Ihmekonekorttipajassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä lokakuun lopun päivänä

– Huh heijaa, menipä meidän työpaja nopeasti, Sini!

– Joo, Satu. Tuntuu, että vasta päästiin alkuun ja sitten olikin jo aika antaa tilaa seuraavalle esiintyjälle täällä Helsingin kirjamessujen Toukolassa.

– Kiva tehdä taas yhteistyötä Lecti Book Studion ja Colorit.ry.rf:n kanssa tämän työpajan merkeissä. Pajan kuvaushan oli tällainen: ”Pajassa loihditaan hyvän mielen värssyjä Pulmanpoistopuodin kekseliäiden eläinhahmojen kera. Ohjaajina toimivat kuvataidekasvattaja Sini Anttila-Rodriguez ja sanataideopettaja Satu Rakkolainen-Sossa. Kieltä ja kuvaa yhdistävä paja sopii kaikenikäisille.”

– Hauskaa, että saatiin nämä meidän Pulmanpoistopuodin hahmot mukaan tähän työpajaan.

– Joo! Pulmanpoistopuoti eli tuttavallisesti PPP on yksi meidän monista tekeillä olevista hankkeista, ja on mukava huomata, että hahmot otetaan joka kerta vastaan yhtä riemukkaasti.

– Tehtävän ohjeistus oli: ”Aatos Aavikkokettu potee huonoa päivää, vaan ei huolen häivää! Pulmanpoistopuodin heput ovat keksineet ratkaisun pirteyspulmaan. He ovat rakentaneet ihmekoneen, joka taikoo sisuksistaan hyvän mielen värssyjä Aatoksen ja muiden kavereiden iloksi. Napsauta ihmekone käyntiin ja tee itsellesi hyvän mielen värssykortti koneen avulla! Lisää koneen taikomat sanat tai kuva kohtiin 1–4. Lopuksi piirrä kortin kanteen jokin lempijuttusi, joka saa sinut hyvälle tuulelle.”

– Tällä kertaa meidän ajatuksena oli tehdä kirjallisista ohjeista mahdollisimman lyhyet, koska ennakoitiin, että osallistujat voisivat olla melko pieniä.

– Ennakointimme osui oikeaan. Monista kymmenistä osallistujista suurin osa oli alle kouluikäisiä vanhempiensa kanssa. Oli hyvä, että annoimme yksityiskohtaiset ohjeet neliosaisen koneen käytöstä kohta kohdalta: Ensimmäisessä koneen osassa pyöritettiin numerokiekko haluttuun kohtaan. Kun luukun avasi, löytyi sieltä ensimmäinen sana. Koneen toisessa osassa poimittiin pienestä kolosta pinseteillä pieni taiteltu paperilappu. Paperissa oli pienen pieni kuva, jota sai tutkia suurennuslasin avulla. Kuvasta sai tulkita uuden adjektiivin värssyn toiseen kohtaan. Koneen kolmannessa kohdassa sanalla varustetun palikan sai valita aukosta tunnustelemalla. Neljännessä kohdassa koneesta kurkisteli ihmekasveja, joista sai valita yhden. Kasvin sisältä löytyi viimeinen osa täydennettävään värssyyn, tällä kertaa tarran muodossa. Samanlaisen tarran sai myös omaan värssyyn lisättäväksi. Kun värssy oli liimattu korttiin, oli vuorossa piirustustehtävä.

– Ajatuksemme hyvän mielen sanoihin keskittymisestä tuntui toimivan hyvin. Maailma on täynnä negatiivista puhetta ja kriittisiä ääniä. Päässämme voi helposti ruveta soimaan ”Mä en osaa mitään. Musta ei ole mihinkään.” -laulu, jos kuuntelemme kaikkia kielteisiä kriitikkoja ympärillämme. Tarvitaan myönteisyyden vahvistamista ja sellaista sisäistä ääntä, joka antaa meille voimaa uskoa itseemme. Siksi ajattelimme, että myönteisiä sanoja sisältävä kortti itselle voisi olla hyvä idea.

