Kahden ystävän kohtaaminen eräänä toukokuun lopun päivänä
– Hei, Satu! Mitä sun kevääseen kuuluu? Kiva että ehdittiin vihdoin yhdessä tänne HAMiin näyttelykäynnille. [Sini]
– Moikka, Sini! Niin mukava nähdä! Kevät on intensiivistä aikaa. Olen yrittänyt pysähtyä jokaisen mahdollisen kasvin äärelle ja tietoisesti nauttia kaikesta kukoistuksesta. [Satu]
– Tiedän ton tunteen. Välillä ulkona kävellessä lähden jäljittämään jotain ihanaa tuoksua. Nyt on luonto niin huumaava kaikille aisteille. Nyt siis Kevätlaitumelle! [Sini]
– Näyttelyn nimi on ainakin osuvan houkutteleva. Ahaa, tässä puetaan ensin suojatöppöset kenkien päälle. Myös houkuttelevan näköiset lattiapinnat kuvioineen ovatkin suojelemisen arvoiset. [Satu]
– Kiinnostaa kuulla, mitä mieltä olet näyttelystä. Itse piipahdin täällä jo kerran oppilaiden kanssa. Kevätlaitumelle-näyttelyn suunnittelussa on huomioitu lapset ja heidän huoltajansa. Tämä näkyy museon esittelytekstien mukaan sekä teosvalinnoissa että etenkin näyttelyarkkitehtuurissa, jossa on otettu huomioon lapsen mittakaava. [Sini]
– Tämäpä on virkistävä perspektiivi, kun taulut on ripustettu näin alas. Kuulin tuossa, kun eräs näyttelyyn tullut rouva kysyi heti salivalvojalta, miksi taulut ovat näin alhaalla. Valvoja vastasi jotenkin kivasti painottaen, että näyttely on lapsille. Tämä taitaa olla aika ainutlaatuista, että lapset otetaan huomioon museossa näin kokonaisvaltaisesti? [Satu]
– Kyllä se aika harvinaista on. Virkistävää myös aikuiselle katsojalle, kun saa muistutuksen siitä, että on kokonsa puolesta usein aika etuoikeutettu. Koskettamaan taidetta ei täälläkään pääse, mutta sen ymmärtää kyllä. Teosten on tarkoitus kestää tuleville polville. Näyttelytiloissa on kuitenkin kivoja yksityiskohtia, jotka rohkaisevat leikkiin, kuten nämä muodot ja reitit lattiassa ja pienet portaat sekä pyöreät istuimet, joiden päällä voi levähtää matkan varrella. [Sini]
– Näyttelyvihon ohjeissa kehotetaan viihtymään ja viettämään aikaa, ja sitä ainakin tuo yksi lapsi toteuttaa antaumuksellisesti. Harvoin kuulee, että äidin tarjoama jäätelökään ei houkuta, kun voi olla näyttelyssä. Mitä muuten pidät tästä näyttelyvihosta? [Satu]
– Vihko tukee kivasti näyttelykäyntiä, sisältää tietoa taiteilijoista ja teoksista sekä aktivoi tekemään tehtäviä teosten pohjalta. Vihko osoittautui hyväksi tietolähteeksi, kun olin täällä aiemmin oppilasryhmän kanssa. Oppilaat olivat 10–12-vuotiaita ja kiertelivät näyttelyssä itsenäisesti. Annoin heidän valita vihon tehtävistä yhden. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme voineet tehdä useammankin tehtävän. Ne vaikuttivat olevan selkeitä ja helposti toteutettavia ihan täällä näyttelytilassakin. [Sini]
– Ilahduin kovasti, kun löysin tehtävien joukosta kirjoitustehtävänkin: “Näyttelyssä maalaukset Mestarirakentaja ja Karvainen muisto on ripustettu vierekkäin, kuvapariksi. Katso maalauksia tarkkaan. Keitä henkilöt voisivat olla? Ovatko he tuttavia, sukulaisia tai rakastavaisia? Tutki, mitä henkilöiden taustalla näkyy, ja mitä nämä asiat kertovat heistä. Mieti, millaisen kirjeen henkilöt kirjoittaisivat toisilleen. Kirjoita kirje seuraavalle aukeamalle.” Voisin tehdä tuon tehtävän. Kätevää, kun tämän vihon nettiversiossa on kuvat kyseisistä teoksista. Silloin näyttelyyn ja tehtäviin voi palata vielä kaikessa rauhassa myöhemminkin. Täällä näyttelytiloissa tuntuu joka tapauksessa olevan paljon virikkeitä. Mitäs tuolta viimeisestä huoneesta löytyykään? [Satu]
– Tämä viimeinen huone on varmastikin lapsiyleisön suosikki. Täällä pääsee piirtämään museon seiniin, näyttelykalusteisiin ja lattiaan. Vaikka näyttää siltä, että tämä mahdollisuus on innostanut myös monia aikuisia. Miten ihanaa onkaan jättää oma jälki museoon tai ylipäätään mihinkään yleiseen tilaan, ihan luvan kanssa. Yritän löytää pienen kolon, jotta pääsen kokeilemaan piirtämistä. [Sini]
– Kokonainen huone! Se on kyllä hieno mahdollisuus! Sun oppilaasi olivat varmasti haltioissaan tästä. Oli kyllä elähdyttävää olla Kevätlaitumella. Kohta siintävät kesälaitumet. Suunnitellaanko tuonnempana jotain kivaa kesäpuuhaa? [Satu]
– Kyllä, oppilaat olivat innoissaan. Saattoi näyttelyn katsominen vähän unohtua, kun huomasivat tämän mahdollisuuden. Mutta tosiaan, nyt alkaakin olla aika miettiä, mitä kivaa kesällä tekisi. Pistetään ideoita muhimaan ja palataan niihin pian. [Sini]
Kahden ystävän kohtaaminen eräänä huhtikuun lopun päivänä
– Moikka, Sini! Vihdoinkin on alkanut valoisa aika. Oletko ehtinyt nauttia kevään tulosta? [Satu]
– Hei, Satu! Nautin todellakin. Ihana taas kun kevätkukkia on alkanut nousta esiin ja puissakin näkyy vähän vihreää. [Sini]
– Mainitsit viimeksi Värinää varhaiskasvatuksessa -hankkeen, jossa olit mukana, ja sen puitteissa tehdyt julkaisut. Viime keväänä puhuttiin jo hankkeesta, mutta nyt olisi kiva kuulla enemmän niistä julkaisuista. [Satu]
– Vantaan kuvataidekoulun ja Vantaan musiikkiopiston yhteishanke Värinää varhaiskasvatuksessa toteutettiin Vantaalla syksyn 2021 ja vuoden 2022 aikana. Mukana siinä oli neljä Vantaan varhaiskasvatuksen päiväkotia. Pilottihankkeen ajatuksena oli viedä taiteen perusopetusta päiväkoteihin. Hankkeesta tosiaan tehtiin kaksi julkaisua. Varsinainen loppuraportti eli julkaisun perusosa kokoaa yhteen hankkeen lähtökohtia ja mukana olleiden toimijoiden kokemuksia. Näitä kokemuksia kerättiin useaan otteeseen ja eri tavoin hankkeen aikana. Hankkeen alussa kartoitettiin osallistujien odotuksia ja toiveita. Hankkeen kuluessa taidepedagogit kirjasivat raportteihin toiminnan sisältöjä ja kokemuksia sekä saatua palautetta. Hankkeen lopussa kokemuksia kerättiin vielä uudelleen nimettömillä kyselylomakkeilla. Mukana olivat hankkeen koordinaattorit, päiväkotien johtajat, päiväkotien henkilökunta, toimintaan osallistuneet varhaiskasvatuksen opettajat, taiteen perusopetuksen opettajat ja lasten vanhemmat. Toimintaan osallistuneiden lasten palaute saatiin kerättyä parhaiten toiminnan lomassa ja hankkeen loppupuolella keskustellen, kun katseltiin yhdessä kauden aikana toiminnasta otettuja valokuvia. [Sini]
– Kerro lisää noista kokemuksista! [Satu]
– Kokonaisuudessaan yhteistyö taiteen perusopetuksen opettajien ja varhaiskasvatuksen henkilökunnan kanssa koettiin mielekkäänä, kuten myös päiväkoti toimintaympäristönä. Kaikki oppivat toisiltaan paljon. Päiväkodit saivat hankkeen myötä uusia materiaaleja, soittimia ja välineitä sekä ideoita niiden käyttöön. Kuvataideopettajat ja musiikkipedagogit saivat myös toisiltaan uusia ideoita työhönsä. Kuvismuskareiden taiteidenvälisyys koettiin hedelmälliseksi yhdistelmäksi, etenkin juuri varhaiskasvatusikäisten toiminnassa. Yhteistä suunnitteluaikaa olisi voinut olla enemmänkin, mutta aikataulujen yhteensovittaminen ei ole aina helppoa. Lasten palaute näkyi ehkä parhaiten siinä innossa, jolla toimintaan osallistuttiin. Perheistä tulleen palautteen mukaan lapset myös puhuivat toiminnasta kotona ja sitä odotettiin kovasti. Raportin loppuun on kerätty tiivistetysti timantit ja kompastuskivet eli asiat, jotka nousivat erityisen positiivisina ja asiat, joita olisi vielä syytä miettiä ja kehittää, jos mahdollista. [Sini]
– Lasten into on tosiaan hyvä mittari. Entä millainen se toinen julkaisu on? [Satu]
– Toinen julkaisu, Taiteen perusopetusta päiväkodeissa – ideoista toteutukseen, pitää sisällään kuvauksia niistä teemallisista opetuskokonaisuuksista, joita päiväkodeissa toteutettiin. Julkaisussa haluttiin korostaa sitä, että toiminta muodostui yhteistyössä ja ryhmien aloitteet ja tarpeet huomioiden. Siksi toimintaa kuvataan prosessina eikä niinkään tarjoilla valmiiksi suunniteltuja tuntikuvauksia. Se mikä toimi näissä ryhmissä, ei välttämättä ole suoraan sovellettavissa johonkin toiseen ryhmään. Julkaisusta lukija voi kuitenkin löytää toimintaan ideoita, joista voi sitten muokata omanlaisensa kokonaisuuden omille ryhmille. Toiminnassa käytetyt välineet ja musiikit on listattu jokaisen kokonaisuuden yhteyteen, ja julkaisu sisältää myös vinkkejä, joita voi hyödyntää monenlaisessa toiminnassa. [Sini]
– On tosiaan jännä huomata aina uudestaan, miten eri tavalla asiat voivat toimia eri ryhmissä. Sen huomioon ottaminen on tosiaan tärkeää. Mitä ideoita nostaisit esiin sun suosikkeina? [Satu]
– Suosikkeja on oikeastaan vaikea nostaa esiin, sillä kaikessa toiminnassa en ole ollut itse mukana. Itselleni parhainta antia on ollut kuitenkin se monipuolinen osaaminen, jota hankkeessa toimijat ovat yhteistyöhön antaneet ja se into, jolla lapset ovat kaikkeen toimintaan heittäytyneet. Esimerkiksi kun teimme pimeän marraskuun aikaan revontuliin ja ilotulituksiin liittyvää kokonaisuutta, oli päiväkodin henkilökunnalla heti loistava ehdotus siihen sopivasta tarinasta. Juuri sopivan pituinen ja lapsiryhmää kiinnostava. Siihen musiikkipedagogi omalla osaamisellaan toi mukaan soittimet sekä laulun ja tanssin. Itse toin mukaan valotaiteen. Kaikki tapahtui lopulta aika pienellä suunnittelulla, sillä jokaisella oli heti aiheeseen jotain annettavaa. [Sini]
– Revontulet ja ilotulitus marraskuun pimeässä kuulostaa hienolta! Löytyykö siitä kokonaisuudesta tekstiä ja julkaistuja kuvia? [Satu]
– Kyllä, julkaisun luvusta Villejä valoja, tempoja ja rytmejä (s. 37) löydät kuvia ja kuvaukset teeman tunneista. Sieltä löytyy myös vinkkejä valotaiteen tekoon sekä aiheeseen sopivia laululeikkejä. [Sini]
– Syntyipä upeita värejä ja kuvioita! Mielikuvitus lähti heti laukkaamaan. Viimeksi kun oli puhetta hankkeesta, puhuttiin myös vähän kielestä. Onko julkaisuissa sivuttu kieliasioita jotenkin? [Satu]
– Tosiaan, kuten viimeksi puhuttiin, päiväkodit ja ryhmät erosivat toisistaan jonkin verran. Joissain ryhmissä oli paljon lapsia, joiden äidinkieli oli muu kuin suomi. Osa puhui jo sujuvasti, ja osa oli vasta oppimassa kieltä. Tämä näkyi toiminnassa monella tavalla, ja myös siitä on raportissa sekä toiminnan kuvauksissa kirjoitettu jonkin verran. Toiminnassa se näkyi esimerkiksi siinä, millaisia lauluja, leikkejä ja tarinoita valittiin mukaan toimintaan ja miten kuvia käytettiin kommunikoinnin apuna. Opetuksessa asioita näytettiin samalla, kun ne selitettiin. Ohjeet myös annettiin hyvin pieniin osiin pilkottuna. Tietysti myös pyrittiin puhumaan mahdollisimman selkeää suomea. Joskus kuvia katsellessa mietittiin myös, miten kuvassa olevat asiat sanotaan lasten omilla kielillä. Hankkeessa oli mukana myös ruotsinkielinen päiväkoti, jossa suurin osa lapsista oli kaksikielisiä. [Sini]
– Entä oliko julkaisujen tekoprosessi antoisa? Syntyikö siinä jotain haasteita esimerkiksi musiikin esille tuonnin osalta? [Satu]
– Tarkoitatko sitä, että tekstiin ja kuviin perustuvassa julkaisussa musiikkia ja ääntä on vaikeampi tehdä yhtä näkyväksi, kun taas taidetoimintaa voi näyttää vaihe vaiheelta? Toivottavasti muskaritoiminta kuitenkin välittyy kuvausten kautta. Julkaisussa on mukana yksi lyhyt video peikkojen tanssista, jossa kuuluu lasten ja ryhmän musiikkipedagogin hieman sattumalta syntynyt improvisoitu peikkolaulu. Löydät sen sivulta 31. Julkaisujen teko oli mukavaa. Olen ollut yhtenä kirjoittajana Taiteen perusopetusta päiväkodeissa – ideoista toteutukseen -julkaisussa. Suurin osa teksteistä syntyi yhdessä musiikkipedagogi Sopu Oksasen kanssa. Tein myös taitot molempiin julkaisuihin. Raportin perusosan kirjoittivat hankkeen koordinaattorit Marja Juutinen sekä Ulla Hairo-Lax. [Sini]
– Tuo video on tosi hauska ja hyväntuulinen! Pienien peikkojen nauru on ihanan tarttuvaa. Julkaisun visuaalinen ilme on kaiken kaikkiaan tosi onnistunut. Muuten, mitä voitaisiin tehdä ensi kerralla? [Satu]
– Kiinnostaisiko sua nähdä, millaista on perheen pienimmille suunniteltu näyttelyarkkitehtuuri? HAMissa on auennut uusi Kevätlaitumelle-näyttely. Mennäänkö sinne? [Sini]
Kahden ystävän kohtaaminen eräänä maaliskuun lopun päivänä
– Moikka, Sini! Kiva nähdä vihdoinkin edes aavistuksen verran keväisissä merkeissä. [Satu]
– Hei, Satu! Valon määrä on tosiaan lisääntynyt, ja tänään näin pihalla kevään ensimmäiset lumikellot. Se ilahdutti kovasti. [Sini]
– Me saatiin jo jokin aika sitten Sitralta nämä Hyvät kortit, mutta aika niiden testaamiseen on ollut niin sanotusti kortilla. Olisiko meillä viimeinkin mahdollisuus perehtyä niihin tarkemmin? [Satu]
– Nyt voisi olla hyvä hetki. [Sini]
– Testailin niitä jo vähän aiemmin äitini ja lukiolaiseni kanssa, joten nyt olisi myös seniorin ja juniorin mielipide saatavilla. Me pelattiin muutama kierros ja sitten keskusteltiin sekä esiin nousseista aiheista että korteista. Keskustelu rönsyili aika vapaasti, ja pelituokiosta pienen kiireenkin keskellä muodostui yllättävän hauska ja hedelmällinen. [Satu]
– Kolmen sukupolven pelihetki kuulostaa hauskalta. [Sini]
– Pakkauksessa on tosiaan merkintä ”3+ pelaajalle”. Kolmistaan meitä tuntui olevan ihan sopiva määrä. Me yritettiin pelata pisteiden kanssa, mutta se ei oikein toiminut. Tuntui aika keinotekoiselta antaa pisteitä toisten tarinoista niin, että syntyi näennäinen kilpailutilanne. Hyviä visioita syntyi kyllä muun muassa kyborgin, työntekijän ja tuotantoeläimen näkökulmasta. Todettiin, että näkökulmat oli aika haasteellisia ja jotkut käsitteet myös. Eriarvoistuminen-kortti toi visioihin vähän pessimistisen sävyn, vaikka yleisesti näkemyksissä oli positiivinen vivahde.
Nyt on kiva kokeilla, toimivatko kortit myös vain kahden osallistujan pelatessa. Sitran sivuilla kortit esitellään näin: ”Hyvät kortit -peli on tarkoitettu kaikille, joita kiinnostaa kehittää kykyään kuvitella erilaisia tulevaisuuksia ja sitä kautta harjaantua tulevaisuusajattelijana. Peli ei vaadi mitään ennakko-osaamista, tiettyä koulutustasoa tai asiantuntemusta. Tarvitset vain korttipakan ja mukaan pari kaveria.” [Satu]
– Hyvä, että olet ehtinyt jo kokeilla isommalla porukalla. Testataan nyt myös kahdestaan. Eli miten nämä kortit toimivat? Löytyykö täältä pakkauksesta ohjeet? [Sini]
– Joo, siellä on ohjepaperi, ja Sitra on myös tehnyt ohjevideon. Voidaan katsoa se yhdessä. [Satu]
– Aika selkeät ohjeet. [Sini]
– Tehdäänkö toi alkulämmittely ensin? [Satu]
– Luepa se ohje vielä uudelleen muistin virkistykseksi. [Sini]
– Näissä ohjeissa lukee siis: “Kääntäkää esiin sattumanvaraiset kortit teema-, tilanne- ja aika- pinoista ja kertokaa, mitä kustakin kortista tulee ensimmäisenä mieleen.” [Satu]
– Haluatko sä kääntää vaikka teeman ja tilanteen, ja mä otan aikakortin? [Sini]
– Okei. Otan nämä nyt ihan sokkona. Saatiin meille kortit Liikenteessä, Media ja 100 vuotta. [Satu]
– Syntyipä niistä suorastaan kuuma keskustelu, ja ollaan vasta alkulämmittelyvaiheessa! [Sini]
– Sitten varsinaiseen vaiheeseen. Ohjeet siihen ovat tällaiset: ”Valitkaa, kuka on ryhmänne ensimmäinen kuuntelija. Loput ovat tulevaisuuden kuvittelijoita.
Kuuntelija valitsee pakasta kierroksen ”hyvät kortit” eli haluamansa teeman, tilanteen ja ajan ja asettaa ne pöydälle kaikkien näkyville.
Kuvittelijat nostavat pakasta sokkona kukin itselleen yhden näkökulman, eli kenen näkökulmasta kuvittelevat toivottavan tulevaisuuden.
Kuvittelijat saavat muutaman minuutin aikaa kuvitella ja kun he ovat valmiita, kertovat he kukin vuorollaan hyvistä korteista keksimänsä vision.
Kuuntelija valitsee kierroksen parhaan vision, omilla kriteereillään – paras visio voi olla koskettavin, uskottavin tai vaikka hassuin. Paras visio saa pisteen.
