Kirjasiskojen ja Sadun kohtaaminen eräänä aurinkoisena syyskuun päivänä
– Tervetuloa Kirjasiskojen lukupiiriin! [Johanna]
– Paljon kiitoksia! Tosi kiva, kun pääsen vihdoin tutustumaan teihin! Miten teidän lukupiiri sai alkunsa? [Satu]
– Se alkoi kolmen ystävän kesken vuonna 2009, kun eräällä risteilyllä syntyi keskustelua Alastalon salissa -romaanista ja sen lukemisen vaikeudesta. Silloin me päätettiin perustaa lukupiiri. [Tiina]
– Keitä kaikkia lukupiiriinne kuuluu, ja ovatko jäsenet pysyneet samoina alusta asti? [Satu]
– Jokainen noista kolmesta ystävyksestä sai kutsua yhden ystävänsä mukaan, ja nyt meitä on yhteensä kuusi jäsentä: Tiina, Johanna, Titti, Virve, Inka ja Tia. Yksi jäsen on vaihtunut matkan varrella. [Titti]
– Kuinka usein te kokoonnutte? [Satu]
– Kuusi kertaa vuodessa yleensä arki-iltaisin jokaisen emännän luona kerran vuorollaan. Joinain vuosina ollaan tehty jotain muuta myös, kuten käyty teatterissa, museoissa ja kirjamessuilla. Ollaan me oltu Ruotsin-reissullakin yhdessä. [Virve]
– Millainen on tyypillinen lukupiiritapaaminen? Vai onko joka kerta täysin erilainen? [Satu]
– Kaava on aina sama ja aikakin. Meillä on aina kirjan lisäksi myös jotain muuta ravintoa, mikä on ollut usein kuin keidas kiireisen arjen keskellä. Jokaisessa tapaamisessa vaihdetaan ensin yleiset kuulumiset ruoan äärellä, sitten kahvin kera keskustellaan kirjasta. Me tehdään aina kokonainen kierros, jotta jokainen saa sanoa oman mielipiteensä kirjasta. Lopuksi annetaan arvio kirjasta peukuttamalla: peukku ylös, vaakatasoon tai alas. [Inka]
– On kiva, että meidän tapaamiset noudattavat tiettyä kaavaa. Niin ne on helppoja toteuttaa, ja kaikki pyörii kirjojen ympärillä. Ei tarvita muuta ohjelmaa. [Tia]
– Dokumentoitteko keskustelujanne jotenkin? [Satu]
– Meillä on muistikirja, johon kirjoitetaan lyhyesti tapaamisesta ja kirjasta. Virve on myös koonnut tietoja sähköisesti. [Tiina]
– Myös meidän WhatsApp-ryhmään kootaan tapaamiset peukutuksineen. [Virve]
– Onko teillä joitain tiettyjä sääntöjä? [Satu]
– Tiettyjä pelisääntöjä noudatetaan, vaikka niistä ei olla koskaan puhuttu. Kirjan saa jättää keskenkin, jos lukeminen ei jostain syystä etene. Tapaamiseen voi aina tulla ilman paineita. [Tia]
– Miten valitsette luettavan kirjan? [Satu]
– Kulloinenkin emäntä esittelee kolmesta viiteen kirjaa, joista äänestyksellä valitaan seuraavan kerran kirja. Esittelen myöhemmin tänä iltana neljä kirjaa. Joskus valitaan vain kirjailija, ja jokainen saa valita häneltä vapaavalintaisen kirjan, joka sitten esitellään muille. [Johanna]
– Minkälaista kirjallisuutta luette? Luetteko ”vain” kaunokirjallisuutta vai myös tietokirjoja? [Satu]
– Vaihtelevasti kaikenlaista. Eniten kaunokirjallisuutta mutta joskus myös tietokirjoja. Tulee kyllä luettua ihan kaikenlaista. Sarjakuvia ei olla luettu ollenkaan ja runoja aika vähän. Kerran oli luettavana valokuvateos, Sodan särkemä arki. [Inka]
