Vuosien virrassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä tammikuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Millaisissa merkeissä sun vuosi 2021 lähtenyt liikkeelle? [Satu]

– Hei, Satu! Vuodenvaihde livahti ohi tällä kertaa aika huomaamatta. Talvinen sää ja valon lisääntyminen on piristänyt mieltä ja saanut ulkoilemaan enemmän. [Sini]

– Nyt onkin sopiva aika vilkaista hetkeksi vielä viime vuoteen – mitä kaikkea tehtiin Kielikuvakohtaamisissa tuona poikkeuksellisena ajanjaksona. Samalla voitaisiin suunnitella, millaisia juttuja tehdään tämän vuoden aikana. [Satu]

– Hyvä idea! [Sini]

– Viime vuosi oli kyllä todella outo. Virus mullisti kaiken, ja moni asia muuttui lennosta. Monesta kivasta jutusta on joutunut luopumaan, mutta onneksi tilalle on tullut myös uusia ulottuvuuksia. [Satu]

– Todella kummallinen vuosi! Mietin juuri tänään, millaista elämä olisi ollut tämän pandemian aikana ilman Internetiä. Ihan kamala ajatus. [Sini]

– Meidänkin tekemisiin poikkeusolot vaikuttivat varsinkin viime keväänä vahvasti, kun kasvokkaiset kohtaamiset vaihtuivat etätapaamisiksi ja esimerkiksi moni suunniteltu näyttelykäynti peruuntui. Mulla onkin erityisesti museovierailuja ja kirjasto-oleskeluja kova ikävä! Onneksi ehdittiin alkuvuonna Anna Retulaisen Kohtaamisia-näyttelyyn, jossa käsiteltiin Miksi en kirjoittaisi? kirjaa. Educa-messujen ihmisvilinässäkin vierailtiin tammikuussa, jolloin ei ollut vielä tietoa siitä, mikä meitä odottaa. [Satu]

– Se Retulaisen näyttely oli kyllä hieno! Huomasin juuri, että samalla reissulla nautittiin laskiaispullia Oodissa. Tuli myös ikävä meidän kahvipöytäkeskusteluja. [Sini]

– Livekohtaamisia kompensoimaan on sitten tullutkin runsaasti erilaisia virtuaalisia tapahtumia ja luontoelämyksiä. [Satu]

– Ihminen on kyllä kekseliäs ja sopeutuvainen. Etäily on saanut ihmiset harrastamaan uusia juttuja kotona ja tarttumaan myös uusiin haasteisiin. Itsekin kokeilin, miten pitkälle pääsen sivellintekstauksen harjoittelussa kuukauden aikana. [Sini]

– Pitkälle pääsit! Jälki on todella hienoa. Vaikka virtuaaliset yhteydet mahdollistavatkin paljon, usein tuntuu, että vuorovaikutuksesta jää jotain puuttumaan – jotain inhimillistä. [Satu]

– Kyllä! Muutamiin virtuaalisiin seminaareihin osallistuneena olen toki saanut kuunnella paljon asiantuntevaa keskustelua, mutta esimerkiksi verkostoituminen näissä etätapaamisissa jää todella vähäiseksi. Sieltä puuttuu ne juttelut kahvi- tai lounastauoilla, vessajonoissa ja vieruskaverin kanssa. Samoin museo- ja galleriakäyntien sosiaalinen ulottuvuus on nyt auennut mulle ihan toisella tavalla. [Sini]

– Toden totta. Onneksi on silti tullut tehtyä kivoja juttuja. Etätehtäviin perehtyessä tuli löydettyä monta hienoa väylää päästä museoihin ja vierailemaan monissa jännissä kohteissa. [Satu]

– Näistä virtuaalisista mahdollisuuksista me kirjoiteltiinkin viime vuonna maalis– ja huhtikuun postauksissa. Tarjonta on siitä varmasti kasvanut paljonkin. [Sini]

– Oli myös kehittävää perehtyä kanssasi Pim! Olet luovakirjaan ja siihen liittyviin Luovuuskortteihin. Kirjasatoa oli myös mukava maistella. [Satu]

– Sainkin sulta hyviä lukuvinkkejä, joihin olen tarttunut kuluneen talven aikana. [Sini]

– Kun koronatilanteessa oli alkusyksyllä pienoinen suvantovaihe, pääsin vierailemaan Kirjasiskojen lukupiiritapaamiseen. Oli hienoa saada seurata tiiviin ryhmän vilkasta kirjallisuuskeskustelua ja osallistuakin siihen. Lukemista harrastavien ystävysten innostus on piristänyt monesti, kun olen mielessäni palannut tuohon syyskuiseen tapaamiseemme. [Satu]

– Siitä tulikin pitkä ja kiva juttu. Lokakuussa keskityttiin enemmän kirjojen visuaaliseen maailmaan yhdessä graafikko Minna Luoman kanssa. Minna esitteli myös muutamia suunnittelemiaan kirjoja. [Sini]

Kuvakooste Minna Luoma

– Mitä toiveita sulla olisi blogin suhteen tälle vuodelle? [Satu]

– Jos mahdollisuuksia näyttelyvierailuille aukeaa, olisi hienoa päästä sun kanssa taas taiteen ja historian pariin. En ole vielä onnistunut näkemään iki-ihania Muumeja Kansallismuseon 75-vuotisjuhlanäyttelyssä Rohkeus, rakkaus, vapaus! mutta toivon pääseväni vielä. Ehditkö sä käydä syksyllä? [Sini]

– En valitettavasti ehtinyt, mutta täytyy tosiaan toivoa, että museoihin pääsisi taas pian turvallisesti. [Satu]

– Voitaisiin myös jossain vaiheessa tehdä pieni kirjakatsaus uusimpiin lastenkirjoihin. [Sini]

– Joo, tehdään! Musta olisi kiva, jos voitaisiin ottaa muitakin kirjallisuusaiheita käsittelyyn, esimerkiksi Helmetin lukuhaaste, josta myös tehty selkokielinen versio. Voitaisiin vaikka samalla puhua enemmänkin selkokielestä ja selkokuvittamisesta. [Satu] [linkki]

– Hyvä aihe, laitetaan to do -listalle! [Sini]

– Siihen täytyy myös lisätä blogimme 5-vuotissynttärit, joita juhlitaan ihan pian! [Satu]

– Educa-messut järjestetään tänä vuonna virtuaalisesti. Oletko muuten ilmoittautunut? Jos sua kiinnostaa, niin voisi poimia ohjelmasta jotain helmikuun blogiin. [Sini]

– Joo, osallistutaan etänä Educaan ja puhutaan siitä helmikuussa lisää! [Satu]

– Mahtavaa! Palataan pian asiaan! [Sini]

© Tarusola

Please follow and like us:

Käsinkirjoitushaasteessa II

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Kiva nähdä taas. Miten vuoden pimein aika on sujunut? [Satu]

– Täytyy sanoa, että tänä vuonna pimeä aika on ollut normaalia haastavampi, koska moni mukava ja kaamokseen iloa tuova asia on lykätty, siirretty tai peruttu.  [Sini]

– Niinpä, ilonaiheiden keksimiseen on tarvittu tavallista enemmän luovuutta. Duolingo-kielisovellus, Pokemon GO ja Helmetin tämänvuotinen lukuhaaste ovat olleet mun piristysruiskeita. Viimeksi oli puhetta sun käsinkirjoitushaasteesta. Missä vaiheessa projekti on nyt? [Satu]

– Tarkoituksena oli tosiaan opiskella sivellintekstausta ja kalligrafiaa kirjastosta löytyneiden kirjojen avulla. Kuten totesin, näistä kirjoista vain yksi oli aloittelevalle tekstaajalle suunnattu opas. Tätä Kelly Klapsteinin kirjaa, Sivellintekstauksen taito – opi luovan tekstauksen ja kalligrafian tekniikoita, olenkin sitten käynyt läpi aika tunnollisesti. Kuukausi on aika lyhyt aika, mutta olen ehtinyt käydä kirjan harjoitukset läpi. Harjoittelu ei tietenkään vielä lopu tähän. [Sini]

– Millainen prosessi on ollut? Entä kuinka paljon olet käyttänyt aikaa harjoittelemiseen? [Satu]

– Alkuun käytin paljon aikaa kymmenen perusvedon harjoitteluun. Sivellintekstauksessa kirjaimet koostuvat lähinnä näistä vedoista. Vähitellen siirryin pieniin kirjaimiin. Nekin opetellaan kirjassa helposta vaikeampaan. Esimerkiksi ovaalin muodon piirtäminen on haastavimmasta päästä mutta tärkeä, sillä se löytyy monesta kirjaimesta. Isot kirjaimet olen käynyt läpi mutta niitä ehdin harjoitella vähemmän. Kirjainten tasainen koko ja välitys on varmasti seuraava haaste. Joulun aikaan päivittäinen harjoittelu on jäänyt vähemmälle. Ote tekstaamiseen tuntuu helposti katoavan, kun harjoitteluun tulee taukoa. [Sini]

– Mikä on ollut kaikkein hauskinta? [Satu]

– Olen ollut aika yllättynyt, miten nautinnollista näin yksinkertainen harjoittelu voi olla. Kirjainten ääreen hiljentyminen on ollut virkistävää. Hauskaa on tietysti myös huomata, että kehitystä tapahtuu. [Sini]

– Entä mikä on ollut hankalinta? [Satu]

– Aloitin aluksi kotoa löytyvillä välineillä. Omistin yhden sarjakuvien piirtämiseen tarkoitetun sivellinkynän sekä muutamia marketista ostettuja tusseja. Ihmettelin, miten haastavaa viivojen hallinta oli, kunnes hankin muutaman juuri tekstaamiseen tarkoitetun tussin. Täytyy sanoa, että näissä on kyllä tosiaan isoja eroja. Kärjen täytyy olla sopivan joustava mutta ei liian pehmeä. Uusien välineiden hankinta antoi myös uutta intoa ja onnistumisen kokemuksia harjoitteluun. Hankalaa on edelleen muistaa pitää hyvä ja rento kirjoitusasento. [Sini]

– Mikä on ollut yllättävin oppi matkan varrella? [Satu]

– Olen aidosti ihastunut joihinkin kirjaimiin. Useista kirjaimista on kirjassa eri versioita. Näistä olen usein valinnut kaikkein koristeellisimmat versiot. Saatan etsiä sanoja, joissa nämä kirjaimet esiintyvät, ja kirjoitan niitä käyttäen omasta mielestäni visuaalisesti kauniita sanoja. Onko sulle kielen ammattilaisena syntynyt erityinen suhde tiettyihin sanoihin ja siihen, miltä ne kuulostavat? [Sini]

– On ehdottomasti! Olen esimerkiksi jostain syystä ihastunut kovasti adjektiiviin ”viipyilevä”. Tekstejä työstäessään täytyy välillä tosissaan skarpata, ettei käytä liikaa niitä sanoja, joista on innostunut. Muuten, mäkin olen ollut käsin kirjoittamisen äärellä – ja nostalgisissa tunnelmissa, kun arkistojen kätköistä löytyi mun vanhoja kouluvihkoja. Tarinat olivat aikamoista luettavaa, mutta eniten hämmästytti, miten tokaluokkalaisena onkin kirjoittanut niin paljon kaunokirjoituksella. [Satu]

– Tosiaan, muistan, että kaikki ainekirjoitukset ja koevastaukset kirjoitettiin myöhemminkin kaunolla. [Sini]

– Olisi hienoa nähdä, millaisia kalligrafisia juttuja olet oppinut haasteen aikana. Tehtäisiinkö yhdessä Tarusolan uuden vuoden tervehdys? [Satu]

– Tehdään vaan! Sain joululahjaksi uusia sivellintusseja, joita olisi kiva päästä käyttämään. Toisaalta vähän jännittää, sillä en ole vielä kirjoittanut mitään yksittäisiä sanoja pidempää. [Sini]

– Jokin valoon liittyvä aihio olisi piristävä. Valoa, iloa, toivoa paremmasta… Ekana tuli kaukokaipuussa mieleen aurinko ja palmurannat, mutta ehkä joitain muitakin valonsäteitä voi vielä kehitellä. [Satu]

– Joo, jotain valoon liittyvää kaivataan juuri nyt! [Sini]

– Tällaisia valonlähteitä kumpuaa mieleen lisää, kun lähden ideoimaan valaisevia asioita: valonheittimen kiila, kelloradion diginumeroiden puna, iltaruskon kajastus, sateenkaaren loisto, majakanvalon pyyhkäisy, auringonsäteiden kimallus aalloilla, hangen hohde, tähtien tuike, revontulien loimu, aamun sarastus, kesäinen poutapäivä, kiiltomadon kipinät. [Satu]

– Sivellinkynäni on aika leveitä, ja yksinkertainenkin teksti vie tilaa. Niitä kapeimpia en ole oikein onnistunut vielä käyttämään tyydyttävällä tavalla. Teksti voisi olla lyhyt toivotus, jotta mukaan mahtuu myös visuaalisia elementtejä. Ehkä jos lähtisi siitä, että se voisi toimia kortin kannessa niin, että erottuu kauempaakin.  [Sini]

– Tuosta voisin poimia ja kehitellä seuraavaksi, mitä Tarusolan väki toivottaa: Takkatulen loimua, kiiltomatojen kipinöitä, tähdenlentojen pyrstöjä, revontuliloistetta, myrskylyhtyjä tyrskyihin, kesäpäiviin kirkkautta. Valoisaa vuottaa 2021! [Satu]

– Kiva teksti, mutta aika pitkä. En tiedä, riittääkö mun taidot siihen, että se mahtuu yhteen kuvaan ja on vielä visuaalisestikin toimiva. Itse kyllä tekisin lyhyemmän toivotuksen, mutta kokeillaan tällä. Tunnistan, että tämä haaste meillä on ollut ennenkin. [Sini]

– Toden totta, kuvan ja sanan yhteispelissä on välillä omat haasteensa. [Satu]

