Vuosikatsauksessa 2024

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Ihana nähdä vielä näin vuoden loppumetreillä. Tämäkin vuosi hujahti tosi nopeasti, vai mitä?  [Satu]

– Hei, Satu! Vielä on hetki mennyttä vuotta jäljellä, ja tää ajankulun kiihtyminen jaksaa tosiaan aina ihmetyttää. Toisaalta, kun miettii menneen vuoden aikana tehtyjä juttuja, huomaa kyllä, että paljon on myös ehtinyt tehdä ja touhuta. Muistellaanko taas perinteiseen tapaan meidän blogivuotta? [Sini]

– Joo, muistellaan! Kulunut vuosi oli tosiaankin puuhakas. Tammikuussa juteltiin Helmet-haasteesta, kuten meillä on ollut monena vuotena tapana. Olipa kiva vilkaista taas sitä listaa. Tuli monta hyvää kirjamuistoa mieleen! Haasteisiin ollaan taas palaamassa tuonnempana, eikö niin? [Satu]

– Joo, mielenkiinnolla odotan taas kuulevani sun lukukokemuksista. Helmikuussa pasteerattiin kameran kera tosi erilaisissa maisemissa, minä uusilla kotikulmillani ja sinä auringossa Maltalla. Tässähän on jotain etäisesti tuttua, heh! [Sini]

– Jep. Maaliskuussa oli hienoa, kun päästiin Kansallisteatteriin katsomaan Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin -näytelmää vieläpä Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä. Näytelmä oli vaikuttava, kuten kirja, johon se pohjautuu. Oletko jo ehtinyt perehtymään kirjaan?  [Satu]

– Nähtyäni näytelmän lisäsin kirjan kyllä lukulistalleni mutta vielä en ole sitä ehtinyt aloittaa. Huhtikuussa saatiin vieraaksi Sirpa Nieminen, jonka kanssa juteltiin muun muassa tulevaisuudentutkimuksesta. Sirpa on ollut monessa mukana, ja toivottavasti kuullaan hänestä vielä myöhemmin lisää.  [Sini]

– Aivan varmasti kuullaan! Toukokuu oli omalta osaltani upea, kun sain viettää sen Sysmässä Villa Sarkian kirjailijaresidenssissä kirjoittamassa. Samalla tuli tutustuttua sekä Sysmään että sen lähiseutuihin paremmin. Toukokuun kaunis valo ja luonnon herääminen tuntuvat nyt tässä pimeydessä kaukaisilta, mutta onneksi siihen tunnelmaan voi palata kuvien avulla. [Satu]

Kesäkuussa oli mun vuoro reissata ja viettää aikaa galleriaresidenssissä Pleikussa, Berliinissä. Matka oli antoisa ja tarjosi juuri sitä, mitä sieltä lähdin hakemaan – taidekokemuksia, kohtaamisia ja suurkaupungin vilinää. [Sini]

– Berliini on aina Berliini. Ihanaa, kun pääsit sinne! Heinäkuussa meidän katse kääntyi sitten Helsinki-kuviin, kun ehdittiin käymään Hakasalmen huvilassa ihastelemassa Volker von Boninin inspiroivia valokuvia. Olen palannut niihinkin mielessäni usein, varsinkin omilla kuvausreissuilla. Perehdyin näyttelyn jälkeen hänen tuotantoonsa enemmänkin, kun sain kirjastosta pari hänen valokuvakirjaansa.   [Satu]

– Oli tosiaan hienoa nähdä taidokkaita kuvia vanhasta Helsingistä! Elokuussa siirryttiinkin Vantaan kaduille ja juteltiin Street Art Vantaan järjestämästä katutaidetriennaalista ja muutamista sen aikana syntyneistä uusista teoksista Myyrmäen alueella. Ehditkö jo käymään Myrtsissä katutaidekierroksella? [Sini]

– Se on vielä edessä, kun oli niin kiireinen syksy. Tykkäsin kovasti meidän syyskuisesta katukuvaushaasteesta! Tehtävät auttoivat tarkastelemaan ympäristöä uusin silmin, ja oli hauskaa bongailla erilaisia kohteita, yllättäviäkin. Onko sulla vielä silmät virittäytyneet bongailemaan sun tehtävien kohteita? [Satu]

