Kuvien verbaalisessa ketjussa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä elokuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kesä katosi hujauksessa, mutta onneksi aurinko on pysynyt vielä luonamme. [Satu]

– Hei, Satu! Lämpöä tosiaan tuntuu edelleen riittävän. [Sini]

– Ja onneksi meillä on Kuvien ketjut, joissa on tämän kesän muistoja taltioituina. Huvittaisiko palata niihin hetkeksi ja kokeilla, millainen ketju voisi olla verbaalisesti? [Satu]

– Palataan vaan! Voisko kirjoituksen tehdä oikeastikin vuoropuheluna? Toinen kertoo, mitä ajatteli kuvaa ottaessaan, ja sitten toinen kertoo, mitä siinä näki ja miksi vastasi, kuten vastasi. [Sini]

– Tuo kuulostaa hyvältä idealta! Otetaanko tarkasteluun Kuvien ketjussa II? Sä aloitit sen, joten haluaisitko aloittaa ekasta kuvastasi kertomisen? [Satu]

– Kiitos, voin aloittaa! Tämä kuva on kotimatkalta. Saman tien varressa on uusittu jalankulkijoille tarkoitettua reittiä ilmaiseva merkki. Vanha merkki on osittain peitossa, mutta silti hyvin tunnistettava. Tästä tuli mieleen kielen muuttuminen, etenkin kuvallisen kielen. Näitä ohittaessa tulee aina mieleen merkkien muuttamisesta käyty julkinen keskustelu. [Sini]

– Mä tulkitsin sen sanoman niin, että sä tarkkailit jotain tilannetta vähän etäämmältä ja halusit hypätä mukaan tapahtumien virtaan tarkkailtuasi ensin jonkin aikaa. Mua puhutteli erityisesti se viimeisen hahmon kuluneisuus ja kuvan ulkoreunalla pilkistelevät jalat. Sattumalta saatuani sen ekan kuvan sulta törmäsin mökkipolulla tuohon touhukkaaseen toukkaan, joka eteni omaa tahtiaan aluskasvillisuudessa. Se tuntui sopivalta vastaukselta siihen menemiseen: jokainen voi kulkea omaan suuntaan omaa tahtiaan. Miten sä tulkitsit sen? [Satu]

– Näin kyllä kuvassa mainitsemasi verkkaisen matkanteon. Sen lisäksi toukkaa ympäröivä vehreys oli tosi houkutteleva. Mieleen tuli kirjaklassikko, Pikku toukka paksulainen. Siksi seuraavaan kuvaan syntyi ruoanlaiton lomassa leikkisä hahmo. [Sini]

– Vihreä hahmo ilahdutti leikkisyydellään ja vauhdikkuudellaan, jotka yhdessä kuvan luontoelementtien kanssa linkittyivät mun eräällä ajomatkalla bongaamaani maisemaan. Uhkaavia ukkospilviä uhmaten kirmasin pitkin pellonlaitaa nappaamassa tämän vastauskuvan. Näky oli pysäyttävä, ja koin siinä vahvaa symboliikkaa. Luonto ikään kuin paketoituna keskellä maalaismaisemaa ja vieläpä vaaleanpunaiseen muoviin vanhojen heinäseipäiden sijasta. Kaiken yllä dramaattisen sähköiset sadepilvet – vapauden, vankeuden ja vaaran vuoropuhelu. [Satu]

– Nämä pyöröpaalit kuvassa ovat tosiaan kuin pellolle tipahtaneita vaahtokarkkeja tai jotain muuta sinne kuulumatonta, epäorgaanista. Muovitukseen liittyy myös ajatus säilyttämisestä ja eristämisestä. Kuvassa on jännä tunnelma. Tähän kuvaan mietin kovasti vastausta, sillä aina ei sopivaa kuvattavaa löydy läheltä, vaikka idea syntyisikin. Päädyin vastaamaan kuvalla, jossa on useita etanoita. Olen taistellut niiden kanssa kasvimaan herruudesta ja siitä, kuka saa syödä salaatit ja yrtit. [Sini]