–Tälläinen tästä nyt tuli. Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa myös Klapsteinin kirjassa ollutta jäljittelykalligrafiaa, jota ei tehdä sivellinkynällä. Harjoittelu olisi kyllä auttanut tässäkin, mutta sain kuin sainkin tekstin mahtumaan. Tässä olisi ollut hauska käyttää erilaisia vaihtelevia kirjaimistoja, mutta se vaatii vielä lisää harjoittelua. [Sini]

– Tulipa todella hieno! Kannustavaa nähdä, että haasteet kannattaa todellakin ottaa vastaan! Eli valoisasti kohti uutta vuotta ja sen uusia haasteita! [Satu]

©Tarusola

Please follow and like us:

Käsinkirjoitushaasteessa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä marraskuun lopun päivänä

– Hei, Satu! Mukava nähdä taas! Mitä sulle kuuluu? [Sini]

– Moikka, Sini! Joo, tosi kiva tavata! Marraskuu on totisesti hyökännyt päälle, ja ilonaiheita pitää etsiä pikkiriikkisistä asioista. [Satu]

– Nyt kun teen töitä lähinnä arki-iltaisin, on myös ihmisten tapaaminen jäänyt vähälle. Vallitsevassa tilanteessa se on muutenkin tietysti suotavaa. Olen yrittänyt keksiä marraskuun pimeyteen vähän jotain uutta, jotta mieli pysyisi virkeänä. Sun lukuhaasteista onkin ollut puhetta aikaisemmin blogissa. Itse olen, sanotaanko vaikka, hieman mukavuudenhaluinen ja jättänyt siksi usein haasteet muille. Nyt kuitenkin eräällä kirjastoreissulla silmääni sattui sivellintekstausta ja kalligrafiaa käsitteleviä kirjoja, joista lainasin kolme. Päätin asettaa itselleni haasteen ja harjoitella joka päivä vähän näiden oppaiden avulla. Onko kalligrafia sulle tuttua hommaa? [Sini]

– Kuulostaa loistavalta! Sopiva määrä haasteita piristää kivasti. Olen perehtynyt kalligrafiaan ihan vähän aikoja sitten ja aina välillä ihaillut erityisesti japanilaista kalligrafiaa. Olisi kiva kuulla sun haasteesta ja löydöistä enemmän! [Satu]

– Kirjoista aloittelevan tekstaajan näkökulmasta helpoimmin lähestyttävältä vaikutti Kelly Klapsteinin kirjoittama Sivellintekstauksen taito – opi luovan tekstauksen ja kalligrafian tekniikoita (kustantaja S&S). Kirjan alussa esitellään sivellintekstausta ja sen välineitä ja neuvotaan, miten hyvä kirjoitusasento, paperin asettelu ja kynän kallistuskulman löytyy. Kirjan lopussa on myös jäljennösmalleja ja kehittyneemmille tekstaajille vinkkejä siihen, miten opittuja kirjaimia voi muunnella ja soveltaa eri tavoin. Klapstein on opettaja ja ehkä siksi kirja on hyvin perusteellinen ja harjoitukset etenevät vähitellen yksinkertaisemmista perusvedoista haasteellisimpiin muotoihin. Hieman jo harjoitelleena voin kyllä sanoa, että jo perusvedoissa on haastetta. Ylöspäin kulkevat vedot ovat ohuita ja alaspäin paksuja. Painalluksen pitäisi pysyä yhtä voimakkaana, jotta viivan paksuus pysyy yhtenäisenä. Lisäksi kallistuskulman ja korkeuden tulisi pysyä samana. Harjoittelu vaatii todella keskittymistä, mielen tyhjentämistä ja rauhoittumista. Päähän pulpahtavat ajatukset saavat viivat menemään heti vinoon ja kiharalle. Klapsteinilla on myös YouTube-kanava nimeltään Kellycreates, josta löytyy paljon vinkkejä ja ohjeita sivellintekstauksesta kiinnostuneille. [Sini]

– Nämä Kelly Klapsteinin videot ovat mukaansatempaavia! Hän saa kaiken näyttämään helpolta, mutta itsekin joskus muutamia yrityksiä tehneenä tiedän todellisuuden olevan kaukana helposta. Olen kuullut japanilaisen kalligrafian yhteydessä sen toimivan meditaation lailla. Nuo Klapsteinin havainnolliset ohjeet helpottavat varmasti alkuun pääsemistä, vaikka itselläni ainakin menisi paljon aikaa mekaaniseen keskittymiseen, kunnes alkaisin päästä lähellekään meditatiivista tilaa. [Satu]

– Topi Heiskasen ja Liisa Uusitalon teos Kalligrafia – Historiallisia kirjainmalleja ja työmenetelmiä (WSOY 2001) uppoutuu kalligrafian historiaan. Kirjaimistojen alkuperistä kertovaa paleografista, vanhoihin käsialoihin kohdistuvaa tutkimustietoa on lisätty jokaisen mallikirjaimiston yhteyteen. Kirja asettaa kirjaimistot niiden syntykontekstiin ja pohtii myös, miten kirjoitusvälineiden kehitys vaikutti myös kirjainten evoluutioon. Toisessa luvussa esitellään vanhoja työvälineitä ja menetelmiä. Sen avulla voi opetella esimerkiksi sulkakynän leikkaamista, pergamentin valmistusta nahasta tai erilaisia kultausmenetelmiä. Vaikka kirjassa on hyvin esillä kirjaimistojen aakkoset, se ei kuitenkaan sisällä ohjeita kirjainten opetteluun. Kirja on jatkoa samojen tekijöiden 1996 ilmestyneelle teokselle Kalligrafia – Tekstausopas (WSOY), joka sisältää perustiedot tekstausvälineistä ja sommittelusta. [Sini]

– Tuo historiallinen katsaus kuulostaa myös mielenkiintoiselta – varsinkin sulkakynän leikkaaminen! Sulkakynästä tulee mielikuva menneiden vuosisatojen kirjailijasta hämyisessä kammiossaan. Yksi voimakkaimmin mieleen piirtyneistä sulkakynäkuvista lienee Albert Edelfeltin piirros Mikael Agricolasta kirjoituspuuhissaan. [Satu]

– Kolmas kirja, Suomen Kalligrafiayhdistys ry:n julkaisema Kirjain kirjaimelta – uutta suomalaista kalligrafiaa, antaa hyvän kuvan siitä, mitä kaikkea kalligrafia voi olla. Se esittelee laajan kattauksen erilaisia työtapoja ja välineitä, sekä suomalaisten kalligrafian tekijöiden töitä. Kirjassa tekstataan perinteisempien välineiden lisäksi esimerkiksi kertakäyttöastioilla, juomatölkistä tehdyillä piirtimillä, viinipullon korkeilla ja hammastikkurivillä. Myös paperin tekemiseen ja käsittelyyn löytyy ohjeita. Kirjan ohjeet ovat monipuolisia, ehkä juuri siksi, että niitä on ollut laatimassa suuri joukko tekijöitä. Kokonaisuus on kokeiluun rohkaiseva ja leikkisä. Tämä täydentää mielestäni hyvin kahta edellistä esittelemääni kirjaa. [Sini]

– Kalligrafiaa käsittelevä kirjallisuus vaikuttaa näiden esittelemiesi teosten perusteella ilahduttavan monipuoliselta ja perusteelliselta! [Satu]

– Netin kirjakauppoja selaillessa löytyy paljon vastaavia oppaita. Nämä olivat tosiaan vain poiminta paikallisen kirjaston hyllystä, ja kirjastojen tarjonta aiheesta on varmasti paljon monipuolisempi. Aiheeseen vähän enemmän uppoutuessani, olen löytänyt myös netistä hyviä opetusvideoita ja erilaisia kalligrafiahaasteita.

Eri tapoja muodostaa kirjaimia on opetettu koulussakin. Osaatko sanoa, miksi äidinkielessä opetettavat kirjaimet muuttuvat aina välillä? Se millaisia kirjaimia itse opin kirjoittamaan on aivan erilainen kuin ne kirjaimet, joita oma poikani opetteli ekaluokkalaisena. Viime vuonna eskarissa työskennellessäni opeteltiin taas erilaisia aakkosia. Kaunokirjoitusta ei käsittääkseni opeteta enää erikseen. [Sini]

– Joo, kaunokirjoitus poistettiin opetettavien asioiden listalta uusien opetussuunnitelman perusteiden myötä. Sekin oli vuosikymmenien varrella muuttunut paljon alkuperäisestä koukeroversiosta. Opetettavia kirjaimia onkin pyritty uudistamaan erityisesti muuttuneiden tarpeiden, selkeyden ja opittavuuden takia. Käsin kirjoittaminen on vähentynyt huomattavasti näppäimistöillä kirjoittamisen takia, ja kuten Opetushallituksenkin sivuilla todetaan, tekstaus on nuorille ominaisin käsinkirjoitustapa. Vanhaa kaunokirjoitusta osaavat yhä harvemmat, ja sitä suree muun muassa myös tuore Finlandia-voittaja Anni Kytömäki. [Satu]

– Nuo Kytömäen mainitsemat arkkitehti Toivo Salervon suunnittelemat kirjaimet ovat jääneet itsellekin hyvin lihasmuistiin. [Sini]

– Olisi hyvä, jos käsin kirjoittaminen ei katoaisi kokonaan näppäimistöjen paukkeen alle. Käsin kirjoittamisesta on todettu olevan paljon hyötyä varsinkin opittavien asioiden muistamisen kannalta, kuten esimerkiksi aivotutkija Tiina Parviainen toteaa. [Satu]

– Tunnistan tuon kyllä. Koulutuksissa ja seminaareissa kirjoitan kynä sauhuten, vaikka en edes palaisi koskaan lukemaan kirjoittamaani ja luennoitsijan diatkin on luvattu jakaa osallistujille.  Olisi kiva palata tähän käsin kirjoittamiseen vielä joulukuussa. Musta tuskin tulee kuukaudessa mitään mestarillista tekstaajaa, mutta olisi kiva kokeilla opitun soveltamista jonkun yhdessä toteutetun luovan harjoituksen muodossa. [Sini]

– Hieno idea! Palataan ehdottomasti! Pirteyttä pimeään! [Satu]

© Tarusola

Please follow and like us:

Kirjojen visuaalisessa maailmassa

Sinin etäkohtaaminen graafisen suunnittelijan Minna Luoman kanssa eräänä lokakuun lopun päivänä

– Hei, Minna! Mitä sun syksyyn kuuluu? Mukavaa, että pääsit juttelemaan kirjojen visuaalisesta suunnittelusta. [Sini]

– Moi, Sini! No, todella kiva päästä vaihtamaan ajatuksia kirjoista. Tätä kirjoittaessani istun työhuoneessani Riadissa, Saudi-Arabiassa. Erikoiseen sijaintiin on syynä puolisoni työ täällä Suomen suurlähettiläänä. Onnekseni olen pystynyt jatkamaan normaalia työtäni yrittäjänä ja graafisena suunnittelijana myös täältä käsin, koska työni suunnittelijana on iso osa identiteettiäni. On etuoikeus päästä kokemaan Saudi-Arabia sisältäpäin tästä itselleni uudesta asemasta. Olenkin täällä kuin Liisa ihmemaassa, ihmettelen ja tarkkailen.

Korona on täälläkin muuttanut arkea. Normaalisti viikko-ohjelmassa on useita kansallispäivän vastaanottoja ja muita iltamenoja, mutta ne ovat kaikki olleet katkolla maaliskuusta lähtien. Itselleni se on ollut jopa pieni helpotus, koska edustustehtävät – jotka kyllä ovat vapaaehtoisia, koska en ole ulkoministeriön palkkalistoilla – eivät ole ominta alaani.

Työrintamalla olen juuri lähettänyt painoon Parvs-kustantamon kirjan Pekka Turusen valokuvista. Kirja on nimeltään Kun sota on ohi, ja se kuvaa entisen Neuvostoliiton sotilastukikohtia. Kirjan viesti on pasifistinen, ja se pohtii sodan mielettömyyttä omalla vähäeleisellä tyylillään.

Nyt työn alla on pari muuta kirjaa ja joitakin muita pienempiä töitä. Lisäksi autan taiteilijaystävääni täällä Riadissa ja teen hänelle pieniä graafisen suunnittelun juttuja. [Minna]

– Alun perin pyysin sua blogiin vieraaksi juttelemaan kirjojen kansista. Kerroit, ettet ole varsinaisesti profiloitunut kirjankansigraafikkona. Itselleni oli yllätys, että näinkin tarkkaa erikoistumista tapahtuu kirjojen ja julkaisujen suunnittelussa. Haluaisitko kertoa enemmän työstäsi? Mikä on sulle sitä ominta aluetta? [Sini]

– Suunnittelen työkseni kirjoja, jotka ovat usein kuvapainotteisia taidekirjoja tai muita tietoteoksia. Tällöin suunnittelen sekä kannen että sisuksen. Näissä teoksissa on luontevaa käyttää jotain sisuksen kuva-aineistoa tai siihen perustuvaa lähtökohtaa kannessa. Kaunokirjallisuuden kannet taas tarjoavat mahdollisuuden vapaampaan ilmaisuun. Monissa kansissa käytetään lähtökohtana kuvitusta, jolloin kuvittajan visuaalinen ilmaisu antaa kirjalle oman ilmeensä. Näin osa graafisista suunnittelijoista saattaakin keskittyä kirjankansiin. Ja mitä enemmän tietynlaisia töitä tekee, sen enemmän näitä työtehtäviä todennäköisesti myös tarjotaan. [Minna]

– Totta, tätä en tullut ajatelleeksikaan. Olet suunnitellut useita näyttelyiden yhteydessä julkaistavia näyttelykatalogeja. Siinä muodossa mekin ollaan päästy tekemään yhteistyötä. Haluaisitko avata vähän enemmän muutamaa itsellesi mielekästä suunnitteluprojektia? [Sini]

– Suunnittelin vuonna 2018 valokuvaaja Elina Brotherukselle tavallisesta näyttelykatalogista poikkeavan painotuotteen. Näyttelyn Playground/Leikkikenttä (Serlachius-museo Gustaf) -teokset ovat performatiivisia, absurdeja ja hauskoja. Sama leikkisä teema toistuu käsintehdyissä laatikoissa, kokoontaitettavassa esitteessä kuin näyttelyilmeessäkin. Fluxus-henkinen laatikko sisältää kaikki näyttelyn teokset kortteina. Laatikot on päällystetty kirjansidontakankailla. Kluuttikankaiden värit on valittu painon varastosta löytyneistä vaihtoehdoista. Lukuisista herkullisista vaihtoehdoista päädyimme kolmeen erilaiseen väriyhdistelmään. [Minna]

– Tämän katalogin olenkin nähnyt. Hieno kokonaisuus, joka haluan vielä joskus hankkia itselleni. [Sini]

– Suunnittelin Jussi Heikkilän Observationes-teoksen hänen vuonna 2016 pidettyyn retrospektiiviseen näyttelyynsä Taidehallissa. Teos esittelee suomalaisen käsitetaiteen pioneerin teoksia neljän vuosikymmenen ajalta. Jussi rakastaa lintuja, ja ne ovatkin mukana teoksessa monella tapaa. Käytin syvättyjä kuvia (eli kuvia joista on poistettu tausta) mahdollisimman paljon, jotta aukeamien vaikutelma olisi keveän aineeton. [Minna]

– Sinut on palkittu työstäsi useaan otteeseen. Muistan, että tämä kaunis teos sai Kirjataiteen kaunis kirja -palkinnon Suomen kirjataiteen komitean Vuoden kauneimmat kirjat 2016  -kilpailussa. [Sini]

Kuviollinen mieli on vuonna 2019 Aalto Arts Booksin julkaisema kirja, joka esittelee pintasuunnittelun luovia menetelmiä. Kirjan tekijä, muotoilija ja taidepedagogi Laura Isoniemi on entinen opettajani ja nykyinen kollegani ja ystäväni. Pidimme työhuoneellani lukuisia palavereja, joissa kävimme läpi Lauran valtavaa aineistoa. Työn edetessä kirjan sisältö kävi läpi monta metamorfoosia.

