MOI-monilukutaitopäivässä

Kolmen ystävän kohtaaminen eräänä kesäkuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Ihana kesä! [Satu]

– No hei, Satu ja Suvi! Miten teidän kesään kuuluu? [Sini]

– Oon ollut liikuntaleireillä. Toukokuussa me muuten oltiin Heurekassa MOI-päivässä. [Suvi]

– Voi, Heureka on ihana paikka, mutta mikäs se MOI-päivä oli? [Sini]

MOI – Monilukutaitoa Opitaan Ilolla -kehittämisohjelma järjesti tämän päivän. Kyseessä on varhaiskasvatuksen, esi- ja alkuopetuksen sekä kirjasto- ja kulttuurialan henkilöstön käyttöä varten suunnattu lasten monilukutaitoa edistävä ohjelma, jonka vastuullisena johtajana toimii professori Kristiina Kumpulainen. Kehittämisohjelma on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama, ja sen toteutuksesta vastaa Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan Playful Learning Center. [Satu]

– Me osallistuttiin päivän aikana kolmeen työpajaan. Ne olivat Aistimaalauspaja, Tarinakirjapaja ja Tiedelorupaja. [Suvi]

– Aistimaalauspajassa haisteltiin ensin erilaisia tuoksuja, jotka olivat eri kirjaimin merkityissä purkeissa. Jokainen sai valita oman lempituoksunsa ja sitten ryhtyä miettimään ohjaajien kysymysten avulla mielikuvitusotusta, joka tuoksui kyseiseltä tuoksulta. Piti pohtia kysymyksiä: Miltä se näyttää? Missä se asuu? Mikä sen nimi on? [Satu]

– Sitten otus piti piirtää tai maalata. Mä piirsin chililehmän, joka osasi lentää. [Suvi]

– Seuraavaksi osallistujat siirtyivät tunnustelemaan erilaisia materiaaleja ja miettimään, millaiselta heidän otuksensa tuntuu. Näytepala liimattiin paperille. [Satu]

– Miltä sun otus tuntui? Entä olivatko kaikki tuoksut mielestäsi hyviä? [Sini]

– Se oli kiva, kun sai käyttää hajuaistia. Tuoksut eivät olleet negatiivisia, vaan ne olivat positiivisia. [Suvi]

– Millaista oli kehitellä oma mielikuvitusotus hajun pohjalta? [Satu]

– Sekin oli kivaa ja aika helppoa. Tuoksu herätti hahmon henkiin. [Suvi]

– Hih, itse olisin varmaan innostunut myös vähän epämiellyttävimmistä hajuista. Olisi ollut kiva luoda oikea haisuliotus, mutta ymmärrän kyllä, ettei se ehkä miellyttäisi kaikkia. Aistien avulla on herätelty mielikuvitusta myös Tarusolan pajoissa. Entä millainen se Tarinakirjapaja oli? [Sini]

– Siellä osallistujille luettiin alkutarina, joka oli Mur ja mustikka -kuvakirja. Sen jälkeen sai mennä tekemään omaa tarinaa tarinakirjaan. Ohjaajalta sai ohjeita askel askeleelta etenemiseen. [Satu]

– Jatkuiko tarina siis samoilla hahmoilla, vai aloitettiinko oman tarinan kirjoittaminen ihan alusta? Se aloittaminen voi olla monelle vaikeaa. [Sini]

– Pajassa oli hyvä, että siellä oli vapaata, ei ollut tiettyä aihetta ja rajana oli vain avaruus. [Suvi]

– Oliko sun helppo keksiä tarina? [Satu]

– Joo. Se kertoi Sunnziista ja Happy Botista, jotka pelasti Luumukylän. Idea syntyi eräästä luumusta, jonka olin saanut eräässä pelissä. Tarinassa seikkailtiin plasma-auringon aiheuttamassa vaaratilanteessa Luumukylässä. Loppuratkaisussa kylä pelastui. [Suvi]

– Tarinoiden keksiminen ei tosiaan taida olla Suville vaikeaa. [Sini]

