Tag Archives: Colorit.ry.rf

Kirjamessuilla 2019

Posted on by under työpaja

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä lokakuun lopun päivänä

– Olipa taas mukavaa Helsingin Kirjamessuilla, Sini!

– Kyllä vain, Satu!

– Bokpilin ja Colorit.ry.rf:n kanssa yhteistyössä järjestetyt työpajat sujuivat taas mainiosti. Lauantainahan meillä oli työpaja nimeltä Näpsäkkä nimigeneraattori ja sunnuntaina Pellervo Puukengurun reissukaverit.

– Aivan. Tavoitteenamme oli tarjota visuaalista ja verbaalista kieltä yhdistävät piipahduspajat, jotka toimivat messuhulinassa.

– Kummassakin pajassa oli kantavana ajatuksena luovuuden ruokkiminen. Molemmat pajat oli suunnattu kaikenikäisille, ja saimme vieraiksemme etupäässä varhaiskasvatusikäisiä lapsia, mutta mahtui joukkoon vähän vanhempiakin koululaisia. Koska tehtäviin sisältyi päättelykyvyn ja piirtämisen lisäksi myös lukemista ja kirjoittamista, oli hyvä, että pienimpien lapsien vanhemmat osallistuivat myös.

– Messut ovat aika haastava ympäristö työpajatoiminnalle, koska ympärillä on niin paljon virikkeitä. Lyhyt aika tuo myös rajoituksensa. Pajaa suunnitellessa ei tiedä, millaisiin tilaratkaisuihin on näyttelyrakenteissa milloinkin päädytty. Joka kerta tulee uusia yllätyksiä.

– Haasteista huolimatta kaikki meni taas onneksi tosi hyvin. Parasta kummassakin pajassa olivat onnistuneet kohtaamiset lasten kanssa.

– Näpsäkän nimigeneraattorin ydinajatus oli tosiaan tällainen: ”Pajassa luodaan nimigeneraattorin avulla satuhahmoille mielikuvitusta herätteleviä nimiä. Hassut hahmot saavat muotonsa leikkiä ja luovuutta yhdistelevässä piirustuspajassa.” Hahmon etunimi syntyi ristisanatehtävän avulla. Sukunimi nousi arpaonnella purkista, ja lisäksi nimen eteen löytyi värikkäästä munasta adjektiivi. Se muodostui paperilapuilla annetuista tavuista.

– Joistakin ratkaisut tuntuivat hurjan helpoilta, ja toiset taas tarvitsivat aikuisten apua.

– Pajan nimen – nimigeneraattorin – mukaisesti hahmon nimen luominen painottui, eikä piirtäminen lopulta ollut niin ohjattua. Jos olisi ollut enemmän aikaa, hahmon luominenkin olisi voinut olla ohjatumpaa.

– Jos pajassa olisi käytettävissä vielä enemmän aikaa, voisi hahmoista ja heidän seikkailuistaan luoda erilaisia tarinoita. Paja osoittautui muutenkin helposti muokattavaksi ja laajennettavaksi: Ristikoiden kysymyksiä muuntelemalla saisi variaatiota kulloisenkin ryhmän tarpeisiin. Tehtävässä esiintyviä adjektiiveja voisi vaihdella ja opetella niiden merkityksiä sekä synonyymeja. Eläimiin voisi yhdistää esimerkiksi niiden synnyinseutuihin ja elintapoihin perehtymistä.

– Tästä voisi kehitellä vaikka mitä!

– Sunnuntaisen Pellervo Puukengurun reissukaverit -pajan kuvaus kuului näin: ”Innokas ja tiedonhaluinen Pellervo haluaa lähteä tutustumaan uusiin maihin, mutta häneltä puuttuvat kivat matkakaverit. Pajassa kehitellään lystikkäitä hahmoja Pellervon matkaseuraksi.” Pajan lähtökohtana toimi runo:

Pellervo Puukenguru on kokenut matkaheppu.

Hänellä on aina mukana Mainion matkatoimiston kamut ja reissureppu.

Nyt kaikki tutut matkaavat muualla näin

ja Pellervo on hieman alla päin.

Hän haluaa lähteä uuteen seikkailuun.

Mistä löytyy kaveri, joka sanoo: ”Mukaan tuun, tuun, tuun!”

Pellervon silmissä säihkyy hohdetta,

hänellä on monta matkakohdetta.