Kirjasta tehtiin ensin suomenkielinen versio. Englanninkielisestä kannesta haluttiin erilainen ja värikkäämpi. Sen lähtökohtana on mustavalkoinen pinta, jonka muutin värilliseksi. Sen jälkeen käänsin pohjaa vahingossa vinoon ja tajusin, että juuri se tuo kanteen dynamiikkaa ja liikettä. Toisinaan onnekkaat sattumat ja vahingot saavat aikaan ratkaisuja, joita ei muuten tulisi keksineeksi.

Taiton toteutus on monimuotoinen prosessi. Kirjan sisältö ohjaa taittoa. Parhaimmillaan prosessi on vahva flow-tila, jonka analysointi on vaikeaa – en osaa sanoa, miten kaikki lopulta asettuu kohdalleen. Tämä vaatii lukuisia eri versioita. Taiton tekeminen on kuin palapelin kokoamista. Ja vaikka prosessi on parhaimmillaan hyvin orgaaninen, taiton perusrakenteen ja tekstien ja kuvien välisen hierarkian tulee olla selkeä ja vankka. [Minna]

– Yhteistyönne on ollut hedelmällistä. Tämäkin on hieno teos. Vaikuttaa siltä, että saat suunnittelutyössäsi olla tekemisissä todella mielenkiintoisten sisältöjen ja monipuolisesti eri alojen ammattilaisten kanssa. [Sini]

– Vuonna 2015 suunnittelin visuaalisen ilmeen uudenlaiselle näyttelykonseptille. Amos Andersonin taidemuseon kuraattori ja dramaturgi Susanna Luojus oli luonut käsikirjoituksen museoon sijoittuvaan murhamysteeriin, joka sijoittui 1930-luvun Helsinkiin.

Ilmeen visuaalisena lähtökohtana on 1920- ja 30-lukujen estetiikka, retrofontit ja ajalle tyypilliset virtaviivaiset, tyylitellyt muodot. Julisteen taustalle piirtyvän kaupungin siluetti koostuu tutuista Helsingin maamerkeistä. Se tavoittelee vaikutelmaa pilvenpiirtäjistä, vaikka koostuukin Helsingin tuomiokirkon, Hotelli Tornin ja Mikael Agricolan kirkon tornien muodoista. Piirtelin ensin käsin erilaisia sommitelmia ja toteutin lopullisen luonnoksen tietokoneella. [Minna]

Kannesta tuli kyllä tosi hieno! [Sini]

– Suunnittelutyöni lisäksi opetan Helsinki Design Schoolissa InDesign-ohjelmaa graafisen suunnittelun opiskelijoille. Yksi opiskelijoiden kotitehtävistä on suunnitella kirjan kansi. Kantta, kuten ei mitään muutakaan, voi suunnitella ymmärtämättä, mistä itse sisältö kertoo. Siksi suosittelenkin suunnittelemaan kannen kirjaan, joka on itselle tuttu. Kansi antaa ensivaikutelman kirjan sisällöstä. Sen tulisi olla visuaalisesti kiinnostava ja erottua muista, mutta toisaalta kertoa, mihin genreen eli kirjallisuuden lajiin kirja kuuluu.

Nykyisin kirjoja myydään enemmän ja enemmän verkon kautta, jolloin hyvin pienen, lähes postimerkin kokoisen kannen tulisi kertoa kaikki tämä.

Lisähaastetta tähän tehtävään antaa se, että kansi tulee toteuttaa typografisesti eli hyödyntää pelkästään tekstiä ja kirjaimia. Värejä ja graafisia muotoja saa toki myös käyttää, mutta ei kuvia. Joskus opiskelija tulee kertomaan, että hänellä on mahtava idea, mutta se perustuu kuvaan. Silloin kannustan häntä tekemään ensin kuvallisen version ja miettimään sen jälkeen, miten saman idean voisi toteuttaa ilman kuvaa. Hyvin usein suunnittelutyötä rajoittavat tekijät ovat avuksi. Parhaimmillaan ne pakottavat mielikuvituksen ratkomaan suunnitteluongelman uudesta kulmasta. [Minna]

– Kuuntelen paljon äänikirjoja, ja myös äänikirjapalveluissa tämän kirjan kansien pienen koon haasteet huomaa. Uusi tekniikka ja käyttötarkoitukset tuovat näköjään uusia vaatimuksia myös suunnitteluun. Tuo antamasi tehtävä on varsin mainio ja sopivan haastava. Olisi kiva nähdä, millaisia kansia oppilailta syntyy. [Sini]

– Esimerkkinä ohessa Pinja Drufvan kansi Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista -kirjaan. Kannessa on maaginen tunnelma. Kannen typografinen kuvitus on taidokkaasti toteutettu. Heijastusidea viittaa unenomaisuuteen ja päiväkirjoihin. Värit ovat upeat ja tyhjän ja täyden tilan kontrasti hallittu. [Minna]

– Todella taidokas! Kiitos Pinjalle, että saamme julkaista kuvan blogissa. Käyn usein kirjakaupassa ihailemassa kirjojen ulkoasuja. Mielestäni ne saavat esimerkiksi mediassa aivan liian vähän huomiota. Uusien teosten arvosteluissa ja tekijöiden haastattelussa harvemmin mainitaan kirjan visuaalisesta ilmeestä vastannutta henkilöä nimeltä. Tätä tietoa täytyy metsästää kurkistelemalla kirjan sisälehdille. Muissa yhteyksissä julkaistuihin valokuviin tai teoskuviin muistetaan yleensä lisätä valokuvaaja tai kuvan tekijä. Olenkin miettinyt, miksi kirjojen kansien kohdalla toimitaan toisin. Mielestäni se on kuitenkin tosi olennainen tieto, ainakin minulle. Käännöskirjallisuuden kohdalla on mielenkiintoista vertailla eri kieliversioiden kansia. Niistä tuntuu kuitenkin olevan vielä vaikeampi saada tietoa, ellei sitten saa kirjaa selailtavaksi jostain. Etsiskellessäni tekijöiden nimiä törmäsin tähän sivustoon nimeltä Book Cover Archive, jossa suunnittelijoiden työ pääsee esille. Sivusto näyttää kuitenkin keskittyvän ainoastaan englanninkieliseen kaunokirjallisuuteen. [Sini]

– Tämä on aivan totta ja ärsyttää minua todella. Yksi syy tähän saattaa olla se, että kirjat ovat meille niin tuiki tavallisia objekteja. Niiden ulkoasua pidetään itsestäänselvyytenä. Kirjan perusperiaate on aina sama, ja ne vain tuntuvat ”tulevan jostain”. Kansien suunnittelu on nähty käyttötaiteena, vaikka juuri se tekee kannen suunnittelusta haastavaa. Ilman muuta suunnittelijan nimi tulisi aina kreditoida.

Kun aloitin kirjojen suunnittelun ja ylpeänä toin ensimmäisen suunnittelemani kirjan äidilleni katsottavaksi, hän kysyi: ”Mutta sinä et ole kirjoittanut tätä tekstiä?” ”En”, myönsin. ”Etkä ole ottanut kirjan kuvia?” ”En niitäkään”, jatkoin. ”No mitä sinä sitten olet tehnyt?” ”Ööh, no olen valinnut kirjan tekstityypin ja asetellut tekstit ja kuvat paikoilleen, miettinyt niiden rytmin ja sen, miten tarina eteen ja suunnitellut esimerkiksi sen, kuinka paljon tyhjää tilaa on sivujen reunoilla…” Äitini katsoi minua epäilevästi: ”No mutta eihän se ole vaikeaa!” hän totesi. Myöhemmin tosin hänkin oppi varsin syvällisesti arvioimaan kirjasuunnittelua ja sai minut kiinni myös virheistä.

Mutta tähän se kenties kiteytyy, kirjasuunnittelijan työ näyttäytyy arkisena ja ei-luovana. Kuvateoksen taittoa voisi verrata näyttelyn kuratointiin ja rakentamiseen. Eivät kaikki taideteokset sovi keskenään vierekkäin, oli sitten kyse näyttelystä tai kirjan aukeamasta. Vahva kuva vaatii tilaa, kun taas toiset toimivat hyvin yhdessä. Yllättävätkin taideteokset voivat täydentää toisiaan. Teoksista/kuvista muodostuu rytmi ja tarina, joka johdattaa katsojaa eteenpäin. [Minna]

– Hyvä vertaus! Kuvataidekasvatuksen opintoihini kuului hitunen graafisen suunnittelun opintoja, ja sain kyllä huomata, miten paljon luovuutta ja tarkkuutta suunnittelutyö edellyttää. Eteeni sattui muuten vastikään tietokirjailija ja toimittaja Ville Hännisen teos Kirjan kasvot Sata vuotta suomalaisia kirjankansia. Sen on kustantanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura vuonna 2017, ja kannen suunnittelun ja taiton on tehnyt Samppa Ranta. Kustantajan esittelytekstissä teosta kuvataan muun muassa näin: “Kirjan kasvot nostaa esiin yhden teoksen kultakin Suomen valtiollisen itsenäisyyden vuodelta. Ajan henki näkyy kansissa – valitut kannet kuvaavat aikaa ja sen virtauksia, aikansa kansityylejä ja -taiteilijoita.” Onko tämä sulle tuttu teos? [Sini]

– Kyllä, teos on tosiaan sekä historian yleisteos että katsaus kansisuunnitteluun ja kansien visuaalisen kielen muuttumiseen osana omaa aikaansa. On kiinnostavaa lukea vaikkapa Suomen ikonisimman kirjankannen, Tuntemattoman sotilaan, syntyhistoriasta. Toisinaan kansi saattaa olla niin omanlaisensa taideteos, että se näyttää iättömältä tai jopa aikaansa edellä olevalta. Teosta lukiessa huomaa, miten vähän näin merkittävästä alasta on olemassa kirjoitettua historiaa. Hännisen kirja tekee tärkeällä tavalla näkyväksi suunnittelijan työtä. Hänninen toteaa, ettei hän ole halunnut nostaa kirjaansa vain palkittuja vuoden kauneimpia kirjoja, mikä on hyvä juttu. Tästä tuli mieleeni Suomen kirjataiteen komitea. Komitean toiminnan tarkoituksena on kiinnittää huomiota kirjoihin kirjataiteellisina kokonaisuuksina. Yhdistys on valinnut jo yli 70 vuoden ajan vuoden kauneimpien kirjojen kokoelman ja harjoittaa kirjataiteeseen liittyvää tiedotus- ja valistustoimintaa. Toimin itse monta vuotta kilpailun tuomaristossa. Kirjataiteen komitean nettisivut saattavat olla tällä hetkellä alhaalla mutta toimivat toivottavasti taas pian. Näiltä sivuilta on nähtävissä suomalaista palkittua kirjasuunnittelua usean vuoden ajalta. [Minna]

– Suomen kirjataiteen komitea tekee kyllä ehdottomasti tärkeää työtä! Kirjan kasvot -teosta lukiessa huomaa, miten monet taiteilijat ovat toimineet myös suunnittelijoina ja kuvittajina. Kirjailijan ja kuvataiteilijan yhteistyö saattoi olla hyvinkin tiivistä. Tätä aihetta on käsitelty esimerkiksi Tuija Kuuselan kirjassa Taiteilijat kirjaimia piirtämässä – Kultakauden kirjataidetta (2004). Teoksesta on juteltu myös tässä meidän Kielikuvakohtaamisia-blogissa.

Nykyään ammatit ovat eriytyneet, samoin alojen koulutus. On kuitenkin paljon taiteilijoita, jotka toimivat laajemmin visuaalisen kulttuurin alalla. Mitä pidemmälle kirjassa mennään, sitä enemmän nousee myös kansien tekijöiden kertomukset esiin. Nämä ovat mun mielestä kirjan parasta antia, kuten tietysti myös se, miten kansista välittyy erilaiset kulttuurivirtaukset. Onko sun mielestä kirjojen ulkoasuissa näkyvissä nyt jonkinlaisia ajankohtaisia trendejä tai usein toistuvia piirteitä? [Sini]

– Varmasti on, varsinkin jos seuraa kansainvälistä kansitaidetta. Näennäisen huolettomasti käsin tekstatut kansitekstit ovat pitkään olleet iso trendi. Tosin tämäkin trendi on jo vanha. Jo vuonna 2002 graafinen suunnittelija Jon Gray suunnitteli kannen Jonathan Safran Foerin kirjalle Everything is Illuminated. Koko kannen peittävä rujo teksti saa orgaanisen, kuvituksenomaisen roolin, mikä tuntui raikkaalta tietokoneella tuotettujen puhtaiden ja selkeiden – ja ehkä myös hengettömien – suorien linjojen jälkeen.