– Mä tulkitsin etanakuvavastauksen sanoman olevan “Luonto on ykkönen kaiken keinotekoisenkin keskellä” eli saatoin saada kiinni kuvan ajatuksesta. Oli hauska sattuma, että samana päivänä, jolloin vastaanotin lähettämäsi etanakuvan, kohtasin mökkimaastossa valtavan ukkoetanan, josta otin lähikuvan. En kuitenkaan viitsinyt lähettää sitä sulle vastaukseksi, jottei ketjustamme olisi tullut ihan etanakuvien valtakuntaa. Sen sijaan päädyin lähettämään sulle sen asetelmakuvan, joka syntyi yhdistelmänä kirjoittamista, pihapuuhia ja saunan lämmittämistä. Niihin kuuluvat objektit liittyivät ajatuksellisesti etanoiden aiheuttamaan tuhoon: pihapuuhissa lakosi kasveja, saunassa paloi paperia ja samalla mietin, pitäisikö eräs kirjoittamani juttukin tuikata tuleen. Kuvaa lähettäessäni mietin, mahtaakohan ajatukseni aueta vastaanottajalle. Miten kävi? [Satu]

– Yhdistin kuvan asetelman vahvasti juuri mökkisaunan lämmittämiseen. Tuo puukantinen oli ilmeisesti sitten muistikirja, mutta en tunnistanut sitä sellaiseksi. Oma kuvani nousi ehkä hetkellisestä janon tunteesta sekä saunan ja kesäpäivien kuumuudesta. Lähikuvassa virkistävää vettä. [Sini]

– Muistikirja tosiaan naamioituu puukansiin. Tämä vesilähikuva oli tulkinnaltaan ketjun haastavin mulle. Ajattelin, että olit varmaankin ihastunut astian estetiikkaan. Sanoman tulkitsin lohdullisesti niin, että vedellä on hyvä sammuttaa kaikki roihuavat, kytevät ja orastavatkin potentiaaliset palot. Vesi elementtinä puolestaan johdatti ajatukseni kiveen, ja kun näin tämän tutun kiven tietyssä valaistuksessa, kiinnitin yllätyksekseni ensi kertaa huomiota siihen, kuinka valon ja varjon leikki kiven pinnassa muodostaa kasvot. Nuo ikiaikaiset kasvot sanovat: “Tulipa tuli, vesi tai jää, minä olen jotakin pysyvää.” [Satu]

– Tuosta kuvavastauksestasi ajattelin, että olet ehkä lähtenyt miettimään eri elementtejä. Kasvoja en siitä löytänyt mutta hahmotan ne nyt kun sanoit. Toisaalta jäljet kiven pinnassa muistuttivat veden ja jään voimasta. En päässyt kuvaamaan elävää tulta, joten kuvasin takasta löytyneen palaneen puun. Sen muoto myös muistutti vähän kivenlohkaretta. [Sini]

– Se olikin jännä vastaus, joka herätti ajatuksia moniin suuntiin. Yhtäältä palasin sinne tulen äärelle, jolloin kaikki oli vielä jäljellä. Toisaalta mietin, kuinka paljon palaessa on haihtunut savuna ilmaan. Siitä syntyi sellainen eksistentiaalinen pohdiskelutunnelma, johon ajattelin lähettää vastauksena tuon kuvan auringonlaskusta veneen kera. Jotain päättyy, mutta jotain on myös edessä. [Satu]

– Koska sovimme, että kuvien ketju on kymmenen kuvan mittainen, tästä viimeisestä kuvasta tuli juurikin tunne, että jotain päättyy, on palattu rantaan, ainakin toistaiseksi. [Sini]

– Tää kuvien ketju on musta tosi kiva harjoitus! Joskus kyllä tuntuu, että kuvalla viestiminen on epävarmempaa viestin tulkinnan kannalta kuin verbaalisesti viestiminen. Tällainen vapaahko viesteily kuvallisesti on kuitenkin hauskaa ja luovaa, kun ei tarvitse olla sataprosenttisen tarkka sanoman välittymisestä. Tosin eihän viesti aina verbaalisestikaan välity täysin, vaan sekä lähettäjä ja vastaanottaja ovat omien tulkintojensa vaikutuspiirissä. Tässä kuvanlähetystehtävässä, jota me toteutettiin aina parin viikon ajan, oli myös mukava lähettämisen ja vastaanottamisen jännitys. Usein odotin kovasti, mitä sä lähetät. Samoin oli kiva miettiä omia vastauksia. Usein pohdin kuvatessa: “Mitähän Sini ajattelee tästä? Tuleeko mun pointti esiin tästä kuvasta?” [Satu]

