Vuosikatsauksessa 2024

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Ihana nähdä vielä näin vuoden loppumetreillä. Tämäkin vuosi hujahti tosi nopeasti, vai mitä?  [Satu]

– Hei, Satu! Vielä on hetki mennyttä vuotta jäljellä, ja tää ajankulun kiihtyminen jaksaa tosiaan aina ihmetyttää. Toisaalta, kun miettii menneen vuoden aikana tehtyjä juttuja, huomaa kyllä, että paljon on myös ehtinyt tehdä ja touhuta. Muistellaanko taas perinteiseen tapaan meidän blogivuotta? [Sini]

– Joo, muistellaan! Kulunut vuosi oli tosiaankin puuhakas. Tammikuussa juteltiin Helmet-haasteesta, kuten meillä on ollut monena vuotena tapana. Olipa kiva vilkaista taas sitä listaa. Tuli monta hyvää kirjamuistoa mieleen! Haasteisiin ollaan taas palaamassa tuonnempana, eikö niin? [Satu]

– Joo, mielenkiinnolla odotan taas kuulevani sun lukukokemuksista. Helmikuussa pasteerattiin kameran kera tosi erilaisissa maisemissa, minä uusilla kotikulmillani ja sinä auringossa Maltalla. Tässähän on jotain etäisesti tuttua, heh! [Sini]

– Jep. Maaliskuussa oli hienoa, kun päästiin Kansallisteatteriin katsomaan Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin -näytelmää vieläpä Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä. Näytelmä oli vaikuttava, kuten kirja, johon se pohjautuu. Oletko jo ehtinyt perehtymään kirjaan?  [Satu]

– Nähtyäni näytelmän lisäsin kirjan kyllä lukulistalleni mutta vielä en ole sitä ehtinyt aloittaa. Huhtikuussa saatiin vieraaksi Sirpa Nieminen, jonka kanssa juteltiin muun muassa tulevaisuudentutkimuksesta. Sirpa on ollut monessa mukana, ja toivottavasti kuullaan hänestä vielä myöhemmin lisää.  [Sini]

– Aivan varmasti kuullaan! Toukokuu oli omalta osaltani upea, kun sain viettää sen Sysmässä Villa Sarkian kirjailijaresidenssissä kirjoittamassa. Samalla tuli tutustuttua sekä Sysmään että sen lähiseutuihin paremmin. Toukokuun kaunis valo ja luonnon herääminen tuntuvat nyt tässä pimeydessä kaukaisilta, mutta onneksi siihen tunnelmaan voi palata kuvien avulla. [Satu]

Kesäkuussa oli mun vuoro reissata ja viettää aikaa galleriaresidenssissä Pleikussa, Berliinissä. Matka oli antoisa ja tarjosi juuri sitä, mitä sieltä lähdin hakemaan – taidekokemuksia, kohtaamisia ja suurkaupungin vilinää. [Sini]

– Berliini on aina Berliini. Ihanaa, kun pääsit sinne! Heinäkuussa meidän katse kääntyi sitten Helsinki-kuviin, kun ehdittiin käymään Hakasalmen huvilassa ihastelemassa Volker von Boninin inspiroivia valokuvia. Olen palannut niihinkin mielessäni usein, varsinkin omilla kuvausreissuilla. Perehdyin näyttelyn jälkeen hänen tuotantoonsa enemmänkin, kun sain kirjastosta pari hänen valokuvakirjaansa.   [Satu]

– Oli tosiaan hienoa nähdä taidokkaita kuvia vanhasta Helsingistä! Elokuussa siirryttiinkin Vantaan kaduille ja juteltiin Street Art Vantaan järjestämästä katutaidetriennaalista ja muutamista sen aikana syntyneistä uusista teoksista Myyrmäen alueella. Ehditkö jo käymään Myrtsissä katutaidekierroksella? [Sini]

– Se on vielä edessä, kun oli niin kiireinen syksy. Tykkäsin kovasti meidän syyskuisesta katukuvaushaasteesta! Tehtävät auttoivat tarkastelemaan ympäristöä uusin silmin, ja oli hauskaa bongailla erilaisia kohteita, yllättäviäkin. Onko sulla vielä silmät virittäytyneet bongailemaan sun tehtävien kohteita? [Satu]