Vaihtakaa rooleja ja aloittakaa uusi kierros. Kierroksia kannattaa pelata vähintään kolme, jotta pääsette vauhtiin kuvittelussa. Pelin voittaa se, joka on kerännyt isoimman pistesaaliin.” [Satu]
– Nyt alkaa siis taistelu parhaasta visiosta. Kumpi sä haluat olla ensin, kuuntelija vai kuvittelija? [Sini]
– Jos mä olen vaikka kuuntelija. [Satu]
– Mulle tuli siis aikakortiksi Kun kohtaamme maan ulkopuolista elämää, teemakortiksi Uskonto ja Tilanne-kortiksi Lääkärissä. Ja näkökulmakortiksi Alien. Niin, jos on katsonut scifi-elokuvia, toiselta planeetalta tulevan alienin puolesta huolestuttaa. Lapsuuden elokuvassa E.T. the Extra Terrestrial avaruudesta maahan tullut olio löytää ystäviä lapsista, mutta on aikuisille vieras ja outo tutkimuskohde. E.T. on itsekin tutkimassa, ja hänellä on kyky parantaa. Monissa kulttuurimme tarinoissa alien on myös uhka, joka on tullut valloittamaan ja alistamaan. On tietysti myös niitä tarinoita joissa yritetään kommunikoida ja auttaa. Toisten kohtaaminen ja omasta poikkeavien uskontojen sekä kulttuurien kunnioittaminen tuntuu olevan vaikeaa ihan meidän maapallon asukkaidenkin kesken. Mutta jos haluaa positiivisen vision tulevaisuudesta, alien saapuu tulevaisuudenvisiossani maapallolle, jossa se kohtaa tiedettä arvostavan ja menneisyyden virheistä oppineen, sopuisan ihmiskunnan, joka näkee itsensä osana arvostamaansa luontoa. [Sini]
– Ajatuksia herättäviä pointteja. Luin muuten äskettäin todella kiinnostavan artikkelin lääketieteen opiskelijoille suunnatusta kirjallisuuskurssista, jolla pyritään kehittämään “taitoa päätellä novellihenkilön ajatuksia ja tunteita sekä asettua mielikuvituksen avulla henkilön asemaan.“ (s. 243.) Artikkelin nimi on Fiktion lukeminen lääkäriopinnoissa: käytännönläheistä lukemista retorisen ja kognitiivisen kertomusteorian avulla. Sen on kirjoittanut Laura Karttunen, ja se on ilmestynyt Hoitava lukeminen. Teoreettisia ja käytännöllisiä näkökulmia lukemistyöhön -teoksessa (toim. Päivi Kosonen ja Juhani Ihanus, Vastapaino, 2022). Karttunen kirjoittaa kirjallisuuskurssia esitellessään muun muassa toisen ihmisen näkökulmaan asettumisesta ja siitä, miten se saattaa ruokkia myötätuntoa.
Nyt kun meitä on kaksi, käytetäänkö näitä kortteja keskustelun välineenä ilman pisteitä? Se olisi ainakin musta kivaa, kun muuten on ihan tarpeeksi kilpailua pisteistä ja muusta. [Satu]
– Pisteyttäminen tuntuu vaikealta, ja varsinkin nyt kun meitä on vain kaksi, niin aika mahdottomalta. Nyt sitten sun vuoro. Sulle tuli siis kortit tilanne: Leikkimässä, teema: Data ja aika: Silloin kun sitä vähiten odottaa – ja ota nyt näkökulma. [Sini]
– Mulle tuli näkökulmaksi Kasvi! Tuntuupa näin äkkiseltään vaikealta eläytyä kasviksi. Toisaalta heti alkaa muodostua päässä tarina kasvista ja sen elämästä. Ehkä kiteytän ajatukseni näin: Näin kasvina tuntuu, että ihmiset kuvittelevat minun olevan tällä planeetalla vain leikkimässä heidän takiaan. Joko hyödyttömänä tai esteettisenä elämyksenä tai sitten hyödykkeenä, josta he haluavat kerätä mahdollisimman paljon dataa eri tarkoituksiinsa. Silloin kun sitä vähiten odottaa, minä ja minun kasvisisareni ja kasviveljeni nousemme kumpujen yöstä. Emme kostamaan vääryyksiä vaan pelastamaan ihmiset, jotka ovat aliarvioineet kykymme. [Satu]
– Varmasti haastavaa eläytyä kasvin asemaan mutta tärkeä näkökulma pohdittavaksi. Otetaanko vielä muutama kierros? [Sini]
– Joo, otetaan. Tuo toisen asemaan asettuminen on elämässä yleensäkin tosi vaikeaa. Tuntuu, että tällä itsekkyyden ja individualismin aikakaudella ollaan jatkuvasti keskittyneitä vain omiin asioihin. Empatiaa onkin hyvä harjoitella ja harjoittaa tietoisesti kaikissa elämänvaiheissa. Pelaillaan tässä kahvikupposen ääressä tovi. Kyllähän tämä kahdestaankin toimii hyvin! [Satu]
– Oikeastaan helpottavaa, kun ei tarvitse arvottaa toisen visioita. En ole kovin kilpailuhenkinen muutenkaan. Ehkä siinä voi ruveta miellyttämään kuuntelijaa liikaa, jos visioi vaan pisteiden toivossa. [Sini]
– Uskaltaakohan silloin tuoda omia visioitaan ja arvojaan aidosti esiin, jos pelkää saavansa niistä huonot pisteet? [Satu]
– Kertominen vaatii myös, että pelaajilla on tunne, että saa vapaasti tuoda omia ajatuksiaan julki. Ikään kuin turvallinen tila niille. [Sini]
– Aivan. Tässä on kuitenkin mahdollisuuksia hyvinkin syvällisiin keskusteluihin – pelissä käsitellään isoja aiheita, joista voi löytyä paljon henkilökohtaistakin. [Satu]
– Me puhutaan joka tapauksessa paljon ja avoimesti. Kenelleköhän tämä peli on ensisijaisesti suunnattu? Ehkä yläkouluikäisistä ylöspäin? [Sini]
– Löysin parista yhteydestä muotoilun: ”kaikille, joita kiinnostaa kehittää kykyään kuvitella erilaisia tulevaisuuksia ja sitä kautta harjaantua tulevaisuusajattelijana”. Tässä artikkelissa pelin taustalla olevia ajatuksia tulevaisuusajattelusta avataan vielä tarkemmin.
Kyllä nämä kortit varmasti toimisivat monenikäisten kanssa, ainakin soveltaen, mikä todetaan tässä toisessa artikkelissa: ”Peliä lähdettiin alun perin kehittämään aikuisille, mutta pelin kehitysvaiheen testiryhmien perusteella peli toimii hyvin esimerkiksi yläkouluikäisillekin. Pelikorttien sanasto, joka osittain ammentaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteista, ei ehkä ihan sellaisenaan toimi pienemmille lapsille, mutta peliä voi tietysti soveltaa myös nuoremmille ikäryhmille.” [Satu]
– Kortteja voisi käyttää soveltaen myös muuhun kuin pelaamiseen. Ne voisivat toimia hyvin esimerkiksi sarjakuvatehtävän ideoinnin lähtökohtana. [Sini]
– Näitä voisi myös käyttää tarinankerronan apuna ja hyvänä inspiraationa, kuten tarinanoppia. Mielikuvituksen kehittäminen ja luovuus ovat vahvasti läsnä molemmissa. [Satu]
– Meillä oli puhetta Värinää varhaiskasvatuksessa -hankkeesta jo viime toukokuussa. Hankkeen tiimoilta julkaistiin tammikuussa kaksi digijulkaisua. Kiinnostaisiko sua tutustua niihin seuraavan kerran, kun nähdään? [Sini]
Kahden ystävän kohtaaminen kuvataiteilija Hong Liu-Sertin kanssa eräänä helmikuun lopun päivänä
– Hei, Hong! Kiva, että pääsit juttelemaan kanssamme taiteestasi ja Kalevalasta. [Sini]
– Hei, Satu ja Sini. Kiitos kutsusta. [Hong]
– Miten ja milloin tutustuit Kalevalaan ensimmäisen kerran? [Satu]
– Ensimmäisen kerran tutustuin Kalevalaan nähdessäni Arabian keramiikkalautasen, jossa oli Kalevala-teema. Pidin suunnittelusta erittäin paljon ja olin utelias oppimaan lisää tästä eeppisestä tarinasta. [Hong]
Hong Liu-Sertti
– Miten päädyit kuvaamaan Kalevalan aiheita taiteessasi? [Sini]
– Tulin Kiinasta Suomeen melkein 20 vuotta sitten, ja tämä maa on tullut minulle toiseksi kodikseni. Kulttuurien yhdistyminen ja erilaiset näkökulmat ovat inspiroineet minua luomaan taidetta, jossa yhdistyvät kiinalainen ja suomalainen kulttuuri. Tarkoituksenani on edistää ihmisen ja luonnon välistä suhdetta sekä eri kulttuurien kunnioittamista. Taiteeni antaa myös uusia näkökulmia yleismaailmallisiin arvoihin ja korostaa ihmisen olemassaolon perusteita. Kokeilen perinteisiä kiinalaisia taiteellisia tekniikoita ja muotoja, ja tuon ne nykyaikaiseen ilmaisuun, joka rikastuttaa taideyhteisöä monikulttuurisilla vaikutteilla. [Hong]
– Olen nähnyt joitakin kuvia Jyväskylässä elokuussa 2022 esillä olleesta näyttelystäsi. Tulkintasi Kalevalasta ovat mielestäni todella hienoja ja raikkaita. Kerro hieman enemmän maalaustekniikastasi. [Sini]