Eri aikoina nousee esiin fontteja, joista tulee muodikkaita ja pian sen jälkeen jo liian nähtyjä ja kuluneita. Toki myös eri genren kirjoilla on omat, toisinaan kliseiset ilmeensä. On helppo tunnistaa esimerkiksi rikos-, sota-, chick lit- ja vaikkapa fantasiagenre toisistaan. [Minna]

– Tästä tulikin mieleeni eräs kirjan kansia käsittelevä kirjoitus, johon törmäsin jokin aika sitten. Jutussa pohditaan, miksi niin monen Afrikan maihin sijoittuvan tai afrikkalaisen kirjailijan kirjoittaman kirjan kannessa on joko akaasiapuu tai oranssi auringonlasku ruohoaavikolla tai molemmat. Itselle tuntemattoman maan tai kulttuurin kuvaamisessa on vaarana sortua niihin usein toistuviin stereotypioihin ja kliseisiin. Toisaalta taustalla voi olla myös kirjan liittäminen tiettyyn genreen, joka niputtaa visuaalisuudellaan yhteen koko manteretta käsittelevän kirjallisuuden. Juttu on vuodelta 2014, joten en tiedä onko asiassa tapahtunut muutosta viime vuosina. Tämä on mielestäni hyvä muistutus visuaalisen suunnittelun vaikuttavuudesta. [Sini]

– En usko, että stereotypiat ovat kadonneet yhtään mihinkään. Ne ovat tulleet omakohtaisesti tutuksi Lähi-itään muuton jälkeen. Aluksi ajatus Saudi-Arabiassa asumisesta tuntui pelottavalta. Länsimainen media tarjoilee melkein poikkeuksetta vain negatiivisia asioita, asiat vaikuttavat uhkaavilta ja pelottavilta. Täältä käsin on mahdollista tarkastella maailmaa toisesta näkökulmasta. Maailma ei ole mustavalkoinen, vaan se avautuu uskomattoman monimutkaisena. Uudessa ympäristössä joutuu haastamaan oman ajattelunsa ja kohtaamaan myös oman ajattelunsa vinoumat. Parasta lääkettä onkin uusien ihmisten kohtaaminen. On hienoa huomata, että hyviä tyyppejä löytyy kaikkialta. Sielujen sympatiaa voi kokea ja saman huumorintajun voi jakaa kansallisuudesta, uskonnosta tai maan poliittisesta järjestelmästä riippumatta. [Minna]

– Saan aina välillä lukea kiehtovia päivityksiä sun elämästä. Niiden kautta olet kyllä avartanut myös mun maailmankuvaa. Kiitos, Minna, erittäin antoisasta keskustelusta! Oli hienoa päästä tutustumaan sun työhön ja suunnittelun maailmaan. [Sini]

– Kiitos paljon omasta puolestani ja terveiset sinne rakkaaseen Suomeen! [Minna]

© Tarusola

Kuvat:

Minna Luoma kuvaaja Julia Alakulju

Elina Brotheruksen Playground näyttelykatalogi (Serlachius-museo Gustaf 2018). Kuvakooste Minna Luoma

Jussi Heikkilän Observationes -näyttelykatalogi (Suomen Taideyhdistys 2016). Kuvakooste Minna Luoma

Laura Isoniemi Kuviollinen mieli (Aalto Arts Books 2019). Kuvakooste Minna Luoma

Helsinki Noir -näyttelyn visuaalinen ilme (Amos Andersonin taidemuseo 2015). Kuvakooste Minna Luoma

Pinja Drufva, kirjankansisuunnitelma Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista -kirjaan, Helsinki Design School

Kansikuva teoksesta Kirjan kasvot — Sata vuotta suomalaisia kirjankansia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017

Aukeamakuva teoksesta Kirjan kasvot — Sata vuotta suomalaisia kirjankansia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017

Krysanteemi, Tarusola

Please follow and like us:

Lukupiirissä

Kirjasiskojen ja Sadun kohtaaminen eräänä aurinkoisena syyskuun päivänä

– Tervetuloa Kirjasiskojen lukupiiriin! [Johanna]

– Paljon kiitoksia! Tosi kiva, kun pääsen vihdoin tutustumaan teihin! Miten teidän lukupiiri sai alkunsa? [Satu]

– Se alkoi kolmen ystävän kesken vuonna 2009, kun eräällä risteilyllä syntyi keskustelua Alastalon salissa -romaanista ja sen lukemisen vaikeudesta. Silloin me päätettiin perustaa lukupiiri. [Tiina]

– Keitä kaikkia lukupiiriinne kuuluu, ja ovatko jäsenet pysyneet samoina alusta asti? [Satu]

– Jokainen noista kolmesta ystävyksestä sai kutsua yhden ystävänsä mukaan, ja nyt meitä on yhteensä kuusi jäsentä: Tiina, Johanna, Titti, Virve, Inka ja Tia. Yksi jäsen on vaihtunut matkan varrella. [Titti]

– Kuinka usein te kokoonnutte? [Satu]

– Kuusi kertaa vuodessa yleensä arki-iltaisin jokaisen emännän luona kerran vuorollaan. Joinain vuosina ollaan tehty jotain muuta myös, kuten käyty teatterissa, museoissa ja kirjamessuilla. Ollaan me oltu Ruotsin-reissullakin yhdessä. [Virve]

– Millainen on tyypillinen lukupiiritapaaminen? Vai onko joka kerta täysin erilainen? [Satu]

– Kaava on aina sama ja aikakin. Meillä on aina kirjan lisäksi myös jotain muuta ravintoa, mikä on ollut usein kuin keidas kiireisen arjen keskellä. Jokaisessa tapaamisessa vaihdetaan ensin yleiset kuulumiset ruoan äärellä, sitten kahvin kera keskustellaan kirjasta. Me tehdään aina kokonainen kierros, jotta jokainen saa sanoa oman mielipiteensä kirjasta. Lopuksi annetaan arvio kirjasta peukuttamalla: peukku ylös, vaakatasoon tai alas. [Inka]

– On kiva, että meidän tapaamiset noudattavat tiettyä kaavaa. Niin ne on helppoja toteuttaa, ja kaikki pyörii kirjojen ympärillä. Ei tarvita muuta ohjelmaa. [Tia]

– Dokumentoitteko keskustelujanne jotenkin? [Satu]

– Meillä on muistikirja, johon kirjoitetaan lyhyesti tapaamisesta ja kirjasta. Virve on myös koonnut tietoja sähköisesti. [Tiina]

– Myös meidän WhatsApp-ryhmään kootaan tapaamiset peukutuksineen. [Virve]

– Onko teillä joitain tiettyjä sääntöjä? [Satu]

– Tiettyjä pelisääntöjä noudatetaan, vaikka niistä ei olla koskaan puhuttu. Kirjan saa jättää keskenkin, jos lukeminen ei jostain syystä etene. Tapaamiseen voi aina tulla ilman paineita. [Tia]

– Miten valitsette luettavan kirjan? [Satu]

– Kulloinenkin emäntä esittelee kolmesta viiteen kirjaa, joista äänestyksellä valitaan seuraavan kerran kirja. Esittelen myöhemmin tänä iltana neljä kirjaa. Joskus valitaan vain kirjailija, ja jokainen saa valita häneltä vapaavalintaisen kirjan, joka sitten esitellään muille. [Johanna]

– Minkälaista kirjallisuutta luette? Luetteko ”vain” kaunokirjallisuutta vai myös tietokirjoja? [Satu]

– Vaihtelevasti kaikenlaista. Eniten kaunokirjallisuutta mutta joskus myös tietokirjoja. Tulee kyllä luettua ihan kaikenlaista. Sarjakuvia ei olla luettu ollenkaan ja runoja aika vähän. Kerran oli luettavana valokuvateos, Sodan särkemä arki. [Inka]

– Kuinka monta kirjaa olette lukeneet piirin olemassaoloaikana arviolta yhteensä? [Satu]

– Noin 70 kirjaa. Tulee luettua myös muita, joista on kuullut lukupiirissä muilta. Lisäksi tulee tartuttua niihin esittelyjen kirjoihin, joita ei sillä kertaa valittukaan. [Titti]

– Minkälaisia keskusteluja on syntynyt? [Satu]

– Vilkasta keskustelua syntyy aina. Eriävät lukukokemukset ja mielipiteet ovat parhaita, koska ne synnyttävät paljon keskustelua. [Titti]

– Millaisia lukukokemuksia matkan varrelle on mahtunut? Mikä on mieleenpainuvin lukuelämys? [Satu]

­– On ollut todella paljon monenlaisia lukukokemuksia ja erilaisia elämyksiä. Yhtä on vaikea nimetä, mutta esimerkiksi José Saramagon Kertomus sokeudesta, Jhumpa Lahirin Kaima jaEdmund de Waalin Jänis jolla on meripihkanväriset silmät ovat olleet vaikuttavia. [Tiina]

– Entä mikä on ollut raskaslukuisin kirja? [Satu]

Karamazovin veljekset! Se taisi jäädä aika monelta kesken. [Titti]

– Miten te löydätte aikaa lukemiselle kiireisessä arjessa? [Satu]

– Lukemiselle löytyy aina aikaa! [Inka]

– Mä kuuntelen joskus äänikirjoja siivoamisen lomassa, vaikken muuten olekaan niin äänikirjojen ystävä. [Virve]

– Mitä lukeminen merkitsee teille? [Satu]

– Lukeminen merkitsee minulle totaalisesti omaa aikaa, irrottautumista arjesta. Voin itse päättää kenen kanssa ja missä aikaani vietän. Voin hypähdellä aikakaudesta, historiasta ja tunnetilasta toiseen. Olen lukemalla tutustunut asioihin ja ajatuksiin, joihin en muuten olisi luultavasti törmännyt missään. Sitä paitsi nautin kaunokirjallisesti tekstistä, sitä on ihana lukea! [Tia]

– Lukeminen on minulle keino rentoutua, saada ajatukset irti arjesta. Joskus ensimmäiset sivut ovat vaikeita, kun työasiat tai muut pyörii vielä mielessä, mutta pian jo huomaankin, ettei millään malttaisi lopettaa. Jos vielä yksi luku… [Virve]

– Se merkitsee todella paljon. En osaisi kuvitella päivää, etten lukisi. Luen aina(kin) illalla sängyssä. Kirjojen tarinoiden kautta pääsee maailman ääriin, tutustumaan erilaisiin kulttuureihin ja erilaisiin ihmisiin, oma ymmärrys (toivottavasti) kasvaa. [Titti]

– Lukeminen merkitsee minulle tärkeää osaa elämässä. Se on ystävä, turva, ajanviete ja ikkuna uusiin maailmoihin. Se on myös rutiini nukkumaan mennessä ja ihana vapaapäivän viettotapa. [Inka]

– Mikä on mielestänne parasta lukupiirissänne? [Satu]

– Parasta lukupiirissä on se, että vuosien varrella on tullut luettua kirjoja, joita itse en ehkä muutoin olisi koskaan tullut lukeneeksi. Ja tietenkin se, että luetusta kirjasta keskustellaan lukupiirissä; hehkutetaan helmiä ja hämmästellään huteja, kukin oman lukukokemuksensa mukaan. Keskustelujen myötä joku itselle vähän tuskaisalta luettavalta tuntunut kirja voikin aueta ihan uudella lailla – tai sitten saa tuskalleen lohdullista vertaistukea. [Virve]

– Minulla samoin! Tulee luettua sellaisia kirjoja, joita en muuten lukisi. Tulee mentyä pois omalta mukavuusalueelta. Ja usein yllättyy positiivisesti; itselle ennakkoon ei niin mieluinen kirja paljastuu mielenkiintoiseksi ja merkitykselliseksi. Joskus lukupiiriin tullessani olen sitä mieltä, että lukemamme kirja on ollut todella huono. Mutta keskustelussa tulee esiin sellaisia asioita, joita en ole tajunnut, ja tajuan vasta lukupiirissä, mistä tämä kirja oikeastaan kertoo. [Titti]

– Lukupiirissä parasta on muut lukupiiriläiset! Hyvä joukko ja paljon mielenkiintoisia ajatuksia. Toisia kuuntelemalla joutuu punnitsemaan omia mielipiteitään ja joskus jopa muuttamaan niitä. [Tia]

– Ihmiset! On ollut upeaa tutustua viiteen (tai oikeammin kuuteen) naiseen, joilla on sama intohimo kuin itselläni. Säännölliset tapaamiset, hengen ja ruumiin ravinto sekä hetken hengähdys arjessa tulevat nyt ensiksi mieleen. Ollaan eletty elämää, jaettu iloja ja suruja. Kuunneltu toisiamme ja tulleet kuulluiksi. Lukupiiri on tosi tärkeä ja ihana asia elämässäni. Olen todella kiitollinen, että Titti kutsui minut mukaan! [Inka]

– Olen aivan samaa mieltä, lukupiirissä parasta ovat nämä upeat ja viisaat naiset! En ole katsonut telkkaria käytännössä 15 vuoteen, toki urheilun arvokisat ja vaikkapa vaaliväittelyt katson, mutta usein menee viikkoja, että en edes avaa televisiota – luen. Muistan hyvin sen hetken, vajaa 10 vuotta sitten, kun tajusin, että olen saanut ”lukuaikani” takaisin – nuorinkin lapsista oli 10-vuotias, ja arjessa olikin taas ”kirjan mentäviä” aukkoja! [Tiina]

– Onko lukupiiriin liittynyt joskus haasteita? [Satu]