– Kyllä välillä tulee vastaan haasteeseen sopivia kuvauskohteita. Nuo kortit olisin halunnut ostaa itsellenikin, mutta ne olivat ainakin toistaiseksi loppu. Täytyykin käydä uudelleen kyselemässä niiden perään. Oli tosi mainio pakka opetuskäyttöönkin. Muistatko muuten lokakuisen retken Järvenpään taidemuseoon, jossa tutustuttiin Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin teoksia esittelevään kokoelmanäyttelyyn sekä esillä olleeseen Koulu + taide – Kauneusaistin kasvattamista -näyttelyyn? Mikä voimahahmo Soldan-Brofeldt onkaan ollut suomalaisen kulttuurin edistäjänä! Yritetäänkö ensi kesänä tehdä kierros myös Tuusulanjärven taiteilijakoteihin? [Sini]

– Meidän Järvenpää-päivä oli tosi kiva! Ja retki Tuusulanjärvelle on loistava ajatus! Ja voimaannuttava näin loppuvuoden pimeydessä. Sain onneksi välillä tankattua valoa ja lämpöä, kun pääsin Balille seikkailemaan. Mukaani ottama Luovuutta luonnosta -kirja osoittautui loistavaksi matkakirjaksi, varsinkin kun sain majapaikassani elää niin kiinteästi luonnon keskellä. Myös monilla retkillä tuli koettua upeita luontohetkiä ja muita elämyksiä, jotka nivoutuivat luontevasti kirjan tehtäviin. Marraskuussa me päästiin tosiaan puhumaan niistä etäyhteyksin. Haluaisitko nähdä vielä muutamia kuvia reissustani? [Satu]

– No ehdottomasti! Mitä jäit kaipaamaan reissulta kaikkein eniten? [Sini]

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

– Ystävällisiä hymyjä! Voisin väittää, että balilaiset kuuluu planeettamme ystävällisimpiin ihmisiin. Mun tähänastisten kokemusten mukaan ihan aidosti. Sitä upeaa luontoakin on kyllä todella kova ikävä. Toiveissani on päästä sinne taas pian. Entä mitä ajatuksia sulla on tulevan vuoden suhteen? [Satu]

– Tulevalle vuodelle ei ole suuria toiveita, mutta toivon yllättyväni. Kulttuuriin kohdistuvat leikkaukset tulevat varmasti näkymään ja tekemään surullista jälkeä. Itse lupaan tuplata ensi vuonna kaikenlaiset kulttuurikokemukset, kuluttaa pennoseni teatteriin, tanssiteoksiin, konsertteihin ja kuvataiteen kohteisiin. Entä mitä itse ajattelet tulevan vuoden tuovan tullessaan? [Sini]

– Toivottavasti monia luovia hetkiä erityisesti luonnossa! Pidetään monipuolinen kulttuurin tukeminen mielessä, kun suunnitellaan ensi vuoden blogiseikkailuja! Kiitos sulle kaikista kivoista yhteisistä kokemuksista tänä vuonna – ja iso kiitos myös uskolliselle lukijakunnallemme sekä ihanaa uutta vuotta! [Satu]

– Kiitos samoin itsellesi! Nähdään ensi vuonna! [Sini]

©Tarusola

Järvenpään taidemuseossa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä lokakuun päivänä

– Moi, Sini! Olipa tosi kiva, että ehdotit tätä retkeä Järvenpäähän. Mistä keksit idean? [Satu]

– Hei Satu! Kiva kun lähdit mukaan. Huomasin jokin aika sitten mainoksen Järvenpään taidemuseon näyttelystä Koulu + taide – Kauneusaistin kasvattamista. Kiinnostava aihe ja täällä Järvenpään taidemuseossa en ole ennen käynytkään. Tietysti myös keväällä 2023 auennut Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin teoksia esittelevä kokoelmanäyttely kiinnostaa. Onko tämä sulle entuudestaan tuttu paikka? [Sini]

– Järvenpäässä olen kyllä käynyt muun muassa erästä koulutusta pitäessäni ja Tuusulanjärven kierroksen yhteydessä mutta niillä kerroilla en ole tänne museoon asti ehtinyt. Aloitetaanko meidän näyttelykierros tuolta koulujen kuvataiteen puolelta? [Satu]

– Näyttelyssä pääsee tutustumaan siihen, miten kouluihin haluttiin tuoda taidetta kaikkien lasten arkeen, ja taiteella tarkoitetaan tässä yhteydessä lähinnä kuvataidetta. Vahvana vaikuttajana tässä on ollut juuri Venny Soldan-Brofeldt, joka oli mukana perustamassa Taidetta kouluihin -yhdistystä. [Sini]

– Nyt on juuri myös alkamassa kasvatustieteilijä ja julkisen taiteen tutkija Oona Myllyntauksen Koulujen taide kasvatuksessa– puheenvuoro, joka linkittyy näyttelyyn. Kiinnostavaa kuulla, mitä hän kertoo aiheesta. [Satu]