– Ajattelisin, että toiselle annettavan kuvan ja värssyn tekeminen voi olla haastavampaa kuin sellaisen, joka jää itselle. Ainakin jos on kovin kriittinen oman tekemisen suhteen.

– Myönteisyyteen kytkeytyy myös Pulmanpoistopuodin johtoajatukset: ongelmanratkaisu ja auttaminen. Elämässä törmää aina säännöllisen epäsäännöllisesti erikokoisiin haasteisiin ja vaikeuksiin. Miten selvitä niistä? Siihen kysymykseen PPP:n kekseliäät heput löytävät aina jonkin ratkaisun. Entä miten meidän paja onnistui sun mielestä, Sini?

– Ihmekoneen käytössä tarvittiin totta kai paljon käyttöohjeita, kuten usein uusien koneiden kanssa. Oli hyvä, että me molemmat pystyttiin ohjeistamaan osallistujia tekemisen alkuun. Korttien loppuun asti viimeistelyyn tai piirtämisen ohjaamiseen emme ehtineet osallistua, mutta värssyjen tekemisestä tuli hyvin vuorovaikutteinen prosessi.

– Mahtavaa, kun meillä oli osallistujia ruuhkaksi asti. Tekemisen vauhdissa huomasi, että tähän tehtävään saisi monia ulottuvuuksia ja laajennusmahdollisuuksia varsinkin kielenopettamisen näkökulmasta. Eri adjektiiveja voisi käsitellä syvällisemmin ja mallivärssyjen tekemisen jälkeen voisi tehdä kokonaan omia värssyjä eri muodoissa. Tehtävää pystyy joustavasti sekä vaikeuttamaan että helpottamaan osallistujien mukaan.

– Kansikuvan tekemistä voisi ohjata perusteellisemmin, jos olisi enemmän aikaa.

– Tästä on hyvä jatkaa. Olisi hauska päästä kokeilemaan tätä muissakin yhteyksissä.

– Nythän meillä on ihmekone, joten sekin pulma on ratkaistu. Tällaisella ihmekoneella voi tehdä melkein mitä vain.

– Sovellusmahdollisuuksia on tosiaan lähes rajattomasti – eli ei kun kehittelemään!

© Tarusola

Educassa

Kolmen ystävän kohtaaminen eräänä helmikuun päivänä

– Moi, Sini! Suvi ja mä oltiin tammikuun lopussa Educa-messuilla. [Satu]

– Kiva nähdä, Suvi ja Satu! Millaista messuilla oli? [Sini]

– Antoisaa. Ohjelma oli taas tuttuun tapaan innostava, informatiivinen ja monipuolinen. [Satu]

– Mä olin mukana Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun, HRSK:n, medialukutaitoprojektin esittelyssä. [Suvi]

– Se olikin kiinnostava tilaisuus, jossa käsiteltiin mediakasvatusta ja faktantarkistusta sekä Faktabaarin työtä erityisesti tammikuussa järjestettyjen presidentinvaalien yhteydessä. Esiintymässä oli HRSK:n rehtorin Kari Kivisen ja koulun opettajien ja oppilaiden lisäksi Faktabaarin perustajajäsen Mikko Salo, joka on valittu EU:n korkean tason disinformaatioryhmän ainoaksi suomalaisjäseneksi. [Satu]

– Mikä se Faktabaari oikein on ja miten se toimii? Entä voisinko minäkin käyttää sitä? [Sini]

Faktabaari on Suomen ainoa faktantarkistaja, jonka tavoitteena on harjoittaa jatkuvaa faktantarkistustoimintaa ja mediakasvatusta. Siitä on iloa ja hyötyä kaikille kasvattajille. [Satu]

– Rehtori Kari Kivinen kertoi, kuinka sosiaalisessa mediassa sovelletaan opittuja faktantarkistustaitoja: kannattaako löydettyyn linkkiin luottaa ja kannattaako se jakaa. Esityksessä viitattiin myös hyvän journalismin periaatteisiin, jotka Julkisen sanan neuvosto on julkaissut. [Suvi]