– Kiitoksia! Maalausteni tarkoituksena on tutkia klassisen kirjallisuuden nykyaikaista ilmaisua. Kalevala-metsästä löytyvä maagisuus ja myyttisyys yhdistyvät kiinalaiseen kalligrafiaan, mikä luo tähän taiteeseen uudenlaisen ulottuvuuden ja tekee siitä ainutlaatuisen. Maalaustyylini on perinteinen Gongbi-tyyli, jossa käytän tarkkaa ja yksityiskohtaista sivellintekniikkaa ihmishahmojen ja muiden yksityiskohtien kuvaamisessa. Käytän erikoiskäsiteltyä raakapaperia, joka sopii tähän hienotekniikkaan. Perinteisen menetelmän lisäksi yhdistän töissäni myös uusia tekniikoita, kuten niin kutsutun blank-leavingin, akvarellipesun ja kultauksen. [Hong]
– Olisi tosi kiva oppia näitä perinteisiä, mutta itselleni uusia tekniikoita. Entä miten paljon aiemmat Kalevalan kuvitukset ovat vaikuttaneet omaan tulkintaasi aiheista? [Sini]
– Olen nähnyt joitakin Kalevalaan liittyviä taiteilijoiden töitä, joissa he ovat kuvanneet eeposta omasta näkökulmastaan joko realistisesti tai modernilla tavalla. Näiden teosten monipuolisuus on ollut hyvin vaikuttavaa. Uskon kuitenkin, että minulla on oma ainutlaatuinen tapa kuvittaa Kalevalaa omasta näkökulmastani. [Hong]
– Olen samaa mieltä. Onko sinulla jo tiedossa tulevia näyttelyitä, ja jatkatko edelleen Kalevalan tarinoiden parissa? [Sini]
– Tulevaisuudessa minulla on suunnitelmissa järjestää Kalevalan Metsän III -näyttely Galleria Aarnissa lokakuussa 2023 sekä Kalevalan Metsän VI -näyttely vuonna 2024. Kalevalan Metsän VI:n näyttelypaikkaa ei ole vielä vahvistettu. Jokaisessa näyttelyssäni esittelen uusia teoksia Kalevalan teemoista. Yhteensä minulla on 64 teosta, jotka liittyvät Kalevalaan. [Hong]
– Mikä Kalevalan tarinoista puhuttelee sinua eniten? [Satu]
– Vanhan Väinämöisen syntymä on tarina, joka kiehtoo minua eniten. Siinä on paljon yliluonnollisia ja ihmeellisiä elementtejä, jotka ovat hyvin omaperäisiä ja kiehtovia. [Hong]
– Entä kuka Kalevalan henkilöistä on sinulle merkittävin? [Satu]
– Kalevalan henkilöt ovat kaikki hyvin mielenkiintoisia, mutta minulle henkilökohtaisesti merkittävin on Pohjolan emäntä. Tunnen häntä kohtaan jonkinlaista sympatiaa, sillä hän joutui kärsimään paljon ja taistelemaan oikeutensa puolesta, vaikka hänen tekojensa ja tavoitteidensa tulkinnat voivatkin vaihdella. Pohjolan emännän tarina on monimutkainen ja sisältää paljon symboliikkaa, joka innoittaa minua taiteessani. [Hong]
– Kiinalaisessa perinteisessä runoudessa usein kuvataan luontoa, ja nykyaikainen kiinalainen runous saattaa saada vaikutteita myös pohjoismaisesta runoudesta, kuten Kalevalasta. Tämä voisi olla yhtäläisyyskohta Kalevalan runojen ja kiinalaisen runouden välillä. [Hong]
– Kiinassa ei taida olla Kalevalan kaltaista kansalliseeposta, mutta kiinalainen runous on mielestäni todella kiehtovaa. Olen lukenut paljon esimerkiksi kiinalaisia erakkorunoja, joita löytyy muun muassa Pertti Seppälän suomentamasta ja toimittamasta kokoelmasta Vaeltavat pilvet. Kiinalaisia erakkorunoja (Basam Books, 2021). Nykyrunoilijoista pidän erityisesti Bei Dao -nimellä kirjoittavan runoilijan Puhun peilille kiinaa -kokoelmasta (suom. Pertti Seppälä, Basam Books, 2021) ja Hai Zi -nimellä esiintyneen runoilijan kokoelmasta Näkymä valtamerelle (suom. Pertti Seppälä, Basam Books, 2012). Ketkä ovat sinun suosikkejasi kiinalaisessa runoudessa? [Satu]
– Kyllä, Kiinassa ei ole Kalevalan kaltaista kansalliseeposta, mutta kiinalainen runous on todella kiehtovaa ja monimuotoista. Olen lukenut paljon eri aikakausien kiinalaisia runoilijoita, kuten Li Po, Tu Fu, Wang Wei, Li Qingzhao ja Bai Juyi. Nykyrunoilijoista pidän erityisesti Bei Dao -nimellä kirjoittavan runoilijan teoksista. Hänen kokoelmansa Puhun peilille kiinaa on todella vaikuttava ja koskettava. Se sisältää yksinkertaisia mutta syvällisiä runoja, jotka käsittelevät yksilön ja yhteiskunnan suhdetta, ihmisen kohtaamia haasteita ja tunteita. Bei Daon runoudessa on myös vahva poliittinen sävy, joka heijastaa Kiinan nyky-yhteiskunnan haasteita. [Hong]
– Onko Kalevala-eepos tunnettu Kiinassa? [Satu]
– Voi olla, että Kalevala-eepos ei ole kovin tunnettu Kiinassa, mutta olen nähnyt siitä kolme eri käännöstä. [Hong]
– Onko töitäsi ollut esillä Kiinassa? [Satu]
– Teoksiani ei ole vielä ollut esillä fyysisesti Kiinassa, mutta niitä on voinut nähdä netissä. Tulevaisuudessa saattaa olla mahdollisuus näyttelyihin. [Hong]
– Kiitos, Hong, vierailustasi Kielikuvakohtaamisia-blogissa. Nähdään viimeistään lokakuussa Galleria Aarnissa Espoossa! [Sini]
Kahden ystävän kohtaaminen eräänä tammikuun lopun päivänä
– Moikka, Sini! Miten sun vuosi on alkanut? [Satu]
– Hei, Satu! Vuosi on lähtenyt käyntiin työntäyteisesti. Olen haastanut itseäni oppimaan uusia asioita ja nauttinut oppimisesta. Entä miten sun vuosi on käynnistynyt, Satu? [Sini]
– Mun vuosi on alkanut talvisista maisemista ja hyvistä kirjoista nauttien. Tuo uuden oppiminen kuulostaa erinomaiselta! Ja itsesi haastaminen. Haasteet onkin meille tuttuja, erityisesti Helmetin haasteiden muodossa. Miten vuosi 2022 sujui sun Helmet-haasteiden osalta? [Satu]
– Tartuin tosiaan ensimmäistä kertaa Helmet-elokuvahaasteeseen, joka tuntui itselle ehkä helpommalta kuin esimerkiksi lukuhaaste. Musahaastekin vähän unohtui, vaikka olin ajatellut sitäkin kokeilla. Katson paljon elokuvia ja vielä enemmän sarjoja, joten ajattelin, että 50 elokuvaa vuoden aikana katsoo ihan helposti. Kuuluiko sun vuoteen Helmet-haasteita?[Sini]
– Joo, osallistuin myös elokuvahaasteeseen ja tein vanhan tutun lukuhaasteen. Isosta elokuvahaasteesta jäi puuttumaan muutama spesifimpi kohta vaikean tavoitettavuuden takia, mutta pieni elokuvahaaste tuli helpohkommin tehtyä kokonaan. Silloin vuosi sitten oli suunnitelmissa tehdä lisäksi pelihaaste. Loppuun asti luulin, että sen tekemiselle ei olisi jäänyt tarpeeksi aikaa, kun tuli luettua niin paljon – ja myös katsottua aika paljon sekä elokuvia että sarjoja. Kävin kuitenkin juuri pelihaasteen kohdat läpi lukiolaiseni kanssa, ja yllätykseksemme kaikki haastekohdat olivatkin täyttyneet kuin itsestään. Taidetaan siis myös pelata aika paljon… Tässä mun pienen elokuvahaasteen katselukertymä. Mitä sä pidit elokuvahaasteesta, ja millaisia leffakokemuksia sen myötä tuli? [Satu]
– Pidin kyllä elokuvahaasteesta. Päätin aluksi, että katson vain elokuvia, joita en ole aiemmin nähnyt. Pyrin myös siihen, että elokuvat löytyisivät käyttämistäni suoratoistopalveluista tai olisivat sellaisia, joita menisin muutenkin leffateatteriin katsomaan. Paljon tuli katsottua ihan hyviä elokuvia ja muutama huonompi, vain sen takia, että sai haastekohdan täytettyä. Pakko oli myös katsoa pari jo nähtyä leffaa. Katsoin vuoden aikana myös elokuvia, joita en saanut sopimaan mihinkään kohtaan, joten leffoja tuli kyllä katsottua enemmän kuin 50. Kolme listan kohtaa jäi täyttämättä. Aluksi tuntui vaikealta löytää sopivia elokuvia, mutta Facebookin Helmet elokuvahaaste -ryhmästä oli iso apu. Tässä mun lista. [Sini]
– Tosi jänniä valintoja. Mikä leffoista oli sun leffavuoden kohokohta? Entä mikä oli suurin yllättäjä? Mä itse yllätyin kaikkein eniten siitä, kuinka piristävä vaikutus Top Gun Maverickilla (2022, ohjaaja Joseph Kosinski) oli. Vuoden 1986 Top Gun kuului aikanaan pakollisiin katsottaviin elokuviin, ja olin vähän skeptinen viime vuoden version suhteen. Se oli kuitenkin viihdyttävyydessään niin virkistävä, että siitä jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa. Elokuvahaasteeseen mahtui myös syvällisempiäkin katselukokemuksia, ja haastekohdassa 15 olevan Helena YläsenSata parasta elokuvaa ja kymmenen kehnoa kaupan päälle -kirjan lukeminen toi oman lisänsä haasteeseen. [Satu]