– Sattuipa sopivasti. Tämä toimii varmasti hyvänä johdantona aiheeseen. Kuunnellaan häntä ensin ja jatketaan sitten näyttelykierrosta. [Sini]

– Se oli ajatuksia herättävä esitys. Palataan siihen vielä tuonnempaa. Täällä näyttelyssä on myös näitä kaikkien tuntemia opetustauluja ja tietoja niiden historiasta. Lisäksi menneen ajan lomaan mahtuu nykyteoksiakin. Mikä sulle on tähän asti ollut antoisinta ja ehkä yllättävintä tässä näyttelyssä?  [Satu]

– Taiteen saavutettavuus ei tosiaan ole ollut niihin aikoihin helppoa, ja ajatus siitä, että kaikkien lasten tulisi päästä taiteen äärelle, on hieno. En tiennyt, että koulujen julkisella taiteella on näin pitkä perinne, ja Venny Soldan-Brofeldtin panos asiassa oli itselleni uutta tietoa. Tiesin kyllä, että hän on tehnyt työtä naisten aseman puolesta ja ollut aktiivinen keskusteluklubissa, josta sai alkunsa Unioni Naisasialiitto Suomessa ry eli nykyinen Naisasialiitto Unioni ry. Hän puhui puhui myös vähempiosaisten ihmisten puolesta, ja kyky samaistua lasten kokemusmaailmaan näkyy lapsille suunnatuissa kuvituksissa.  [Sini]

– Joo. Mulle heräsi paljon ajatuksia juuri tuosta taiteen saavutettavuudesta ja ylipäänsä taiteen määrittelystä. Rupesin heti muistelemaan kouluhistorian vaiheita. Miten muiden taidemuotojen, kuten sanataiteen tai musiikin, osalta on ollutkaan: millainen niiden asema taiteen lajeina on ollut koululaitoksessa, ja onko esimerkiksi kaunokirjallisuutta pidetty taiteena samoin kuin kuvataidetta. Joka tapauksessa on hienoa, että kuvataiteen tuoma ilo on levinnyt, oli sitten kyse alkuperäisteoksista tai näistä kopioista, joita on löytynyt aika monilta seiniltä ja muista paikoista. Missä kaikkialla sä olet törmännyt näihin esimerkiksi? [Satu]

– Isovanhempieni kodeissa on ollut kehystettyjä painokuvia taideteoksista, ja luulen, että ne ovat juuri tuolta ajalta. Vanhat opetustaulut ovat olleet nettikirpputoreilla kovassa huudossa jo useamman vuoden, vähemmän olen nähnyt niitä enää koulujen seinillä. Tässä näyttelyssä on esitelty myös kaksi uutta julkista teosta, jotka on hankittu Järvenpääläisiin kouluihin. Yhteinen metsä on IC-98-taiteilijaryhmän videoteos, joka löytyy Järvenpään yhteiskoulusta, ja Maria Dunckerin osallistava teos taas sijaitsee Harjulan kampuksella. Myös itselläni on hyvin muistissa ne teokset, jotka omasta peruskoulustani löytyi, sekä sisätiloista että pihalta. Taide on jäänyt mieleen, vaikka en enää muista tekijöiden nimiä. Onko sulla muistikuvia oman koulun tiloihin sijoitetuista kuvataiteen teoksista?  [Sini]

– Yritin juuri haravoida muistini sopukoista erilaisia kuvamuistoja kouluajoilta, mutta niitä ei oikein löytynyt suoraan koulusta, mutta koulurakennusten välittömästä läheisyydestä kylläkin. Erityisesti Turun jykevä taidemuseo on piirtynyt mieleen vahvasti, sillä se oli erittäin keskeinen elementti ihan sen vieressä sijainneiden koulurakennusteni kannalta ja myös monessa koulun toiminnassa. Kuvataideharrastus oli myös niin keskeinen osa lapsuuttani ja nuoruuttani, että huomaan monien kuvataidemuistojen kumpuavan ennemminkin vapaa-ajan piiristä kuin peruskoulusta tai lukiosta.  Kuvataide herättää parhaimmillaan ajattelemaan ja tuntemaan, kuten täällä näyttelyssäkin tulee hyvin esille näistä järvenpääläisten oppilaiden ajatuksista, joita Järvenpään kouluissa olevat teokset ovat heissä synnyttäneet, esimerkiksi “Kaikesta voi selvitä”,  “Pimeydessä on valoa”, “Viholliset voivat ystävystyä” ja ”Pelastakaa puut!”.  [Satu]