– Kyllä välillä tulee vastaan haasteeseen sopivia kuvauskohteita. Nuo kortit olisin halunnut ostaa itsellenikin, mutta ne olivat ainakin toistaiseksi loppu. Täytyykin käydä uudelleen kyselemässä niiden perään. Oli tosi mainio pakka opetuskäyttöönkin. Muistatko muuten lokakuisen retken Järvenpään taidemuseoon, jossa tutustuttiin Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin teoksia esittelevään kokoelmanäyttelyyn sekä esillä olleeseen Koulu + taide – Kauneusaistin kasvattamista -näyttelyyn? Mikä voimahahmo Soldan-Brofeldt onkaan ollut suomalaisen kulttuurin edistäjänä! Yritetäänkö ensi kesänä tehdä kierros myös Tuusulanjärven taiteilijakoteihin? [Sini]

– Meidän Järvenpää-päivä oli tosi kiva! Ja retki Tuusulanjärvelle on loistava ajatus! Ja voimaannuttava näin loppuvuoden pimeydessä. Sain onneksi välillä tankattua valoa ja lämpöä, kun pääsin Balille seikkailemaan. Mukaani ottama Luovuutta luonnosta -kirja osoittautui loistavaksi matkakirjaksi, varsinkin kun sain majapaikassani elää niin kiinteästi luonnon keskellä. Myös monilla retkillä tuli koettua upeita luontohetkiä ja muita elämyksiä, jotka nivoutuivat luontevasti kirjan tehtäviin. Marraskuussa me päästiin tosiaan puhumaan niistä etäyhteyksin. Haluaisitko nähdä vielä muutamia kuvia reissustani? [Satu]

– No ehdottomasti! Mitä jäit kaipaamaan reissulta kaikkein eniten? [Sini]

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

– Ystävällisiä hymyjä! Voisin väittää, että balilaiset kuuluu planeettamme ystävällisimpiin ihmisiin. Mun tähänastisten kokemusten mukaan ihan aidosti. Sitä upeaa luontoakin on kyllä todella kova ikävä. Toiveissani on päästä sinne taas pian. Entä mitä ajatuksia sulla on tulevan vuoden suhteen? [Satu]

– Tulevalle vuodelle ei ole suuria toiveita, mutta toivon yllättyväni. Kulttuuriin kohdistuvat leikkaukset tulevat varmasti näkymään ja tekemään surullista jälkeä. Itse lupaan tuplata ensi vuonna kaikenlaiset kulttuurikokemukset, kuluttaa pennoseni teatteriin, tanssiteoksiin, konsertteihin ja kuvataiteen kohteisiin. Entä mitä itse ajattelet tulevan vuoden tuovan tullessaan? [Sini]

– Toivottavasti monia luovia hetkiä erityisesti luonnossa! Pidetään monipuolinen kulttuurin tukeminen mielessä, kun suunnitellaan ensi vuoden blogiseikkailuja! Kiitos sulle kaikista kivoista yhteisistä kokemuksista tänä vuonna – ja iso kiitos myös uskolliselle lukijakunnallemme sekä ihanaa uutta vuotta! [Satu]

– Kiitos samoin itsellesi! Nähdään ensi vuonna! [Sini]

©Tarusola

Helsinki-kuvissa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä heinäkuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Hienoa, että ehdittiin yhdessä tänne Hakasalmen huvilaan ja Katse Helsinkiin -näyttelyyn! [Satu]

– Hei, Satu! Oli tosiaan hyvä, että muistit tämän. Näyttely päättyykin jo elokuun lopulla. [Sini]

*

– Nyt on siis juuri oikea aika sukeltaa Volker von Boninin valokuviin. Astutaanko sisään ja aloitetaan matka menneisiin vuosikymmeniin Helsingissä? [Satu]

– Onko Volker von Bonin sulle entuudestaan tuttu? Itselleni hän on vieras nimi, mutta kuten tässä seinällä olevassa näyttelytekstissä todetaan, tunnetaan hänen kuvansa paremmin kuin itse henkilö. Näyttelyyn on valittu Helsinki-kuvia 1950-luvun alusta 1980-luvun alkuun. Hauska nähdä kuvia kaupungista ja sen asukkaista näinkin laajalla aikavälillä saman henkilön ikuistamana. [Sini]

– Hän on myös mulle nimenä ihan uusi tuttavuus, mutta saattaa olla, että hänen kuvansa ovat olleet joskus silmien edessä varsinkin kuva-arkistoa selatessa. Oletko sä käyttänyt Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmaa paljon?  [Satu]