– Joskus kaikille sopivan tapaamisajan löytäminen on haasteellista. On helpompi sopia muutama tapaaminen kerralla, jotta kalenterisulkeisia ei tarvitse joka tapaamisella pitää. Kun tapaaminen on merkitty hamaan tulevaisuuteen, niin jokainen varjelee sitä ja usein sovittu aika sopii kaikille. Totta kai joskus ilmaantuu yllättäviä esteitä, ja sitten WhatsAppin avulla sovitaan uusi aika. [Inka]

– On kyllä hienoa, että kaikki käyvät niin säännöllisesti. Poissaoloja on ollut vain ihan muutama. Jos ihmiset kävisivät satunnaisesti, lukupiiri ei olisi niin merkityksellinen kuin nyt. [Tia]

– Onko teillä ollut lukupiirissänne joskus jotain tavanomaisesta poikkeavaa ohjelmaa, esimerkiksi vierailijoita? [Satu]

– Suvi Vaarla ja Laura Honkasalo ovat käyneet kertomassa kirjoistaan ja kirjoittamisesta. Kirjasiskot ovat myös osallistuneet Suvi Aholan lukupiirejä käsittelevän väitöskirjatutkimuksen kyselyyn. [Tiina]

– Millaisena näette lukupiirin tulevaisuuden? [Satu]

– Tulevaisuus on hyvä! Lukupiiri jatkuu samanlaisena tai sitten vain tahti kiihtyy, kun ihmiset jäävät eläkkeelle ja tulee enemmän aikaa. [Tia]

– Kirjapiiristä on muodostunut kiinteä osa elämää. [Johanna]

– Millaisia vinkkejä antaisitte lukupiirin perustamista harkitseville? [Satu]

– Rohkeasti vaan perustamaan! Ei kannata olla isoa osallistujamäärää. Pieni piiri toimii parhaiten, rennosti. [Titti]

– Kyllä, alle 10 ihmistä on sopiva määrä, ettei tarvita puheenjohtajaa ja jokainen saa sanottua mielipiteensä. Kannattaa myös tavata tarpeeksi harvoin, ettei tule kiire lukuvuorossa olevan kirjan hankinnassa. [Inka]

– Entäpä sitten meidän tämänkertainen kirja, Elizabeth Stroutin Olive Kitteridge? Itse olin nähnyt sarjan, ja sen pääosan esittäjä pyöri päässäni Olivena. Luulin aluksi myös lukevani romaania, kunnes tajusin tekstien olevan novelleja. Olive hahmona on inhimillinen; ärhäkkyyden takana on kuitenkin hyvä sydän pohjalla. [Johanna]

– Mulla myös oli TV-sarjan hahmo päässä. Tykkäsin kirjasta ja väillä tunnistin itseni. Novelleissa oli kiva, että aina tuli jokin uusi puoli esiin Olivesta, joka on karikatyyri vanhenevasta naisesta, jolle omat oppilaat ovat tärkeitä. Kesti vähän aikaa suhtautua kirjaan ja tuli vähän kiire, mutta kyllä se oli hyvä. [Tia]

– Siitä on aika kauan aikaa, kun luin kirjan. Olin lukenut jostain hahmojen paljoudesta, mutta pystyin seuraamaan. Tunnistan kuvauksen pikku paikkakunnan yhteisön elämästä hyvin. Oliven suhde poikaansa mietitytti. [Virve]

– Mä mietin sitä myös. Ja mietin aviomiestäkin. Pohdin, mitä poika sai äitisuhteestaan. Mun lempikohtaus on niissä häissä: miten Olive meni lepäämään ja se pikkutyttö tuli ja miten Olive puhui tytölle. Ehkä Olive osasi rakastaa vain tekojen kautta. Kyllä tämä oli tosi hyvin kirjoitettu. Kaikki hyvät kirjat kertovat surkeista kohtaloista, niin Keltaisessa kirjastossakin. Onnellisuudesta on vaikea kirjoittaa. [Tiina]

– Kirjan rakenne on kiva, tykkäsin siitä, vaikka ensin oli kuin Johannalla – ihmetys rakenteesta. Tykkäsin myös Nimeni on Lucy Barton -kirjasta. Niin kuin sanoit, Virve, oli kiinnostavaa, että tämä tapahtuu pienessä kaupungissa. [Titti]

– Tässä onkin tullut samoja ajatuksia kuin mulla. Tykkäsin siitä, että Oliven monet puolet tulivat esiin katkelmien kautta. Hänhän kasvoi myös. Tykkäsin tosi paljon siitä ja siitä, miten hänen luonteensa tuli esiin. Sarjan näyttelijävalinta oli aivan loistava. [Inka]

– Mun mielestä tämä kirja oli koskettavampi kuin Elizabeth Stroutin muut. Pidin erityisesti kuvailusta, joka oli paikoin tosi onnistunutta – sekä ympäristön että ihmisten. Myös alun apteekkikuvaus oli kauhean hyvä. Mulle tuli siitä vähän mieleen Sayaka Muratan Lähikaupan nainen. [Satu]

– Entäpä kuinka monta peukkua Olive saa? [Johanna]

– Lasketaanpa. Seitsemän! [Virve]

– Nyt onkin illan jännittävin hetki. Mitkä kirjat ovat tarjolla seuraavaksi kerraksi? Mäpä kerron. Voitte valita näistä neljästä kirjasta: Veikko Huovisen Hamsterit, Delia Owensin Suon villi laulu, Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentti ja sitten Tove Janssonilta jokin vapaavalintainen kirja, joka ei ole Muumi-kirja. Nyt peukutusäänestyksellä valinta esiin! [Johanna]

Suon villi laulu sai eniten ääniä, joten siitä päästään puhumaan sitten marraskuussa! [Tiina]

– Paljon kiitoksia todella antoisasta illasta lukupiirissänne! Tämä oli upea kokemus, joka herätti itsessäni kutkuttavan lukupiiri-innon. [Satu]

Please follow and like us:

Kirjasatoa maistelemassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä elokuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Miten sun syksy on startannut? [Satu]

– Pari viimeistä viikkoa on olleet aika kiireisiä mutta ihan hyvällä tavalla. Työkuviot ovat vähän muuttuneet ja tuntuu, että syyskuu hiipi eteen ihan huomaamatta. [Sini]

– Mulla on ikävä kesää jo nyt. Kunpa auringonpaistetta voisi tallettaa marraskuussa avattavaan rasiaan. Onneksi kirjojen kautta voi aina matkustaa kohti aurinkoa. [Satu]

– Onko sun lukutahti ollut yhtä hurja kun viime vuonna? [Sini]

– Ihan samaa vauhtia en ole päässyt porhaltamaan, kun on ollut niin paljon töitä. Olen kyllä yrittänyt nipistää aikaa kirjoille aina, kun mahdollista. Entä onko sulla ollut riittävästi lukuaikaa? [Satu]

– Mun lukeminen jäi tänä kesänä aika vähälle. Äänikirjoista sain nauttia työmatkoilla mutta lomalla en juurikaan lukenut tai kuunnellut mitään. Nyt kun työt taas alkoivat, on aika korjata asia. Onko sulla antaa jotain hyviä kirjavinkkejä? [Sini]

– Niitä löytyy! Lukemieni kirjojen joukkoon on mahtunut melko paljon vain ”ihan hyviä” kirjoja, mutta onneksi kohdalle on osunut myös kirkkaita helmiä, jotka haluan ehdottomasti jakaa. Muutamia näistä olenkin maininnut sulle aiemmin. [Satu]

– Joihinkin niistä taisinkin tarttua jo keväällä. [Sini]

– Tämän vuoden vaikuttavin lukukokemus tähän mennessä on ehdottomasti ollut Colson Whiteheadin Nickelin pojat, jonka luin sekä alkuperäiskielellä englanniksi (The Nickel Boys) että Marrku Päkkilän suomentamana. Se on vangitseva kertomus Elwood-nimisen pojan kohtalosta floridalaisessa koulukodissa. Tarina sisältää todella onnistuneen yllätyksen, mikä on harvinaista herkkua. En muista, että mikään kirjallinen yllättävä käänne olisi vetänyt mattoa niin totaalisesti jalkojen alta kuin se. Kirjan kieli ja kerronta ovat nautinnollisia sujuvuudeltaan. Elwoodin tarina kummittelee vieläkin mielessä. Whitehead on todellakin toisen Pulitzerinsa ansainnut! [Satu]

Nickelin pojat on yksi niistä aiemmin vinkkaamistasi kirjoista, jonka luin. Tämä oli kyllä tosiaan vaikuttava ja ajatuksia herättävä teos. Erityisen karun fiktiivisestä tarinasta tekee sen yhtymäkohdat todellisuuteen. [Sini]

– Kovasti suosittelen myös Sayaka Muratan Lähikaupan nainen -kirjaa. (Konbini ningen, suom. Raisa Porrasmaa). Se kertoo Keiko-nimisestä naisesta, joka työskentelee pienessä päivittäistavarakaupassa. Päähenkilö tekee odotustenvastaisia valintoja, joita ihmiset hänen elämässään kyseenalaistavat. Keiko kuitenkin nauttii valitsemastaan elämäntavasta ja pyrkii toteuttamaan itseään ulkopuolisista paineista huolimatta. Kirjan kuvaus on osuvaa, koskettavaa ja paikoitellen hykerryttävän humoristista. Tuon yhden ihmisen elämän käsittelyssä on yhtymäkohtia Robert Seethalerin Kokonainen elämä -kirjaan (Ein ganzes Leben, suom. Raimo Salminen). Kumpikin puolestaan muistuttaa vähän John Williamsin Stoneria (Stoner, suom. Ilkka Rekiaro), joka tosin on koskettavuudessaan ihan omaa luokkaansa. [Satu]

Gummerus

– Tässä onkin jo kolme mulle uutta ja kiinnostavaa kirjaa syksyn lukulistalle. [Sini]

– Hienoa! Yksi suuri yllättäjä tänä vuonna on ollut Jennifer Clementin riipaiseva Rakkaudesta aseisiin (Gun Love, suom. Terhi Kuusisto). Sen nimi on hätkähdyttävä, ja kirjan kansikin tuntui aluksi aika luotaantyöntävältä. Tarina kuitenkin tempaisi mut mukaansa välittömästi. 14-vuotiaan Pearlin elämä äitinsä kanssa vanhassa autossa Floridan takamailla kirpaisee. Olen lukenut Clementiltä myös Varastettujen rukousten vuori -romaanin (Prayers for the Stolen, suom. Terhi Kuusisto), joka on myös hyvä mutta ei niin koskettava kuin Rakkaudesta aseisiin. [Satu]

– Nimen ja kannen perusteella en tosiaan ehkä tarttuisi kirjaan. Alkuperäinen nimi Gun Love tarjoaa ehkä enemmän mielleyhtymiä, ja myös kansitaide on omaan silmään kiinnostavampi. Aihepiiriltään vaikuttaa kyllä tosi houkuttelevalta. Menee varmasti mun lukulistan kärkeen. [Sini]

Like

– On ihan pakko mainita vielä muutama herkkupala kesän kirjasadosta: Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssija (The Water Dancer, suom. Einari Aaltonen) ja Maggie Nelsonin Jane – Eräs murha / Punaiset osat (Jane: A Murder / The Red Parts, suom. Kaijamari Sivill). Kumpikaan ei ole mitään kevyttä luettavaa mutta valtavan hyviä vaikuttavuudessaan. Jos mieli synkistyy liikaa niihin eläytymisen jälkeen, sitä voi piristää Kaj Korkea-ahon ja Teo Forsströmin kirjoittamalla kolmiosaisella Zoo-sarjalla (suom. Laura Beck), jonka oivaltava kuvitus on Pentti Otsamon käsialaa. Ala- ja yläkouluikäisiin uppoavan sarjan huumori on ilahduttavaa ja koukuttavaa. [Satu]

Zoo-sarjaa aion tarjoilla kotona teinille, joka on ollut lapsena innokas lukija, mutta nyt yläkoulussa harrastus on vähän jäänyt. Ehkä innostuu tästä. Kiitos, hyvä vinkki!  [Sini]

– Yhtenä hyvän mielen kirjana on vielä mainittava Judith Schalansckyn Kaukaisten saarten atlas (Atlas der abgelegenen Inseln, suomentanutMarko Niemi, käännöksen viimeistely Kristian Blomberg ja Raisa Marjamäki). Käytin tuota kirjaa siinä heinäkuussa tekemässämme Luovuuskorttien inspiroimassa harjoituksessa. Kirja on mun mielestä todella kaunis sekä sisällöllisesti että visuaalisesti, enkä ole mielipiteineni yksin. Teos on tosiaan valittu ilmestymisvuonnaan 2009 Saksan kauneimmaksi kirjaksi. Tarinat kaukaisista saarista ovat jänniä, ja kirjaa lukiessa syntyy katkeransuloinen kaukokaipuu. [Satu]

– Muistan lukeneeni jostain, että Schalansky on ammatiltaan myös graafinen suunnittelija ja toteuttanut itse palkitun kirjan ulkoasun. [Sini]

– Tulossa on herkullinen kirjasyksy. Odotan erityisesti Jhumpa Lahirin uusinta Missä milloinkin -romaania (Dove mi trovo, suomentanut Helinä Kangas). Se ilmestyy syyskuussa. Musta tuli Tulvaniityn (The Lowland, suomentanut Sari Karhulahti) lukemisen jälkeen Lahiri-fani. Evie Wyldin Me olemme susia (The Bass Rock, suomentanut Emmi Kyytsönen) jännittää myös kovasti. Wyldin Kaikki laulavat linnut (All the Birds, Singing, suomentanut Sari Karhulahti) oli niin järisyttävä lukukokemus, että odotukset ovat nyt korkealla. Onko sulla joitain suosikkeja odotettavana? [Satu]