– Kävin myös katsomassa Top Gun Maverickin mieheni houkuttelemana. Ensimmäinen osa oli mullakin vielä hyvin muistissa sieltä nuoruudesta. En kuitenkaan ollut tästä jatko-osasta yhtä innoissani. Sen sijaan esimerkiksi toinen vuoden uutuusleffa, Everything Everywhere All at Once (2022, ohjanneet Daniel Kwan ja Daniel Scheinert, oli mielestäni päräyttävä, ja suorastaan hykertelin leffateatterista lähtiessäni. Se oli ehkä näkemistäni yllättävin ja päätyi kohtaan “Elokuva yhdistelee eri lajityyppejä”. Myös The Power of the Dog (2021, ohjannut Jane Campion), Triangle of Sadness (2022, ohjannut Ruben Östlund), joka löytyy mulla haastekohdasta “Elokuvassa eletään ylellisesti”, ja ravintolamaailmaan sijoittuva leffa Pig (2021, Michael Sarnoski) olivat mun vuoden parhaita elokuvia. Näistä ensimmäinen ei enää katsomishetkellä loksahtanut elokuvahaasteiden listalle mihinkään kohtaan. Teatterissa 3D:nä nähty Avatar, The Way of Waterin (2022, James Cameron) visuaalisuus oli kiehtovaa katsottavaa, vaikka juoni oli aika kaavamainen. [Sini]
– Tuossa onkin monta helmeä nautittavaksi! Sellaisia on mahtunut jonkin verran myös mun menneeseen kirjallisuusvuoteen. Viime vuonna tuli tosiaan luettua vähän yli kaksisataa teosta, joista suurin osa kaunokirjallisuutta. Melko ison osan kirjoista luin kirjoittamieni lehtijuttujen takia tai ansiosta, mutta joukkoon mahtuu myös monia muita kirjoja. Niinpä lukuhaasteen lähes kaikki kohdat täyttyivät kuin itsestään, mutta muutamaan kohtaan piti ihan varta vasten etsiä luettava kirja. [Satu]
– Sä olet ehtinyt taas lukea paljon. Millaisia oli sun vuoden 2022 lukuhaasteesta nousseet suosikit? [Sini]
– Lukuhaasteessa oli tosi monta kivaa kohtaa, joihin puolestaan loksahti monia lukuhelmiä. Tässä on mun lista, josta voisin nostaa esimerkiksi muutaman kohdan. “Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija” -kohtaan sopi Julia PhillipsinKatoava maa (suom. Hilkka Pekkanen, Siltala, 2021). Se on todella taitavasti kirjoitettu romaani, jonka tapahtumat, eli kahden pienen tytön katoaminen ja kuukausiksi venyvä etsintä, sijoittuvat Kamtšatkan niemimaalle. Kirjassa on monta kertojaa, joiden näkökulmat valottavat tapahtumia omalla jännittävällä tavallaan. En voinut lopettaa lukemista lähes hetkeksikään. Kristin Hannahin romaani Alaskan taivaan alla olisi sopinut aika moneen kohtaan, mutta laitoin sen itse “Kirja kertoo ystävyydestä” -kohtaan. Siinä keskeisenä on yhden perheen tarina Alaskan villin luonnon keskellä 1970-luvulla erityisesti perheen tyttären Lenin näkökulmasta. Haasteessa onkin hauskasti myös kohta “Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan”. Siihen mulla tuli Aleppon mehiläistarhuri, jonka on kirjoittanut Christy Lefteri. Onko se tai nuo muut sulle tuttuja? Suosittelen niitä kyllä kovasti. Erityisesti Katoava maa ja Alaskan taivaan alla ovat vieläkin usein mielessä, vaikka luin ne jo viime kesänä. Monet lukemistani kirjoista eivät tosiaan mahtuneet haasteeseen, mutta voin mielelläni kertoa niistä lisää myöhemmin tai mainita muutaman myös nyt, jos kaipaat lukuvinkkejä. [Satu]
– Näistä suosituksista mikään ei ole mulle entuudestaan tuttu. Sait mut kyllä nyt kiinnostumaan tuosta Katoava maa -teoksesta. Olen kaivannut jotain todella koukuttavaa kuunneltavaa. Löytyykö sun listalta kotimaisia kirjoja joita suosittelisit? [Sini]
– Kiva kuulla! Joo, kyllä löytyy myös paljon kotimaisia suositeltavia. Ykkösenä on Varjo ja viileys -romaani (suom. Outi Menna, Teos, 2021), josta kirjoitin viime vuoden lopussa ilmestyneeseen Kielikukko-julkaisuun (4/2022) näin: “Runebergin palkinnon vuonna 2022 saanut Varjo ja viileys on runollinen, eripituisista luvuista koostuva unenomainen teos, jonka vietnamilaistaustainen, Pohjanmaalla varttunut Quynh Tran on kirjoittanut ruotsiksi. Romaanin kertoja maalaa tuokiokuvia, joissa vallitsee omanlaisensa tunnelma. Hän tarkkailee äitiään ja isoveljeään ja kuvailee heidän arkeaan kuin ei itse oikein kuuluisi siihen. Välillä tulee tunne kuin seuraisi elokuvan kohtauksia.
Elokuvilla on myös oma roolinsa tarinassa: vietnamilainen yhteisö ruotsinkielisellä Pohjanmaalla hullaantuu kertojan äidin vuokraamista japanilaisista vietnamiksi dupatuista elokuvista. Keskeiseksi nousee myös mustikanpoiminta, johon kertoja ei pääse osallistumaan ikänsä vuoksi toisin kuin läheisensä. Tästä syntyy hänen mielessään lähes elämää suurempi tarina, johon sekoittuu unenomaisia kuvitelmia. Tarinaan mahtuu myös kuvauksia kielenoppimisesta ja koulumaailmasta.”
Entä onko tämä vähän vanhempi kirja sulle tuttu: Mervi Marttilan Hänet on pallolaajennettu(Otava, 2014)? Se sisältää kirjat Parantunut hoidosta huolimatta, Sydänäänet kuuluneet lapsesta saakka ja Molemmista päistä tähystetty, koostuvat lääkärien sanelemista lausunnoista. Kuvituksen ovat tehneet Katja Tukiainen ja Elina Warsta. Rakastan hyvää huumoria, ja lisäansion saa, jos huumori perustuu kieleen, kuten näissä aivan käsittämättömissä lausunnoissa usein. En ole pitkään aikaan nauranut niin paljon kuin näitä ”Ruokaa potilas saa pojaltaan, joka on pakastimessa” -sanailuja lukiessani! [Satu]
Lisää kirjahelmiä
– Kiitos suosituksista! Molemmat kuulostavat houkuttelevilta. Saisikohan näitä sovitettua vuoden 2023 lukuhaasteeseen? Uudet Helmet-haasteet ilmestyivät taas viime vuoden lopussa. Itse ajattelin, että tänä vuonna katson leffat ilman haasteita. Ajattelin kuitenkin tarttua tällä kertaa musahaasteeseen. Se on ehkä helpommin suoritettavissa, ja itselle uutta musiikkia on aina ihana löytää. Ajattelitko itse lähteä suorittamaan jotain näistä? [Sini]
– Musahaaste vaikuttaa kutsuvalta. Mä taidan valita taas perinteeksi muodostuneen lukuhaasteen. Palataanko näihin vuoden päästä? Meillä onkin edessä monta kivaa puuhaa tälle vuodelle! [Satu]
– Joo, palataan haasteisiin ensi vuonna ja pian siihen kaikkeen muuhun kivaan! [Sini]
Kielikuvakohtaamisia-blogin kirjoittajien tervehdys eräänä joulukuun lopun päivänä
Kiitos kaikille Kielikuvakohtaamisia-blogin lukijoille menneistä lukuhetkistä ja kaikkea hyvää vuoteen 2023! Tavataan taas pian uusien aiheiden äärellä!
Harjoittelija Suvin kirjavinkkaukset eräänä marraskuun lopun päivänä
Tällä kertaa on taas kirjavinkkauksien vuoro. 🙂
Leah on the offbeat
Leah on the offbeat on Becky Albertalin vuonna 2018 kirjoittama nuortenkirja. Kirja on kolmas kirja Love, Simon -sarjassa, mutta sen voi lukea itsenäisenä teoksena, kunhan hyväksyy juonenpaljastukset aikasempiin kirjoihin.
Kirja kertoo 17-vuotiaasta Leah Burkesta, joka haluaa kertoa ympärillään oleville ihmisille hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan. Leah tutkii ja miettii kaverisuhdetta hänen entisen läheisen kaverinsa Abbyn kanssa…
Kirja käsittelee itsensä hyväksymistä ja pitkäaikaisia tunteita sekä oman identiteetin ja ajattelutapojen muuttamista. Suosittelen kirjaa ihmisille, jotka pitävät kyseisistä aiheista kirjallisuudessa.
Vlogger Diaries
Vlogger Diaries (2016) on T. Collinsin kirjoittama päiväkirjamuodossa oleva nuortenkirja. Vaikka kirja on lyhyt ja voi vaikuttaa olevan suunnattu nuoremmille ihmisille, kirja on hauska ja sopii hyvän mielen kevytluettavaksi.
Kirja kertoo yksinäisestä Olivia Warrenista, joka ei ole mielestään vlogipersoonamateriaalia. Ratkaisuna tähän ongelmaan hän palkkaa Emma-nimisen oppilaan koulustaan näyttelemään Destiny-nimistä vloggaria Olivian käsikirjoituksien avulla. Katsojat luulevat tämän hahmon olevan oikea ihminen. Kauanko kestää, että salaisuus paljastuu yleisölle?
Suosittelen kevyestä ja hyväntuulisesta huumorista pitäville. Kirja on hieman lyhyempi kuin muut tällä listalla, joten sitä voi hyvin lukea, kun ei ole tarpeeksi aikaa uppoutua syvälle fantasiamaailmoihin.
Legendborn
Legendborn (2020) on Tracy Deonnin esikoisteos. Kirja aloittaa nuortenfantasiasarjan, joka on kirjailijan mukaelma kuningas Arthurin tarinoista.