– Tarinakirja, joka jaettiin pajalaisille täytettäväksi, on materiaaliltaan laadukas. Tuli ihan mietittyä, raaskiiko siihen tehdä mitään luonnosmaista. Ohjaajan isot julisteet, joiden kysymysten avulla tarinan luominen etenee, ovat värikkäitä ja houkuttelevia. Seinälle yhteen ripustettuina ne muodostavat selkeän polun, jota pitkin edetä. Pienemmille lapsille ne aukeavat aikuisen avustuksella. [Satu]


– Kolmas paja, johon mä osallistuin, oli tiedelorupaja. Siellä kerrottiin ensin loru pingviinistä, jolla oli ongelma. Se ei voinut puhaltaa ilmapalloa, koska sen nokka on niin terävä. Meidän piti laboratoriossa keksiä, miten ilmapallo täyttyisi ilman, että se puhkeaa. Me tehtiin kokeita etikalla ja ruokasoodalla, ja lopulta saatiin ilmapallot täyttymään. [Suvi]

– Onnistuiko ilmapallon täyttäminen kaikilta osallistujilta? [Sini]

– Melkein. Paja oli hyvä, kun sai tehdä itse. Meille ei kerrottu vastausta, vaan meidän piti löytää se itse kokeilemalla ja miettimällä logiikalla. [Suvi]

– Tuosta tehtävästä tuli mieleeni lastentarhanopettaja Kirsi Rehusen Tiedeleikkejä pikkututkijoille -kirja, jossa on runsaasti erilaisia ympäristön tutkimiseen ohjaavia leikkejä. [Satu]

– Kuulostaa tosi kiinnostavalta kirjalta! [Sini]

– Mitä pidit koko MOI-tapahtumasta, Suvi? [Satu]

– Koko päivä oli kivaa ja luovaa työskentelyä. [Suvi]

– Mun mielestä myös. Oli kiinnostavaa päästä tutustumaan MOI-hankkeeseen paremmin. Jäin kyllä kaipaamaan kielitietoisuuden osuutta monilukutaitoon liittyvänä perustavanlaatuisena elementtinä. Kielitietoisuutta voisi vahvistaa luontevasti kaikessa toiminnassa tekemällä kieltä näkyvämmäksi.

– Mitä sä ajattelet monilukutaidosta, Suvi? [Sini]

– Mun mielestä monilukutaito on monenlaista ymmärrystä kaikenlaisesta luovasta. [Suvi]

– MOI-hankkeen sivuilta löytyy monenlaista materiaalia, esimerkiksi Haltijan kuiskaus -kortit. Millaisilta sivuston aineistot vaikuttavat sinusta, Sini? [Satu]

– Materiaalit vaikuttivat hyviltä. Pidin kovasti Haltijan kuiskaus -korteista ja tehtävistä. Ilahduttavaa oli myös löytää materiaalia äänitaiteen tekemiseen lasten kanssa. Musiikkia ja puhetta lukuun ottamatta äänen käsittely koetaan usein vaikeaksi, koska se saattaa olla vaikeasti sanallistettavissa. Kaikkea kehollisesti koettua ei tarvitse kuitenkaan muuttaa sanoiksi, vaan se voidaan ilmaista muita kieliä käyttäen. [Sini]

– Muuten, olin toukokuussa kouluttamassa ruotsinsuomalaisia opettajia Hanasaaressa kirjallisuuden ja kirjoittamisen opettamisen tiimoilta ja löysin monia uusia inspiroivia tehtäviä. Huvittaisiko sua tehdä muutamia tehtäviä näin kesätunnelmissa? [Satu]

– Joo, palataan heinäkuussa asiaan! [Sini]

© Tarusola

Kirjamessuilla II

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä marraskuun lopun päivänä

– Moi, Satu! Kiva, että ehdittiin nähdä marraskuun kiireissä ja puhua vielä Helsingin kirjamessuilla pitämästämme toisesta työpajasta nimeltään Mainio matkarunorata, joka oli matalan kynnyksen paja. Osallistujien ei tarvinnut osata kirjoittaa osallistuakseen.