– Esityksessä oli erityisen innostavaa se, että projektissa mukana olleiden aikuisten lisäksi lapset ja nuoret kertoivat itse, mitä olivat tehneet medialukutaitoprojektin aikana. [Satu]

– No, mitä te teitte? [Sini]

– Me viidesluokkalaiset ollaan käyty Päivälehden museossa, ja meidän koulussa on käynyt vieraita puhumassa mediaan liittyvistä asioista. Meidän koulun yhdeksäsluokkalaiset järjestivät vaalipaneelin ja esittivät siinä presidenttiehdokkaita. Myös meidän joulujuhlanäytelmässä oli faktantarkistusta. [Suvi]

– Rehtori Kari Kivinen toi esiin sen, miten nuori kohtaa tuhansia mainoksia päivittäin. [Satu]

– Esimerkiksi pelatessa mainoksia ponnahtelee pelin keskelle ja mainosvideoita houkutellaan katsomaan pienillä virtuaalipalkkioilla. [Suvi]

– Totta! Paljon on myös mainontaa, jota on vaikea erottaa muusta median sisällöstä. Vaikuttajamarkkinointi sosiaalisen median seuraajille lisääntyy koko ajan. [Sini]

– Mainoksia pitää osata lukea ja tulkita. Sitä käsitellään äidinkielen opetuksessa. Eräs yleisössä ollut kuvaamataidon opettaja muistutti, miten mainoksien tulkitsemiseen tarvitaan ymmärrystä kuvasta. [Satu]

– Olen ehdottomasti samaa mieltä! Mainonta on multimodaalista, ja siksi on tärkeä osata tulkita visuaalisten elementtien, kielen ja vaikkapa äänen avulla välitettyjä viestejä ja mielikuvia. Myös kuvataideopetukseen kuuluu mediakasvatusta ja siihen liittyen mainonnan kriittistä tarkastelua. [Sini]

– HRSK:ssa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana toimiva Johanna Kumenius esitteli peruskoulun opetussuunnitelman perusteissa olevia kohtia, joihin tällainen medialukutaitoprojekti linkittyy luontevasti.

– Medialukutaitoa tarvitaan koulussa ja ihan kaikkialla elämässä. [Suvi]

– On hienoa, että erilaiset hankkeet tarjoavat kasvattajille uusia välineitä mediakasvatukseen. Onko teille jo tuttu tämä Mediakasvatusseuran kooste, jossa esitellään 100 mediakasvatusideaa jaettuna eri teemoihin? Itse olen ehtinyt kuluneen vuoden aikana tutustua vasta osaan ideoista. Sieltä löytyy näköjään myös teille tuttu Faktabaari. [Sini]

– Kiitos hyvästä linkkivinkistä! Täytyykin perehtyä siihen oikein ajan kanssa. [Satu]

© Tarusola

Taidepakkaa testaamassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä tammikuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Kiva nähdä tämän vuoden puolella! Toivottavasti sun vuosi on käynnistynyt mukavasti. Mä sain joululahjaksi Ateneumin taidepakan. Oletko itse päässyt tutustumaan siihen?

– Joo, kiva nähdä, Satu! Olen kyllä kuullut taidepakasta mutten olen päässyt vielä itse kokeilemaan sitä. Olisi kiva testata sitä.

– Mulla onkin se sattumalta mukana. Haluaisitko nähdä?

– Mielelläni! Onpa kauniita ja ihanan tuntuisia kortteja. Yllättävän suuria mutta sehän on hyvä, koska teoksen näkee kunnolla. Oletko ehtinyt käyttämään pakkaa jo?

– Joo, olen tehnyt ideavihosta pari kirjoitusharjoitusta itsekseni, ja sitten innostuimme viidesluokkalaiseni kanssa tekemään tehtävää numero 50, joka on ison dominon rakentaminen korteista. Pareittain tai ryhmässä tehtävän harjoituksen ohjeistus on seuraavanlainen: ”Jaetaan kortit tasan kaikkien kesken. Jokaisella on hetki aikaa tarkastella kuviaan. Tehdään isolle pöydälle tai lattialle yhteinen valtava ”domino” eli jokainen saa vuorollaan laittaa kuvan toisen viereen ja asettaessaan perustella, miten nämä kuvat liittyvät yhteen, mikä niiden keskinäinen suhde on. Yhdistävä (tai vastakohtainen) tekijä voi olla esimerkiksi väri, aihe, muoto, tunnelma.”