– Kuvat mahdollistavat monia tulkintoja. Varmasti meidän tulkinnoissa toistemme kuvista vaikutti myös se, että tunnemme toisemme hyvin. [Sini]

– Aivan. Ja ollaan tehty kuvaketju jo aiemminkin. Ja tämänkin ketjun jälkeen vielä kerran. Mitä ajattelet kuvien ketjun toteuttamisesta oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa? Minkäikäisille tämä soveltuisi parhaiten ja mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon?  [Satu]

– Varmasti riippuu täysin ryhmästä ja kontekstista. Tätä voisi olla kiinnostava toteuttaa esimerkiksi kaukaisen ystävyyskoulun oppilaiden välillä. Kuvilla voi kertoa paljon, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Ehkä teeman voisi rajata tehtävänannossa jollain tavalla, jotta kuvien tulkinta ja ehkä ottaminenkin helpottuu, esimerkiksi ”viikko elämästäni” tai muuta sellaista. [Sini]

– Tässä on kyllä monia mahdollisuuksia! Kielenopetuksen kannalta erityisesti tarinallisuus on kiehtova. Olisi hauska kokeilla, millaisia tarinoita syntyy kuvaketjujen pohjalta. Kuvista voisi rakentaa myös verbaalisen vuoropuhelun, jossa kuvissa esiintyvät esineet ja hahmot puhuvat toisilleen. Kuvien avulla voi myös kartuttaa hyvin sanavarastoa, sillä usein kuvissa esiintyy jänniä uusia asioita, joille pitää itsekin miettiä nimityksiä. Sanakuvataideopetuksessa voi myös heittäytyä luovaan sanataiteiluun, kuten vallattoman viherlaukkaajan ja vaahtokarkkipyörylöiden tapauksissa. Millaisia kuvallisia jatkotyöstömahdollisuuksia sulle tulee vielä mieleen? [Satu]

– Kuvia voisi käyttää varmasti monella tavalla myös kuvallisten tarinoiden kertomiseen. Kuvien elementtejä voisi yhdistää piirtämällä samaan kuvaan, tai katsoa millaisia tarinoita syntyy, kun kuvat järjestetään uuteen järjestykseen. [Sini]

– Ehkä voitaisiin kokeilla sellaistakin joskus. Nyt on muuten tulossa upea kirjasyksy! Palataanko siihen kirjavinkkien muodossa? [Satu]

– Ehdottomasti! Kirjavinkit kiinnostaa aina! [Sini]

©Tarusola

Oppiaineiden yhteistyössä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä marraskuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Piristävää nähdä marraskuun pimeyden ytimessä!

– Samoin, Satu! Paljon kahvia, kynttilöitä ja kivoja kavereita on myös mun kaamoksenkestämisresepti.

– Olen viime aikoina päässyt monissa eri tilaisuuksissa kertomaan blogistamme ja sen lähtökohdasta, visuaalisuuden ja verbaalisuuden yhteispelistä. Se tuntuu kiinnostavan erityisesti kasvattajia. Sun hiljattain valmistunut opinnäytetyösihän linkittyy olennaisesti tähän sanan ja kuvan yhteispeliin.

– Kyllä. Aloittaessani kuvataidekasvatuksen opinnot 2014 julkaistiin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, ja niitä käsiteltiin myös osana opintoja. Opetussuunnitelman perusteista löytyy paljon kokonaisvaltaisempaan oppimiseen pyrkivää ajattelua, kuten monilukutaito ja muut laaja-alaisen osaamisen tavoitteet sekä oppiaineiden yhteistyö monialaisten opetuskokonaisuuksien muodossa. Näistä etenkin monilukutaito visuaalisen kulttuurin näkökulmasta oli meillä erään kurssin sisältönä. Jo opintojeni alussa päätin, että opinnäytteeni käsittelee jollain tavalla visuaalisen ja verbaalisen kielen yhteistyötä.

– Me ollaankin työstetty tuota yhteistyötä kauan monessa eri muodossa. Miten päädyit käsittelemään aihetta opinnäytetyössäsi juuri yläkoulun näkökulmasta?