– Näin on, Sini. Sitä tarkoitusta varten syntyi ajatus ensin täytettävästä valmiista tekstipohjasta, jota seurasi kokonaan oman runon kehittely. Tekemisen taustalla oli ajatuksemme visuaalisista virikkeistä kirjoittamisen innoittajina.

– Me haluttiin laajentaa visuaalisia virikkeitä myös muihin aistimuksiin, koska oli odotettavissa monia pieniä osallistujia lastenosastolla. Pajan kuvaus oli alun perin: ”Työpajassa yhdistetään visuaalisia virikkeitä ja luovaa kirjoittamista – tule mukaan seikkailemaan kuvien ja tekstien maailmaan. Sopii kaikenikäisille.”

– Siihen pohjautuen me suunniteltiin Mainio matkatoimisto -lastenkirjan Oivallisten Otusten Osakeyhtiön hahmoihin perustuva Mainio matkarunorata, jonka johdantoteksti radan alussa kuului näin: ”Haluatko, että kirjoitan sinulle runon? Siinä matkatarinoita yhteen punon. Oivallisten Otusten Osakeyhtiön mainiot matkaoppaat ja muut otukset rakastavat matkustamista. Petunia Pampavyötiäinen on toimiston runoniekka, jolla on aina kynä käpälissään. Ryhdy sinäkin runoniekaksi ja astu matkarunoradalle! Kulje nuolen osoittamaan suuntaan ja lue ohjeet jokaisessa pysähdyspaikassa. Täydennä jokaisessa pisteessä yksi sana kerrallaan Petunian matkarunoon. Lopuksi tee oma matkarunosi. Voit halutessasi kulkea radan uudelleen.”

– Miten rata ja eri pisteet toimivat sun mielestä?

– Ensimmäiseltä pisteeltä löytyi kuvakortteja kääntämällä runossa seikkaileva hahmo. Toiselta pisteeltä karttapalloa pyöräyttämällä matkan kohde. Kolmannella pisteellä valitun purkin sisältöä tunnustelemalla löytyi tuntemus. Neljännellä pisteellä löytyi toimintaa kuvaava sana kuvanoppaa heittämällä ja siinä esiintyvää kuvaa tulkitsemalla. Radan viimeisessä pisteessä oli tunnekortteja, joista osallistuja valitsi tunteen runoonsa. Noppien kuvat tuntuivat olevan todella monitulkintaisia. Myös havainnot purkkien eri materiaaleista olivat yllättävän erilaisia. Samasta purkista löytyi hyvin erilaisia sanoja, joista kaikki kuitenkin kuvasivat sen sisältöä.

– Näytti siltä, että pisteet innostivat lapsia ja aikuisten avusta oli hyötyä ainakin pienimmille. Vanhemmille lapsille rata sopii itsenäiseenkin työskentelyyn, mutta pienet tarvitsevat aikuisen apua varsinkin radan varrelta keksittyjen sanojen kirjoittamisessa.

– Mikä oli sun havaintojesi mukaan lapsista kaikkein mukavinta?

– Vaikutti siltä, että jokaisesta lapsesta, jolle ehdin lukea valmiin runon ääneen, oli mieluisaa ja tärkeää kuulla oma runonsa.

– Olitkin ohjaamassa kirjoittamista runoradan lopussa. Syntyikö siellä mielenkiintoisia keskusteluja?

– Kyllä! Oli kiinnostava keskustella erään kasvatusalan ammattilaisen kanssa, joka kertoi työskentelevänsä paljon autismin kirjon lasten kanssa. Hänen kanssaan puhuimme erityisesti tuen tarpeesta, ja hän piti runoradastamme niin paljon, että aikoo hyödyntää sitä omassa työssään ja esitellä kollegoilleenkin. Mieleenpainuva oli myös kohtaaminen erään ekaluokkalaisen tytön kanssa, joka pyysi apua oman runon kirjoittamiseen. Teimme yhdessä runon matkustavasta seeprasta. Hän kirjoitti osan, minä osan. Jotkut vanhemmista osallistujista runotaiteilivat runoradan kuljettuaan itsenäisesti mutta kertoivat runostaan sen synnyttyä.

– Visuaaliset elementit voivat tietysti olla vaikkapa taidekuvia, postikortteja tai omia valokuvia. Mielekästä olisi käyttää myös maisteltavia, tuoksuvia ja kuunneltavia elementtejä. Messuympäristössä ja pienten osallistujien kanssa päädyimme käyttämään tällä kertaa kuvien lisäksi vain lähinnä tunnusteltavia elementtejä.

– Rata on muuntelukelpoinen esimerkiksi kohderyhmän iän ja taitojen perusteella. Sovellusmahdollisuuksia on paljon.

– Tästä voisi keksiä monia tapoja työstää tarinoita eteenpäin sekä kuvallisessa että kirjallisessa muodossa.

– Toden totta. Oli yllättävää huomata, kuinka moni halusi vielä runojen kirjoittamisen jälkeen piirtää.

Kirjamessuilla

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä lokakuun lopun päivänä

– Moi, Satu! Oli tosi hauskaa olla Helsingin kirjamessuilla tänäkin vuonna.

– Joo, Sini. Yhteistyö Lecti Book Studion ja Colorit.ry.rf:n kanssa onnistui erittäin hyvin.

– Keväällä muotoilemamme ohjelmaehdotukset veivätkin meidät lasten alueelle pitämään työpajoja.

– Niin, näiden työpajojen kuvaukset olivat seuraavanlaiset. Torstain paja: ”Taidetuokioita S2-hengessä. Osallistavassa keskustelussa käsitellään suomen kielen oppimista taideperustaisten menetelmien avulla, keskiössä leikki, tarinallisuus ja toiminnallisuus.” Lauantain paja: ”Visuaalisuus ja luova kirjoittaminen. Työpajassa yhdistetään visuaalisia virikkeitä ja luovaa kirjoittamista – tule mukaan seikkailemaan kuvien ja tekstien maailmaan. Sopii kaikenikäisille.”

– Torstain työpajan materiaaliksi valikoituivat muovailuvahat, joiden avulla lapset muotoilivat Tarusola-alustalle taruhahmoja ja niiden tarinoita.

– Ohjeistus siihen kuului näin: ”Tarusolan tarinatuokio. Tarusola on tarunhohtoinen paikka, jonka laaksoissa ja vuorenrinteillä asuu monenlaisia otuksia. Tule tekemään oma otuksesi ja kerro siitä muille! Tarinoista muodostuu Tarusolaan uusia taruja. Mikä on otuksesi nimi? Miten otuksesi liikkuu? Mikä on sen lempipuuhaa Tarusolassa? Mitä se syö kaikkein mieluiten? Millainen on otuksesi kotipesä? Mitä kieliä otuksesi puhuu?”

– Meillä oli osallistujissa mukavan laaja ikähaarukka. Nuorin oli arviolta nelivuotias ja vanhimmat abiturientteja.

– Kaikki tekivät tosi innostuneesti ja keksivät mitä mielikuvituksellisimpia hahmoja ja tarinoita. Varsinaista kielellistä kohderyhmää osallistujissa ei tainnut olla, mutta pääsimme tekemään kielellisiä juttuja joka tapauksessa. Vaikka opetettaessa suomea toisena kielenä tietyt seikat eroavat äidinkielen opetuksesta, tavoite on sama – kaikille yhteinen suomen kieli. Kielen haltuun ottamisen ja sen tukemisen tärkeänä päämääränä on osalliseksi pääseminen ja tasavertaiseksi kielenkäyttäjäksi tuleminen.

– Miten tämä toiminnallinen taidetuokio palvelee mielestäsi kielenopetusta ja kielenoppimista?

– Erinomaisesti! Kunhan ohjeistus tulee ymmärretyksi, myös vielä vähäiset kielelliset resurssit omaavalla on mahdollisuus tehdä mitä vain. Toimintaan voi yhdistää valtavasti erilaisia kielellisiä asioita ja muita sisältöjä kohderyhmän iän ja tarpeiden mukaan. Miten sun mielestä tämä konsepti toimi?