– Julkinen taide syntyy oppimisympäristöihin yhä useammin osallistavan luomisprosessin kautta, jolloin esimerkiksi koulun oppilaat pääsevät vaikuttamaan teoksen syntyyn, kuten Oona Myllyntaus tuossa puheenvuorossaan totesi. Mielenkiintoista oli myös kuulla, miten monella tapaa taideteokset voivat tuottaa yhteisöllisyyttä ja keskustelua. [Sini]

– Kyllä! Oli tosi hienoa kuulla, että oppilaat ovat olleet niin kiinnostuneita ja aktiivisesti mukana eri hankkeissa, mikä vahvistaa osallisuuden ja kuuluvuuden tunnetta. Siirrytäänkö tästä näyttelystä tuonne toiselle puolelle katselemaan tarkemmin Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeltin kokoelmanäyttelyä? Siellä vaikuttaa olevan paljon nähtävää.  [Satu]

– Museo kertoo kokoelmanäyttelystä muun muassa näin: “Molempien taiteilijoiden syntymästä tulee kuluneeksi 160 vuotta vuonna 2023 ja Järvenpään taidemuseo nostaa esille taiteilijat pysyvässä kokoelmanäyttelyssä. Kokoelmanäyttelyssä taiteilijoiden teokset kuljettavat Tuusulanjärvelle, taiteilijakoteihin, meren äärelle, Kolille ja matkoille Pietariin ja Pariisiin. Yleisö on osallistunut teosten valintaan äänestämällä ja mukana näyttelyssä ovat myös yleisön suosikit”. Tässäkin kokonaisuudessa on siis osallistettu museokävijöitä. [Sini]

– Onpa monipuolinen näyttelykokonaisuus ja niin eläväisesti rakennettu kaikkine yksityiskohtineen! Bongasinkin nyt tämän taulun kohdalta tällaisen sydämen yleisönsuosikkimerkkinä. Mistä kohdasta löytyisi sun sydänmerkintä? [Satu]

– Suosikkeja on monta, enkä osaa kyllä valita yhtä ylitse muiden. Ihastelin tässä juuri kahta muotokuvaa, joissa molemmissa on mietteliään näköiset nuoret miehet. Toinen on Eero Järnefeltin muotokuva Henning Söderhjelmistä (n. 1905) ja toinen Venny Soldan-Brofeldtin maalaus Antti (n.1917). Tuota Järnefeltin Söderhjelmistä tekemään muotokuvaa en muista ennen nähneeni. Onko sulla teosten joukossa joku erityinen suosikki? [Sini]

– Näiden Mikhail Olykaisen hienojen Tuusulanjärvi eri vuodenaikoina -valokuvien äärellä tuli viivyttyä pitkään. Venny Soldan-Brofeldtin teoksista olen pitänyt aina. Kaikkein aikojen suosikkini häneltä ei ole täällä, mutta monta uutta ja kiinnostavaa tuttavuutta kyllä. Lisäksi silmiini osui tämä puhutteleva sitaatti häneltä: “Maalata, maalata, kuunnella taiteen ääntä, katsoa sen äärettömyyksiin – -.” Siitä tulee mieleeni Riitta Konttisen hiljattain ilmestynyt kirja Kunpa saisin hänen elämänsä. Venny Soldan-Brofeldt & Helene Schjerbeck (Siltala, 2024). Onko se sulle tuttu? [Satu]

– Joo, olen kuunnellut kirjan vastikään. Monet kirjassa kuvatut paikat vilahtelevat tässäkin näyttelyssä, kuten Vennylle tärkeä merellinen paikka Toska. [Sini]

–  Pidän niin näistä monista elävöittävistä keksinnöistä täällä näyttelyssä. Mennäänkö kokeilemaan tuota interaktiivista kohtaa? Täällä seinällä on ohje: “Istu junan penkille ja näe, kuinka muutut piirustukseksi ja osaksi Vennyn muotokuvagalleriaa.”  [Satu]

– Hauska lisä näyttelyyn tämäkin. Toimii hyvin, kokeile sinäkin! [Sini]

– Joo! Oli kyllä tosi kiva käynti täällä Järvenpäässä. Kiitos mukavasta retkiseurasta! Tehdäänkö ensi kerralla luovuusharjoituksia? Mulla olisi yksi kirja, jonka haluaisin näyttää sulle. [Satu]

– Kiitos samoin, oli kiva reissu. Nähdään marraskuussa luovuusjuttujen parissa! [Sini]

©Tarusola