Elämänviivassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä maaliskuun päivänä

– Hieno hetki tavata, Sini! Blogimme juhlii jo 3-vuotispäiväänsä.

– Uskomatonta, Satu. Hyvää kolmivuotispäivää, blogikamu!

– Kiitos, samoin. Meidän yhteistyö on kyllä ollut tosi antoisaa.

– Tuntuu, että tästä sanan ja kuvan yhteistyön näkökulmasta löytyy aina vaan uutta ammennettavaa.

– Mikä olisikaan sopivampi tapa juhlistaa Kielikuvakohtaamisia kuin käydä mestari René Magritten Elämänviiva-näyttelyssä täällä Amos Rexissä. 

– René Magrittea kiinnostivat teoksissa kuvan ja sanan suhde, kielen merkitykset sekä kieleen liittyvien sopimusten kyseenalaistaminen. Näyttelyluettelon mukaan (s. 11) Magritte oli ensimmäinen taidemaalari, joka tarttui teoksissaan Ludwig Wittgensteinin ja Ferdinand de Saussuren tutkimiin kielitieteellisiin pulmiin.

Kuvien petollisuus -piipputeos Ceci n’est pas une pipe -teksteineen on legendaarinen, ja sitä on tullut tutkittua monissa kirjoissa vuosien varrella. Nyt oli sykähdyttävää nähdä versio siitä näyttelyssä.

– Surrealismi sai alkunsa 1920-luvulla kirjallisena liikkeenä. Surrealisteja kiinnosti tiedostamaton ja alitajuinen mielikuvitus, jota tavoiteltiin esimerkiksi erilaisilla automaattisilla sattumaa hyödyntävillä tekniikoilla sekä kirjallisuuden että kuvataiteen puolella.

– Olen suuri surrealismin ystävä. Näyttelytilasta löytyy sitaatti Magritten marraskuussa 1938 Antwerpenissa pitämästä La ligne de vie -luennosta, johon Amos Rexin Elämänviiva-näyttely pohjautuu. Sitaatti on mun mielestä puhutteleva: ”Surrealismi perää valve-elämälle samaa vapautta kuin minkä koemme unissamme.”

– Magritten tapa tutkia todellisuutta ja luoda maalauksissaan “syväyhteyksiä” on usein aika hykerryttävä. Teoksia tulkitessa tulee kyllä monenlaisia mielleyhtymiä ja tuntemuksia. Oletko jo löytänyt oman suosikkisi näyttelyn teoksista? Mulla on useampia, mutta jos joku pitää valita, niin sanon Le Modèle rouge eli Punainen malli, vuodelta 1953. Kolkko kivimuuri ja paljaat varpaat multaisessa maassa saavat kaipaamaan kenkien tarjoamaa suojaa ja lämpöä. Kengät ovat kuitenkin osa jalkaa. Maalaus on samaan aikaan hassunkurinen ja surullinen. Mielikuvat sinkoilevat moneen suuntaan, kuten kauhuelokuviin, erilaisiin kenkiin ja jalkoihin liittyviin fetisseihin sekä kenkämuotoiluun.

– Mun suosikkityö tässä näyttelyssä on Ilmatasanko, jossa suuri yksinäinen lehti seisoo maalauksen etualalla hallitsevana puuna taustallaan taivas ja vuoret. Se on tunnelmaltaan pysäyttävä. En tiennyt aiemmin teoksen taustasta, joka esitellään kuvatekstissä. Se lisää kuvan dramaattisuutta entisestään. Kuvateksti kuuluu näin: ”Ilmatasanko on maalattu toisen maailmansodan ensi tuntien aikana. Teoksessa toistuu lehti–puu -aihe, jonka Magritte esitteli jo vuonna 1935. Etualan muoto ja poikkeuksellisen huolellisesti toteutettu dramaattinen taivas tuottavat kontrastin, joka korostaa taivaanrannan eteen kohoavan ”puun” yksinäisyyttä. Maalauksen tunnelma epäilemättä heijastelee Euroopan silloisia kohtalon hetkiä.”

– Jännä, että meillä molemmilla oli yhtenä suosikkina myös teos Liekin paluu. Siinä on kuvattuna Fantômas, Magrittea jo lapsuudesta kiehtonut romaanihahmo, jonka seikkailuista tehtiin myös mykkäelokuvien sarja. Teostietojen mukaan Magritte on maalannut teoksen romaanin kansikuvan pohjalta korvaten mestaririkollisen kädessä olleen tikarin ruusulla.

– Monissa Magriten mainostöissä, joita hän itse kuvaili turhautuneena ”hullun hommiksi”, sanan ja kuvan yhteispeli vaikuttaa mun mielestä selkeältä ja onnistuneelta. 

– Sen ajan mainoskuvien tyyli näyttää omaan silmään varsin hienoilta, mutta ovathan ne aika kaukana Magritten omasta ilmaisusta ja ajattelusta. Mainostöillä ovat monet muutkin taiteilijat rahoittaneet taiteellisen työskentelynsä.