– Miten tuon tehtävän idea toimi mielestäsi?

– Tosi hyvin! Me ollaan tehty se nyt kaksi kertaa. Kummallakin kerralla oli hauska tehdä kuvien ketjua yhdessä. Ihmettelin, kuinka luovia ratkaisuja viidesluokkalainen teki kuvia yhdistellessään. Lisäksi meille syntyi siinä toisen kerran kuvien polun rakentamisen loppupuolella jännä keskustelu taiteen olemuksesta.

– Kuulostaa lupaavalta! Voidaanko mekin kokeilla?

– Totta kai. Raivataan tilaa pöydälle, ja jaan meille kortit. Haluatko laittaa ensimmäisen kortin?

– Tässä.

– Kimmo Kaivanto! Tuosta kuvasta tulee mieleeni hänen näyttelynsä Sara Hildénin taidemuseossa. Tehtävää tehdessä aktivoituu muistoja tutuista teoksista. Samalla syntyy myös uusia kytköksiä. Tässä mun ensimmäisessä kuvassa oleva maiseman harmaus yhdistyy mun mielessä luontoon, sen tilaan ja kuolevaisuuteen, jota Kimmo Kaivantokin käsittelee.

– Korteissani tuntuu olevan monta vaihtoehtoa, joista on vaikea valita, mutta tuon äskeisen sanomasi perusteella valitsen Hugo Simbergin Kuoleman puutarhan kuolema-aihetta jatkaen.

– Tässähän tämä kuviemme ketju nyt sitten etenee vuoro vuorolta ja kuva kuvalta kepeissä tunnelmissa.

– Opin tehtävän aikana paljon uutta myös sinusta ja sun suhteesta pakan eri teoksiin. Huomasin myös, miten monien tuttujen teosten kautta päädyin itsekin miettimään, missä olin teoksen ensi kertaa nähnyt ja miten sen olin silloin ymmärtänyt. Museo ei ole useinkaan ollut se ensimmäinen paikka, vaan peruskoulun kuvataidetunnit, taidekirjat ja -kortit.

– Musta oli jännä huomata, millaisia yhtäläisyyksiä ja eroja tuli esiin aikuisen kuvataiteen asiantuntijan ja viidesluokkalaisen kanssa tehdessä.

– Kerro lisää!

– Sä ja mä pohdittiin aika pitkään, mitkä kuvat voisivat sopia toisiinsa, ja me tehtiin tämä tehtävä aika analyyttisesti eri vaihtoehtoja pohdiskellen. Viidesluokkalaisen kanssa me edettiin melko nopeasti, ja hän teki spontaanisti yllättäviäkin ratkaisuja hassuine mutta loogisine perusteluineen. Monissa kohdin hänen huomionsa kiinnittyi toisaalta samoihin juttuihin kuin sullakin, esimerkiksi kuoleman ja enkelien läsnäoloon useissa korteissa.

– Teki tosiaan mieli perustella omia valintoja. Korttiketjua ei ollut vaikea jatkaa, mutta toisaalta en myöskään halunnut valita sitä kaikkein helpointa vaihtoehtoa. Tätä kannattaa todellakin tehdä ajan kanssa. Tila tosin loppui aika pian kesken näinkin suurella pöydällä.

– Kaikkien korttien ketjuun tarvitaan varsin iso tila.

– Ideavihossa näyttää olevan paljon muitakin tehtäviä ja vinkkejä pakan käyttöön sekä kysymyksiä kuvien tarkastelemisen tueksi. Erityisesti kiinnostuin heti näistä kuva ja sana -otsikon alle listatuista tehtävistä. Oletko jo ehtinyt tekemään jonkun näistä?

