Runon äärellä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä elokuun lopun päivänä

– Hei Satu! Oletko törmännyt runoihin raiteilla tai osallistunut muuten kolmattatoista kertaa järjestettävän Runokuun tapahtumiin? Se on varmaan sulle tuttu festivaali.

– Joo, useina aiempina vuosina on tullut osallistuttua ahkerasti, mutta tänä vuonna en ikävä kyllä ole ehtinyt työkiireiden takia.

– Itsekin olen ehtinyt osallistumaan Runokuuhun harmillisen vähän. Onneksi olen törmännyt tapahtumiin hieman sattumalta työmatkoilla. Metromatkoilla on saanut lukea runoja näytöiltä ja ilokseni matkan varrelle osui myös Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden opiskelijoiden kohtaamispaikka Sörnäisten metroasemalla. Sieltä sain mukaani kymmenessä minuutissa tämän ihastuttavan runomuotokuvan, jonka kirjoittajalla oli sama hieno nimi kuin itselläni.

– Tuosta tuli mieleeni Tommi Parkon Kymmenen askelta runouteen -opas. Kyseessä on runokurssi, joka antaa vinkkejä runojen kirjoittamiseen ja lukemiseen. Sen tarkoitus on tarjota tukea ja tietoa runoudesta äidinkielenopettajille ja runoja kirjoittaville nuorille. Opas liittyy kahdeksasluokkalaisille tarkoitettuun RUNOUTTA!-runokilpailuun.

– Miltä opas vaikuttaa mielestäsi?

– Se on tiivis tietopaketti. Se sisältää yhteensä 25 sivua runouden teoriaa ja erilaisia tehtäviä. Kirjassa askelletaan yhteensä kymmenen askelta: Alusta löytyy kolme Mitä runous on? -osaa, joissa käsitellään muun muassa runon muotoa, rytmiä ja ei-tarinallisuutta. Niitä seuraavat osat Runo syntyy omasta kokemuksesta, Konkreettisuus, Malliruno, kahteen osaan jaettu Kuvallisuus, Rytmi ja Runon vapaus. Jokaisen osan lopussa on tehtäviä, joiden avulla voi harjoitella kulloisenkin osan asiaa itse. Harjoituksia on jokaisessa kappaleessa neljä, ja ne ovat yhtä lukutehtävää lukuun ottamatta kirjoitustehtäviä.

– Paljon tehtäviä siis. Miltä ne tuntuvat?

– Ne ovat mun mielestä monipuolisia ja houkuttelevia. Joukossa on esimerkiksi rap-lyriikkaa käsitteleviä tehtäviä sekä mielenkiintoisella tavalla aisteja herätteleviä harjoituksia. Löysin joukosta muutamia, jotka sopisivat mun mielestä hyvin äikän ja kuviksen yhteistyöhön. Esimerkiksi ensimmäisessä kuvallisuutta käsittelevässä osassa on tehtävä (numero 4), jossa pitää kirjoittaa runo, jossa käytetään värejä. Harjoituksen tekijää kehotetaan tutkimaan värien symboliikkaa ja annetaan linkkivinkkinä Päivi Hintsasen Coloria-sivusto. Toisen kuvallisuutta käsittelevän osan tehtävässä 3 ohjeistetaan kirjoittamaan runo, jossa tekijän tulee käyttää monia visuaalisia elementtejä. Esimerkkeinä niistä annetaan sisennykset ja säkeiden ripottelu ympäri paperia. Samalla tekijää kehotetaan pohtimaan runon rytmiä.

– Hienoa! Nämä toimisivat varmasti hyvin äikän ja kuviksen yhteistyössä. Varsinkin väreihin liittyvä tehtävä on kiinnostava, etenkin jos ammentaa tietoa värien symboliikasta. Täytyykin tutustua oppaaseen tarkemmin. Näin nopealla vilkaisulla näyttää varsin sopivalta myös kuvisopelle.

– Muuten, Runoutta-sivuston yhteydestä löytyy myös Palindromaatti. Se on taiteilija Lauri Hein kehittämä verkkosovellus, jonka avulla voi kokeilla sekä verbaalista että visuaalista leikittelyä ja tehdä erilaisia kollaaseja. Tekisikö mieli kokeilla joskus?

– Joo, ehdottomasti!

© Tarusola

Kirjaimia piirtämässä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä toukokuun lopun päivänä

– Hei Satu! Löysin sattumalta tämän Tuija Kuuselan kirjan Taiteilijat kirjaimia piirtämässä – Kultakauden kirjataidetta (2004). Todella mielenkiintoinen kirja! Onko sulle tuttu?