– Opetusharjoittelun kautta pääsin tutustumaan peruskoulun ja etenkin yläkoulun arkeen. Kyselin kiinnostuneena opettajien kokemuksia oppiaineiden yhteistyöstä ja seurasin uuden opetussuunnitelman herättämiä keskusteluja sosiaalisessa mediassa. Sitä kautta sain hieman käsitystä siitä, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia opetussuunnitelma tarjoaa aineenopettajille yläkoulussa. Alakoulussa opetuksen eheyttäminen on tietysti helpompaa ainakin niissä aineissa, joita opettaa sama luokanopettaja. Vaikutti myös siltä, että kuvataiteen ja äidinkielen sisältöjä opetetaan osittain päällekkäin. Monilukutaitoon liittyvä laaja tekstikäsitys on tuonut kuvien ja audiovisuaalisen materiaalin tulkinnan osaksi äidinkielenopetusta.

– Monilukutaito, kuten kielitietoisuus, ovat tosiaan uuden opsin ja myös uuden varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden parhautta. Millainen sun tutkimusaineistosi olikaan ja miten päädyit valitsemaan sen?

– Halusin saada esiin opettajien kokemuksia peruskoulun arjesta ja siksi valitsin aineiston hankintatavaksi ryhmäkeskustelun. Keskusteluun osallistui kuusi opettajaa, kolme molemmista oppiaineista. Ryhmäkeskustelussa pyysin opettajia pohtimaan oppiaineiden yhteistyöalueita eheyttävän opetuksen näkökulmasta. Tämän lisäksi keskusteltiin myös siitä, miten oppiaineiden yhteistyötä voisi edistää ja mitkä tekijät vaikeuttavat oppiaineiden yhteistyötä.

Keskustelun lisäksi aineistonani olivat myös yläkoulun äidinkielen oppikirjat ja opetussuunnitelman perusteet. Oppikirjojen kautta yritin saada jonkinlaisen kuvan myös äidinkielen sisällöistä ja siitä, miten esimerkiksi kuvaa käsitellään osana äidinkielen opetusta.

Minua kiinnosti myös, mitä laajempi ja kokonaisvaltaisempi visuaalisen ja verbaalisen kielen näkökulmia yhdistävä opetus voisi tarjota. Kulttuurin monissa muodoissa visuaalinen ja verbaalinen kieli toimivat yhdessä osana monimediaista merkityksenantoa, joten mukana on myös kuvan ja sanan vuorovaikutuksen näkökulma. Ryhmäkeskustelussa aiheena oli myös opettajien yhteistyön edellytykset ja kokemukset uuden opetussuunnitelman mukaisesta eheyttävästä opetuksesta.

– Mitkä olivat niitä yhteistyölle hedelmällisiä alueita?

– Mediaopetuksen nähtiin tarjoavan paljon mahdollisuuksia myös laajemmalle oppiaineiden yhteistyölle. Media löytyy opetussuunnitelman perusteista sekä molempien oppiaineiden että laaja-alaisten tavoitteiden sisällöistä. Näin mediaan liittyvä osaaminen on liitetty yhä selkeämmin jokaisen oppiaineen tavoitteisiin. Tämän lisäksi ryhmäkeskustelussa esille nostettuja yhteisiä alueita olivat journalistinen kuva ja teksti, kuvittaminen, tiedon visualisointi ja mainonnan kuvat sekä sarjakuva, pelit, elokuva, draamakasvatus ja mediataide. Monet kokivat, että erityisesti kirjallisuuden ja taiteen historian käsittely yhteistyössä tarjosivat kokonaisvaltaisemman kuvan esimerkiksi tietyn aikakauden kulttuurista ja vähensi tiedon pirstaleisuutta. Yhteistyötä olisi varmasti hedelmällistä laajentaa myös historian opetukseen.

– Kerro jokin esimerkki siitä, miten oppiaineiden yhteistyössä toteutettu kokonaisuus voisi antaa oppilaille kokonaisvaltaisemman kuvan opetettavasta asiasta.

– Esimerkiksi journalistinen kuva ja teksti -kokonaisuus, joka ryhmäkeskustelussakin mainittiin, voisi huomioida erilaiset juttutyypit. Tekstilajille annettu tehtävä vaikuttaa kirjoittavan toimittajan lisäksi myös siihen, miten kuvajournalisti aihettaan lähestyy ja siten myös kuvan sisältöön ja sen välittämään tietoon. Siinä missä teksti ankkuroi kuvan merkityksiä, myös kuva rakentaa kokonaisuutta sekä muokkaa ja täydentää sanoin rakennettuja merkityksiä. Oppilaat voisivat valita aiheeksi omia kiinnostuksen kohteitaan. Journalismin ympärille rakennettuun opetuskokonaisuuteen sisältyy monia laaja-alaisen osaamisen tavoitteita, kuten vuorovaikutustaidot, projektityöskentely, osallisuus, vaikuttaminen, kulttuurinen osaaminen, monilukutaito ja TVT-taidot.