– Tein heti taidepakan saatuani tehtävän 56, joka on lämmittely- ja raakakirjoitusharjoituksena toimiva kirjoitustehtävä. Sen voi tehdä ohjeiden mukaan yksin tai pienryhmässä. Tehtävän ohjeet ovat seuraavanlaiset: ”Valitaan joko jokaiselle oma kuva tai yksi yhteinen kuva, josta kirjoitetaan. Kirjoita kuvasta sensuroimatta mitä haluat: mielikuvia, tarina, runo, dialogia. Aikaa annetaan esimerkiksi viisi minuuttia.” Mulla päivittäiset työtekstien kirjoitusmäärät ovat usein suuria, ja kirjoitan tällä hetkellä pääasiassa asiatekstejä. Siksi kaikki luovat kirjoitustehtävät ovat tervetullutta vaihtelua. Tämä tehtävä toimi erinomaisesti lämmittelytehtävänä. Kirjoitin viisi minuuttia tajunnanvirtatyylisesti mielikuvia Elga Sesemannin Katu-nimisestä teoksesta, joka ei ollut mulle ennestään tuttu. Sen jälkeen oli mukavan vapautunut olo ennen työtekstiin siirtymistä. Epäilen, että ei olisi ollut yhtä helppoa kirjoittaa jostain tutusta ikonisesta teoskuvasta, johon liittyy paljon muistijälkiä menneistä konteksteista. Lämmittelytekstistäni tuli yllättäen aika henkilökohtainen, ja mietin, miten olisin toiminut sitä purettaessa. Tehtävään liittyy nimittäin purkuvinkki: ”Kirjoittamisen jälkeen jokainen alleviivaa paperistaan itselleen tärkeän kohdan, joka otetaan yhteiseen keskusteluun.” Olisin valinnut omasta tekstistäni varmaankin tämän kohdan: ”Varjonsa viittaan voi kompastua”.

– Vaikuttaa aika kevyeltä ja helposti lähestyttävältä tehtävältä sellaisellekin, jolle luova kirjoittaminen tai kuvasta puhuminen saattaa olla muuten vaikeaa. Monet näistä tehtävistä sopisivat hyvin käytettäväksi myös koulun kuvistunneilla tai vaikkapa äidinkielen ja kuviksen yhteistyössä. Mukana on myös tehtäviä, joita voi toteuttaa museokäynnin aikana. Vaikka Ateneumin kokoelmat löytyvätkin netistä, tarjoavat taidepakan kortit kuitenkin paremmat mahdollisuudet teosten vertailuun ja useampien teosten samanaikaiseen tarkasteluun. Etenkin tehtävävihon tehtävä 47 on hyvä harjoitus ja antaa kokemuksen siitä, miten näyttelyn teokset voivat käydä vuoropuhelua ja muodostaa temaattisen kokonaisuuden.

– Mun mielestä taidepakka on kaiken kaikkiaan houkutteleva. Monet sen tehtävistä johdattelevat innostavasti luovien tehtävien avulla tutustumaan teoksiin. Myös henkilökohtainen suhde teoksiin rakentuu tai muodostuu uudelleen tehtäviä tehdessä. Viidesluokkalaiselle suurin osa pakan teoksista vaikutti olevan ihan uusia tuttavuuksia ja hän suhtautui niihin raikkaasti. Itselleni valtaosa teoksista oli ennestään tuttuja, ja suhtautuminen niihin oli tehtävien alussa jotenkin latautunutta. Kaikkein tutuimpien kohdalla oli ponnisteltava saadakseen niistä irti jotain uutta, mutta tuo ponnisteleminen tuntuu kannattavan. Jopa ”puhki katsotusta” teoksesta voi löytää esimerkiksi jonkin pienen yksityiskohdan, johon tarttuu ja lähtee kehittelemään siitä jotain erilaista. Vaikuttaa siltä, että keskusteluista tehtävien äärellä voi muodostua todella hedelmällisiä, kun eritaustaiset ihmiset tekevät samaa tehtävää yhdessä omine näkökulmineen.