Kirjan päähenkilö, 16-vuotias Bree Matthews, liittyy oppilaitoksensa lahjakkaiden opiskelijoiden ohjelmaan päästäkseen pois kotilähiöstään äitinsä kuoltua. Hän huomaa kampuksella olevan “salaseuran” tieteellisesti selittämättömissä olevan yön jälkeen ja päättää ottaa selvää sen puuhista, mikä johtaa hänen sukunsa unohdetun historian paljastumiseen.
Kirja käsittelee surua, orjuutta ja uusien roolien omaksumista. Suosittelen sitä fantasian, kuningas Arthurin tarinoiden ja salaisten yhteisöjen faneille.
All the invisible things
All the invisible things on Orlagh Collinsin vuonna 2019 julkaistu kirja. Kirjan päähenkilönä on Helvetica (nimetty fontin mukaan) “Vetty” Lake, joka palaa kotimaahansa Isoon-Britanniaan, Lontooseen, josta hän oli lähtenyt neljä vuotta sitten äitinsä kuoleman jälkeen. Hän tapaa lapsuutensa parhaan kaverin Pezin, mutta huomaa nopeasti, että Pez on muuttunut ja mahdollisesti piilottelee jotain.
Kirja käsittelee oman identiteetin hyväksymistä ja vanhaan “maailmaan” palaamista. Suosittelen kirjaa realistisien teinivuosien ajan itsensä löytämistä käsitteleviä teoksia etsiville.
Vuosikirja (The Yearbook)
Vuosikirja on Holly Bournen vuonna 2021 ilmestynyt nuortenkirja. Luin teoksen suomenkielisen käännöksen, jonka on kääntänyt Kristiina Vaara.
Kirjan päähenkilö Paige Vickers on peruskoulun viimeisillä loppupinnistyksillä oleva hiljainen ja yksinäinen yksilö, joka on juuri suostunut toimittamaan koulun vuosikirjaa. Hänellä on vaikeaa kotona, sillä hänen isänsä on arvaamaton ja herkästi raivostuva eikä äiti voi tehdä asialle mitään. Tämän lisäksi perheessä yliopistoon lähtenyt Adam-isoveli on ihanne ja suorastaan palvottu. Synkän arjen lomassa on pieni ilon ja valon lähde: kirjat. Paige löytää kirjoja lukiessaan mysteerisiä punakynällä tehtyjä merkintöjä, jotka ovat samankaltaisia kuin omat ajatuksensa, ja päättää ottaa merkitsijän identiteetistä selvää.
Kirja käsittelee perheongelmia, koulukiusaamista ja elämässä eteenpäin siirtymistä. Suosittelen kirjaa edellä mainittuja elementtejä kirjoista etsiville.
Harjoittelija Suvin vinkkaukset eräänä lokakuun lopun päivänä
Arvoisat Kielikuvakohtaamisia-blogin lukijat, minä, TET-harjoittelusta tuttu Suvi, ylpeänä esittelen hieman erilaisen postauksen: pelivinkkauksia. Blogissa on totuttu näkemään kirja-sana vinkkauksen edessä, mutta tällä kertaa vinkkaan pelejä suoraan sydämestäni. Haluan, että postaus voi antaa hyviä pelikokemuksia, joten valitsin pelejä, joiden parissa olen viettänyt kymmeniä ellen satoja iloisia tunteja.
Brawl Stars
Brawl Stars on suomalaisen Supercell-pelifirman julkaisema sekä kehittämä nopeasti etenevä kolme vastaan kolme -toimintataistelupeli. Brawl Stars sisältää useita uniikkeja pelimuotoja sekä tällä hetkellä 60 “rämäpäätä” eli pelattavaa hahmoa. Koska pelissä on niin monta pelimuotoa, on vaikea kertoa yhden matsin tavoitteesta, mutta pelin keskiössä on muita vastaan taisteleminen ja oikean hahmon oikeaan pelimuotoon valitseminen. Pelin mekaniikat ovat helposti opittavissa, ja pelissä riittää tekemistä. Peliä päivitetään muutaman kuukauden välein. Suosittelen peliä keräily-, toiminta- ja tiimityöpeleistä pitäville. Peli on ladattavissa maksutta Android- ja iOS-mobiililaitteille.
Marvel Snap
Marvel Snap on juuri maailmanlaajuisesti julkaistu Marvel-teemainen yksi vastaan yksi -strategiakorttipeli. Pelin on tehnyt Second Dinner Studios. Peli sisältää kolme satunnaisesti valikoituvaa sijaintia, joista on tavoitteena voittaa vähintään kaksi voittaakseen pelin asettamalla sijainteihin Marvel-hahmoja, joilla on uniikkeja erikoisefektejä. Pelin hahmoja eli “kortteja” voi asettaa yhdellä kierroksella niin paljon kuin haluaa – kunhan energia riittää, sillä kortit maksavat tietyn määrän energiaa ja energiamaksimi nousee joka kierroksella yhdellä (1–6), ellei kentällä ole joitain erikoisefektejä. Yksi pelin parhaista puolista on se, miten vähän aikaa yhteen otteluun menee ja kuinka nopeasti kortteja voi kerätä maksamatta senttiäkään. Peli on saatavilla Android- ja iOS-mobiililaitteille sekä tietokoneelle Steamin kautta. Pelin säännöt ovat aika simppelit ja opittavissa muutamassa minuutissa.
Bloons TD 6
Bloons TD 6 on Bloons- sarjan uusin Bloons TD eli Tower Defence -muotoinen peli. Pelin on tehnyt Ninja Kiwi. Pelin asetelma on kenttä, jossa on polku, jota pitkin ilmapallot eli vastustajat kulkevat. Pelaajan tehtävä on asetella polun ympärille päivitettäviä apinoita, jotta ne poksauttaisivat ilmapallot ennen kuin ne pääsevät polun päätyyn. Peli sisältää paljon strategista ajattelua mutta myös miellyttäviä ilmapallonpoksautushetkiä. Peli maksaa 8,50 €–11,59 € ja on saatavilla Android- ja iOS-mobiililaitteille sekä tietokoneelle mm. Steamin kautta.
Pokémon Go
Pokémon Go on Nianticin julkaisema AR-toimintoja sisältävä GPS-oikeaan elämään sijoittuva seikkailu-keräilypeli. Pelissä on tarkoitus kerätä TV:stä sekä muista peleistä tuttuja Pokémon-hahmoja, joilla voi taistella muita pelaajia vastaan Gym-areenoilla. Vaikka pelin luullaan olevan unohdettu vuoden 2016 villityksen jälkeen, pelillä on silti aktiivinen yhteisö, josta kuuluu edelleenkin paljon innostavia tarinoita: esimerkiksi siitä, miten ihmiset ovat motivoituneita lenkkeilemään pelin ansiosta. Pelissä Pokémon-hahmojen keräilemisen lisäksi tavoitteena on kasvattaa kokemustasoa ja suorittaa useita haasteita, joista jotkut ovat rajallisen ajan suoritettavissa. Peli on saatavilla Android- ja iOS-mobiililaitteille. Suosittelen peliä ihmisille, jotka nauttivat keräilystä ja oikean maailman sekä pelimaailman yhteensulautumisesta.
Minesweeper.online
Tuntuu varmasti omituiselta nähdä yli kolmekymmentä vuotta vanha peli tällä listalla noin viisivuotiaiden pelien joukossa. Se on ymmärrettävää, mutta sen lisäksi että suosittelen klassista laatupeliä, suosittelen nettisivua minesweeper.online. Miinaharavan lisäksi nettisivulta löytyy käteviä aputyökaluja pelin oppimiseen sekä aktiivinen yhteisö, joka on valmiina auttamaan. Peruspelin lisäksi nettisivulta löytyy päivittäisiä haasteita ja Areena-nimisiä haastetiloja. Nettisivu käyttää pokaalisysteemiä, jolla pelaaja voi mitata taitojaan. Suosittelen tätä henkilöille, jotka pitävät pulmanratkonta- sekä silmä-käsikoordinaatiopeleistä.
Kahden ystävän kohtaaminen eräänä syyskuun lopun päivänä
– Moikka, Sini! Ruskan värikirjo on tänä syksynä häikäissyt kauneudellaan. Toivottavasti olet ehtinyt nauttimaan siitä! [Satu]
– Hei, Satu! Kyllä, olen nauttinut. Lemmikin ulkoilutus antaa aina hyvän syyn ulkoilla kiireenkin keskellä. [Sini]
– Mun syksy on ollut taas kirja- ja kirjoituspainotteinen. Haluaisitko kuulla muutamia poimintoja kirjasadosta? [Satu]
– No, olenkin odotellut tätä lupaamaasi kirjavinkkausta. [Sini]
– On tullut luettua todella paljon hyvin erilaisia kirjoja. Mulla on ollut työn alla muun muassa jatko-osa siihen Kirjallisuutta kriisialueilta -artikkelisarjaan, jonka eka osa käsitteli Ukrainaan liittyvää suomenkielistä kirjallisuutta. Tässä toisessa osassa käsitellään Afganistaniin liittyvää suomenkielistä kirjallisuutta, ja se ilmestyy Suomenopettajat-lehden lokakuun numerossa. Miten tuttua afganistanilainen kirjallisuus on sulle? [Satu]
– Kuulostaa hyvältä, sillä aika ohueksi tai jopa olemattomaksi on jäänyt Afganistanista kertovat lukukokemukseni. [Sini]
– Kaikki artikkelia varten lukemani kirjat, joita oli yhteensä kolmisenkymmentä, käsittelevät jollain tavalla sotaa. Valitsin artikkeliin parisenkymmentä mielestäni parasta. Khaled Hosseinin Afganistaniin sijoittuvat kirjat, Leijapoika, Tuhat loistavaa aurinkoa ja Ja vuoret kaikuivat, lienevät tunnetuimmat. Ne ovat mun makuun vähän liian laskelmoituja ja ikään kuin Hollywoodia varten tehtyjä, mutta kyllä Hosseini hyvä tarinankertoja on. Leijapoika on noista kolmesta koskettavin, ja kyllä niissä kaikissa pääsee aistimaan afganistanilaista elämänmenoa Hosseinin silmin. [Satu]
– Olet ehtinyt taas lukemaan todella paljon, ja artikkelista vaikuttaa tulevan aika kattava. Loistiko joku kirja erityisesti yli muiden? [Sini]
– Suosikkini näistä kaikista Afganistaniin liittyvistä kirjoista on pakistanis-brittiläisen Nadeem Aslamin Afganistaniin sijoittuva Elävältä haudatut -romaani (suom. Vuokko Aitosalo, Like, 2010). Se on taidokas punos ihmissuhteita, sodankäyntiä ja yksityiskohtaisia tietoja. Väkevä ja kaunokirjallisesti hieno romaani, jonka sivuilla aistit ovat avoinna.