– Mielestäni hyvin. Mielelläni olisin ollut myös mukana muovailemassa ja juttelemassa osallistujien kanssa, mutta työpajan pop up -luonne vaati sen, että uusia tulijoita täytyi ohjeistaa ja auttaa tekemisen alkuun. Yhdessä tekeminen antaa luontevan lähtökohdan vuorovaikutukselle, vaikka yhteistä kieltä ei välttämättä ole. Olen vienyt muovailuvahoja myös turvapaikanhakijoille suunnattuun toimintaan, ja varsinkin lasten kanssa on syntynyt luontevasti juttua, kun ihmetellään toisten muovailemia hahmoja tai rakennetaan niitä yhdessä. Muovailuvahan luonne materiaalina on väliaikainen ja leikkisä, mikä tekee siitä mielestäni myös helposti lähestyttävän.

– Huomasin, että konkreettisen hahmon tekeminen muovailuvahasta voi auttaa tarinan luomisessa. Tekemisprosessi ruokkii mielikuvitusta ja inspiroi hahmoon liittyvien yksityiskohtien keksimisessä.

– Alun introssa kuvaus Tarusolasta paikkana antoi myös tietyn suunnan tekemiselle, joten tavallaan tarina oli se, josta lähdettiin liikkeelle.

– Oli aivan mahtavaa huomata, mikä tarinankerronnan tarve ja palo lapsilla ja nuorilla oli.

– Toisten hahmojen näkeminen ja tarinoiden kuuleminen ruokki omien hahmojen syntyä.

– Nyt osallistujat kertoivat tarinansa meille ja me kirjattiin ne ylös. Jos olisi enemmän aikaa, jokainen voisi iän mukaan kirjoittaa tarinansa itse. Tosin kielen haltuunoton alkuvaiheissa suullinen kertominen voi olla mielekkäämpää.

– Työpajaan liittyi myös osallistava keskustelu, jossa sinä, Satu, pääsit kertomaan suomi toisena kielenä -ulottuvuudesta enemmän.

– Joo, tämä oli tosiaan erittäin toimiva konsepti, kuten lauantainenkin työpajamme kirjamessuilla.

– Jutellaan siitä lisää ensi kerralla!

© Tarusola

Runopajassa

kohtaaminenrunopajassa

Kahden ystävän kohtaaminen kolmannen kanssa eräänä lokakuun päivänä Pasilan kirjastossa

– Kiva, että kuva- ja sanataiteilija Suvi Nurmi tulee pitämään meille runopajan! [Satu]

– Meidän toiveesta runopajan tekstimateriaaliksi valikoituivat peruskoulun opetussuunnitelman perusteista kuvaamataidon ja äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineiden kohtien katkelmat. [Sini]

– Tuolta Suvi tuleekin. Tervetuloa! [Satu]

– No niin Sini ja Satu, mulla on tässä kahdessa kirjekuoressa niitä opsin sanoja, toisessa kuvaamataidon ja toisessa äidinkielen ja kirjallisuuden. Sekoitetaanko ne vai tehdäänkö kumpienkin uudet opetussuunnitelmat erikseen? [Suvi]

– Jos nyt ajattelee tätä uutta opsia, niin se sekoittaminen olisi aika perusteltua. [Sini]

– Siinä olisi myös sanoma meiltä: ei lokeroida vaan yhdistetään. [Satu]

– Niin voisi syntyä myös jotain luovempaa. Eli yhdistetään sanat. Noin, nyt ne ovat siinä! [Suvi]

kuva1

– Tehdäänkö me nyt jokainen omamme vai yhteisiä? [Sini]

– Ihan miten te haluatte. Niistä tulee joka tapauksessa yhteisiä, koska mulla on ollut tapana, ettei runoja mitenkään merkitä, mikä on kenenkin. Näihin ei esimerkiksi laiteta omaa nimeä. Ne ovat kaikki yhteisiä loppujen lopuksi, ja tavallaan sen yhteisön tekemiä, vaikka jokainen tekisikin omaa. [Suvi]