– Muistan joskus katselleeni näitä, kun etsin opetukseen kuvia. On kyllä aikamoinen aarreaitta. Meillä on tainnut olla joskus puhetta myös finna.fi-sivustosta, joka tarjoaa myös vanhaa kuvamateriaalia, esimerkiksi karttasijainnin perusteella. Onko sulla tässä näyttelyssä suosikkikuvia? [Sini]

– Montakin! Pidän erityisesti henkilökuvista, joista osasta tulee jollain tavalla mieleen yhtymäkohtia myös Henri Cartier-Bressonin kuviin. Näyttelytekstissä kerrotaan von Boninin omaksuneen humanistisen valokuvauksen lähtökohdat, ja ainakin itsessäni heräsi tämän näyttelyn myötä kiinnostus lukea enemmän hänen opinnoistaan ja työskentelytavoistaan. Varasinkin jo kirjastosta valokuvahistorioitsija Yki Hytösen kirjoittaman elämäkerran Volker von Boninista. Entä mitä suosikkeja sä olet löytänyt täältä?  [Satu]

– Tuttujen paikkojen muutosta on hauska katsella. Linja-autoasemalla Jollaksen autoon jonottavista ihmisistä aloin heti etsiä tuttuja piirteitä, koska kyydissä on saattanut kulkea sukulaisia. Näissä kengänkiillottajissa taas on rentoa asennetta. Myös kesäolympialaisten iloinen tunnelma välittyy kuvista hienosti. Kuviin on taltioitu pieniä hetkiä urheilusuoritusten ulkopuolelta, telttakylää ja urheilujuhlan näkymistä kaupungilla. On varmasti ollut jännittävää, kun sodan takia peruuntuneiden talviolympialaisten jälkeen on saatu Suomeen tällainen suurtapahtuma. [Sini]

*

*

– Todellakin ainutlaatuisia hetkiä, joiden tunnelman tosiaan katsojakin aistii ja pääsee samalla kuvittelemaan itse lisää. Tämä kuva rannalla kesäpäivää viettävistä ihmisistä herättää monia ajatuksia, myös rajauksen suhteen. Pidän myös von Boninin huumorista, jota löytyy joistain kuvista erityisesti.  [Satu]

*

– Totta, näissä kuvissa on paljon huumoria. Etenkin kuvat leikkivistä lapsista uimarannalla ja puistoissa ovat vauhdikkaita.  Kuvat kaupungista syntyivät vapaa-ajalla ja on hauskaa pohtia, miksi juuri nämä aiheet ovat saaneet kuvaajan kohottamaan kameransa. Von Bonin työskenteli valokuvaajana painotalo Tilgmann Oy:llä, ja näyttelystä löytyykin seinä, jossa näitä lehtikuvia pääsee katsomaan juttujen yhteydessä. Tämän seinätekstin mukaan myös hänen Helsinkiä ja muuta Suomea esittelevät valokuvakirjansa olivat varsin tunnettuja. [Sini]

– Joo, löysin noita valokuvakirjojakin Helmetin kautta. Esimerkiksi Helsinki ja meri ja Turku. Olettaisin, että niissä on myös näitä maisemakuvia, joita täälläkin näyttelyssä on. Von Bonin vaikuttaakin todella monipuoliselta valokuvaajalta, jolle kuvaus on ollut sekä kaupallinen elannon tuoja että luovan ilon lähde. [Satu]

*

*

– Katuvalokuvaus on kyllä kiinnostava lajityyppi. Näissäkin kuvissa on herkullisia hahmoja ja tilanteita. Itse en suuntaa edes kännykän kameraa usein kohti tuntemattomia ihmisiä. Se vaatii tiettyä rohkeutta. Täytyy varautua siihen, että kuvaaminen huomataan ja siihen reagoidaan. Kuvaamiseen kiinnitetään vielä enemmän huomiota, jos kaulassa roikkuu järjestelmäkamera. Miten sä, Satu, suhtaudut ihmisten kuvaamiseen julkisilla paikoilla?[Sini]

– En ole ihan sujut sen kanssa, koska mun mielestä on jotenkin kiusallista tunkeutua toisen ihmisen reviirille kameran kanssa lupaa kysymättä. Ihmisten kuvaaminen on parhaimmillaan todella antoisaa, kun kyse on sovitusta tilanteesta. Muuten, löysin kerran Valokuvataiteen museossa vieraillessani heidän myymälästään The Street Photography Challenge -tehtäväkorttipaketin, jonka avulla voi treenata katuvalokuvausta. Sen monissa haasteissa ihminen ei ole lainkaan keskiössä. Huvittaisiko sua kokeilla tehtäväkortteja joskus?  [Satu]

– Yleisesti pidän kyllä haasteista. Ehkä tätäkin voisi kokeilla. [Sini]

– Valokuvataiteen museossa on myös todella kiinnostavia näyttelyjä meneillään, ja esimerkiksi Etsin-näyttelystä löytyy monia yhtymäkohtia tähän von Boninin näyttelyyn ja näihinkin valokuviin. Käytäisiinkö joskus sielläkin yhdessä? [Satu]

– Suomen valokuvataiteen museossa on aina kiva käydä. Syyskuun lopussa aukeaa taas useampi uusi näyttely. [Sini]

– Hienoa! Tämä oli tosi inspiroiva näyttelykäynti. Paljon kiitoksia mukavasta seurasta! [Satu]

– Kiitos samoin! [Sini]

©Teksti ja muut kuin Volker von Boninin kuvat Tarusola

Suruttomassa kaupungissa

Kolmen ystävän kohtaaminen eräänä syyskuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Kiva, kun ehdittiin yhdessä tänne Hakasalmen huvilaan Suruton kaupunki -näyttelyyn! [Satu]

– Hei, Suvi ja Satu! Tehän olette ahkeria näyttelyissä kävijöitä. Missä olette käyneet viimeksi? [Sini]

– Mä olen viimeksi käynyt Suvin kanssa Taidehallissa David Hockneyn näyttelyssä. [Satu]

– Mitä piditte siitä? [Sini]

– Näyttelyssä tulee hyvin esiin Hockneyn monipuolisuus. Vaikkei näyttely olekaan kovin iso eikä siellä ole niitä kaikkein kuuluisimpia teoksia, se luo onnistuneen katsauksen Hockneyn tuotantoon. Niin kuin oli aiemmin puhetta, Hockneyn töiden värikylläisyys puhuttelee mua erityisesti. Hockneyn potretitkin on kiinnostavan persoonallisia. Oli myös jännä viettää hetki The Other Side -teoksen äärellä. Mietin siinä istuessani, olisinko kirjoittanut siitä samalla tavalla kuin kirjoitin meidän luovuustehtävässä. [Satu]

– Entä Suvi, oliko se myös sun viimeisin näyttelykäynti? [Sini]

– Mä järjestin vähän aikaa sitten oman yksityisnäyttelyn. Siinä oli kaikkea mun tekemää pikkutavaraa, jota mä olen vuosien varrella kerännyt talteen. Näyttely oli mun muistoja varten, ja se kesti mun huoneessa päivän. [Suvi]

– Ihana idea! Toivottavasti dokumentoitte sun näyttelyprojektin muistoksi seuraavaa näyttelyä varten. [Sini]

– Astutaanko nyt Suruton kaupunki -näyttelyyn ja 1920-luvun Helsinkiin? [Satu]

– Näyttely johdattaa museovieraat viiden kuvitteellisen helsinkiläisen kautta pääkaupunkimme menneisyyteen. [Sini]

– Mun mielestä nuo henkilöhahmot luovat kiinnostavan perspektiivin näyttelyyn. Heidän avullaan näyttelyyn tulee moniäänisyyttä ja henkilökohtainen kosketus menneisiin tapahtumiin, jotka saattaisivat muuten jäädä etäisiksi. [Satu]

– Koska henkilöt ovat eri-ikäisiä, jokainen museovieras saa oman näkökulmansa. [Suvi]

– Jännä valinta, että henkilöt ovat kuvitteellisia. Heidän lisäkseen olisi voinut esitellä tunnettuja 1920-luvun helsinkiläisiä. Esimerkiksi opetustarkoituksiin näyttely sopii hyvin. Seinillä on paljon tietoa, mutta jos ei jaksa lukea kaikkea, voi tutustua vaikka vain henkilöhahmojen kommentteihin. Esillä on paljon ajan visuaalista suunnittelua, mutta kuvataideopettajana jäin hieman kaipaamaan ajan kuvataidetta. Seinältä löytyi kuitenkin pari kopiota Greta Hällfors-Sipilän guassitöistä, jotka kuvaavat hauskasti ajan yöelämää. [Sini]

– Kielenopettajan näkökulmasta on ilahduttavaa, että kieltä on tuotu esiin muun muassa slangin käsittelyssä. Näyttelyn oheen on koottu pieni sanasto 1920-luvun sanoista ja ilmiöistä nykykielisen vieraan avuksi. Puhutun kielen näytteet olisivat elävöittäneet slangiesimerkkejä. Kolmikieliset eli suomen-, ruotsin- ja englanninkieliset opastekstit ovat tietysti hieno juttu. Tosin tämän kielten yhdistelmä on tätä nykyä kiitettävän yleinen museoissa. Myös muutamia esimerkkejä kirjallisuudestakin nostetaan esiin. Mainosanalyysi olisi myös mahdollinen, koska täällä on paljon vanhoja mainoksia seinillä. [Satu]

– Täällä on myös musiikkia! Miten tämä gramofoni toimii? [Suvi]

– Laitetaanpa tästä C-O-N-S-T-A-N-T-I-N-O-P-L-E soimaan. [Sini]

– Tässä Grammari soimaan! -vihkosessa kerrotaan, että kyseinen kappale innoitti Mika Waltaria, ja innostuksen hedelmänä syntyi matkakirja nimeltä Yksinäisen miehen juna (1929). Entä mitä ajatuksia teille on syntynyt näyttelystä? [Satu]

– Näyttelyssä voisi olla jotain tehtäviä, kuten joidenkin juttujen etsimistä tai lempimuseoelementin piirtämistä. [Suvi]

– Onneksi täällä on jonkin verran toiminnallisuutta. Myös liikkuva kuva ja äänimaisemat tuovat vaihtelevuutta, esimerkiksi Ilkka Pitkäsen Suruton kaupunki -videoinstallaatio on muodoltaan nykyaikaa mutta rakennettu vanhojen arkistokuvien avulla. Tykkäsin myös siitä, miten “Ahdas huone” on toteutettu. Virallisen Suomen sisustaman huoneen tapetit rakoilevat, ja alta paljastuu ajalle ominaisia ristiriitoja. Hyvä visuaalinen kokonaisuus oli myös “Viettelysten pesä”. Suojalasit kuitenkin hieman etäännyttivät tunnelmasta. Myös ajan muotia olisi ollut kiva nähdä enemmän. [Sini]

– Opetuksenkin kannalta on mielenkiintoista, miten ajan suomalaisuutta ja sen korostamista käsitellään näyttelyssä. Siitä saa hyviä virikkeitä opetukseen. [Satu]

– Olisi ollut kiva, jos täällä olisi ollut vielä enemmän interaktiivisia toimintoja. Kaupungin ääniäkin olisi voinut olla enemmän. [Suvi]

– Muuten Sini, oletko hyödyntänyt paljon Helsingin kaupunginmuseon valokuvakokoelmaa, joka löytyy Helsinkikuvia.fi-verkkopalvelusta? [Satu]

– En ole vielä, mutta ilolla olen katsellut kuvia. Hienoa, että kymmeniätuhansia kuvia on vapaasti käytettävissä myös opetustarkoituksiin. [Sini]

– Vanhat valokuvat on valtavan inspiroivia kirjoittamisessa. Tuli mieleeni vuonna 2015 Annantalossa järjestetty Tarinoiden maailma -seminaari, jossa sanataideohjaaja Jenni Hurmerinta piti Kuva ja sana. Visuaalinen kulttuuri sanataidetyössä -työpajan. Siellä pohdittiin muun muassa, miten teksti voi syntyä ja kehittyä visuaalisista lähtökohdista käsin ja millä tavalla näkeminen vaikuttaa ajatteluun ja tunteisiin. Jenni Hurmerinta esitteli oman vanhojen valokuvien kokoelmansa ja kertoi hankkivansa valokuvia esimerkiksi kirpputoreilta. [Satu]

– Kun mä piirrän jotain, mä saan usein inspiraatiota valokuvista. [Suvi]

– Mäkin olen käyttänyt vanhoja lehtikuvia maalausteni lähtökohtana. Tässä kotimatkalla voisi kiertää yhden näyttelyyn liittyvistä kävelyretkistä. Lähdetäänkö vaikka 14-vuotiaan Niken matkassa silloista Itäistä Heikinkatua pitkin? [Sini]

©Tarusola