Myös Yasmina Khadran eli vaimonsa etunimen salanimekseen ottaneen entisen Algerian armeijan upseerin Mohammed Moulessehoudin romaani Kabulin pääskyset (suom. Lotta Toivainen, WSOY, 2009) teki suuren vaikutuksen. Se on ilmaisuvoimaltaan vahva ja muutenkin intensiivinen, vaikka kooltaan melko pieni. Khadara kirjoittaa (s. 5): ”Afganistan on yhtä sotatannerta, taistelunäyttämöä ja hautausmaata. Rukoukset murenevat raivokkaisiin luotisateisiin, sudet ulvovat iltaisin kuolemaa, ja silloin kun tuuli viriää, se kuljettaa kerjäläisten valitukset korppikotkien korviin.” [Satu]
– Kaunista tekstiä. Oliko kaikki näistä kolmestakymmenestä kirjasta todella suomeksi käännettyjä, vai luitko myös muilla kielillä? [Sini]
– Afganistaniin liittyviä suomenkielisiä kirjoja, siis joko suomennettuja tai alun perinkin suomeksi kirjoitettuja, löytyi ilahduttavasti niin paljon, että kaikkia en saanut edes mahtumaan juttuuni merkkimäärärajoituksen takia. Nämä kaksi jouduin jättämään pois: Kätketyt kasvot. Neljä vuotta talibanien ikeen alla (suom. Anu Partanen, WSOY, 2002) raportoi Latifa-nimellä kirjansa julkaisseen afganistanilaisnaisen tarinan, jonka hän on kirjoittanut yhteistyössä Chékéba Hachemin kanssa. Se alkaa vuodesta 1996, jolloin Latifa on 16-vuotias ja talibanit valtasivat Kabulin, ja päättyy vuoteen 2001, jolloin Afganistanissa alkoi uusi aikakausi, mutta Latifa on jo isänsä kanssa paossa Ranskassa. Teosta lukiessa tuntuu paikoitellen kuin lukisi raporttia eikä voi olla kaipaamatta kaunokirjallisia elementtejä, vaikka ajankuva näin välittyykin kirkkaasti.
Afganistanilaissyntyisen toimittajan Fariba Nawan kirja Oopiumin maa: erään naisen matka lapsimorsianten ja huumekeisareiden Afganistaniin (suom. Antti Immonen, Alligaattori, 2011) kertoo nimensä mukaisesti kirjoittajansa havainnoista Afganistanissa. Nawa palaa synnyinmaansa maisemiin 2000-luvulla ja perehtyy erityisesti huumekauppaan ja sen vaikutuksiin. Teos on tietopitoinen ja hyvin kirjoitettu, paikoitellen sitä lukee kuin jännitysnäytelmää. [Satu]
– Kiitos taas hyvistä lukuvinkeistä. Tässähän syntyy oikea runsaudenpula. [Sini]
– Voin näyttää sulle koko jutun, kun se on ilmestynyt. Kielikukko-lehden elokuun numerossa julkaistiin ensimmäinen osa kirjoittamastani Tulijoiden, lähtijöiden ja palaajien tarinat perspektiivin avartajina -jutusta. Toinen osa ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Sitä varten tuli myös luettua aikamoinen kirjapino. Osa niistä on tämän vuoden uutuuksia ja osa vahoja klassikoita. Jutun ensimmäisestä osasta suosittelen erityisesti Nura Farahin novellikokoelmaa Lumimaa (Otava, 2022). Se sisältää kertomuksia, jotka käsittelevät muun muassa Suomeen sopeutumista, ulkopuolisuutta ja somaliyhteisöä. Kertomukset ovat paikoitellen surullisia, hätkähdyttäviä ja masentaviakin mutta ehdottomasti lukemisen arvoisia ja omalla jännällä tavallaan kiehtovia. Nura Farah on aiemmin kirjoittanut kaksi Somaliaan sijoittuvaa romaania, Aavikon tyttäret (2014) ja Aurinkotyttö (2019). Niistä kirjoitan tarkemmin Kirjallisuutta kriisialueilta -sarjan kolmannessa osassa, joka käsittelee Somaliaan liittyvää suomenkielistä kirjallisuutta. Se ilmestyy Suomenopettajien helmikuun numerossa. [Satu]
– Nuo kaksi Nura Farahin aiempaa kirjaa onkin mun kuuntelulistalla äänikirjapalvelussa. Uusinkin kuulostaa kiinnostavalta. [Sini]
– Tulijoiden tarinoiden ekasta osasta haluan suositella Gaël FayenPienen pieni maa -romaania (suom. Einari Aaltonen, Like, 2018). Se on 10-vuotiaan Gabyn, Burundiin paenneen ruandalaisen äidin ja ranskalaisen isän pojan, kertoma tarina Burundin ja Ruandan sotien kauhuista ja niiden seurauksista erityisesti hänen perheensä näkökulmasta. Kertoja pakenee siskonsa kanssa Eurooppaan. Sisko haluaa unohtaa lapsuuden maan kokonaan: ”Siellä ei ole enää mitään, vain haamuja ja raunioita” (s. 10). Kertoja sen sijaan palaa Burundiin muistoissaan ja lopulta monien vuosien jälkeen fyysisestikin. Tästä riipaisevan koskettavasta romaanista on myös tehty samanniminen elokuva (2020). Sopisikohan se Helmetin leffahaasteen johonkin kohtaan? [Satu]
– Saattaisi sopiakin, mutta vaikea sanoa näkemättä. Ehkä kohtaan 34. Elokuvassa on lapsen näkökulma. [Sini]
– Eri artikkeleihin lukemieni kirjojen lisäksi lukulistalla on myös paljon muita kirjoja. Niistä voisin mainita kaksi. Toinen on argentiinalaisen Mariana Enriquezin romaani Yö kuuluu meille (suom. Sari Selander, WSOY, 2022). Muistanet kyseisen kirjailijan siitä loistokkaasta Mitä liekit meiltä veivät -kauhunovellikokoelmasta. Kauhun alueella liikutaan nytkin, kuten myös Argentiinan maisemissa. Nyt vain laajemmassa mittakaavassa – romaani on 655-sivuinen. Olen vasta sen alussa, mutta lukemani perusteella uskallan sanoa, että oikein hyvältä vaikuttaa tämäkin. [Satu]
– Muistan tämän kauhunovellikokoelman hyvin, ja se päätyi myös mulla kuunteluun. Yö kuuluu meille löytyy näköjään myös käyttämästäni äänikirjapalvelusta, jee! Hyvä, että vinkkasit tästäkin. Olisi saattanut jäädä multa huomaamatta. [Sini]
– Toinen lämpimästi suosittelemani teos on Pertti Seppälän suomentama ja toimittama Vaeltavat pilvet. Kiinalaisia erakkorunoja -kokoelma (Basam Books, 2021). Se sopii erityisen hyvin tähän syksyn väriloistoon. Perehdyin siihen Suomenopettajiin kirjoittamani kirja-arvion puitteissa ja olen palannut kirjaan uudestaan ja uudestaan. Se sisältää 300-luvulta 1350-luvulle sijoittuvia runoja viideltä kiinalaiselta erakkorunoilijalta. Oma runoilijasuosikkini on Shiwu eli Kivimaja. Tässä esimerkiksi runo 38 hänen ”vuorella asujan runoistaan” (s. 213):
Kokoelman runoissa luonto on keskeisessä asemassa, ja teoksessa tarjoillaan myös tietoa kiinalaisesta erakkokulttuurista, symboliikasta sekä monesta muusta runoja avartavasta elementistä. Pertti Seppälä on suomentanut myös kiinalaisten nykyrunoilijoiden tuotantoa, kuten Hai Zin ja Bei Daon runoja, joista olen vinkannut aiemmin. [Satu]
– Tuo joutilaisuus kuulostaa ihanalta. Täytyy ehdottomasti tutustua näiden erakkojen runoihin. [Sini]
– Muuten, EMMAssa on uusi näyttely, johon myös liittyy luonto. Sen nimestä löytyy lisäksi kirjallisuusviittaus: Nykyaikaa etsimässä. Tuo Olavi Paavolaisen esseekokoelman nimeä kantava näyttely on Emmassa tammikuun puoleenväliin asti. Siinä tarkastellaan jännästi taiteen, teknologian ja luonnon välistä suhdetta. Varsinkin yksi teos oli niin kiehtova, että aion käydä siellä uudestaan ihan vain sen takia. [Satu]
– Kiinnostava teema. Ehkä lähden silloin mukaan. [Sini]
Kahden ystävän kohtaaminen eräänä elokuun lopun päivänä
– Moikka, Sini! Kesä katosi hujauksessa, mutta onneksi aurinko on pysynyt vielä luonamme. [Satu]
– Hei, Satu! Lämpöä tosiaan tuntuu edelleen riittävän. [Sini]
– Ja onneksi meillä on Kuvien ketjut, joissa on tämän kesän muistoja taltioituina. Huvittaisiko palata niihin hetkeksi ja kokeilla, millainen ketju voisi olla verbaalisesti? [Satu]
– Palataan vaan! Voisko kirjoituksen tehdä oikeastikin vuoropuheluna? Toinen kertoo, mitä ajatteli kuvaa ottaessaan, ja sitten toinen kertoo, mitä siinä näki ja miksi vastasi, kuten vastasi. [Sini]
– Tuo kuulostaa hyvältä idealta! Otetaanko tarkasteluun Kuvien ketjussa II? Sä aloitit sen, joten haluaisitko aloittaa ekasta kuvastasi kertomisen? [Satu]