– Kiitos sun kirjavinkkien mulla on nyt pitkä lista itselle uutta luettavaa. Helsingin sarjakuvafestivaalit 5.–6.9.2020 siirtyivät koronan takia virtuaaliseksi tapahtumaksi. Uskoisin, että lukulistalle löytyy sarjakuvaa ainakin vuoden 2020 uutuuskirjoista. Sieltä bongasin ainakin meidän blogiin hyvin sopivan Pauli Kallion kirjan Ammatti: Käsikirjoittaja. Sitä esitellään uutuuskirjaluettelossa näin: “Teos on paitsi muhkea sarjakuvakokoelma myös tietokirja, joka kertoo, kuinka sarjakuvat syntyvät käsikirjoittajan ja piirtäjän yhteistyönä. Kallion ja taiteilijoiden kommentit kuvaavat sarjakuvantekijän arkipäivää ja juhlahetkiä. Samalla opus valottaa suomalaisen lehtisarjakuvan lähihistoriaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta.”  [Sini]

– Tosi kiinnostava teos! Siihen on perehdyttävä ehdottomasti. Herkullisia lukuhetkiä! [Satu]

©Tarusola

Please follow and like us:

Luovuuskortteja testailemassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä heinäkuun lopun päivänä

– Hei Satu, kiva nähdä taas! Mitä olet puuhaillut? [Sini]

– On ollut aika kiireistä työrintamalla, mutta olen yrittänyt ehtiä nauttimaan pienistä kesäiloista. Miten sun heinäkuu on kulunut? [Satu]

– Olen lomaillut melkein koko heinäkuun mutta saanut viettää myös ihanan kiireetöntä aikaa työhuoneella.  [Sini]

Viime kerralla juteltiin Paavo Järvilehdon ja Lauri Järvilehdon kirjasta Pim! Olet luova ja silmäiltiin siihen liittyviä Luovuuskortteja. Nyt onkin mukava puhua niistä enemmän. [Satu]

– Hauskaa jatkaa luovuusaiheesta! [Sini]

– Kortit on tosiaan jaoteltu kolmeen ryhmään, jotka ovat kerääminen, valikointi ja luonnostelu sekä jalostaminen ja viimeistely. Korteissa on Pim! Olet luova -kirjassa esiteltyjen luovan prosessin vaiheiden ohjeita kompaktissa muodossa. Paketin takakannessa on hauska ja motivoiva esittelyteksti: ”Luovuuteen kuuluu epätoivo. Jossain vaiheessa työskentely on innostavaa. Välillä taas tuntuu, että kaikki on vain pelkkää tuubaa. Siksi on tärkeää jatkaa tekemistä myös silloin, kun se tuntuu vaikealta. Ratkaisut löytyvät ennen pitkää – etenkin kun opettelet käyttämään erilaisia luovan ajattelun menetelmiä.” Esimerkiksi työprojektien, taideteoksen, oppimistehtävän tai ”minkä tahansa uuden idean synnyttämiseen ja valmiiksi saattamiseen” tarkoitettujen korttien luvataan auttavan, kun ”luovuutesi kaipaa sparrausta.” [Satu]

– Korttien mukana tuli myös jonkinlaiset käyttöohjeet, eikö niin? [Sini]

– Joo. Näin käytät kortteja -ohjekortti sisältää esimerkkejä siitä, miten kortteja voi käyttää. Yhden esimerkin mukaan kortit voi jakaa kolmeen vaiheiden mukaiseen ryhmään ja miettiä, mikä kortti sopii mihinkin oman projektin työvaiheeseen, ja sitten toimia korttien ohjeiden mukaisesti. Seuraavissa vaihtoehdoissa voi valita taustapuoli ylöspäin käännetyistä korteista sattumanvaraisesti jonkin ja noudattaa sen ohjeita, jolloin kortin voi myös antaa johdattaa seuraavaan työvaiheeseen. Ja yksi vaihtoehto on luonnollisesti korttien luova käyttö omalla valitsemallaan tavalla. Miten sä olet käyttänyt kortteja, Sini? [Satu]

– Työhuoneella olen työskennellyt monen jo pidempään jatkuneen maalausprojektin kanssa, jotka elävät omaa elämäänsä. En halunnut käyttää kortteja niihin vaan etsin korttien avulla ideaa, joka olisi rento irtiotto muusta työskentelystä, ilman paineita ja liikaa suunnittelua. Käytin esimerkkiä yksi, eli ryhmittelin kortit ja valitsin itselleni sieltä sopivan tuntuiset ohjeet. Korttini olivat arkistointi, sattuma, luonnostelu ja jalostaminen. Olen jo pitkään ollut erilaisten idea-arkistojen kerääjä. Arkistointini ei ole kovinkaan järjestelmällistä mutta ajaa asiansa. Arkistossani on jonkin verran tekstejä, mutta suurin osa arkistostani on kuvia, joissa on jotain kiinnostavaa. Se voi olla esimerkiksi aihe, muodot, värit, elementtien rytmi tai liike tai sekoitus niitä kaikkia. Kortteja selaillessani päätinkin käyttää kesällä kännykkään keräämääni arkistoa kasvien kuvista. Käytin apuna sattumaa. Kasvikuvista sormeni osui sokkona kuvaan pelargonian lehdistä, joista tuli lähtökohta luonnosmaiselle maalaukselleni. Istahdin pienen maalauspohjan kanssa työhuoneen lattialle ja annoin maalauksen viedä. [Sini]

– Tuo kuulostaa todella herkulliselta. Kerro lisää! [Satu]

– Olin aamulla löytänyt vaatekomerosta kirpputorilta ostamani valkoiset kangastossut ja tuunannut niitä akryyliväreillä. Maalauksen värit olivatkin suurimmaksi osaksi kengistä jääneitä sekoituksia. Sattuma oli siis mukana myös värien valinnassa. Sattuma ja välineiden rajaaminen vähentää valintojen määrää, mikä voi olla vapauttavaa tämän tyyppisissä nopeissa harjoituksissa. Luovuuskorteista seuraavaksi valitsen jatkojalostamisen. Tämä tarkoittaa itselleni, että jatkan aiheen tutkimista maalaten, ehkä seuraavaksi hieman isompaan kokoon. Lopputulos tulee varmastikin olemaan enemmänkin sarja variaatioita kuin yksi viimeistelty lopputulos. [Sini]

– Jännä nähdä sitten! Mä olen ollut taas paljon asiatekstien äärellä ja kaivannut usein luovan kirjoittamisen taikapiiriin. Koska en ole pystynyt pitämään kovin pitkiä työtaukoja, päätin kokeilla Luovuuskortteja ikään kuin taukojen virkistyksenä. [Satu]

– Kävit siis ikään kuin pienellä luovuuslomalla. [Sini]

– Joo! Vedin keräämispakasta kortteja ja sain yhdellä kerralla kortit: Selaa kirjaa, Yhdistä ideoita ja Improvisoi. Näiden korttien inspiroimana otin muutaman luennassa olevan kaunokirjallisen teoksen lähempään tarkasteluun. Keräsin kirjoista kiehtovia katkelmia ja kirjoitin ne muistivihkooni. Näin oli tarkoitukseni tehdä jo viime vuonna suorittaessani Helmet-lukuhaasteita, mutta koska silloin lukemieni kirjojen määrä oli niin suuri, muistiinpanojen tekeminen jäi. Onneksi tartuin Luovuuskortteihin nyt, sillä muistiin kirjoittamisen jälkeen alitajunta on lähtenyt ihan omille teilleen tekstien kanssa. Yhtäkkiä lukemistani kirjoista poimimani tekstipätkät ovat alkaneet elää omaa elämäänsä ja yhdistyä seuraavan kortin tehtävään, joka oli Mene metsään -kortissa. Siinä kehotetaan menemään lähimetsään ja tallentamaan kaikki mielenkiintoinen valitsemallaan tavalla. Itse olen tänä kesänä valinnut valokuvauksen. [Satu]

– Olet siis prosessin aikana sujuvasti siirtynyt mediasta toiseen. Mistä kirjoista olet ammentanut inspiraatiota? [Sini]

– Tänä kesänä lukemiini kaunokirjoihin on mahtunut aika rankkoja tarinoita, kuten Colson Whiteheadin Nickelin pojat, Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssija ja Maggie Nelsonin Jane – Eräs murha / Punaiset osat. Niiden vastapainoksi on ollut ihana uppoutua tänä vuonna suomeksi ilmestyneeseen Judith Schalanskyn Kaukaisten saarten atlas -teokseen, jonka alkuperäinen saksankielinen versio Atlas der abgelegenen Inseln, joka valittiin ilmestymisvuonnaan 2009 Saksan kauneimmaksi kirjaksi. Tein Luovuuskortteja käyttäen kirjan kiehtovista paikannimistä pienen luovuutta ruokkivan tehtävän, joka sekin vaikuttaa jääneen kummittelemaan mieleen hyvällä tavalla. [Satu]

– Kuulostaa, että hautumassa on jotain mielenkiintoista tulevia luovia tekstejä varten. Mikä on sun kokemus korttien käytöstä ja kenelle niitä suosittelisit? [Sini]

– Luovuuskortit ovat selkeitä tehtäviltään ja ohjeiltaan. Vaikka monet asiat niissä ovat tuttuja, arjen kiireessä niiden noudattaminen unohtuu usein. Nämä konkreettiset kortit toimivat mun mielestä hyvinä työkaluina erityisesti, kun haluaa piristää töitään ja niiden eri vaiheita. Kortit muistuttelevat aistien aktivoimisesta ja valppaudesta omaa ympäristöään kohtaan. Uskoisin, että näistä voisi olla hyötyä varsinkin sellaisille, jotka ovat vasta sukeltamassa luovan työskentelyn maailmaan. [Satu]

– Samaa mieltä! Kortteja voi käyttää leikkisästi nopeissa harjoituksissa tai apuna pidemmissä luovissa prosesseissa.  [Sini]

– Pysytään luovuuden äärellä jatkossakin! [Satu]

– Ehdottomasti! [Sini]

©Tarusola

Please follow and like us:

Pim! Olet luova -kirjan äärellä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä kesäkuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kesä on kauneimmillaan. Oletko ehtinyt nauttia siitä? [Satu]

– Kyllä jonkin verran ja lomanodotus on entistä vaikeampaa näin ihanalla säällä. [Sini]

– Viime kerralla oli puhetta Paavo Järvilehdon ja Lauri Järvilehdon Pim! Olet luova -kirjasta. Nyt ollaan saatu se Tuuma-kustannukselta, kuten myös kirjaan liittyvät Luovuuskortit. Kiitokset Tuumalle niistä.

– Kirjassa on paljon tuttua asiaa luovuudesta, mutta asiat on kiva nähdä uudestaan kielennettyinä vahvistuksina. Kirjan kieli ja tyyli ovat sopivan kepeät ja tekevät tekstistä helppolukuisen ja raikkaan. Rakenne on onnistunut sekoitus teoriaa ja käytäntöä. Tekijöiden omakohtaiset esimerkit, lukijan aktivointi pitkin matkaa ja monet välikevennykset piristävät ja sopivat mun mielestä luovuutta käsittelevään kirjaan erinomaisesti. [Satu]

– Olen samaa mieltä. Äänikirjana kokemus oli hieman erilainen, sillä visuaaliset elementit ja taitolliset ratkaisut jäävät väkisinkin pois. Painetussa ja sähköisessä kirjassa kuvitukset keventävät sisältöä, ja niiden oheen tehdyt nostot tarjoavat mainiosti tilaa pysähtyä pohtimaan lukemaansa. Myös lukijaa aktivoivien tehtävien tekemiseen on jätetty sivuilla tilaa, ja siksi painettu kirja palvelee lukijaa mielestäni kaikkein parhaiten. Pienen kokonsa puolesta kirja sopiikin hyvin mukana kannettavaksi. [Sini]

– Järvilehdot kirjoittavat (s. 165): ”Luova työ ei ole kokoelma irtonaisia oivalluksia vaan kokonaisuus, jossa jokainen osa tukee toistaan luontevasti.” Se on mun mielestä hyvin kiteytetty. Vaikka me ollaan käsitelty luovuutta blogissa vuosien varrella se vain silloin tällöin eksplisiittisesti nimeten, me ollaan kuitenkin oltu aika kokonaisvaltaisesti luovuuden äärellä toiminnassamme. Mä koen oppineeni sulta paljon luovasta työskentelystä, kun olen päässyt seuraamaan läheltä, miten teet kuvataidetta. [Satu]

–Kyllä, ja oppimista on tapahtunut myös toiseen suuntaan, kiitos siitä! Kirjan alussa tekijät tarttuvat siihen yleiseen luuloon, että on olemassa ei-luovia ihmisiä. Muistan lukuisia kertoja, kun minulle on joku tullut sanomaan, että ihailee luovia ihmisiä, mutta ei itse ole kyllä yhtään luova. Olen kuullut saman esimerkiksi työskennellessäni varhaiskasvatuksessa. Kuitenkin nämä samat ihmiset keksivät päivittäin mitä luovimpia ratkaisuja, joilla helpotetaan mielipahaa, oppimista, ryhmässä toimimista, siirtymätilanteita ja tuodaan iloa lasten elämään. Luovuus liitetään usein vahvasti erilaisiin kulttuurin muotoihin ja niihin liittyviin taitoihin. Suosittelisinkin kirjaa ehdottomasti juuri niille ihmisille, jotka kokevat olevansa vähemmän luovia ja pitävät sitä esteenä luovalle toiminnalle. [Sini]

– Sä ja mä ollaan tehty paljon luovaa yhteistyötä. Järvilehdot kirjoittavat ideoiden yhteydessä (s. 41): ”Siksi on typerää tyrmätä toisten kertomia ideoita, ennen kuin olet varma siitä, että oikeasti ymmärrät, mitä toinen tarkoittaa. Usein luovan työn ammattilaiset kuitenkin törmäävät siihen, että ideoita ammutaan alas kuin erityisen kömpelöitä ankkoja syksyisellä lintumetsällä.” Olen arvostanut sun kanssa työskentelyssä erityisesti sitä, että olet suhtautunut aina avoimesti lähes kaikkiin ideoihini. Joskus yhteistyötä tehdessä törmää sellaisiin ihmisiin, jotka tappavat kaikki luovat ideat sanomalla aina ”Ei!” tai kritisoimalla kaikkea välittömästi. Sellaisessa ilmapiirissä ideoinnin ilo tyrehtyy viimeistään muutaman yrityksen jälkeen. [Satu]