Keksi Pellervolle kiva reissukamu,

jotta matkasta tulee makea kuin namu!

Tähän kaikille yhteiseen runoon, joka luettiin pajan aluksi ääneen, liittyi viisi valinnaista Pellervo-runoa ja ohjeistus: ”Lue saamasi Pellervon matkaruno ja keksi runossa annettujen vihjeiden perusteella, millainen hahmo olisi paras reissukaveri Pellervolle. Piirrä hahmo paperille.”


– Nuo lasten valittavissa oleet runot, joissa Mainio matkatoimisto -kirjasta tuttu Pellervo matkustaa aina uuteen paikkaan, toimivat siis reissukaverin suunnittelun lähtökohtana. Piirtämisen virikkeinä toimivat myös pienet kuvat, joissa oli visuaalisia vihjeitä, millaisia ominaisuuksia kaverilla voisi olla.

– Lapset oivalsivat tosi hyvin runojen ja kuvien yhteyden sekä keksivät hahmoja, joissa yhdistyi myös mielikuvituksellisia piirteitä. Räpylöistä, siivistä, nokista ja eri ominaisuuksista syntyi mielenkiintoisia keskusteluja – hahmoista, niiden nimistä ja matkakohteista olisi voinut puhua loputtomiin. Ilmassa oli niin paljon reissutaikaa, että tähänkin pajaan olisi voinut käyttää paljon enemmän aikaa!

– Pellervo Puukengurun hahmo tuntui viehättävän lapsia.

– Tällaista palautetta me ollaan saatu paljon aikaisemminkin. Vaikuttaa siltä, että Pellervon kanssa on mukava lähteä seikkailemaan.

Ihmekonekorttipajassa

Posted on by under työpaja

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä lokakuun lopun päivänä

– Huh heijaa, menipä meidän työpaja nopeasti, Sini!

– Joo, Satu. Tuntuu, että vasta päästiin alkuun ja sitten olikin jo aika antaa tilaa seuraavalle esiintyjälle täällä Helsingin kirjamessujen Toukolassa.

– Kiva tehdä taas yhteistyötä Lecti Book Studion ja Colorit.ry.rf:n kanssa tämän työpajan merkeissä. Pajan kuvaushan oli tällainen: ”Pajassa loihditaan hyvän mielen värssyjä Pulmanpoistopuodin kekseliäiden eläinhahmojen kera. Ohjaajina toimivat kuvataidekasvattaja Sini Anttila-Rodriguez ja sanataideopettaja Satu Rakkolainen-Sossa. Kieltä ja kuvaa yhdistävä paja sopii kaikenikäisille.”

– Hauskaa, että saatiin nämä meidän Pulmanpoistopuodin hahmot mukaan tähän työpajaan.

– Joo! Pulmanpoistopuoti eli tuttavallisesti PPP on yksi meidän monista tekeillä olevista hankkeista, ja on mukava huomata, että hahmot otetaan joka kerta vastaan yhtä riemukkaasti.

– Tehtävän ohjeistus oli: ”Aatos Aavikkokettu potee huonoa päivää, vaan ei huolen häivää! Pulmanpoistopuodin heput ovat keksineet ratkaisun pirteyspulmaan. He ovat rakentaneet ihmekoneen, joka taikoo sisuksistaan hyvän mielen värssyjä Aatoksen ja muiden kavereiden iloksi. Napsauta ihmekone käyntiin ja tee itsellesi hyvän mielen värssykortti koneen avulla! Lisää koneen taikomat sanat tai kuva kohtiin 1–4. Lopuksi piirrä kortin kanteen jokin lempijuttusi, joka saa sinut hyvälle tuulelle.”

– Tällä kertaa meidän ajatuksena oli tehdä kirjallisista ohjeista mahdollisimman lyhyet, koska ennakoitiin, että osallistujat voisivat olla melko pieniä.