– Kuinka monta kirjaa olette lukeneet piirin olemassaoloaikana arviolta yhteensä? [Satu]
– Noin 70 kirjaa. Tulee luettua myös muita, joista on kuullut lukupiirissä muilta. Lisäksi tulee tartuttua niihin esittelyjen kirjoihin, joita ei sillä kertaa valittukaan. [Titti]
– Minkälaisia keskusteluja on syntynyt? [Satu]
– Vilkasta keskustelua syntyy aina. Eriävät lukukokemukset ja mielipiteet ovat parhaita, koska ne synnyttävät paljon keskustelua. [Titti]
– Millaisia lukukokemuksia matkan varrelle on mahtunut? Mikä on mieleenpainuvin lukuelämys? [Satu]
– On ollut todella paljon monenlaisia lukukokemuksia ja erilaisia elämyksiä. Yhtä on vaikea nimetä, mutta esimerkiksi José Saramagon Kertomus sokeudesta, Jhumpa Lahirin Kaima jaEdmund de Waalin Jänis jolla on meripihkanväriset silmät ovat olleet vaikuttavia. [Tiina]
– Entä mikä on ollut raskaslukuisin kirja? [Satu]
– Karamazovin veljekset! Se taisi jäädä aika monelta kesken. [Titti]
– Miten te löydätte aikaa lukemiselle kiireisessä arjessa? [Satu]
– Lukemiselle löytyy aina aikaa! [Inka]
– Mä kuuntelen joskus äänikirjoja siivoamisen lomassa, vaikken muuten olekaan niin äänikirjojen ystävä. [Virve]
– Mitä lukeminen merkitsee teille? [Satu]
– Lukeminen merkitsee minulle totaalisesti omaa aikaa, irrottautumista arjesta. Voin itse päättää kenen kanssa ja missä aikaani vietän. Voin hypähdellä aikakaudesta, historiasta ja tunnetilasta toiseen. Olen lukemalla tutustunut asioihin ja ajatuksiin, joihin en muuten olisi luultavasti törmännyt missään. Sitä paitsi nautin kaunokirjallisesti tekstistä, sitä on ihana lukea! [Tia]
– Lukeminen on minulle keino rentoutua, saada ajatukset irti arjesta. Joskus ensimmäiset sivut ovat vaikeita, kun työasiat tai muut pyörii vielä mielessä, mutta pian jo huomaankin, ettei millään malttaisi lopettaa. Jos vielä yksi luku… [Virve]
– Se merkitsee todella paljon. En osaisi kuvitella päivää, etten lukisi. Luen aina(kin) illalla sängyssä. Kirjojen tarinoiden kautta pääsee maailman ääriin, tutustumaan erilaisiin kulttuureihin ja erilaisiin ihmisiin, oma ymmärrys (toivottavasti) kasvaa. [Titti]
– Lukeminen merkitsee minulle tärkeää osaa elämässä. Se on ystävä, turva, ajanviete ja ikkuna uusiin maailmoihin. Se on myös rutiini nukkumaan mennessä ja ihana vapaapäivän viettotapa. [Inka]
– Mikä on mielestänne parasta lukupiirissänne? [Satu]
– Parasta lukupiirissä on se, että vuosien varrella on tullut luettua kirjoja, joita itse en ehkä muutoin olisi koskaan tullut lukeneeksi. Ja tietenkin se, että luetusta kirjasta keskustellaan lukupiirissä; hehkutetaan helmiä ja hämmästellään huteja, kukin oman lukukokemuksensa mukaan. Keskustelujen myötä joku itselle vähän tuskaisalta luettavalta tuntunut kirja voikin aueta ihan uudella lailla – tai sitten saa tuskalleen lohdullista vertaistukea. [Virve]