– Sitten taustapaperin valinta. Haluatteko käyttää värillistä paperia vai valkoista? [Suvi]

– Eikö koulussa käytetäkin paljon huomiovärejä? [Sini]

– Mua ainakin houkuttaisi kovasti värillinen paperi sen pirteyden vuoksi. [Satu]

– Sanoja voi levitellä pöydälle, niin näkee paremmin, mitä siellä on. Niitä näyttäisi olevan aika sopiva määrä. Tästä poimitaan sitten itselle mieleiset sanat käyttöön. [Suvi]

– Ei ole siis mitään sanamääriä, joita pitää orjallisesti noudattaa? [Satu]

– Ei missään nimessä! Ylipäänsä tässä on monia tapoja tehdä ja olen antanut ihmisille aika vapaat kädet tehdä, miten haluaa. Eli saa etsiä sanoja tai ottaa summanmutikassa jokin määrä. Tätä voi ajatella modernina runona, jossa ei tarvitse noudattaa kaikkia sääntöjä, esimerkiksi välimerkkejä ei ole. [Suvi]

– Se kuulostaa erittäin inspiroivalta! [Satu]

kuva2

– Otatko muuten huomioon alkuperäisen dokumentin fontit ja muut esteettiset valinnat? [Sini]

– Joskus olen käyttänyt alkuperäistä dokumenttia ihan sellaisenaan ja leikannut siitä sanat. Yleensä, jos dokumentteja on mahdollista käsitellä sähköisesti, olen tykännyt muuttaa ne vähän isompaan fonttiin käsittelyn helpottamiseksi. Lisäksi mulle on tärkeää ottaa lauseiden alusta kaikki isot kirjaimet pois. Poistan myös kaikki välimerkit, jotta sanat ovat tasa-arvoisia keskenään. [Suvi]

– Kuinka paljon osallistujia sulla on yleensä pajoissa? [Satu]

– Tosi vaihtelevainen määrä. Riippuu paljon tilanteesta. Joskus on nonstop-työpajoja, joihin voi tulla ja mennä ja viipyä haluamansa ajan, ja joskus pidän pajan vaikka kokonaiselle koululuokalle. Keskimäärin yhdessä pajassa on osallistujia ehkä 10. [Suvi]

– Kun olet ollut koulussa, ovatko ne olleet äidinkielen vai kuviksen tunteja? [Sini]

– Olen ollut espoolaisessa Ymmerstan koulussa, joka on kirjallisuuspainotteinen koulu. Heillä on ollut erilaisia tapahtumia, kuten Tarinoiden yö, jossa olen ollut vetämässä pajaa. Silloin olen ottanut sanat sattumanvaraisesti koulun kirjaston kirjoista. Yleensä sanat ovat kuitenkin jostakin hyvin epärunollisesta yhteydestä, esimerkiksi byrokraattisesta tai muuten rajoittavasta tekstistä, joka laitetaan runopajassa hieman karnevalistisin keinoin ylösalaisin. Siitä tehdään luovasti ja leikkisästi jotain uutta ottamalla ne sanat haltuun. [Suvi]

– Tämä uusi ops on kyllä varsin epärunollinen ja monelle opettajalle tuttu ja kysymyksiä herättävä. [Sini]

– Ja virallinen viitekehys, jonka puitteissa toimitaan. [Satu]

– Tämä on helposti lähestyttävä tehtävä. Ei tarvitse keksiä sanoja, kun ne ovat valmiina tässä ja niitä on hauska lähteä yhdistelemään. On ollut tosi antoisaa huomata, miten näin virallisistakin sanoista voi syntyä yllättäviä ja ihmeellisiä yhdistelmiä, jotka voivat kohota tarkoittamaan jotain aivan muuta kuin alkuperäisestä yhteydestä voisi kuvitella. Monissa yhteisöissä tällä voi olla myös voimaannuttava vaikutus. [Suvi]

– Eli saammeko nyt nappailla tuosta pöydältä sanoja ja aloittaa tekemisen? [Satu]

– Joo, siitä vaan etsimään sopivia sanoja! [Suvi]

