Aikatauluttaminen kun on tekstityöläisen suurimpia haasteita. [Satu]

– Mulle myös ajanhallintavinkkejä, kiitos! [Sini]

– Kirjassa ollaan syvällä kirjoittamisen ytimessä. Kirjoittajat tuntevat asiansa, he elävät ja rakastavat sitä. Tekstistä välittyy asiantuntemus ja intohimo. Kirja sisältää täyttä painavaa asiaa, mutta on kuitenkin kirjoitettu taidokkaan kevyesti. Lukiessa syntyy jännittävä paradoksi: Kirja on niin kiinnostava, ettei sitä haluaisi laskea käsistään hetkeksikään kesken lukemisen. Toisaalta se herättää niin paljon ajatuksia, ettei sitä oikein raaskisi ahmiakaan turhan kiireesti, että ehtisi sulatella kaikkia sen herättämiä impulsseja tarpeeksi. Siihen on palattava yhä uudestaan ja uudestaan. [Satu]

– Vaikuttaa siltä, että kirja on tehnyt suhun suuren vaikutuksen. Miten arvelet, aukeavatko kirjoittajien kokemukset samalla tavalla myös sellaiselle lukijalle, joka on enemmän toisten luovan työn kuluttaja kuin oman tekstin tuottaja? [Sini]

– Kirja on myös ylistyslaulu lukemiselle. Siihen on helppo yhtyä. Uskaltanen sanoa ääneen, että olen huomannut viime vuonna suorittamani lukuhaasteen vaikuttaneen omaan kirjoittamiseeni merkittävästi. Siitäkin syystä vaalin lukuharrastusta jatkossakin, vaikken tänä vuonna taidakaan tavoitella viimevuotista 252 kirjan tahtia. Sain Miksi en kirjoittaisi? -kirjasta vinkin Päijät-Hämeen kirjastojen aikuisten lukudiplomista, joka vaikutti hauskalta. Sen voisin yhdistää Helmetin lukuhaasteeseen. [Satu]

– Ehdotit, että me käsitellään kirjaa täällä Anna Retulaisen Kohtaamisia-näyttelyssä. Sulla taisi olla siihen joku muukin syy kuin blogiin sopiva näyttelyn nimi. [Sini]

– Päivi Haanpään teksti ”Kohtaamisia tilassa – Taidegalleriassa kirjoittamisesta” sopii meidän tämänpäiväiseen kohtaamiseen tosi hyvin. Kielikuvakohtaamisia-blogin kirjoittajat Kohtaamisia-näyttelyssä lukemassa Kohtaamisia tilassa -tekstiä! Haanpää kirjoittaa siitä, miten käy säännöllisesti kirjoittajien kanssa kirjoittamassa taidegalleriassa. Hän viittaa myös Satu Itkosen teokseen Taidekuvan äärellä ja Visual Thinking Strategies -menetelmään, josta meilläkin on ollut puhetta.

– Joo, aika hyvä! Kiinnostavaa on myös se, miten Anna Retulaisen kohtaamista tilallisista kokemuksista ja muistoista syntyneet teokset kohdataan nyt täällä galleriatilassa, joka on myös hyvin omanlaisensa tila. Kohtaamisen kokemukseen liittyvät myös muut gallerian vierailijat, henkilökunta ja me tämän kirjan kanssa pohdiskelemassa. [Sini]

– Päivi Haanpää kirjoittaa: ”Taidenäyttelyssä voi asettua hetkeksi taidekuplaan, irrottautua hälyisästä maailmasta. Tuntuisi väärältä vilkuilla samalla sähköposteja tai täyttää kalenteria. Kuvataide vaatii katsetta, ja jos katseen suuntaa muualle, se erkanee kuvataiteesta. Kirjoittaminen muuntaa kuplaa, tuo siihen toisen taidemuodon. Ehkä kyseessä on tuplakupla?” [Satu]

– Haanpää kertoo joskus istahtavansa lattialle kirjoittamaan ja esimerkillään rohkaisee myös muita rentoutumaan taidenäyttelyssä. Gallerioissa harvoin sellaista näkee. Itse näen, että galleriat koetaan joskus liiankin sovinnaisena tilana. Tunnen myös ihmisiä, jotka käyvät säännöllisesti museonäyttelyissä mutta eivät juuri koskaan astu jalallaan galleriaan. Olen miettinyt todella paljon, mistä se oikein johtuu. Taidegallerioissa ei useinkaan ole sohvia tai penkkejä pidempää oleskelua varten, mikä on toisaalta sääli ja tekee vierailusta usein paljon lyhyemmän. Tästä näyttelystä onneksi löytyi levähdyspaikaksi myös pieni sohva. [Sini]

– Haanpää kuvailee myös, miten kirjoittaa näyttelyssä, kun ei ole siellä kirjoittajakurssin kanssa. Hän tarkkailee, miten teos haluaisi tulla kuvailluksi, ja kirjoittaa joskus vuoropuhelun itselleen ja taululle. Joskus teos toimii lähtökohtana tekstille niin, että hän aloittaa sen kuvailemisen ja sitten teksti alkaakin elää omaa elämäänsä. Joskus hän hyödyntää jotain teoksen yksityiskohtaa tai sen herättämää muistoa tai mielleyhtymää. Mekin ollaan vuosien varrella tehty aika paljon kaikenlaisia kuvaa ja sanaa yhdistäviä tai toisistaan inspiraatiota hakevia harjoituksia, esimerkiksi Luovuutta ruokkimassa I ja II sekä Taidepakkaa testaamassa. Kokeiltaisiinko mekin kirjoittaa täällä jotain nyt? [Satu]

– Joo, tosiaan ollaan tehty ja huomattu, miten monella aikakaudella kirjailijat ovat inspiroituneet kuvataiteesta ja toisinpäin. Kokeillaan vaan täälläkin ja katsotaan, mitä syntyy. Näyttely on tosi hieno! Näistä teoksista voisin pysähtyä hieman pidemmäksi aikaa tämän Nukun-teoksen äärelle. Löysitkö itse näistä maalauksista suosikkia? [Sini]

– Kolme teosta puhuttelee mua erityisesti. Yhden nimi sai mielikuvitukseni heti laukkaamaan: Kello on neljä aamuyöllä. Siitä syntyi täällä galleriassa Sudenhetki-teksti, jonka kirjoitin noin viidessä minuutissa. Viisi kohtaamista ihmisten kanssa: värit täyttävät ajatukseni, tuntuu, että pää halkeaa -teoksen kirjameri inspiroi myös kovasti, kuten Olen vieraissa kodeissa, en löydä ulos, en pääse pois -teoksen värimaailma. Niistä olisin voinut kirjoittaa myös täällä. Mistä sä kirjoitit? [Satu]

Nukun-teoksen värimaailma tuntui heti kotoisalta, ja ohuiden viivojen herkkä leikki sai minut tutkimaan maalausta pitkään. Teoksen äärellä ei syntynyt mitään kovin valmista tekstiä, mutta kirjoitin joitakin ajatuksia ylös. [Sini]

– Mennäänkö vielä sulattelemaan kaikkia näitä innostavia vaikutteita Oodiin kahvikupposen äärelle? [Satu]

– Mennään vaan! [Sini]

– Kiitos vielä Avain-kustantamolle arvostelukappaleesta. Kiva päästä jatkamaan aiheen parissa myöhemminkin! [Satu]

© Tarusola