– Ennakointimme osui oikeaan. Monista kymmenistä osallistujista suurin osa oli alle kouluikäisiä vanhempiensa kanssa. Oli hyvä, että annoimme yksityiskohtaiset ohjeet neliosaisen koneen käytöstä kohta kohdalta: Ensimmäisessä koneen osassa pyöritettiin numerokiekko haluttuun kohtaan. Kun luukun avasi, löytyi sieltä ensimmäinen sana. Koneen toisessa osassa poimittiin pienestä kolosta pinseteillä pieni taiteltu paperilappu. Paperissa oli pienen pieni kuva, jota sai tutkia suurennuslasin avulla. Kuvasta sai tulkita uuden adjektiivin värssyn toiseen kohtaan. Koneen kolmannessa kohdassa sanalla varustetun palikan sai valita aukosta tunnustelemalla. Neljännessä kohdassa koneesta kurkisteli ihmekasveja, joista sai valita yhden. Kasvin sisältä löytyi viimeinen osa täydennettävään värssyyn, tällä kertaa tarran muodossa. Samanlaisen tarran sai myös omaan värssyyn lisättäväksi. Kun värssy oli liimattu korttiin, oli vuorossa piirustustehtävä.

– Ajatuksemme hyvän mielen sanoihin keskittymisestä tuntui toimivan hyvin. Maailma on täynnä negatiivista puhetta ja kriittisiä ääniä. Päässämme voi helposti ruveta soimaan ”Mä en osaa mitään. Musta ei ole mihinkään.” -laulu, jos kuuntelemme kaikkia kielteisiä kriitikkoja ympärillämme. Tarvitaan myönteisyyden vahvistamista ja sellaista sisäistä ääntä, joka antaa meille voimaa uskoa itseemme. Siksi ajattelimme, että myönteisiä sanoja sisältävä kortti itselle voisi olla hyvä idea.

– Ajattelisin, että toiselle annettavan kuvan ja värssyn tekeminen voi olla haastavampaa kuin sellaisen, joka jää itselle. Ainakin jos on kovin kriittinen oman tekemisen suhteen.

– Myönteisyyteen kytkeytyy myös Pulmanpoistopuodin johtoajatukset: ongelmanratkaisu ja auttaminen. Elämässä törmää aina säännöllisen epäsäännöllisesti erikokoisiin haasteisiin ja vaikeuksiin. Miten selvitä niistä? Siihen kysymykseen PPP:n kekseliäät heput löytävät aina jonkin ratkaisun. Entä miten meidän paja onnistui sun mielestä, Sini?

– Ihmekoneen käytössä tarvittiin totta kai paljon käyttöohjeita, kuten usein uusien koneiden kanssa. Oli hyvä, että me molemmat pystyttiin ohjeistamaan osallistujia tekemisen alkuun. Korttien loppuun asti viimeistelyyn tai piirtämisen ohjaamiseen emme ehtineet osallistua, mutta värssyjen tekemisestä tuli hyvin vuorovaikutteinen prosessi.

– Mahtavaa, kun meillä oli osallistujia ruuhkaksi asti. Tekemisen vauhdissa huomasi, että tähän tehtävään saisi monia ulottuvuuksia ja laajennusmahdollisuuksia varsinkin kielenopettamisen näkökulmasta. Eri adjektiiveja voisi käsitellä syvällisemmin ja mallivärssyjen tekemisen jälkeen voisi tehdä kokonaan omia värssyjä eri muodoissa. Tehtävää pystyy joustavasti sekä vaikeuttamaan että helpottamaan osallistujien mukaan.

– Kansikuvan tekemistä voisi ohjata perusteellisemmin, jos olisi enemmän aikaa.

– Tästä on hyvä jatkaa. Olisi hauska päästä kokeilemaan tätä muissakin yhteyksissä.

– Nythän meillä on ihmekone, joten sekin pulma on ratkaistu. Tällaisella ihmekoneella voi tehdä melkein mitä vain.

– Sovellusmahdollisuuksia on tosiaan lähes rajattomasti – eli ei kun kehittelemään!

© Tarusola

Luovasti selkokielessä

Posted on by under selkokieli

Kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä kirjailija Sabira Ståhlbergin ja kuvittaja Maria Viitasalon kanssa

− Hei Sabira ja Maria! Oli todella mielenkiintoista keskustella kanssanne Helsingin kirjamessuilla luovuudesta ja selkokielestä. Kiva, kun voidaan jatkaa keskustelua nyt. Te olette luoneet yhdessä parisenkymmentä selkokirjaa eri aloilta. Kirjanne kertovat muun muassa luonnontieteistä, ympäristöstä ja etiikasta. Mitä luovuus merkitsee teille, Sabira, sinulle kirjailijana, ja Maria, sinulle kuvittajana? Entä miten kehitätte luovuuttanne? [Satu]