– Tää on aika jännä juttu, kun tässä tulee koko ajan vastaan sellaisia omia sanoja. Kun tietyt itselleen tutut sanat tulevat vastaan, tuntuu kuin kohtaisi ystävän. [Satu]

– On hauskaa, kun tässä yhdistyy kirjallinen ja visuaalinen puoli, koska näitä sanoja voi myös sommitella eri tavoin, niin kuin olette huomanneet. Alakoulussa koululuokkien kanssa tehdessä on ollut kiinnostavaa huomata, että koululaiset ovat taipuvaisia tekemään suoria rivejä tiuhaan tahtiin yhtenäiseksi pötköksi. Mielellään he lisäävät sinne lyijykynällä vielä pisteen perään. [Suvi]

– Niin, koulussa on niin painotettu suoria rivejä ja hyvää käsialaa, että usein, jos ei sanota erikseen, lapset eivät välttämättä ymmärrä, milloin on irrottelun paikka. [Sini]

– Kun olette sommitelleet sananne, ne voi liimata paperille valitsemassaan järjestyksessä. [Suvi]

kuva3

– Miltä teistä tuntui lähteä tekemään tätä? [Suvi]

– Innostavalta. Tämä oli houkutteleva tehtävä. [Satu]

– Oli helppoa aloittaa, sillä konsepti on selkeä. [Sini]

– Kiva kuulla. Monet ajattelevat samalla tavalla. Tämä idea on myös helppo tunnistaa, jos esimerkiksi jääkaappirunous on tuttua. [Suvi]

– Kiitos oikein paljon inspiroivan ja mukavan runopajahetken pitämisestä, Suvi! [Satu]

– Joo, kiitos, Suvi! Oli tosi hauskaa! [Sini]

© Tarusola

IHMEessä

palluraihme

Eräänä huhtikuun alun päivänä kahden ystävän kohtaaminen Helsingin Suvilahdessa

– Moi, Sini! Eilinen IHME-festivaalin Julistus-työpaja oli kyllä tosi hieno kokemus! Kiva, kun ehdotit sitä!

– Oli tosiaan hyvä työpaja.

– On kyllä aika hurjaa, että meidän tekemät julisteet piti ripustaa näinkin kauas keskustasta, kun lähempää ei löytynyt sopivaa luvallista paikkaa.

– Juuri tästä olikin puhetta viimeksi teillä.

– Pajan tiimellyksessä nousi esiin useita muitakin kiintoisia asioita. Koko konsepti ylipäänsä laittoi monia ajatuksia liikkeelle.

– Ohjaajat Päivi Raivio ja Robin Ellis ovat tosiaan järjestäneet vastaavia pajoja aikaisemmin Tallinnassa ja Berliinissä. Konsepti on käsittääkseni saanut inspiraationsa tavoista, joilla julisteita on käytetty osana poliittista liikehdintää esimerkiksi Ranskan opiskelijavallankumouksen aikana. Tekniikan nopeus ja edullisuus ovat olleet tärkeitä tekijöitä. Käsin tehdyissä julisteissa on kyllä ihan oma fiiliksensä. Yksikään ei ole täysin samanlainen.

ihme4

ihme5

– Samalla päästiin ihan käytännössä viimekertaiseen englanti lingua francana -aiheeseen, kun se julisteen lähtökohtana käytetty Pontus Kyanderin taiteilija Gustav Metzgerin Art Strikesta inspiraationsa saanut manifesti ja koko paja olivat englanninkielisiä.

– Taisit toivoa, että me saataisiin Hannu Väisäsen manifesti?

– Hannu Väisänen on monipuolisena taiteentekijänä inspiroiva! Eikä minulla ole tosiaan missään nimessä mitään englantia vastaan sinänsä, käytänhän itsekin sitä päivittäin. Olen vain hieman ihmeissäni siitä, miten itsestään selvästi oletetaan niin monien asioiden tapahtuvan Suomessa automaattisesti englanniksi kielivalintoja mitenkään pohtimatta tai kyseenalaistamatta. Samoin myös monet ovat valmiita luopumaan omien kieliensä käytöstä englannin hyväksi. Se kaventaa kielellistä monimuotoisuutta ja johtaa varsin monotoniseen kielitilanteeseen.

– Pontus Kyander on tunnetusti kyseenalaistanut suomalaisten museoiden toimintaa, ja manifestissaan hän kehotti sulkemaan museot kahdeksi vuodeksi: ”Close the museums – and let them be re-born!” – samaan tapaan kuin Metzger toteutti taidelakkonsa. En kuitenkaan ole asiasta aivan samaa mieltä, vaikka manifestissa oli nostettu esiin tärkeitä asioita ja sen oli tarkoituskin olla provosoiva. Keskustelua on aina hyvä käydä. Tuntui kuitenkin hassulta lähteä julistamaan jonkun toisen sanomaa. Ajattelin, että mieluummin korostaisin yksilön vastuuta ja kannustaisin aktiivisuuteen ihan kaikkia.

– Meille heräsi siitä heti samanlaisia ajatuksia! Kumpikin meistä halusi tehdä julisteessa jotain omaa eikä vain toistaa manifestin sanoja. Manifestiin sai myös reagoida ja vastata julisteella.

ihme3

– Me päädyttiin loppujen lopuksi melko nopeasti muutaman vaihtoehdon kautta manifestin pohjalta omaan sanomaamme: ¡Ole! ARTIVISTI. Ajatukseen siitä, että jokainen on vastuussa muutoksesta ja jokaisen on otettava aktiivisesti kantaa esimerkiksi taidetta tehden. Samalla saatiin myös kielellinen leikki ja vähän kielellistä monimuotoisuutta esiin.

– Se oli kyllä niin hyvä, kun sanoit selkeästi, ettet halua julisteeseen pelkkää tekstiä vaan myös kuvan! Myös visiosi värin suhteen oli onnistunut.

– Värivalikoima oli tosiaan rajattu, ja tämä sopi annetuista parhaiten viestiimme. Pajassa oli melko vähän aikaa lopullisen idean suunnitteluun. Olen tottunut suunnittelemaan asioita joskus turhankin pitkään. Idea kankaasta ja sitä pitelevistä käsistä syntyi kyllä aika lyhyessä ajassa.

– Niin, mehän välillä puhistiin sitä kiirettä, mutta loppujen lopuksi välillä on hyvä, kun joskus joutuu tekemään jotain melko spontaanisti. Tosiaan, ne kädet toivat siihen sitä aktiivisen toimijan ulottuvuutta, jota me haettiin.

– Mahtavaa, kun saatiin vetäjiltä positiivista palautetta erityisesti tekstin ja kuvan yhdistymisen onnistumisesta: kumpikaan ei ole irrallinen, vaan ne kuuluvat luontevasti yhteen. Lopputulos olisi varmaankin ollut erilainen, jos kumpikin meistä olisi toiminut yksin ja keskittynyt vain omaan näkökulmaansa.

– Siinä oli yhteistyön taikaa! Koko paja oli todella onnistunut, ja niihin eri työvaiheisiin perehtyminen oli tosi opettavaista. Varmasti vielä palaan tähän tekniikkaan uudestaan. Tässä on myös varmasti paljon potentiaalia opetuksen kannalta. Koulussa äikänopen tai muun kielenopen ja kuvisopen yhteistyön avulla syntyisi varmasti hienoja julisteita ja myös keskustelua aktiivisen vaikuttamisen keinoista.

– Oli myös merkittävää, että lopuksi työpajassa syntyneet julisteet liisteröitiin tänne Suvilahteen kaikkien nähtäviksi.

– Tänään olivatkin sitten jo uudet viestit vallanneet seinän. Rajoituksista vapaata seinätilaa tarvittaisiin kyllä ehdottomasti lisää eri puolille kaupunkia.

– Muuten, vuoden 2016 Poliittisen valokuvan festivaali Suomen valokuvataiteen museossa päättyy pian. Ehditäänkö sinne?

– Yritetään, sillä varsinkin se päänäyttely on teemaltaan todella tärkeä!

© Tarusola