– Amos Rexissä samaan aikaan esillä ollut Studio Driftin jännittävä teos Drifter eli omaa oikukasta elämäänsä, eikä sitä pystytty näkemään.

– Siinä on yksi hyvä syy lisää tulla uudestaan! Rakennuskin on todella upea.

– Seuraavaksi meillä on blogissa vieraina Finlandia-palkittu Juha Hurme ja viime vuonna sarjakuvataiteen valtionpalkinnon saanut Kati Rapia, jotka kertovat kirjastaan Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki.

– Kiva päästä keskustelemaan heidän kanssaan sarjakuvakirjan tekemisestä!

© Tarusola

Vuosien välissä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä

– Vuosi 2018 lyö viimeisiä lyöntejään. Ollaan vielä hetken aikaa zwischen den Jahren, vuosien välissä, niin kuin saksalaiset sanoo. Mitä kaikkea sulla on jäänyt mieleen tästä vuodesta, Sini?

– Vuosi on tarjonnut mukavia uusia haasteita liittyen opetustyöhön. Toisaalta se on ollut todella kiireinen ja yllättävän tekstipainotteinen. Hitaasti edistynyt opinnäytetyöni alkaa onneksi kohta valmistua, ja sen jälkeen aikaa ja energiaa vapautuu enemmän johonkin uuteen. Esimerkiksi taiteellinen työskentely on jäänyt vähemmälle, ja sitä on kovasti ikävä. Kaikkeen ei aika vain yksinkertaisesti riitä. Entä mitä, Satu, sulle on jäänyt mieleen?

–  On kyllä ollut monipuolinen vuosi taas! Mun mieleen on piirtyneet syvimmin värit. Esimerkiksi David Hockneyn näyttely Taidehallissa ja Las Palmasin väri-ilo, jota sain katsella tehdessäni juttua kaupungin kolmikielisestä koulusta. Olen päässyt tänäkin vuonna käymään monissa näyttelyissä ja jotenkin alkanut nähdä maailmaa enemmän kuvina. Myös kuvien tekeminen on alkanut houkuttaa lisää. Valokuvaus varsinkin mutta myös piirtäminen ja maalaaminen, tosin kaksi jälkimmäistä ihan vain harrastuksenomaisesti omaksi iloksi. Olen arkaillut tehdä mitään kuvallista, koska olen kokenut itseni niin vahvasti pelkästään kirjoittajaksi. En tiedä tarkalleen, mistä lokeroajattelu juontaa juurensa, mutta haluaisin yrittää päästä siitä eroon. Nautin joka tapauksessa kovasti siitä, miten visuaaliset virikkeet toimivat kirjoittamisen kimmokkeina. Tarinankerrontatapoja on monia, eikä mikään onneksi sulje toista pois vaan täydentää toinen toistaan. Helsingin Kirjamessuilla pitämämme Ihmekonekorttipajan ja aikaisemmin tekemämme korttien ketjun inspiroimana tein sulle hyvän mielen kortin.

Kiitos! Vaikutus oli juuri sellainen kuin oli tarkoituskin. Tulipa hyvä mieli! Olen iloinen, että olet taas rohkeasti lähtenyt mukavuusalueesi ulkopuolelle ja antanut tekstille visuaalisen muodon sekä tallentanut matkan muistoja valokuvauksen lisäksi myös piirtäen.

Kiva kuulla! Oli muuten jännä huomata, miten tuota korttia tehdessäni mietin koko ajan kuvan ja sanan yhteispeliä: Kuinka olisin kuvaillut maisemaa sanallisesti ja kuinka olisin halunnut saada varsinkin kaikki kuuloaistiin perustuvat havainnot sekä monet pienet yksityiskohdat maisemasta mukaan kuvaan. Siksi päädyin tekemään kortin sisäpuolelle sanapyörteitä, joissa osa havainnoista on tallessa. Ajattelin jossain vaiheessa kirjoittaa maisemasta kuvauksen vertaillakseni, millaiselta maisema näyttää sanallistettuna. Miten sun uusi työ varhaiskasvatuksen parissa on lähtenyt käyntiin?

–  Olen tosiaan ensimmäinen taidepedagogi, joka on toiminut tässä päiväkodissa, ja oma työnkuvani sekä roolini eskariryhmässä on muotoutunut vähitellen. Mitään valmista mallia ei toimintaan tietenkään ole, vaan kaikki suunnitellaan lapsilähtöisesti yhteistyössä ryhmän kasvattajien kanssa. Taidepedagogi on mukana kaikessa ryhmän toiminnassa. Paljon tulee edelleen pohdittua, miten hyödynnän osaamistani ryhmässä ja miten kuvataideopetusta suhteuttaa kaikkeen muuhun esiopetuksen toimintaan, joka on todella monipuolista. Tarkoituksena olisi kuitenkin, että myös ryhmän kasvattajille jää uutta osaamista sen jälkeen, kun taidepedagogi vuoden jälkeen siirtyy toiseen ryhmään. Palautteesta päätellen olen onnistunut tuomaan esikoululaisten arkeen paljon uusia tapoja ilmaista itseään. Mainitsemistasi väreistä tuli muuten mieleen yksi kuluneena vuonna ihastuttanut asia – uusi taidemuseo Amos Rex. Kävin siellä juuri katsomassa tokiolaisen teamLabin digitaalisia installaatioita. Se oli vaikuttava kokemus, ja yleisön osallistaminen tapahtui siellä todella luontevasti. Installaatioon sai lisätä oman väritetyn hahmonsa, ja havaintojeni mukaan se innosti aikuisia siinä missä lapsiakin. Tässä muutama kännykuva näyttelystä. Harmi, ettemme ehtineet päiväkodin kanssa näyttelyyn. Päiväkodissa teimme kuitenkin valomaalausta ja tutustuimme lisättyyn todellisuuteen värityskuvien ja Quiver-sovelluksen avulla.

 Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Mun vuodessa varhaiskasvatus ja kielitietoisuus ovat olleet vahvasti läsnä erityisesti kirjoitusjuttujeni ja pitämieni koulutusten myötä. Koskaan ei ole tietenkään liian myöhäistä oppia uutta, mutta mitä varhemmin tehdään tietoista työtä kielenkehityksen tukemiseksi, sen parempi. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, miten tarinallisuus tukee kielenoppimista. Tarinat syntyvät luontevasti tukemalla ja aisteja ruokkimalla, kuten meidän työpajat Helsingin Kirjamessuilla tänä ja viime vuonna ovat antaneet rohkaisevia esimerkkejä. Kun olin tekemässä Kurkistus kielitietoisen eskariryhmän toimintaan -juttuani Suomenopettajat-lehteen, oli hauska perehtyä kielitietoisuuden tukemiseen eskarissa. Onkin tosi kiva, kun pääsen ensi vuonna tutustumaan myös teidän päiväkotiin!

 Mukavaa, kun pääset tulemaan! Kiinnostavaa kuulla, miltä meidän toiminta näyttää S2-näkökulmasta, ja varmasti voidaan järjestää yhdessä myös jotain kieltä ja kuvaa yhdistävää toimintaa lapsille. Tiedän, että he innostuisivat varmasti ihmekoneesta. Meillä on kyllä todella innokasta ja luovaa porukkaa.

 Luovuus on kiehtova aihe. Olen lukenut siitä paljon lisää, ja luovuuden monet ulottuvuudet houkuttelevat tutkimaan sitä tarkemmin. Voitaisiinko olla sen äärellä ensi vuonnakin ja jatkaa monipuolisesti eri aiheiden parissa? Aistit kiinnostavat myös kovasti. Löysin vähän aikaa sitten Matteo Farinella -nimisen neurotutkijan The Senses -sarjakuvakirjan. Huvittaisiko sua tutustua siihen tarkemmin jossain yhteydessä? 

 Tutustun siihen mielelläni. Saatan jopa lisätä hankintalistalleni. Tekijän taustan huomioon ottaen sarjakuva on varmasti täynnä asiantuntemusta ja kiinnostavaa tietoa.

 Mitä toiveita sulla on ensi vuodeksi, Sini?

 Blogin suhteen toiveena on käsitellä enemmänkin sarjakuvaa ja esitellä kotimaisia tekijöitä. Myös ajankohtaisia kuvakirjoja olisi kiva nostaa esiin ja tarkastella kuvan ja kielen yhteistyön näkökulmasta. Henkilökohtaisesti toivon vuoteeni enemmän taiteellista työskentelyä visuaalisen parissa. Entä tiedätkö jo, millainen vuosi sulle on tulossa?

 Kirjoittamista on luvassa ensi vuonna entistäkin enemmän. Uusia kiinnostavia haasteita on tulossa sillä saralla. Kerron niistä myöhemmin lisää. Muuten, olisi kiva, jos ehdittäisiin käydä ensi vuonnakin näyttelyissä. Esimerkiksi HAMin Odotin sinua -näyttely vaikuttaa kutsuvalta. Ehdittäisiinköhän sinne jossain vaiheessa? 

Yritetään! Näyttelyt ja niiden oppimateriaalit kiinnostaa aina. Mulla on muuten juuri opinnäytetyöhön liittyen käsittelyssä Ville Tietäväisen ja Ville Hännisen Kertova kuva – Journalistisen kuvan mahdollisuuksia ja keinoja -kirja, joka on tosi mielenkiintoinen. Huvittaisiko perehtyä siihen samalla, kun käydään Päivälehden museossa Kertova kuva -näyttelyssä?

 – Oikein mieluusti! Kiitos kuluneesta vuodesta ja inspiroivia hetkiä tulevana vuonna sulle ja kaikille lukijoillemme!

© Tarusola