– Minulla samoin! Tulee luettua sellaisia kirjoja, joita en muuten lukisi. Tulee mentyä pois omalta mukavuusalueelta. Ja usein yllättyy positiivisesti; itselle ennakkoon ei niin mieluinen kirja paljastuu mielenkiintoiseksi ja merkitykselliseksi. Joskus lukupiiriin tullessani olen sitä mieltä, että lukemamme kirja on ollut todella huono. Mutta keskustelussa tulee esiin sellaisia asioita, joita en ole tajunnut, ja tajuan vasta lukupiirissä, mistä tämä kirja oikeastaan kertoo. [Titti]
– Lukupiirissä parasta on muut lukupiiriläiset! Hyvä joukko ja paljon mielenkiintoisia ajatuksia. Toisia kuuntelemalla joutuu punnitsemaan omia mielipiteitään ja joskus jopa muuttamaan niitä. [Tia]
– Ihmiset! On ollut upeaa tutustua viiteen (tai oikeammin kuuteen) naiseen, joilla on sama intohimo kuin itselläni. Säännölliset tapaamiset, hengen ja ruumiin ravinto sekä hetken hengähdys arjessa tulevat nyt ensiksi mieleen. Ollaan eletty elämää, jaettu iloja ja suruja. Kuunneltu toisiamme ja tulleet kuulluiksi. Lukupiiri on tosi tärkeä ja ihana asia elämässäni. Olen todella kiitollinen, että Titti kutsui minut mukaan! [Inka]
– Olen aivan samaa mieltä, lukupiirissä parasta ovat nämä upeat ja viisaat naiset! En ole katsonut telkkaria käytännössä 15 vuoteen, toki urheilun arvokisat ja vaikkapa vaaliväittelyt katson, mutta usein menee viikkoja, että en edes avaa televisiota – luen. Muistan hyvin sen hetken, vajaa 10 vuotta sitten, kun tajusin, että olen saanut ”lukuaikani” takaisin – nuorinkin lapsista oli 10-vuotias, ja arjessa olikin taas ”kirjan mentäviä” aukkoja! [Tiina]
– Onko lukupiiriin liittynyt joskus haasteita? [Satu]
– Joskus kaikille sopivan tapaamisajan löytäminen on haasteellista. On helpompi sopia muutama tapaaminen kerralla, jotta kalenterisulkeisia ei tarvitse joka tapaamisella pitää. Kun tapaaminen on merkitty hamaan tulevaisuuteen, niin jokainen varjelee sitä ja usein sovittu aika sopii kaikille. Totta kai joskus ilmaantuu yllättäviä esteitä, ja sitten WhatsAppin avulla sovitaan uusi aika. [Inka]
– On kyllä hienoa, että kaikki käyvät niin säännöllisesti. Poissaoloja on ollut vain ihan muutama. Jos ihmiset kävisivät satunnaisesti, lukupiiri ei olisi niin merkityksellinen kuin nyt. [Tia]
– Onko teillä ollut lukupiirissänne joskus jotain tavanomaisesta poikkeavaa ohjelmaa, esimerkiksi vierailijoita? [Satu]
– Suvi Vaarla ja Laura Honkasalo ovat käyneet kertomassa kirjoistaan ja kirjoittamisesta. Kirjasiskot ovat myös osallistuneet Suvi Aholan lukupiirejä käsittelevän väitöskirjatutkimuksen kyselyyn. [Tiina]
– Millaisena näette lukupiirin tulevaisuuden? [Satu]
– Tulevaisuus on hyvä! Lukupiiri jatkuu samanlaisena tai sitten vain tahti kiihtyy, kun ihmiset jäävät eläkkeelle ja tulee enemmän aikaa. [Tia]
– Kirjapiiristä on muodostunut kiinteä osa elämää. [Johanna]
– Millaisia vinkkejä antaisitte lukupiirin perustamista harkitseville? [Satu]
– Rohkeasti vaan perustamaan! Ei kannata olla isoa osallistujamäärää. Pieni piiri toimii parhaiten, rennosti. [Titti]
– Kyllä, alle 10 ihmistä on sopiva määrä, ettei tarvita puheenjohtajaa ja jokainen saa sanottua mielipiteensä. Kannattaa myös tavata tarpeeksi harvoin, ettei tule kiire lukuvuorossa olevan kirjan hankinnassa. [Inka]
– Entäpä sitten meidän tämänkertainen kirja, Elizabeth Stroutin Olive Kitteridge? Itse olin nähnyt sarjan, ja sen pääosan esittäjä pyöri päässäni Olivena. Luulin aluksi myös lukevani romaania, kunnes tajusin tekstien olevan novelleja. Olive hahmona on inhimillinen; ärhäkkyyden takana on kuitenkin hyvä sydän pohjalla. [Johanna]
– Mulla myös oli TV-sarjan hahmo päässä. Tykkäsin kirjasta ja väillä tunnistin itseni. Novelleissa oli kiva, että aina tuli jokin uusi puoli esiin Olivesta, joka on karikatyyri vanhenevasta naisesta, jolle omat oppilaat ovat tärkeitä. Kesti vähän aikaa suhtautua kirjaan ja tuli vähän kiire, mutta kyllä se oli hyvä. [Tia]
– Siitä on aika kauan aikaa, kun luin kirjan. Olin lukenut jostain hahmojen paljoudesta, mutta pystyin seuraamaan. Tunnistan kuvauksen pikku paikkakunnan yhteisön elämästä hyvin. Oliven suhde poikaansa mietitytti. [Virve]
– Mä mietin sitä myös. Ja mietin aviomiestäkin. Pohdin, mitä poika sai äitisuhteestaan. Mun lempikohtaus on niissä häissä: miten Olive meni lepäämään ja se pikkutyttö tuli ja miten Olive puhui tytölle. Ehkä Olive osasi rakastaa vain tekojen kautta. Kyllä tämä oli tosi hyvin kirjoitettu. Kaikki hyvät kirjat kertovat surkeista kohtaloista, niin Keltaisessa kirjastossakin. Onnellisuudesta on vaikea kirjoittaa. [Tiina]
– Kirjan rakenne on kiva, tykkäsin siitä, vaikka ensin oli kuin Johannalla – ihmetys rakenteesta. Tykkäsin myös Nimeni on Lucy Barton -kirjasta. Niin kuin sanoit, Virve, oli kiinnostavaa, että tämä tapahtuu pienessä kaupungissa. [Titti]
– Tässä onkin tullut samoja ajatuksia kuin mulla. Tykkäsin siitä, että Oliven monet puolet tulivat esiin katkelmien kautta. Hänhän kasvoi myös. Tykkäsin tosi paljon siitä ja siitä, miten hänen luonteensa tuli esiin. Sarjan näyttelijävalinta oli aivan loistava. [Inka]
– Mun mielestä tämä kirja oli koskettavampi kuin Elizabeth Stroutin muut. Pidin erityisesti kuvailusta, joka oli paikoin tosi onnistunutta – sekä ympäristön että ihmisten. Myös alun apteekkikuvaus oli kauhean hyvä. Mulle tuli siitä vähän mieleen Sayaka Muratan Lähikaupan nainen. [Satu]
– Entäpä kuinka monta peukkua Olive saa? [Johanna]
– Lasketaanpa. Seitsemän! [Virve]
– Nyt onkin illan jännittävin hetki. Mitkä kirjat ovat tarjolla seuraavaksi kerraksi? Mäpä kerron. Voitte valita näistä neljästä kirjasta: Veikko Huovisen Hamsterit, Delia Owensin Suon villi laulu, Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentti ja sitten Tove Janssonilta jokin vapaavalintainen kirja, joka ei ole Muumi-kirja. Nyt peukutusäänestyksellä valinta esiin! [Johanna]
– Suon villi laulu sai eniten ääniä, joten siitä päästään puhumaan sitten marraskuussa! [Tiina]
– Paljon kiitoksia todella antoisasta illasta lukupiirissänne! Tämä oli upea kokemus, joka herätti itsessäni kutkuttavan lukupiiri-innon. [Satu]