© Tarusola

Aiheeseen liittyviä linkkejä:

Kokemuksia taidepakan käytöstä

Ateneumin museokäynnin etkot ja jatkot

Kielikuvakohtaamisia-juttu Ateneumin Suomen taiteen tarina -näyttelystä syyskuussa 2016

Kirjamessuilla II

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä marraskuun lopun päivänä

– Moi, Satu! Kiva, että ehdittiin nähdä marraskuun kiireissä ja puhua vielä Helsingin kirjamessuilla pitämästämme toisesta työpajasta nimeltään Mainio matkarunorata, joka oli matalan kynnyksen paja. Osallistujien ei tarvinnut osata kirjoittaa osallistuakseen.

– Näin on, Sini. Sitä tarkoitusta varten syntyi ajatus ensin täytettävästä valmiista tekstipohjasta, jota seurasi kokonaan oman runon kehittely. Tekemisen taustalla oli ajatuksemme visuaalisista virikkeistä kirjoittamisen innoittajina.

– Me haluttiin laajentaa visuaalisia virikkeitä myös muihin aistimuksiin, koska oli odotettavissa monia pieniä osallistujia lastenosastolla. Pajan kuvaus oli alun perin: ”Työpajassa yhdistetään visuaalisia virikkeitä ja luovaa kirjoittamista – tule mukaan seikkailemaan kuvien ja tekstien maailmaan. Sopii kaikenikäisille.”

– Siihen pohjautuen me suunniteltiin Mainio matkatoimisto -lastenkirjan Oivallisten Otusten Osakeyhtiön hahmoihin perustuva Mainio matkarunorata, jonka johdantoteksti radan alussa kuului näin: ”Haluatko, että kirjoitan sinulle runon? Siinä matkatarinoita yhteen punon. Oivallisten Otusten Osakeyhtiön mainiot matkaoppaat ja muut otukset rakastavat matkustamista. Petunia Pampavyötiäinen on toimiston runoniekka, jolla on aina kynä käpälissään. Ryhdy sinäkin runoniekaksi ja astu matkarunoradalle! Kulje nuolen osoittamaan suuntaan ja lue ohjeet jokaisessa pysähdyspaikassa. Täydennä jokaisessa pisteessä yksi sana kerrallaan Petunian matkarunoon. Lopuksi tee oma matkarunosi. Voit halutessasi kulkea radan uudelleen.”

– Miten rata ja eri pisteet toimivat sun mielestä?

– Ensimmäiseltä pisteeltä löytyi kuvakortteja kääntämällä runossa seikkaileva hahmo. Toiselta pisteeltä karttapalloa pyöräyttämällä matkan kohde. Kolmannella pisteellä valitun purkin sisältöä tunnustelemalla löytyi tuntemus. Neljännellä pisteellä löytyi toimintaa kuvaava sana kuvanoppaa heittämällä ja siinä esiintyvää kuvaa tulkitsemalla. Radan viimeisessä pisteessä oli tunnekortteja, joista osallistuja valitsi tunteen runoonsa. Noppien kuvat tuntuivat olevan todella monitulkintaisia. Myös havainnot purkkien eri materiaaleista olivat yllättävän erilaisia. Samasta purkista löytyi hyvin erilaisia sanoja, joista kaikki kuitenkin kuvasivat sen sisältöä.

– Näytti siltä, että pisteet innostivat lapsia ja aikuisten avusta oli hyötyä ainakin pienimmille. Vanhemmille lapsille rata sopii itsenäiseenkin työskentelyyn, mutta pienet tarvitsevat aikuisen apua varsinkin radan varrelta keksittyjen sanojen kirjoittamisessa.

– Mikä oli sun havaintojesi mukaan lapsista kaikkein mukavinta?

– Vaikutti siltä, että jokaisesta lapsesta, jolle ehdin lukea valmiin runon ääneen, oli mieluisaa ja tärkeää kuulla oma runonsa.

– Olitkin ohjaamassa kirjoittamista runoradan lopussa. Syntyikö siellä mielenkiintoisia keskusteluja?

