Korttien ketjussa II

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä heinäkuun lopun päivänä

– Kiitos, Satu, paketista! Miltä tämä meidän postitaidekokeilu tuntui?

– Kiitos myös sun lähetyksestäsi, Sini! Kokeilu oli hauska, vaikka täytyy myöntää, että mulla oli alussa hieman paineita tuon taide-sanan takia. En ollut varma, saanko tekeleestäni tarpeeksi taiteellisen. Mutta lopulta päätin vain tehdä lähetyksen ilman sen suurempaa itsekriittisyyttä.

– Oma viestini syntyi Espanjassa kaikesta siitä materiaalista, jota turistille on tarjolla. Apuna toimi kynsisakset ja teippi.

– Kekseliästä! Tämä kokeilu herätteli kivasti pohtimaan, millaisia luovia ratkaisuja voisikaan käyttää perinteisen kortin sijasta. Myös sanallisuutta yhdistettynä visuaalisuuteen pohdin. Mietin yhdessä vaiheessa runoteosta mutta päädyin tähän ratkaisuun.

– Postitaiteeseen voi oppilaat tutustuttaa myös kouluissa. Monilla kouluilla on ystäväkouluja, joiden kanssa viestitellään eri tavoin. Postitaideprojekti voisi olla yksi kiva vaihtoehto.

– Kyllä! Projektissa saa yhdistettyä monipuolisesti sekä kuvallisia että sanallisia elementtejä halutessaan – ja monikielisesti myös.

Tarusola

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *