Kahden ystävän kohtaaminen eräänä heinäkuun lopun päivänä
– Moi, Sini! Hienoa, että ehdittiin yhdessä tänne Hakasalmen huvilaan ja Katse Helsinkiin -näyttelyyn! [Satu]
– Hei, Satu! Oli tosiaan hyvä, että muistit tämän. Näyttely päättyykin jo elokuun lopulla. [Sini]
*
– Nyt on siis juuri oikea aika sukeltaa Volker von Boninin valokuviin. Astutaanko sisään ja aloitetaan matka menneisiin vuosikymmeniin Helsingissä? [Satu]
– Onko Volker von Bonin sulle entuudestaan tuttu? Itselleni hän on vieras nimi, mutta kuten tässä seinällä olevassa näyttelytekstissä todetaan, tunnetaan hänen kuvansa paremmin kuin itse henkilö. Näyttelyyn on valittu Helsinki-kuvia 1950-luvun alusta 1980-luvun alkuun. Hauska nähdä kuvia kaupungista ja sen asukkaista näinkin laajalla aikavälillä saman henkilön ikuistamana. [Sini]
– Hän on myös mulle nimenä ihan uusi tuttavuus, mutta saattaa olla, että hänen kuvansa ovat olleet joskus silmien edessä varsinkin kuva-arkistoa selatessa. Oletko sä käyttänyt Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmaa paljon? [Satu]
– Muistan joskus katselleeni näitä, kun etsin opetukseen kuvia. On kyllä aikamoinen aarreaitta. Meillä on tainnut olla joskus puhetta myös finna.fi-sivustosta, joka tarjoaa myös vanhaa kuvamateriaalia, esimerkiksi karttasijainnin perusteella. Onko sulla tässä näyttelyssä suosikkikuvia? [Sini]
– Montakin! Pidän erityisesti henkilökuvista, joista osasta tulee jollain tavalla mieleen yhtymäkohtia myös Henri Cartier-Bressonin kuviin. Näyttelytekstissä kerrotaan von Boninin omaksuneen humanistisen valokuvauksen lähtökohdat, ja ainakin itsessäni heräsi tämän näyttelyn myötä kiinnostus lukea enemmän hänen opinnoistaan ja työskentelytavoistaan. Varasinkin jo kirjastosta valokuvahistorioitsija Yki Hytösen kirjoittaman elämäkerran Volker von Boninista. Entä mitä suosikkeja sä olet löytänyt täältä? [Satu]
– Tuttujen paikkojen muutosta on hauska katsella. Linja-autoasemalla Jollaksen autoon jonottavista ihmisistä aloin heti etsiä tuttuja piirteitä, koska kyydissä on saattanut kulkea sukulaisia. Näissä kengänkiillottajissa taas on rentoa asennetta. Myös kesäolympialaisten iloinen tunnelma välittyy kuvista hienosti. Kuviin on taltioitu pieniä hetkiä urheilusuoritusten ulkopuolelta, telttakylää ja urheilujuhlan näkymistä kaupungilla. On varmasti ollut jännittävää, kun sodan takia peruuntuneiden talviolympialaisten jälkeen on saatu Suomeen tällainen suurtapahtuma. [Sini]
*
*
– Todellakin ainutlaatuisia hetkiä, joiden tunnelman tosiaan katsojakin aistii ja pääsee samalla kuvittelemaan itse lisää. Tämä kuva rannalla kesäpäivää viettävistä ihmisistä herättää monia ajatuksia, myös rajauksen suhteen. Pidän myös von Boninin huumorista, jota löytyy joistain kuvista erityisesti. [Satu]
*
– Totta, näissä kuvissa on paljon huumoria. Etenkin kuvat leikkivistä lapsista uimarannalla ja puistoissa ovat vauhdikkaita. Kuvat kaupungista syntyivät vapaa-ajalla ja on hauskaa pohtia, miksi juuri nämä aiheet ovat saaneet kuvaajan kohottamaan kameransa. Von Bonin työskenteli valokuvaajana painotalo Tilgmann Oy:llä, ja näyttelystä löytyykin seinä, jossa näitä lehtikuvia pääsee katsomaan juttujen yhteydessä. Tämän seinätekstin mukaan myös hänen Helsinkiä ja muuta Suomea esittelevät valokuvakirjansa olivat varsin tunnettuja. [Sini]
– Joo, löysin noita valokuvakirjojakin Helmetin kautta. Esimerkiksi Helsinki ja meri ja Turku. Olettaisin, että niissä on myös näitä maisemakuvia, joita täälläkin näyttelyssä on. Von Bonin vaikuttaakin todella monipuoliselta valokuvaajalta, jolle kuvaus on ollut sekä kaupallinen elannon tuoja että luovan ilon lähde. [Satu]
*
*
– Katuvalokuvaus on kyllä kiinnostava lajityyppi. Näissäkin kuvissa on herkullisia hahmoja ja tilanteita. Itse en suuntaa edes kännykän kameraa usein kohti tuntemattomia ihmisiä. Se vaatii tiettyä rohkeutta. Täytyy varautua siihen, että kuvaaminen huomataan ja siihen reagoidaan. Kuvaamiseen kiinnitetään vielä enemmän huomiota, jos kaulassa roikkuu järjestelmäkamera. Miten sä, Satu, suhtaudut ihmisten kuvaamiseen julkisilla paikoilla?[Sini]
– En ole ihan sujut sen kanssa, koska mun mielestä on jotenkin kiusallista tunkeutua toisen ihmisen reviirille kameran kanssa lupaa kysymättä. Ihmisten kuvaaminen on parhaimmillaan todella antoisaa, kun kyse on sovitusta tilanteesta. Muuten, löysin kerran Valokuvataiteen museossa vieraillessani heidän myymälästään The Street Photography Challenge -tehtäväkorttipaketin, jonka avulla voi treenata katuvalokuvausta. Sen monissa haasteissa ihminen ei ole lainkaan keskiössä. Huvittaisiko sua kokeilla tehtäväkortteja joskus? [Satu]
– Yleisesti pidän kyllä haasteista. Ehkä tätäkin voisi kokeilla. [Sini]
– Valokuvataiteen museossa on myös todella kiinnostavia näyttelyjä meneillään, ja esimerkiksi Etsin-näyttelystä löytyy monia yhtymäkohtia tähän von Boninin näyttelyyn ja näihinkin valokuviin. Käytäisiinkö joskus sielläkin yhdessä? [Satu]
– Suomen valokuvataiteen museossa on aina kiva käydä. Syyskuun lopussa aukeaa taas useampi uusi näyttely. [Sini]
– Hienoa! Tämä oli tosi inspiroiva näyttelykäynti. Paljon kiitoksia mukavasta seurasta! [Satu]
– Kiitos samoin! [Sini]
©Teksti ja muut kuin Volker von Boninin kuvat Tarusola