– Mainitsit aluksi, että oppiaineiden yhteistyö ei ole aina ongelmatonta. Millaiset asiat vaikeuttavat yhteistyötä?

– Opettajien arki on todella kiireistä. Ryhmäkeskusteluun osallistuneet opettajat kertoivat, kuinka yhteistyön onnistuminen edellyttää yhteistä suunnitteluaikaa, jota ei juurikaan ole. Toiset jopa toteuttavat yhteistyötä käyttäen siihen omaa vapaa-aikaansa, mutta sitähän ei voi keneltäkään vaatia. Vaikka opetussuunnitelma edellyttää laajempien kokonaisuuksien opettamista ja oppiainerajoja ylittävää opetusta, on lukujärjestys usein kuitenkin joustamaton. Koulun rakenteiden tulisi olla joustavammat ja opettajien saada enemmän tukea rajojen ylityksiin. Opinnäytteeni aineisto viittasi siihen, että erikseen lukujärjestykseen kirjattujen ilmiöjaksojen tai monialaisille oppimiskokonaisuuksille varattujen aikojen ulkopuolella lukujärjestyksestä poikkeaminen oli hankalaa. Opettajat eivät voi olla yksin vastuussa järjestelyistä.

– Suunnittelu ja toimivan materiaalin valmistaminen on tosiaan vaativaa: tarvitaan paljon aikaa, luovuutta ja kokemustakin. Entä miten oppiaineiden välistä yhteistyötä voisi edistää?

– Pohdittaessa rakenteiden muutostarpeita todettiin, että oppiaineiden sisältöjen ja tuntien karsiminen antaisi tilaa yhteiselle, ilmiöpohjaiselle ja pitkäkestoiselle oppimiselle. Karsittuja sisältöjä voisi siirtää osaksi laajempia kokonaisuuksia. Opetussuunnitelmien mukaisen sisältöjen ja tuntimäärien muutoksen epäiltiin kuitenkin olevan käytännössä hankalaa. Yhteistyö voisi myös helpottua, jos lukujärjestyksiin varattaisiin tunteja kahden tai useamman aineen yhteistyölle. Samanaikaisopetuksen nähtiin tarjoavan myös mahdollisuuksia tarkastella yhteistä aihetta tai jotain yhdessä koettua eri tiedonalojen näkökulmasta väitellen ja argumentoiden. Samalla oppilaat voisivat saada opettajilta myös vuorovaikutuksen mallia.

Opettajilta saivat paljon kiitosta myös erilaisten kulttuuritahojen järjestämät kurssit sekä museoiden yleisötyö, joka tarjoaa opettajille näyttelykokonaisuuksiin liittyviä pedagogisia materiaaleja.

– Kuulostaa lupaavasti siltä, että erilaisten yhteistyömuotojen kehittely tarjoaa paljon mahdollisuuksia jatkossakin.

– Kyllä, ja toivonkin, että hyviä kokemuksia jaetaan myös oman koulun ulkopuolelle. Se helpottaa varmasti opettajien arkea. Myös koulun ulkopuolisten tahojen apu on tärkeää ja arvostettua, kuten edellä mainitsin. Tarvitaan apua, tukea, aikaa ja kannustusta. Siitä puheen olleen, miten sua on kannustanut lukemaan se lukuhaaste, johon tartuit tämän vuoden alussa?

– Kyllä, ja toivonkin, että hyviä kokemuksia jaetaan myös oman koulun ulkopuolelle. Se helpottaa varmasti opettajien arkea. Myös koulun ulkopuolisten tahojen apu on tärkeää ja arvostettua, kuten edellä mainitsin. Tarvitaan apua, tukea, aikaa ja kannustusta. Siitä puheen olleen, miten sua on kannustanut lukemaan se lukuhaaste, johon tartuit tämän vuoden alussa?

– Kannustus on kyllä elementaarisen tärkeää, ja sitä pitäisi olla paljon enemmän kaikilla elämän osa-alueilla, kuten positiivista palautettakin. Helmetin lukuhaaste on antanut takaisin lukemisen ilon ja intohimon!

– Palataanko siihen joulukuun postauksessa?

– Joo, tosi mieluusti!

© Tarusola