– Meidän yhteistyö on tosiaan ollut aina hauskaa ja toimivaa. Teen kuvataidetta pääasiassa yksin, ja siksi näissä muissa projekteissa yhdessä tekeminen on ollut todella virkistävää. [Sini]

– Lempikatkelmani Pim! Olet luova -kirjassa on (s. 125): ”Lukeminen ja matkustaminen ovat kokonaisvaltaisia tapoja rikkoa ajattelun kankeutta, ja ne ovat luovuuden ruokkimiskeino, joka on mahdollista ihan jokaiselle. Mielikuvitus on matkustamista mahdollisiin ja mahdottomiin maailmoihin. Mitä enemmän luet ja mitä erilaisemmissa paikoissa käyt, sitä enemmän mielikuvituksellasi on käyttövoimaa viedä sinut uusiin ja tuntemattomiin maailmoihin.” [Satu]

– Tunnistan tuon ehdottomasti! Itselleni erityisen merkityksellisiä ovat myös musiikki, elokuvat ja tietysti kuvataide. Muiden luovuuden hedelmistä saa energiaa ja ahaa-elämyksiä. On virkistävää löytää uusia näkökulmia ja tapoja tehdä. Se herättää itsellekin halun rikkoa ja kyseenalaistaa jo tutuksi käyneitä kaavoja. [Sini]

Pim! Olet luova -kirjan lähdeluettelo on painottunut englanninkieliseen kirjallisuuteen. On myös varsin paljon suomenkielisiä luovuutta käsitteleviä teoksia, joihin olen perehtynyt omissa kirjoitusprojekteissani. Esimerkiksi Kari Uusikylä on kirjoittanut luovuudesta paljon, kuten teoksen Luovuus. Taito löytää, rohkeus toteuttaa (1999) yhdessä Jane Piirron kanssa sekä teokset Luovuus kuuluu kaikille (2012) ja Naislahjakkuus (2008). Mieleen tulevat vielä aiemmin lukemani Juha T. Hakalan Luova laiskuus. Anna ideoille siivet (2013) ja Jim Solantien Luova lapsi: oivaltaa, oppii ja pärjää (2009) sekä Nando Malmelinin ja Petro Poutasen kirja Luovuuden idea. Luovuus työelämässä, yhteisöissä ja organisaatioissa (2017). Myös Claes Anderssonin Luova mieli. Kirjoittamisen vimma ja vastus (2002) on herättänyt ajatuksia erityisesti luovaa kirjoittamista pohtiessa. [Satu]

– Hyviä lukuvinkkejä luovuudesta kiinnostuneille. [Sini]

– Erityisen kiinnostavasti Pim! Olet luova -kirjassa on käsitelty luova prosessi, jossa Järvilehdot erottavat viisi eri vaihetta: keräämisen, valikoinnin, luonnostelun, jalostamisen ja viimeistelyn (s. 96). He korostavat, ettei prosessi etene lineaarisesti vaan siihen liittyy ennakoimattomuutta. Kaikki viisi vaihetta käsitellään yksityiskohtaisesti kirjassa. Niiden yhteydessä annetaan myös runsaasti konkreettisia vinkkejä, joihin perehtymällä ja joita noudattamalla lukija pääsee varmasti pitkälle luovassa työskentelyssä. [Satu]

–Uskon, että moni luovan työn tekijä tunnistaa omassa työssään nämä vaiheet tai jotain samankaltaisia toimintamalleja. Järvilehdot toteavatkin (s. 94): “Aika lailla kaikkia luovaa prosessia kuvaavia malleja yhdistää ajatus siitä, että luova ajattelu on jonkinlaista heiluriliikettä irrottelun tai vapaan ajattelun sekä keskittyneen ja koostavan ajattelun välillä – juuri divergentin eli hajottavan ja konvergentin eli kokoavan ajattelun välillä.” [Sini]

Pim! Olet luova -kirjan tärkeä sanoma on mun mielestä se, että ihmisen tulisi rohkeammin uskaltaa ajatella ja toimia luovasti ihan arkipäiväisissäkin asioissa. Tuo muistutus kiteytyy parhaiten tässä katkelmassa (s. 21): ”Ihmiset turhautuvat usein arkeensa. Monta kertaa kuulee sanottavan, että on pakko – ei ole vaihtoehtoja. Todellisuudessa juuri vaihtoehdot ovat se pääoma, jota jokaisella meistä on. Jokaisella on mahdollisuus toimia eri tavalla, jos vain antaa siihen itselleen luvan. Aina voi tehdä asiat vähän eri tavalla kuin ennen: ajatella uudella tavalla, mennä eri reittiä töihin, käyttää erilaista kynää, tehdä pieniä mikromuutoksia elämässä. Ainoa tapa menettää tämä inhimillinen pääoma on tehdä kaikki päivästä toiseen samalla tavoin ja odottaa, että asiat muuttuisivat itsestään.”

– Kyllä, tämä herätteli myös minut tarkastelemaan omaa ajatteluani. Vaikka pidän itseäni luovana ihmisenä ja teen päivittäin luovaa työtä, ei luovuus aina kuitenkaan yllä arkipäiväisiin valintoihin. Uudella tavalla ajattelu vaatii selvästi tietoista aktivointia.  [Sini]

– Nämä Pim! Olet luova -kirjaan liittyvät Luovuuskortit on jaoteltu kolmeen ryhmään, jotka ovat 1) kerääminen, 2) valikointi ja luonnostelu sekä 3) jalostaminen ja viimeistely. Korteista löytyy kirjassa esiteltyjen luovan prosessin vaiheiden ohjeita kompaktissa muodossa. [Satu]

– Näyttää kivalta! Näihin täytyykin perehtyä kaikessa rauhassa. [Sini]

– Oletko muuten lukenut Lauri Järvilehdon kirjan Hauskan oppimisen vallankumous? Siitäkin olisi kiva puhua joskus myöhemmin. Entä tehtäisiinkö heinäkuussa joitain luovuutta ruokkivia harjoituksia näitä Luovuuskortteja käyttäen? [Satu]

Hauskan oppimisen vallankumous on kyllä lukulistalla. Palataan siihen myöhemmin. Luovat harjoitukset heinäkuussa kuulostavat hyviltä! [Sini]

© Tarusola

Please follow and like us:

Kirjainten kanssa tanssimassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä toukokuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Mikä vihreys ja vehreys! Miten sun toukokuusi on sujunut? [Satu]

– Hei, Satu! On tosiaan ihanan vihreää. Mun toukokuu on ollut kiireinen, ja kaikki vapaat hetket olen viettänyt sormet mullassa. Mitä itse olet puuhaillut? [Sini]

– Vaikka mitä. Päällimmäisenä mielessä on vähän aikaa sitten lukemani Jani Saxellin kirja Tanssii kirjainten kanssa — Inspiraatiota tämän päivän tarinankertojille. Onko kirja sulle jo tuttu? [Satu]

– Ei ole vielä tuttu. Olen kyllä nähnyt kannen käyttämässäni e-kirjapalvelussa. Millaisesta kirjasta on kyse? [Sini]

– Sain tämän arvostelukappaleen meille kustantajalta. Kiitos, Art House! Teos on suunnattu kirjoittajille, joilla on joko tekeillä tai suunnitteilla oma käsikirjoitus. Saxell kuvailee kohdeyleisöä ilmeikkäästi: ”– yhtä hyvin oman elämänsä kertureille, dekkaristeille ja humoristeille, pienten eleiden ja mielenliikkeiden novellisteille, joiden taito ja taika on saada rivin välitkin puhumaan, kuin myös kieltä vyöryttäville alitajunnan maalareille ja pyroteknikoille. Niin rähjäisen elämänmakuisille Charles Bukowskin (1920–1994) hengenheimolaisille kuin tulevaisuuden leenakrohneille ja maaritverrosille, jotka lomittavat arkisuuttaa ja outoutta, kirkkaita ja kuulaita lauseita ja ihmismielen vinksahduksia. ” (s. 25.) Saxell kirjoittaa oppaan tehtävän olevan ”villitä ja vapauttaa, rohkaista lukijaa oman sisäisen äänensä (tai ääntensä) etsintään. Samoin lietsoa kapinaa ’todellisen’ elämän reunaehtoja vastaan.” (s. 13–14.) [Satu]

– Kohderyhmä ei siis taida olla aivan vasta kirjoittamista aloittelevat. Tuo kapinallisuus kuulostaa kyllä houkuttelevalta! [Sini]

– Opas on sopiva sekoitus kannustusta ja suorasukaista realismia. Se on jaoteltu kolmeksi isoksi kokonaisuudeksi: I Perusaskeleet, II Piruetit ja pyörähdykset sekä III Tarinankertojan kymmensormijärjestelmä. Kahden ensimmäisen kokonaisuuden lopussa on Johtopäätöksiä-osio, jossa kirjallisten esimerkkien jälkeen sovelletaan oppeja tarkemmin käytäntöön. Kolmas kokonaisuus, Tarinan kertojan kymmensormijärjestelmä, sisältää nimensä mukaisesti kymmenen kohtaa, jotka käsikirjoituksen tekemisessä tulisi ottaa huomioon. Sen jälkeen seuraa Loppusoinnut-osio, joka on täydennetty otsikon osalla: ”Kuinka poltetaan talo maan tasalle”. Siinä käsitellään julkaisemisen realiteetteja. [Satu]

– Julkaisemisen realiteetit tulevat varmasti jokaisella vastaan. On hyvä olla tästäkin puolesta tietoinen. Mitä luulet, voisiko kirjasta olla apua esimerkiksi sarjakuvan käsikirjoittajalle? [Sini]

– Sarjakuvaa ei oppaassa varsinaisesti käsitellä, mutta teoksen oppien soveltamisesta on varmasti hyötyä sarjiskäsikirjoitusta tehdessä esimerkiksi kerronnan, miljöön tai henkilöhahmojen rakentamisen kannalta. Oppaassa käsitellään kaiken kaikkiaan valtava määrä kirjallisuutta, mikä on todella avartavaa ja paikoitellen jopa suorastaan hengästyttävää. Saxell on lukenut paljon ja pystyy kirjallisuustieteen opintojaan hyödyntäen esittelemään suvereenisti teoksia eri esimerkkien yhteydessä. Joukkoon mahtuu sekä nykykirjallisuutta että iäkkäämpiä klassikoita. Eri tekniikoita, tyylejä ja muita kirjoittamisen yksityiskohtia valotetaan kirjallisten esimerkkien avulla. Lisäksi lähteinä käsitellään tv-sarjoja ja elokuvia. Hyvien tarinoiden rakastajalle opas on todellinen aarreaitta. Se myös innostaa tarttumaan mainittuihin teoksiin, mikä on taidokas temppu. Lukeminenhan kulkee käsi kädessä kirjoittamisen kanssa. Teoksia ja kirjallisia esimerkkejä käsitellään niin paljon, että välillä täytyy skarpata, milloin on ikään kuin lukijan aktiivinen vuoro toimia konkreettisemmin. Millaisia lähteitä sä käytät kuvataiteen tekemisen inspiraationa, Sini? [Satu]

– Inspiraationa maalausten tekemiselle voivat toimia todella monet eri asiat, esimerkiksi hyvät kirjat ja musiikki. Olet saanut mun kiinnostuksen heräämään, ja vaikka en edelleenkään ryhtyisi harrastamaan kirjoittamista, alkoi tämä kuvailemasi kirjallisuuden käsittely kiinnostaa. Kuulostaa siltä, että tästä kirjasta voisi nauttia myös innokas kirjallisuuden lukija. [Sini]

– Ehdottomasti! Mä olen omien luovien tekstieni parissa pohtinut viime aikoina erityisesti henkilöhahmoja. Siksi olikin hyvä lukea Saxellin muistutus: ”Henkilöitäkin elävöitetään menemällä itse tilanteisiin. Jos joku hahmo on vaikkapa laiska, tekopirteä, hermostunut tai ihan mitä tahansa, sitä kannattaa kaikkein vihoviimeisimmäksi ruveta kuvaamaan adjektiiveilla. Antaa näiden luonteenpiirteiden tulla epäsuorasti ilmi hahmon toiminnassa ja tekemisessä, arjen konkreettisissa asioissa: puheen ja elekielen maneereissa, pukeutumisessa, ulkoisessa olemuksessa.” (s. 126.) Millaisia näkemyksiä sulla on henkilön kuvaamisesta kuvataiteessa? Voisiko kuvataiteen ajatuksista henkilökuvauksessa ammentaa kirjoittamiseen tai päinvastoin? [Satu]

– Maalauksissani ihmishahmot ovat yleensä aika viitteellisiä tai perustuvat suoraan vanhoihin valokuviin. Ne ovat osana kokonaisuutta enemmänkin edustamassa ihmistä tai ihmisen toimintaa. Jos teen sarjakuvaa tai kuvitusta, lähestymistapani on aika erilainen. Tarinan hahmoon täytyy tutustua, jotta sen tavat toimia ja olla on helpompi toteuttaa visuaalisen tarinankerronnan avulla. Tässä varmasti on paljon yhteistä henkilöhahmoista kirjoittamisen kanssa. Hahmo luodaan kuvien, toiminnan ja tekstin avulla. [Sini]

– Saxellin kirjassa käsitellään myös Helsinkiä kirjallisuuden näyttämönä. Mulle tulee monilta kävelyiltä heti mieleen parikin paikkaa, jotka ovat saaneet mielikuvituksen liikkeelle. Yhdestä paikasta ottamani kuva on jäänyt kummittelemaan alitajuntaani, ja aavistelen, että jonain päivänä mun on kirjoitettava siitä. Erityisesti Suomenlinna on myös aina kutkutellut tarinoillaan. Tuleeko sulle mieleen jokin sua inspiroinut Helsingin paikka, jonka haluaisit maalata? Vai oletko jo maalannut sellaisen? [Satu]

– Nyt ei ainakaan heti tule mieleen tiettyä paikkaa Helsingissä. Enemmänkin ne ovat hetkellisiä valotapahtumia luonnossa, kuten meren rannalla tai metsälammella. Vielä jonain päivänä haluaisin lähteä maalausmatkalle Etelä-Ranskaan kokemaan monia taiteilijoita inspiroineen valon ja maisemat. [Sini]