– Kyllä! Oli kiinnostava keskustella erään kasvatusalan ammattilaisen kanssa, joka kertoi työskentelevänsä paljon autismin kirjon lasten kanssa. Hänen kanssaan puhuimme erityisesti tuen tarpeesta, ja hän piti runoradastamme niin paljon, että aikoo hyödyntää sitä omassa työssään ja esitellä kollegoilleenkin. Mieleenpainuva oli myös kohtaaminen erään ekaluokkalaisen tytön kanssa, joka pyysi apua oman runon kirjoittamiseen. Teimme yhdessä runon matkustavasta seeprasta. Hän kirjoitti osan, minä osan. Jotkut vanhemmista osallistujista runotaiteilivat runoradan kuljettuaan itsenäisesti mutta kertoivat runostaan sen synnyttyä.

– Visuaaliset elementit voivat tietysti olla vaikkapa taidekuvia, postikortteja tai omia valokuvia. Mielekästä olisi käyttää myös maisteltavia, tuoksuvia ja kuunneltavia elementtejä. Messuympäristössä ja pienten osallistujien kanssa päädyimme käyttämään tällä kertaa kuvien lisäksi vain lähinnä tunnusteltavia elementtejä.

– Rata on muuntelukelpoinen esimerkiksi kohderyhmän iän ja taitojen perusteella. Sovellusmahdollisuuksia on paljon.

– Tästä voisi keksiä monia tapoja työstää tarinoita eteenpäin sekä kuvallisessa että kirjallisessa muodossa.

– Toden totta. Oli yllättävää huomata, kuinka moni halusi vielä runojen kirjoittamisen jälkeen piirtää.

IHMEessä

palluraihme

Eräänä huhtikuun alun päivänä kahden ystävän kohtaaminen Helsingin Suvilahdessa

– Moi, Sini! Eilinen IHME-festivaalin Julistus-työpaja oli kyllä tosi hieno kokemus! Kiva, kun ehdotit sitä!

– Oli tosiaan hyvä työpaja.

– On kyllä aika hurjaa, että meidän tekemät julisteet piti ripustaa näinkin kauas keskustasta, kun lähempää ei löytynyt sopivaa luvallista paikkaa.

– Juuri tästä olikin puhetta viimeksi teillä.

– Pajan tiimellyksessä nousi esiin useita muitakin kiintoisia asioita. Koko konsepti ylipäänsä laittoi monia ajatuksia liikkeelle.

– Ohjaajat Päivi Raivio ja Robin Ellis ovat tosiaan järjestäneet vastaavia pajoja aikaisemmin Tallinnassa ja Berliinissä. Konsepti on käsittääkseni saanut inspiraationsa tavoista, joilla julisteita on käytetty osana poliittista liikehdintää esimerkiksi Ranskan opiskelijavallankumouksen aikana. Tekniikan nopeus ja edullisuus ovat olleet tärkeitä tekijöitä. Käsin tehdyissä julisteissa on kyllä ihan oma fiiliksensä. Yksikään ei ole täysin samanlainen.

ihme4

ihme5

– Samalla päästiin ihan käytännössä viimekertaiseen englanti lingua francana -aiheeseen, kun se julisteen lähtökohtana käytetty Pontus Kyanderin taiteilija Gustav Metzgerin Art Strikesta inspiraationsa saanut manifesti ja koko paja olivat englanninkielisiä.

– Taisit toivoa, että me saataisiin Hannu Väisäsen manifesti?

– Hannu Väisänen on monipuolisena taiteentekijänä inspiroiva! Eikä minulla ole tosiaan missään nimessä mitään englantia vastaan sinänsä, käytänhän itsekin sitä päivittäin. Olen vain hieman ihmeissäni siitä, miten itsestään selvästi oletetaan niin monien asioiden tapahtuvan Suomessa automaattisesti englanniksi kielivalintoja mitenkään pohtimatta tai kyseenalaistamatta. Samoin myös monet ovat valmiita luopumaan omien kieliensä käytöstä englannin hyväksi. Se kaventaa kielellistä monimuotoisuutta ja johtaa varsin monotoniseen kielitilanteeseen.