− Luominen on minulle jokapäiväinen työ; se on oikeastaan luonnollinen olotilani. Luovuus on aina ollut läsnä elämässäni, ja paras tapa kehittää sitä on luoda ja pitää mieli avoimena. [Sabira]

− Luovuus on tapa ajatella toisin. Antaa itselle ja muille uusia näkökulmia ja monialaisia ideoita. [Maria]

− Mikä on teidän suhteenne selkokieleen ja luovaan työskentelyyn? [Satu]

− Se on kielen ja luomisen muoto, joka aina antaa uusia haasteita ja vie luovuuden uusiin ulottuvuuksiin. [Sabira]

− Selkokieli on tapa kirjoittaa ja tehdä kuvia, erityinen kielen käyttö, joka antaa runsaasti tilaa kokeiluille. Se, että kieli on selkeää, ei tarkoita että sisällön täytyy olla yksinkertaista. Kuvilla voi esimerkiksi lisätä kerroksia kerrontaan ja ruokkia lukijan mielikuvitusta. [Maria]

− Miten te kiinnostuitte selkokielestä ja selkokielisistä kirjoista alkujaan ja miksi? [Satu]

− Isoisälläni oli lukihäiriö. Kun kuulin selkokielestä kymmeniä vuosia sitten, tajusin heti, että tässä on asia, jonka parissa haluan työskennellä. Isoisän koulunkäynti oli vaikeaa eikä hän koskaan saanut tukea, mutta hän luki aikuisena sinnikkäästi romaaneja ja varsinkin dekkareita. Kirjat, joita teemme, tukevat hänen kaltaisiaan ihmisiä ja monia muita, esimeriksi koululaisia, jotka eivät ole motivoituneita lukemaan, tai kieltä opettelevia maahanmuuttajia. [Sabira]

− Äidilläni, veljelläni ja vanhimmalla tyttärelläni on selkeä lukihäiriö, jonka takia heitä helposti pidetään heikompilahjaisina kuin ovat. Kirjat tukevat ja motivoivat tekemään raskaitakin asioita, kun sisältö puhuttaa eikä työsarka vaikuta teknisesti ylitsepääsemättömän suurelta. [Maria]

− Miksi aloitte tehdä kirjoja lapsille? Miten se eroaa aikuisille kirjoittamisesta? [Satu]

− Selkokirjoja kirjoitetaan kaikkialla lähinnä lapsille tukemaan lukemista ja motivaatiota, mutta viime vuosina tarve aikuisille ja ikäihmisille kasvaa. Aiheet ja tyyli ovat erilaisia lapsille ja aikuisille, mutta on myös kirjoja, joita kaikenikäiset voivat lukea. [Sabira]

− Koska työskentelen yläkoulussa, on vaateenani se, että lapsille ajateltu sisältö on niin puhuttelevasti esitelty, että teini-ikäinen ja aikuinenkin kokisivat sen mielekkääksi ja kuvakielen asianmukaiseksi. [Maria]

− Voisitteko kertoa selkokirjan luomisprosessista: Miten työskentelette ja mistä haette inspiraatiota? Entä miten kirjailijan ja kuvittajan yhteistyö toimii ja etenee teidän tapauksessanne kirjantekoprosessin eri vaiheissa? [Satu]

− Aloitamme Marian kanssa ideasta, joka usein lähtee tarpeista tai keskusteluista, joita kohtaamme työssämme ja arkielämässä. Lähdemme sitten tutkimaan faktoja. Se on prosessi, joka yleensä kestää useita kuukausia. Keskustelemme, ideoimme lisää ja vähitellen saamme aika selkeän kuvan siitä, millainen kirjasta tulee. Sen jälkeen rupean kirjoittamaan ja lähetän kappaleita Marialle. Hänen kommenttiensa jälkeen lähetän testiryhmälle luettavaksi. Testiryhmässä on eri-ikäisiä henkilöitä, jotka kertovat mielipiteensä. Maria tekee tässä välissä kuvat. Toimitan lopuksi kirjan tekstin ja jätän sen ainakin viikoksi muhimaan, kunnes teen sen valmiiksi ja lähetän toiselle kierrokselle luettavaksi. Vielä kielentarkastajalle ja kirja menee painoon. [Sabira]

− Kehitämme sisältöä yhdessä, ja vielä kuvitusvaiheessa voi tulla muutoksia sisältöön, jos esimerkiksi huomaamme, että siihen sopisi jokin avartava lisäkuva tai lisäjuoni. [Maria]

− Sabira, sinä kirjoitat myös muita kirjoja kuin selkokirjoja. Miten niiden kirjoittaminen eroaa mielestäsi selkokirjojen kirjoittamisesta luovuuden näkökulmasta? [Satu]

− Ei kovinkaan paljon. Kaikissa kirjoissani on tutkimuspohja, jopa runoissa, ja ainoat, jotka eriävät luovuudessa, ovat tieteelliset kirjat. [Sabira]

− Selkokieltä kirjoittaessaan pitää keskittyä paljon rakenteiden, muodon ja sisällön toimivuuteen. Miten selkokielellä kirjoittaessaan voi olla luova? [Satu]

− Tekniset asiat tulevat loppuvaiheessa, kun tarina on jo keksitty ja luovat elementit paikoillaan. Prosessi on luova siihen asti, että rupean toimittamaan tekstiä valmiiksi, sen jälkeen teen lähinnä teknistä työtä. Ensimmäisissä kirjoissa ajattelin paljon enemmän rakennetta ja muotoa, mutta nyt luon ensin ja sitten rakennan kirjan uusiksi, jollei se toimi ensimmäisessä versiossa. [Sabira]

− Maria, millainen on sinun näkemyksesi selkokirjan kuvituksesta? Mikä kuvituksessa on tärkeää ja miten selkokirjan kuvittaminen eroaa ns. tavallisen kirjan kuvittamisesta? [Satu]

− Kuvien täytyy olla helposti hahmotettavissa, mutta samalla niistä saa mielellään löytää kiinnostavia arkipäivään liittyviä yksityiskohtia. Saimme alkuaikoina tiukat määräykset siitä, ettei mielellään saisi olla värikkäitä kuvia, jotka vievät lukijan keskittymiskyvyn ja aivoaktiivisuuden pois kielen käsittelystä. Siksi olemme pysyneet mustavalkoisessa puoleksi sarjakuvamaisessa sapluunassa, joka on toiminut mainiosti omana tavaramerkkinä. Kuvat eivät saa kertoa tarinaa vaan ainoastaan tukea lukijan kokemusta kirjoitetusta tekstistä. [Maria]

− Olen juuri lukemassa Julia Cameronin Tie luovuuteen -kirjaa. Siinä käsitellään luovuutta voimavarana monesta eri näkökulmasta ja erilaisin konkreettisin harjoituksin. Miten selkokieli ruokkii teidän mielestänne lukijan luovuutta? [Satu]

− Kieli antaa uusia virikkeitä ja innostaa kirjoittamaan uudella tavalla, kun ei tarvitse kirjoittaa korkeatasoista kieltä. Kouluissa oppilaat saavat esimerkiksi luoda tekstejä kuviin tai kuvittavat tekstiä tai tekevät omia tarinoita joistain kirjan aiheista. [Sabira]

− Kun lukija kokee, että kertomus puhuttelee, on saavutettu mahdollisuus sitoa lukijan omat kokemukset ja oma maailmankuva kirjallisesti tai kuvituksellisesti uudeksi teokseksi. [Maria]

− Mitkä ovat mielestänne selkokielen tärkeimmät hyödyt? [Satu]

− Selkokieli tukee lukijaa monella tavoin, ja se on usealle lukijalle läheisempi kuin ”tavalliset” kirjat. Selkokirja ja sen aiheet ovat helposti ymmärrettävissä ja käytettävissä, ja niistä voi keskustella yhdessä. Myös heikompi lukija pääsee näin mukaan keskusteluun. Kaikki kirjamme on kirjoitettu niin, että ne herättävät ajattelun aiheita, avartavat maailmaa ja omaa tekemistä, kuten lisätiedon hakemista. Lisäkysymykset nettisivustollamme antavat vielä enemmän ajattelun aiheita. [Sabira]

− Selkokieli antaa lukijalle mahdollisuuden onnistua haasteelliseksi osoittautuneessa tehtävässä. [Maria]

− Mahtuuko selkokieliseen kirjaan mielestänne monta kieltä, vai pitääkö sen olla yksikielinen? [Satu]

− Selkokirjan pitäisi periaatteessa olla yksikielinen, jotta lukija pystyy omaksumaan sen helposti. Käytämme ensimmäisinä Suomessa kolmea tasoa, joista kolmas on vaikein. Siinä voisi kokeilla myös muitakin kieliä, mutta tekisin sen vain, jos siihen on hyvä syy ja testiryhmämme hyväksyy sen ja pitää sitä järkevänä. [Sabira]

− Maria, miten sinä pääset työskentelemään luovasti kuvittaessasi selkokirjoja? [Satu]

− Lähtökohtani on, että kohdeyleisömme ovat keskimääräistä parempia kuvien lukijoita, sillä usein aivot kompensoivat muita heikkouksia. Yritän antaa kuviin ylimääräisiä vihjeitä, tehdä niistä visuaalisesti kiinnostavia ja sitoa niistä hyvän kokonaisuuden. Näin lukijalle tulee tunne siitä että tarinan takana on muutakin kuin teksti. Koska työskentelemme Sabiran kanssa kirjojen suhteen ihan aiheesta lähtien yhdessä, tulee tarinoiden eri kerrokset esille myös kuvituksessa. [Maria]

− Olette pohtineet selkokirjojen käyttöä kieltenopetuksessa. Voisitteko kertoa siitä? [Satu]

− Selkokirjoja käytetään jo kieltenopetuksessa, ja ne toimivat erinomaisesti jopa perustasolla. Lukija, joka on hieman oppinut kieltä, saa paljon irti selkokirjasta ja tuntee onnistuvansa. Kirjassa on tavallista, arkipäivän kieltä, jota hän kuulee ympäristössään ja voi heti käyttää. Rivit ja kappaleet ovat lyhyitä ja kieli sellaista, että hänen tarvitsee vain hakea joitakin sanoja sanakirjasta. Tekstejämme käytetään jo esimerkiksi maahanmuuttajien kieltenopetuksessa Suomessa ja eri kielten opetuksessa muualla maailmassa. Suomenkielisille koululaisille ruotsinkieliset kirjamme antavat motivaatiota oppia ruotsia, onnistumisen tunteen ja tukea oppimiseen. Selkokirjoja voisi käyttää paljon laajemmin kouluissa motivoimaan ja tukemaan oppilaita eri kielten oppimisessa. [Sabira]

− Kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta! Selkokielen kasvava tarve haastaa kirjoittajat ja kuvittajat pohtimaan yhä enemmän luovia ratkaisuja. Inspiroivia askeleita luovuuden polulla! [Satu]

© Tarusola

Kirjamessuilla II

Posted on by under työpaja

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä marraskuun lopun päivänä

– Moi, Satu! Kiva, että ehdittiin nähdä marraskuun kiireissä ja puhua vielä Helsingin kirjamessuilla pitämästämme toisesta työpajasta nimeltään Mainio matkarunorata, joka oli matalan kynnyksen paja. Osallistujien ei tarvinnut osata kirjoittaa osallistuakseen.

– Näin on, Sini. Sitä tarkoitusta varten syntyi ajatus ensin täytettävästä valmiista tekstipohjasta, jota seurasi kokonaan oman runon kehittely. Tekemisen taustalla oli ajatuksemme visuaalisista virikkeistä kirjoittamisen innoittajina.

– Me haluttiin laajentaa visuaalisia virikkeitä myös muihin aistimuksiin, koska oli odotettavissa monia pieniä osallistujia lastenosastolla. Pajan kuvaus oli alun perin: ”Työpajassa yhdistetään visuaalisia virikkeitä ja luovaa kirjoittamista – tule mukaan seikkailemaan kuvien ja tekstien maailmaan. Sopii kaikenikäisille.”

– Siihen pohjautuen me suunniteltiin Mainio matkatoimisto -lastenkirjan Oivallisten Otusten Osakeyhtiön hahmoihin perustuva Mainio matkarunorata, jonka johdantoteksti radan alussa kuului näin: ”Haluatko, että kirjoitan sinulle runon? Siinä matkatarinoita yhteen punon. Oivallisten Otusten Osakeyhtiön mainiot matkaoppaat ja muut otukset rakastavat matkustamista. Petunia Pampavyötiäinen on toimiston runoniekka, jolla on aina kynä käpälissään. Ryhdy sinäkin runoniekaksi ja astu matkarunoradalle! Kulje nuolen osoittamaan suuntaan ja lue ohjeet jokaisessa pysähdyspaikassa. Täydennä jokaisessa pisteessä yksi sana kerrallaan Petunian matkarunoon. Lopuksi tee oma matkarunosi. Voit halutessasi kulkea radan uudelleen.”

– Miten rata ja eri pisteet toimivat sun mielestä?

– Ensimmäiseltä pisteeltä löytyi kuvakortteja kääntämällä runossa seikkaileva hahmo. Toiselta pisteeltä karttapalloa pyöräyttämällä matkan kohde. Kolmannella pisteellä valitun purkin sisältöä tunnustelemalla löytyi tuntemus. Neljännellä pisteellä löytyi toimintaa kuvaava sana kuvanoppaa heittämällä ja siinä esiintyvää kuvaa tulkitsemalla. Radan viimeisessä pisteessä oli tunnekortteja, joista osallistuja valitsi tunteen runoonsa. Noppien kuvat tuntuivat olevan todella monitulkintaisia. Myös havainnot purkkien eri materiaaleista olivat yllättävän erilaisia. Samasta purkista löytyi hyvin erilaisia sanoja, joista kaikki kuitenkin kuvasivat sen sisältöä.

– Näytti siltä, että pisteet innostivat lapsia ja aikuisten avusta oli hyötyä ainakin pienimmille. Vanhemmille lapsille rata sopii itsenäiseenkin työskentelyyn, mutta pienet tarvitsevat aikuisen apua varsinkin radan varrelta keksittyjen sanojen kirjoittamisessa.

– Mikä oli sun havaintojesi mukaan lapsista kaikkein mukavinta?

– Vaikutti siltä, että jokaisesta lapsesta, jolle ehdin lukea valmiin runon ääneen, oli mieluisaa ja tärkeää kuulla oma runonsa.

– Olitkin ohjaamassa kirjoittamista runoradan lopussa. Syntyikö siellä mielenkiintoisia keskusteluja?

– Kyllä! Oli kiinnostava keskustella erään kasvatusalan ammattilaisen kanssa, joka kertoi työskentelevänsä paljon autismin kirjon lasten kanssa. Hänen kanssaan puhuimme erityisesti tuen tarpeesta, ja hän piti runoradastamme niin paljon, että aikoo hyödyntää sitä omassa työssään ja esitellä kollegoilleenkin. Mieleenpainuva oli myös kohtaaminen erään ekaluokkalaisen tytön kanssa, joka pyysi apua oman runon kirjoittamiseen. Teimme yhdessä runon matkustavasta seeprasta. Hän kirjoitti osan, minä osan. Jotkut vanhemmista osallistujista runotaiteilivat runoradan kuljettuaan itsenäisesti mutta kertoivat runostaan sen synnyttyä.

– Visuaaliset elementit voivat tietysti olla vaikkapa taidekuvia, postikortteja tai omia valokuvia. Mielekästä olisi käyttää myös maisteltavia, tuoksuvia ja kuunneltavia elementtejä. Messuympäristössä ja pienten osallistujien kanssa päädyimme käyttämään tällä kertaa kuvien lisäksi vain lähinnä tunnusteltavia elementtejä.

– Rata on muuntelukelpoinen esimerkiksi kohderyhmän iän ja taitojen perusteella. Sovellusmahdollisuuksia on paljon.

– Tästä voisi keksiä monia tapoja työstää tarinoita eteenpäin sekä kuvallisessa että kirjallisessa muodossa.

– Toden totta. Oli yllättävää huomata, kuinka moni halusi vielä runojen kirjoittamisen jälkeen piirtää.

Kirjamessuilla

Posted on by under työpaja

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä lokakuun lopun päivänä

– Moi, Satu! Oli tosi hauskaa olla Helsingin kirjamessuilla tänäkin vuonna.

– Joo, Sini. Yhteistyö Lecti Book Studion ja Colorit.ry.rf:n kanssa onnistui erittäin hyvin.

– Keväällä muotoilemamme ohjelmaehdotukset veivätkin meidät lasten alueelle pitämään työpajoja.

– Niin, näiden työpajojen kuvaukset olivat seuraavanlaiset. Torstain paja: ”Taidetuokioita S2-hengessä. Osallistavassa keskustelussa käsitellään suomen kielen oppimista taideperustaisten menetelmien avulla, keskiössä leikki, tarinallisuus ja toiminnallisuus.” Lauantain paja: ”Visuaalisuus ja luova kirjoittaminen. Työpajassa yhdistetään visuaalisia virikkeitä ja luovaa kirjoittamista – tule mukaan seikkailemaan kuvien ja tekstien maailmaan. Sopii kaikenikäisille.”

– Torstain työpajan materiaaliksi valikoituivat muovailuvahat, joiden avulla lapset muotoilivat Tarusola-alustalle taruhahmoja ja niiden tarinoita.

– Ohjeistus siihen kuului näin: ”Tarusolan tarinatuokio. Tarusola on tarunhohtoinen paikka, jonka laaksoissa ja vuorenrinteillä asuu monenlaisia otuksia. Tule tekemään oma otuksesi ja kerro siitä muille! Tarinoista muodostuu Tarusolaan uusia taruja. Mikä on otuksesi nimi? Miten otuksesi liikkuu? Mikä on sen lempipuuhaa Tarusolassa? Mitä se syö kaikkein mieluiten? Millainen on otuksesi kotipesä? Mitä kieliä otuksesi puhuu?”

– Meillä oli osallistujissa mukavan laaja ikähaarukka. Nuorin oli arviolta nelivuotias ja vanhimmat abiturientteja.

– Kaikki tekivät tosi innostuneesti ja keksivät mitä mielikuvituksellisimpia hahmoja ja tarinoita. Varsinaista kielellistä kohderyhmää osallistujissa ei tainnut olla, mutta pääsimme tekemään kielellisiä juttuja joka tapauksessa. Vaikka opetettaessa suomea toisena kielenä tietyt seikat eroavat äidinkielen opetuksesta, tavoite on sama – kaikille yhteinen suomen kieli. Kielen haltuun ottamisen ja sen tukemisen tärkeänä päämääränä on osalliseksi pääseminen ja tasavertaiseksi kielenkäyttäjäksi tuleminen.

– Miten tämä toiminnallinen taidetuokio palvelee mielestäsi kielenopetusta ja kielenoppimista?

– Erinomaisesti! Kunhan ohjeistus tulee ymmärretyksi, myös vielä vähäiset kielelliset resurssit omaavalla on mahdollisuus tehdä mitä vain. Toimintaan voi yhdistää valtavasti erilaisia kielellisiä asioita ja muita sisältöjä kohderyhmän iän ja tarpeiden mukaan. Miten sun mielestä tämä konsepti toimi?

– Mielestäni hyvin. Mielelläni olisin ollut myös mukana muovailemassa ja juttelemassa osallistujien kanssa, mutta työpajan pop up -luonne vaati sen, että uusia tulijoita täytyi ohjeistaa ja auttaa tekemisen alkuun. Yhdessä tekeminen antaa luontevan lähtökohdan vuorovaikutukselle, vaikka yhteistä kieltä ei välttämättä ole. Olen vienyt muovailuvahoja myös turvapaikanhakijoille suunnattuun toimintaan, ja varsinkin lasten kanssa on syntynyt luontevasti juttua, kun ihmetellään toisten muovailemia hahmoja tai rakennetaan niitä yhdessä. Muovailuvahan luonne materiaalina on väliaikainen ja leikkisä, mikä tekee siitä mielestäni myös helposti lähestyttävän.

– Huomasin, että konkreettisen hahmon tekeminen muovailuvahasta voi auttaa tarinan luomisessa. Tekemisprosessi ruokkii mielikuvitusta ja inspiroi hahmoon liittyvien yksityiskohtien keksimisessä.

– Alun introssa kuvaus Tarusolasta paikkana antoi myös tietyn suunnan tekemiselle, joten tavallaan tarina oli se, josta lähdettiin liikkeelle.

– Oli aivan mahtavaa huomata, mikä tarinankerronnan tarve ja palo lapsilla ja nuorilla oli.

– Toisten hahmojen näkeminen ja tarinoiden kuuleminen ruokki omien hahmojen syntyä.

– Nyt osallistujat kertoivat tarinansa meille ja me kirjattiin ne ylös. Jos olisi enemmän aikaa, jokainen voisi iän mukaan kirjoittaa tarinansa itse. Tosin kielen haltuunoton alkuvaiheissa suullinen kertominen voi olla mielekkäämpää.

– Työpajaan liittyi myös osallistava keskustelu, jossa sinä, Satu, pääsit kertomaan suomi toisena kielenä -ulottuvuudesta enemmän.

– Joo, tämä oli tosiaan erittäin toimiva konsepti, kuten lauantainenkin työpajamme kirjamessuilla.

– Jutellaan siitä lisää ensi kerralla!

© Tarusola