– Taisin nähdä sen kirjamessuilla joitakin vuosia sitten mutten ole lukenut sitä. Kuulisin siitä mielelläni lisää.

– Kirja kuvaa, kuinka 1800–1900-lukujen vaihteessa taiteilijoiden ihanteena oli olla monitaitureita, jotka loivat suuria esteettisiä kokonaisuuksia. Käsityötä ja taideteollisuutta alettiin arvostaa yhdenvertaisina taidelajeina maalaustaiteen ja arkkitehtuurin kanssa. Kansallisromanttinen ajatus suomalaiskansallisesta tyylistä ulottui myös kirjataiteeseen. Aikakaus- ja erikoislehtien määrä kasvoi, ja mallia niihin otettiin ulkomailta. Lehtien uudistamiseen osallistui suuri joukko kirjailijoita ja kuvataiteilijoita. Kuvataiteilijat eivät olleet ainoastaan kuvittamassa painotuotteita, vaan suunnittelivat painotuotteiden ulkoasua myös laajemmin tehden kirjaimia, ladelmia ja somisteita.

– Monitaituruus on iso vaatimus. Suurten esteettisten kokonaisuuksien luomiseen vaaditaan paljon taitoa ja näkemystä. Ajattelisin, että yhteistyössä se onnistuu helpommin kuin yhden ihmisen hyppysissä.

– Ainakin itsestä tuntuu hurjalta, miten monella alalla nämä taiteilijat ovat toimineet ja hienoin tuloksin. Kuuselan mukaan juuri uudistusmielinen julkaisutoiminta ja kansallishengen nostattaminen edistivät myös kuvataiteilijoiden ja kirjailijoiden välistä yhteistyötä. Monella kirjailijalla oli omat luottosuunnittelijansa. Esimerkiksi Eino Leinon tuotanto työllisti Pekka Halosta. Halosen lisäksi kirjataiteen aktiivisimpia uranuurtajia olivat Albert Edelfelt, Axel Gallén, Louis Sparre ja Väinö Blomstedt.

– Millaiset kirjassa esitellyt työskentelyesimerkit erityisesti painotuotteiden saralla vaikuttavat susta mielenkiintoisilta?

– Kiinnostavaa oli erityisesti kuvaus siitä, miten Gallen-Kallela suunnitteli Kalevalasta julkaistavaksi kuvitetun uniikkiteoksen ”Kansallis-kirjokirjan”, jonka oli tarkoitus olla pergamentille maalattu, kokonaan käsin tekstattu ja laajuudeltaan 700-sivuinen. Sivut oli tarkoitus koristella värein sekä kullalla ja hopealla. Teos olisi sisältänyt 150 miniatyyrimaalausta. Kirjan kannet olisivat olleet nahkaa ja pakotettua hopeaa kivin ja jokihelmin koristeltuna. Teoksen tekemiseen Gallen-Kallela arvioi kuluvan parikymmentä vuotta, ja sen oli määrä jäädä Kansallismuseoon kansalaisten haltuun. Taiteilija ei kuitenkaan saanut suuritöiseen uniikkiteokseen hakemaansa valtionapua.

– Millaisia yhteistyömahdollisuuksia näet nykypäivänä kuvataiteilijalle ja kirjailijalle. Onko kirjassa joitain sellaisia juttuja, joita me voitaisiin kokeilla ja soveltaa?

– Yhteistyö lähtee varmasti aina tekijöiden keskinäisestä kiinnostuksesta samoihin asioihin. Varmasti paljon yhteistyötä tehdäänkin ja monissa muodoissa. Tuoreimpana tulee mieleen kuvataiteilija Terike Haapojan ja kirjailija Laura Gustafssonin Toisten historia -projekti, joka toi taiteilijoille mediataiteen valtionpalkinnon viime vuonna.

– Millainen juttu tehtäisiin yhdessä?

– Mietin omaa opinnäytettäni, ja siitä tuli mieleen, että koulussa kultakauden taidetta käsiteltäessä voisi myös kirjataiteeseen perehtyä kuvataidetta ja äidinkieltä yhdistävässä kokonaisuudessa. Tämä liittyy tietysti myös graafisen suunnittelun historiaan. Ehkä joku tekstiä ja kuvaa yhdistävä tehtävä. Keksitkö jotain?

– Mulla olisi pöytälaatikossa taas uusia tekstejä. Haluaisitko lukea yhden niistä ja suunnitella sen ulkoasun omien näkemystesi mukaisesti?

– Joo, kokeillaan. Itselläni ei ole kovin paljoa kokemusta kirjainten piirtämisestä, joten saatan turvautua valmiisiin fontteihin, mutta katsotaan mitä syntyy.

© Tarusola