Tanssii kirjainten kanssa -opas on kirjoitettu elävän vivahteikkaasti. Se sisältää paljon asiaa ja vaatiikin syventymistä. Oikotietä onneen ei ole, ei kirjoittamisessakaan. Tässäkään oppaassa ei ole varsinaisia konkreettisia kirjoitusharjoituksia, kuten ei ole aiemmin käsittelemässämme Miksi en kirjoittaisi? -kirjassakaan. Kaipaan sellaisia välillä ja taidan seuraavaksi uudeksi kirjoitusoppaaksi yrittää löytää sellaisen. Pienten kirjoitusharjoitusten tekeminen on kaiken puurtamisen lomassa niin virkistävää. Teetkö sä muuten joskus ”kuvantekemisharjoituksia” arjen keskellä? Entä onko sulla mielessä joitain sellaisia hyviä oppaita, joissa olisi vastaavia kuvantekemistehtäviä kuin joissakin kirjoitusoppaissa kirjoitusharjoituksia? [Satu]

– Harvemmin tulee tehtyä valmiita kuvan tekemiseen liittyviä harjoituksia. Harjoituksia sisältävää kirjallisuutta tulee aina välillä vastaan, ja sieltä tulee poimittua ideoita myös omaan opetukseen. Erilaisia tehtäviä kehittelen ja käytän tietysti opetuksessa. Mielestäni harjoituksissa on tärkeintä motivaatio. Tehtävänannon täytyy innostaa ja olla tarpeeksi väljä, jotta kuvan tekijän omille ideoille jää tilaa. Toisaalta tarvitaan esimerkkejä ja visuaalisia virikkeitä. Parhaiten tämä onnistuu tuttujen oppilaiden kanssa. Siksi ajattelen, että valmiit tehtävät ja harjoitukset ovat ikään kuin ideapankki, josta voi muokata senhetkiseen tarpeeseen sopiviksi. [Sini]

– Muuten, Saxell käsittelee myös Ville Hännisen Kirjan kasvot -teosta, joka luotaa sekä kirjankansia että teosten nimeämisen trendejä. Etkös sä ole tehnyt yhteistyötä graafisen suunnittelijan Minna Luoman kanssa? Olisikohan mahdollista saada hänet joskus vieraaksi Kielikuvakohtaamisiin keskustelemaan kirjankansista? [Satu]

– Kyllä, Minna on palkittu useista suunnittelemistaan kirjoista. Kysyn, ehtisikö hän vierailemaan ja kertomaan työstään. [Sini]

– Kiva! Jani Saxellin oppaan Tarinankertojan kymmensormijärjestelmän 7. kohta on nimeltään ”Älä lennä turhaan, mutta pysyttele tien päällä”. Lukiessani tuota mieleeni tuli katkelma Paavo Järvilehdon ja Lauri Järvilehdon kirjasta Pim! Olet luova: ”Lukeminen ja matkustaminen ovat kokonaisvaltaisia tapoja rikkoa ajattelun kankeutta, ja ne ovat luovuuden ruokkimiskeino, joka on mahdollista ihan jokaiselle. Mielikuvitus on matkustamista mahdollisiin ja mahdottomiin maailmoihin. Mitä enemmän luet ja mitä erilaisemmissa paikoissa käyt, sitä enemmän mielikuvituksellasi on käyttövoimaa viedä sinut uusiin ja tuntemattomiin maailmoihin.” (s. 125.) Oletko lukenut tuon kirjan? [Satu]

– Hyvä, kun muistit tämän kirjan! Se on itselläni juuri kesken ja vaikuttaa kiinnostavalta. Palataanko siihen ensi kuussa? [Sini]

– Joo, oikein mielellään! Luovia kesäisiä tanssihetkiä kirjainten ja kuvien parissa! [Satu]

© Tarusola

Please follow and like us:

Virtuaalikierroksilla

Kahden ystävän etäkohtaaminen eräänä huhtikuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kiva tavata taas, vaikka edelleen joudutaankin kohtaamaan näin etänä! [Satu]

– Hei, Satu! Kiva nähdä! Miten menee? [Sini]

– Ihan hyvin, vaikka paljon onkin kaikenlaista ja totuttelemista muutoksiin. Olen kaivannut erityisesti kirjastoja kovasti. Kirjastokäynnit ovat mulla olleet niin olennainen osa arkea ja juhlaakin. Olen myös moneen otteeseen tarvinnut ammattikirjallisuutta, jota nyt on pitänyt metsästää kissojen ja koirien kanssa. Onneksi BookBeat auttaa akuuttiin kaunokirjallisuuden kaipuuseen, ja löytyyhän sieltä myös aimo annos tietokirjojakin. Onko sulla ollut aikaa lukea? [Satu]

– En ole ehtinyt juurikaan lukemaan, mutta kuuntelen kyllä äänikirjoja edelleen työmatkoilla. Olen siirtynyt liikkumaan pyörällä, ja kirjat toimivat erittäin hyvänä matkaseurana. [Sini]

– Mulla oli tosiaan toukokuussa tarkoitus mennä tutustumaan erään lukupiirin toimintaan, mutta se siirtyy nyt parempiin aikoihin. Onko sulla ollut viime aikoina paljon virtuaalista tekemistä? [Satu]

– Eskaria toteutetaan edelleen osittain etänä niille, jotka ovat kotona. Myös Vantaan kuvataidekoulun opetus tapahtuu etänä. Olen siis viime aikoina keskittynyt olemaan enemmän tuottajan roolissa kuin kuluttajana. Olen myös tehnyt ensimmäiset YouTube-videoni kuvataidekoulun kanavalle.  Näyttelykäyntejä olen kuitenkin tehnyt virtuaalisesti. Olen myös ehtinyt nauttimaan muutamista Sofi Oksasen Koronakeittiö-lähetyksistä Instagramissa. [Sini]

– Tuo miniatyyrigalleria on todella inspiroiva! Tekee mieli kokeilla sellaisen tekemistä heti, kun on aikaa. Mä olen osallistunut moniin seminaareihin etänä ja kouluttanut itsekin verkossa. Vaatiihan kameran pienelle pisteelle puhuminen aluksi uudenlaista orientoitumista, kun on tottunut välittömään kasvokkaiseen vuorovaikutukseen. Toisaalta on antoisaa huomata, että hedelmällisiä kohtaamisia ja keskusteluja voi syntyä myös ihmisten ollessa fyysisesti kaukana toisistaan. [Satu]

– Olen erityisesti seurannut etäkouluopetusta sekä opettajien näkökulmasta erilaisten keskustelupalstojen kautta että oman kotoa koulua käyvän nuoren kokemusten kautta. Opettajat ovat ratkoneet etäopetuksen haasteita ihailtavan luovasti ja tarjolla olevilla välineillä. Onhan tämä tosi haastava tilanne. [Sini]

– Kyllä, haasteita riittää. Lisäksi vaivaa krooninen matkakuumekin. Kaunokirjallisten pakomatkojen lisäksi on virkistävää lähteä myös virtuaalimatkoille. Olikin hauska lukea Ylen sivuilta Kauhea matkakuume ja neljän seinän sisällä? Täältä pääset virtuaalimatkalle Venetsiaan, Hollannin kukkakedoille ja kuningatar Elisabetin edustusasuntoonartikkeli. Me valittiin teinin kanssa virtuaalimatkakohteeksi Stonehenge. [Satu]

– Tätä en ole nähnytkään. Täytyypä käydä tutustumassa. [Sini]

– Suosittelen lämpimästi. Meidän vierailu kivipaasien keskellä oli niin inspiroiva, että innostuttiin sen jälkeen piirtämään ja kirjoittamaan kuningas Arthurin tunnelmissa. [Satu]

– Muistelen, että meidän oli tarkoitus vierailla Vantaan taidemuseo Artsin Kuvanvapaus-näyttelyssä juuri silloin kun museot suljettiin. Nyt on meidän onneksi tarjolla kaksi näyttelykierrosta kyseiseen näyttelyyn. Haluaisitko käydä kierroksilla? Ekassa videossa näyttelyn kuraattori Jean Ramsay esittelee näyttelyä ja sen teemoja. Toisella kierroksella museon opas ja työpajaohjaaja Minttu Ypyä kertoo näyttelystä lisää. Museon sivuilta löytyy myös näyttelyyn liittyviä tehtäviä koululaisille ja kuvallisesta ilmaisusta kiinnostuneille. Nettisivujen mukaan “Museoesittelyt liittyvät videosarjaan, jossa vantaalaiset museot ovat yhdistäneet voimansa poikkeustilanteessa. Huhtikuussa Vantaa-kanavalla julkaistaan museokierros joka perjantai. Mukana ovat kaupungin omien museoiden – Artsin ja Vantaan kaupunginmuseon – lisäksi Suomen ilmailumuseo sekä Vantaan Maatalousmuseo.”  Tarjolla on siis tulevaisuudessa myös lisää kierroksia Vantaan museoihin. [Sini]

– Todella kiinnostava näyttely ja onnistunut kuraattori Jean Ramsayn pitämä näyttelyn esittely! Sitä olisi voinut kuunnella paljon kauemminkin. Nimet vilahtelivat tosi nopeasti ohi ja välillä teoksetkin, mutta ehdin bongata oman suosikkini. Se on se monen kuvan muodostava teos, jossa Karstein Volle on tehnyt potretteja tavallisista ihmistä metromatkojen aikana. Kuraattori Jean Ramsay kertoi esittelyssä taiteilijan havahtuneen siihen, että ohittaa päivittäin suuren joukon ihmisiä huomaamatta heitä. Halusi ruveta luonnostelemaan heitä, jotta massa saisi kasvot. Näin sosiaalisen etäisyyden aikana tuo saa vielä ihan uudenlaisen sävyn. Löysin etsiessäni Karstein Vollesta lisätietoja kiinnostavan linkin hänen vuonna 2017 Galleria Bokvillanissa pitämäänsä HERE WE ARE -näyttelyyn. Näyttelystä kertovilta sivuilta löytyy tehtävä, jota voisin itse joskus kokeilla, kun taas voi pysähtyä ihmisten lähelle. Ihmisiä valokuvatessani olen joutunut pohtimaan samoja asioita kuin tehtävässä nostetaan esiin ihmisen yksityisyydestä. Volle kiteyttää myös hyvin oppimiseen liittyviä tuntemuksia: ”Voidakseen oppia ja uudistua on äärimmäisen tärkeää tuntea olonsa jossain määrin epämukavaksi. Mukavuusalueella saattaa odottaa hidas kuolema.” [Satu]

– Samaa mieltä, esittely oli hyvä, mutta varsinkin pienempiä teoksia oli vaikea nähdä. Kiinnostuin erityisesti Lupta Femeilor – naisten taistelu -projektista, josta kerrotaan museon sivuilla näin: “Kuvallisen ilmaisun vapautta pohtii myös Lupta Femeilor -työryhmä (Dima Elena, Ioana Silion, Gina Stanescu, Gabriela Bancuta, Rodica Izabella, Dinu Mariana, Maria Caldarar, tuottaja Anna Miettinen ja taiteilija Katriina Haikala). Mukana näyttelyssä on ryhmän kokoama valokuva- ja videoinstallaatio. Haikala antoi romaninaisille kameran, jolla dokumentoida päivittäistä elämäänsä. Kokonaisuuteen liittyvät Haikalan tekemät haastattelut ja naisten muotokuvat.” Tämän kokonaisuuden valokuvia ja tekstejä olisi ollut kiinnostavaa tarkastella lähempää. Taiteilija Katriina Haikalan portfoliosta löysin kuitenkin lisää tietoa ja kuvia projektista.

Pidin näyttelyssä myös siitä, että Vantaallakin paljon esillä oleva katutaide oli mukana näyttelyssä. Omia työmatkojani ilahduttaa erityisesti Myyrmannin kupeessa oleva graffitiaita, jossa maalaukset vaihtuvat usein. Välillä siellä saa tosiaan nähdä myös ajankohtaisiin asioihin kantaa ottavia maalauksia. [Sini]

– Kuvan ja sanan voimaa sekä niiden käytön rajoja käsitellään tässä näyttelyssä ajatuksia herättävästi. Aihe on todella tärkeä ja alati ajankohtainen. Mieleen tulee yhtymäkohtia Päivälehden museon Kertova kuva -näyttelyyn, jossa käytiin tutustumassa viime vuonna. [Satu]

– Kyllä, Kertova kuva -näyttely sisälsi paljon hyvää pohdintaa journalistisen kuvituskuvan tarjoamista mahdollisuuksista. Näkökulma oli vahvasti kuvan ja sanan vuorovaikutuksessa. [Sini]

– Artsissa Minttu Ypyän näyttelyesittely on mun mielestä myös onnistunut. Hän kertoo koululaisille suunnatussa esittelyssään kuvanvapaudesta selkeästi ja havainnollisesti. Sekin olisi voinut kestää paljon kauemmin. Oletko jo ehtinyt tehdä noita näyttelyyn liittyviä tehtäviä, Sini? [Satu]

– Esittely oli tosiaan kivan perusteellinen. Kävin silmäilemässä myös tehtäviä ja hyviltä vaikuttivat. Toimivat varmasti hyvin etäkoululaisille. [Sini]

– On ollut myös kiva bongata kuvataidetta kävelylenkeillä, kuten Ilona Niemen Personae mythologiaeteos Tapiolan WeeGee-talon edessä olevan rakennustyömaan ympärille kiertyvässä aidassa. [Satu]

Ilona Niemi, Personae Mythologiae
Ilona Niemi, Personae Mythologiae

– Taidetta löytyy tosiaan paljon kaupunkiympäristöstä. Bongausavuksi löytyy esimerkiksi HAMin sivuilta luettelo Helsingissä esillä olevasta julkisesta taiteesta, jota on helppo löytää sivulla olevan kartan avulla. [Sini]

–Tuo onkin hyvä vinkki! Täytyy ottaa käyttöön heti seuraavalla kävelyllä. [Satu]

© Tarusola

Please follow and like us: