Kuvien verbaalisessa ketjussa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä elokuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kesä katosi hujauksessa, mutta onneksi aurinko on pysynyt vielä luonamme. [Satu]

– Hei, Satu! Lämpöä tosiaan tuntuu edelleen riittävän. [Sini]

– Ja onneksi meillä on Kuvien ketjut, joissa on tämän kesän muistoja taltioituina. Huvittaisiko palata niihin hetkeksi ja kokeilla, millainen ketju voisi olla verbaalisesti? [Satu]

– Palataan vaan! Voisko kirjoituksen tehdä oikeastikin vuoropuheluna? Toinen kertoo, mitä ajatteli kuvaa ottaessaan, ja sitten toinen kertoo, mitä siinä näki ja miksi vastasi, kuten vastasi. [Sini]

– Tuo kuulostaa hyvältä idealta! Otetaanko tarkasteluun Kuvien ketjussa II? Sä aloitit sen, joten haluaisitko aloittaa ekasta kuvastasi kertomisen? [Satu]

– Kiitos, voin aloittaa! Tämä kuva on kotimatkalta. Saman tien varressa on uusittu jalankulkijoille tarkoitettua reittiä ilmaiseva merkki. Vanha merkki on osittain peitossa, mutta silti hyvin tunnistettava. Tästä tuli mieleen kielen muuttuminen, etenkin kuvallisen kielen. Näitä ohittaessa tulee aina mieleen merkkien muuttamisesta käyty julkinen keskustelu. [Sini]

– Mä tulkitsin sen sanoman niin, että sä tarkkailit jotain tilannetta vähän etäämmältä ja halusit hypätä mukaan tapahtumien virtaan tarkkailtuasi ensin jonkin aikaa. Mua puhutteli erityisesti se viimeisen hahmon kuluneisuus ja kuvan ulkoreunalla pilkistelevät jalat. Sattumalta saatuani sen ekan kuvan sulta törmäsin mökkipolulla tuohon touhukkaaseen toukkaan, joka eteni omaa tahtiaan aluskasvillisuudessa. Se tuntui sopivalta vastaukselta siihen menemiseen: jokainen voi kulkea omaan suuntaan omaa tahtiaan. Miten sä tulkitsit sen? [Satu]

– Näin kyllä kuvassa mainitsemasi verkkaisen matkanteon. Sen lisäksi toukkaa ympäröivä vehreys oli tosi houkutteleva. Mieleen tuli kirjaklassikko, Pikku toukka paksulainen. Siksi seuraavaan kuvaan syntyi ruoanlaiton lomassa leikkisä hahmo. [Sini]

– Vihreä hahmo ilahdutti leikkisyydellään ja vauhdikkuudellaan, jotka yhdessä kuvan luontoelementtien kanssa linkittyivät mun eräällä ajomatkalla bongaamaani maisemaan. Uhkaavia ukkospilviä uhmaten kirmasin pitkin pellonlaitaa nappaamassa tämän vastauskuvan. Näky oli pysäyttävä, ja koin siinä vahvaa symboliikkaa. Luonto ikään kuin paketoituna keskellä maalaismaisemaa ja vieläpä vaaleanpunaiseen muoviin vanhojen heinäseipäiden sijasta. Kaiken yllä dramaattisen sähköiset sadepilvet – vapauden, vankeuden ja vaaran vuoropuhelu. [Satu]

– Nämä pyöröpaalit kuvassa ovat tosiaan kuin pellolle tipahtaneita vaahtokarkkeja tai jotain muuta sinne kuulumatonta, epäorgaanista. Muovitukseen liittyy myös ajatus säilyttämisestä ja eristämisestä. Kuvassa on jännä tunnelma. Tähän kuvaan mietin kovasti vastausta, sillä aina ei sopivaa kuvattavaa löydy läheltä, vaikka idea syntyisikin. Päädyin vastaamaan kuvalla, jossa on useita etanoita. Olen taistellut niiden kanssa kasvimaan herruudesta ja siitä, kuka saa syödä salaatit ja yrtit. [Sini]

– Mä tulkitsin etanakuvavastauksen sanoman olevan “Luonto on ykkönen kaiken keinotekoisenkin keskellä” eli saatoin saada kiinni kuvan ajatuksesta. Oli hauska sattuma, että samana päivänä, jolloin vastaanotin lähettämäsi etanakuvan, kohtasin mökkimaastossa valtavan ukkoetanan, josta otin lähikuvan. En kuitenkaan viitsinyt lähettää sitä sulle vastaukseksi, jottei ketjustamme olisi tullut ihan etanakuvien valtakuntaa. Sen sijaan päädyin lähettämään sulle sen asetelmakuvan, joka syntyi yhdistelmänä kirjoittamista, pihapuuhia ja saunan lämmittämistä. Niihin kuuluvat objektit liittyivät ajatuksellisesti etanoiden aiheuttamaan tuhoon: pihapuuhissa lakosi kasveja, saunassa paloi paperia ja samalla mietin, pitäisikö eräs kirjoittamani juttukin tuikata tuleen. Kuvaa lähettäessäni mietin, mahtaakohan ajatukseni aueta vastaanottajalle. Miten kävi? [Satu]

– Yhdistin kuvan asetelman vahvasti juuri mökkisaunan lämmittämiseen. Tuo puukantinen oli ilmeisesti sitten muistikirja, mutta en tunnistanut sitä sellaiseksi. Oma kuvani nousi ehkä hetkellisestä janon tunteesta sekä saunan ja kesäpäivien kuumuudesta. Lähikuvassa virkistävää vettä. [Sini]

– Muistikirja tosiaan naamioituu puukansiin. Tämä vesilähikuva oli tulkinnaltaan ketjun haastavin mulle. Ajattelin, että olit varmaankin ihastunut astian estetiikkaan. Sanoman tulkitsin lohdullisesti niin, että vedellä on hyvä sammuttaa kaikki roihuavat, kytevät ja orastavatkin potentiaaliset palot. Vesi elementtinä puolestaan johdatti ajatukseni kiveen, ja kun näin tämän tutun kiven tietyssä valaistuksessa, kiinnitin yllätyksekseni ensi kertaa huomiota siihen, kuinka valon ja varjon leikki kiven pinnassa muodostaa kasvot. Nuo ikiaikaiset kasvot sanovat: “Tulipa tuli, vesi tai jää, minä olen jotakin pysyvää.” [Satu]

– Tuosta kuvavastauksestasi ajattelin, että olet ehkä lähtenyt miettimään eri elementtejä. Kasvoja en siitä löytänyt mutta hahmotan ne nyt kun sanoit. Toisaalta jäljet kiven pinnassa muistuttivat veden ja jään voimasta. En päässyt kuvaamaan elävää tulta, joten kuvasin takasta löytyneen palaneen puun. Sen muoto myös muistutti vähän kivenlohkaretta. [Sini]

– Se olikin jännä vastaus, joka herätti ajatuksia moniin suuntiin. Yhtäältä palasin sinne tulen äärelle, jolloin kaikki oli vielä jäljellä. Toisaalta mietin, kuinka paljon palaessa on haihtunut savuna ilmaan. Siitä syntyi sellainen eksistentiaalinen pohdiskelutunnelma, johon ajattelin lähettää vastauksena tuon kuvan auringonlaskusta veneen kera. Jotain päättyy, mutta jotain on myös edessä. [Satu]

– Koska sovimme, että kuvien ketju on kymmenen kuvan mittainen, tästä viimeisestä kuvasta tuli juurikin tunne, että jotain päättyy, on palattu rantaan, ainakin toistaiseksi. [Sini]

– Tää kuvien ketju on musta tosi kiva harjoitus! Joskus kyllä tuntuu, että kuvalla viestiminen on epävarmempaa viestin tulkinnan kannalta kuin verbaalisesti viestiminen. Tällainen vapaahko viesteily kuvallisesti on kuitenkin hauskaa ja luovaa, kun ei tarvitse olla sataprosenttisen tarkka sanoman välittymisestä. Tosin eihän viesti aina verbaalisestikaan välity täysin, vaan sekä lähettäjä ja vastaanottaja ovat omien tulkintojensa vaikutuspiirissä. Tässä kuvanlähetystehtävässä, jota me toteutettiin aina parin viikon ajan, oli myös mukava lähettämisen ja vastaanottamisen jännitys. Usein odotin kovasti, mitä sä lähetät. Samoin oli kiva miettiä omia vastauksia. Usein pohdin kuvatessa: “Mitähän Sini ajattelee tästä? Tuleeko mun pointti esiin tästä kuvasta?” [Satu]

– Kuvat mahdollistavat monia tulkintoja. Varmasti meidän tulkinnoissa toistemme kuvista vaikutti myös se, että tunnemme toisemme hyvin. [Sini]

– Aivan. Ja ollaan tehty kuvaketju jo aiemminkin. Ja tämänkin ketjun jälkeen vielä kerran. Mitä ajattelet kuvien ketjun toteuttamisesta oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa? Minkäikäisille tämä soveltuisi parhaiten ja mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon?  [Satu]

– Varmasti riippuu täysin ryhmästä ja kontekstista. Tätä voisi olla kiinnostava toteuttaa esimerkiksi kaukaisen ystävyyskoulun oppilaiden välillä. Kuvilla voi kertoa paljon, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Ehkä teeman voisi rajata tehtävänannossa jollain tavalla, jotta kuvien tulkinta ja ehkä ottaminenkin helpottuu, esimerkiksi ”viikko elämästäni” tai muuta sellaista. [Sini]

– Tässä on kyllä monia mahdollisuuksia! Kielenopetuksen kannalta erityisesti tarinallisuus on kiehtova. Olisi hauska kokeilla, millaisia tarinoita syntyy kuvaketjujen pohjalta. Kuvista voisi rakentaa myös verbaalisen vuoropuhelun, jossa kuvissa esiintyvät esineet ja hahmot puhuvat toisilleen. Kuvien avulla voi myös kartuttaa hyvin sanavarastoa, sillä usein kuvissa esiintyy jänniä uusia asioita, joille pitää itsekin miettiä nimityksiä. Sanakuvataideopetuksessa voi myös heittäytyä luovaan sanataiteiluun, kuten vallattoman viherlaukkaajan ja vaahtokarkkipyörylöiden tapauksissa. Millaisia kuvallisia jatkotyöstömahdollisuuksia sulle tulee vielä mieleen? [Satu]

– Kuvia voisi käyttää varmasti monella tavalla myös kuvallisten tarinoiden kertomiseen. Kuvien elementtejä voisi yhdistää piirtämällä samaan kuvaan, tai katsoa millaisia tarinoita syntyy, kun kuvat järjestetään uuteen järjestykseen. [Sini]

– Ehkä voitaisiin kokeilla sellaistakin joskus. Nyt on muuten tulossa upea kirjasyksy! Palataanko siihen kirjavinkkien muodossa? [Satu]

– Ehdottomasti! Kirjavinkit kiinnostaa aina! [Sini]

©Tarusola

Kuvien ketjussa III

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä heinäkuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Ihanat kesäpäivät on tarjoilleet taas parastaan! Jatketaanko sen kunniaksi vielä kuvien ketjua?

– Moi, Satu! Joo, tehdään viimekertaisen ketjun jatkoksi vielä yksi! Aloita sä tällä kerralla.

I

II

III

IV

V

VI

VII

VIII

IX

X

Kuvien ketjussa II

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä kesäkuun lopun päivänä

– Hei, Satu! Viimeksi oli puhetta, että tehtäisiin vuoropuhelu taas kuvien muodossa. [Sini]

– Joo! Edellisestä kerrasta onkin jo vierähtänyt aikaa. Se oli hauska kokeilu. Mä aloitin silloin, joten nyt olisi sun vuoro lähettää eka kuva. [Satu]

I

II

III

IV

V

VI

VII

VIII

IX

X

Kuvien ketjussa

Kuvien ketjussa

Eräänä heinäkuisena hetkenä kahden ystävän kohtaaminen kuvallisessa vuoropuhelussa

– Hei Satu! Kiinnostaisiko tällä kertaa kokeilla vuoropuhelua kuvilla tekstin sijaan?
– Ehdottomasti! Kuulostaa tosi inspiroivalta!
– Idea tähän tuli opintojeni yhteydessä toteutetusta harjoitustehtävästä, joka synnytti harjoitteluparien välille mielenkiintoisia vuoropuheluita. Lähtökohtana harjoitustyölle oli tämä Antti Huittisen ja Eeva Jokisen artikkeli Exchanging Artworks, A Dialogue with Matter and Meaning. Me voisimme toteuttaa meidän vuoropuhelun kuvilla, jotka voivat olla omia tai netistä löydettyjä tekijänoikeudet tietysti huomioiden. Haluatko lähettää ensimmäisen?
– Mielelläni!

I

A Sadun 1. kuva

II

B Sinin 1. kuva

III

C Sadun 2. kuva

IV

D Sinin 2. kuva

V

E Sadun 3. kuva

VI

F Sinin 3. kuva

VII

G Sadun 4. kuva

VIII

H Sinin 4. kuva

IX

I Sadun 5. kuva

X

J Sinin 5. kuva

© Tarusola