– Pontus Kyander on tunnetusti kyseenalaistanut suomalaisten museoiden toimintaa, ja manifestissaan hän kehotti sulkemaan museot kahdeksi vuodeksi: ”Close the museums – and let them be re-born!” – samaan tapaan kuin Metzger toteutti taidelakkonsa. En kuitenkaan ole asiasta aivan samaa mieltä, vaikka manifestissa oli nostettu esiin tärkeitä asioita ja sen oli tarkoituskin olla provosoiva. Keskustelua on aina hyvä käydä. Tuntui kuitenkin hassulta lähteä julistamaan jonkun toisen sanomaa. Ajattelin, että mieluummin korostaisin yksilön vastuuta ja kannustaisin aktiivisuuteen ihan kaikkia.

– Meille heräsi siitä heti samanlaisia ajatuksia! Kumpikin meistä halusi tehdä julisteessa jotain omaa eikä vain toistaa manifestin sanoja. Manifestiin sai myös reagoida ja vastata julisteella.

ihme3

– Me päädyttiin loppujen lopuksi melko nopeasti muutaman vaihtoehdon kautta manifestin pohjalta omaan sanomaamme: ¡Ole! ARTIVISTI. Ajatukseen siitä, että jokainen on vastuussa muutoksesta ja jokaisen on otettava aktiivisesti kantaa esimerkiksi taidetta tehden. Samalla saatiin myös kielellinen leikki ja vähän kielellistä monimuotoisuutta esiin.

– Se oli kyllä niin hyvä, kun sanoit selkeästi, ettet halua julisteeseen pelkkää tekstiä vaan myös kuvan! Myös visiosi värin suhteen oli onnistunut.

– Värivalikoima oli tosiaan rajattu, ja tämä sopi annetuista parhaiten viestiimme. Pajassa oli melko vähän aikaa lopullisen idean suunnitteluun. Olen tottunut suunnittelemaan asioita joskus turhankin pitkään. Idea kankaasta ja sitä pitelevistä käsistä syntyi kyllä aika lyhyessä ajassa.

– Niin, mehän välillä puhistiin sitä kiirettä, mutta loppujen lopuksi välillä on hyvä, kun joskus joutuu tekemään jotain melko spontaanisti. Tosiaan, ne kädet toivat siihen sitä aktiivisen toimijan ulottuvuutta, jota me haettiin.

– Mahtavaa, kun saatiin vetäjiltä positiivista palautetta erityisesti tekstin ja kuvan yhdistymisen onnistumisesta: kumpikaan ei ole irrallinen, vaan ne kuuluvat luontevasti yhteen. Lopputulos olisi varmaankin ollut erilainen, jos kumpikin meistä olisi toiminut yksin ja keskittynyt vain omaan näkökulmaansa.

– Siinä oli yhteistyön taikaa! Koko paja oli todella onnistunut, ja niihin eri työvaiheisiin perehtyminen oli tosi opettavaista. Varmasti vielä palaan tähän tekniikkaan uudestaan. Tässä on myös varmasti paljon potentiaalia opetuksen kannalta. Koulussa äikänopen tai muun kielenopen ja kuvisopen yhteistyön avulla syntyisi varmasti hienoja julisteita ja myös keskustelua aktiivisen vaikuttamisen keinoista.

– Oli myös merkittävää, että lopuksi työpajassa syntyneet julisteet liisteröitiin tänne Suvilahteen kaikkien nähtäviksi.

– Tänään olivatkin sitten jo uudet viestit vallanneet seinän. Rajoituksista vapaata seinätilaa tarvittaisiin kyllä ehdottomasti lisää eri puolille kaupunkia.

– Muuten, vuoden 2016 Poliittisen valokuvan festivaali Suomen valokuvataiteen museossa päättyy pian. Ehditäänkö sinne?

– Yritetään, sillä varsinkin se päänäyttely on teemaltaan todella tärkeä!

© Tarusola