– Kiitos, voin aloittaa! Tämä kuva on kotimatkalta. Saman tien varressa on uusittu jalankulkijoille tarkoitettua reittiä ilmaiseva merkki. Vanha merkki on osittain peitossa, mutta silti hyvin tunnistettava. Tästä tuli mieleen kielen muuttuminen, etenkin kuvallisen kielen. Näitä ohittaessa tulee aina mieleen merkkien muuttamisesta käyty julkinen keskustelu. [Sini]
– Mä tulkitsin sen sanoman niin, että sä tarkkailit jotain tilannetta vähän etäämmältä ja halusit hypätä mukaan tapahtumien virtaan tarkkailtuasi ensin jonkin aikaa. Mua puhutteli erityisesti se viimeisen hahmon kuluneisuus ja kuvan ulkoreunalla pilkistelevät jalat. Sattumalta saatuani sen ekan kuvan sulta törmäsin mökkipolulla tuohon touhukkaaseen toukkaan, joka eteni omaa tahtiaan aluskasvillisuudessa. Se tuntui sopivalta vastaukselta siihen menemiseen: jokainen voi kulkea omaan suuntaan omaa tahtiaan. Miten sä tulkitsit sen? [Satu]
– Näin kyllä kuvassa mainitsemasi verkkaisen matkanteon. Sen lisäksi toukkaa ympäröivä vehreys oli tosi houkutteleva. Mieleen tuli kirjaklassikko, Pikku toukka paksulainen. Siksi seuraavaan kuvaan syntyi ruoanlaiton lomassa leikkisä hahmo. [Sini]
– Vihreä hahmo ilahdutti leikkisyydellään ja vauhdikkuudellaan, jotka yhdessä kuvan luontoelementtien kanssa linkittyivät mun eräällä ajomatkalla bongaamaani maisemaan. Uhkaavia ukkospilviä uhmaten kirmasin pitkin pellonlaitaa nappaamassa tämän vastauskuvan. Näky oli pysäyttävä, ja koin siinä vahvaa symboliikkaa. Luonto ikään kuin paketoituna keskellä maalaismaisemaa ja vieläpä vaaleanpunaiseen muoviin vanhojen heinäseipäiden sijasta. Kaiken yllä dramaattisen sähköiset sadepilvet – vapauden, vankeuden ja vaaran vuoropuhelu. [Satu]
– Nämä pyöröpaalit kuvassa ovat tosiaan kuin pellolle tipahtaneita vaahtokarkkeja tai jotain muuta sinne kuulumatonta, epäorgaanista. Muovitukseen liittyy myös ajatus säilyttämisestä ja eristämisestä. Kuvassa on jännä tunnelma. Tähän kuvaan mietin kovasti vastausta, sillä aina ei sopivaa kuvattavaa löydy läheltä, vaikka idea syntyisikin. Päädyin vastaamaan kuvalla, jossa on useita etanoita. Olen taistellut niiden kanssa kasvimaan herruudesta ja siitä, kuka saa syödä salaatit ja yrtit. [Sini]
– Mä tulkitsin etanakuvavastauksen sanoman olevan “Luonto on ykkönen kaiken keinotekoisenkin keskellä” eli saatoin saada kiinni kuvan ajatuksesta. Oli hauska sattuma, että samana päivänä, jolloin vastaanotin lähettämäsi etanakuvan, kohtasin mökkimaastossa valtavan ukkoetanan, josta otin lähikuvan. En kuitenkaan viitsinyt lähettää sitä sulle vastaukseksi, jottei ketjustamme olisi tullut ihan etanakuvien valtakuntaa. Sen sijaan päädyin lähettämään sulle sen asetelmakuvan, joka syntyi yhdistelmänä kirjoittamista, pihapuuhia ja saunan lämmittämistä. Niihin kuuluvat objektit liittyivät ajatuksellisesti etanoiden aiheuttamaan tuhoon: pihapuuhissa lakosi kasveja, saunassa paloi paperia ja samalla mietin, pitäisikö eräs kirjoittamani juttukin tuikata tuleen. Kuvaa lähettäessäni mietin, mahtaakohan ajatukseni aueta vastaanottajalle. Miten kävi? [Satu]
– Yhdistin kuvan asetelman vahvasti juuri mökkisaunan lämmittämiseen. Tuo puukantinen oli ilmeisesti sitten muistikirja, mutta en tunnistanut sitä sellaiseksi. Oma kuvani nousi ehkä hetkellisestä janon tunteesta sekä saunan ja kesäpäivien kuumuudesta. Lähikuvassa virkistävää vettä. [Sini]
– Muistikirja tosiaan naamioituu puukansiin. Tämä vesilähikuva oli tulkinnaltaan ketjun haastavin mulle. Ajattelin, että olit varmaankin ihastunut astian estetiikkaan. Sanoman tulkitsin lohdullisesti niin, että vedellä on hyvä sammuttaa kaikki roihuavat, kytevät ja orastavatkin potentiaaliset palot. Vesi elementtinä puolestaan johdatti ajatukseni kiveen, ja kun näin tämän tutun kiven tietyssä valaistuksessa, kiinnitin yllätyksekseni ensi kertaa huomiota siihen, kuinka valon ja varjon leikki kiven pinnassa muodostaa kasvot. Nuo ikiaikaiset kasvot sanovat: “Tulipa tuli, vesi tai jää, minä olen jotakin pysyvää.” [Satu]
– Tuosta kuvavastauksestasi ajattelin, että olet ehkä lähtenyt miettimään eri elementtejä. Kasvoja en siitä löytänyt mutta hahmotan ne nyt kun sanoit. Toisaalta jäljet kiven pinnassa muistuttivat veden ja jään voimasta. En päässyt kuvaamaan elävää tulta, joten kuvasin takasta löytyneen palaneen puun. Sen muoto myös muistutti vähän kivenlohkaretta. [Sini]
– Se olikin jännä vastaus, joka herätti ajatuksia moniin suuntiin. Yhtäältä palasin sinne tulen äärelle, jolloin kaikki oli vielä jäljellä. Toisaalta mietin, kuinka paljon palaessa on haihtunut savuna ilmaan. Siitä syntyi sellainen eksistentiaalinen pohdiskelutunnelma, johon ajattelin lähettää vastauksena tuon kuvan auringonlaskusta veneen kera. Jotain päättyy, mutta jotain on myös edessä. [Satu]
– Koska sovimme, että kuvien ketju on kymmenen kuvan mittainen, tästä viimeisestä kuvasta tuli juurikin tunne, että jotain päättyy, on palattu rantaan, ainakin toistaiseksi. [Sini]
– Tää kuvien ketju on musta tosi kiva harjoitus! Joskus kyllä tuntuu, että kuvalla viestiminen on epävarmempaa viestin tulkinnan kannalta kuin verbaalisesti viestiminen. Tällainen vapaahko viesteily kuvallisesti on kuitenkin hauskaa ja luovaa, kun ei tarvitse olla sataprosenttisen tarkka sanoman välittymisestä. Tosin eihän viesti aina verbaalisestikaan välity täysin, vaan sekä lähettäjä ja vastaanottaja ovat omien tulkintojensa vaikutuspiirissä. Tässä kuvanlähetystehtävässä, jota me toteutettiin aina parin viikon ajan, oli myös mukava lähettämisen ja vastaanottamisen jännitys. Usein odotin kovasti, mitä sä lähetät. Samoin oli kiva miettiä omia vastauksia. Usein pohdin kuvatessa: “Mitähän Sini ajattelee tästä? Tuleeko mun pointti esiin tästä kuvasta?” [Satu]
– Kuvat mahdollistavat monia tulkintoja. Varmasti meidän tulkinnoissa toistemme kuvista vaikutti myös se, että tunnemme toisemme hyvin. [Sini]
– Aivan. Ja ollaan tehty kuvaketju jo aiemminkin. Ja tämänkin ketjun jälkeen vielä kerran. Mitä ajattelet kuvien ketjun toteuttamisesta oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa? Minkäikäisille tämä soveltuisi parhaiten ja mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon? [Satu]
– Varmasti riippuu täysin ryhmästä ja kontekstista. Tätä voisi olla kiinnostava toteuttaa esimerkiksi kaukaisen ystävyyskoulun oppilaiden välillä. Kuvilla voi kertoa paljon, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Ehkä teeman voisi rajata tehtävänannossa jollain tavalla, jotta kuvien tulkinta ja ehkä ottaminenkin helpottuu, esimerkiksi ”viikko elämästäni” tai muuta sellaista. [Sini]
– Tässä on kyllä monia mahdollisuuksia! Kielenopetuksen kannalta erityisesti tarinallisuus on kiehtova. Olisi hauska kokeilla, millaisia tarinoita syntyy kuvaketjujen pohjalta. Kuvista voisi rakentaa myös verbaalisen vuoropuhelun, jossa kuvissa esiintyvät esineet ja hahmot puhuvat toisilleen. Kuvien avulla voi myös kartuttaa hyvin sanavarastoa, sillä usein kuvissa esiintyy jänniä uusia asioita, joille pitää itsekin miettiä nimityksiä. Sanakuvataideopetuksessa voi myös heittäytyä luovaan sanataiteiluun, kuten vallattoman viherlaukkaajan ja vaahtokarkkipyörylöiden tapauksissa. Millaisia kuvallisia jatkotyöstömahdollisuuksia sulle tulee vielä mieleen? [Satu]
– Kuvia voisi käyttää varmasti monella tavalla myös kuvallisten tarinoiden kertomiseen. Kuvien elementtejä voisi yhdistää piirtämällä samaan kuvaan, tai katsoa millaisia tarinoita syntyy, kun kuvat järjestetään uuteen järjestykseen. [Sini]
– Ehkä voitaisiin kokeilla sellaistakin joskus. Nyt on muuten tulossa upea kirjasyksy! Palataanko siihen kirjavinkkien muodossa? [Satu]
